Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?

Ihmiselossa mikään ei ole vierasta ja kaikki on mahdollista.

Kaikilla meillä on omat pimeät ja heikot hetkensä, ainakin joskus elämän aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla) 

Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -

En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.

Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.

Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini  ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa. 

Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.

Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava. 

Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.

Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy. 

Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?

Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.

Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa. 

Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.

Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa. 

Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.

Ei lähtökohtaisesti olettaa, mutta KUN henkistä väkivaltaa jo on, on realistista tiedostaa, että fyysistäkin voi tulla. Vaikka kuinka toivoisit, nyt ei ole kyse kenenkään fantasioista, vaan oikeasta elämästä, jossa tällaisia asioita tapahtuu. Minä en apua tarvitse, koska en ole niin naiivi, että pitäisin henkistä väkivaltaa normaalina ja kuvittelisin, että pari kuukautta ilman iskuja tarkoittaa automaattisesti loppuelämää ilman iskuja. 

Menee aika defensiiviseksi tämä ketju ja ilmeisesti monella on jotain käsittelemätöntä traumaa kun menee noin sydämelle, mutta jos se nyt pitää tähän vielä erikseen tavata niin: jos tulee isku, homma on loppu minun puolelta saman tien + ei ole tullut mitään viitettä siihen että olisi syytä odottaa mitään iskua. Fyysisesti mies on ollut tosi suojeleva minua kohtaan. Ongelmat ovat tunne-elämän puolella ja luottamisessa. En edelleen voi uskoa todeksi että tähän ketjuun pesiytyy vain tietäjiä eikä ihmisiä joilla on jakaa varsinaisia kokemuksia tällaisesta parisuhteesta, joissa näitä asioita on täytynyt työstää. En voi uskoa, että kaikki nämä ylemmyydentuntoiset kommentoijat nauttivat itse jostain unelmasuhteesta. Eihän kukaan voi oikeasti kokea mitään aitoa läheisyyttä tuollaisten ihmisten kanssa joiden mielestä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei saa esiintyä mitään epätäydellistä. Mikä ihmeen psykopalsta tämä on??

Eikä käy mielen vieressäkään, että nämä tietäjiksi nimeämäsi voivat nimenomaan olla niitä, joilla on kokemusta tuollaisesta. Ei täällä kukaan varmasti sinua kiusatakseen varoittele ja kerro ikävistä kokemuksista. Sinulla vain nyt on sellainen asenne, että et suostu vastaanottamaan muuta kuin "kaikki muuttuu kyllä ruusuiseksi ja elätte elämänne onnellisina loppuun saakka"-kommentteja. Eli et oikeasti halua vertaistukea, vaan haluat vain jo valmiiksi muodostamaasi mielipidettä tukevia kommentteja. Toisin sanottuna: täysin turha keskusteluavaus, kun vain yksi näkökulma kelpaa ja vastakkaisista leimataan psykopaatiksi tms. 

Siis eihän nuo kommentit tule kohti ollenkaan sillä asenteella että "tämä on vain minun kokemukseni". Täällä lauotaan että "ihan varmasti sinulle tulee itku ja mies ennen pitkää vetää silmän mustaksi". Opettele vähän lukutaitoa ennen kuin käyt minuun kiinni. Ketjuhan alun perin oli että onko kellään kokemuksia siitä että asiat voi työn kautta järjestyä, haluaisin kuulla niistä. Pienellä lukutaidolla tuonkin kysymyksen olisi voinut ymmärtää ihan oikein. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että täysin tuntematon ihminen on täysin valmis lyttäämään toisen täysin tuntemattoman ihmisen. Jos vastaajat kertoisivat asian muodossa "minulle kävi näin", olisin valmis kuuntelemaan. Saan kuitenkin vastauksia muodossa "kyllä se sinun miehesi on varmasti ihan kelvoton". En voi ottaa näitä juttuja tosissani kun eivät tunne minua eivätkä miestä. Varmaan on henkisesti epäkypsälle vaikeaa pysyä sen oman kokemuskentän nöyrässä piirissä eikä laajentaa sitä tuntemattomien elämään, mutta mielestäni se oli ihan kohtuullinen toive (jota ei kuitenkaan moni kunnioittanut).

1. Omasta kokemuksestaan voi kertoa ilman, että käyttää sana muotoa "minä olen kokenut" tms.

2. Se, että tuo esiin myös vaihtoehdon, joka ei miellytä sinua, ei ole hyökkäämistä tai lyttäämistä

3. Se, että keskustellaan asioista yleisellä tasolla tyyliin "henkinen väkivalta helposti kärjistyy myös fyysiselle puolelle" ei myöskään ole sinun tai miehesi lyttäämistä. Puhutaan asioista, ei ihmisistä

4. Olemme anonyymilla keskustelupalstalla. Täällä kukaan ei tunne toistaan. Et siis voi ruveta syyttelemään muita tai vaatimaan kommentointia vain niiltä, jotka teidät tuntevat. Niitä kun ei täällä todennäköisesti ole yhtään. Täällä voi keskustella vain tuntemattomien tai tuntemattomana pysyttelevien kanssa. 

Pyysin vain omia kokemuksia. Se että minulle on sattunut jotain keljua ei tarkoita että tiedän toisten ihmisten elämästä kaiken. Jos joku on esimerkiksi huijannut minua, ei käänny päässäni muotoon "ihmiset usein huijaavat". Se vain tapahtui sinulle. En jaksa lukea kommentteja joissa yritetään muodostaa jotain universaalia viisautta. Haluan vain kuulla omakohtaisia kokemuksia. Se riittää. Ei tarvitse yrittää olla enempää kuin on. Te olette kaikki vain ihmisiä niin kuin minäkin. Ei meillä ole viisautta sanoa "ihmiset usein blaa blaa". Ei me tunneta niin paljon ihmisiä.

Älä tee perusteettomia oletuksia. Ihan hyvin joku meistä voi kokea olevansa vaikka alien. 

Heh. Voit varmaan avata tuolle erillisen ketjun.

En avaa, vaan uhriudun ja raivoan ja syyttelen niin kuin sinäkin. Sehän se on sinun viitoittamasi keskustelulinja tässä ketjussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mä pidän rakkautena sitä, että toista haluaa kohdella hyvin. Toki meistä monet ovat enemmän tai vähemmän haavoittuneita emmekä osaa käsitellä vaikeita asioita rakentavasti, mutta mielestäni jos rakastaa, sitoutuu kehittämään itseään parempaan suuntaan eikä oksenna pahaa oloaan sen niskaan, jota väittää rakastavansa.

