Perunko kavereiden pikkujoulut?
Olen kutsunut marraskuun puolen välin jälkeen meille 25 kaveria pikkujouluihin. Laitoin kutsut ajoissa, jotta voisivat varata päivän ennen kuin siihen ehtii tulla sata muuta juttua. Laitoin kutsut Facebookiin, tekstiviestitse ja monen kanssa olen nähnyt ihan kasvotusten ja kutsunut ja kysynyt tulosta.
Tähän päivään mennessä olen saanut yhden aika varman vastauksen (sillä varauksella, että lapset sairastuisivatkin). Siis yhden, kutsuttuja on 25. Muut ovat kaikki sanoneet, että kiva idea, olisikin kiva nähdä vanhoja tuttuja, joo ei ole mitään silloin mutta katsotaan. Kukaan ei ole sanonut, ettei ole tulossa, mutta 24 näistä kutsutuista ei ole vastannut myöskään tulevansa varmasti.
Tämä on raivostuttavaa. Pikkujoulut ovat lauantaina. Joko siis huomenna leivon pullia, torttuja ja pipareita 25 hengelle (plus omalle viisihenkiselle perheelle) tai sitten kuudelle hengelle. Siinä on vähän eroa. Meillä ei myöskään perussisustus ole 30 hengelle, joten joutuisimme siirtelemään sohvia ja tuomaan tuoleja vintiltä, jotta kaikilla olisi hyvä istumapaikka. Tätä ei tietenkään tehdä, jos paikalle tulee vain yksi aikuinen kahden 2-vuotiaan kanssa.
Miksi tällainen on yleistynyt, tämähän on ihan hirveän huonoa käytöstä kutsujaa kohtaan? Suoraan kutsuun tai naamatusten esitettyyn kysymykseen sanotaan 'katsotaan', muttei mitään muuta. Niin että jos tulee joku vähänkin parempi kutsu, niin vaihdetaan siihen? Eikö ihmiset enää voi sopia mitään, kun aina voi tulla jotain parempaa tai sitten juhlapäivänä ei vaan enää huvita lähteä?
Mietin, että peruisin juhlat. En mistään voi tietää, olisiko tänne kaikki tulossa vai tuleeko tuo yksi. Laitoin maanantaina tekstiviestillä yhteisviestin, jossa pyysin ilmoittamaan tuleeko paikalle vai ei. KUKAAN ei ole vastannut siihen!
Kommentit (111)
Ex-työkaverini piti läksiäiset yhdistettynä ystävänsä synttäreiden kanssa. He olivat kutsuneet 100 ihmistä (ihan läheisiä ystäviä, työkavereita, opiskelukavereita) paikalle tuli alle 10 ihmistä. Eli sattuu näitä muillekin.
Oon nyt tässä alkanut huomaamaan monista ihan läheisistäkin ystävistä, että aina ensin ajatellaan itseä ja sitten vasta muita. Minä minä minä. Eikä tämä koske vain näitä kutsuja mihin ei edes vastata, vaan ihan kaikkea.
Ei kannata tuhlata aikaansa tuollaisiin ihmisiin. Itse peräisin juhlat.
Laitoin aamulla tekstiviestin kaikille, jossa pyysin varmistamaan mahdollisimman nopeasti tulosta, koska vain yksi on ilmoittautunut. Tämänhetkinen tulos, viestejä tuli juuri:
1. Tulen, elleivät lapset ole sairaana (yksinhuoltaja, ensimmäinen ja ainut ilmoittautunut). Sairaille lapsille ei saa lastenhoitoa.
2. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun.
3. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun.
4. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun.
