Varhaiskasvatuksen kertomuksia - alan työntekijöiden hätähuuto resurssipulan ja uupumisien vuoksi
Iltalehden artikkelissa kerrotaan, että "Varhaiskasvatuksen kertomuksia" -niminen tili löytyy Instagrammista. Sen ylläpitäjillä on kertomansa mukaan yhteenlaskettuna 26 vuotta työkokemusta varhaiskasvatuksesta ja yli 60 päiväkodista.
He ovat varhaiskasvatuksen opettajia ja hoitajia.
Ylläpitäjät ovat julkaisseet tilillään nyt noin 300 samaansa viestiä ja tilillä on noin 6200 seuraajaa.
Kaikki ovat pettyneitä alaan.
LÄHDE https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/1e692fb2-6000-405b-87cc-92f6…
Kommentit (19754)
Maksuton ylikoulutus kirjoitti:
Siihen yhdyn, että (hoitajien)palkka on huono, osin työolotkin. Oloihin vaikuttaa myös kyseisen päiväkodin henki. Olin eritysryhmän opettajan sijaisena.
Työhaastattelussa mukana oli ryhmän toinen opettaja ja hänellekin oli ok, että epäpätevänä, "vain" opistoasteen tutkinnon suorittaneena tulin puuttuvan opettajan sijaiseksi.
Ok muuttui, kun tulin ryhmään. Mitään opastusta ryhmän toimintaan en häneltä saanut, hoitajilta kylläkin. Jopa esiopetuksen tilanne ja tehtäväkansiot sain toisen ryhmän opettajilta.
Onneksi ryhmässä oli osaavia hoitajia, jotka asettivat lasten edun ykköseksi.
En ymmärrä tätä ns. korkeasti koulutettujen palkkavaatimusta suhteessa vähemmän koulutettuihin. Johan he ovat saaneet maksuttoman, pitkän koulutuksen, jonka me kaikki työssäkäyvät olemme heille mahdollistaneet.
Jokaisen työpanos on tärkeä, eikä päivähoitoon tarvita ylikoulutusta. Perusopinnot, maalaisjärki ja aito välittäminen lapsista, työtovereista ja lasten vanhemmista riittäisi hyvin.
Ja tietenkin riittävä palkka jokaiselle. Toisaalta - suu säkkiä myöden - sanottiin ennen. Ylivelkaantumisen voi jokainen kohdallaan estää, jos harkitsee tarkkaan miten elää ja paljonko velkaa pystyy maksamaan. Huomioiden myös mahdollisen työttömyyden tai sairauden tuomat ansionmenetykset.
Anteeksi mitä? Lasket koulututtautumisen palkaksi?
Vierailija kirjoitti:
Päiväkodin työntekijäpulaan on tosi helpo ratkaisu.
Perustetaan uusi titteli, LAPSENLIKKA.
Vaatimuksena vain nuhteeton tausta, turhia diplomeja ei kyseltäisi ollenkaan.
Palkka on 1500 e / kk brutto. 40 h / vk työaika.
Jos on iältään 15...17 v tekijä niin 1400 e lixa.
Sama palkka ja idea hoitoloihin ja laitoksiin, eli lähihoitajien avuksi uusi virkamies = nainen nimeltä PIIKA.
Ja palkka sen 1500 e kk. BRUTTO kk.
Näin saataisiin lisää porukkaa aloille -nopeasti ja tehokkaasti.
Mutta halavalla =)
Ideaa saa soveltaa vapaasti -myös valtionhallintoa myöten.
Töitä haluavia ukrainalaisia tulee sotaa pakoon Suomeen 40 000 - 80 000 vuodessa (ja tuo on arvioitu määrä) Helsinkiin saapuu yli 3000 ukrainalaista viikossa.
Uskoisin että heistä löytyy tällekin alalle haluavia riuskoja tyyppejä joita ei haittaa että joku sanoo tädiksi. Kunhan saa rakennettua elämäänsä normalisoitumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarha on kauhea sana. Lastentarha. Kuin eläintarha, säilytyspaikka aidan takana.
Tarhatäti ei ole mikään ammattinimike ollut kaiketi koskaan.
Nykyään se on varhaiskasvatuksen lastenhoitaja (vlh).
Ajattele pientä taimitarhaa, jossa pienet hentoiset kasvientaimet kasvavat. ❤️
Hentous on siitä kaukana, kun vantterat, jopa ylipainoiset, hikiset, haisevat, epäsiistit, likaiset tahmatassut hajottavat kaiken mitä eteen tulee ("kun ei ole oma"), kiusaavat toisia, tarkoituksella laittavat herkemmät vertaisensa itkemään, haastavat aikuisia joka asiassa, eivät noudata yhteisiä sääntöjä eivätkä osaa käyttäytyä tai keskittyä, kiroilevat ja pitävät kamalaa älämölöä koko pitkän päivän. Vanhemmat tuovat hedelmänsä aamulla 6.30 ja hakevat 16.57. Lapsi riemuitsee että pääsee pleikalla pelaamaan.