Eikä sukulaisiakaan tarvitse vain sietää, todellakaan.

Mä näen asian aika samalla tavalla. Haluaa kohdella toista hyvin, mutta ei aina osaa. Voi olla omaa pahaa oloa, käsittelemättömiä traumoja, tunteiden hallinnan ongelmia. Se on jokaisen oma valinta, miten paljon huonoa käytöstä toiselta kestää, mutta kohtuullisen ajan sisällä sen toisen olisi syytä myös nähdä ja tunnustaa oman käytöksensä ongelmat JA pyrkiä etsimään siihen apua.

Oon samaa mieltä. Kirjoitin tossa pari sivua takaperin miten mun puoliso vaikutti vähän samantyyppiseltä kuin ap:n kuvailema tapaus. Syy miksi ollaan yhä yhdessä, on nimenomaan se, että eteenpäin on menty todella paljon, mies haki aika alkuvaiheessa oma-aloitteisesti keskusteluapua, ymmärtää selkeästi miksi joku asia on musta loukkaavaa ja pyrkii kaikin tavoin muuttamaan käytöstään. Joka kerta ei mee ihan nappiin, mut eipä mee mullakaan. Synnitön heittäköön tosiaan sen ekan kiven.

Mut valehtelisin, jos väittäisin etten oo kipuillut välillä paljonkin tän asian kanssa. Etenkin suhteen alkupuolella. Ja voimia tämä on kysynyt, kärsivällisyyttä ja äärimmäistä turhautumisen sietokykyä. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa missä meidän elämä on melko seesteistä, mies ei halua tietää viesteistä että kelle lähetit tai konttorilla ollessani et kuka siellä tuli juttelemaan, ei ahdistu kun menen kaverini kanssa kahville tai syömään ja mun firman juhlatkin on sille ihan fine. Alussa nuo asiat oli sellaisia mitkä sai miehen ahdistumaan aivan järkyttävästi.

Eli kyllä, jos puoliso itse tiedostaa ongelmansa, hakee apua ja työstää asioita ja sinä pidät huolta ettet anna periksi miehen typerille epäluuloille ja syytöksille, niin tuosta voi tulla hyvä suhde.

Jos mies lähtökohtaisesti syyttelee aina vaan muita tai olosuhteita omasta käytöksestään, eikä aidosti myönnä et vastuu pitäis ottaa ja jotain olis asioiden eteen itsekin tehtävä, niin tuosta ei tule mitään

Ap kommentoi että kiinnostava kommentti ja kiitos. Omasta puolesta täytyy vielä sanoa, että täytyyhän aina olla jokin myönteinen syy jatkaa sitä toisen kanssa olemista. Jos suhde on pelkkää toisen älytöntä käytöstä eikä mitään myönteistä sen tasapainoksi, en ainakaan henkilökohtaisesti näe miksi kenenkään pitäisi sellaisessa olla. Ehkä jotkut on nyt lukeneet ketjusta vain sen toisen henkilön negatiivisen käytöksen, mutta siitähän tässä ei ole kyse minun tilanteessa. En ikinä olisi toisen kanssa jos en saisi mitään hyvää siitä toisen kanssa olemisesta. Minun mies on tosi ihana, mutta jotkin asiat ovat hänellä käsittelemättä. Haluaisin auttaa siinä, ja jos siihen on edellytykset niin olevan vain iloinen että voin auttaa. Jos tilanne ei etene ja ollaan vain jossain surkeuden kehässä, totta kai peli pitää viheltää poikki kun ei siitä kukaan kostu mitään.

Jokainen saa tehdä miten haluaa, mutta olen jokaisessa ihmissuhteessani tehnyt selväksi, että mua voi kohdella huonosti. Kerran. On toiminut, joskin olen ollut erittäin valikoiva seurani suhteen, jolloin em. tilanteita ei ole oikeastaan edes päässyt syntymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti, match made in he…ll. Tehkää nyt ihmeessä vielä lapsia, ettei maailmasta katoa kokonaan kaikki harvinaiset ihmiset, jotka oikeasti ymmärtää mitä elämä on. Kärsimys vahvistaa nääs ja tekee viisaammaksi, ja rakkaus se kestää ihan kaiken, nih!

Niin siis onko sinulla niitä omia kokemuksia, joita voisit jakaa meidän kanssa?

Minulla on: tuollainen rasittava jankuttaja ei edes halua kuulla muiden kokemuksia, vaan ainoastaan itselleen mieluisia näkemyksiä (jos niitäkään)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla) 

Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -

En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.

Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.

Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini  ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa. 

Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.

Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava. 

Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.

Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy. 

Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?

Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.

Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa. 

Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.

Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa. 

Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.

Ei lähtökohtaisesti olettaa, mutta KUN henkistä väkivaltaa jo on, on realistista tiedostaa, että fyysistäkin voi tulla. Vaikka kuinka toivoisit, nyt ei ole kyse kenenkään fantasioista, vaan oikeasta elämästä, jossa tällaisia asioita tapahtuu. Minä en apua tarvitse, koska en ole niin naiivi, että pitäisin henkistä väkivaltaa normaalina ja kuvittelisin, että pari kuukautta ilman iskuja tarkoittaa automaattisesti loppuelämää ilman iskuja. 

Menee aika defensiiviseksi tämä ketju ja ilmeisesti monella on jotain käsittelemätöntä traumaa kun menee noin sydämelle, mutta jos se nyt pitää tähän vielä erikseen tavata niin: jos tulee isku, homma on loppu minun puolelta saman tien + ei ole tullut mitään viitettä siihen että olisi syytä odottaa mitään iskua. Fyysisesti mies on ollut tosi suojeleva minua kohtaan. Ongelmat ovat tunne-elämän puolella ja luottamisessa. En edelleen voi uskoa todeksi että tähän ketjuun pesiytyy vain tietäjiä eikä ihmisiä joilla on jakaa varsinaisia kokemuksia tällaisesta parisuhteesta, joissa näitä asioita on täytynyt työstää. En voi uskoa, että kaikki nämä ylemmyydentuntoiset kommentoijat nauttivat itse jostain unelmasuhteesta. Eihän kukaan voi oikeasti kokea mitään aitoa läheisyyttä tuollaisten ihmisten kanssa joiden mielestä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei saa esiintyä mitään epätäydellistä. Mikä ihmeen psykopalsta tämä on??

