Kuinka noloa on viedä enemmän kuin 1 pussi roskia kerralla?
Ajattelen tällaisista, että poistuvat kotoaan ehkä kerran viikossa. Etenkin jos viellä on vähän yli painoa, nuhjuinen olemus, rasvaiset hiukset ja ahdistunut ilme:D
Kommentit (71)
Minulla on kolme roskista. Keittiön roskiksen vien kerran viikossa, koska se ei täyty sen nopeammin. Vessan roskiksen vien kerran kuussa. Kolmannen sitten kun se on täysi. Yleensä vien yhden, mutta joskus jopa kaikki kolme kerralla.
Lajittelen, jiten6 saatan viedä viisikin pussia kerralla jos ne sattuu täyttymään samaan aikaan. Hyvin harvoin joutuu viemään vain yhtä, kaksi-kolme yleensä.
Ei useamman roskapussin vieminen ole noloa. Mutta on todella noloa kytätä kuinka paljon kelläkin on roskia ja mehustella heidän mahdollisilla ongelmillaan.
Vierailija kirjoitti:
En seuraa muiden roskapussien vientiä mutta on hauskaa seurattavaa, kun taloyhtiön pihaan ilmestyy kerran-pari vuodessa jätelava. Siis se on hauskaa, kun se alkaa täyttymään ja osa asukkaista tonkii siellä iltahämärissä "aarteita" etsien.
Mun naapurit on häpeämättömiä, viimeksi kun oli roskalava, jotkut hakivat ihan päiväsaikaan tavaraa pois. Mikäs siinä jos kelpaa.
Meillä viedään välillä viisikin(!) roskapussia kerralla ja niiden lisäksi vielä yksi paperiroskispussi ja *järkyttynyt sisäänhengitys* valtava kasa lähetyksistä ja elintarvikkeista kertyneitä pahveja! Ja täytyy kyllä sanoa, ettei kiinnosta yhtään, mitä joku naapurin kyylä ajattelee. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin vältellä roskien viemistä sen jälkeen, kun tällä palstalla joku ihmetteli sitä, että joku vei joka päivä roskia. Oli oikein seuraillut asiaa. Siispä aloin kärvistellä siten, että jatkossa vein vain kerran viikossa kaikki roskat. En yksinkertaisesti uskaltanut niitä kyyläyksen pelossa viedä useammin.
Nyt sitten tätäkin toista ääripäätä kyylätään? Kerro ap, miten pitäisi viedä roskat, jotta olisi keskiverto.
Roskapussi viedään ulos aina kun se täyttyy, eli 1-3 päivän välein. Ei niitä jätetä kotiin haisemaan.
Ap
Oletko sitten seuraillut, onko tämä henkilö ollut edes kotona? Vai onko joku muu proggis, jonka myötä tulee roskaa. Ja toisaalta: mitä väliä? Miksi ihmeessä seurailet muiden roskien viemistä ja vieläpä analysoit sitä ihmistä sen perusteella?
Meillä asui kerran naapuri, jonka parveke oli täynnä roskapusseja. Ja kun sanon täynnä, niin ei niin että oli kymmenen pussia vaan parveke pursui kasapäin roskapusseja. Melkein niin että parvekkeen yli näkyi pussit.
Yksipäivä sitten näin kun naapuri iltasella kippaili niitä muutaman tovin alaroskiksille. Lähinnä säälin häntä. Ei mahtanut olla jaksamista hirveästi.
Kyllähän roskat on jo jaoteltu muoveihin, biojätteisiin ja sekajätteisiin sekä pahveihin. Siksi viedään kerralla aina vähintään neljä pussillista.
Vein juuri äsken biojätteen, sekajätteen ja keräyslasin. Pahvit pitäisi vielä viedä, en pystynyt kantamaan niitä samalla kertaa. Järkeväähän se vain on viedä kerralla enemmän, silloin ei tarvitse käydä roskakatoksessa niin useasti.
