Kuuluuko oikeasti, syvästi rakastavaan ihmissuhteeseen se, että sinä tai se toinen on joskus (ei usein) ihan kauhea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei ole virheetön ja tuskin aina vain iloa ja nautintoa tuottavaa mutta tästä on pitkä matka siihen, että toinen olisi välillä aivan kauhea. - Itselleni olisi hyvin vaikeaa antaa anteeksi, jos mahd. kumppanini pahoinpitelisi väkivaltaisesti minut tai, ehkä vieläkin pahempaa jos pahoinpitelisi jonkun läheiseni ja tai tämän omaisuutta. (Jännää sinänsä, koska hänellä itsellään on vastuu omista teoistaan ja päätöksistään, eikä minulla) 

Joskus on ollut haastavaa kun tiedän parin, jossa toinen on pahoinpidellyt kumppaninsa pahasti, joitain kertoja. Mutta yleisesti käyttäytyy ja toimii hyvin mallikelpoisesti. -

En voi tai en ole voinut ottaa oikeutta omiin käsiini; jos näin olisin tehnyt niin todennäköisesti olisin saanut vain pahasti kuonooni.

Mutta myönnän, että mielessäni, vaikka olen vain pahoinpidellyn uhrin kaveri on käynyt kaiken näköistä, että pahoinpitelijä saisi ansionsa mukaan.

Minua jaksaa alati ihmetyttää, että miksi pahoinpitelyjen uhri ja kaverini  ei ole ottanut eroa, vaan edelleen jatkavat yhdessä vaikka esimerkiksi Joulun aika on ollut perinteisesti hänelle hyvin rankkaa. 

Meillä ei mitään väkivaltaista ole esiintynyt, fyysisesti. Tarkoittamani kauhea käytös on aivan asiatonta syyttelyä ilman faktoja ja "eroilemista" sen pohjalta. Nimittelyä. Oikeastaan ongelman keskellä on se että hän syyttää minua asioista joita toiset ovat hänelle aiemmin tehneet. Pettäminen, päihteet, hyväksikäyttö (raha). En ole mitään näistä tehnyt, mutta koska olen lempeä ihminen hän totta kai purkaa asiat minuun. Näinhän se menee. Olemme ystävällisiä ikäville ihmisille ja kauheita niille jotka oikeasti välittävät.

Mitä hittoa sinä sekoilet? Eihän tuo ole ollenkaan tervettä saati mikään olan kohautuksella kuitattava "näinhän se menee"-asia. Niille, joista oikeasti välittää, ei olla kauheita. Kumppanisi ei välitä sinusta oikeasti, jos ei ole sinulle ystävällinen ja rakastava. 

Sori mutta elämä ei ole näin mustavalkoista. Ihan varmasti täällä on tälläkin hetkellä läsnä ihmisiä jotka ovat joko olleet kauheita tai sietäneet kauheaa ja kaikki on sen jälkeen järjestynyt. Eivät uskalla sanoa mitään kun sinä räyhäät että pitää olla täydellistä tai ei saa olla kenenkään kanssa. Ihmiset ovat haavoittuvaisia olentoja eikä heitä voi potkia pois vain siksi että sattuu. Jos ongelma ei ratkea niin sitten heitä täytyy vastuuttaa mutta ei ennen kuin antaa mahdollisuuden.

Sori, mutta elämä on juurikin niin mustavalkoista, että henkistä tai fyysistä väkivaltaa ei pidä sietää hetkeäkään. Jos sille antaa pikkusormen, on äkkiä niin alitettu, ettei uskalla hengittääkään kysymättä toiselta lupaa. Toki, jos sellaisesta elämästä nautit, niin anna palaa vaan. Kyllä ne silmät ehkä viimeistään sairaalavuoteella aukeavat. Jos hyvin käy. 

Siis edelleenkään ei ole fyysistä väkivaltaa ollut hetkeäkään, eli mitä on nämä puheet sairaalavuoteesta?

Kuulostat tosi tuomitsevalta ihmiseltä, varmaan omalla tunnollasi on paljonkin asioita joita et myönnä. Tasapainoiset ihmiset pystyvät empatiaan puolin ja toisin.

Ikävä pilata ruusuiset kuvitelmasi, mutta eipä olisi ensimmäinen kerta, jos puolisosi aikansa syytelyään jne. huitaisisi nyrkilläkin. Väkivallalla on tapana pahentua, jos sitä alkujaankin ilmenee. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa ja väylä fyysiseen väkivaltaa. 

