Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Neuvoja miten saisin käännettyä äitiyteni ja lapsiarjen positiivishenkisemmäksi?
Meillä on kolmevuotias lapsi. Minusta tuntuu että olen koko ajan vain kieltämässä lasta ja pitämässä lapselle puhutteluja. Ehkä totuus ei ole ihan tämä mutta koen että olen liian negatiivinen ja tunnelma meillä on liian negatiivinen.
Lapsi tietää ja ymmärtää mitkä asiat on kiellettyjä. Tavaroiden tahallinen rikkominen ja paiskominen, muiden satuttaminen, lattiaan piirtäminen, tahallinen ruoalla ja maidolla sotkeminen jne asiat, jotka uskoakseni on muissakin kodeissa kiellettyjä. Silti hän on joka päivä satoja kertoja näitä tekemässä. Ja minä kiellän ja kiellän, vien lasta tilanteista pois rauhoittumaan ja puhumaan siitä miksi esim satutti muita tai paiskoi tavaroita, yritän ohjata pois tavaroiden rikkomisesta näyttämällä miten leikitään niin että ei rikota tahallaan jne. Lopulta saatan itse hermostua jos lapsi ei millään usko vaan satuttaminen ja paiskominen vain jatkuu ja jatkuu. Päivät on yhtä eitä ja megatiivisuutta.
Kehun kyllä lasta paljon, yritän pitää huolen että kehun joka päivä enemmän kuin kiellän. Teen lapsen kanssa asioita ja pidän sylissä paljon. Leipoo ja tekee ruokaa kanssani usein eli niissä saa luvalla sekoitella ruokia ja taikinoita. Käydään ulkona pitkimassa palloa ettei tekisi sisällä mieli potkia tavaroita rikki. Eli positiivista huomiota ja yhdessä tekemistä saa. Haluaisin vain jotenkin kitkeä itsestäni pois tämän runsaan negatiivisen. Mutta miten? Lasta on kuitenkin kasvatettava ja selkeät rajat on oltava. Alan ahdistua siitä että olen kauhea n a t simutsi joka vain jankkaa eieiei. Mieskin jo valittaa että meillä on kamalan negatiivinen tunnelma. Toisaalta hän ei myöskään halua lapsen satuttavan muita tai tuhoavan kotia mutta hänen mielestä lapsen pitäisi uskoa se kun kerran sanotaan ei ja lopun aikaa olla ilo ylimmillään.
Kommentit (229)
Kun fokus on positiivisuudessa ja tunteiden "sanoituksessa" niin kuri jää lapsipuolen asemaan. Kurista ei saisi edes oikein puhua, se on poliittisesti epäkorrektia. Kurin puutteen konkreettiset vaikutukset tuntuvat silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisää negatiivisuutta. Miksi kehut pienistä asioista jos ihan perusjutut ei onnistu?
Varmasti helpottaa kun lapsi kasvaa isommaksi.
Pidä huolta omasta jaksamisestasi. Babysits-palvelusta lastenhoitaja edes pariksi tunniksi muutamana päivänä viikossa.
Pick your battles. Älä valita ihan joka asiasta, vaikka joskus ne harmittaisikin. Lapsi ei välttämättä voi ottaa ihan kaikkea mitä sinä haluaisit vielä vastaan. Jos lapsi huomaa ettet ihan pienestä sano, niin uskon että kuuntelee sitten helpommin kun sanot.
Muista että ihmiset reagoi kannustimiin. Annatko lapselle huomiota kun hän kiukuttelee? Ei ehkä niin hyvä. Varmista että huonosta käytöksestä tulee aina ikäviä seuraamuksia.
Ja muista olla kiitollinen lapsestasi. Tämäkään aika ei jatku sinulla ikuisesti. Pian lapsi jo juoksee kavereidensa matkassa ja sinulla on helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä vastauksia lukiessa, varsinkin ap:n, ei voi olla miettimättä, että ei olisi tullut omassa lapsuudessa mieleenkään vedellä kuivuvia pyykkejä narulta lattialle, tai muuta vastaavaa, täällä esitettyjä esimerkkejä. Vai tuleeko muille 80-90- luvuilla syntyneille?
Kyllä nykyisessä kasvatuksessa on jotain pielessä jollakin tavalla, koska tätä samantyyppistä käytöstä näen töissä joka päivä jo paljon isommillakin lapsilla.
En kyllä pidättelisi henkeä sitä odotellessa, että loppuu uhmaiän kanssa samaan aikaan.
Ap:n lapsi on kolmevuotias. On paljon mahdollista, että sinäkin teit kolmevuotiaana yhtä sun toista kiusaa, vaikka et niistä ajoista mitään muistakaan.
