Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kyllä mä pidän rakkautena sitä, että toista haluaa kohdella hyvin. Toki meistä monet ovat enemmän tai vähemmän haavoittuneita emmekä osaa käsitellä vaikeita asioita rakentavasti, mutta mielestäni jos rakastaa, sitoutuu kehittämään itseään parempaan suuntaan eikä oksenna pahaa oloaan sen niskaan, jota väittää rakastavansa.

Eikä sukulaisiakaan tarvitse vain sietää, todellakaan.

Mä näen asian aika samalla tavalla. Haluaa kohdella toista hyvin, mutta ei aina osaa. Voi olla omaa pahaa oloa, käsittelemättömiä traumoja, tunteiden hallinnan ongelmia. Se on jokaisen oma valinta, miten paljon huonoa käytöstä toiselta kestää, mutta kohtuullisen ajan sisällä sen toisen olisi syytä myös nähdä ja tunnustaa oman käytöksensä ongelmat JA pyrkiä etsimään siihen apua.

Oon samaa mieltä. Kirjoitin tossa pari sivua takaperin miten mun puoliso vaikutti vähän samantyyppiseltä kuin ap:n kuvailema tapaus. Syy miksi ollaan yhä yhdessä, on nimenomaan se, että eteenpäin on menty todella paljon, mies haki aika alkuvaiheessa oma-aloitteisesti keskusteluapua, ymmärtää selkeästi miksi joku asia on musta loukkaavaa ja pyrkii kaikin tavoin muuttamaan käytöstään. Joka kerta ei mee ihan nappiin, mut eipä mee mullakaan. Synnitön heittäköön tosiaan sen ekan kiven.

Mut valehtelisin, jos väittäisin etten oo kipuillut välillä paljonkin tän asian kanssa. Etenkin suhteen alkupuolella. Ja voimia tämä on kysynyt, kärsivällisyyttä ja äärimmäistä turhautumisen sietokykyä. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa missä meidän elämä on melko seesteistä, mies ei halua tietää viesteistä että kelle lähetit tai konttorilla ollessani et kuka siellä tuli juttelemaan, ei ahdistu kun menen kaverini kanssa kahville tai syömään ja mun firman juhlatkin on sille ihan fine. Alussa nuo asiat oli sellaisia mitkä sai miehen ahdistumaan aivan järkyttävästi.

Eli kyllä, jos puoliso itse tiedostaa ongelmansa, hakee apua ja työstää asioita ja sinä pidät huolta ettet anna periksi miehen typerille epäluuloille ja syytöksille, niin tuosta voi tulla hyvä suhde.

Jos mies lähtökohtaisesti syyttelee aina vaan muita tai olosuhteita omasta käytöksestään, eikä aidosti myönnä et vastuu pitäis ottaa ja jotain olis asioiden eteen itsekin tehtävä, niin tuosta ei tule mitään

Ap kommentoi että kiinnostava kommentti ja kiitos. Omasta puolesta täytyy vielä sanoa, että täytyyhän aina olla jokin myönteinen syy jatkaa sitä toisen kanssa olemista. Jos suhde on pelkkää toisen älytöntä käytöstä eikä mitään myönteistä sen tasapainoksi, en ainakaan henkilökohtaisesti näe miksi kenenkään pitäisi sellaisessa olla. Ehkä jotkut on nyt lukeneet ketjusta vain sen toisen henkilön negatiivisen käytöksen, mutta siitähän tässä ei ole kyse minun tilanteessa. En ikinä olisi toisen kanssa jos en saisi mitään hyvää siitä toisen kanssa olemisesta. Minun mies on tosi ihana, mutta jotkin asiat ovat hänellä käsittelemättä. Haluaisin auttaa siinä, ja jos siihen on edellytykset niin olevan vain iloinen että voin auttaa. Jos tilanne ei etene ja ollaan vain jossain surkeuden kehässä, totta kai peli pitää viheltää poikki kun ei siitä kukaan kostu mitään.

Kyllä, juuri näin. T. Tuo edellinen.

Joku koossa pitävä voima suhteessa on, jos siihen valitsee jäädä, vaikka välillä olisi tosi hankalia hetkiä. Tietysti jossain äärimmäisissä narsismi- ja kontrollointitapauksissa se "koossa pitävä voima" on pelko, mutta nyt ei ole kyse siitä. Pakko vaan sanoa tuo ennenkuin joku vetää sen keskusteluun.

