Perunko kavereiden pikkujoulut?
Olen kutsunut marraskuun puolen välin jälkeen meille 25 kaveria pikkujouluihin. Laitoin kutsut ajoissa, jotta voisivat varata päivän ennen kuin siihen ehtii tulla sata muuta juttua. Laitoin kutsut Facebookiin, tekstiviestitse ja monen kanssa olen nähnyt ihan kasvotusten ja kutsunut ja kysynyt tulosta.
Tähän päivään mennessä olen saanut yhden aika varman vastauksen (sillä varauksella, että lapset sairastuisivatkin). Siis yhden, kutsuttuja on 25. Muut ovat kaikki sanoneet, että kiva idea, olisikin kiva nähdä vanhoja tuttuja, joo ei ole mitään silloin mutta katsotaan. Kukaan ei ole sanonut, ettei ole tulossa, mutta 24 näistä kutsutuista ei ole vastannut myöskään tulevansa varmasti.
Tämä on raivostuttavaa. Pikkujoulut ovat lauantaina. Joko siis huomenna leivon pullia, torttuja ja pipareita 25 hengelle (plus omalle viisihenkiselle perheelle) tai sitten kuudelle hengelle. Siinä on vähän eroa. Meillä ei myöskään perussisustus ole 30 hengelle, joten joutuisimme siirtelemään sohvia ja tuomaan tuoleja vintiltä, jotta kaikilla olisi hyvä istumapaikka. Tätä ei tietenkään tehdä, jos paikalle tulee vain yksi aikuinen kahden 2-vuotiaan kanssa.
Miksi tällainen on yleistynyt, tämähän on ihan hirveän huonoa käytöstä kutsujaa kohtaan? Suoraan kutsuun tai naamatusten esitettyyn kysymykseen sanotaan 'katsotaan', muttei mitään muuta. Niin että jos tulee joku vähänkin parempi kutsu, niin vaihdetaan siihen? Eikö ihmiset enää voi sopia mitään, kun aina voi tulla jotain parempaa tai sitten juhlapäivänä ei vaan enää huvita lähteä?
Mietin, että peruisin juhlat. En mistään voi tietää, olisiko tänne kaikki tulossa vai tuleeko tuo yksi. Laitoin maanantaina tekstiviestillä yhteisviestin, jossa pyysin ilmoittamaan tuleeko paikalle vai ei. KUKAAN ei ole vastannut siihen!
Kommentit (111)
Nykyisin liiankin tuttua :( Kusu nyt nuo muutomat kylään. Iloitse heistä jotka olvat paikalla äläkä murehdi poissaoloita. Jatkossa laita kutuun selkästi VP, ja ilmoita että Ehkä vastauksia EI NOTEERATA.
Perut, tai hemmottelet sitä yhtä ainutta ilmoittautunutta yh:ta (jonka lapset toivottavasti terveitä). Tai, jos lapset sairaina, viet hänelle pussukan pipareita ja torttuja.
Mä panen tän nykytyylin kännyköiden syyksi. Lankapuhelimien aikaan kun sovittiin vaikka tapaaminen niin se pidettiin, ja oltiin täsmällisiä. Sitten tuli kännykät alkoi loputon myöhästely, säätö ja soittaminen/ viestittely edes takaisin. Siitä tuli sitten tapa, joka levisi mm. siihen miten vastataan kutsuihin. Tulee jos viitsii/ jaksaa ... Ihan hyvin voi vastata, että ei pääse, koska tuo päivä on ainoa päivä kun pääsee rauhassa jouluostoksille. Sehän on ihan ymmärrettävä syy ja sen voi ilmoittaa hyvissä ajoin. Eikä syytä edes tarvitse ilmoittaa, KUNHAN ILMOITTAA ETTÄ EI TULE.
Ilmankos muuten ihmiset nykyään niin paljon valittavat yksinäisyyttään. Eihän kukaan enää viitsi järjestää mitään kivaa kun ihmiset käyttäytyvät ap:n kuvailemalla tavalla. Ollaan sitten vain siellä fb:ssä ja se muka korvaa kanssakäymisen elävän ihmisen kanssa.
Tavat on rappiolla. Älä kuitenkaan ylitulkitse, ap. Kaverisi eivät vain osaa käyttäytyä, koska ovat aikamme lapsia. Älä liikaa vaivaa päätäsi sillä mitä kaverit sinusta ajattelevat ("ellei ole parempaa tekemistä"), vaan käytä juhlavalmisteluista vapautunut aika johonkin kivaan.
