Lapseton: milloin huomaat olevasi kiitollisin lapsettomuudestasi?

[quote author="Vierailija" time="13.12.2014 klo 16:59"]

Onko täällä myös vanhempia veloja? Jos on, niin koetteko tätä kiitollisuutta myös nyt vanhana? Oletteko kiitollisia että teillä ei ole lainkaan jälkeenne jääviä perheenjäseniä, ei heidän kotejaan vierailtavana, heidän juhliaan ja arkeaan osallistuttavana? Ovatko kiitollisuuden hetket yhtä hekumallisia kuin nämä pikkulapsiajan jutut - rääkyvä lapsi marketissa jne.? Kun se aika on hyvin lyhyt vanhempien elämässä. Sitten se kaikki loppuaika, joitakin kymmeniä vuosia, on aikuisten välistä yhteyttä, sukulaisuutta, heimoutta, ystävyyttä ja tukemista. Niin onko sielläkin vielä sitten näitä kiitollisuuden hetkiä, ettei ole perheenjäseniä? Mä rakastan kaikkia perheenjäseniäni valtavasti, enkä vaihtaisi heitä mihinkään siksi, että he ovat muutaman vuoden elämästään olleet rääkyviä, kakkavaippaisia, häirinneet mun mahdollisuutta tehdä monimutkaisia ruokia jne. On itse asiassa ihan hirveä ajatus, että jotakuta heistä ei ollenkaan olisi tällaisista aivan naurettavista syistä.

[/quote]

"Vanhoja" - no me ollaan viiskymppisiä. Mulla itselläni ei ole sisaruksiakaan, enkä kaipaa pätkääkään mitään sukuyhteyttä, kaikkein vähiten lapsia. Eikä huoleta kuka tulee katsomaan mua vanhainkotiin, ehkä ei kukaan mutta ei se haittaa, viihdyn oikein hyvin itseksenikin. Toivottavasti sitten vielä tätäkin vanhempana nykyisin ympärillä oleva kaveripiiri pysyy terveenä ja tolkuissaan - ollaan oltu kavereita jo vuosikymmeniä, ne on miehen jälkeen mun elämän tärkeimmät ihmiset.

Aamuisin. Luojan kiitos täytyy repiä hereille vain itsensä. Ei tulisi päivistä mitään, jos pitäisi herätä ruokkimaan ja herättelemään vielä lapsiakin. 

Jos kuulen, luen tai näen jotain sydäntä repivää, joka koskee jotakuta lasta, saatan ajatella että onneksi mulla ei ole lapsia. Sillä jos jopa musta tuntuu niin sydäntä repivältä niissä tilanteissa, en edes pysty kuvittelemaan miten maahan poljettu niiden lasten äitien sydän on.

Yleisesti ottaen arjessa tai ylipäätään tilanteissa joissa näen lapsia/olen lasten kanssa tekemisissä en juurikaan ajattele että onneksi mulla ei ole lapsia. Toisaalta olen vielä sen verran nuori etten edes tiedä tarkkaan haluanko lapsia vai en. Välillä kun tulee sellaisia kausia että sitä jopa suorastaan haaveilee lapsesta ja välillä taas ajattelen että ihanaa nauttia nuoruudesta ja olla vaan ihan kaksin miehen kanssa. No katsotaan miten käy :)...

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:02"]

Juuri äsken, kun luin tuota keskustelua lasten pukemisesta hoitopaikassa.

[/quote]

Öö jos olisin vela en kyllä missään tapauksessa lukisi lapsiaiheisia keskusteluja, ehkä en edes koko vauvapalstaa koska sen bongasin lastenvaateblogeista (ihmettelin mitä av-mammojen kostoa blogistit pelkäsivät)

Silloin kun istun jossain junassa tms. ja jonkun lapsi alkaa huutaa. Siinä vaiheessa totean yleensä merkitsevän kanssa "onneksi mulla ei ole lapsia"

Edellisellä sivulla joku viittasi siihen, miten lasten kanssa luodaan useiden vuosikymmenien suhde aikuisten lasten kanssa. Ehkä jotkut luovat, mutta kun se ei aina vain mene niin eikä koskaan voi tietää mitä elämässä tapahtuu. Oma äitini kuoli kun olin vielä pikkuinen, isästä en tiennyt mitään. Huostaanotettuna lapsena en koskaan oppinut tuntemaan sukulaisiani eivätkä he ole minusta lainkaan kiinnostuneita. Jokainen voi toivoa ja suunnitella, että oma elämä menee loppuun asti läheisten ympäröimänä, mutta kun koskaan ei voi olla täysin varma - sen olen oppinut kantapään kautta.