Eikä käy mielen vieressäkään, että nämä tietäjiksi nimeämäsi voivat nimenomaan olla niitä, joilla on kokemusta tuollaisesta. Ei täällä kukaan varmasti sinua kiusatakseen varoittele ja kerro ikävistä kokemuksista. Sinulla vain nyt on sellainen asenne, että et suostu vastaanottamaan muuta kuin "kaikki muuttuu kyllä ruusuiseksi ja elätte elämänne onnellisina loppuun saakka"-kommentteja. Eli et oikeasti halua vertaistukea, vaan haluat vain jo valmiiksi muodostamaasi mielipidettä tukevia kommentteja. Toisin sanottuna: täysin turha keskusteluavaus, kun vain yksi näkökulma kelpaa ja vastakkaisista leimataan psykopaatiksi tms. 

Siis eihän nuo kommentit tule kohti ollenkaan sillä asenteella että "tämä on vain minun kokemukseni". Täällä lauotaan että "ihan varmasti sinulle tulee itku ja mies ennen pitkää vetää silmän mustaksi". Opettele vähän lukutaitoa ennen kuin käyt minuun kiinni. Ketjuhan alun perin oli että onko kellään kokemuksia siitä että asiat voi työn kautta järjestyä, haluaisin kuulla niistä. Pienellä lukutaidolla tuonkin kysymyksen olisi voinut ymmärtää ihan oikein. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että täysin tuntematon ihminen on täysin valmis lyttäämään toisen täysin tuntemattoman ihmisen. Jos vastaajat kertoisivat asian muodossa "minulle kävi näin", olisin valmis kuuntelemaan. Saan kuitenkin vastauksia muodossa "kyllä se sinun miehesi on varmasti ihan kelvoton". En voi ottaa näitä juttuja tosissani kun eivät tunne minua eivätkä miestä. Varmaan on henkisesti epäkypsälle vaikeaa pysyä sen oman kokemuskentän nöyrässä piirissä eikä laajentaa sitä tuntemattomien elämään, mutta mielestäni se oli ihan kohtuullinen toive (jota ei kuitenkaan moni kunnioittanut).

1. Omasta kokemuksestaan voi kertoa ilman, että käyttää sana muotoa "minä olen kokenut" tms.

2. Se, että tuo esiin myös vaihtoehdon, joka ei miellytä sinua, ei ole hyökkäämistä tai lyttäämistä

3. Se, että keskustellaan asioista yleisellä tasolla tyyliin "henkinen väkivalta helposti kärjistyy myös fyysiselle puolelle" ei myöskään ole sinun tai miehesi lyttäämistä. Puhutaan asioista, ei ihmisistä

4. Olemme anonyymilla keskustelupalstalla. Täällä kukaan ei tunne toistaan. Et siis voi ruveta syyttelemään muita tai vaatimaan kommentointia vain niiltä, jotka teidät tuntevat. Niitä kun ei täällä todennäköisesti ole yhtään. Täällä voi keskustella vain tuntemattomien tai tuntemattomana pysyttelevien kanssa. 

Pyysin vain omia kokemuksia. Se että minulle on sattunut jotain keljua ei tarkoita että tiedän toisten ihmisten elämästä kaiken. Jos joku on esimerkiksi huijannut minua, ei käänny päässäni muotoon "ihmiset usein huijaavat". Se vain tapahtui sinulle. En jaksa lukea kommentteja joissa yritetään muodostaa jotain universaalia viisautta. Haluan vain kuulla omakohtaisia kokemuksia. Se riittää. Ei tarvitse yrittää olla enempää kuin on. Te olette kaikki vain ihmisiä niin kuin minäkin. Ei meillä ole viisautta sanoa "ihmiset usein blaa blaa". Ei me tunneta niin paljon ihmisiä.

Älä tee perusteettomia oletuksia. Ihan hyvin joku meistä voi kokea olevansa vaikka alien. 

Heh. Voit varmaan avata tuolle erillisen ketjun.

En avaa, vaan uhriudun ja raivoan ja syyttelen niin kuin sinäkin. Sehän se on sinun viitoittamasi keskustelulinja tässä ketjussa. 

Minun toive lähinnä on ne omat kokemukset joista me voidaan oppia yhdessä. Olisiko sinulla niitä parisuhteesta? Oletko ollut haastavassa parisuhteessa joskus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että miehesi ei ole oppinut lapsuudessa tunnesäätelyä. Tämä on vähän kinkkisempi juttu sillä lapsuudessa opitut asenteet ja toimintatavat istuvat meissä tiukasti. En ihan 100% uskoisi kaikkea mitä mies sanoo menneisyydessä tapahtuneista vääryyksistä. Niitä ei välttämättä ole tapahtunut tai hänellä voi olla vinoutunut käsitys tapahtuneista asioista. Aikuisuudessa tapahtuneet vääryydet eivät aiheuta kyvyttömyyttä tunnistaa omia ja muiden tunteita vaan tämä on jo lapsuudessa alkanut ja saattaa olla patologista. Miettisin tarkkaan jaksaisinko tuota rumbaa. Huonossa lykyssä olet haksahtanut uhriutuja-marttyyrinarsistiin ja siinä ei auta muuta kuin lähteä karkuun ja vikkelään.

Mies ei itse asiassa paljon paisuttele lapsuuttaan vaan melkein vähättelee sitä. Häntä siis hakattiin lapsena tosi paljon, äiti hakkasi. Voi totta kai olla että olen haksahtanut johonkin hulluun, mutta tosiaan suhde tuore ja katson ensin. Meillä on ollut kipeitä riitoja mutta mies aina "päivittänyt" käytöstään erilaiseksi niiden jälkeen.

En ymmärrä miksi katselet tuommoista? Jos suhde on tuore niin sittenhän on helppo lähteä. Jos esim oot ensitreffeillä ja mies käyttäytyy sikamaisesti ja haukkuu sinua, ajatteletko että koska nämä on vasta ekatreffit kattelenpa miten tämä tästä kehittyy ja muuttuu? Normaali nainen lähtisi samantien. Ennemmin ymmärrän jos ollaan oltu yhdessä 20v ja naimisissa ja lapsia niin voi ajatella että ehkä tää on joku vaihe, katsellaan hetki vielä jos tilanne muuttuu. Mutta tuoreessa suhteessa tuollaista käytöstä... itse ainakin lähtisin.