Mä järjestäisin kivat juhlat niille jotka on tulossa. Olisi ikävä perua enää koska ovat saattaneet tehdä erikoisjärjestelyjä päästäkseen paikalle ja peruminen olisi tylsää heidän kannaltaan. Joskin ymmärrän jos ap:n fiilis ei ole kovin korkealla koska onhan toi törkeää käytöstä muilta. Ja niin kovin tuttua itsellekin. Yleisintä on juuri tuo tulen jos ei mitään muuta ilmaannu. Wtf?
Ajankohta oli tarkkaan harkittu, puolitoista viikkoa ennen joulua. Sitä ennen ja sen jälkeen pystyy aivan hyvin joulusiivoamaan, tekemään joululahjaostoksia tai mitä ikinä haluaakin. Ja kun kutsu tulee marraskuun puolella hyvissä ajoin, yhteen viiden tunnin pikkujoulujuhlaan ehtii aivan hyvin varautua. Meille saa tulla 16-21 välillä. Siihen mennessä kaikki päiväunia nukkuneet lapsetkin ovat heränneet ja pääsevät meille, sitä ennen ehtii vielä kuitenkin viettää päivää, käydä kuntosalilla, kaupassa, siivota, leipoa, whatever. Ei mene koko päivää meillä.
Tiesin, että joillakin saattaa olla työpäivä ja siksi laitoin, että meille voi tulla vielä illallakin töiden jälkeen. Mutta ei näköjään voi.
Laitoin päivän ylihuomiseen siitäkin syystä, että useimmat työpaikkojen pikkujoulut on jo pidetty. En laittanut ensimmäiseen adventtiin, enkä viimeiseen viikonloppuun ennen joulua. Ei olla suomenruotsalaisia, mutta Lucia-kulkueenkin olisi ehtinyt hyvin käydä katsomassa ja tulla sitten meille.
Tottakai kutsusta saa kieltäytyä. Saa olla väsynyt, saa tehdä jotain muuta, saa järjestää vaikka omat juhlat samaan aikaan. Sitä en kuitenkaan millään tasolla käsitä, ettei kutsuun vastata. Tai jos vastataan, jätetään kaikki mahdollisuudet auki vastaamalla ehkä tai katsotaan. 25 vierasta (PLUS NE LAPSET!!) on aika paljon. Olisi ollut kiva nähdä tällä porukalla ja vaihtaa kuulumisia. Olisin todella mielelläni käyttänyt huomisen päivän keittiössä leipoen, pidän siitä. En kuitenkaan halua tehdä hervotonta määrää pullaa ja torttua, joita kukaan ei tule syömään. Kukaan ei niitä syö, jos ne pakastimeen tungetaan.
Kaiken lisäksi nyt kun katsoin tuota vieraslistaa ja mahdollisia tulijoita, niin he ovat juuri niin ääripäistä kavereitani, etteivät tunne kovin hyvin toisiaan (ovat nähneet meidän perheen juhlissa, häissä, ristiäisissä tms.). Ei tulisi sellaista ison porukan tunnelmaa, jossa kaikki vain juttelevat keskenään, vaan enemmänkin sellainen istutaan hiljaa nätisti sohvilla ja keskustellaan ja tutustutaan.
Juu, blaah. Nyt lähti ilmoitus juhlien perumisesta. Tuleepahan itselle sitten vapaapäivä. Taidan syödä ne voitaikinat lauantaina pakkasesta, joista piti leipoa torttuja.
ap
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 10:11"]
Sitä niin helposti innostuu kaikista kivalta kuulostavista ideoista. Kun ei sillä hetkellä tarvitse orientoitua oikeasti lähtemään. Mutta sitten kun pitäisi, ei vaan jaksa. Ja onhan se väärin; pitäisihän sitä vielä jaksaa bailata kavereiden kanssa. Mutta kun ei.
Itsehän jouduin lopettamaan ystävyyden sellaisen kanssa, joka olisi niin kovin halunnut juhlia järjestää. Ja jokaisesta perumisesta tietty loukkaannuttiin kyynelten kera. Kun hän nyt tässä olisi järjestänyt kaikille. Minulla nyt vaan ei hektisen työviikon jälkeen ole enää energiaa jäljellä tuhlattavaksi asti, eikä ne kaveripiirin pikkujoulut nyt enää pikkulahjoineen ja pipareineen vaan ole niin jännittäviä, kun aikuisena sitä krääsäpaskaa tulee kaikkialta muutenkin liikaa ja niitä pipareita äherretään muksujen kanssa kotona ihan tarpeeksi.
[/quote]
Kuulostat todella kivalta ystävältä :( Ei kannata luvata mitään jos ei kiinnosta. Ei ystävien seura tai heille tehdyt lupaukset.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 09:29"]
Vapaa-aika on vaan niin kortilla nykyään ja olisihan se kiva saada sitä vaihtelua jne...mutta arki vie niin mukanaan, että sitä helposti unohtaa, että on luvannut harkita asiaa(katsotaan) Ja ennen kun huomakaan on lauantai tukka pesemättä ja rättipoikki väsynyt.