5. Ei pääse, on töissä. Tosin pikkujoulut kestävät vielä 3 tuntia töiden jälkeen, mutta ei tule.
6. Menee naapurin lapsen synttäreille.
7. Menee naapurin lapsen synttäreille.
8. Ei pääse, on töissä.
9. Tulee, jos jaksaa (ilmoitti sanasta sanaan näin).
10. Tulee, ellei tule jotain muuta.
11. Ei tule, viettää laatuaikaa alemman henkilön kanssa.
12. Ei tule, viettää laatuaikaa ylemmän henkilön kansa.
13. Ehkä, mahdollisesti, ellei tule jotain.
14. Ei tule, menee joulushoppailemaan. Kaupat menevät tosin kiinni 3 tuntia ennen kuin pikkujoulut loppuvat.
15. Ei tule, menee joulushoppailemaan. Kaupat menevät tosin kiinni 3 tuntia ennen kuin pikkujoulut loppuvat.
16. Ei ole ilmoittanut mitään.
17. Ei ole ilmoittanut mitään.
18. Tulee, jos jaksaa. Ehkä ei jaksa tai sitten oliskin kiva ehkä tulla.
19. Ei tule, tarvitsee vapaapäivän, kun jouluun on kuitenkin enää puolitoista viikkoa ja se on stressaavaa.
20. Ei tule, koska auto on hajonnut ja bussimatka kestää julkisilla 45 min.
21. Ei tule, koska auto on hajonnut ja bussimatka kestää julkisilla 45 min.
22. Ei ole ilmoittanut mitään.
23. Ei ole ilmoittanut mitään.
24. Ei ole ilmoittanut mitään.
25. Ei ole ilmoittanut mitään.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 09:49"]
On kyllä törkeetä käytöstä. Ei varmaan kannata käyttää facea noitten kutsujen lähettämiseen jos siellä on mahdollisuus vastata ehkä. Laita mailia tai tekstari ja pyydä vastaus tiettyyn päivään mennessä, jos joku vastaa silloinkin ehkä, voit laittaa samantien pyynnön että vastaa joko kyllä tai ei..
Nyt on tietysti myöhäistä jo näitten juhlien osalta, mutta jatkossa.
En osaa neuvoa mitä näitten juhlien suhteen olis oikein toimia, mutta jos olette hyviä kavereita niin ehkä voi laittaa viestin ja pyytää että nyt olis sitten päätettävä onko tulossa vai ei.
[/quote]
Luitko koko ketjua? Eihän AP käyttänyt pelkkä facebookia kutsumiseen ja laittoi vieläpä kutsutuille tekstaritkin perään eikä kukaan vastannut.
AP: Peru kutsut, mutta sano sille yhdelle tulijalle, että saa tulla käymään kuitenkin halutessaan.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 09:55"]
Laitoin aamulla tekstiviestin kaikille, jossa pyysin varmistamaan mahdollisimman nopeasti tulosta, koska vain yksi on ilmoittautunut. Tämänhetkinen tulos, viestejä tuli juuri:
1. Tulen, elleivät lapset ole sairaana (yksinhuoltaja, ensimmäinen ja ainut ilmoittautunut). Sairaille lapsille ei saa lastenhoitoa.
2. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun.
3. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun.
4. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun.
5. Ei pääse, on töissä. Tosin pikkujoulut kestävät vielä 3 tuntia töiden jälkeen, mutta ei tule.
6. Menee naapurin lapsen synttäreille.
7. Menee naapurin lapsen synttäreille.
8. Ei pääse, on töissä.
9. Tulee, jos jaksaa (ilmoitti sanasta sanaan näin).
10. Tulee, ellei tule jotain muuta.
11. Ei tule, viettää laatuaikaa alemman henkilön kanssa.
12. Ei tule, viettää laatuaikaa ylemmän henkilön kansa.
13. Ehkä, mahdollisesti, ellei tule jotain.
14. Ei tule, menee joulushoppailemaan. Kaupat menevät tosin kiinni 3 tuntia ennen kuin pikkujoulut loppuvat.
15. Ei tule, menee joulushoppailemaan. Kaupat menevät tosin kiinni 3 tuntia ennen kuin pikkujoulut loppuvat.
16. Ei ole ilmoittanut mitään.
17. Ei ole ilmoittanut mitään.
18. Tulee, jos jaksaa. Ehkä ei jaksa tai sitten oliskin kiva ehkä tulla.
19. Ei tule, tarvitsee vapaapäivän, kun jouluun on kuitenkin enää puolitoista viikkoa ja se on stressaavaa.
20. Ei tule, koska auto on hajonnut ja bussimatka kestää julkisilla 45 min.
21. Ei tule, koska auto on hajonnut ja bussimatka kestää julkisilla 45 min.
22. Ei ole ilmoittanut mitään.
23. Ei ole ilmoittanut mitään.
24. Ei ole ilmoittanut mitään.
25. Ei ole ilmoittanut mitään.
ap
[/quote]
No onpas tyhmää. Tämän perusteella voisit tehdä tarjoiluja neljälle vieraalle, silloin ei tule hukkaa niin paljon. Ymmärrän kyllä myös jos juhlamieli on maassa, mutta sen yhden varmankin kanssa voi saada hauskat juhlat, vain vähän erityyliset.