En ole ap mutta kommentoin kuitenkin. Olen itse halunnut treffata uudelleen ihmisen, jonka käytös oli jo ensimmäisillä treffeillä vähän arveluttavaa ja toisilla treffeillä suorastaan törkeää. Ja silti vielä senkin jälkeen halusin katsoa jatkoa. En yksinkertaisesti tiedä mikä siinä ihmisessä vetosi, olen sitä jälkeenpäin paljon miettinyt enkä keksinyt vastausta. Siitä kaikesta pskasta huolimatta näin hänet ennen muuta ihanana, mitä hän tietysti ajoittain olikin. No, ehkä selvää että siitä ei mitään vuosisadan rakkaustarinaa tullut ja olisin säästynyt paljolta, jos olisin osannut heti toimia niiden varoitusmerkkien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti, match made in he…ll. Tehkää nyt ihmeessä vielä lapsia, ettei maailmasta katoa kokonaan kaikki harvinaiset ihmiset, jotka oikeasti ymmärtää mitä elämä on. Kärsimys vahvistaa nääs ja tekee viisaammaksi, ja rakkaus se kestää ihan kaiken, nih!

Niin siis onko sinulla niitä omia kokemuksia, joita voisit jakaa meidän kanssa?

Minulla on: tuollainen rasittava jankuttaja ei edes halua kuulla muiden kokemuksia, vaan ainoastaan itselleen mieluisia näkemyksiä (jos niitäkään)

Kuulisin mielelläni jos kertoisit. Ei tarvitse olla töykeä koska ihan oikeasti haluan kuulla, mitä sinullekin on tapahtunut. Siksihän täällä ollaan että siitä kerrotaan.

Kyllä ap kehityskelpoisia yksilöitä on olemassa, ja jokainen määrittelee itse, kuinka pitkään on valmis luottamaan, että ajan kanssa suhteesta hyvä tulee. Alkup. kysymykseesi kuitenkin, ei ole rakkautta kohdella toista huonosti. Rakkautta voi olla se, että antaa toiselle mahdollisuuden tai useitakin, JA se, että toinen oikeasti pyrkii kasvamaan ja parantamaan käytöstään, ei vain pahoittele ja lupaile tekemättä mitään konkreettista asian eteen. Vaikeat traumat vaativat kunnollista hoitoa. Itse olin kasvuiän jäljiltä niin sekaisin, että muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen lakkasin edes haaveilemasta parisuhteesta, tiedostin olevani silloin haitallinen toisille ihmisille ja sitouduin traumaterapiaan. Sen myötä olen muuttunut todella paljon ihmisenä, ja ihmissuhteet sujuu nykyään paljon paremmin. Samanlaista valmiutta ottaa vastuu itsestään ja haavoistaan odotan toiselta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti, match made in he…ll. Tehkää nyt ihmeessä vielä lapsia, ettei maailmasta katoa kokonaan kaikki harvinaiset ihmiset, jotka oikeasti ymmärtää mitä elämä on. Kärsimys vahvistaa nääs ja tekee viisaammaksi, ja rakkaus se kestää ihan kaiken, nih!

Niin siis onko sinulla niitä omia kokemuksia, joita voisit jakaa meidän kanssa?

Minulla on: tuollainen rasittava jankuttaja ei edes halua kuulla muiden kokemuksia, vaan ainoastaan itselleen mieluisia näkemyksiä (jos niitäkään)

Kuulisin mielelläni jos kertoisit. Ei tarvitse olla töykeä koska ihan oikeasti haluan kuulla, mitä sinullekin on tapahtunut. Siksihän täällä ollaan että siitä kerrotaan.

Olisin vielä sivulla 2 voinut kertoa, mutta sinun kommenttisi ovat menneet sellaiselle tasolle, että enää ei huvita. Saisin kuitenkin hirveän ryöpytyksen siitä, miten empatiakyvytön ihminen olen, kun syyttelen täällä ihmisiä, joita en tunne jne. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ap kehityskelpoisia yksilöitä on olemassa, ja jokainen määrittelee itse, kuinka pitkään on valmis luottamaan, että ajan kanssa suhteesta hyvä tulee. Alkup. kysymykseesi kuitenkin, ei ole rakkautta kohdella toista huonosti. Rakkautta voi olla se, että antaa toiselle mahdollisuuden tai useitakin, JA se, että toinen oikeasti pyrkii kasvamaan ja parantamaan käytöstään, ei vain pahoittele ja lupaile tekemättä mitään konkreettista asian eteen. Vaikeat traumat vaativat kunnollista hoitoa. Itse olin kasvuiän jäljiltä niin sekaisin, että muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen lakkasin edes haaveilemasta parisuhteesta, tiedostin olevani silloin haitallinen toisille ihmisille ja sitouduin traumaterapiaan. Sen myötä olen muuttunut todella paljon ihmisenä, ja ihmissuhteet sujuu nykyään paljon paremmin. Samanlaista valmiutta ottaa vastuu itsestään ja haavoistaan odotan toiselta.

Kiitos, tämä oli tosi mielenkiintoinen kommentti lukea. Vaatii rohkeutta julkisesti todeta, että esimerkiksi suhteet ei itseltä oikein suju omien traumojen vuoksi. Se vaatii paljon henkistä selkärankaa. Toivottavasti parisuhdekin joskus vielä onnistuu, jos haluat sellaisen. Tsemppiä kovasti. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla) 

Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -

En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.

Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.

Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini  ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa. 

Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.

Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava. 

Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.

Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy. 

Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?

Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.

Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa. 

Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.

Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa. 

Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.

Ei lähtökohtaisesti olettaa, mutta KUN henkistä väkivaltaa jo on, on realistista tiedostaa, että fyysistäkin voi tulla. Vaikka kuinka toivoisit, nyt ei ole kyse kenenkään fantasioista, vaan oikeasta elämästä, jossa tällaisia asioita tapahtuu. Minä en apua tarvitse, koska en ole niin naiivi, että pitäisin henkistä väkivaltaa normaalina ja kuvittelisin, että pari kuukautta ilman iskuja tarkoittaa automaattisesti loppuelämää ilman iskuja. 

Menee aika defensiiviseksi tämä ketju ja ilmeisesti monella on jotain käsittelemätöntä traumaa kun menee noin sydämelle, mutta jos se nyt pitää tähän vielä erikseen tavata niin: jos tulee isku, homma on loppu minun puolelta saman tien + ei ole tullut mitään viitettä siihen että olisi syytä odottaa mitään iskua. Fyysisesti mies on ollut tosi suojeleva minua kohtaan. Ongelmat ovat tunne-elämän puolella ja luottamisessa. En edelleen voi uskoa todeksi että tähän ketjuun pesiytyy vain tietäjiä eikä ihmisiä joilla on jakaa varsinaisia kokemuksia tällaisesta parisuhteesta, joissa näitä asioita on täytynyt työstää. En voi uskoa, että kaikki nämä ylemmyydentuntoiset kommentoijat nauttivat itse jostain unelmasuhteesta. Eihän kukaan voi oikeasti kokea mitään aitoa läheisyyttä tuollaisten ihmisten kanssa joiden mielestä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei saa esiintyä mitään epätäydellistä. Mikä ihmeen psykopalsta tämä on??

