Mokasin työhaastattelun tänään ja nyt nolottaa ja v******

Vierailija kirjoitti:

Mulla taas oli prosessin kolmannessa vaiheessa matemaattisia tehtäviä ja jotain kuviotehtäviä, mitä käytetään älykkyystesteissä. Oli kyllä kaikkea muuta kuin älykäs olo testin jälkeen, tuskin pääsen jatkoon. Matemaattiset taidot on ihan nolla, ollut aina ja harmittaa että niitä nyt testattiin, kun tehtävässä niitä en tarvitse. Kai tuossa jotain yleisälykkyyttä haetaan ja olo on ihan urpo :D

Turhaa häpeät, olin varmasti sinua vielä pöljempi. Olen tehnyt samanlaiset testit ja hermot olivat mennä. Kun näin ne laskutehtävät ja muut kämmenet hikosivat ja jaloista alkoi vetää suonta. Tein, menin ohi, palasin, tein päätin luovuttaa, jatkoin tein.. päätin että mulle riittää se että vain teen mitä teen kunnes aika loppuu.

En ole ihan varma suostunko enää tekemään tuollaisia, on nimittäin ihan hölmöä hommaa kun tiedän tasan tarkkaan missä olen hyvä ja missä en. Minulle ei tulisi mieleenkään valehdella, että olen matemaattinen nero.

Joo, pari viikkoa sitten kävi.

Hävettää edelleen, kun muistelen sitä haastattelua.

Pahinta on, että en oo sen jälkeen edes pystynyt hakemaan uusia töitä. En vaan usko enää omiin taitoihin.

Meni itsetunto samalla kertaa.

Kai se on, kun olisin ihan oikeasti halunnut sen työpaikan.

Taidanpa mennä taas peiton alle piiloon.

Vierailija kirjoitti:

Nyt nainen! Minusta kuulostaa siltä, että se soitto saattaakin tulla. Tarkoitan sitä, että sellainen haastattelu missä et esitä nöyrästi työnhakijaa on yleensä se paras. Minusta kaikki tuo mitä kerroit kuulostaa hyvältä!

No mulla kyllä olikin vähän semmonen ”ei mitään hävittävää” meininki kun menin sinne. Mulla on varsin mukava ja hyvä duuni tällä hetkellä, mutta kaipaan vaihtelua. Jos/kun en saa tätä, niin maailma ei kaadu. Sen(kin) takia olin varmaan ylirento ja toivottavasti olet oikeassa, ehkä nöyristely ei ole aina kaikista paras vaihtoehto. Kiitos näkökulmastasi!

Ap

Hyvää ja armotonta itsekritiikkiä. Se on kehittymisen tie.

Siis vaikutat, ap, niin hyvältä tyypiltä (ja fiksulta), että takuulla palkkaisin sinut! Kirjoitat tosi elävästi ja hyvin. Itseironia mainiota.

"Psykoosilääkityksellä oleva kärpänen with delusions of grandeur" 😄😂🤣

Vihdoin löysin oman luonnetyyppini - 30 vuoden itsetutkiskelun ja oppaiden jälkeen!

Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Joo, pari viikkoa sitten kävi.

Hävettää edelleen, kun muistelen sitä haastattelua.

Pahinta on, että en oo sen jälkeen edes pystynyt hakemaan uusia töitä. En vaan usko enää omiin taitoihin.

Meni itsetunto samalla kertaa.

Kai se on, kun olisin ihan oikeasti halunnut sen työpaikan.

Taidanpa mennä taas peiton alle piiloon.

Voi ei 😔! Olen pahoillani sun puolesta! Ymmärrän, kun sanot että meni itsetunto samalla (vaikka siihen ei ole mitään syytä!) - työnhaku on soul crushing. Etenkin, jos tosi kovaa olisi halunnut juuri sen paikan.

Tsemppiä! Ne ei vaan tajunneet parastaan, kun jättivät sut palkkaamatta. Ei kannata mennä peiton alle piiloon, kannattaa lähteä pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis vaikutat, ap, niin hyvältä tyypiltä (ja fiksulta), että takuulla palkkaisin sinut! Kirjoitat tosi elävästi ja hyvin. Itseironia mainiota.

kaunis kiitos sanoistasi ❤️ Ihanaa, että on olemassa sun kaltaisia ihmisiä, joka ihan tsemppaa ventovierasta ihmistä internetseissä. Kiitos! Usko ihmisyyteen (hetkellisesti) palautunut.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvää ja armotonta itsekritiikkiä. Se on kehittymisen tie.

Joo, ei itsemyötätunnolla ja lempydellä kehitytä mihinkään. Ruoska tästä vielä puuttuu.