Siis varmaan tunnetkin läpikohtaisin minun ja muiden tuntemattomien palstalaisten elämät ja niiden ihmiset. Tai ehkä et. Olemme joskus puhuneet miehen kanssa fyysisestä väkivallasta, ja hän on nimenomaan sanonut että ei halua ylittää sitä rajaa kenenkään kanssa. En ole erityistapaus vaan tämä on hänelle kaikkia koskeva linja. Ne kuukaudet jotka olen hänet tuntenut, ei mitään lyömiseen päinkään ole tapahtunut kenenkään kanssa. Sinulla ilmeisesti vain on tarve saada maalitaulu kun torstai-iltana jokin muu asia ottaa päähän. Tunnen mieheni paremmin kuin sinä. Enemmän pelottaisi olla samassa huoneessa sinun kanssa kuin hänen, sori vain.

Voi herranjestat miten naiivi olet! Ei kai kukaan nyt ennakkoon kerro, että aionpa muuten tirvaista sinua :D Mutta niinpä vaan hyvinkin moni "en koskaan löisi ketään"-ihminen on lyönyt. Ja useaan kertaankin vielä. Siinä ei auta, vaikka kuinka hyvin toisen tuntisit, kun tilanne kärjistyy ja nyrkki heilahtaa. 

Siis jos ihminen ei ole moneen kuukauteen kertaakaan lyönyt minua tai ketään muutakaan, lähtökohtaisesti oletan että hän ei ole fyysisesti väkivaltainen. Mielestäsi minun pitäisi nyt epäillä häntä väkivallasta joka tapahtuu ainoastaan sinun fantasioissasi tai toiveissasi? Hanki apua oikeasti.

Ei lähtökohtaisesti olettaa, mutta KUN henkistä väkivaltaa jo on, on realistista tiedostaa, että fyysistäkin voi tulla. Vaikka kuinka toivoisit, nyt ei ole kyse kenenkään fantasioista, vaan oikeasta elämästä, jossa tällaisia asioita tapahtuu. Minä en apua tarvitse, koska en ole niin naiivi, että pitäisin henkistä väkivaltaa normaalina ja kuvittelisin, että pari kuukautta ilman iskuja tarkoittaa automaattisesti loppuelämää ilman iskuja. 

Menee aika defensiiviseksi tämä ketju ja ilmeisesti monella on jotain käsittelemätöntä traumaa kun menee noin sydämelle, mutta jos se nyt pitää tähän vielä erikseen tavata niin: jos tulee isku, homma on loppu minun puolelta saman tien + ei ole tullut mitään viitettä siihen että olisi syytä odottaa mitään iskua. Fyysisesti mies on ollut tosi suojeleva minua kohtaan. Ongelmat ovat tunne-elämän puolella ja luottamisessa. En edelleen voi uskoa todeksi että tähän ketjuun pesiytyy vain tietäjiä eikä ihmisiä joilla on jakaa varsinaisia kokemuksia tällaisesta parisuhteesta, joissa näitä asioita on täytynyt työstää. En voi uskoa, että kaikki nämä ylemmyydentuntoiset kommentoijat nauttivat itse jostain unelmasuhteesta. Eihän kukaan voi oikeasti kokea mitään aitoa läheisyyttä tuollaisten ihmisten kanssa joiden mielestä ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei saa esiintyä mitään epätäydellistä. Mikä ihmeen psykopalsta tämä on??

Eikä käy mielen vieressäkään, että nämä tietäjiksi nimeämäsi voivat nimenomaan olla niitä, joilla on kokemusta tuollaisesta. Ei täällä kukaan varmasti sinua kiusatakseen varoittele ja kerro ikävistä kokemuksista. Sinulla vain nyt on sellainen asenne, että et suostu vastaanottamaan muuta kuin "kaikki muuttuu kyllä ruusuiseksi ja elätte elämänne onnellisina loppuun saakka"-kommentteja. Eli et oikeasti halua vertaistukea, vaan haluat vain jo valmiiksi muodostamaasi mielipidettä tukevia kommentteja. Toisin sanottuna: täysin turha keskusteluavaus, kun vain yksi näkökulma kelpaa ja vastakkaisista leimataan psykopaatiksi tms. 

