Mies ei ole seurustellut koskaan, epäilyttää...

JSSAP

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:24"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 15:40"]

Minä oletan että tuo parisuhteista oppiminen on ekstroventille ominaista ja on ahdistavaa että introventteja ei ehkä ymmärretä ja että minä en haluan "kokeilla" eri ihmisiä. Luulisi että kun rakastaa ja kohtelee itseään hyvin ihmisenä niin osaa kohdella toistakin hyvin. Oikeastaan siitähän siinä on kyse, ekstroventit oppivat tuntemaan omat tarpeensa parisuhteessa käytännön kautta kun taas minä enemmänkin tutustun itseeni itsekseni.

[/quote]Ei yksinkertaisesti vain pidä paikkaansa, että introvertti ilman muuta tuntisi itsensä luonnostaan paremmin kuin ekstrovertti. Tämä on niin nähty. Introverttikin tarvitsee sen kokemuksen asiasta x ennen kuin tietää, miten sen kokee ja miten siinä käyttäytyy. Asioita voi käsitellä eri lailla kuin ekstrovertti, mutta ei intraversio millään lailla tee ennalta kaikkitietäväksi.

[/quote]

Juuri tuli jossain vastaan tutkimustulos, että introvertti pettää ja vaihtaa kumppania lennossa todennäköisemmin kuin ekstrovertti. (Yllättävä tulos, olen itsekin introvertti)

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:58"]

Minä otin tuollaisen miehen, paras mies, mikä ikinä on ollut! :)

[/quote]

Minullakin!:)

Todellinen kultakimpale. On älliä, rahaa, ulkonäköä, hoitaa lapset, on herrasmies.

Olihan tuo minullekin yllätys, että tuollaisia löytyy. Olin kuitenkin tutustunut useampaan mieheen.

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 20:17"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 18:33"]

Monta kertaa eronnutkaan ei välttämättä ole mikään helmi, kai sen joku olisi päättänyt pitää pysyvästi jos olisi niin hyvä kumppani? :-) 

[/quote]Tänne näyttää tulleen useita viestejä, joissa yritetään tätä samaa logiikkaa kuin yllä. Se vain ei kestä pienintäkään tarkastelua. Tosiasiahan on se, että useimmat ihmiset eivät sovi niin hyvin yhteen, että voisivat mennä keskenään naimisiin ja viettää loppuelämänsä yhdessä, perustaa perheen jne. Tämä vaatii etsimistä, tutustumista itseen ja toisiin parisuhteen osapuolina, ja kokemuksen hankkimista. Tämä taas tarkoittaa myös eroja. Se, että on pystynyt elämään normaalia elämää ja hankkimaan näitä kokemuksia, on ilman muuta parempi kuin että ei ole pystynyt. Nämä kolmekymppiset neitsyet vain aloittavat sen prosessin myöhemmin - erojahan heillekin tulee, mutta nämä suhteet ovat ajanhukkaa heidän kumppaneilleen - niille samanikäisille normaalia elämää eläneille, jotka ovat omassa kehityksessään jo paljon pitemmällä.

[/quote]

Itsetuntemus ja ihmistuntemus kasvavat ihan ilman parisuhdettakin ja helpottavat sen sopivan kumppanin löytämistä. Ei siihen todellakaan vaadita huonoja suhteita ja vääriä kumppaneita, vaikka toki kyseisiä ominaisuuksia voi silläkin tavalla kehittää. Samoin ne parisuhteessa tarvittavat taidot ovat ihan samoja taitoja jotka ovat käytössä kaikissa muissakin ihmissuhteissa, joten niidenkään kehittämiseksi ei ole pakko käydä läpi tiettyä määrää epäonnistuneita suhteita.

Ei myöskään ole mitään tiettyjä vähimmäisvaatimuksia niiden parisuhteessa tarvittavien taitojen tai itse- ja ihmistuntemuksen suhteen, jotta voisi sen sopivan kumppanin löytää vaan tarpeen vaatiessa ne puuttuvat palaset kyllä oppii suhteen edetessä ilman että suhde siihen kaatuu. Tässä auttaa tietysti myös se muu elämänkokemus ja matkan varrella karttuneet sosiaaliset taidot. Joku asia, joka saattaisi parikymppisillä johtaa helposti eroon, saattaa kymmenen vuotta vanhemmalla parilla korjaantua kertakeskustelulla - vaikka olisikin molemmissa tapauksissa elämän ensimmäinen parisuhde molemmilla menossa.

