Lue keskustelun säännöt.
Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
10.10.2021 |
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19761)
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Minä vanhempana en hyväksy, että sinä, joka puhut jo täällä tuolla asenteella, sanoitat yhtään lasteni tunteita tai muuten manipuloit heitä taikka käytät valtaasi heidän tai meidän vanhempien yli.
Kuten eräs isä sanoi vastoittain varhaiskasvatuksesta ja siellä häärivistä ihmisistä keskustellessamme, on ihan sama, mitä ne siellä tekee, kasvatan oman lapseni jo 1-vuotiaasta kriittiseksi ja tietoisesti auktoriteettien valtaa kyseenalaistavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Jep jep, Ukrainasta on viety tuhansittain lapsia Venäjälle "turvaan ja uudelleen koulutettaviksi", siellä kyllä sitten osataan sanoittaa tunteet mieluisiksi. Kyllä kasvattaja tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Minä vanhempana en hyväksy, että sinä, joka puhut jo täällä tuolla asenteella, sanoitat yhtään lasteni tunteita tai muuten manipuloit heitä taikka käytät valtaasi heidän tai meidän vanhempien yli.
Kuten eräs isä sanoi vastoittain varhaiskasvatuksesta ja siellä häärivistä ihmisistä keskustellessamme, on ihan sama, mitä ne siellä tekee, kasvatan oman lapseni jo 1-vuotiaasta kriittiseksi ja tietoisesti auktoriteettien valtaa kyseenalaistavaksi.
Onnea vaan isälle kasvattaessa tällaista lasta joka kyseenalaistaa ja tekee ongelman joka asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Hyvä pointti. Ja mikä siinä on että vain lapsen tunteilla on väliä? Näinhän lapsille opetetaan. Lapsi voi käyttäytyä kuinka rumasti tahansa, haistatella ja satuttaa aikuista, ja aikuisen pitäisi vaan viilipyttynä ottaa lapsen tunteet vastaan ja sanoittaa niitä. Tällöin lapsi myös oppii että aikuisen tunteilla ei ole mitään väliä. Vain hänen omilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Näitä tunnetaitoja opetetaan, jotta meillä olisi ihmisiä, jotka osaavat kertoa mikä vaivaa eivätkä olisi väkivaltaisia muita kohtaan tai patoaisi negatiivisia asioita sisäänsä niin, että kun ikää on se 12 eteenpäin aletaan viiltelemään ja yrittämään muita tapoja vahingoittaa itseään. Jos olette kuulleet, niin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ongelma. Tunnetaidot on yksi asia, jolla tätä pyritään lievittämään. Se on lastenpsykiatrinkin paljon helpompi hoitaa sellaista lasta, joka puhuu kuin sellaista joka ei puhu, vaikka kaikki kertoo siitä, että on paha olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Hyvä pointti. Ja mikä siinä on että vain lapsen tunteilla on väliä? Näinhän lapsille opetetaan. Lapsi voi käyttäytyä kuinka rumasti tahansa, haistatella ja satuttaa aikuista, ja aikuisen pitäisi vaan viilipyttynä ottaa lapsen tunteet vastaan ja sanoittaa niitä. Tällöin lapsi myös oppii että aikuisen tunteilla ei ole mitään väliä. Vain hänen omilla.
Nimenomaan, pitäisi keskittyä enemmän mallioppimiseen, eli ihan arkisissa tilanteissa ilman mitään keinotekoisia mittareita, aikuiset vaan itse puhuu tunteistaan luontevalla tavalla. Jos lapsi vaikka lyö, niin aikuinen voi kertoa mitä tunteita se herättää, lapsen ikätason mukaisesti tietenkin. Ja tämä ei poista sitä, etteikö lapsen käytöksestä voisi lapselle tulla jokin konkreettinen seuraamus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Näitä tunnetaitoja opetetaan, jotta meillä olisi ihmisiä, jotka osaavat kertoa mikä vaivaa eivätkä olisi väkivaltaisia muita kohtaan tai patoaisi negatiivisia asioita sisäänsä niin, että kun ikää on se 12 eteenpäin aletaan viiltelemään ja yrittämään muita tapoja vahingoittaa itseään. Jos olette kuulleet, niin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ongelma. Tunnetaidot on yksi asia, jolla tätä pyritään lievittämään. Se on lastenpsykiatrinkin paljon helpompi hoitaa sellaista lasta, joka puhuu kuin sellaista joka ei puhu, vaikka kaikki kertoo siitä, että on paha olla.