Siis eihän nuo kommentit tule kohti ollenkaan sillä asenteella että "tämä on vain minun kokemukseni". Täällä lauotaan että "ihan varmasti sinulle tulee itku ja mies ennen pitkää vetää silmän mustaksi". Opettele vähän lukutaitoa ennen kuin käyt minuun kiinni. Ketjuhan alun perin oli että onko kellään kokemuksia siitä että asiat voi työn kautta järjestyä, haluaisin kuulla niistä. Pienellä lukutaidolla tuonkin kysymyksen olisi voinut ymmärtää ihan oikein. Tuntuu ihan käsittämättömältä, että täysin tuntematon ihminen on täysin valmis lyttäämään toisen täysin tuntemattoman ihmisen. Jos vastaajat kertoisivat asian muodossa "minulle kävi näin", olisin valmis kuuntelemaan. Saan kuitenkin vastauksia muodossa "kyllä se sinun miehesi on varmasti ihan kelvoton". En voi ottaa näitä juttuja tosissani kun eivät tunne minua eivätkä miestä. Varmaan on henkisesti epäkypsälle vaikeaa pysyä sen oman kokemuskentän nöyrässä piirissä eikä laajentaa sitä tuntemattomien elämään, mutta mielestäni se oli ihan kohtuullinen toive (jota ei kuitenkaan moni kunnioittanut).

1. Omasta kokemuksestaan voi kertoa ilman, että käyttää sana muotoa "minä olen kokenut" tms.

2. Se, että tuo esiin myös vaihtoehdon, joka ei miellytä sinua, ei ole hyökkäämistä tai lyttäämistä

3. Se, että keskustellaan asioista yleisellä tasolla tyyliin "henkinen väkivalta helposti kärjistyy myös fyysiselle puolelle" ei myöskään ole sinun tai miehesi lyttäämistä. Puhutaan asioista, ei ihmisistä

4. Olemme anonyymilla keskustelupalstalla. Täällä kukaan ei tunne toistaan. Et siis voi ruveta syyttelemään muita tai vaatimaan kommentointia vain niiltä, jotka teidät tuntevat. Niitä kun ei täällä todennäköisesti ole yhtään. Täällä voi keskustella vain tuntemattomien tai tuntemattomana pysyttelevien kanssa. 

Pyysin vain omia kokemuksia. Se että minulle on sattunut jotain keljua ei tarkoita että tiedän toisten ihmisten elämästä kaiken. Jos joku on esimerkiksi huijannut minua, ei käänny päässäni muotoon "ihmiset usein huijaavat". Se vain tapahtui sinulle. En jaksa lukea kommentteja joissa yritetään muodostaa jotain universaalia viisautta. Haluan vain kuulla omakohtaisia kokemuksia. Se riittää. Ei tarvitse yrittää olla enempää kuin on. Te olette kaikki vain ihmisiä niin kuin minäkin. Ei meillä ole viisautta sanoa "ihmiset usein blaa blaa". Ei me tunneta niin paljon ihmisiä.

Älä tee perusteettomia oletuksia. Ihan hyvin joku meistä voi kokea olevansa vaikka alien. 

Heh. Voit varmaan avata tuolle erillisen ketjun.

En avaa, vaan uhriudun ja raivoan ja syyttelen niin kuin sinäkin. Sehän se on sinun viitoittamasi keskustelulinja tässä ketjussa. 

Minun toive lähinnä on ne omat kokemukset joista me voidaan oppia yhdessä. Olisiko sinulla niitä parisuhteesta? Oletko ollut haastavassa parisuhteessa joskus?

Oppimista ei tapahdu, jos ei suostu myöntämään, että muukin vaihtoehto kuin häpi end on mahdollinen. Eikä varsinkaan tapahdu, jos rupeaa haukkumaan muita ja kokee eriävän mielipiteen henkilökohtaisena loukkauksena. 

En pidä mitenkään itsestään selvänä, että tässä odottaa häpi end. Jos pitäisin en kysyisi täällä mitään. Minun täytyy seurata omaa tilannetta eikä mitään takeita ole suuntaan eikä toiseen. Lähinnä keljuttaa että jos joku tulee ilmoittamaan että totta kai se menee pieleen koska jos ihminen ei käyttäydy aina hyvin hän on paha etc. Ihmiset on aina kesken ja kehittyvät. Johonkin täytyy vetää raja, mutta se selviää varmaan ajan kanssa.

Tulet vielä siirtämään sitä rajapyykkiäsi monta kertaa, jos tuohon suhteeseen jäät. ”No, nehän oli vaan astiat/huonekalut/ ovet jotka se pisti pskaksi, nehän saa korjattua. No sehän oli vaan yksi lyönti, vahingossa vaan huitaisi. No enhän mä tarvinnut edes tikkejä siihen.”