Kuulostaa siltä, että näet parisuhteen jotenkin täysin irrallaan muusta ihmisen elämästä olevana asiana, kun todellisuudessa asia on aivan päinvastoin. Kumpikin puolisko kun tuo siihen suhteeseen koko menneisyytensä, ei pelkästään parisuhdehistoriaansa. Jos joku eroaa ja on vaikka 10 vuotta seurustelematta, ennen kuin aloittaa sen uuden suhteen, niin ei hän sitä uutta suhdetta aloita samana ihmisenä, kuin mikä oli silloin kun erosi, vaan sinä 10 vuoden aikana on voinut tapahtua paljonkin kasvua joka vaikuttta hyvin paljon siihen, minkälaiseksi se seuraava suhde muotoutuu. Ihan samalla tavalla henkilö, joka ei koskaan ole seurustellut kehittyy ja muuttuu potentiaalisena seurustelukumppanina koko ajan sen eletyn elämän myötä ja se ensimmäinen parisuhde voi olla hyvin erilainen riippuen siitä solmiiko hän sen 20- vai 30-vuotiaana.

"Tänne näyttää tulleen useita viestejä, joissa yritetään tätä samaa logiikkaa kuin yllä. Se vain ei kestä pienintäkään tarkastelua. Tosiasiahan on se, että useimmat ihmiset eivät sovi niin hyvin yhteen, että voisivat mennä keskenään naimisiin ja viettää loppuelämänsä yhdessä, perustaa perheen jne. Tämä vaatii etsimistä, tutustumista itseen ja toisiin parisuhteen osapuolina, ja kokemuksen hankkimista. Tämä taas tarkoittaa myös eroja. Se, että on pystynyt elämään normaalia elämää ja hankkimaan näitä kokemuksia, on ilman muuta parempi kuin että ei ole pystynyt. Nämä kolmekymppiset neitsyet vain aloittavat sen prosessin myöhemmin - erojahan heillekin tulee, mutta nämä suhteet ovat ajanhukkaa heidän kumppaneilleen - niille samanikäisille normaalia elämää eläneille, jotka ovat omassa kehityksessään jo paljon pitemmällä."

Eikö tätä kukaan aiemmin ole huomauttanut, mutta miksi mielestäsi ihminen ei voi kehittyä ilman parisuhdetta itsekseen, ilman että sitä täytyy "harjoitella" jonkun toisen kanssa. Ja kuten edellä (80/80) viestissä mielestäni osuvasti kirjoitti [lainaus] . "Joku asia, joka saattaisi parikymppisillä johtaa helposti eroon, saattaa kymmenen vuotta vanhemmalla parilla korjaantua kertakeskustelulla - vaikka olisikin molemmissa tapauksissa elämän ensimmäinen parisuhde molemmilla menossa"  Kyllä ainakin minä jos olen halunnut seurustella, jonkun kanssa niin olen halunnut ajatella, että suhde kestää toistaiseksi. En muista nuorempanakaan ajatelleeni, että tässä harjoittelen vähän seukkaamista ja vaihdan kyllä heti sitten parempaan kun se tulee vastaan.- Hieman kyllä hymyilyttää, kun muistelee, että mihin sitä aikanaan onkaan toisessa ensimmäisenä ihastunut. Mutta en minä kulje muistilapun kanssa tai ole opetellut ulkoa muistilappua, jossa lukisi, että millaisiin piirteisiin jne. minun kannattaa yrittää ihastua (oho olipa tokaisu)  - Niin, siten saavuttaisin paremman ihmisuhteen kuin edellisellä kerralla. Ja/ tai jonka turvin voisin heti tai mahd. pian varmistaa, että onhan uusi tuttavuus, vähintään entistä parempi ja kyvykkäämpi. Ja, jonka kanssa viimein voisin muuttaa yhteen ja perustaa perheen..