Omasta lapsettomuudestani olen kiitollisin silloin, kun ajattelen, millaiseksi tämä maailma on tulossa. Sekä silloin, kun kuulen jonkun vähävaraisesta perheestä tulevan lapsen joutuvan kiusatuksi, koska vanhemmilla ei ole rahaa ostaa kalliita esineitä ja vaatteita. Myös silloin, kun kuulen teini-ikäisten poikien huorittelevan aikuisia naisia tai silloin, kun näen pahasti huumekoukussa olevia ihmisiä. Puhumattakaan siitä, kun nuori tyttö on raiskattu kotimatkalla. He kaikki ovat jonkun lapsia; jonkun, joka varmasti suree lastensa elämää voimatta tehdä oikeastaan mitään. Tiedän, että lapset varmasti tuottavat myös iloa ja naurua, mutta se ei mielestäni tarpeeksi kompensoi heistä johtuvaa huolta. 

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 07:48"]

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:02"]

Juuri äsken, kun luin tuota keskustelua lasten pukemisesta hoitopaikassa.

[/quote]

Öö jos olisin vela en kyllä missään tapauksessa lukisi lapsiaiheisia keskusteluja, ehkä en edes koko vauvapalstaa koska sen bongasin lastenvaateblogeista (ihmettelin mitä av-mammojen kostoa blogistit pelkäsivät)

[/quote]

Mitä tekemistä tällä mielikuvistusleikillä on lainaamasi kommentin kanssa?

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 17:14"]

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 17:06"][quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 17:02"] [quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 13:19"]Joka kerta kun tapaan kummilapseni. Ihana lapsi, tulen hyvin toimeen hänen kanssaan ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan, mutta joka kerta kun lapsi lähtee kotiin tai itse lähden heiltä, olen kiitollinen ettei minulla ole omia lapsia. [/quote] Miten niin kiitollinen? Eihän lapsellisiakaan pakotettu hankkimaan lapsia, joten ei se ole mikään päätös mikä tehdään sinun puolesta ja ettet saisi itse valita, tuleeko sinusta lapsellinen vai lapseton. Ja muuten, et ole paljoa kokenut jos kummilapsen kanssa pari tuntia on jo niin rankkaa ja oikein huokaiset helpotuksesta, kun tämä lähtee. Eiköhän suurin osa lapsellisista ole todella tyytyväisiä ja onnellisia oman päätöksensä kanssa. Ja kenties kiitollisia siitä, että heillä oli mahdollisuus saada lapsi. [/quote] Kiitollisuus lisää onnellisuutta, tutkitusti. Kannattaisi kokeilla. [/quote] Mitä yritit vihjata tuolla? Kyllä, olen erittäin onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut kaksi ihanaa poikaa, 8- ja 10-vuotiaat, eli osaavat hoitaa asioita jo itsekin. Mutta ethän sinä näe sitä pikkulapsiaikaa pidemmälle, yksinkertainen ihminen kun olet.

[/quote]

Kai sitä voi olla kiitollinen siitäkin, että on tehnyt itselleen oikean päätöksen olla tekemättä lapsia. Outo ajatus, että kiitollinen voisi olla vain asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa.

Muistakaa sitten olla kiitollisia yksinäisestä vanhuudestakin.

Kun töistä lähtiessä laitan tarhan portin kiinni ja pääsen kuuntelemaan rakastamaani musiikkia ja syömään ilman et jonkun sormet koittaa tutkia mun lautasta ja silloin kun ei tarvii vaihtaa vaippoja,pestä pepsua tai pestä pottaa...

VB

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 09:29"]

Muistakaa sitten olla kiitollisia yksinäisestä vanhuudestakin.