Pahaksi täällä ei kai kukaan ole poikaystävääsi sanonut, sairaaksi korkeintaan. Ja perustellusti. Ja tekonsa ovat enemmänkin pahoja kuin hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Minun tapauksessa fyysistä väkivaltaa ei ole ikinä esiintynyt eikä vaikuta tulevaisuudessakaan todennäköiseltä. Meillä ongelma on pähkinänkuoressa se, että toisella on paljon matkalaukkua huonosta kohtelusta + emme ole olleet yhdessä vielä kovin pitkään joten en tunne kaikkia hänen asioitaan tai haavojaan mutta häneltä puuttuu tunneäly täysin ja siksi hän lataa vanhoja kipujaan päin minua ihan aiheetta. Noin esimerkiksi, hänen entinen kumppaninsa petti häntä -> siispä kaikki mitä teen viittaa ihan satavarmasti pettämiseen. Olen itse asiassa hyvin uskollinen puoliso, ja tämä vain lisää hänen epävarmuuttaan. En halua olla terapeutti, mutta jos on jotain kohtuullisia keinoja auttaa tässä, autan mielelläni. Mielestäni kaikki haavat ei kuulu terapiaan vaan rakastaville läheisille myös. Johonkin se raja totta kai täytyy vetää, mutta haluaisin tehdä sen mikä jää rajan kohtuulliselle puolen.

Tuo on asia, joka todellakin tarvitsee terapiaa. Voi juontaa juurensa muustakin kuin siitä, että on tullut petetyksi. Esimerkiksi sairaalloisen mustasukkaiset tai kontrolloivat ihmiset näkevät kaikessa merkkejä pettämisestä. 

Juu, on minuakin petetty suhteessa. (Itse asiassa useamminkin ja aika törkeästi myös.) Eikä se ole aiheuttanut sitä että minusta olisi tullut epäluuloinen, kontrolloiva ja mustasukkainen sen jälkeisissä suhteissani. Toki en nyt ole niin valtavan sinisilmäinen enää kaikenlaisten elämänkokemusten myötä.

Onnea, tässä pokaali 🏆

Harmi kun jokainen ihminen maapallolla ei käsittele asioita täsmälleen kuten sinä, johtuen erilaisista kyvyistä käsitellä asioita, erilaisista opituista tavoista, lapsuudesta, ihmisistä ympärillä, eri ihmissuhteista ja niin edelleen. Mut kiva et sä oot huipulla tässä asiassa, sieltä on mukavampi tähtäillä kiviä niiden huonompien ihmisten päälle.

Kiitos pokaalista. Itse asiassa olen mielestäni selvinnytkin monista  aika ikävistä asioista aiemmissa suhteissani siirtämättä niitä liiaksi myöhempiin suhteisiin. Vaikka kyllä niistä ikävyyksistä aikoinaan on ollut paljon kipua ja kärsimystä. Kerroin tosiaan vain oman kokemukseni, ei ole mitään syytä olla pilkallinen suhteeni. En tuominnut sua tai sun suhdettasi, toin ainoastaan tällaisenkin näkökannan podinnassa esiin. Komppasin myös tuota edellisen näkökulmaa siitä, että mustasukkaisuus ja epäluuloisuus voi ihmisessä kyllä myös johtua muustakin kuin (pelkästään) siitä, että on tullut petetyksi. Tosiaan olemme kaikki kovin erilaisia. Tottakai pelkkä petetyksikin tulo voi auheuttaa trauman. Tämä on tosiaan keskustelupalsta eikä pitäisi olla ongelma jos tuo esiin erilaisia näkökulmia ja kokemuksia aiheeseen liittyen. (Vaikka aloituksessa tosiaan taisit pyytää vain niitä kokemuksia, joissa vaikeuksista on selvitty lopulta yhdessä...?)

Tiedän myös sen, että on raskasta joutua usein perusteettomasti epäilyn kohteeksi asiassa ja toisessa. Olen ollut sellaisessa suhteessa, jossa tätä esiintyi voimakkaasti. Mies kertoi sen johtuvan siitä, että on tullut petetyksi aiemmin, mutta mielestäni epäluuloisuus monissa tilanteissa monia asioita kohtaan oli hänessä kyllä paljon syvemmällä hänen luonteessaan. Tiedä sitten. Se oli kyllä hyvin voimakasta epäluuloisuutta, mitä hänellä oli. Hän halusi keksiä minun tekemisiin ja sanomisiin mm, epätosia ikäviä motiiveja. Suhde ei kestänyt kauaa, tuo piirre alkoi käydä sietämättömäksi ja tuli muutakin erimielisyyttä keskeisissä asioissa. Olin hämmästykseseni alkanut myös muuttua alistuvaksi anteeksipyyteleväksi osapuoleksi, vaikka mielestäni oikeasti toinen oli kohdellut huonosti ja käytti myös selvää henkistä väkivaltaa (Tällainen on ainakin voimakas hälytysmerkki.)