Eikä käy mielen vieressäkään, että nämä tietäjiksi nimeämäsi voivat nimenomaan olla niitä, joilla on kokemusta tuollaisesta. Ei täällä kukaan varmasti sinua kiusatakseen varoittele ja kerro ikävistä kokemuksista. Sinulla vain nyt on sellainen asenne, että et suostu vastaanottamaan muuta kuin "kaikki muuttuu kyllä ruusuiseksi ja elätte elämänne onnellisina loppuun saakka"-kommentteja. Eli et oikeasti halua vertaistukea, vaan haluat vain jo valmiiksi muodostamaasi mielipidettä tukevia kommentteja. Toisin sanottuna: täysin turha keskusteluavaus, kun vain yksi näkökulma kelpaa ja vastakkaisista leimataan psykopaatiksi tms. 

Siis eihän nuo kommentit tule kohti ollenkaan sillä asenteella että "tämä on vain minun kokemukseni". Täällä lauotaan että "ihan varmasti sinulle tulee itku ja mies ennen pitkää vetää silmän mustaksi". Opettele vähän lukutaitoa ennen kuin käyt minuun kiinni. Ketjuhan alun perin oli että onko kellään kokemuksia siitä että asiat voi työn kautta järjestyä, haluaisin kuulla niistä. Pienellä lukutaidolla tuonkin kysymyksen olisi voinut ymmärtää ihan oikein. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että täysin tuntematon ihminen on täysin valmis lyttäämään toisen täysin tuntemattoman ihmisen. Jos vastaajat kertoisivat asian muodossa "minulle kävi näin", olisin valmis kuuntelemaan. Saan kuitenkin vastauksia muodossa "kyllä se sinun miehesi on varmasti ihan kelvoton". En voi ottaa näitä juttuja tosissani kun eivät tunne minua eivätkä miestä. Varmaan on henkisesti epäkypsälle vaikeaa pysyä sen oman kokemuskentän nöyrässä piirissä eikä laajentaa sitä tuntemattomien elämään, mutta mielestäni se oli ihan kohtuullinen toive (jota ei kuitenkaan moni kunnioittanut).

1. Omasta kokemuksestaan voi kertoa ilman, että käyttää sana muotoa "minä olen kokenut" tms.

2. Se, että tuo esiin myös vaihtoehdon, joka ei miellytä sinua, ei ole hyökkäämistä tai lyttäämistä

3. Se, että keskustellaan asioista yleisellä tasolla tyyliin "henkinen väkivalta helposti kärjistyy myös fyysiselle puolelle" ei myöskään ole sinun tai miehesi lyttäämistä. Puhutaan asioista, ei ihmisistä

4. Olemme anonyymilla keskustelupalstalla. Täällä kukaan ei tunne toistaan. Et siis voi ruveta syyttelemään muita tai vaatimaan kommentointia vain niiltä, jotka teidät tuntevat. Niitä kun ei täällä todennäköisesti ole yhtään. Täällä voi keskustella vain tuntemattomien tai tuntemattomana pysyttelevien kanssa. 

Pyysin vain omia kokemuksia. Se että minulle on sattunut jotain keljua ei tarkoita että tiedän toisten ihmisten elämästä kaiken. Jos joku on esimerkiksi huijannut minua, ei käänny päässäni muotoon "ihmiset usein huijaavat". Se vain tapahtui sinulle. En jaksa lukea kommentteja joissa yritetään muodostaa jotain universaalia viisautta. Haluan vain kuulla omakohtaisia kokemuksia. Se riittää. Ei tarvitse yrittää olla enempää kuin on. Te olette kaikki vain ihmisiä niin kuin minäkin. Ei meillä ole viisautta sanoa "ihmiset usein blaa blaa". Ei me tunneta niin paljon ihmisiä.

Älä tee perusteettomia oletuksia. Ihan hyvin joku meistä voi kokea olevansa vaikka alien. 

Heh. Voit varmaan avata tuolle erillisen ketjun.

En avaa, vaan uhriudun ja raivoan ja syyttelen niin kuin sinäkin. Sehän se on sinun viitoittamasi keskustelulinja tässä ketjussa. 

Minun toive lähinnä on ne omat kokemukset joista me voidaan oppia yhdessä. Olisiko sinulla niitä parisuhteesta? Oletko ollut haastavassa parisuhteessa joskus?

Oppimista ei tapahdu, jos ei suostu myöntämään, että muukin vaihtoehto kuin häpi end on mahdollinen. Eikä varsinkaan tapahdu, jos rupeaa haukkumaan muita ja kokee eriävän mielipiteen henkilökohtaisena loukkauksena. 

Vierailija kirjoitti:

Eli elämän pitäis oll ayhtä auringonpaisetta ja tunteitaan ei saa näyttää? Jos joku asia ottaa pattinn tai harmitta, niin vaikka sydän märänis, niin pitää vaan hymyillä?

Tietenkään toista ei saa epäillä aiheetta tai syytellä mutta , kyllä jokaisella on oikeus olla myös huonolla tuulella. 

Ymmärrätkö sinä henkisesti keskenkasvuinen, miten aikuinen ilmaisee pahaa oloaan? No kertoo siitä kumppanilleen tai jos joku muu kämppis on, niin sille, vaikka ihan vaan sanoen että nyt vtuttaa, oli pska päivä, ei johdu susta. Ei sen vaikeempaa! Jos tarttet yksinoloa, sanot että sen takia sun pitää saada olla nyt jonkin aikaa itekses, aikaisemmat suunnitelmat joudutaan perumaan, sun pitää päästä lenkille, puita hakkaamaan, töllöä kattomaan, kaverilla käymään, lähtemään autoajelulle - mikä nyt milloinkin sua yleensä auttaa rauhottumaan. Jos toinen kehottaa puhumaan, puhu ihmeessä jos siltä tuntuu, mutta jos et ole vielä valmis, olet liian tunnekuohussa, kerrot sen, ja sanot että kiitos ehkä toiste vois puhuu nyt ei pysty. Eli ei tartte hymyillä ääliönä ei, ihan vaan käyttäytyä niinku aikuiset käyttäytyy, okei?