Onko joku syy valmentaa jokaista maamme lasta psykiatrinkäyntiä varten?
Ja on aika selvää, että tämä tunnekasvatus ei ole kyllä vähentänyt lainkaan lasten mielenterveysongelmia, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tunnekasvatus ei poista väkivaltaa. väkivaltaa on paljon enemmän nykyään!
ennen joutui lyömisestä nurkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Näitä tunnetaitoja opetetaan, jotta meillä olisi ihmisiä, jotka osaavat kertoa mikä vaivaa eivätkä olisi väkivaltaisia muita kohtaan tai patoaisi negatiivisia asioita sisäänsä niin, että kun ikää on se 12 eteenpäin aletaan viiltelemään ja yrittämään muita tapoja vahingoittaa itseään. Jos olette kuulleet, niin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ongelma. Tunnetaidot on yksi asia, jolla tätä pyritään lievittämään. Se on lastenpsykiatrinkin paljon helpompi hoitaa sellaista lasta, joka puhuu kuin sellaista joka ei puhu, vaikka kaikki kertoo siitä, että on paha olla.
Tunnetaitoja opetetaan siksi, että tällä hetkellä on vallalla tunnekasvatukseksi kutsuttu ideologia. Tunnekasvatus lähtee siitä, että ihmisen käytös rakentuu tunteiden sanoitukseksi kutsutun asian varaan. Mitään erityistä tekemistä todellisuuden kanssa tällä tunnekasvatuksen teorialla ei ole, mutta yhtä kaikki joku on päättänyt, että siihen on nyt uskottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Tunnekasvatus johtaa lasta harhaan. Siinä on olettamana, että lapsi on tunne-nimisen asian vallassa ja esimerkiksi järjellistä harkintaa ei lapsella ole. Tunnekasvatus myös yksinkertaistaa tunne-elämää epärealistisella tavalla, kun kuvitelma on, että tunne-elämän tila voidaan kuitata jollain nimetyllä tunteella, joka vieläpä usein sanellaan lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Tunnekasvatus johtaa lasta harhaan. Siinä on olettamana, että lapsi on tunne-nimisen asian vallassa ja esimerkiksi järjellistä harkintaa ei lapsella ole. Tunnekasvatus myös yksinkertaistaa tunne-elämää epärealistisella tavalla, kun kuvitelma on, että tunne-elämän tila voidaan kuitata jollain nimetyllä tunteella, joka vieläpä usein sanellaan lapselle.
Tunnekasvatuksen tarkoitus on oppia tunnistamaan tunteita ja säädellä niitä. Ihan jokaisen on kyettävä säätelemään tunteitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Tunnekasvatus johtaa lasta harhaan. Siinä on olettamana, että lapsi on tunne-nimisen asian vallassa ja esimerkiksi järjellistä harkintaa ei lapsella ole. Tunnekasvatus myös yksinkertaistaa tunne-elämää epärealistisella tavalla, kun kuvitelma on, että tunne-elämän tila voidaan kuitata jollain nimetyllä tunteella, joka vieläpä usein sanellaan lapselle.
Tunnekasvatuksen tarkoitus on oppia tunnistamaan tunteita ja säädellä niitä. Ihan jokaisen on kyettävä säätelemään tunteitaan.