En sano ollenkaan että suhteesi olisi samanlainen, voit peilata tähän ja itse todeta että ei kuulosta samalta tai että voisiko olla jotain samaa. En lähde sanomaan mitä sun pitäisi tehdä. Suunnitelmasi siitä, että pitkäaikaisesti et kovin huonoa käytöstä voi jäädä katselemaan, kuulostaa silti hyvältä. Toivon että ongelmanne (miehen ikävä käytös) ovat ratkaistavissa eivätkä niin syvään juurtuneita tai kiinni hänen perusluonteessaan, ja vaiva maksaa palkan ja palaset loksahtavat kohdilleen ajan ja luottamuksen ja vaivannäön myötä.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen useita ihmisiä, jotka ovat kokeneet kamalan lapsuuden, pahoja parisuhteita, väkivaltaa ja sellaista - ja silti nämä ihmiset eivät ole koskaan inhottavia kenelläkään. Se ei ole liikaa vaadittu, sen kuuluisi olla normi, että ketään ihmistä ei satuta sanoilla eikä teoilla vaikka mikä olisi. Parisuhteen ei myöskään kuulu olla terapiasuhde, vaan tasavertainen ja tasapuolinen kahden aikuisen välinen parisuhde, joka antaa enemmän kuin ottaa.

Monesti tuntuu, että nämä juuri ovat ihmisistä lempeimpiä.

Pahimipia puolestaan he, jotka ovat aivan itse sotkeneet asiansa mutta heillä ei ole kanttia kantaa vastuuta - ja syyttävät sitten kaikkia muita kaikesta.

Kotikasvatus. Huonoja käytöstapoja ei saa puolustaa.

Molemminpuolinen kunnioitus on tärkeintä kaikissa ihmissuhteissa.

Juntit menkööt toisten junttien kanssa naimisiin.

Naisilla, itsellänikin, on tapana nähdä ihmiset sellaisina, millaisia he olisivat ja ovat parhaimmillaan. Sitä "hyvää ihmistä" sitten odotetaan syntyväksi, tehdään töitä suhteen eteen ja siedetään. Itse en jaksa sellaista enää, kus*pää on kus*pää, enkä aio enää tuhlata elämääni sellaisiin.

Tässä on nyt 9. sivu menossa keskustelua, jossa ihmiset ihan hyvyyttään yrittävät sinulle ap kertoa ja perustella miksi vastaus otsikon kysymykseen on EI.

Moni meistä on kokenut nuo samat tunteet. Päättänyt olla se hyvä puoliso, ja auttaa toista selviytymään ja eheytymään.

Tuo käytös mitä kuvailet ei lupaa mitään hyvää jatkoon. Ihan oikeasti.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu millä tavalla kauhea. Esimerkiksi väkivalta ei missään olosuhteissa kuulu minkäänlaiseen ihmissuhteeseen.

Verbaalinen kauheuskin..onko sillä perustaa? Jos toinen selvästi viskelee päälleni omia selvittämättömiä demoneitaan ja vieläpä toistuvasti, en jaksaisi kauaa.

Jos olen itse ryssinyt kerran pahasti ja siksi riehuu, koettaisin kestää.

Vain se tietää, joka siinä tilanteessa on , onko reilua vai ei.

Se on jännä homma, että jos puolisoasi on kohdeltu paskasti, haluaa hän vielä kohdella sinuakin paskasti. Hänen jos jonkun pitäisi tietää, miltä huono kohtelu johtuu.

Minun ohje on, että lähde suhteesta. Puolisosi kuulostaa juuri sellaiselta tyypiltä, ettei mikään ole koskaan hänen syytään vaan aina joku muu on syypää. Tunnen samanlaisia ihmisiä ja he ovat todella raskasta seuraa ystäville ja puolisoille, koska he esittävät aina uhria, jota kaikki muut aina kohtelevat kaltoin. Esim. karenssi irtisanoutumisen jälkeen on työkkärin syytä, lasu omien sekoilujen jälkeen ilmoittajan syytä, kiireellinen huostaanotto sossujen syytä. Peiliä ei tälläiset tyypit taida omistaa ollenkaan eikä vastuuta omista sanoista tai teoista kanneta lainkaan

Ymmärtäisin pidempiaikaisen "kummallisen" käytöksen itseäni kohtaan, jos kumppanilla olisi esim. akuutti kriisi, PTSD, psykoosi, muistisairaus tms. Esim. persoonallisuushäiriö ei ole mielestäni "hyvä" syy. Itsellä on epävakaa ph. En voisi kohdella kumppaniani huonosti, esim. haukkumalla tai syyttelemällä. On jo nyt huono omatunto omasta surkeasta itsetunnosta ja siitä että hän joutuu kannustamaan minua niin paljon.

