Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Neuvoja miten saisin käännettyä äitiyteni ja lapsiarjen positiivishenkisemmäksi?
Meillä on kolmevuotias lapsi. Minusta tuntuu että olen koko ajan vain kieltämässä lasta ja pitämässä lapselle puhutteluja. Ehkä totuus ei ole ihan tämä mutta koen että olen liian negatiivinen ja tunnelma meillä on liian negatiivinen.
Lapsi tietää ja ymmärtää mitkä asiat on kiellettyjä. Tavaroiden tahallinen rikkominen ja paiskominen, muiden satuttaminen, lattiaan piirtäminen, tahallinen ruoalla ja maidolla sotkeminen jne asiat, jotka uskoakseni on muissakin kodeissa kiellettyjä. Silti hän on joka päivä satoja kertoja näitä tekemässä. Ja minä kiellän ja kiellän, vien lasta tilanteista pois rauhoittumaan ja puhumaan siitä miksi esim satutti muita tai paiskoi tavaroita, yritän ohjata pois tavaroiden rikkomisesta näyttämällä miten leikitään niin että ei rikota tahallaan jne. Lopulta saatan itse hermostua jos lapsi ei millään usko vaan satuttaminen ja paiskominen vain jatkuu ja jatkuu. Päivät on yhtä eitä ja megatiivisuutta.
Kehun kyllä lasta paljon, yritän pitää huolen että kehun joka päivä enemmän kuin kiellän. Teen lapsen kanssa asioita ja pidän sylissä paljon. Leipoo ja tekee ruokaa kanssani usein eli niissä saa luvalla sekoitella ruokia ja taikinoita. Käydään ulkona pitkimassa palloa ettei tekisi sisällä mieli potkia tavaroita rikki. Eli positiivista huomiota ja yhdessä tekemistä saa. Haluaisin vain jotenkin kitkeä itsestäni pois tämän runsaan negatiivisen. Mutta miten? Lasta on kuitenkin kasvatettava ja selkeät rajat on oltava. Alan ahdistua siitä että olen kauhea n a t simutsi joka vain jankkaa eieiei. Mieskin jo valittaa että meillä on kamalan negatiivinen tunnelma. Toisaalta hän ei myöskään halua lapsen satuttavan muita tai tuhoavan kotia mutta hänen mielestä lapsen pitäisi uskoa se kun kerran sanotaan ei ja lopun aikaa olla ilo ylimmillään.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla avoimesti erilaisia keinoja kunnes löydät sellaisia mitkä lapseen tepsivät. Se on tosi yksilöllistä että mikä eri lapsiin tepsii ja mikä ei.
Itse käytän sitä, että otan lapsen seisomaan ja nostan lapsen kädet suoriksi ylhäälle niin että pidän häntä ranteista kiinni. Siinä asennossa kädet ylhäällä seisten ollaan sitten muutama minuutti, kunnes lapsi vastaa oikein kysymykseen että alkaako totella. Tosin yleensä pelkkä muistutus rangaistuksen mahdollisuudesta riittää, nytkään ei ole moneen viikkoon tarvinnut rangaista.
En oikein hyväksy tällaisia fyysisiä rangaistuksia. Koen että ne on lasta nöyryyttäviä eikä ne opeta lasta sen suhteen että miksi kielletty tekeminen oli väärin, miten olisi pitänyt toimia eikä opeta lapselle keinoja hankalan tunteen käsittelyyn (koska nähdäkseni lapsella liittyy jokin hankala tunne niihin tilanteisiin, joissa per seili). Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän sinua hyvin. Tämä juuri on vanhemmuudessa raskasta, kun on vastuussa sekä siitä kasvatuksesta että siitä, että kotona on hyvä tunnelma, mutta kun se kasvatuksellinen oppi kimpoaa kuin hanhen selästä varmaan tuhansia kertoja ennen kuin alkaa pysyä.
Ennen vanhaan tämä hoidettiin ”kerralla” piiskaamalla lapsi hiljaiseksi loppuiäkseen, mutta onneksi sellaisen perään ei enää kukaan terve ihminen haikaile.