Ei sinulta ainakaan uskoa puutu tuohon aatteeseesi. Pääosa tunnekasvattajista tuntuu ajattelevan, että nyt on vihdoin löydetty graalin malja. Aiemmin kasvatusala yhtä pimeydessä vaeltamista, ja nyt on vihdoin löydetty totuus ja lapsia on opittu kasvattamaan oikein. Vanha kasvatustapa oli järkyttävällä tavalla virheellinen. :D
Tältä pohjalta en yhtään ihmettele, että tunnekasvattajat ovat kyenneet kaappaamaan vallan päiväkodeissa. Pitkäänhän päivähoitoala oli aika vastustuskykyinen ideologioille ja mentiin mieluummin maalaisjärjen mukaan. Mutta tunnekasvatuksen tulon myötä puolustusvallit sortuivat ja tunnekasvatukseen hurahdettiin täysillä.
Miten näin monella sekoittuu tunnekasvatus ja rajattomuus? Eiväthän ne sulje toisiaan pois tai ole vastakohtia. Sen olen kyllä huomannut että osa vanhemmista (+jotkut epävarmat sijaiset) ajattelevat että jos lapsi ei halua tehdä jotain asiaa hänelle on annettava periksi. Kun taas tunnekasvatuksen metodeilla ristiriitatilanteessa lapsen tunnetila tunnistetaan ja sanoitetaan ja sitten lyhyesti perustellen jatketaan kuten aikuinen halusi (jos tilanne on sellainen että vaihtoehtoja ei ole). Tarjotaan syliä. Ei tietenkään jäädä joka asiasta neuvottelemaan lapsen kanssa.
Itse ainakin ajattelen että tällainenkin (eli tunne tulee lyhyesti mainittua) on tunnekasvatusta:
Aikuinen lapselle:
"Joo tiedän että sinua harmittaa tämä asia. Nyt me tehdään näin. " tai
"Katsopa kaverin ilmettä, mitä luulet tuntuiko kivalta?" Ja jos lapsi vastaa mitä sattuu niin aikuinen korjaa, että ei tunnu kivalta ja nuin ei voi tehdä.
Nämä esimerkkejä ristiriitatilanteista. Toki tunnekasvatusta myös positiivisissa tilanteissa. "Kylläpä näytät iloiselta" tms. Ja esimerkiksi ikävöivän taaperon kohdalla lohdutusta eikä vain hoputeta leikkeihin tms. Eikös sen pitäisi olla ihan normikasvatusta että lasten kanssa puhutaan iloista ja suruista ja peloista ja vihasta jne.
Ei ainakaan itselle ole aina helppoa. Varsinkaan (mielestäni) turhasta kiukuttelevan kanssa en jaksa alkaa sanoittamaan vaikka pitäisi :D Eikä näitä päiväkodin kiireessä ole mahdollista aina toteuttaa. Ja välillä lapsi haluaa rauhoittua itsekseen.
Toivoisin kyllä enemmän sensitiivisyyttä herkkien lasten kanssa. Esim. jännittävä tilanne voi aiheuttaa "kiukun" eikä lapsi silloin tahalleen ole hankala. Pelkkä jännittämisen kysyminen voi lopettaa kiukun.
90-luvun kasvattina olisin kyllä toivonut lapsuuteen enemmän tunteista puhumista ihan arjen tilanteissa, koska olen aika huono kertomaan todelliset, erityisesti ne hankalat tunteeni muille ja olen sitä aikuisena joutunut opettelemaan. Minusta on mukava miten nykylapset avoimesti sanovat esim. "Rakastan sinua". Huomaa, että kotona on puhuttu tunteista.
Eiköhän vain suomalaisten masennus ja ahdistuskin johdu jossain määrin padotuista tunteista. Oletteko tutustuneet kirjaan Tunne Lukkosi?
T. Vaka-ope
Vierailija kirjoitti:
Miten näin monella sekoittuu tunnekasvatus ja rajattomuus? Eiväthän ne sulje toisiaan pois tai ole vastakohtia. Sen olen kyllä huomannut että osa vanhemmista (+jotkut epävarmat sijaiset) ajattelevat että jos lapsi ei halua tehdä jotain asiaa hänelle on annettava periksi. Kun taas tunnekasvatuksen metodeilla ristiriitatilanteessa lapsen tunnetila tunnistetaan ja sanoitetaan ja sitten lyhyesti perustellen jatketaan kuten aikuinen halusi (jos tilanne on sellainen että vaihtoehtoja ei ole). Tarjotaan syliä. Ei tietenkään jäädä joka asiasta neuvottelemaan lapsen kanssa.