Niin, kaikki on suhteellista. Itse tunsin tekeväni väärin kumppaniani kohtaan, kun kesällä mulla oli paha masennuskausi ja jos en nyt suoranaisesti kaatanut pahaa oloani kumppanille (sitä varten on ammattilaiset), niin kerroin kuitenkin huonoista oloistani, ikään kuin hänellä ei olisi murheita muutenkin. Kumppani suhtautui myötäeläen ja se auttoi mua suunnattomasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla on ilmeisesti itselläsi traumatausta. Et ymmärrä, mikä on normaalia parisuhteessa ja mikä ei. Olet yliymmärtäväinen, syyttelet itseäsi, puolustelet miestä, ja sinulla on hyvin vahva halu auttaa, olet valmis kestämään kurjuutta "ylevän ja hyvän" syyn takia. Haluat kouluttaa miestä, tai siis ohjailla, mutta ikävä kyllä terve parisuhde ei toimi tuolta pohjalta. 

Kumppani ei ole terapeutti, vaan kun rupeat terapoimaan miestä, ryhdyt hänelle äidiksi ja hän saa silloin ihan luvan kanssa olla pikkulapsi.

Miehelläsi saattaa olla (diagnosoimaton) persoonallisuushäiriö tai jokin muu mt-ongelma. "Paraneminen" on hyvin vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, ja siihen tarvitaan ammattilaisia avuksi. Ennen kaikkea henkilön pitää itse haluta muutosta, mutta en nyt näin äkkiseltään nähnyt mainintaa, että mies itse olisi ilmaissut kaipaavansa apua. Tämä "ohjaajaksi"  ryhtyminen ei varmaankaan ollut miehen idea?

Kiinnostaisi kuulla omasta taustasi, mutta eihän se tietenkään minulle kuulu.

Tämä oli melkein asiallinen kommentti, joten voin vastata. Tulen itse hyvin traumaattisesta taustasta ja olen sen trauman vuoksi itse tehnyt asioita, joista en ole ylpeä. En ole pettänyt ketään, en ole lyönyt, olen vain käyttäytynyt huonosti. Mieheni menee suht samoilla linjoilla, joten oman kokemukseni vuoksi ja hänen taustansa vuoksi ymmärrän, että läheiset ihmissuhteet voivat olla alkuun tosi vaikeita.

Pakko sanoa että olen ihan järkyttynyt palstan epäempaattisuuden ja tuomitsevaisuuden tasosta. Ilmeisesti täällä on jotain täysin omia kipuja kieltäviä ihmisiä tai tosi helpon elämän kokeneita, jotka kuvittelevat ihmisten olevan jotain robotteja joilta vaaditaan täydellisyyttä oli taustalla mitä tahansa. Tosi ahdistavaa lukea teidän kommentteja joissa ei ole mitään myötätuntoa ketään kohtaan. Haluaako joku oikeasti olla teidän seurassa livenä? Samanlaiset tollot kuin mitä itse olette?

Minulla on paljon myötätuntoa sinua kohtaan ap, olen itse elänyt varsin traumaattisen lapsuuden. En ollut se helpoin kumppani parisuhteissa ennenkuin itse ymmärsin että kohtelin ihmisiä huonosti. Se että kumppani yritti ymmärtää ja olla kiltti ei varsinaisesti auttanut minua mitenkään. Vasta herääminen omaan huonoon käytökseeni johti muutoksiin. Valitettavasti ehdin pilata monta suhdetta ja ystävyyttä siihen mennessä.

Se että olet saanut varoittavia viestejä johtuu ainoastaan siitä että ulkopuoliset näkevät sen mitä itse ihastuneena et näe - vielä. Mies voi hyvinkin muuttua mutta muutoksen on lähdettävä hänen omasta aloitteestaan.  Varmaan tiedät että alkoholistin ymmärtäminen ja auttaminen vain pitkittää juomista sen sijaan että kannustaisi raitistumaan. Sama pätee jatkuvaan huonoon käytökseen kumppania kohtaan. Mitä enemmän yrittää ymmärtää ja olla rakastava ja lempeä takaisin, sen pahemmaksi meno muuttuu. Omasta mielestäni on huolestuttavaa että tuoreessa suhteessa jo syytellään uskottomuudesta ja nimitellään. Sen pitäisi olla iso vilkkuva varoitusvalo sinulle että nyt rajojasi loukataan ja pahasti. Ei mikään traumatausta oikeuta tuollaiseen. 