Ap

Laita pliis tänne, mitä ne vastasi sulle, siis saitko paikan vai et 😁

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla kemiakysymys? Minulle on joskus käynyt vastaavasti, ja jälkeenpäin asiaa analysoidessa olen tajunnut, että kemiat haastateltavan/haastateltavien kanssa ei ole kohdannut.

Seurauksena "omituinen höpöttäjä"-syndrooma, jossa pälpätän menemään pitkiä monologeja vastauksena selkeisiin kysymyksiin. Olen ensiharmituksen jälkeen miettinyt, että on ollut hyvä etten ole saanut paikkaa. Tiedän, että osaan hommani hyvin, ja tiimi/ihmiset ovat tärkeä osa työtä. Jos tuntuu, ettei haastattelevan esihenkilön/tiimin kanssa klikkaa, on väärä henkilö siihen paikkaan.

Tämä on kyllä jännä ilmiö, sillä on hyvin hankala sanoa mitään yksittäistä tekijää mikä sen laukaisee - olen ollut monissa haastatteluissa, mutta vain hyvin harvoin alan pälättää puuta heinää, jännityksestä ei ole kysymys.

Varmastikin näin. Itse hain aikanaan omaa tehtävääni, jota olin hoitanut menestyksellä usean vuoden ajan. Haastattelijana entinen esimies jonka kanssa kemiat eivät toimineet ja uusi esimies jota en vielä tuntenut. Hitto että olin kuutamolla koko ajan. Kysymykset niin otettu kaikista "Nämä kannattaa kysyä työhaastattelussa oppaasta", mutta minä lukkiuduin ihan totaalisesti, päässä ei liikahtanut mikään. "Missä näet itsesi viiden vuoden päässä...?" Öööö en mä tiedä 🤣. Voi luoja, kun vielä ajattelee ja tästä on jo vuosia. Pääsin kyllä loppuun asti kaikki psyk. testit jne. kun eivät voineet olla ottamatta kun kerran tehtävää olin tehnyt, mutta ei tullut valituksi ja hyvä niin.

Olen miettinyt tämän niin, että alitajuisesti en edes halunnut koko tehtävää ja siksi reagoin miten reagoin. Olisinko edes tehtävää hakenut jos esimies ei olisi ollut uusi.

Hain samoihin aikoihin tehtävää johon ei kokemusta ennestään, mutta erittäin mielenkiintoinen. Haastattelussa neljä henkilöä kyseli ja vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä, osa samoja joihin en osannut tuossa toisessa haastattelussa kunnolla vastata. Sain paikan ja olen siinä yhä. En voisi kuvitella olevani siinä tehtävässä enää, minkä haastattelussa mokasin. Näin tämän kuului mennä.

Tsemppiä!!

Vierailija kirjoitti:

Laita pliis tänne, mitä ne vastasi sulle, siis saitko paikan vai et 😁

Ilman muuta! Haastattelija lupasi soittaa, viimeistään huomenna, kävi miten kävi. Mua _kauhistuttaa_ se puhelu 😭 Mä joudun palaamaan siihen tilanteeseen ja nolottaa niin s********i. ”Kyllä mä olen ihan normaali ihminen muuten mutta nyt kävi niin, että sekosin tosi spesifisti ja paikallisesti ja sain dementiakohtauksen kun astuin tuosta ovesta sisään ja avasin suuni” Emmä enää koskaan kehtaa hakea sinne töihin. Laittoi varmaan jonkun merkinnän, että ”hullu akka, valehteli varmaan CV:ssä koska kyseessä ei voi papereiden perusteella olla sama ihminen”

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla kemiakysymys? Minulle on joskus käynyt vastaavasti, ja jälkeenpäin asiaa analysoidessa olen tajunnut, että kemiat haastateltavan/haastateltavien kanssa ei ole kohdannut.

Seurauksena "omituinen höpöttäjä"-syndrooma, jossa pälpätän menemään pitkiä monologeja vastauksena selkeisiin kysymyksiin. Olen ensiharmituksen jälkeen miettinyt, että on ollut hyvä etten ole saanut paikkaa. Tiedän, että osaan hommani hyvin, ja tiimi/ihmiset ovat tärkeä osa työtä. Jos tuntuu, ettei haastattelevan esihenkilön/tiimin kanssa klikkaa, on väärä henkilö siihen paikkaan.

Tämä on kyllä jännä ilmiö, sillä on hyvin hankala sanoa mitään yksittäistä tekijää mikä sen laukaisee - olen ollut monissa haastatteluissa, mutta vain hyvin harvoin alan pälättää puuta heinää, jännityksestä ei ole kysymys.