Itse ainakin ajattelen että tällainenkin (eli tunne tulee lyhyesti mainittua) on tunnekasvatusta:
Aikuinen lapselle:
"Joo tiedän että sinua harmittaa tämä asia. Nyt me tehdään näin. " tai
"Katsopa kaverin ilmettä, mitä luulet tuntuiko kivalta?" Ja jos lapsi vastaa mitä sattuu niin aikuinen korjaa, että ei tunnu kivalta ja nuin ei voi tehdä.
Nämä esimerkkejä ristiriitatilanteista. Toki tunnekasvatusta myös positiivisissa tilanteissa. "Kylläpä näytät iloiselta" tms. Ja esimerkiksi ikävöivän taaperon kohdalla lohdutusta eikä vain hoputeta leikkeihin tms. Eikös sen pitäisi olla ihan normikasvatusta että lasten kanssa puhutaan iloista ja suruista ja peloista ja vihasta jne.
Ei ainakaan itselle ole aina helppoa. Varsinkaan (mielestäni) turhasta kiukuttelevan kanssa en jaksa alkaa sanoittamaan vaikka pitäisi :D Eikä näitä päiväkodin kiireessä ole mahdollista aina toteuttaa. Ja välillä lapsi haluaa rauhoittua itsekseen.
Toivoisin kyllä enemmän sensitiivisyyttä herkkien lasten kanssa. Esim. jännittävä tilanne voi aiheuttaa "kiukun" eikä lapsi silloin tahalleen ole hankala. Pelkkä jännittämisen kysyminen voi lopettaa kiukun.
90-luvun kasvattina olisin kyllä toivonut lapsuuteen enemmän tunteista puhumista ihan arjen tilanteissa, koska olen aika huono kertomaan todelliset, erityisesti ne hankalat tunteeni muille ja olen sitä aikuisena joutunut opettelemaan. Minusta on mukava miten nykylapset avoimesti sanovat esim. "Rakastan sinua". Huomaa, että kotona on puhuttu tunteista.
Eiköhän vain suomalaisten masennus ja ahdistuskin johdu jossain määrin padotuista tunteista. Oletteko tutustuneet kirjaan Tunne Lukkosi?
T. Vaka-ope
Siis ennen tunnekasvatuksen aikaa lapset eivät osanneet sanoa "rakastan sinua" eikä ikävöivää taaperoa lohdutettu? Tekisi mieli kysyä, että ehditkö koskaan toimia lastentarhanopettajana, vai ovatko kokemuksesi vain vakaopen työstä ja tunnekasvatuksen ajalta?
Vanhemmat, lapsenne tarvitsevat vain: ruokaa, rakkautta, rajoja ja *risua*! Lukekaa, leikkikää, laulakaa, lastenne kanssa ja muistakaa, ettei se oma kullannuppu ole kuitenkaan maailman napa tai toisten mielestä ihana lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiukkuseille raivonvallassa olevalle ihmiselle on kyllä ihan turha mitään jutella ja ammatti-ihmisten jos joidenkin pitäis tämä kyllä tietää. Että ihmettelen kyllä tässä ketjussa näitä "jutellaan vaan sille raivoajalle".
Oletteko itse koskaan olet raivona? Kuulostaa siltä että ette, koska jos olisitte niin tietäisitte siitäkin, ettei siinä tilassa kyllä kiinnosta paskaakaan että mikä joku lässyttää, päinvastoin, yksikin väärä sana niin se vaan yllyttää sitä raivoa, puhumattakaan jostakin alentavasta "no voi kun sua nyt raivostuttaa, kerrotko mikä on?"-juttelusta.