Meidän taloyhtiössä on paperi/pahvi-, biojäte-, metalli-, lasi-, muovijäte- ja sekajätejakeet. Meidän taloyhtiössä katsottais vinoon sellaista joka vie vaan yhden sekajätepussin, sekajätettähän ei kuuluisi edes tulla kovin paljon jos lajittelee.
Vierailija kirjoitti:
Mun naapuri jemmaa aina roskapusseja kerrostalon ekassa kerroksessa takapihallaan kunnes niitä on niin paljon että ei jaksa kantaa enempää. Vie sitten kaikki kerralla. Mua kyllä nolottaisi olla noin laiska ettei viitsisi roskakatokseen kävellä useammin.
Kivasti siellä takapihalla sitten ne roskapussit houkuttelevat rottia koko taloyhtiöön!
Vierailija kirjoitti:
Komposti, muovi, pahvi ja sekajäte, siinähän on jo monta pussia. Pitäisikö ne viedä yksi kerrallaan?
Näinhän se on. Jos ja kun lajittelee ne jätteet kotona, niin sitä varten tarvitsee monta muovipussia jollei siten laita kaikkia roskia vain suoraan Moolokin kitaan. Lasi- ja metallijätettäkin syntyy jonkin verran.
Vinkki: vee-seepönttö imaisee nyrkinkokoisia roskakappaleita.
4 yövuoroa takana, tukka pystyssä, kalsarit jalassa. Keittiön roskis tulee vietyä melkein joka päivä, mut yleensä ennenkun roska-auto tulee omakotitalomme roskat hakemaan, vien pois alta vessojen, takkahuoneen ja lasten huoneiden roskat. Joo ja ihan kalsarit jalassa. 😁
Kun asuu kuuden hengen soluasunnossa, jätettä kertyy muutamassa päivässä melkoisesti. Pitäisikö viikkosiivousvuorossa olevan juosta erikseen viemään paperit, kartongit, biojätteet, muovit ja sekajäte neljä kerrosta alas pihalle?
En toisaalta näe siinäkään väärää, että joku ei poistuisi kotoaan kuin kerran viikossa, en minäkään juuri ulkona käy, varsinkaan nyt kun on opiskelut etänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloin vältellä roskien viemistä sen jälkeen, kun tällä palstalla joku ihmetteli sitä, että joku vei joka päivä roskia. Oli oikein seuraillut asiaa. Siispä aloin kärvistellä siten, että jatkossa vein vain kerran viikossa kaikki roskat. En yksinkertaisesti uskaltanut niitä kyyläyksen pelossa viedä useammin.
Nyt sitten tätäkin toista ääripäätä kyylätään? Kerro ap, miten pitäisi viedä roskat, jotta olisi keskiverto.
Roskapussi viedään ulos aina kun se täyttyy, eli 1-3 päivän välein. Ei niitä jätetä kotiin haisemaan.
Ap
Anna toisten viedä silloin, kun haluavat.

Hyi saakutti. Minä lajittelen roskat ja vien joka ikinen ilta roskat pois. Kolmea päivää en pidä mitään roskaa talossani haisemassa. Minua ei kiinnosta himpun vertaa kuka mitäkin ajattelee roskapussien määrästä tai kuinka usein niitä vien.
Meillä viedään kerralla kaikki roskikset, mutta vientiväli saattaa olla kaksi-kolme viikkoa. Usein juuri ennen roska-auton tuloa kerään kaikki roskikset (ja laitan tilalle tyhjät pussit), meillä 4 teiniä, joilla jokaisella oma roskis huoneessaan, vessassa roskis ja keittiössä kaksi roskista, eli neljän viikon välein viedään 7 roskista yhtä aikaa... Mutta aika vähänhän noita nykyään kertyy, kun muovipakkaukset ja muut materiaalit kerätään erikseen.