Mitä jos Jeesuksen viesti on ymmärretty väärin?
Ensinnäkin totean, että Jeesus-nimisen saarnamiehen tiedetään varmuudella eläneen noin 2000 vuotta sitten siellä Betlehemissä, Nasaretissa ja siellä päin. Hänestä löytyy kirjoituksia niin monesta eri lähteestä, että ateistien on turha tulla huutelemaan, ettei tällaista henkilöä olisi ikinä ollut olemassa.
Mutta asiaan. Ajatelkaapa, jos tämän saarnamiehen viesti ymmärrettiinkin aikoinaan väärin, ja tämä ei aikonaan tarkoittanutkaan, että yksittäinen ihminen pääsee hyvin elettyään taivaaseen ja päinvastaisessa tapauksessa joutuu kadotukseen. Jospa hän yrittikin tarkoittaa, että ihmisKUNTA saavuttaa paratiisin ns. eläessään ihmisiksi eli kunnioittamalla toisiaan, elämällä sovussa jne, ja uskomalla tähän sanomaan.
Kun sitten taas päinvastaisessa tapauksessa, josta Jeesus varoitteli, ihmiset ovat itsekkäitä, ahneita ja kateellisia sekä riistävät luonnosta kaiken irti. Siis niinkuin nykyään elellään. Ja mihin onkaan maapallon ja ihmisen tie viemässä... sanoisin, että (ikuiseen?) kadotukseen: sodat, vesien saastuminen, ilmastonmmuutos, sademetsien hakkuut, eläinten massasukupuutot, metallien ehtyminen maaperästä, merivesien nouseminen jne.
Siis jospa Jeesus ei tarkoittanutkaan yksittäistä ihmistä, vaan ihmiskuntaa? Ateistit, mitä arvelette? Entä uskovat?
Kommentit (86)
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 02:00"]
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 01:56"]
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 01:48"]
Älkää kuunnelko AP:ta! Hän on väärä profeetta! Hän on tie kadotukseen!
Epäpuhdas, kustomoitu usko on tie kadotukseen!
[/quote]
Entä jos sinä olet väärä profeetta ja tie kadotukseen?
[/quote]
Paholaisen taidonnäytteistä suurin on saada ihmiset uskomaan ettei häntä ole.
[/quote]
Toisaalta hän myöskin pukeutuu Valkeuden Enkeliksi. Joten mistä sen tietää kuka onkaan oikeasti kristitty ja kuka ei?
Vaimolta olen kyllä saanut kuulla kaikenlaista, mutta että nyt olen jo tie kadotukseen... Huh huh.
AP
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 19:47"]
Vaimolta olen kyllä saanut kuulla kaikenlaista, mutta että nyt olen jo tie kadotukseen... Huh huh.
AP
[/quote]
Hmm... Hain Google Mapsista Kadotusta ja ohjelma tarjosi minulle Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistys RY:n osoitetta....
Todella hyvä kysymys! Olen sitä mieltä että nyt ensi vuonna ja seuraavana ihmiskunta on testissä. Vuodet 2015-2016.
[quote author="Vierailija" time="19.12.2014 klo 19:53"]
Todella hyvä kysymys! Olen sitä mieltä että nyt ensi vuonna ja seuraavana ihmiskunta on testissä. Vuodet 2015-2016.
[/quote]
Sitten onkin ratkaistava se olennaisin:
Kivitys vai vihkimys homoille? AIDSista kuulemma päästään eroon tänä vuonna, jos kaikki homot tapetaan jouluun mennessä.
Vanhalla ja uudella testamentilla taitaa olla se ero että vanha testamentti kertoo historian, uusi testamentti sen opin.