Pointti onkin siinä, että se ei lopu kolmevuotiaana, jos ei nyt jo ole toimivia keinoja käytössä.
Ja voin kyllä sanoa, että erittäin epätodennäköistä, että olisin edes kolmevuotiaana tiputellut pyykkejä narulta joka päivä, vaikka siitä on rangaistu. En muista sitä nuorempien sisarustenkaan kohdalla.Usko tai älä, mutta kyllä se uhmiksen kiusanteko loppuu jossain vaiheessa ilman kovia keinoja. On loppunut ainakin minun lapsillani.
Totta kai, mutta sitten on niitä oikeasti kovapäisiä, joiden kanssa pitää löytää toimivat keinot jo kolmevuotiaana, muuten niiden kanssa on ihan pulassa myöhemmin, usko tai älä.
Oletko nyt aivan varma? Positiivinen kasvatus on aika tutkitusti hyvä keino ja rangaistusten (varsinkin henkinen ja fyysinen kuritus) taas tutkitusti huono ja jopa erittäin haitallinen lapsen kehitykselle ja psyykelle. Tietysti on yksilöitä, jotka kestävät mitä vaan mutta itse hakisin joka tapauksessa kestävämpää ratkaisua. Lisäksi haluan, että lapseni aistivat minusta, että tykkään olla heidän kanssa.
Luottamus ja puhevälit teinin kanssa takaavat hyvää yhteyttä. Myös se, että antaa teinin tehdä virheitä ja tuntee hänen ympäristönsä. Autoritääriset keinot eivät tue tätä kehitystä kovinkaan hyvin.
Kritisoiminen on jokaisen aikakauden ”ongelma”. Minusta eniten lasten ja aikuisten käytöksessä näkyy enenevissä määrin individualismi. Lisäksi sekä aikuisten että lasten käytös ja kunnioitus muita kohtaan on täysin eri tasolla kuin 50vuotta sitten. Edes aikuiset eivät tervehdi toisiaan. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Toisaalta ilmapiiri on nykyisin myös hyväksyvämpi.
Tsemppiä AP:lle! Kyllä se siitä, uhmis menee kyllä ohi. Kokeile uusia keinoja ja pidä linjasi. Voit jo olla valoisimmissa ajoissa, et vain ole huomannut sitä vielä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä vastauksia lukiessa, varsinkin ap:n, ei voi olla miettimättä, että ei olisi tullut omassa lapsuudessa mieleenkään vedellä kuivuvia pyykkejä narulta lattialle, tai muuta vastaavaa, täällä esitettyjä esimerkkejä. Vai tuleeko muille 80-90- luvuilla syntyneille?
Kyllä nykyisessä kasvatuksessa on jotain pielessä jollakin tavalla, koska tätä samantyyppistä käytöstä näen töissä joka päivä jo paljon isommillakin lapsilla.
En kyllä pidättelisi henkeä sitä odotellessa, että loppuu uhmaiän kanssa samaan aikaan.
Ap:n lapsi on kolmevuotias. On paljon mahdollista, että sinäkin teit kolmevuotiaana yhtä sun toista kiusaa, vaikka et niistä ajoista mitään muistakaan.
Pointti onkin siinä, että se ei lopu kolmevuotiaana, jos ei nyt jo ole toimivia keinoja käytössä.
Ja voin kyllä sanoa, että erittäin epätodennäköistä, että olisin edes kolmevuotiaana tiputellut pyykkejä narulta joka päivä, vaikka siitä on rangaistu. En muista sitä nuorempien sisarustenkaan kohdalla.Usko tai älä, mutta kyllä se uhmiksen kiusanteko loppuu jossain vaiheessa ilman kovia keinoja. On loppunut ainakin minun lapsillani.
Totta kai, mutta sitten on niitä oikeasti kovapäisiä, joiden kanssa pitää löytää toimivat keinot jo kolmevuotiaana, muuten niiden kanssa on ihan pulassa myöhemmin, usko tai älä.
Oletko nyt aivan varma? Positiivinen kasvatus on aika tutkitusti hyvä keino ja rangaistusten (varsinkin henkinen ja fyysinen kuritus) taas tutkitusti huono ja jopa erittäin haitallinen lapsen kehitykselle ja psyykelle. Tietysti on yksilöitä, jotka kestävät mitä vaan mutta itse hakisin joka tapauksessa kestävämpää ratkaisua. Lisäksi haluan, että lapseni aistivat minusta, että tykkään olla heidän kanssa.
Luottamus ja puhevälit teinin kanssa takaavat hyvää yhteyttä. Myös se, että antaa teinin tehdä virheitä ja tuntee hänen ympäristönsä. Autoritääriset keinot eivät tue tätä kehitystä kovinkaan hyvin.
