Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Neuvoja miten saisin käännettyä äitiyteni ja lapsiarjen positiivishenkisemmäksi?
Meillä on kolmevuotias lapsi. Minusta tuntuu että olen koko ajan vain kieltämässä lasta ja pitämässä lapselle puhutteluja. Ehkä totuus ei ole ihan tämä mutta koen että olen liian negatiivinen ja tunnelma meillä on liian negatiivinen.
Lapsi tietää ja ymmärtää mitkä asiat on kiellettyjä. Tavaroiden tahallinen rikkominen ja paiskominen, muiden satuttaminen, lattiaan piirtäminen, tahallinen ruoalla ja maidolla sotkeminen jne asiat, jotka uskoakseni on muissakin kodeissa kiellettyjä. Silti hän on joka päivä satoja kertoja näitä tekemässä. Ja minä kiellän ja kiellän, vien lasta tilanteista pois rauhoittumaan ja puhumaan siitä miksi esim satutti muita tai paiskoi tavaroita, yritän ohjata pois tavaroiden rikkomisesta näyttämällä miten leikitään niin että ei rikota tahallaan jne. Lopulta saatan itse hermostua jos lapsi ei millään usko vaan satuttaminen ja paiskominen vain jatkuu ja jatkuu. Päivät on yhtä eitä ja megatiivisuutta.
Kehun kyllä lasta paljon, yritän pitää huolen että kehun joka päivä enemmän kuin kiellän. Teen lapsen kanssa asioita ja pidän sylissä paljon. Leipoo ja tekee ruokaa kanssani usein eli niissä saa luvalla sekoitella ruokia ja taikinoita. Käydään ulkona pitkimassa palloa ettei tekisi sisällä mieli potkia tavaroita rikki. Eli positiivista huomiota ja yhdessä tekemistä saa. Haluaisin vain jotenkin kitkeä itsestäni pois tämän runsaan negatiivisen. Mutta miten? Lasta on kuitenkin kasvatettava ja selkeät rajat on oltava. Alan ahdistua siitä että olen kauhea n a t simutsi joka vain jankkaa eieiei. Mieskin jo valittaa että meillä on kamalan negatiivinen tunnelma. Toisaalta hän ei myöskään halua lapsen satuttavan muita tai tuhoavan kotia mutta hänen mielestä lapsen pitäisi uskoa se kun kerran sanotaan ei ja lopun aikaa olla ilo ylimmillään.
Kommentit (229)
Isä on ongelma. Hän on valinnut hyvä kyttä -roolin ja sinä alistut olemaan aina paha kyttä. Tilanteenne helpottuisi, jos lapsen isä osallistuisi yhteiskasvatukseen.
Esim: 3v tiputtaa ruokaa ilkikurisesti lattialle äidin kielloista huolimatta. Isä sanoo yhden kerran että ruoka laitetaan suuhun ja jos et osaa laittaa ruokaa suuhun, et saa istua ruokapöydässä. Sitten jos lapsi vielä jatkaa ruoan tiputtamista, isä nousee rauhallisesti, toteaa lapselle silmiin katsoen että ruokapöydässä ei käyttäydytä noin, ja nostaa lapsen jämäkästi tuolilta ja kantaa pois. Itkut, uhmakohtaukset jne isä ottaa vastaan istuen lapsen kanssa toisessa tilassa ja äiti saa syödä rauhassa. Sitten kun lapsi on rauhoittunut, äiti ja lapsi kohtaavat, äiti kysyy lapselta, mitä ruoalle tehdään ruokapöydässä. Jos lapsi ei suostu vastaamaan että laitetaan suuhun, isä poistuu taas tilanteesta lapsen kanssa. Todennäköisesti jo toisella kerralla lapsi haluaa äidin luokse, koska näkee isän tilanteessa epäreiluna ja äidin kivana. Sitten kun äiti on toisena päivänä lapsen kanssa kahden aloittamassa ruokailua, äiti muistuttaa että ruokapyödässä ruoka laitetaan sitten suuhun, eikö vain. Jos lapsi ei tottele, äiti toteaa ensimmäisestä kerrasta rauhallisesti ja jämäkästi, että sitten tehdään niinkuin isä teki; ruokapöydässä ruoka laitetaan suuhun ja nostaa tämän jälkeen lapsen ruokapöydästä pois. Näitä on vain toistettava loogisesti ja rauhallisesti lukuisia kertoja, jotta viesti menee perille. Normaalin kehityksen lapsi oppii muutamasta kerrasta, että hän ei tosiaan saa ruokaa eikä kivaa hetkeä äidin kanssa jos käyttäytyy tyhmästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsi on noin aggressiivinen että lyö usein satuttaakseen, on häneen kohdennettu ikätasoon sopimattomia kuritoimenpiteitä, eli todennäköisesti fyysistä kipua aiheuttavia asioita. En etsisi syyllistä ensimmäiseksi päiväkodista vaan omasta kodista. Miehen kommentti siitä, että kerrasta pitäisi oppia kertoo ensinnäkin siitä, ettei mies ymmärrä pedagogiikasta hevon hemmettiä ja toisekseen viittaisi siihen, että hänellä on käytössä asiattomat kasvatusmetodit.