Minun mielestäni parisuhteessa ollaan, koska rakastava, luotettava elämänkumppani auttaa jaksamaan tätä välillä raskastakin taivallusta. On todella vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa siihen, että roikkuvat suhteissa, jotka ovat lähinnä riesa ja taakka. Meillä on vain yksi elämä.

Parisuhteessa oleminen on ihan vapaaehtoista. Töissä on yleensä pakko käydä, lapset hoitaa jos on niitä tehnyt, räntäsateesta ja omista vaivoista kärsiä, mutta kenenkään kahjon henkisenä tai fyysisenä nyrkkeilysäkkinä ei ole pakko olla.

Yleensä jos pitää miettiä, onko tämä normaalia tai ok, niin ei todellakaan ole. Sitten voi miettiä, hoitaako jotain omaa narsismiaan tai muuta haavaansa sillä, että hakeutuu suhteisiin, joissa voi muka aina olla se terveempi ja parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti, match made in he…ll. Tehkää nyt ihmeessä vielä lapsia, ettei maailmasta katoa kokonaan kaikki harvinaiset ihmiset, jotka oikeasti ymmärtää mitä elämä on. Kärsimys vahvistaa nääs ja tekee viisaammaksi, ja rakkaus se kestää ihan kaiken, nih!

Niin siis onko sinulla niitä omia kokemuksia, joita voisit jakaa meidän kanssa?

Minulla on: tuollainen rasittava jankuttaja ei edes halua kuulla muiden kokemuksia, vaan ainoastaan itselleen mieluisia näkemyksiä (jos niitäkään)

Kuulisin mielelläni jos kertoisit. Ei tarvitse olla töykeä koska ihan oikeasti haluan kuulla, mitä sinullekin on tapahtunut. Siksihän täällä ollaan että siitä kerrotaan.

Olisin vielä sivulla 2 voinut kertoa, mutta sinun kommenttisi ovat menneet sellaiselle tasolle, että enää ei huvita. Saisin kuitenkin hirveän ryöpytyksen siitä, miten empatiakyvytön ihminen olen, kun syyttelen täällä ihmisiä, joita en tunne jne. 

No siis jos pysyt ihan omissa kokemuksissa ja ihmisissä jotka tunnet tai olet tuntenut, kuuntelen tosi mielelläni. Palstan ketjut on usein aika heikkoa laatua siksi että porukka yrittää päteä yli oman kokemuskenttänsä johonkin universaaleihin viisauksiin. Paljon mielenkiintoisempaa on kuulla omakohtaisia ja autenttisia kertomuksia siitä mitä itselle on tapahtunut. Tarkoitan tätä ihan todella. En ryöpytä ketään jos hän jakaa omastaan. Siis omasta elämästään ja kokemuksestaan, ei kuvittelusta siitä mitä kaikki muut ihmiset maailmassa on. Kukaan meistä ei voi täysin tietää mitä oman kokemuspiirin ulkopuolella on. Mutta siis pliis, jos sulla on jotain mielenkiintoista kokemusta niin kerro ihmeessä. En halua riitaa vaan aitoa sisältöä ja oikeasti elettyä elämää. Kynnys voi totta kai olla korkealla mutta tosiaan tämä on anonyymi palsta ja tekstiä täällä riittää mihin hukkua oman tarinansa kanssa tunnistamattomiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollainen ole pidemmän päälle sopivaa eikä sitä pidä alkaa ymmärtämään. Suhteesta puuttuu arvostus ja kunnioitus nimenomaan. Varsinkin jos se riehumisen ja ääliömäosyyden tausta on oma huono olo, joka tahdotaan kaataa toisen niskaan. Itse olen käyttäytynyt kamalasti huonolla hetkellä, huutanut ja heittänyt tuolin kattoon... mutta olin kyllä aivan hel veti n vihainen miehelleni. Raivoreaktio oli kohtuuton ja kadutti tietysti vaikka vihaisuuteen minulla oli mielestäni oikeus (mies tunaroi sillälailla, että jouduttiin asumaan vuosi pidempään väärällä paikkakunnalla yms.). Suhde ei mielestäni ole kuitenkaan terve jos siinä tarkoituksella satutetaan ja loukataan toista minkään selityksen varjolla kun itsellä on paha olla. Jos henkisesti väkivaltainenkin suhde voi parantua jos satuttaminen ei ole juurtunut syvälle, mutta sekin vaatii todellista halua ja motivaatiota muuttaa asioita, vaikka sekään ei aina olisi helppoa. Useammin väkivaltaisessa suhteessa ei kuitenkaan ole tahtoa olla satuttamatta toista ja itseään. Ei se siitä paremmaksi muutu.

Tässä nyt sentään joku haluaa sanoa jotain rehellistä itsestään. Oletko sitä mieltä että olet käytöksesi takia huono ihminen? Kaduit kuitenkin ja pidät omaa käytöstäsi huonona.

Mielestäni en ole tavallista huonompi ihminen ja tottakai kaduin.

Mielestäni huonotuulisuus, tasavertainen riitely ym. ovat eri asia kuin henkinen väkivalta. Jälkimmäinen ei nimenomaan kerro rakkaudesta, päinvastoin. Siitä, että kyseessä ei ole oikea rakkaus.

Jos suhteessa tarkoituksellisesti satutetaan toista henkisesti, ei silloin yhdessä päästä lähemmäs määränpäätä. Ei silloin tueta toinen toisiaan kohti parempaa huomista varten rikotaan lisää. Määränpäätä on silloin mahdotonta saavuttaa. Itsepähän sen tietää (yleensä) onko suhde sinulle ja kumppanillesi hyväksi.

Se, että kumppani on ilkeä eli tarkoituksellisesti pahoittaa mielesi, ei ole hyvä asia. Sitä ei pidä liikaa yrittää ymmärtää/hyväksyä vaikka itsekin olisit toiselle ilkeä. Jos ei edes pysty rehellisesti myöntämään, että siitä on toiselle ihmiselle haittaa (vaikka varmasti on), silloin ei todennäköisesti pysty hahmottamaan tilannetta ja suhdetta muutenkaan kovin rehellisesti.

Ilkeyttään voi tietysti katua, mutta ei anteeksi pyynnöllä pysty korjaamaan kaikkea. Siksi pitäisi pyrkiä ottamaan vastuuta ja olla hyväksymättä henkisen väkivallan jatkumista.