Kritisoiminen on jokaisen aikakauden ”ongelma”. Minusta eniten lasten ja aikuisten käytöksessä näkyy enenevissä määrin individualismi. Lisäksi sekä aikuisten että lasten käytös ja kunnioitus muita kohtaan on täysin eri tasolla kuin 50vuotta sitten. Edes aikuiset eivät tervehdi toisiaan. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Toisaalta ilmapiiri on nykyisin myös hyväksyvämpi.
Tsemppiä AP:lle! Kyllä se siitä, uhmis menee kyllä ohi. Kokeile uusia keinoja ja pidä linjasi. Voit jo olla valoisimmissa ajoissa, et vain ole huomannut sitä vielä!
Jospa vanhempien sukupolvien paremmat käytöstavat ja kunnioitus johtuvat siitä, että heitä ei ole lapsuudessa "sanoitettu positiivisesti" vaan on kuritettu?
Ei pidä uskoa sokeati siihen mitä joku muodikas kasvatustieteen guru kertoo, vaan katsoa ihan itse omin silmin, että mitä tuloksia erilaiset kasvatuskäytännöt tuottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt aivan varma? Positiivinen kasvatus on aika tutkitusti hyvä keino ja rangaistusten (varsinkin henkinen ja fyysinen kuritus) taas tutkitusti huono ja jopa erittäin haitallinen lapsen kehitykselle ja psyykelle. Tietysti on yksilöitä, jotka kestävät mitä vaan mutta itse hakisin joka tapauksessa kestävämpää ratkaisua. Lisäksi haluan, että lapseni aistivat minusta, että tykkään olla heidän kanssa.
Luottamus ja puhevälit teinin kanssa takaavat hyvää yhteyttä. Myös se, että antaa teinin tehdä virheitä ja tuntee hänen ympäristönsä. Autoritääriset keinot eivät tue tätä kehitystä kovinkaan hyvin.
Mitä tarkoittaa henkinen kuritus? Ilmeisesti jotain lapsen komentamista ilman, että lapselle itselleen annetaan sananvaltaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt aivan varma? Positiivinen kasvatus on aika tutkitusti hyvä keino ja rangaistusten (varsinkin henkinen ja fyysinen kuritus) taas tutkitusti huono ja jopa erittäin haitallinen lapsen kehitykselle ja psyykelle. Tietysti on yksilöitä, jotka kestävät mitä vaan mutta itse hakisin joka tapauksessa kestävämpää ratkaisua. Lisäksi haluan, että lapseni aistivat minusta, että tykkään olla heidän kanssa.
Luottamus ja puhevälit teinin kanssa takaavat hyvää yhteyttä. Myös se, että antaa teinin tehdä virheitä ja tuntee hänen ympäristönsä. Autoritääriset keinot eivät tue tätä kehitystä kovinkaan hyvin.
Mitä tarkoittaa henkinen kuritus? Ilmeisesti jotain lapsen komentamista ilman, että lapselle itselleen annetaan sananvaltaa?
Henkinen kuritus tarkoittaa alistamista, nälvimistä ja nimittelyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee kuten Maisa. Postaa nettiin ja kuvittele arki niiin iihanaksi. Vaikka puukko heiluisi taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko nyt aivan varma? Positiivinen kasvatus on aika tutkitusti hyvä keino ja rangaistusten (varsinkin henkinen ja fyysinen kuritus) taas tutkitusti huono ja jopa erittäin haitallinen lapsen kehitykselle ja psyykelle. Tietysti on yksilöitä, jotka kestävät mitä vaan mutta itse hakisin joka tapauksessa kestävämpää ratkaisua. Lisäksi haluan, että lapseni aistivat minusta, että tykkään olla heidän kanssa.
Luottamus ja puhevälit teinin kanssa takaavat hyvää yhteyttä. Myös se, että antaa teinin tehdä virheitä ja tuntee hänen ympäristönsä. Autoritääriset keinot eivät tue tätä kehitystä kovinkaan hyvin.
Mitä tarkoittaa henkinen kuritus? Ilmeisesti jotain lapsen komentamista ilman, että lapselle itselleen annetaan sananvaltaa?
Henkinen kuritus tarkoittaa alistamista, nälvimistä ja nimittelyä.
Ainakin sanakirjan mukaan kuritus tarkoittaa rankaisua. Koetko siis, että aikuinen ei pysty rankaisemaan lasta asiallisesti, vai mistä noin negatiiviset mielikuvat mitä sinulla on ovat kotoisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä että lapsi on vähän epänormaalia haastavampi, anteeksi nyt vaan. En ihmettele että pinnasi kiristyy, ap. Ja että "miehen mielestä lapsen pitäisi kyllä kertasanomisella ymmärtää" ei kyllä auta asiaa. Istuuko se vaan sohvalla ihmettelemässä kuinka onkaan taas negatiivinen tunnelma?