Jos oikeasti haluat auttaa miestä, asetat selkeät rajat ja rajojen ylityksestä tulee olla välittömät seuraukset. Jos vierailet hänen luonaan ja sinua nimitellään, lähdet heti kotiin. Kieltäydyt kuuntelemasta syyttelyä ja sanot myös että jos se jatkuu, suhde on ohi. Olet nyt kaltevalla pinnalla ja luisut pahempaan jos et ala kunnioittaa itseäsi ja vaatia että sinua kohdellaan kunnolla. 

Sukulaisista löytyy monenlaista, eikä ikävien yksilöiden kanssa tarvitse olla tekemisissä.

Parisuhdetta on takana yli 20 vuotta, eikä koskaan ole kohdeltu toista huonosti. Jättäisin, jos mies olisi törkeä minua kohtaan. Yksittäisen kerran voisin ehkä antaa anteeksi, jatkuvaa huonoa käytöstä en. Jokaisella on velvollisuus käsitellä omat ongelmansa, ei ole reilua kaataa niitä läheisten niskaan ja vetäytyä vastuusta.

Tuli mieleeni muuten että koska mies syyttää sinua pettämisestä ja tiedät hyvin ettet ole pettänyt, miten voit olla varma että ne edellisetkään tyttikset pettivät miestä oikeasti? Kaikki pettäminen on voinut olla hänen omassa mielikuvituksessaan, kuten se on nytkin. Kertoo sinulle pettämisen faktana, mutta mistä tiedät pettikö kukaan häntä oikeasti?

Jos suhde on aika uusi, en kyllä alkaisi siihen, että olisin likasankona ja hoitajana siinä toivossa, että mies muuttuisi normaaliksi ja tasapainoiseksi. Eihän siitä ole mitään varmuutta, muuttuuko mies tai että elämä hänen kanssaan olisi myöhemmin hyvää. Liian suuri ja epävarma panostus, joka voi pahimmillaan viedä myös omat ja mahdollisesti kuviossa olevien lasten voimat.

Jos taas  aviomieheni, jonka kanssa olen ollut 15 vuotta, alkaisi voida huonosti, tietenkin olisin tukena ja omalta osaltani tekisin parhaani, että tulee kuntoon taas.

Sen verran pitää itseään ja omia rajojaan kunnioittaa, että ei ala mihin tahansa ja että on jonkinlainen pitkän aikavälin tasapaino hyvillä ja vaikeilla asioilla parisuhteessa.

Minusta tässä pitää erottaa vanhoista traumoista johtuva käytös jonka henkilö itse haluaa tunnistaa ja muuttaa sellaisesta käytöksestä joka on kontrolloimatonta ja pidäkkeetöntä. 

Jokaisella meistä voi olla traumoja ja asioita jotka vaikuttavat käytökseemme. Mutta niiden kanssa voi elää jos osaamme tunnistaa ne ja tajuamme milloin pitää viheltää peli poikki. Sen voi tehdä joko ihminen itse tai läheinen joka tunnistaa sen käytöksen. Kun sanot kumppanillesi "huomaatko, nyt se vanha käytösmalli tulee jälleen esiin" niin sen pitäisi herättää se toinen ja hänen pitäisi pystyä silloin muuttamaan käytöstään ihan heti siinä tilanteessa. Silloin kehittymista ja parantumista voi tapahtua.

Mutta jos se toinen ei kykene näkemään huonoa käytöstään kuin vasta joskus paljon jälkikäteen katuvana ja kurjana niin se on kyllä huono merkki. Silloin ihminen on kuin se alkoholisti joka aina ryyppykauden jälkeen katuu ja päättää ettei ikinä enää juo vaikka tietää kyllä syvällä sisimmässään että juo kyllä taas uudestaan.

Näin ulkoa katsoen Ap:n tilanne vaikuttaa valitettavasti tältä jälkimmäiseltä. Se ei ole tie parantumiseen vaan pelkkään kierteeseen joka jatkuu ja jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

En usko että voin kovin pitkälle muuttaa häntä tässä, mutta toivoisin oppivani jotain keinoja "ohjata" häntä näissä tilanteissa.

Siis että ottaisit ehkä loppuelämän projektin miehen käyttäytymisen ja mielialojen kannattelussa? Nyt herätys!!! Ei kuulosta hyvältä.