Olen varmaan vähän kalkkis kun ajattelen näin. Toisaalta kun olen ollut sinkkuna jo pidempään niin olen kyllä tullut hieman krantuksi ja varmaan, myös ainakin vähän itse keskeiseksi. - Mutta oikeasti minua ihmetyttää toisinaan lukea mm. tältä palstalta toisinaan kun, joku avautuu ja kertoo yleensä miehensä olevan yksinkertaistettuan täysin vastuuton pölvästi. Se yhtälailla ihmetyttää, mutta hieman surettaa kun minun on erinomaisen vaikea käsittää, että miten tuollainen suhe on päässyt vielä niin pitkälle, että on yhteistä asuntoa, lapsia  autolainaa.. Ihan salmakirkkaalta taivaaltako tuohon siippaan heillä on iskenyt ja siitä lähtien on omaksunut vastuuttomankäytöksensä. Vai miten, - näin on käynyt? Onko mahdollista, että minä sinkkumies -jos nyt sukupuolella on merkitystä- olen vaarassa saada samanlaisen salman päähäni. Ja mahdollisesti vielä sinkkuaikana, joka olisi varmaankin vielä hirveämpää, koska tuskin se parantaisi oloani ja asemaani.

Haaveilen ja uneksin tasapainoisesta parisuhteesta. En siitä, että löytäsiin itselleni tai, että minun tarvitsisi ensi-sijaisesti ryhtyä, jonkun henkilökohtaiseksi palvelijaksi tai kotiorjaksi, jonka kohokohtia elämässä olisi kun pääsisi avautumaan parisuhteestaan av -palstalle.    

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 11:56"] Tapailen kolmekymppistä miestä, joka ei ole seurustellut koskaan. Pisin tapailu on kuulemma kestänyt 3-4 kuukautta. En haluaisi olla ennakkoluuloinen, mutta tämä tieto herätti paljon ajatuksia. Onko miehessä joku vika, kun ei ole kelvannut kenellekään? [/quote] No ei kai sinun auta kuin pokata joku ukkomies. Se on ainakin kelvannut jollekin, joten varmasti on hyvä.

[quote author="Vierailija" time="17.12.2014 klo 01:50"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:58"]

Minä otin tuollaisen miehen, paras mies, mikä ikinä on ollut! :)

[/quote]

Minullakin!:)

Todellinen kultakimpale. On älliä, rahaa, ulkonäköä, hoitaa lapset, on herrasmies.

Olihan tuo minullekin yllätys, että tuollaisia löytyy. Olin kuitenkin tutustunut useampaan mieheen.

[/quote]

Näkyikö miehen seurustelemattomuus jotenkin teidän suhteenne alkutaipaleella?

No, minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa 37-vuotiaana. Vuoden päästä menin naimisiin. Ei ole ollut mitään ongelmia siitä, etten ole seurustellut aikaisemmin. 

Syyt, miksi en ollut aiemmin seurustellut? Olen hyvin yksinkin viihtyvä ihminen, ja introvertti joka en käy missään joten missä olisin kumppaneita tavannut. Ja kun tosiaan ei ollut koskaan mitään erityistä hinkua löytää ketään, minulle olisi ollut ok loppuikäkin yksin. Sitten vaan sattui keski-iän kynnyksellä kävelemään arjessa vastaan täydellinen.

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 11:59"]

No, minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa 37-vuotiaana. Vuoden päästä menin naimisiin. Ei ole ollut mitään ongelmia siitä, etten ole seurustellut aikaisemmin. 

Syyt, miksi en ollut aiemmin seurustellut? Olen hyvin yksinkin viihtyvä ihminen, ja introvertti joka en käy missään joten missä olisin kumppaneita tavannut. Ja kun tosiaan ei ollut koskaan mitään erityistä hinkua löytää ketään, minulle olisi ollut ok loppuikäkin yksin. Sitten vaan sattui keski-iän kynnyksellä kävelemään arjessa vastaan täydellinen.

[/quote]

Tuon ymmärtää, mutta entä ihminen joka olisi halunnut seurustella, eikä yli kymmenen vuoden yrittämisestä huolimatta ole löytänyt ketään? Ja kun lopulta löytää, niin mitä jos odotukset seurustelua kohtaan ovat ihan epärealistiset?

Mistä päin tämä mies on?

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:18"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 11:59"]

No, minä aloin seurustella ensimmäistä kertaa 37-vuotiaana. Vuoden päästä menin naimisiin. Ei ole ollut mitään ongelmia siitä, etten ole seurustellut aikaisemmin. 

Syyt, miksi en ollut aiemmin seurustellut? Olen hyvin yksinkin viihtyvä ihminen, ja introvertti joka en käy missään joten missä olisin kumppaneita tavannut. Ja kun tosiaan ei ollut koskaan mitään erityistä hinkua löytää ketään, minulle olisi ollut ok loppuikäkin yksin. Sitten vaan sattui keski-iän kynnyksellä kävelemään arjessa vastaan täydellinen.