Meillä helpointa on ollut, jos ollaan mahdollisimman paljon ulkona luonnoss. Ei edes missään leikkipaikoilla, joissa on mahdollista ottaa pikkuautoja toisten käsistä, vaan ihan jossain kansallispuistossa tai vaikka umpimetsässä. Sielläkin saa joskus kieltää repimästä sammalta, mutta muuten on ihan hitosti vähemmän sellaista tuhoa mitä voi saada aikaan. Sen kun juoksee ja kiipeilee ja syö puolukoita, eikä tarvitse koko ajan kieltää. Loppuilta menee paremmin, kun on saanut purkaa energiaansa ja on hyvä yhteinen kokemus pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Täällä on hyviä vinkkejä ja tulostettavaa materiaalia:
https://www.hameenlinna.fi/sosiaali-ja-terveys/lasten-nuorten-ja-perhei…
Kannattaa tehdä selväksi lapselle säännöt kuvin ja kun lapsi on suoriutunut hyvin toimesta, kuten ruokailusta, hän saa siitä tarrapalkinnon ja kerättyään ennalta sovitun määrän tarroja, hän saa palkinnoksi ennalta sovitun asian, joka voi olla myös yhteistä tekemistä.
Kiitos katson. Minun lapsi on kuitenkin jotenkin immuuni palkintojen houkutusvaikutukselle, häntä ei tunnu edes uudet lelut innostavan palkintoina. Ap
Ai joo, sellainen vinkki vielä että monelle neurotyypillisellekin lapselle siirtymät on vaikeita, siis esim. leikkien lopettaminen ja ryhtyminen pukemaan lähtöä varten, tai että ruvetaan syömään. Mahdollisimman pysyvät rutiinit helpottavat tätä silloin kun lapsi ei vielä oikei itse hahmota aikaa.
Olisi hyödyksi jos lapsi ymmärtäisi hyvissä ajoin etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ja osaisi henkisesti valmistautua siihen. Ulospäin ei välttämättä näy kovin isoa eroa, mutta yllätykset kuormittavat lasta ja se näkyy sekoiluna. Minulle oli vähän vaikea alkaa kertoa lapselle etukäteen, että kohta lähdetään neuvolaan ja siellä tulee rokotus. Se on kuitenkin kokonaisuutena helpottanut elämää. Lapsi voi luottaa, että kerron hänelle mitä tapahtuu ja pystyy rentoutumaan, kun tietää että päivän ohjelma on takana päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä on hyviä vinkkejä ja tulostettavaa materiaalia:
https://www.hameenlinna.fi/sosiaali-ja-terveys/lasten-nuorten-ja-perhei…
Kannattaa tehdä selväksi lapselle säännöt kuvin ja kun lapsi on suoriutunut hyvin toimesta, kuten ruokailusta, hän saa siitä tarrapalkinnon ja kerättyään ennalta sovitun määrän tarroja, hän saa palkinnoksi ennalta sovitun asian, joka voi olla myös yhteistä tekemistä.
Kiitos katson. Minun lapsi on kuitenkin jotenkin immuuni palkintojen houkutusvaikutukselle, häntä ei tunnu edes uudet lelut innostavan palkintoina. Ap
Hmm, voisiko palkinto olla joku kiva juttu, mikä motivoisi? Esim. metsäretki, käyminen koirapuistossa tai kirjastossa?
Tässä hyvä artikkeli Arjen Kesyttäjistä:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla avoimesti erilaisia keinoja kunnes löydät sellaisia mitkä lapseen tepsivät. Se on tosi yksilöllistä että mikä eri lapsiin tepsii ja mikä ei.
Itse käytän sitä, että otan lapsen seisomaan ja nostan lapsen kädet suoriksi ylhäälle niin että pidän häntä ranteista kiinni. Siinä asennossa kädet ylhäällä seisten ollaan sitten muutama minuutti, kunnes lapsi vastaa oikein kysymykseen että alkaako totella. Tosin yleensä pelkkä muistutus rangaistuksen mahdollisuudesta riittää, nytkään ei ole moneen viikkoon tarvinnut rangaista.
En oikein hyväksy tällaisia fyysisiä rangaistuksia. Koen että ne on lasta nöyryyttäviä eikä ne opeta lasta sen suhteen että miksi kielletty tekeminen oli väärin, miten olisi pitänyt toimia eikä opeta lapselle keinoja hankalan tunteen käsittelyyn (koska nähdäkseni lapsella liittyy jokin hankala tunne niihin tilanteisiin, joissa per seili). Ap
Pelkkä lapsen opettaminen harvoin toimii koska lapsella on silloin vapaa mahdollisuus olla noudattamatta sitä mitä on opetettu. En myöskään sinuna kiinnittäisi liikaa huomiota tuohon tunnepuoleen. Faktat menevät tunteiden edelle yleensä lapsillakin. Lapsi osaa tunnistaa asioiden konkreettiset toteutuneet seuraukset ja toimii aika pitkälti niiden seurausten mukaan. Mitä nöyryytyksiin tulee, niin erittäin monet sellaiset asiat mitkä aikuisesta tuntuvat nöyryyttäviltä eivät ole nöyryyttäviä lapselle. Esimerkiksi aikuiselle olisi erittäin nöyryyttävää se, että ei saa kulkea kadulla ilman, että joku toinen pitää kiinni, mutta lapselle se on luonnollista vaikka voikin olla vastenmielistä välillä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin. Tämä juuri on vanhemmuudessa raskasta, kun on vastuussa sekä siitä kasvatuksesta että siitä, että kotona on hyvä tunnelma, mutta kun se kasvatuksellinen oppi kimpoaa kuin hanhen selästä varmaan tuhansia kertoja ennen kuin alkaa pysyä.