Meillä on puolison kanssa ollut kummallakin täysi vapaus lähteä ja sulkea ovi perässämme pysyvästi. Kumpikaan ei ole sitä koskaan tehnyt. Ollaan valittu toisemme uudestaan ja uudestaan ja jos nyt olisin tilanteessa missä tietäisin kaiken tämän ja tapasin puolisoni ekaa kertaa, niin valitsisin silti hänet. Tälläistä rakkautta, välittämistä, läheisyyttä, hauskuutta, vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta en ole kokenut koskaan, ei lähellekään. Ja olen 40v nainen, takana avioliitto 12v ja pari 2-3 vuoden suhdetta nuorempana, eli ihan keltanokka en ole parisuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ohutnahkainen ja paksunahkainen narsisti, match made in he…ll. Tehkää nyt ihmeessä vielä lapsia, ettei maailmasta katoa kokonaan kaikki harvinaiset ihmiset, jotka oikeasti ymmärtää mitä elämä on. Kärsimys vahvistaa nääs ja tekee viisaammaksi, ja rakkaus se kestää ihan kaiken, nih!

Niin siis onko sinulla niitä omia kokemuksia, joita voisit jakaa meidän kanssa?

Minulla on: tuollainen rasittava jankuttaja ei edes halua kuulla muiden kokemuksia, vaan ainoastaan itselleen mieluisia näkemyksiä (jos niitäkään)

Kuulisin mielelläni jos kertoisit. Ei tarvitse olla töykeä koska ihan oikeasti haluan kuulla, mitä sinullekin on tapahtunut. Siksihän täällä ollaan että siitä kerrotaan.

Olisin vielä sivulla 2 voinut kertoa, mutta sinun kommenttisi ovat menneet sellaiselle tasolle, että enää ei huvita. Saisin kuitenkin hirveän ryöpytyksen siitä, miten empatiakyvytön ihminen olen, kun syyttelen täällä ihmisiä, joita en tunne jne. 

No siis jos pysyt ihan omissa kokemuksissa ja ihmisissä jotka tunnet tai olet tuntenut, kuuntelen tosi mielelläni. Palstan ketjut on usein aika heikkoa laatua siksi että porukka yrittää päteä yli oman kokemuskenttänsä johonkin universaaleihin viisauksiin. Paljon mielenkiintoisempaa on kuulla omakohtaisia ja autenttisia kertomuksia siitä mitä itselle on tapahtunut. Tarkoitan tätä ihan todella. En ryöpytä ketään jos hän jakaa omastaan. Siis omasta elämästään ja kokemuksestaan, ei kuvittelusta siitä mitä kaikki muut ihmiset maailmassa on. Kukaan meistä ei voi täysin tietää mitä oman kokemuspiirin ulkopuolella on. Mutta siis pliis, jos sulla on jotain mielenkiintoista kokemusta niin kerro ihmeessä. En halua riitaa vaan aitoa sisältöä ja oikeasti elettyä elämää. Kynnys voi totta kai olla korkealla mutta tosiaan tämä on anonyymi palsta ja tekstiä täällä riittää mihin hukkua oman tarinansa kanssa tunnistamattomiin.

Miksi sitten olet koko ajan haastanut riitaa ja syytellyt muita? Vai etkö vain käsitä, että ne ei-niin mukavat kokemuksetkin ovat ihan aitoa sisältöä ja oikeasti elettyä elämää? Jos sinun satukirjassasi ei ole sitä sivua, jossa tapahtuu fyysistä väkivaltaa jne., sehän ei tarkoita, etteikö oikeassa elämässä sitä tapahtuisi. 

Ei-mukavat kokemukset on ihan yhtä tervetulleita kuin mukavat. "Ihmiset yleensä...." -kommentit eivät ole kokemuksia vaan yleistyksiä omista pahoista kokemuksista. En pyytänyt niitä vaan ihan omia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Minä olin tuollainen APn kuvailema "kakkakikkare" nykyisen suhteeni alussa, koska aiempi petti = pelkäsin saman tapahtuvan taas. Se meni minulla kuitenkin ohi, kun opin luottamaan nykyiseen mieheeni. 