[/quote]
Mulla on sama MUTTA en silti ole niin väsynyt etten jaksaisi kertoa tätä juhlien järjestäjälle. On tosi törkeää tuollainen, itselleni ei ole noin käynyt mutta saisin varmaan traumat juhlien järjestämisestä!
Niin samaa mieltä tuon lankapuhelin-kommentin kanssa, olin juuri kirjoittamassa samaa! Aikoinaan kun olin pieni ja asuimme ulkomailla niin harvalla oli edes lankapuhelinta. Silloin kun sovittiin, niin tultiin paikalle ja ihmiset järjestivät asiansa niin, että pääsivät paikalle. Nyt tuntuu, että pienimmistäkin syistä perutaan esim. ei pääse, kun pitää tulla julkisilla?!?! Ja sitten tuo "tuun, jos ei tule muuta". Ei kai mitään muuta tule, jos sen illan varaa juuri noille juhlille! Tuo lause on vain sellainen "suoja" itselleen, niin voi halutessaan perua hyvällä omatunnolla, kun ei jaksakaan tulla, ei mitään muuta.
Vielä aihetta sivuten. Nykyään on jotenkin myös hyväksyttävämpää myöhästellä, kun voi kännykällä saada toisen kiinni ja vain sanoa olevansa myöhässä. Tämäkin on niin ärsyttävää!
Kaveribileet vaan lässähtää siinä vaiheessa kun porukalla alkaa olla lapsia. Aika lailla turhaa edes yrittää järkkäillä tommosia.
Ei millään pahalla mutta ei minua ainakaan kiinnosta tunkea bilettämään kenenkään ahtaaseen kotiin.
Pakolliset sukujuhlat riittää.
Mutta toki vastaan heti kutsuun: kiitos kutsusta mutta nyt ei sovi.
Nykyään menemme "tyttökavereiden" kanssa aina ravintolaan istumaan iltaa. Ei tarvitse siivota, jokainen tilaa mitä ruokaa ja juomaa haluaa ja kivaa on. Semmoiset 4-5 tuntia menee mukavasti jutellessa :) ja voimme treffata viikkollakin kun ei koko yötä juhlita.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 12:27"]
Ei millään pahalla mutta ei minua ainakaan kiinnosta tunkea bilettämään kenenkään ahtaaseen kotiin.
Pakolliset sukujuhlat riittää.
Mutta toki vastaan heti kutsuun: kiitos kutsusta mutta nyt ei sovi.
Nykyään menemme "tyttökavereiden" kanssa aina ravintolaan istumaan iltaa. Ei tarvitse siivota, jokainen tilaa mitä ruokaa ja juomaa haluaa ja kivaa on. Semmoiset 4-5 tuntia menee mukavasti jutellessa :) ja voimme treffata viikkollakin kun ei koko yötä juhlita.
[/quote]
Sua tuskin kukaan ilolla oottaisikaan kylään, minäminä - ihminen.
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 12:27"]
Ei millään pahalla mutta ei minua ainakaan kiinnosta tunkea bilettämään kenenkään ahtaaseen kotiin.
Pakolliset sukujuhlat riittää.
Mutta toki vastaan heti kutsuun: kiitos kutsusta mutta nyt ei sovi.
Nykyään menemme "tyttökavereiden" kanssa aina ravintolaan istumaan iltaa. Ei tarvitse siivota, jokainen tilaa mitä ruokaa ja juomaa haluaa ja kivaa on. Semmoiset 4-5 tuntia menee mukavasti jutellessa :) ja voimme treffata viikkollakin kun ei koko yötä juhlita.
[/quote]
Ei ole kyse bilettämisestä tässä iässä ja elämäntilanteessa, voi hyvänen aika. Ystävien tapaaminen, syödään pullaa ja torttua, vaihdetaan kuulumisia ja nautitaan rauhallisesta olosta. Sellainen tavallinen, ilmeisesti viime vuosisadalle jäänyt kyläilyperinne, jota ei enää harrasteta?
Ikähaarukka on 25-40v. Joillain on lapsia, joillain ei. Kuitenkin samoissa piireissä pyöritty osan kanssa jo lapsuudesta lähtien.
Ei meillä ole mikään ahdas koti, en muuten kutsuisi tuollaista ihmismäärää. Harvalla nyt kuitenkaan on sellaista 30 hengen pöytää joka päivä esillä tai muutenkaan istumapaikkoja noin isolle porukalle. Hyvin mahtuu, mutta pitää vain siirtää yksi sohva toiseen huoneeseen ja vaihtaa pöytien ja tuolien paikkoja. Tähän en ryhdy nyt, kun peruin juhlat.
ap
Ihmeen itsekeskeisiä ihmisiä nykyään, kaikki ajatellaan oman minän kautta. Mutta kun MINÄ. Minä en viihdy.