Ennen vanhaan tämä hoidettiin ”kerralla” piiskaamalla lapsi hiljaiseksi loppuiäkseen, mutta onneksi sellaisen perään ei enää kukaan terve ihminen haikaile.
Ennen ei ollut tällaista loputonta negatiivisuuden ja kielletyn tekemisen toistamisen kierrettä joka on kokonaisuutena lapselle paljon haitallisempaa kuin ne muutamat vitsan ripsaukset. Kroonisesti kuriton lapsi on haitallinen ilmiö myös muille perheenjäsenille ja pahimmillaan se saattaa uhata koko perhe-elämän toimivuutta.
Ulkomailla vielä ymmärretään tämä, mutta Suomessa on jostain syystä siirrytty kulttuuriin missä tottelemista ja perinteistä kuria pidetään "sairaana".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minullapa erilainen neuvo: Olet todennäköisesti ihan hyvä äiti jo nyt, ja voit vain ottaa rennommin ja hyväksyä, että joskus se arki on komentamista ja negatiivisuutta!
Kaikessa voi mennä liian pitkälle, joten toki omaan toimintaan on hyvä kiinnittää huomiota, mutta ns. täydellinen äiti et tule kuitenkaan olemaan.
Tee asioita lapsesi kanssa (kuten teetkin), menkää ja tavatkaa ihmisiä (kuten teettekin) ja katso että myös hyviä hetkiä riittää (kuten onkin)!
Unohda kasvatussuositukset ja keskity siihen mikä oikeasti toimii ja mikä ei. Lapsi ei mene niin läheskään helposti rikki kuin mitä luulet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vela enkä mikään lapsiekspertti, joten näkemykseni voi vapaasti sivuuttaa :) Mutta mulla on ollut monenlaisia eläimiä, ja niillä on pikkulasten kanssa paljon yhteistä. Siksi yksi juttu joka tuli mieleen on se, että silloin kun lapsi tekee jotain ehdottoman kiellettyä, niin voisit kokeilla vähän jyrkempää reagointia heti päivän ekasta "rikkomuksesta" alkaen ja johdonmukaisesti joka ikinen kerta.
En siis tarkoita että itkuhuudat epätoivoisena pää punaisena tai käyt turhautuneesti käsiksi, vaan valitset _yhden_ asian kerrallaan (aloittaisin satuttamisesta) jonka haluat lapsen lopettavan, ja sitten kun lapsi tekee kiellettyä asiaa niin jyrähdät matalalla äänellä ja tartut esim. ranteesta kiinni. Aggressiivista kehonkieltä sen verran mukaan, että lapsi hätkähtää ja alkaa itkeä. Sen jälkeen voinee sitten vaan todeta että ketään ei saa satuttaa ja tästä on puhuttu ennenkin, ja lohduttaa lasta.
Kissaemokin nujuuttaa pentujaan ihan tunteella takaisin jos pennut purevat sitä liian ikävästi, ja pennut taas opettavat toisiaan kiljumalla tosi dramaattisesti kun toinen puree leikkiessä liian kovaa. Eli luulisi ihmislapseenkin toistojen kautta toimivan, kun tehdään selväksi että toiset eivät reagoi satuttamiseen kärsivällisesti ja kivasti.
Vierailija kirjoitti:
Olen vela enkä mikään lapsiekspertti, joten näkemykseni voi vapaasti sivuuttaa :) Mutta mulla on ollut monenlaisia eläimiä, ja niillä on pikkulasten kanssa paljon yhteistä. Siksi yksi juttu joka tuli mieleen on se, että silloin kun lapsi tekee jotain ehdottoman kiellettyä, niin voisit kokeilla vähän jyrkempää reagointia heti päivän ekasta "rikkomuksesta" alkaen ja johdonmukaisesti joka ikinen kerta.