Ja minä myös. Liian herkästi tuomitaan ihmisiä ja annetaan narsismi diagnoosia joka vaivaan.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni parisuhteessa ollaan, koska rakastava, luotettava elämänkumppani auttaa jaksamaan tätä välillä raskastakin taivallusta. On todella vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa siihen, että roikkuvat suhteissa, jotka ovat lähinnä riesa ja taakka. Meillä on vain yksi elämä.

Parisuhteessa oleminen on ihan vapaaehtoista. Töissä on yleensä pakko käydä, lapset hoitaa jos on niitä tehnyt, räntäsateesta ja omista vaivoista kärsiä, mutta kenenkään kahjon henkisenä tai fyysisenä nyrkkeilysäkkinä ei ole pakko olla.

Yleensä jos pitää miettiä, onko tämä normaalia tai ok, niin ei todellakaan ole. Sitten voi miettiä, hoitaako jotain omaa narsismiaan tai muuta haavaansa sillä, että hakeutuu suhteisiin, joissa voi muka aina olla se terveempi ja parempi.

En ole ap, mut sä viittaat tossa suhteeseen joka on lähinnä riesa ja taakka. Kun nythän on ollut kyse siitä et suhde on lähinnä ihana ja hyvä ja sit on nämä huonot hetket mitkä johtuu miehen käsittelemättömistä ongelmista, mikäli olen nyt käsittänyt oikein siis?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli elämän pitäis oll ayhtä auringonpaisetta ja tunteitaan ei saa näyttää? Jos joku asia ottaa pattinn tai harmitta, niin vaikka sydän märänis, niin pitää vaan hymyillä?

Tietenkään toista ei saa epäillä aiheetta tai syytellä mutta , kyllä jokaisella on oikeus olla myös huonolla tuulella. 

Normaaleilla ihmisillä on olemassa sellainen välimuoto, jossa kaikki ei ole aina aurinkoista ja ihanaa, mutta jossa ei myöskään kaadeta paskaa toisten niskaan ja syytellä aiheettomasti. Sellaista välimuotoa kutsutaan terveeksi tasapainoiseksi parisuhteeksi. 

Sinäkö määrittelet mikä on normaalia? Kerroppa mullekin ne normaalin ihmisen kriteerit? 

Aiheeton syyttely ei ole kenestäkään mukavaa, mutta en lähtis sen perusteella väittämään, että joku ihminen on jotenkin epänormaali. 

Paskan niskaan kaataminen kertoo siitä, että ihmisellä on paha olla. Mutta sekin on normaalia. Toki jos se on jatkuvaa, tulee asialle tehdä jotain. 

Kukaan ei voi olla parisuhteessa tai missään lähisuhteessa terapeutti. Ajan myötä se sairastuttaa myös kaikki läheiset.

Mutta silti se on ihan normaalia, että ihmisellä on välillä huono olla ja se yleensä purkautuu lähimpiin ihmisiin. 

Parisuhteen osalta on helppo määritellä normaali: Terve ja tasapainoinen suhde, jossa molemman kunnioittavat toisiaan eivätkä tietoisesti satuta sen enempää henkisellä kuin fyysiselläkään tasolla. 

Jos ihmisellä on paha olo, se ei oikeuta paskan kaatamista muiden niskaan eikä varsinkaan tee siitä paskan kaatamisesta normaalia. Pahan olon voi purkaa myös niin, että muita ei satu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollainen ole pidemmän päälle sopivaa eikä sitä pidä alkaa ymmärtämään. Suhteesta puuttuu arvostus ja kunnioitus nimenomaan. Varsinkin jos se riehumisen ja ääliömäosyyden tausta on oma huono olo, joka tahdotaan kaataa toisen niskaan. Itse olen käyttäytynyt kamalasti huonolla hetkellä, huutanut ja heittänyt tuolin kattoon... mutta olin kyllä aivan hel veti n vihainen miehelleni. Raivoreaktio oli kohtuuton ja kadutti tietysti vaikka vihaisuuteen minulla oli mielestäni oikeus (mies tunaroi sillälailla, että jouduttiin asumaan vuosi pidempään väärällä paikkakunnalla yms.). Suhde ei mielestäni ole kuitenkaan terve jos siinä tarkoituksella satutetaan ja loukataan toista minkään selityksen varjolla kun itsellä on paha olla. Jos henkisesti väkivaltainenkin suhde voi parantua jos satuttaminen ei ole juurtunut syvälle, mutta sekin vaatii todellista halua ja motivaatiota muuttaa asioita, vaikka sekään ei aina olisi helppoa. Useammin väkivaltaisessa suhteessa ei kuitenkaan ole tahtoa olla satuttamatta toista ja itseään. Ei se siitä paremmaksi muutu.