Hommaisin lapselle jonkun fyysisesti todella uuvuttavan harrastuksen. Kuulostaa tulevalta lätkäpelaajalta.
Vierailija kirjoitti:
Ai joo, sellainen vinkki vielä että monelle neurotyypillisellekin lapselle siirtymät on vaikeita, siis esim. leikkien lopettaminen ja ryhtyminen pukemaan lähtöä varten, tai että ruvetaan syömään. Mahdollisimman pysyvät rutiinit helpottavat tätä silloin kun lapsi ei vielä oikei itse hahmota aikaa.
Olisi hyödyksi jos lapsi ymmärtäisi hyvissä ajoin etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ja osaisi henkisesti valmistautua siihen. Ulospäin ei välttämättä näy kovin isoa eroa, mutta yllätykset kuormittavat lasta ja se näkyy sekoiluna. Minulle oli vähän vaikea alkaa kertoa lapselle etukäteen, että kohta lähdetään neuvolaan ja siellä tulee rokotus. Se on kuitenkin kokonaisuutena helpottanut elämää. Lapsi voi luottaa, että kerron hänelle mitä tapahtuu ja pystyy rentoutumaan, kun tietää että päivän ohjelma on takana päin.
Minä myös huomasin, että siirtymiin helpotti, kun niitä valmisteltiin. Ettei vain sanota, että nyt laita lelu pois, laitetaan haalari ja lähdetään. Kuka tahansa stressaantuu sellaisesta odottamattomasta poukkoilusta.
Sanotaan, että alan laittaa ruokaa, kun on syöty niin mennään ulos. Hän leikkii ja tietää, että kohta on ruoka. Ruualla voi mainita, että kohta kun mennään ulos, voisi tehdä lumitöitä ja laskea mäkeä. Hän voi orientoitua, että pääsee mäkeen. Jne.
Kenenkään lyömiseen en osaa sanoa muuta, kuin ettei ole mitenkään odotusarvo että lapsi lyö ikinä ketään. Olisin tuon kanssa vähän varuilla, että onko jotain neuroepätyypillistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä jotain ADHDtä jos lyö ja piirtelee seiniin.
Miten ajattelit pärjätä sitten kun lapsukainen on murrosiässä? Vauvana ja taaperona vielä helppoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perehdy nyt hyvänen aika 3 vuotiaan kehityksen vaiheisiin! Siitä löytyy uskomattoman paljon tietoa, esim. MLL: n sivuilta tai Sinkkosen kirjoista tai mistä vaan. Nettikin on pullollaan niitä. Yksi hyvä on "Positiivinen kasvatus" sivusto, löytyy facesta ja isnstasta ja kirjoja myös.
Lapsessa ei tunnu kertomasi mukaan olevan muuta "vikaa" kuin että on 3 vuotias. Sinun on kehitettävä omaa osaamistasi.
Suomi on köyhä maa ja suomalaiset ovat köyhiä.
Ni se on kyllä ihan totta, että ihminen on eläin. Ihminen itse vois paljon paremmin, jos tajuaisi tuon eikä nostaisi itseään yläpuolelle.
Vai eikö lapsellasi ole oikeasti minkäänlaista empatiantajua? Jos hän lyö toista lasta, joka alkaa itkemään, eikö tajua, että sattuu?
Tuon takia ne eläimetkin leikkii pentuna rajusti ja oppii siitä, miten kovasti voi purra toista. Vähän niinkuin kuuluu asiaan ja sen kautta opitaan. Niin suuri osa ihmislapsistakin toimii, mutta se oppi yleensä tulee melko nopeasti ja lyömiset vähenee.
Kyllähän se äitikin voisi yhtä lailla näyttää, että sattuu.
Kun et rakasta lastasi, ei siihen mikään auta.
Tohtiskohan tollasta 39 vuotiasta naista panna perseeseen paljaalla?
Kun ei oo kondoomia himassa ja panettaa pirusti!
t. mies
Alue: Aihe vapaa
Minullekin tulee mieleen, että tämä voi olla reaktiota päiväkodin aloittamiseen. Lapsi purkaa jännitystä hakemalla huomiota. Voi olla, että ajan ja kasvamisen myötä käytös vähenee. Olen itse ajatellut, että jotkut vanhemmat pitävät turhan korkeaa rimaa itselleen pysytellen jotenkin aina "seesteisinä" ja "aikuisina". Minusta vanhempi saa osoittaa, jos häntä sattuu/kiukuttaa/harmittaa. Ei tietenkään tarvitse omaa huonoa oloa purkaa lapseen, mutta mistä muualta lapsi osaa näiden tunteiden sanoittamista, jos ei koskaan näe muuta kuin viilipyttyäidin.