En siis tarkoita että itkuhuudat epätoivoisena pää punaisena tai käyt turhautuneesti käsiksi, vaan valitset _yhden_ asian kerrallaan (aloittaisin satuttamisesta) jonka haluat lapsen lopettavan, ja sitten kun lapsi tekee kiellettyä asiaa niin jyrähdät matalalla äänellä ja tartut esim. ranteesta kiinni. Aggressiivista kehonkieltä sen verran mukaan, että lapsi hätkähtää ja alkaa itkeä. Sen jälkeen voinee sitten vaan todeta että ketään ei saa satuttaa ja tästä on puhuttu ennenkin, ja lohduttaa lasta.
Kissaemokin nujuuttaa pentujaan ihan tunteella takaisin jos pennut purevat sitä liian ikävästi, ja pennut taas opettavat toisiaan kiljumalla tosi dramaattisesti kun toinen puree leikkiessä liian kovaa. Eli luulisi ihmislapseenkin toistojen kautta toimivan, kun tehdään selväksi että toiset eivät reagoi satuttamiseen kärsivällisesti ja kivasti.
Nämä velojen eläinopit ovat aina sellaisia, ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.
Kissaemot muuten jopa syövät omia poikasiaan, joten sieltä onkin hyvä ottaa oppia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin. Tämä juuri on vanhemmuudessa raskasta, kun on vastuussa sekä siitä kasvatuksesta että siitä, että kotona on hyvä tunnelma, mutta kun se kasvatuksellinen oppi kimpoaa kuin hanhen selästä varmaan tuhansia kertoja ennen kuin alkaa pysyä.
Ennen vanhaan tämä hoidettiin ”kerralla” piiskaamalla lapsi hiljaiseksi loppuiäkseen, mutta onneksi sellaisen perään ei enää kukaan terve ihminen haikaile.
Ennen ei ollut tällaista loputonta negatiivisuuden ja kielletyn tekemisen toistamisen kierrettä joka on kokonaisuutena lapselle paljon haitallisempaa kuin ne muutamat vitsan ripsaukset. Kroonisesti kuriton lapsi on haitallinen ilmiö myös muille perheenjäsenille ja pahimmillaan se saattaa uhata koko perhe-elämän toimivuutta.
Ulkomailla vielä ymmärretään tämä, mutta Suomessa on jostain syystä siirrytty kulttuuriin missä tottelemista ja perinteistä kuria pidetään "sairaana".
Ennen oli sekä vitsaa että negatiivisuuden kierre. Perinteisesti oman lapsen kehumista on pidetty suorana tienä turmioon.
Traumat ovat vielä kollektiivisesti näkyvissä esimerkiksi siinä, että ihmiset joukoin tulevat tarjoamaan väkivaltaa ratkaisuksi tällaisissakin keskusteluissa. Harvalla elämän alueella ensiksi ehdotetaan lain rikkomista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vela enkä mikään lapsiekspertti, joten näkemykseni voi vapaasti sivuuttaa :) Mutta mulla on ollut monenlaisia eläimiä, ja niillä on pikkulasten kanssa paljon yhteistä. Siksi yksi juttu joka tuli mieleen on se, että silloin kun lapsi tekee jotain ehdottoman kiellettyä, niin voisit kokeilla vähän jyrkempää reagointia heti päivän ekasta "rikkomuksesta" alkaen ja johdonmukaisesti joka ikinen kerta.
En siis tarkoita että itkuhuudat epätoivoisena pää punaisena tai käyt turhautuneesti käsiksi, vaan valitset _yhden_ asian kerrallaan (aloittaisin satuttamisesta) jonka haluat lapsen lopettavan, ja sitten kun lapsi tekee kiellettyä asiaa niin jyrähdät matalalla äänellä ja tartut esim. ranteesta kiinni. Aggressiivista kehonkieltä sen verran mukaan, että lapsi hätkähtää ja alkaa itkeä. Sen jälkeen voinee sitten vaan todeta että ketään ei saa satuttaa ja tästä on puhuttu ennenkin, ja lohduttaa lasta.
Kissaemokin nujuuttaa pentujaan ihan tunteella takaisin jos pennut purevat sitä liian ikävästi, ja pennut taas opettavat toisiaan kiljumalla tosi dramaattisesti kun toinen puree leikkiessä liian kovaa. Eli luulisi ihmislapseenkin toistojen kautta toimivan, kun tehdään selväksi että toiset eivät reagoi satuttamiseen kärsivällisesti ja kivasti.
Nämä velojen eläinopit ovat aina sellaisia, ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.
Kissaemot muuten jopa syövät omia poikasiaan, joten sieltä onkin hyvä ottaa oppia!