Tässä nyt sentään joku haluaa sanoa jotain rehellistä itsestään. Oletko sitä mieltä että olet käytöksesi takia huono ihminen? Kaduit kuitenkin ja pidät omaa käytöstäsi huonona.

Mielestäni en ole tavallista huonompi ihminen ja tottakai kaduin.

Mielestäni huonotuulisuus, tasavertainen riitely ym. ovat eri asia kuin henkinen väkivalta. Jälkimmäinen ei nimenomaan kerro rakkaudesta, päinvastoin. Siitä, että kyseessä ei ole oikea rakkaus.

Jos suhteessa tarkoituksellisesti satutetaan toista henkisesti, ei silloin yhdessä päästä lähemmäs määränpäätä. Ei silloin tueta toinen toisiaan kohti parempaa huomista varten rikotaan lisää. Määränpäätä on silloin mahdotonta saavuttaa. Itsepähän sen tietää (yleensä) onko suhde sinulle ja kumppanillesi hyväksi.

Se, että kumppani on ilkeä eli tarkoituksellisesti pahoittaa mielesi, ei ole hyvä asia. Sitä ei pidä liikaa yrittää ymmärtää/hyväksyä vaikka itsekin olisit toiselle ilkeä. Jos ei edes pysty rehellisesti myöntämään, että siitä on toiselle ihmiselle haittaa (vaikka varmasti on), silloin ei todennäköisesti pysty hahmottamaan tilannetta ja suhdetta muutenkaan kovin rehellisesti.

Ilkeyttään voi tietysti katua, mutta ei anteeksi pyynnöllä pysty korjaamaan kaikkea. Siksi pitäisi pyrkiä ottamaan vastuuta ja olla hyväksymättä henkisen väkivallan jatkumista.

Traumatausta ei oikeuta sen huonompaan käytökseen muita kohtaan kuin helpompi tausta. On minullakin vaikea traumatausta. Se voi kyllä vaikeuttaa elämää tulevaisuudessakin, mutta ei se ole syy hyväksyä huonon käytöksen jatkumista. Tällä en tarkoita mitään harmitonta kuten vuoteen petaamattomuutta, kyynärpäitä pöydällä tms. Vaan toista tarkoituksellista loukkaamista, sivaltavia sanoja, vähättelyä, syyttelyä, haukkumista, raivoamista, pelottelua, uhkailua... Ei se kerro rakkaudesta ja ei, suhde ei voi olla siitä huolimatta kaikista rakastavin.

Miten toisiinne suhtaudutte, kertoo aika paljon siitä rakkaudesta. Kaksi toisilleen ilkeää ihmistä eivät välttämättä jalostu paremmiksi ihmisiksi ja suhde ei jalostus kukoistavaksi rakkaussuhteeksi vaikka yhdessä päätettäisiin jatkaa hamaan tappiin asti. Se voi rikkoa kumppaneita niin kauan kuin se kestää.

Tietysti katumus kertoo siitä, että olisi kenties tahtoa toimia paremmin toista kohtaan ja itseänsä. Ei kuitenkaan voi tuudittautua siihen, että hyviä ihmisiä tässä ollaan ja meille koittaa vielä kissanpäivät. Riippuu todella paljon siitä miten asioita käsitellään. Oletteko oikeasti toistenne tukena, saatteko toisenne kukoistamaan ja voimaan paremmin? Se ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, että niin käy.