Toki jollekkin ihmistyypille voikin tuollainen auttaa, hän tosin ei silloin ole minkään oikean raivon vallassa edes, kunhan pitää vain teatteria pystyssä juurikin huomiota saadakseen. Ja sitten kun meitä persoonia on monenlaisia niin ei se sama kaava kaikille toimi kuten ei missään muussakaan, toinen haluaa syliä ja haleja ja toinen taas halua ryömiä jonnekkin pimeään koloon yksin rauhoittumaan, en ymmärrä itse varhaiskasvattajana miksi tällaisia asioita ei tänä päivänäkään tajuta vaan nämä ohjeistuket ja metodit on yhä edelleen tasapäistäviä, pakotetaan toistamaan jotain samaa kaavaa tilanteesta ja henkilöistä riippumatta ja omilla aivoilla ei tietenkään saa ammattilaiset ajatella, ei vaikka kuinka tietäisi, että kykenee kyllä luomivaan siinä monimutkaisessa sosiaalisessa meressä, mitä alalla olo oikeasti vaatii, vähätellään meidän kykyä ajatella ja luodaan jotain typeriä kiveenkirjoitettua ohjeita ja linjauksia joita on noudatettava vaikka tietäisi sen olevan järjetöntä.
Kuka oikeasti haluaa kouluttautua alalle missä on paska palkka, hirveä kiiire, väkivallan uhka, stressiä, väsymystä ja sitten sun omaan harkintakykyyn ei luoteta vaan jostain norsunluutornista vaan kerrotaan miten pitää toimia? Vanhemmista vaatimuksineen en halua edes lähteä puhumaan.
Kun se lapsi ei ole sinä eikä kukaan muukaan aikuinen. Tunnekasvatuksen idea on se, että lapsi saa sanat sille myllerrykselle mitä hänen päässään tapahtuu. Katsos, kun tässä maassa on niin paljon sellaisia ihmisiä, jotka ei osaa sanoa mikä mättää, vaan tirpaisevat sitten toista turpaan. Ymmärtänet, että on kaikille parempi, että se ihminen oppii sanomaan mikä sitä mättää. Eikä tässä ole kyse persoonallisuudesta tai teatterin pitämisestä vaan pienen ihmisen kehittyvästä tunne-elämästä.
Ja näitä asioita opettaa aikuiset, jotka eivät ola saaneet vastaavaa koulutusta 1 vuotiaasta alkaen tunteidensa sanoittamiseen, jännä että he ovat silti päteviä opettamaan näitä muille ;)
Toisinsanoen, on myös asioita joita kyllä oppii ilman että tehdään sitä asiaa opettamalla opetetaan ja toisekseen, pienissä lapsissa on sellainen ongelma, että heidän tulee aikuisikään mennessä oppia aivan kaikki, miksi juuri tämä tunne-asia on nyt se kaikista tärkein? Kun heistä tulee työntekijöitä vaikkapa sinne varhaiskasvatukseen, niin ketään ei enää kiinnosta heidän tunteensa tippaakaan, se on turha mennä sinne johtajalle tai päälliköille sanoittamaan, miten väsynyt ja kiukkuinen ja turhautunut olet, kun ei heitä kiinnosta se kuitenkaan, mutta onhan se hienoa, että osaa silti sanoittaa tunteitaan.
Ja siis tottakai tuotaKIN pitää opetella, mennään vaan metsään siinä, että ryhdytään jotakin yhtä asiaa painottamaan aivan överipaljon ylitse kaiken muun.
Näitä tunnetaitoja opetetaan, jotta meillä olisi ihmisiä, jotka osaavat kertoa mikä vaivaa eivätkä olisi väkivaltaisia muita kohtaan tai patoaisi negatiivisia asioita sisäänsä niin, että kun ikää on se 12 eteenpäin aletaan viiltelemään ja yrittämään muita tapoja vahingoittaa itseään. Jos olette kuulleet, niin lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat ongelma. Tunnetaidot on yksi asia, jolla tätä pyritään lievittämään. Se on lastenpsykiatrinkin paljon helpompi hoitaa sellaista lasta, joka puhuu kuin sellaista joka ei puhu, vaikka kaikki kertoo siitä, että on paha olla.