[/quote]

Useimmilla yksinäisillä vanhuksilla on lapsia. Lapsettomuus ei tarkoita, että joutuisi kärsimään vanhuksena yksinäisyydestä. Mutta eipä asia minua stressaa, kun tiedän, että sopeutuisin yksinäiseen vanhuuteen paljon paremmin kuin lasten hankkimiseen. En halua pilata elämääni ininkään yksinäisyyden pelon vuoksi.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 13:19"]Joka kerta kun tapaan kummilapseni. Ihana lapsi, tulen hyvin toimeen hänen kanssaan ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan, mutta joka kerta kun lapsi lähtee kotiin tai itse lähden heiltä, olen kiitollinen ettei minulla ole omia lapsia.
[/quote]

Näin :)

Lisäksi synnytysrepeämistä lukiessa... Vaan niin kauhea ajatus, että väliliha repeäisi perseeseen asti :0 Vaikka onhan se pieni juttu lapsen saamisen rinnalla.

Haluan kuitenkin joskus myöhemmin lapsia. Pelottavan usein sorrun esim kiukuttelevan lapsen nähdessäni perinteiseen "ei ne mun lapset sitten, ne osaa käyttäytyä"-ajatteluun :---D

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 14:32"]

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 13:19"]Joka kerta kun tapaan kummilapseni. Ihana lapsi, tulen hyvin toimeen hänen kanssaan ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan, mutta joka kerta kun lapsi lähtee kotiin tai itse lähden heiltä, olen kiitollinen ettei minulla ole omia lapsia. [/quote] Näin :) Lisäksi synnytysrepeämistä lukiessa... Vaan niin kauhea ajatus, että väliliha repeäisi perseeseen asti :0 Vaikka onhan se pieni juttu lapsen saamisen rinnalla. Haluan kuitenkin joskus myöhemmin lapsia. Pelottavan usein sorrun esim kiukuttelevan lapsen nähdessäni perinteiseen "ei ne mun lapset sitten, ne osaa käyttäytyä"-ajatteluun :---D

[/quote]

Pieni asia lapsen saamisen rinnalla? Ei minusta. Enpä keksi mitään hyvää, jonka rinnalla tuollainen kehon vaurioituminen olisi pieni asia. -140

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 09:29"]

Muistakaa sitten olla kiitollisia yksinäisestä vanhuudestakin.

[/quote]

Miksi se vanhusten yksinäisyys on nykyään niin suuri ongelma kun ottaa huomioon, että vielä muutama vuosikymmen sitten perheen perustaminen oli vielä suurempi normi kuin nykyään? 

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:09"]Silliin kun näen imetyksestä huonoon kuntoon menneitä rintoja, arpia vatsassa, tummia silmänalusia, rasvaisia hiuksia ja kuulen valitusta miten ei ole aikaa itselle, miten väsynyt on koko ajan ja miten ei jaksa huolehtia ulkonäöstä, koska kaikki se on toissijaista.
[/quote] Tämä. Olen aina tasaisen tyytyväinen lapsettomuuteeni mutta silloin koen sellaista helpottunutta iloa valinnastani kun näen synnytyksen, imetyksen ja raskauden aiheuttamia kolhuja ulkonäössä. Juurikin nuo leikkausarvet, roikkuvat vatsat, alaspäin tuijottavat nännit, isot silmäpussit, harmaan ihon ja stressirypyt.

Aika usein vauva-palstan riitoja yms lukiessa olen onnellinen, koska ainakin osalla äiti-ihmisistä tuntuu olevan vakavia ongelmia.. Johtui ne sitten lapsista tai ei, mutta kuitenkin. Myös karmaisevat synnytyskertomukset, ystävien raskauspahoinvoinnit/väsymykset/hormonien heittelystä(?) johtuva huonotuulisuus yms pistävät ajattelemaan että oikea päätös on tehty kyllä (vaikka toki sen tiedän muiden teoista ja asioista riippumattakin). Vaikka varmasti suurin osa lapsista on ns. normaaleja, niin välillä tulee törmättyä esim. bussissa/kaupassa tällaisiin lapsiin jotka huutavat täysillä kirosanoja kun vanhempi kieltäytyy vaikka ostamasta jotain, potkivat bussissa penkkejä yms.. Voi olla kyse jostain uhmaiästäkin, mutta eih. En vaan jaksaisi tuollaista.