Jep, olen itsekin aika skeptinen sen suhteen että totta kai kissanpäivät koittaa. Lähinnä haluan tehdä ison eron sen välille, että joku haluaa satuttaa sinua ja että siihen johonkuhun sattuu. Mielestäni mieheni kuuluu jälkimmäiseen luokkaan. On välillä ihan äärimmäisen turhauttavaa olla hänen kanssaan, kun hän ei ole mitenkään kunnolla käsitellyt omaa kipuaan eikä näe miten se ohjaa hänen toimintaansa huonolla hetkellä, mutta tosiaan en koe että tarkoitus on satuttaa minua (näitäkin ihmisiä olen tuntenut). Jos olisi lähtisin pois saman tien. ap

Tolla perusteella kaikki naiset on ihan epänormaaleja tuuliviirejä. Mutta, naisilla onkin oikeus omiin tunteisiin. Tänään hyvällä tuulella, huomenna ku myrskun merkki ja "mikään ei vaivaa". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni parisuhteessa ollaan, koska rakastava, luotettava elämänkumppani auttaa jaksamaan tätä välillä raskastakin taivallusta. On todella vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tuhlaavat aikaansa siihen, että roikkuvat suhteissa, jotka ovat lähinnä riesa ja taakka. Meillä on vain yksi elämä.

Parisuhteessa oleminen on ihan vapaaehtoista. Töissä on yleensä pakko käydä, lapset hoitaa jos on niitä tehnyt, räntäsateesta ja omista vaivoista kärsiä, mutta kenenkään kahjon henkisenä tai fyysisenä nyrkkeilysäkkinä ei ole pakko olla.

Yleensä jos pitää miettiä, onko tämä normaalia tai ok, niin ei todellakaan ole. Sitten voi miettiä, hoitaako jotain omaa narsismiaan tai muuta haavaansa sillä, että hakeutuu suhteisiin, joissa voi muka aina olla se terveempi ja parempi.

En ole ap, mut sä viittaat tossa suhteeseen joka on lähinnä riesa ja taakka. Kun nythän on ollut kyse siitä et suhde on lähinnä ihana ja hyvä ja sit on nämä huonot hetket mitkä johtuu miehen käsittelemättömistä ongelmista, mikäli olen nyt käsittänyt oikein siis?

Ap komppaa sivusta että joo ainakin itse tarkoitin juuri tuota mitä sanoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.

Tuo on asia, joka todellakin tarvitsee terapiaa. Voi juontaa juurensa muustakin kuin siitä, että on tullut petetyksi. Esimerkiksi sairaalloisen mustasukkaiset tai kontrolloivat ihmiset näkevät kaikessa merkkejä pettämisestä. 

Juu, on minuakin petetty suhteessa. (Itse asiassa useamminkin ja aika törkeästi myös.) Eikä se ole aiheuttanut sitä että minusta olisi tullut epäluuloinen, kontrolloiva ja mustasukkainen sen jälkeisissä suhteissani. Toki en nyt ole niin valtavan sinisilmäinen enää kaikenlaisten elämänkokemusten myötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.

Tuo on asia, joka todellakin tarvitsee terapiaa. Voi juontaa juurensa muustakin kuin siitä, että on tullut petetyksi. Esimerkiksi sairaalloisen mustasukkaiset tai kontrolloivat ihmiset näkevät kaikessa merkkejä pettämisestä. 

Juu, on minuakin petetty suhteessa. (Itse asiassa useamminkin ja aika törkeästi myös.) Eikä se ole aiheuttanut sitä että minusta olisi tullut epäluuloinen, kontrolloiva ja mustasukkainen sen jälkeisissä suhteissani. Toki en nyt ole niin valtavan sinisilmäinen enää kaikenlaisten elämänkokemusten myötä.

Onnea, tässä pokaali 🏆

Harmi kun jokainen ihminen maapallolla ei käsittele asioita täsmälleen kuten sinä, johtuen erilaisista kyvyistä käsitellä asioita, erilaisista opituista tavoista, lapsuudesta, ihmisistä ympärillä, eri ihmissuhteista ja niin edelleen. Mut kiva et sä oot huipulla tässä asiassa, sieltä on mukavampi tähtäillä kiviä niiden huonompien ihmisten päälle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.

Ole varovainen.

Mies voi olla vaikka exäni (jota en ole pettänyt) mutta on siis ihmisiä jotka manipuloi juuri tuohon tyyliin.

Voit olla kusessa, koska näistä ihmisistä on pirun vaikea päästä irti. Ovat taitavia, osaavat olla niin hurmaavia ja viattomia ja esittää katumustakin kunnes lyövät seuraavan kerran henkisesti tai fyysisesti.