Itse raahaudun vaikka rättiväsyneenäkin kavereiden juhliin, kun kerran järjestävät ja ovat nähneet vaivaa.
Eihän siellä tarvitse koko iltaa istua. Pääasia, ettei tule paha mieli kellekkään.
Kerro sitten mitä ne vastasi/vastasiko kun ilmoitit juhlien perumisesta :)
Pidä ihmeessä tän yhden ilmottaneen kanssa pienet illanistujaiset. Säästyy vaivaa ja rahaakin mutta silti on varmasti ihan kiva ilta.
On kyllä outo ilmiö.
Johtuukohan tämä siitä että nykyään ihmisten ystävyyssuhteet ovat paljon pinnallempia? Mun olisi ainakin hankala uskoa etten haluaisi lähteä erittäin hyvän ystäväni pikkujouluihin kun "en jaksa" tai "ei kiinnosta".
Toisaalta uskon että tämä vain viestii nykyajan ihmistä, ei haluta sitoutua mihinkään, edes siihen kutsuun vaan jätetään "pelivara" jos ei jaksakaan vaikka tämä tietysti on epäkohteliasta juhlien järjestäjää kohtaan. :(
Oikeasti, ihmisten pitäisi kasvattaa selkäranka ja vaatia itseltään vähän enemmän. Ei voi olla kaikki,heti, mulle nyt, pelkkää kivaa ja ihanaa ja juuri niinkuin MINÄ haluan. Siinä tulee aina mukana se vastuu, tarve huomioida muutkin ihmiset ja se suoraselkäisyys.
Inhottavan itsekästä. :(
[quote author="Vierailija" time="11.12.2014 klo 12:58"]
On kyllä outo ilmiö.
Johtuukohan tämä siitä että nykyään ihmisten ystävyyssuhteet ovat paljon pinnallempia? Mun olisi ainakin hankala uskoa etten haluaisi lähteä erittäin hyvän ystäväni pikkujouluihin kun "en jaksa" tai "ei kiinnosta".
Toisaalta uskon että tämä vain viestii nykyajan ihmistä, ei haluta sitoutua mihinkään, edes siihen kutsuun vaan jätetään "pelivara" jos ei jaksakaan vaikka tämä tietysti on epäkohteliasta juhlien järjestäjää kohtaan. :(
Oikeasti, ihmisten pitäisi kasvattaa selkäranka ja vaatia itseltään vähän enemmän. Ei voi olla kaikki,heti, mulle nyt, pelkkää kivaa ja ihanaa ja juuri niinkuin MINÄ haluan. Siinä tulee aina mukana se vastuu, tarve huomioida muutkin ihmiset ja se suoraselkäisyys.
Inhottavan itsekästä. :(
[/quote]
Ei nykyään voi sitoutua mihinkään. Ei edes puolisoon, jonka kanssa on hankittu lapsia. Kun ei voi tietää, onko se mies tai nainen se, jonka kanssa haluaa elää lopun iän. Lapsia kyllä voidaan hankkia yhdessä!
Ihan liian helppoa on elää itsekeskeistä elämää.
Tuttu tilanne. Olen lähettänyt jopa paperikutsuja eivätkä jotkut reagoineet niihinkään. Mun mielestäni on todella loukkaavaa olla vastaamatta tai vastata ehkä jos kutsussa lukee RSVP ja juhlien järkkääjä jaksaa vielä varmistaa että tuletko. Olen ollut ap:n kaltaisessa tilanteessa ja sen tähden jätin perinteeksi muodostuneiden kesäjuhlien järjestämisen, en jaksanut sitä vitutusta ja murhetta. Jälkeenpäin onkin sitten tullut kyselyitä juhlista jotka he ovat "missanneet", olen vaan pokkana sanonut että mä en jaksa nähdä turhaa vaivaa ihmisille jotka eivät sitä osaa arvostaa. Monella on kasvot tummuneet siinä vaiheessa kun ovat tajunneet että minun juhlani olivat ainoat joissa koko kaveriporukka pystyi kokoontumaan rauhassa. Nykyään ei ole sellaista tilaisuutta, kukaan muu ei jaksa nähdä vaivaa.
Nykyään kutsun juhliini vain ja ainoastaan kasvotusten tai soittamalla, varmistan tulemisen tekstarilla paria päivää ennen juhlia ja vasta sitten alan valmistella. Yritän stressata mahd. vähän, ajattelen että kaksi vierastakin on riittävästi juhliin. Ja ajan myötä olen jättänyt pois kutsulistalta sellaiset ystävät joiden ilmoittautumiskykyyn tai tulemiseen en luota.