[/quote]

Tuon ymmärtää, mutta entä ihminen joka olisi halunnut seurustella, eikä yli kymmenen vuoden yrittämisestä huolimatta ole löytänyt ketään? Ja kun lopulta löytää, niin mitä jos odotukset seurustelua kohtaan ovat ihan epärealistiset?

[/quote]

Nykyään on todella tavallista tuollailnen, ettei vaan löydä ketään, varsinkin jos ei ole sellaista kaikkien suosikkityyppiä, sosiaalinen, kaunis/komea jne. Jotenkin vaan miehet ja naiset ei enää kohtaa samalla tavalla kuin joskus aikanaan, löytyy paljonkin ihan fiksuja miehiä ja naisia jotka valittavat ettei löydy kumppania, vaikka halua olisi. Ei tarvitse olla ihmisessä mitään vikaa jos ei ole seurustellut kolmekymppisenä.

Sitäkään ei voi etukäteen tietää mitenkään, mitkä kenenkin odotukset seurustelua kohtaan ovat. Sen saat tietää vasta tutustumalla paremmin ja lähtemällä yrittämään. Minusta missään nimessä ei ainakaan kannata suoraan jättää koko hommaa väliin omien huoliensa takia. Voi nimittäin hyvinkin olla että ne osoittautuvat ihan aiheettomaksi ja tuosta tulee jotain. Mutta toki, aina kun seurustelemaan lähtee, on sekin mahdollisuus ettei siitä sene enempää tulekaan, mutta eihän sekään maailmanloppu ole. Sitten lopetetaan ja uutta yritystä putkeen.

Minäkin seurustelin ensimmäisen kerran vasta 34v, siis ei mitään lyhyitäkään suhteita ennen tuota. Nimimerkillä "harrastanut naisia jo lähes 7 vuotta". 41vm

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:23"]

Nykyään on todella tavallista tuollailnen, ettei vaan löydä ketään, varsinkin jos ei ole sellaista kaikkien suosikkityyppiä, sosiaalinen, kaunis/komea jne. Jotenkin vaan miehet ja naiset ei enää kohtaa samalla tavalla kuin joskus aikanaan, löytyy paljonkin ihan fiksuja miehiä ja naisia jotka valittavat ettei löydy kumppania, vaikka halua olisi. Ei tarvitse olla ihmisessä mitään vikaa jos ei ole seurustellut kolmekymppisenä.

[/quote]Ja höpsis, asiahan on juuri päin vastoin! Nykyään kun on internet, kaikilla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin entisaikaan löytää seurustelukumppani. Jos nykyaikana joku ei ole seurustellut melkein kolmekymppiseksi mennessä ollenkaan (ja erityisesti jos olisi oikeasti halunnut muttei vain ole kyennyt), se on erittäin epäilyttävää. Puhun kokemuksesta. Ap analysoi hyvin ansiokkaasti sitä, miten on oppinut itsestään asioita parisuhteissaan, ja osaa erinomaisesti ennakoida ongelmia juuri siksi, että ko. mies ei ole vastaavasti vielä oppinut itsestään mitään. Tämä on yksi olennainen ongelma, muttei ainoa. Varsinaisen kokemattomuuden mukanaan tuomien ongelmien lisänä ovat luonnollisesti kaikki ne ongelmat, jotka ovat alun perinkin johtaneet siihen, ettei mies ole kyennyt seurustelemaan. Pelkkä ujous ei näin massiiviseen ilmiöön riitä syyksi varsinkaan nykyaikana, kun ujotkin voivat netissä tavata ison joukon toisia ujoja ja tutustua nettitreffeillä.

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:23"]

Nykyään on todella tavallista tuollailnen, ettei vaan löydä ketään, varsinkin jos ei ole sellaista kaikkien suosikkityyppiä, sosiaalinen, kaunis/komea jne. Jotenkin vaan miehet ja naiset ei enää kohtaa samalla tavalla kuin joskus aikanaan, löytyy paljonkin ihan fiksuja miehiä ja naisia jotka valittavat ettei löydy kumppania, vaikka halua olisi. Ei tarvitse olla ihmisessä mitään vikaa jos ei ole seurustellut kolmekymppisenä.