Kohta huomaat ettet tee enää mitään omia juttuja joista pidät, kun et vaan jaksa sitä epäilyä ja syyttelyä.

Vierailija kirjoitti:

Tolla perusteella kaikki naiset on ihan epänormaaleja tuuliviirejä. Mutta, naisilla onkin oikeus omiin tunteisiin. Tänään hyvällä tuulella, huomenna ku myrskun merkki ja "mikään ei vaivaa". 

Tähänkin keskusteluun kaltaisesi haluaa tuoda tämän ”no mutta kyllä naisetkin”. En taas yhtään ymmärrä että miksi. Koska sehän on ihan selviö! Naiset ja miehet, ihan yhtälailla, voivat olla henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa harjoittavia puuskahtelijoita ja raivopäitä. En todellakaan pidä perusteltuna prseilyä kummankaan tai minkään sukupuolen taholta, haloo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.

Tuo on asia, joka todellakin tarvitsee terapiaa. Voi juontaa juurensa muustakin kuin siitä, että on tullut petetyksi. Esimerkiksi sairaalloisen mustasukkaiset tai kontrolloivat ihmiset näkevät kaikessa merkkejä pettämisestä. 

Juu, on minuakin petetty suhteessa. (Itse asiassa useamminkin ja aika törkeästi myös.) Eikä se ole aiheuttanut sitä että minusta olisi tullut epäluuloinen, kontrolloiva ja mustasukkainen sen jälkeisissä suhteissani. Toki en nyt ole niin valtavan sinisilmäinen enää kaikenlaisten elämänkokemusten myötä.

Onnea, tässä pokaali 🏆

Harmi kun jokainen ihminen maapallolla ei käsittele asioita täsmälleen kuten sinä, johtuen erilaisista kyvyistä käsitellä asioita, erilaisista opituista tavoista, lapsuudesta, ihmisistä ympärillä, eri ihmissuhteista ja niin edelleen. Mut kiva et sä oot huipulla tässä asiassa, sieltä on mukavampi tähtäillä kiviä niiden huonompien ihmisten päälle.

Mikä kivi tuossa muka lensi ja mistä? Havaintokyvyssäsi jotain vikaa? Ehkä sinulle pitäisi solvaamalla karjua tämä asia, niin kuin rakas poikaystäväsi tapaa tehdä, niin saattaisit ymmärtää? Normaali keskustelutapa on sinulle vierasta? T: eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.

Kumppanisi käytös on periaatteessa ymmärrettävää, mutta ei se pidemmän päälle toimi, että jatkuvasti syytellään aiheetta. Luottamuksen rakentaminen vie toki aikansa, mutta loputtomiin ei tarvitse sietää aiheetonta syytelyä. Se on kuitenkin vain ja ainoastaan sen kumppanisi asia tehdä tuolle tilanteelle jotain. Sinä toki omalta osaltasi voit auttaa osoittamalla olevasi luottamuksen arvoinen. 

Kiitos tästä kommentistasi, se kuulostaa harkitsevalta ja fiksulta. Näen tilanteen tällä hetkellä juuri noin, eli tietyn (?) ajan tätä voi katsoa, mutta jos asia ei koskaan mene eteenpäin vaan aina on nyrkkeilysäkkinä, suhdetta ei voi jatkaa koska oma terveys ja hyvinvointi.

Rakastan miestä hyvin paljon ja hän on hyvä mies, mutta hänen käytöksensä on välillä ihan katastrofaalista. Ei mene sitten mihinkään sellaiseen luukkuun joka minulle on kohtuullisena opetettu aikanaan. Siksi kyselen täällä tarinoita että jos jollain olisi kokemusta ja ehkä relaksimpaa elämänasennetta kuin itselläni, elikkäs että asiat voi järjestyä silti ihan hyvin ajan ja kärsivällisyyden kanssa.

Sinun pitää ensisijaisesti muistaa ajatella itseäsi. Jos sinusta tuntuu, että et jaksa, sinun ei tarvitse jaksaa. Eikä sinun tarvitse suostua asioihin, jotka sinun mielestäsi eivät ole kohtuullista käytöstä. Muista aina kertoa puolisollesi, miltä hänen käytöksensä sinusta tuntuu ja milloin se ei sinusta ole ok. Jos toiveita tilanteen muuttumisesta on, puoliso ottaa sinun näkemyksistä onkeensa. Jos homma jatkuu samanlaisena, vaikka kerrot, ettei tunnu hyvältä/sopivalta, lähde ja tee se liukkaasti ennen kuin olet niin koukussa, ettet pysty lähtemään. 