Onko joku syy valmentaa jokaista maamme lasta psykiatrinkäyntiä varten?
Ja on aika selvää, että tämä tunnekasvatus ei ole kyllä vähentänyt lainkaan lasten mielenterveysongelmia, päinvastoin.
Millä tavalla se on selvää? Ne lapset, joiden varhaiskasvatuksessa on alusta asti panostettu tunnekasvatukseen, eivät ole vielä koulussakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miten näin monella sekoittuu tunnekasvatus ja rajattomuus? Eiväthän ne sulje toisiaan pois tai ole vastakohtia. Sen olen kyllä huomannut että osa vanhemmista (+jotkut epävarmat sijaiset) ajattelevat että jos lapsi ei halua tehdä jotain asiaa hänelle on annettava periksi. Kun taas tunnekasvatuksen metodeilla ristiriitatilanteessa lapsen tunnetila tunnistetaan ja sanoitetaan ja sitten lyhyesti perustellen jatketaan kuten aikuinen halusi (jos tilanne on sellainen että vaihtoehtoja ei ole). Tarjotaan syliä. Ei tietenkään jäädä joka asiasta neuvottelemaan lapsen kanssa.
Itse ainakin ajattelen että tällainenkin (eli tunne tulee lyhyesti mainittua) on tunnekasvatusta:
Aikuinen lapselle:
"Joo tiedän että sinua harmittaa tämä asia. Nyt me tehdään näin. " tai
"Katsopa kaverin ilmettä, mitä luulet tuntuiko kivalta?" Ja jos lapsi vastaa mitä sattuu niin aikuinen korjaa, että ei tunnu kivalta ja nuin ei voi tehdä.
Nämä esimerkkejä ristiriitatilanteista. Toki tunnekasvatusta myös positiivisissa tilanteissa. "Kylläpä näytät iloiselta" tms. Ja esimerkiksi ikävöivän taaperon kohdalla lohdutusta eikä vain hoputeta leikkeihin tms. Eikös sen pitäisi olla ihan normikasvatusta että lasten kanssa puhutaan iloista ja suruista ja peloista ja vihasta jne.
Ei ainakaan itselle ole aina helppoa. Varsinkaan (mielestäni) turhasta kiukuttelevan kanssa en jaksa alkaa sanoittamaan vaikka pitäisi :D Eikä näitä päiväkodin kiireessä ole mahdollista aina toteuttaa. Ja välillä lapsi haluaa rauhoittua itsekseen.
Toivoisin kyllä enemmän sensitiivisyyttä herkkien lasten kanssa. Esim. jännittävä tilanne voi aiheuttaa "kiukun" eikä lapsi silloin tahalleen ole hankala. Pelkkä jännittämisen kysyminen voi lopettaa kiukun.
90-luvun kasvattina olisin kyllä toivonut lapsuuteen enemmän tunteista puhumista ihan arjen tilanteissa, koska olen aika huono kertomaan todelliset, erityisesti ne hankalat tunteeni muille ja olen sitä aikuisena joutunut opettelemaan. Minusta on mukava miten nykylapset avoimesti sanovat esim. "Rakastan sinua". Huomaa, että kotona on puhuttu tunteista.
Eiköhän vain suomalaisten masennus ja ahdistuskin johdu jossain määrin padotuista tunteista. Oletteko tutustuneet kirjaan Tunne Lukkosi?
T. Vaka-ope
Voi jessus. Miten tollasia on saatu aikaan? Onko ne kaikki tollasia?
Todellakin ymmärrän, miksi ne jo pitkän uran tehneet lastenhoitajat ja lastentarhanopettajat lähtee menemään. Tai puhuu näistä uusista kynttilöistä niin kun puhuu tässäkin ketjussa.
Hirveitä.
Ei todellakaan aina pysty.
T: Lastenhoitaja.