Varmastikin näin. Itse hain aikanaan omaa tehtävääni, jota olin hoitanut menestyksellä usean vuoden ajan. Haastattelijana entinen esimies jonka kanssa kemiat eivät toimineet ja uusi esimies jota en vielä tuntenut. Hitto että olin kuutamolla koko ajan. Kysymykset niin otettu kaikista "Nämä kannattaa kysyä työhaastattelussa oppaasta", mutta minä lukkiuduin ihan totaalisesti, päässä ei liikahtanut mikään. "Missä näet itsesi viiden vuoden päässä...?" Öööö en mä tiedä 🤣. Voi luoja, kun vielä ajattelee ja tästä on jo vuosia. Pääsin kyllä loppuun asti kaikki psyk. testit jne. kun eivät voineet olla ottamatta kun kerran tehtävää olin tehnyt, mutta ei tullut valituksi ja hyvä niin.

Olen miettinyt tämän niin, että alitajuisesti en edes halunnut koko tehtävää ja siksi reagoin miten reagoin. Olisinko edes tehtävää hakenut jos esimies ei olisi ollut uusi.

Hain samoihin aikoihin tehtävää johon ei kokemusta ennestään, mutta erittäin mielenkiintoinen. Haastattelussa neljä henkilöä kyseli ja vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä, osa samoja joihin en osannut tuossa toisessa haastattelussa kunnolla vastata. Sain paikan ja olen siinä yhä. En voisi kuvitella olevani siinä tehtävässä enää, minkä haastattelussa mokasin. Näin tämän kuului mennä.

Tsemppiä!!

Hei siis tismalleen sama kokemus! Sen suhteen siis, että kysymykset oli ”näitä kysytään joka työhaastattelussa” ja olin ihan kysymysmerkkinä lähes jokaisen kohdalla. Multa jopa kysyttiin mun tämänhetkisen työn ydintehtävistä, mihin pystyisin unissaankin vastaamaan mutta siinä hetkessä tunsin, kun suu kuivui, hikikarpalo vierähti selkärankaa pitkin alas ja kaulasta nousi punoitus maskin alle. Vastaus oli luokkaa ”kyllä mä jotain siellä teen työkseni” Ihan hirveetä!

Tässä täytyy olla jotain alitajuista, niinkuin sanot. Ehkä mä en oikeasti halua sinne (vaikka kovasti toivonkin pääseväni) tai jotain muuta vastaavaa. Emmä muuten olisi noin ääliö ollut siinä tilanteessa.

Kiva kuulla sun kokemus ja saada vahvistusta siihen, että tätä tapahtuu muillekin! Ja se, että sen sattuman johdosta olet nyt jossain ihan muussa työssä joka on sulle just passeli.

Tämä antaa toivoa, kiitos!

Ap

Vierailija kirjoitti:

"Psykoosilääkityksellä oleva kärpänen with delusions of grandeur" 😄😂🤣

Vihdoin löysin oman luonnetyyppini - 30 vuoden itsetutkiskelun ja oppaiden jälkeen!

Kiitos!

Noh, siltä mä siellä vaikutin että ole hyvä vaan 😂 Seuraava työhaastattelu varmasti tarjoaa jälleen viiltäviä kokemuksia ja uusia ulottuvuuksia mun persoonasta.

Ap

Minulle on käynyt haastattelussa niin, että en yhtäkkiä osannut puhua ruotsia tai englantia, vaikka ne oli firmassa välttämättömiä. Haastattelu oli siis suomeksi, ja kun hr-tyyppi yhtäkkiä vaihtoi kieltä, en edes ymmärtänyt kysymystä. En ruotsiksi, enkä englanniksi.

Sanoin sitten vaan, että "anteeksi, mua nyt näköjään jännittää niin että kielitaito on unohtunut". Ymmärsivät, ja sain paikan, koska kyllähän papereista näki että osaan molempia kieliä.

On ihan ok työhaastattelussa, jos huomaa ettei ole oma itsensä, pysäyttää tilanne sanomalla että nyt jännittää niin, etten ole ihan parhaimmillani. Se on itse asiassa psykologien suosittelema kikka; jos esim. jännittää julkisen puheen pitäminen, kannattaa sanoa ensimmäiseksi yleisölle, että nyt jännittää. Se jännitys häviää siinä. Olen kerran ollut isossa tilaisuudessa, satoja kuulijoita paikan päällä ja homma striimattiin livenä. Luentoa pitävä psykologi aloitti sanomalla jännityksestään.