[/quote]Ja höpsis, asiahan on juuri päin vastoin! Nykyään kun on internet, kaikilla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin entisaikaan löytää seurustelukumppani. Jos nykyaikana joku ei ole seurustellut melkein kolmekymppiseksi mennessä ollenkaan (ja erityisesti jos olisi oikeasti halunnut muttei vain ole kyennyt), se on erittäin epäilyttävää. Puhun kokemuksesta. Ap analysoi hyvin ansiokkaasti sitä, miten on oppinut itsestään asioita parisuhteissaan, ja osaa erinomaisesti ennakoida ongelmia juuri siksi, että ko. mies ei ole vastaavasti vielä oppinut itsestään mitään. Tämä on yksi olennainen ongelma, muttei ainoa. Varsinaisen kokemattomuuden mukanaan tuomien ongelmien lisänä ovat luonnollisesti kaikki ne ongelmat, jotka ovat alun perinkin johtaneet siihen, ettei mies ole kyennyt seurustelemaan. Pelkkä ujous ei näin massiiviseen ilmiöön riitä syyksi varsinkaan nykyaikana, kun ujotkin voivat netissä tavata ison joukon toisia ujoja ja tutustua nettitreffeillä.

[/quote]

Ymmärsit huoleni täydellisesti! Mies vaikuttaa toistaiseksi todella hyvältä tyypiltä, miksi ihmeessä kukaan ei ole häntä halunnut? Parhaimmassa tapauksessa voi toki olla, että olen osunut kultasuoneen, mutta en uskalla luottaa siihen näin lyhyen ajan jälkeen. 

Ja toinen asia on tuo kokemuksista oppiminen. Itse olen mokaillut aiemmissa parisuhteissa silkkaa tyhmyyttäni, en ole esim. osannut hoitaa riitoja rakentavasti. Virheistäni oppineena nyt osaan. Tiedän myös jo etukäteen, millaista on asua puolison kanssa, ja tiedän miten pahasti hyvässäkin suhteessa voi ajoittain kyllästyä toiseen. Tunnen, ettemme ole ollenkaan samalla viivalla tämän miehen kanssa. Ja emme oikeasti olekaan. Hänellä on vähän ruusunpunainen kuva parisuhteista, koska hän ei ole sellaisessa koskaan ollut, ja tuntuu vähän nihkeältä ajatella, että joutuisin opettajan rooliin tässä asiassa. 

-ap

Minä otin tuollaisen miehen, paras mies, mikä ikinä on ollut! :)

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:58"]

Minä otin tuollaisen miehen, paras mies, mikä ikinä on ollut! :)

[/quote]

Rohkaisevaa kuulla! :)

-ap

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:23"]

Nykyään on todella tavallista tuollailnen, ettei vaan löydä ketään, varsinkin jos ei ole sellaista kaikkien suosikkityyppiä, sosiaalinen, kaunis/komea jne. Jotenkin vaan miehet ja naiset ei enää kohtaa samalla tavalla kuin joskus aikanaan, löytyy paljonkin ihan fiksuja miehiä ja naisia jotka valittavat ettei löydy kumppania, vaikka halua olisi. Ei tarvitse olla ihmisessä mitään vikaa jos ei ole seurustellut kolmekymppisenä.

[/quote]Ja höpsis, asiahan on juuri päin vastoin! Nykyään kun on internet, kaikilla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin entisaikaan löytää seurustelukumppani. Jos nykyaikana joku ei ole seurustellut melkein kolmekymppiseksi mennessä ollenkaan (ja erityisesti jos olisi oikeasti halunnut muttei vain ole kyennyt), se on erittäin epäilyttävää.

[/quote]

Lataat nyt aika inhottavia yleistyksiä. Totta, netti on muuttanut asioita, mutta ei välttämättä parempaan suuntaan. Joskus ennen vanhaan ei ollut mahdollista listata lehtien tiivistetyissä seuranhakuilmoituksissa niitä kymmeniä vaatimuksia, jotka tekevät jo alkukarsinnasta usealle ylipääsemättömän esteen. Esim. itse huomaan, että 80% kiinnostavista naisista putoaa pelistä pois, koska haluavat sen vähintään 180-senttisen miehen, joka en ole. Ja tämä on vain yksi kriteeri monien joukossa.