Traumatausta ei oikeuta sen huonompaan käytökseen muita kohtaan kuin helpompi tausta. On minullakin vaikea traumatausta. Se voi kyllä vaikeuttaa elämää tulevaisuudessakin, mutta ei se ole syy hyväksyä huonon käytöksen jatkumista. Tällä en tarkoita mitään harmitonta kuten vuoteen petaamattomuutta, kyynärpäitä pöydällä tms. Vaan toista tarkoituksellista loukkaamista, sivaltavia sanoja, vähättelyä, syyttelyä, haukkumista, raivoamista, pelottelua, uhkailua... Ei se kerro rakkaudesta ja ei, suhde ei voi olla siitä huolimatta kaikista rakastavin.

Miten toisiinne suhtaudutte, kertoo aika paljon siitä rakkaudesta. Kaksi toisilleen ilkeää ihmistä eivät välttämättä jalostu paremmiksi ihmisiksi ja suhde ei jalostus kukoistavaksi rakkaussuhteeksi vaikka yhdessä päätettäisiin jatkaa hamaan tappiin asti. Se voi rikkoa kumppaneita niin kauan kuin se kestää.

Tietysti katumus kertoo siitä, että olisi kenties tahtoa toimia paremmin toista kohtaan ja itseänsä. Ei kuitenkaan voi tuudittautua siihen, että hyviä ihmisiä tässä ollaan ja meille koittaa vielä kissanpäivät. Riippuu todella paljon siitä miten asioita käsitellään. Oletteko oikeasti toistenne tukena, saatteko toisenne kukoistamaan ja voimaan paremmin? Se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että niin käy.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiselossa mikään ei ole vierasta ja kaikki on mahdollista.

Kaikilla meillä on omat pimeät ja heikot hetkensä, ainakin joskus elämän aikana.

Ja mikä ei tapa se vahvistaa, kärsimys jalostaa, ja paistaa se päivä risukasaankin ja ottia tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti, match made in he…ll. Tehkää nyt ihmeessä vielä lapsia, ettei maailmasta katoa kokonaan kaikki harvinaiset ihmiset, jotka oikeasti ymmärtää mitä elämä on. Kärsimys vahvistaa nääs ja tekee viisaammaksi, ja rakkaus se kestää ihan kaiken, nih!

Niin siis onko sinulla niitä omia kokemuksia, joita voisit jakaa meidän kanssa?

Minulla on: tuollainen rasittava jankuttaja ei edes halua kuulla muiden kokemuksia, vaan ainoastaan itselleen mieluisia näkemyksiä (jos niitäkään)

Kuulisin mielelläni jos kertoisit. Ei tarvitse olla töykeä koska ihan oikeasti haluan kuulla, mitä sinullekin on tapahtunut. Siksihän täällä ollaan että siitä kerrotaan.

Olisin vielä sivulla 2 voinut kertoa, mutta sinun kommenttisi ovat menneet sellaiselle tasolle, että enää ei huvita. Saisin kuitenkin hirveän ryöpytyksen siitä, miten empatiakyvytön ihminen olen, kun syyttelen täällä ihmisiä, joita en tunne jne. 

No siis jos pysyt ihan omissa kokemuksissa ja ihmisissä jotka tunnet tai olet tuntenut, kuuntelen tosi mielelläni. Palstan ketjut on usein aika heikkoa laatua siksi että porukka yrittää päteä yli oman kokemuskenttänsä johonkin universaaleihin viisauksiin. Paljon mielenkiintoisempaa on kuulla omakohtaisia ja autenttisia kertomuksia siitä mitä itselle on tapahtunut. Tarkoitan tätä ihan todella. En ryöpytä ketään jos hän jakaa omastaan. Siis omasta elämästään ja kokemuksestaan, ei kuvittelusta siitä mitä kaikki muut ihmiset maailmassa on. Kukaan meistä ei voi täysin tietää mitä oman kokemuspiirin ulkopuolella on. Mutta siis pliis, jos sulla on jotain mielenkiintoista kokemusta niin kerro ihmeessä. En halua riitaa vaan aitoa sisältöä ja oikeasti elettyä elämää. Kynnys voi totta kai olla korkealla mutta tosiaan tämä on anonyymi palsta ja tekstiä täällä riittää mihin hukkua oman tarinansa kanssa tunnistamattomiin.

Miksi sitten olet koko ajan haastanut riitaa ja syytellyt muita? Vai etkö vain käsitä, että ne ei-niin mukavat kokemuksetkin ovat ihan aitoa sisältöä ja oikeasti elettyä elämää? Jos sinun satukirjassasi ei ole sitä sivua, jossa tapahtuu fyysistä väkivaltaa jne., sehän ei tarkoita, etteikö oikeassa elämässä sitä tapahtuisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli elämän pitäis oll ayhtä auringonpaisetta ja tunteitaan ei saa näyttää? Jos joku asia ottaa pattinn tai harmitta, niin vaikka sydän märänis, niin pitää vaan hymyillä?

Tietenkään toista ei saa epäillä aiheetta tai syytellä mutta , kyllä jokaisella on oikeus olla myös huonolla tuulella. 

Normaaleilla ihmisillä on olemassa sellainen välimuoto, jossa kaikki ei ole aina aurinkoista ja ihanaa, mutta jossa ei myöskään kaadeta paskaa toisten niskaan ja syytellä aiheettomasti. Sellaista välimuotoa kutsutaan terveeksi tasapainoiseksi parisuhteeksi. 

Sinäkö määrittelet mikä on normaalia? Kerroppa mullekin ne normaalin ihmisen kriteerit? 

Aiheeton syyttely ei ole kenestäkään mukavaa, mutta en lähtis sen perusteella väittämään, että joku ihminen on jotenkin epänormaali. 

Paskan niskaan kaataminen kertoo siitä, että ihmisellä on paha olla. Mutta sekin on normaalia. Toki jos se on jatkuvaa, tulee asialle tehdä jotain. 

Kukaan ei voi olla parisuhteessa tai missään lähisuhteessa terapeutti. Ajan myötä se sairastuttaa myös kaikki läheiset.

Mutta silti se on ihan normaalia, että ihmisellä on välillä huono olla ja se yleensä purkautuu lähimpiin ihmisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla) 

Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -

En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.

Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.

Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini  ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa. 

Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.

Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava. 

Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.

Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy. 

Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?

Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.

Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa. 

Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.

Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa. 

Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.

Ei lähtökohtaisesti olettaa, mutta KUN henkistä väkivaltaa jo on, on realistista tiedostaa, että fyysistäkin voi tulla. Vaikka kuinka toivoisit, nyt ei ole kyse kenenkään fantasioista, vaan oikeasta elämästä, jossa tällaisia asioita tapahtuu. Minä en apua tarvitse, koska en ole niin naiivi, että pitäisin henkistä väkivaltaa normaalina ja kuvittelisin, että pari kuukautta ilman iskuja tarkoittaa automaattisesti loppuelämää ilman iskuja. 