Olen minäkin joskus hölissyt ja sählännyt. Olen todella introvertti ja sosiaalisuus on sekä opittua että kuormittavaa, joten homma voi jännissä paikoissa mennä tavallaan yli, ja alan maanisen sosiaaliseksi :D Silti olen tosi hyvän paikan saanut, kun yksi haastattelu natsasi :)

Muistan yhden testin, jossa testattiin suomen kieltä. Kirjoitan hyvin, luen paljon, löytyy äidinkielen laudatur... Mutta kyseinen testi oli jotain ihmeen ristikkopähkinää, jossa piti keksiä esim. mikä sana yhdistää sanoja maito ja valas (hammas -> maitohammas, hammasvalas). Olen tällaisissa surkea, enkä ole varma tarviiko sopimusjuristin näissä pähkinöissä loistaakaan. Noo, haastattelija sitten kommentoi, että tää kielenkäyttö ei selvästi ole vahvuuksiani. Ei sitten näköjään.

Kuka tietää? Kusipäisyys puree joskus!

Jatkokierros voi häämöttää... 👍

Virkaan valittavien tärkein ominaisuus on olla mahdollisimman samanlainen kuin tulevat kollegat. Pitää nauraa samoille jutuille, pukeutua samansuuntaisesti, ja vaikuttaa siltä että osaa olla sellainen suht tahdoton osa koneistoa jonka osaseksi hakee. Minkäänlaista kyseenalaistamista, kriittistä itsenäistä ajattelua tai ylimielisyyttä ei pitäisi ilmentää haastattelussa. Ennen haastattelua kannattaa ajatella olevansa tahdoton lammas jolle on tehty lobotomia. Silloin on hyvät mahikset tulla valituksi.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on käynyt

haastattelussa niin, että en yhtäkkiä osannut puhua ruotsia tai englantia, vaikka ne oli firmassa välttämättömiä. Haastattelu oli siis suomeksi, ja kun hr-tyyppi yhtäkkiä vaihtoi kieltä, en edes ymmärtänyt kysymystä. En ruotsiksi, enkä englanniksi.

Sanoin sitten vaan, että "anteeksi, mua nyt näköjään jännittää niin että kielitaito on unohtunut". Ymmärsivät, ja sain paikan, koska kyllähän papereista näki että osaan molempia kieliä.

On ihan ok työhaastattelussa, jos huomaa ettei ole oma itsensä, pysäyttää tilanne sanomalla että nyt jännittää niin, etten ole ihan parhaimmillani. Se on itse asiassa psykologien suosittelema kikka; jos esim. jännittää julkisen puheen pitäminen, kannattaa sanoa ensimmäiseksi yleisölle, että nyt jännittää. Se jännitys häviää siinä. Olen kerran ollut isossa tilaisuudessa, satoja kuulijoita paikan päällä ja homma striimattiin livenä. Luentoa pitävä psykologi aloitti sanomalla jännityksestään.

Erinomainen neuvo ja taktiikka, jota itsekin ajattelin käyttää jos oikein alkaa hermostuttamaan - paha vaan, että en siinä tilanteessa _kokenut_ olevani hermostunut. Olin ylirento ja sekaisin, ku seinäkello.

Mä olen itse tehnyt rekrytointeja ja antanut aina miljoona sympatiapistettä, kun joku kertoo olevansa hermostunut tai jännittävänsä. Että hyvä taktiikka joo, kunhan sitä vaan tajuaa käyttää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla kemiakysymys? Minulle on joskus käynyt vastaavasti, ja jälkeenpäin asiaa analysoidessa olen tajunnut, että kemiat haastateltavan/haastateltavien kanssa ei ole kohdannut.

Seurauksena "omituinen höpöttäjä"-syndrooma, jossa pälpätän menemään pitkiä monologeja vastauksena selkeisiin kysymyksiin. Olen ensiharmituksen jälkeen miettinyt, että on ollut hyvä etten ole saanut paikkaa. Tiedän, että osaan hommani hyvin, ja tiimi/ihmiset ovat tärkeä osa työtä. Jos tuntuu, ettei haastattelevan esihenkilön/tiimin kanssa klikkaa, on väärä henkilö siihen paikkaan.

Tämä on kyllä jännä ilmiö, sillä on hyvin hankala sanoa mitään yksittäistä tekijää mikä sen laukaisee - olen ollut monissa haastatteluissa, mutta vain hyvin harvoin alan pälättää puuta heinää, jännityksestä ei ole kysymys.

Kemian sijaan taitaa olla kyse ennemminkin käyttäytymistieteestä. ”Kemiat ei ole kohdanneet”, jos oma käyttäytyminen on erikoista - haloo! Kai siinä on kyse ennemminkin siitä, että oma ammatillinen toimintakyky on rajoittunut tietyn tyyppisten ihmisten seurassa. Ei kovin hyvä meriitti työelämässä, jossa nyt on tarkoitus toimia hyvin erilaisissa ympäristöissä ja hyvin erilaisten ihmisten parissa.