Samoin esim. menneen syksyn synkät uutiset lapsensurmaajista ja muista sekopäistä ja yleisestä maailmanmenosta vain vahvistavat päätöstäni. En näe ihmiskunnalla tulevaisuutta, joten turha tehdä niitä pentujakaan lisää tänne riehumaan/tappamaan/kärsimään/kuolemaan.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 16:42"][quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:05"]Joka aamu kun voin nukkua niin pitkään kuin sielu sietää ja joka yö kun voin valvoa niin myöhään kuin huvittaa. Joka kerta kun käyn ravintolassa syömässä ja leffassa voin katsoa vain omia lempielokuviani jokun Risto Räppääjä & Liukas Lennartin sijasta. Aina kun suunnittelen ulkomaanmatkaa eikä tarvi miettiä onko hotelli lapsiystävällinen, onko kohteessa Bamse-klubia ja miten lapset jaksaa olla lennolla. Aina kun syön sängyssä tai sohvalla herkkuja eikä tarvitse näyttää hyväö esimerkkiä. Silloin kun on edessä lempiartistin konsertti, juhla tai muu illanvietto eikä tarvirse järjestellä lastenhoitoa tai kiiruhtaa aikaisin kotiin.
[/quote]

Voi miten lyhyt aika Se onkaan kuin tuo on ns. mahdotonta lasten takua. Lapset kasvavat niin nopeasti isoiksi ja sitten tuo kaikki kirjoittamasi on taas mahdollista. Ja sitten sulla on kivat isot lapset siihen lisäksi. Hassua miten lyhytnäköisiä kommentteja, ihan kuin pikkulapsi aika kestäisi koko elämän:)
[/quote] Se kestää n. 10 vuotta. 10 vuotta! Käyttäisitkö itse saman ajan tarantellojen kasvattamiseen, koska lopulta sinulla olisi terraario täynnä kivoja hämähäkkejä? Mikset?

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 14:46"]

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 14:09"]Silliin kun näen imetyksestä huonoon kuntoon menneitä rintoja, arpia vatsassa, tummia silmänalusia, rasvaisia hiuksia ja kuulen valitusta miten ei ole aikaa itselle, miten väsynyt on koko ajan ja miten ei jaksa huolehtia ulkonäöstä, koska kaikki se on toissijaista. [/quote] Tämä. Olen aina tasaisen tyytyväinen lapsettomuuteeni mutta silloin koen sellaista helpottunutta iloa valinnastani kun näen synnytyksen, imetyksen ja raskauden aiheuttamia kolhuja ulkonäössä. Juurikin nuo leikkausarvet, roikkuvat vatsat, alaspäin tuijottavat nännit, isot silmäpussit, harmaan ihon ja stressirypyt.

[/quote]

Minä olen päättänyt ihan henkilökohtaisista ja myös järkevistä syistä olla hankkimatta lapsia, mutta joskus teininä koin että lapsia hankkiessa se lapsi vähän niikuin imaisee kaiken energian vanhemmaltaan. Ei varmaankaan pidä paikkaansa kaikkien kohdalla, mutta tuli vähän niin kuin tunne että vanhemmasta jää jäljelle kuori. Tämäkin on varmaan tabu ajatella näin.

Sinulta jää kuitenkin kokematta se, kun oma pieni aarre laittaa pehmeät kätensä kaulasi ympärille rutistaa ja huokaa: "oma, rakas äiti." Elämäni oli oikeasti merkityksetöntä ennen, kun annoin lahjaksi pienen elämän, jota voin rakastaa. Muille olen korvattavissa, mutta lapselleni olen ainoa äiti.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2014 klo 16:40"]

Silloin, kun tuttavani huokaisee, että kumpa lapseni kuolisi jo pois. Lapsi käyttää huumeita ja tämän elämä on jo todella huonolla mallilla. Toivoa paremmasta ei ole, kuolema odottaa nurkan takana.

[/quote]

Vähän vanhempi ketju jo mutta tähän mun on pakko vastata; Aina on toivoa, niin uskon. Nämä huumejutut nostaa minulla tunteita pintaan. Oma lapsenikin oli melko pohjalla aikoinaan mutta selvisi kuin selvisikin kuiville. Ja tiedän että on muitakin selvinneitä.