Sanotaan näin, että ensimmäisellä kerralla aina itsestäni kohtuuton asia on tuntunut siltä, että eihän tässä ole mitään järkeä enkä voi olla tämän ihmisen kanssa, mutta kun asiasta on kerran pari riidelty, mies on skarpannut ja huomioinut minua paremmin. Se vaan kun jotain kinaa on aika usein. Me ollaan todella erilaisia mutta ydinarvot kohtaa. Ei petetä, ei valehdella, tuetaan toista ihan täysillä. Kaikki tämä on tosi hyvää, mutta sitten on paljon sitä arkisempaa tauhkaa missä ollaan erilaisia ja mistä sitten väännetään ja mies odottaa ajatustenlukua tms. Siitä ne riidat lähinnä tulee, kun on odotuksia joita ei ole kommunikoitu eikä toinen edes tajua että niitä pitäisi kommunikoida.

Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?

- Ei kuulu.

Onko tämä yleistä ja luonteenomaista tärkeille ihmissuhteille?

- on valitettavankin yleistä, mutta ei siltikään kuulu niihin, eli ei ole sopivaa eikä oikein.

Onko hyväksyttävää että joskus ihminen on ihan täysi per5e mutta häntä kuitenkin rakastetaan ja suhde jatkuu ja jatkaa elämäänsä ja kaikki menee lopulta hyvin?

-Ei ole hyväksyttävää. Ketä tahansa kuka tahansa saa rakastaa tai olla rakastamatta. Suhde jatkuu tai ei jatku. Kaikki voi mennä lopulta hyvin tai huonosti. Miten nämä lauseen seikat liittyvät toisiinsa?

Sukulaisuussuhteissa tämä voi varmaan tulla useammin vastaan koska niitä vain täytyy kestää, mutta miten esimerkiksi parisuhde?

- Missään suhteessa, ei edes sukulaissuhteessa, täydy kestää asiattomuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta.

Onko teillä kokemuksia siitä että toinen on ollut ihan kakkakikkare (tai sinä itse olet ollut) jonain tiettynä aikana, mutta loppujen lopuksi sen sietäminen / kestäminen / toisen rakastaminen on ollut sen arvoista?

- Minulla ei ole tuosta kokemuksia, koska kakkakikkareiden kanssa tekemisessä oleminen ei ole koskaan ollut sen arvoista, vaan pelkkä suuri virhe.

Kysyn totta kai koska olen itse tässä tilanteessa. Minulla on kumppani, jota moni ihminen menneisyydessä on kohdellut tosi huonosti, ja nyt hän purkaa sen minuun ja käyttäytyy kuin täysi ääliö. Hyvä ihminen, ala-arvoinen käytös.

- Hyvä ihminen ala-arvoisella käytöksellä? Paradoksi.

Kuka haluaa ostaa vokaalin?

Vierailija kirjoitti:

Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?

- Ei kuulu.

Onko tämä yleistä ja luonteenomaista tärkeille ihmissuhteille?

- on valitettavankin yleistä, mutta ei siltikään kuulu niihin, eli ei ole sopivaa eikä oikein.

Onko hyväksyttävää että joskus ihminen on ihan täysi per5e mutta häntä kuitenkin rakastetaan ja suhde jatkuu ja jatkaa elämäänsä ja kaikki menee lopulta hyvin?

-Ei ole hyväksyttävää. Ketä tahansa kuka tahansa saa rakastaa tai olla rakastamatta. Suhde jatkuu tai ei jatku. Kaikki voi mennä lopulta hyvin tai huonosti. Miten nämä lauseen seikat liittyvät toisiinsa?

Sukulaisuussuhteissa tämä voi varmaan tulla useammin vastaan koska niitä vain täytyy kestää, mutta miten esimerkiksi parisuhde?

- Missään suhteessa, ei edes sukulaissuhteessa, täydy kestää asiattomuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta.