Tietenkin on myös olemassa se nais-/ihmistyyppi, jonka identiteetti rakentuu tuollaiselle tunnetyölle ja siitä nousevalle tarpeellisuuden tunteelle. Mutta ei sekään hyvä juttu ole, varsinkaan parisuhteelle,

Tuolla ketjun alkupuolella AP mainitsi yhtenä kumppaninsa hyvänä puolena että tuo on fyysisesti hyvinkin suojeleva tms. Normaalioloissa normaali-ihminen ei mitään suojelua tarvitse. Siis aikuinen perusterve ihminen, tavallisessa arjen elämässä. Omien kokemusteni mukaan tuollainen jo alussa kovin suojelevan, huolehtivan ja sillä tavalla ns. välittävän miehen pyrkimys onkin oikeasti suorastaan holhota ja kontrolloida. Eli ottaa nainen valtaansa. Tuolla huolenpidon verukkeella alkaa rajoittaa naisen vapautta ja oikeuksia, ja kaventaa naisen elinpiiriä kaikin tavoin. Suojelee myös herkästi kaikilta muilta ihmisiltä, läheisiltäkin, ihan vaan muka naisen parasta ajatellen. Ja eristää naisen näin muista ihmisistä, omii ihan vain itselleen. Pyrkii tekemään ratkaisut ja valinnat naisen puolesta, koska ajattelee muka vain toisen parasta. Manipulointi, mitätöinti ja päätösvallan ottaminen pois on henkistä väkivaltaa, eikä siitä yleensä ole pitkä matka fyysiseen väkivaltaan.

Olisi mielenkiintoista kuulla AP:n miehen kuvailu tuosta parisuhteessa. Saattaisi mennä vaikka näin: ”Joo on meillä enimmäkseen ihan kivaa, mitä nyt tuo nainen välillä on niin itsepäinen ja ailahtelevainen, ota siitä nyt sitten selvää. Joskus se alkaa ärsyttään mua ihan tahallaan, eikä vaan tajuu lopettaa. Jokaisella on oma rajansa mitä kestää. Välillä se kiukuttelee tai parkuu ihan ihme asioista, se on tosi raskasta. Se ei aina muista arvostaa sitä miten rehellinen ja hyvä mies sillä on. Se ei vaan vielä tajua kauheesti tästä elämästä, tai ihmisistäkään. Mutta eiköhän se ajanoloon ala tajuta, jos ei vaan olis niin itsepäinen. Elämässä kun kuitenkin kannattais oppia asioita, ja kuunnella mitä muutkin sanoo, eikä vaan mennä ja tehä niinku itteä huvittaa. Ja pieniäkään valheita en enää kestä, mä vaan huomaan kaikista ihan heti jos ne valehtelee, ja jos ne vaan jatkaa sitä jankutustaan eikä myönnä, niin en tiedä mitään ärsyttävämpää. Mä oon kuitenkin tosi helppo ja mukava ihminen, emmä mitään kohtuuttomia keneltäkään vaadi. Sinisilmänenkin se on, se ei tajuu miten ihmiset sen ympärillä yrittää sumuttaa sitä uskomaan kaikkea, ne vaan yrittää pilata meidän onnen, ja kaikki miehet jotka on olevinaan ystävällisiä, ei se tajua että se yks juttu vaan niillä on mielessä. Kyllä parisuhteessa pitäis saada olla just semmonen kuin on, ihan vaan oma ittensä, ilman että toinen koko aika kilahtelee ihan ihme jutuista.”

Siis ymmärsinkö oikein, että ap on käynyt miehen kanssa keskustelun fyysisestä väkivallasta, ja mies totesi keskustelun aikana että hän on fyysistä väkivaltaa vastaan?

Kuulostaa erittäin oudolta ja jopa hälyttävältä, että tuollainen keskustelu on edes käyty. Miksi kenenkään mieleen tulisi edes käydä tuollainen keskustelu? Mies taitaa tosiaan olla fyysiseen väkivaltaan taipuvaista sorttia.

Joo munkin kokemuksen mukaan väkivaltaiset miehet herkästi sanovat suhteen alussa että ”naisia ei pidä hakata, jouduin aina katteleen kun faija hakkas mutsia, naista kuuluu kohdella kuin kukkaa kämmenellä” jne. Normaali mies ei tuollaisia vakuuttele, koska ei juolahda edes mieleenkään.

Itse voisin kysyä, että kuuluuko rakkaussuhteeseen se että ei ole riitoja, kaikesta pystyy keskustelemaan. Toista ei satute, vaan kunnioitetaan?

Mun mies on ollu aiemmin omien sanojen mukaan paha (pettänyt kaikkia jne). Hän on läksynsä oppinut. Sanoin hänelle, että jos vastaava tarve tulee tässä suhteessa niin haluan että kertoo, koska silloin minä päätän mitä teen. Sanoi, ettei tee sitä kpska tietää kuonka se satuttaa. Mutta ihmiset on ihmisiä ja aina on se mahdollisuus olemassa.

Minusta hyvä parisuhde on sellainen, jossa on hybä olla eikä tarvii olla varpaillaan.