Tällaista siis esikouluryhmässä tänä vuonna. Viime vuonna täysin erilaista, toivottavasti ensi vuonna taas helpompaa.
Tarha siis? Joo, mutta enemmänkin eläintarha.
Helsingin kaupunki rikkoo varhaiskasvatuksen työntekijöiden perusoikeuksia lakkoilla
Kirjoittaa Talentia sivuillaan. Jakakaa liittoon tieto kaikenlaisesta epäasiallisesta toiminnasta työnantajan puolelta lakkoon liittyen. https://www.talentia.fi/uutiset/helsingin-kaupunki-rikkoo-varhaiskasvat…

Kuulostaa valitettavan tutulta. Vuosi vuodelta vaan pahenee. T. eskariope vuodesta 2002.
Oikeus lakkoon kirjoitti:
Helsingin kaupunki rikkoo varhaiskasvatuksen työntekijöiden perusoikeuksia lakkoilla
Kirjoittaa Talentia sivuillaan. Jakakaa liittoon tieto kaikenlaisesta epäasiallisesta toiminnasta työnantajan puolelta lakkoon liittyen. https://www.talentia.fi/uutiset/helsingin-kaupunki-rikkoo-varhaiskasvat…
Oikeasti???
Voi jumalauta!!!
Naisvaltaisilla aloilla yritetään pelotella naiset jättäytymään lakon ulkopuolelle, tuttua juttua. Älkää antako periksi!
Pirtsakkaa uutta työviikkoa kaikille, onneksi vain tämä päivä ja sitten lomaa. Ja tuokoon tänään alkava viikko lakon ensiviikolle!!!
Naisilta halutaan viedä oikeudet vaatia asiallista kohtelua. Naiset ovat yhä vuonna 2022 eläintäkin huonommassa asemassa, jota saa hyväksikäyttää miten mielii.
Tähän on tultava stoppi. Naisia on puolet väestöstä ja naiset ovat keskeisen tärkeitä yhteiskunnalle. On vain lakattava joukolla hyväksymään tämä polkeminen!

Näinpä❗❕❗
Ryhmässä 22 lasta joista 3 erityisen tuen lapsia, 8 tehostetun tuen lasta ja olemme koko viikon kahdestaan ryhmäavustajan kanssa. Lastenhoitaja sairaana ja toinen opettaja lomalla. Sijaista ei saa ja erityisopettaja nillitti ettei pienryhmätoiminta toteudu, samalla kun hakei vartiksi yhden koppiinsa tekemään ”kynätehtäviä”.
Johtajan ovessa oli lappu että ”aluekokous menossa, älä häiritse”.
Laitoin sitten viestin lähiesimiehelle että lapsia on 22 ja olen ainoa kasvatusvastuullinen koko ryhmässä, mitä tehdään?
Vastaus oli että voinko venyä tekemään aamuvuoroon tulleena iltavuoron.
Ylitöistä ei makseta, mutta ne saattaa saada ottaa pois vartin pätkissä loma-aikoina. Jos kaikki ovat töissä. Eli ei ikinä.
Tekisi mieli itkeä.
" Ryhmässä 22 lasta joista 3 erityisen tuen lapsia, 8 tehostetun tuen lasta ja olemme koko viikon kahdestaan ryhmäavustajan kanssa."
Nitkauta selkäsi ja jää nyt jukolauta sairikselle.
Vastuusi on kohtuuton !
Oikeus lakkoon kirjoitti:
Helsingin kaupunki rikkoo varhaiskasvatuksen työntekijöiden perusoikeuksia lakkoilla
Kirjoittaa Talentia sivuillaan. Jakakaa liittoon tieto kaikenlaisesta epäasiallisesta toiminnasta työnantajan puolelta lakkoon liittyen. https://www.talentia.fi/uutiset/helsingin-kaupunki-rikkoo-varhaiskasvat…
Samaa yrittivät Oulussakin, mutta mitään ei tarvitse esimiehen kyselyihin vastata. Ei myöskään niiden jotka ovat tulossa töihin. Meillä lakko oli jo Oulussa ja ei näistä meille tullut mitään ongelmia kun jätettiin vastaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ryhmässä 22 lasta joista 3 erityisen tuen lapsia, 8 tehostetun tuen lasta ja olemme koko viikon kahdestaan ryhmäavustajan kanssa. Lastenhoitaja sairaana ja toinen opettaja lomalla. Sijaista ei saa ja erityisopettaja nillitti ettei pienryhmätoiminta toteudu, samalla kun hakei vartiksi yhden koppiinsa tekemään ”kynätehtäviä”.