Onko teillä kokemuksia siitä että toinen on ollut ihan kakkakikkare (tai sinä itse olet ollut) jonain tiettynä aikana, mutta loppujen lopuksi sen sietäminen / kestäminen / toisen rakastaminen on ollut sen arvoista?

- Minulla ei ole tuosta kokemuksia, koska kakkakikkareiden kanssa tekemisessä oleminen ei ole koskaan ollut sen arvoista, vaan pelkkä suuri virhe.

Kysyn totta kai koska olen itse tässä tilanteessa. Minulla on kumppani, jota moni ihminen menneisyydessä on kohdellut tosi huonosti, ja nyt hän purkaa sen minuun ja käyttäytyy kuin täysi ääliö. Hyvä ihminen, ala-arvoinen käytös.

- Hyvä ihminen ala-arvoisella käytöksellä? Paradoksi.

Ensimmäinen kivi sitten lensi siinä...

"Kysyn totta kai koska olen itse tässä tilanteessa. Minulla on kumppani, jota moni ihminen menneisyydessä on kohdellut tosi huonosti, ja nyt hän purkaa sen minuun ja käyttäytyy kuin täysi ääliö. Hyvä ihminen, ala-arvoinen käytös."

Mun on myös pakko tarttua tähän. Ap:n mies siis kantaa kaunoja ja syyttää muita tämän hetkisestä huonosta olostaan. Saattaa jopa kuvitella, että hänen näkökulmansa on absoluuttinen totuus siihen miten menneisyydessä asiat ovat menneet. Kun häntä on kohdeltu huonosti. Todellisuudessa ap:lla on vain miehen kertomus siitä kuinka rankkaa miehellä on ollut. Ja nyt hän on ilkeä sinulle.

Eikö kellekään muulle tule mieleen, että miehen ja vastaavien ihmisten omissa luonteissa voisi olla myös vikaa? Käyttäydytään huonosti ja syytetään kaikesta muita ennen ja nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Puhutaan muista pahaa ja syytellään taas ja ollaan sitten taas "oikeutuksellisesti" ilkeitä läheisille.

Ei erityisen hyvältä ihmiseltä kyllä kuulosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?

- Ei kuulu.

Onko tämä yleistä ja luonteenomaista tärkeille ihmissuhteille?

- on valitettavankin yleistä, mutta ei siltikään kuulu niihin, eli ei ole sopivaa eikä oikein.

Onko hyväksyttävää että joskus ihminen on ihan täysi per5e mutta häntä kuitenkin rakastetaan ja suhde jatkuu ja jatkaa elämäänsä ja kaikki menee lopulta hyvin?

-Ei ole hyväksyttävää. Ketä tahansa kuka tahansa saa rakastaa tai olla rakastamatta. Suhde jatkuu tai ei jatku. Kaikki voi mennä lopulta hyvin tai huonosti. Miten nämä lauseen seikat liittyvät toisiinsa?

Sukulaisuussuhteissa tämä voi varmaan tulla useammin vastaan koska niitä vain täytyy kestää, mutta miten esimerkiksi parisuhde?

- Missään suhteessa, ei edes sukulaissuhteessa, täydy kestää asiattomuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta.

Onko teillä kokemuksia siitä että toinen on ollut ihan kakkakikkare (tai sinä itse olet ollut) jonain tiettynä aikana, mutta loppujen lopuksi sen sietäminen / kestäminen / toisen rakastaminen on ollut sen arvoista?

- Minulla ei ole tuosta kokemuksia, koska kakkakikkareiden kanssa tekemisessä oleminen ei ole koskaan ollut sen arvoista, vaan pelkkä suuri virhe.

Kysyn totta kai koska olen itse tässä tilanteessa. Minulla on kumppani, jota moni ihminen menneisyydessä on kohdellut tosi huonosti, ja nyt hän purkaa sen minuun ja käyttäytyy kuin täysi ääliö. Hyvä ihminen, ala-arvoinen käytös.

- Hyvä ihminen ala-arvoisella käytöksellä? Paradoksi.

Ensimmäinen kivi sitten lensi siinä...

Näet niin usein lenteleviä kiviä, että ehkä sinun kannattaa siirtyä pois sen sortuvan kuvitelma-vuoresi juurelta, AP hyvä.

Onko elämänhallinta muutoin kunnossa?

Ollut koskaan ulosotossa?

Suhde perheeseen ja ystäviin?