Menee aika defensiiviseksi tämä ketju ja ilmeisesti monella on jotain käsittelemätöntä traumaa kun menee noin sydämelle, mutta jos se nyt pitää tähän vielä erikseen tavata niin: jos tulee isku, homma on loppu minun puolelta saman tien + ei ole tullut mitään viitettä siihen että olisi syytä odottaa mitään iskua. Fyysisesti mies on ollut tosi suojeleva minua kohtaan. Ongelmat ovat tunne-elämän puolella ja luottamisessa. En edelleen voi uskoa todeksi että tähän ketjuun pesiytyy vain tietäjiä eikä ihmisiä joilla on jakaa varsinaisia kokemuksia tällaisesta parisuhteesta, joissa näitä asioita on täytynyt työstää. En voi uskoa, että kaikki nämä ylemmyydentuntoiset kommentoijat nauttivat itse jostain unelmasuhteesta. Eihän kukaan voi oikeasti kokea mitään aitoa läheisyyttä tuollaisten ihmisten kanssa joiden mielestä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei saa esiintyä mitään epätäydellistä. Mikä ihmeen psykopalsta tämä on??

Eikä käy mielen vieressäkään, että nämä tietäjiksi nimeämäsi voivat nimenomaan olla niitä, joilla on kokemusta tuollaisesta. Ei täällä kukaan varmasti sinua kiusatakseen varoittele ja kerro ikävistä kokemuksista. Sinulla vain nyt on sellainen asenne, että et suostu vastaanottamaan muuta kuin "kaikki muuttuu kyllä ruusuiseksi ja elätte elämänne onnellisina loppuun saakka"-kommentteja. Eli et oikeasti halua vertaistukea, vaan haluat vain jo valmiiksi muodostamaasi mielipidettä tukevia kommentteja. Toisin sanottuna: täysin turha keskusteluavaus, kun vain yksi näkökulma kelpaa ja vastakkaisista leimataan psykopaatiksi tms. 

Siis eihän nuo kommentit tule kohti ollenkaan sillä asenteella että "tämä on vain minun kokemukseni". Täällä lauotaan että "ihan varmasti sinulle tulee itku ja mies ennen pitkää vetää silmän mustaksi". Opettele vähän lukutaitoa ennen kuin käyt minuun kiinni. Ketjuhan alun perin oli että onko kellään kokemuksia siitä että asiat voi työn kautta järjestyä, haluaisin kuulla niistä. Pienellä lukutaidolla tuonkin kysymyksen olisi voinut ymmärtää ihan oikein. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että täysin tuntematon ihminen on täysin valmis lyttäämään toisen täysin tuntemattoman ihmisen. Jos vastaajat kertoisivat asian muodossa "minulle kävi näin", olisin valmis kuuntelemaan. Saan kuitenkin vastauksia muodossa "kyllä se sinun miehesi on varmasti ihan kelvoton". En voi ottaa näitä juttuja tosissani kun eivät tunne minua eivätkä miestä. Varmaan on henkisesti epäkypsälle vaikeaa pysyä sen oman kokemuskentän nöyrässä piirissä eikä laajentaa sitä tuntemattomien elämään, mutta mielestäni se oli ihan kohtuullinen toive (jota ei kuitenkaan moni kunnioittanut).

1. Omasta kokemuksestaan voi kertoa ilman, että käyttää sana muotoa "minä olen kokenut" tms.

2. Se, että tuo esiin myös vaihtoehdon, joka ei miellytä sinua, ei ole hyökkäämistä tai lyttäämistä

3. Se, että keskustellaan asioista yleisellä tasolla tyyliin "henkinen väkivalta helposti kärjistyy myös fyysiselle puolelle" ei myöskään ole sinun tai miehesi lyttäämistä. Puhutaan asioista, ei ihmisistä

4. Olemme anonyymilla keskustelupalstalla. Täällä kukaan ei tunne toistaan. Et siis voi ruveta syyttelemään muita tai vaatimaan kommentointia vain niiltä, jotka teidät tuntevat. Niitä kun ei täällä todennäköisesti ole yhtään. Täällä voi keskustella vain tuntemattomien tai tuntemattomana pysyttelevien kanssa. 

Pyysin vain omia kokemuksia. Se että minulle on sattunut jotain keljua ei tarkoita että tiedän toisten ihmisten elämästä kaiken. Jos joku on esimerkiksi huijannut minua, ei käänny päässäni muotoon "ihmiset usein huijaavat". Se vain tapahtui sinulle. En jaksa lukea kommentteja joissa yritetään muodostaa jotain universaalia viisautta. Haluan vain kuulla omakohtaisia kokemuksia. Se riittää. Ei tarvitse yrittää olla enempää kuin on. Te olette kaikki vain ihmisiä niin kuin minäkin. Ei meillä ole viisautta sanoa "ihmiset usein blaa blaa". Ei me tunneta niin paljon ihmisiä.

Älä tee perusteettomia oletuksia. Ihan hyvin joku meistä voi kokea olevansa vaikka alien. 

Heh. Voit varmaan avata tuolle erillisen ketjun.

En avaa, vaan uhriudun ja raivoan ja syyttelen niin kuin sinäkin. Sehän se on sinun viitoittamasi keskustelulinja tässä ketjussa. 

Minun toive lähinnä on ne omat kokemukset joista me voidaan oppia yhdessä. Olisiko sinulla niitä parisuhteesta? Oletko ollut haastavassa parisuhteessa joskus?

Oppimista ei tapahdu, jos ei suostu myöntämään, että muukin vaihtoehto kuin häpi end on mahdollinen. Eikä varsinkaan tapahdu, jos rupeaa haukkumaan muita ja kokee eriävän mielipiteen henkilökohtaisena loukkauksena. 

En pidä mitenkään itsestään selvänä, että tässä odottaa häpi end. Jos pitäisin en kysyisi täällä mitään. Minun täytyy seurata omaa tilannetta eikä mitään takeita ole suuntaan eikä toiseen. Lähinnä keljuttaa että jos joku tulee ilmoittamaan että totta kai se menee pieleen koska jos ihminen ei käyttäydy aina hyvin hän on paha etc. Ihmiset on aina kesken ja kehittyvät. Johonkin täytyy vetää raja, mutta se selviää varmaan ajan kanssa.