Sitä niin helposti innostuu kaikista kivalta kuulostavista ideoista. Kun ei sillä hetkellä tarvitse orientoitua oikeasti lähtemään. Mutta sitten kun pitäisi, ei vaan jaksa. Ja onhan se väärin; pitäisihän sitä vielä jaksaa bailata kavereiden kanssa. Mutta kun ei.
Itsehän jouduin lopettamaan ystävyyden sellaisen kanssa, joka olisi niin kovin halunnut juhlia järjestää. Ja jokaisesta perumisesta tietty loukkaannuttiin kyynelten kera. Kun hän nyt tässä olisi järjestänyt kaikille. Minulla nyt vaan ei hektisen työviikon jälkeen ole enää energiaa jäljellä tuhlattavaksi asti, eikä ne kaveripiirin pikkujoulut nyt enää pikkulahjoineen ja pipareineen vaan ole niin jännittäviä, kun aikuisena sitä krääsäpaskaa tulee kaikkialta muutenkin liikaa ja niitä pipareita äherretään muksujen kanssa kotona ihan tarpeeksi.
Pidät ne juhlat sun perheelle ja sille yhdelle tulijalle. Pidätte hauskan illan! Sitten jos niitä muita ilmestyy ovelle niin käännytät pois. Saispahan opetuksen. :)
Uskomattoman paskoja "kavereita". Minusta sinä olet nyt liian kiltti, kun vielä kyselit. Kuulostaa jo hieman säälittävältä. Jatkossa säilytä oman arvon tuntosi, ja ilmoita jo kutsussa että "ilmoittautumiset xx.yy. päivään mennessä". Sinuna kyllä peruisin pippalot, et varmasti ole mitenkään juhlatuulella. Enkä kyllä tuollaiselle joukolle järjestäisi ikinä yhtään mitään - selvästi nuo tyypit eivät arvosta sinua pätkän vertaa :(.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 10:11"]
Sitä niin helposti innostuu kaikista kivalta kuulostavista ideoista. Kun ei sillä hetkellä tarvitse orientoitua oikeasti lähtemään. Mutta sitten kun pitäisi, ei vaan jaksa. Ja onhan se väärin; pitäisihän sitä vielä jaksaa bailata kavereiden kanssa. Mutta kun ei.
Itsehän jouduin lopettamaan ystävyyden sellaisen kanssa, joka olisi niin kovin halunnut juhlia järjestää. Ja jokaisesta perumisesta tietty loukkaannuttiin kyynelten kera. Kun hän nyt tässä olisi järjestänyt kaikille. Minulla nyt vaan ei hektisen työviikon jälkeen ole enää energiaa jäljellä tuhlattavaksi asti, eikä ne kaveripiirin pikkujoulut nyt enää pikkulahjoineen ja pipareineen vaan ole niin jännittäviä, kun aikuisena sitä krääsäpaskaa tulee kaikkialta muutenkin liikaa ja niitä pipareita äherretään muksujen kanssa kotona ihan tarpeeksi.
[/quote]
No pakkoko sitä on sitten edes lupailla, jos tietää jo kokemuksesta ettei jaksa muuta kuin suorittaa pakolliset? Eikä niihin juhliin mennä lahjojen tai pipareiden perässä, vaan kavereita näkemään ja viettämään aikaa yhdessä.
Onpas harmillista! :( Minua jännittää aina kutsua ihmisiä juhliin (jos he eivät tulekaan paikalle), enkä usein juhlia pidäkään. Jos minulle kävisi näin, lähtisi itseluottamus nollaan. :( Tsemppiä! Laitetaan tämä huonon ajankohdan piikkiin.
Onko katsotaan muuten lupaamista?!
Itse kyllä kieltäydyn välittömästi. Enkä enää jaksa pakollisesten edustus pikkujoulujen lisäksi innostua yhtään ylimääräisestä. Yleensä se vaan menee nuo vanhojen kaveriporukoiden illat vanhojen muisteluun, jotka on jo moneenkertaan läpikäyty.
Sinuna peruisin koko jutun! Sun ei tarvitse enää stressata, voitte viettää kivan vaan illan perheen kanssa ja ostaa herkut vaan itsellenne. "Ystäväsi" tuntevat myös toivottavasti pienen piston sisimmässään, jos muotoilet peruutusviestin hyvin.
Onko nuo ihan oikeasti sun hyviä kavereita/ystäviä? kun ei mielestäni oikein kuulosta siltä, tai itse en katselisi noita joitakin enää päivääkään..