En pitäisi erityisen vakavana jos kolmevuotias heittelee omia tavaroitaan tai välillä muksii kiukkuisena äitiään. Ja jotkut sohvatyynyt, ei kai ne nyt potkimisesta hajoa joten en tajua miksi sellaista toimintaa pitää kieltää. Tuskin teillä mitään Oiva Toikan lasilintuja on kämppä täynnä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla avoimesti erilaisia keinoja kunnes löydät sellaisia mitkä lapseen tepsivät. Se on tosi yksilöllistä että mikä eri lapsiin tepsii ja mikä ei.
Itse käytän sitä, että otan lapsen seisomaan ja nostan lapsen kädet suoriksi ylhäälle niin että pidän häntä ranteista kiinni. Siinä asennossa kädet ylhäällä seisten ollaan sitten muutama minuutti, kunnes lapsi vastaa oikein kysymykseen että alkaako totella. Tosin yleensä pelkkä muistutus rangaistuksen mahdollisuudesta riittää, nytkään ei ole moneen viikkoon tarvinnut rangaista.
En oikein hyväksy tällaisia fyysisiä rangaistuksia. Koen että ne on lasta nöyryyttäviä eikä ne opeta lasta sen suhteen että miksi kielletty tekeminen oli väärin, miten olisi pitänyt toimia eikä opeta lapselle keinoja hankalan tunteen käsittelyyn (koska nähdäkseni lapsella liittyy jokin hankala tunne niihin tilanteisiin, j
Minun yksi lapsi mojautti minua kerran kipeästi nyrkillä naamaan. Läpäisin keveästi takaisin ja ärähdin, että minua ei hakkaa muutkaan, niin ei hakkaa mies, eikä lapset. Lyöminen loppui siihen.
Te olette vain kyllästyneitä toistenne seuraan. Enkä ihmettele, jos olette jatkuvasti kahdestaan. Äiti on uupunut ja yksin kasvatusvastuun kanssa, lapsi tylsistynyt kun aikuinen ei leiki kuten lapset. Sano sille miehellesi että tekee lyhyempää päivää / lopettaa rakastajattarensa kanssa pelehtimisen. Laskette vaikka elintasoa jos on siitä kiinni että mies tekee jatkuvasti ylipitkiä työpäiviä rahan kiilto silmissään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pitäisi erityisen vakavana jos kolmevuotias heittelee omia tavaroitaan tai välillä muksii kiukkuisena äitiään. Ja jotkut sohvatyynyt, ei kai ne nyt potkimisesta hajoa joten en tajua miksi sellaista toimintaa pitää kieltää. Tuskin teillä mitään Oiva Toikan lasilintuja on kämppä täynnä?
Komppaan tätä, ap antoi lapsen uhmakkaasta käytöksestä esimerkiksi sellaisen että lapsi rikkoi jonkun palapelin. Ei ihme että on negatiivinen ilmapiiri, jos sellaistakin täytyy lapsen omassa huoneessa kieltää.
Parkettilattia ja mies tekee pitkää päivää... taitaa olla ongelmana liian porvarilliset standardit, ihan hyvä että lapsi kapinoi niitä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kodin tunnelmapiiriä ja negatiivisuuden kierrettä lähti kiristämään minun syyllisyys. Olisin halunnut meillä olevan lähinnä hattaraa ja päivänpaistetta, ja kun sitten lapsi hölmöili ja/tai minä jouduin sanomaan enemmän tai napakammin kuin olisin halunnut, niin itselle tuli herkästi pettynyt ja syyllinen olo että miten minä nyt en taaskaan osannut hoitaa tätä paremmin. Silloin näin itse liian pitkäksi aikaa kiinni siihen tilanteen harmin sen sijaan että olisin osannut nopeasti palata rentoon fiilikseen. Lopulta aloin jo pelätä sitä että "epäonnistun" eli olin kireä jo valmiiksi. Päälle vielä puolison syyllistys siitä että kun teen 90% yksin, en tee sitä koko ajan laulaen ja nauraen.
En tiedä osuuko tämä aloittajaan yhtään, mutta mulla auttoi se että aloin (perheneuvolan tuella aivan liian myöhään) suhtautua niihin huonoihin hetkiin paljon lempeämmin. Sitten kun ei itselle jäänyt niistä paha mieli tai etukäteen stressannut niitä, niin kokonaisuus oli paljon vähemmän negatiivinen. Ja sieltä sai myös luvan suuttua ja mokailla, ja puolisolleni sanottiin ettei vanhemman kuulukaan olla aina viileä ja rauhallinen, tunteeton. Mies itse oli (helppoa, kun ratkaisi tilanteet poistumalla).
Alue: Aihe vapaa
Kerrot tekeväsi paljon lapsen kanssa ja kehuvasi häntä. Onko sydämesi tässä mukana? Jaksatko oikeasti olla läsnä hänelle. Lapsi etsii aitoa kontaktia ja reagoi, jos sitä ei synny.
Jos olet liian väsynyt, turvaudu tukijoukkoihisi. Voisiko isä tai isovanhemmat helpottaa arkeasi? Tarvit aikaa myös itsellesi, että jaksat. Joskus on hyvä olla omissa oloissa ilman jatkuvaa vastuuta.