Muutamilla nettitreffeillä olen kaikesta huolimatta käynyt, mutta tunnelma oli molemminpuolisen jännityksen tai muun syyn vuoksi sellainen, ettei niistäkään mitään seurannut. Sen jälkeen en enää ole jaksanut yrittää. Ravintoloiden lihatiskimeiningin koen vieraaksi, enkä muutenkaan ole niin sosiaalisesti lahjakas, että pystyisin helposti naurattamaan vieraita naisia.

Lähimpänä suhdematskuksi kokemiani naisia olen päässyt työ- ja harrastuskuvioissa, kun on ollut aikaa tulla esiin normaalina ihmisenä, jolloin ne odotuslistat tavallaan menettävät merkityksensä ja kokonaisuus ratkaisee - valitettavasti vaan nämä toiset osapuolet ovat jo olleet tahoillaan suhteessa. m, 0 suhdetta, 30+.

Ainakin voit kouluttaa siitä paremmin itsellesi sopivan miehen, kun ei ole kenenkään muun tossun alla vielä ollut. x) Mutta joo, katsoisin itsekin varauksella ainakin siihen asti että nähtäisiin päivittäin yms. Paljon voi olla vielä asioita mitä et ole miehestä "löytänyt".

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 13:05"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 12:23"]

Nykyään on todella tavallista tuollailnen, ettei vaan löydä ketään, varsinkin jos ei ole sellaista kaikkien suosikkityyppiä, sosiaalinen, kaunis/komea jne. Jotenkin vaan miehet ja naiset ei enää kohtaa samalla tavalla kuin joskus aikanaan, löytyy paljonkin ihan fiksuja miehiä ja naisia jotka valittavat ettei löydy kumppania, vaikka halua olisi. Ei tarvitse olla ihmisessä mitään vikaa jos ei ole seurustellut kolmekymppisenä.

[/quote]Ja höpsis, asiahan on juuri päin vastoin! Nykyään kun on internet, kaikilla on paljon paremmat mahdollisuudet kuin entisaikaan löytää seurustelukumppani. Jos nykyaikana joku ei ole seurustellut melkein kolmekymppiseksi mennessä ollenkaan (ja erityisesti jos olisi oikeasti halunnut muttei vain ole kyennyt), se on erittäin epäilyttävää.

[/quote]

Lataat nyt aika inhottavia yleistyksiä. Totta, netti on muuttanut asioita, mutta ei välttämättä parempaan suuntaan. Joskus ennen vanhaan ei ollut mahdollista listata lehtien tiivistetyissä seuranhakuilmoituksissa niitä kymmeniä vaatimuksia, jotka tekevät jo alkukarsinnasta usealle ylipääsemättömän esteen. Esim. itse huomaan, että 80% kiinnostavista naisista putoaa pelistä pois, koska haluavat sen vähintään 180-senttisen miehen, joka en ole. Ja tämä on vain yksi kriteeri monien joukossa.

Muutamilla nettitreffeillä olen kaikesta huolimatta käynyt, mutta tunnelma oli molemminpuolisen jännityksen tai muun syyn vuoksi sellainen, ettei niistäkään mitään seurannut. Sen jälkeen en enää ole jaksanut yrittää. Ravintoloiden lihatiskimeiningin koen vieraaksi, enkä muutenkaan ole niin sosiaalisesti lahjakas, että pystyisin helposti naurattamaan vieraita naisia.

Lähimpänä suhdematskuksi kokemiani naisia olen päässyt työ- ja harrastuskuvioissa, kun on ollut aikaa tulla esiin normaalina ihmisenä, jolloin ne odotuslistat tavallaan menettävät merkityksensä ja kokonaisuus ratkaisee - valitettavasti vaan nämä toiset osapuolet ovat jo olleet tahoillaan suhteessa. m, 0 suhdetta, 30+.

[/quote]

Tällä kirjoittajalla on hyvä pointti. Olen itse 156cm pitkä nainen eli pieni kuin mikä, ja minäkin haluan miehen joka on vähintään 180cm. Itseasiassa kaikki mieheni ovat olleet lähemmäs 190cm pitkiä. En tiedä mikä siinä on. 

Ootteko te harrastaneet seksiä? Oliko hyvää?

En osaa kommentoida tuohon mitään etten sano väärin, koska en tunne tätä miestä. Kerran tapailin yhtä  pelimiestä joka oli vielä 30 kymppisenä ollut sinkku koko elämänsä. Hän halusi vain yhden illan juttuja. 

Luulen että tästä ei ole kyse nyt sinun juttusi kanssa.