Johtajan ovessa oli lappu että ”aluekokous menossa, älä häiritse”.Laitoin sitten viestin lähiesimiehelle että lapsia on 22 ja olen ainoa kasvatusvastuullinen koko ryhmässä, mitä tehdään?
Vastaus oli että voinko venyä tekemään aamuvuoroon tulleena iltavuoron.
Ylitöistä ei makseta, mutta ne saattaa saada ottaa pois vartin pätkissä loma-aikoina. Jos kaikki ovat töissä. Eli ei ikinä.
Tekisi mieli itkeä.
Ihanaa...monellakohan noista lapsista on jompi kumpi vanhempi kotona työttömänä/uuden vauvan kanssa. Tässä tilanteessa heille ei pitäisi tarjota hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Summa summarum: lakkoon mahdollisesti jäävien on ensin huolehdittava, että ryhmänsä lasten hoidontarve on selvitetty ja ilmoitettu päiväkodin johtajalle.
Eikö lakon tarkoitus tässä hieman vesity? On kuin olisi kyse loma-ajan hoidontarpeesta, toimitaan samalla tavalla..
Näin ei tule toimia. Ota yhteys liittoon tai luottamusmieheen. Johtajalle voivat perheet suoraan ilmoittaa nämä asiat, ei kuulu työntekijöille näiden selvittely. Lakosta ei saa tulla (ja ei myöskään tehdä) mitään ekstratyötä ennen lakkoa ja nämä kyselyt ovat ylimääräistä työtä.
Toivottavasti näistä työnantajan väärinkäytöksistä tulee liitoilta joku huomautus kunnille, aihetta ainakin olisi. Saisivat ruotia iltapäivälehtien otsikoissa näitä painostuksia ja väärinkäytöksiä.

JUKO on jo nostanut kuntatyönantajien toiminnasta kanteen työtuomioistuimeen ja tehnyt tutkintapyynnöt poliisille tähän mennessä neljässä kaupungissa: Helsingissä, Rovaniemellä, Turussa ja Vantaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ryhmässä 22 lasta joista 3 erityisen tuen lapsia, 8 tehostetun tuen lasta ja olemme koko viikon kahdestaan ryhmäavustajan kanssa. Lastenhoitaja sairaana ja toinen opettaja lomalla. Sijaista ei saa ja erityisopettaja nillitti ettei pienryhmätoiminta toteudu, samalla kun hakei vartiksi yhden koppiinsa tekemään ”kynätehtäviä”.
Johtajan ovessa oli lappu että ”aluekokous menossa, älä häiritse”.Laitoin sitten viestin lähiesimiehelle että lapsia on 22 ja olen ainoa kasvatusvastuullinen koko ryhmässä, mitä tehdään?
Vastaus oli että voinko venyä tekemään aamuvuoroon tulleena iltavuoron.
Ylitöistä ei makseta, mutta ne saattaa saada ottaa pois vartin pätkissä loma-aikoina. Jos kaikki ovat töissä. Eli ei ikinä.
Tekisi mieli itkeä.Ihanaa...monellakohan noista lapsista on jompi kumpi vanhempi kotona työttömänä/uuden vauvan kanssa. Tässä tilanteessa heille ei pitäisi tarjota hoitoa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus. Yksi näistä kommunistihallituksen unelmista.
Vierailija kirjoitti:
Ryhmässä 22 lasta joista 3 erityisen tuen lapsia, 8 tehostetun tuen lasta ja olemme koko viikon kahdestaan ryhmäavustajan kanssa. Lastenhoitaja sairaana ja toinen opettaja lomalla. Sijaista ei saa ja erityisopettaja nillitti ettei pienryhmätoiminta toteudu, samalla kun hakei vartiksi yhden koppiinsa tekemään ”kynätehtäviä”.
Johtajan ovessa oli lappu että ”aluekokous menossa, älä häiritse”.Laitoin sitten viestin lähiesimiehelle että lapsia on 22 ja olen ainoa kasvatusvastuullinen koko ryhmässä, mitä tehdään?
Vastaus oli että voinko venyä tekemään aamuvuoroon tulleena iltavuoron.
Ylitöistä ei makseta, mutta ne saattaa saada ottaa pois vartin pätkissä loma-aikoina. Jos kaikki ovat töissä. Eli ei ikinä.
Tekisi mieli itkeä.
Ilmoita nyt heti sille ryhmäavustajalle että sinä poistut myös tekemään lakisääteisiä työtehtäviäsi sak ajalle, jonka jälkeen runoilet ilmoitusvelvollisena epäkohdat eteenpäin esimiehen pöydälle virallisen ilmoituksen muodossa. Esimiehesi tietää kyllä tilanteen, mutta sinä olet ilmoitusvelvollinen, muista se. Ei kun rustaamaan kaavaketta!
Noh,nykyään päiväkodit on nimenomaan säilöjä.
Liian vähän hlökuntaa ja päivät menee toivoessa,ettei mitään pahempaa tapahtuisi.