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 10:11"]
Sitä niin helposti innostuu kaikista kivalta kuulostavista ideoista. Kun ei sillä hetkellä tarvitse orientoitua oikeasti lähtemään. Mutta sitten kun pitäisi, ei vaan jaksa. Ja onhan se väärin; pitäisihän sitä vielä jaksaa bailata kavereiden kanssa. Mutta kun ei.
Itsehän jouduin lopettamaan ystävyyden sellaisen kanssa, joka olisi niin kovin halunnut juhlia järjestää. Ja jokaisesta perumisesta tietty loukkaannuttiin kyynelten kera. Kun hän nyt tässä olisi järjestänyt kaikille. Minulla nyt vaan ei hektisen työviikon jälkeen ole enää energiaa jäljellä tuhlattavaksi asti, eikä ne kaveripiirin pikkujoulut nyt enää pikkulahjoineen ja pipareineen vaan ole niin jännittäviä, kun aikuisena sitä krääsäpaskaa tulee kaikkialta muutenkin liikaa ja niitä pipareita äherretään muksujen kanssa kotona ihan tarpeeksi.
[/quote]
hyi mikä minäminä -ihminen. Krääsäpaskaa?! Asenteesi kertoo jo kaiken.
Tässä yks mielipide asiaan. Kutsuttujen käytös on mielestäni huonoa. On vaan pakko pystyä päättämään suht hyvissä ajoin, pääseekö paikalle vai ei. Tämä ihan juhlien järjestäjän vuoksi. Toinen juttu on kutsujen ajankohta. Puolitoista viikkoa ennen joulua on aika hankala aika kutsua ketään kylään: monilla on paljon omia kiireitä. Siksi kannattaa jo etukäteen varautua vieraskatoon. Mutta silti kutsuttujen käytös on huonoa: itse en kehtaisi olla vastaamatta tai jättää vastaamisen viime tinkaan...
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 09:55"]
Laitoin aamulla tekstiviestin kaikille, jossa pyysin varmistamaan mahdollisimman nopeasti tulosta, koska vain yksi on ilmoittautunut. Tämänhetkinen tulos, viestejä tuli juuri:
1. Tulen, elleivät lapset ole sairaana (yksinhuoltaja, ensimmäinen ja ainut ilmoittautunut). Sairaille lapsille ei saa lastenhoitoa.
2. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun. X
3. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun. X
4. Ei ole reagoinut mihinkään viestiin. On saanut varmistetusti kutsun. X
5. Ei pääse, on töissä. Tosin pikkujoulut kestävät vielä 3 tuntia töiden jälkeen, mutta ei tule. X
6. Menee naapurin lapsen synttäreille. EIKÄ TIENNYT SITÄ AIEMMIN???
7. Menee naapurin lapsen synttäreille. -"-
8. Ei pääse, on töissä.
9. Tulee, jos jaksaa (ilmoitti sanasta sanaan näin). X
10. Tulee, ellei tule jotain muuta. X
11. Ei tule, viettää laatuaikaa alemman henkilön kanssa. X
12. Ei tule, viettää laatuaikaa ylemmän henkilön kansa. X
13. Ehkä, mahdollisesti, ellei tule jotain. X
14. Ei tule, menee joulushoppailemaan. Kaupat menevät tosin kiinni 3 tuntia ennen kuin pikkujoulut loppuvat. X
15. Ei tule, menee joulushoppailemaan. Kaupat menevät tosin kiinni 3 tuntia ennen kuin pikkujoulut loppuvat. X
16. Ei ole ilmoittanut mitään. X
17. Ei ole ilmoittanut mitään. X
18. Tulee, jos jaksaa. Ehkä ei jaksa tai sitten oliskin kiva ehkä tulla. X
19. Ei tule, tarvitsee vapaapäivän, kun jouluun on kuitenkin enää puolitoista viikkoa ja se on stressaavaa.X
20. Ei tule, koska auto on hajonnut ja bussimatka kestää julkisilla 45 min. NO JAA?
21. Ei tule, koska auto on hajonnut ja bussimatka kestää julkisilla 45 min. -"-
22. Ei ole ilmoittanut mitään. X
23. Ei ole ilmoittanut mitään. X
24. Ei ole ilmoittanut mitään. X
25. Ei ole ilmoittanut mitään. X
ap
[/quote] X merkkiset kannattanee poistaa kaverilistalta....on kyllä törkeetä käytöstä.