No tuo on verrattavissa siihen, että ihmisnaiset saattavat tappaa lapsiaan jos mielenterveys ei ole kunnossa. Ei kissa tee pennuilleen mitään pahaa tietenkään.
Ja joo, ihminen ei ole eläin. Mutta kun koiran, kissan ja hevosenkin saa opetettua ilman väkivaltaa olemaan esim. purematta pelkällä elekielellä ja äänikomennoilla, niin kyllä saman on pakko toimia ihmislapseenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin. Tämä juuri on vanhemmuudessa raskasta, kun on vastuussa sekä siitä kasvatuksesta että siitä, että kotona on hyvä tunnelma, mutta kun se kasvatuksellinen oppi kimpoaa kuin hanhen selästä varmaan tuhansia kertoja ennen kuin alkaa pysyä.
Ennen vanhaan tämä hoidettiin ”kerralla” piiskaamalla lapsi hiljaiseksi loppuiäkseen, mutta onneksi sellaisen perään ei enää kukaan terve ihminen haikaile.
Ennen ei ollut tällaista loputonta negatiivisuuden ja kielletyn tekemisen toistamisen kierrettä joka on kokonaisuutena lapselle paljon haitallisempaa kuin ne muutamat vitsan ripsaukset. Kroonisesti kuriton lapsi on haitallinen ilmiö myös muille perheenjäsenille ja pahimmillaan se saattaa uhata koko perhe-elämän toimivuutta.
Ulkomailla vielä ymmärretään tämä, mutta Suomessa on jostain syystä siirrytty kulttuuriin missä tottelemista ja perinteistä kuria pidetään "sairaana".
Ennen oli sekä vitsaa että negatiivisuuden kierre. Perinteisesti oman lapsen kehumista on pidetty suorana tienä turmioon.
Traumat ovat vielä kollektiivisesti näkyvissä esimerkiksi siinä, että ihmiset joukoin tulevat tarjoamaan väkivaltaa ratkaisuksi tällaisissakin keskusteluissa. Harvalla elämän alueella ensiksi ehdotetaan lain rikkomista.
Mikään ei estä sekä kehumasta lasta tuntuvasti kun sille on aika että rankaisemasta lasta tuntuvasti kun sille on aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen vela enkä mikään lapsiekspertti, joten näkemykseni voi vapaasti sivuuttaa :) Mutta mulla on ollut monenlaisia eläimiä, ja niillä on pikkulasten kanssa paljon yhteistä. Siksi yksi juttu joka tuli mieleen on se, että silloin kun lapsi tekee jotain ehdottoman kiellettyä, niin voisit kokeilla vähän jyrkempää reagointia heti päivän ekasta "rikkomuksesta" alkaen ja johdonmukaisesti joka ikinen kerta.
En siis tarkoita että itkuhuudat epätoivoisena pää punaisena tai käyt turhautuneesti käsiksi, vaan valitset _yhden_ asian kerrallaan (aloittaisin satuttamisesta) jonka haluat lapsen lopettavan, ja sitten kun lapsi tekee kiellettyä asiaa niin jyrähdät matalalla äänellä ja tartut esim. ranteesta kiinni. Aggressiivista kehonkieltä sen verran mukaan, että lapsi hätkähtää ja alkaa itkeä. Sen jälkeen voinee sitten vaan todeta että ketään ei saa satuttaa ja tästä on puhuttu ennenkin, ja lohduttaa lasta.
Kissaemokin nujuuttaa pentujaan ihan tunteella takaisin jos pennut purevat sitä liian ikävästi, ja pennut taas opettavat toisiaan kiljumalla tosi dramaattisesti kun toinen puree leikkiessä liian kovaa. Eli luulisi ihmislapseenkin toistojen kautta toimivan, kun tehdään selväksi että toiset eivät reagoi satuttamiseen kärsivällisesti ja kivasti.
Nämä velojen eläinopit ovat aina sellaisia, ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa.
Kissaemot muuten jopa syövät omia poikasiaan, joten sieltä onkin hyvä ottaa oppia!
No tuo on verrattavissa siihen, että ihmisnaiset saattavat tappaa lapsiaan jos mielenterveys ei ole kunnossa. Ei kissa tee pennuilleen mitään pahaa tietenkään.
Ja joo, ihminen ei ole eläin. Mutta kun koiran, kissan ja hevosenkin saa opetettua ilman väkivaltaa olemaan esim. purematta pelkällä elekielellä ja äänikomennoilla, niin kyllä saman on pakko toimia ihmislapseenkin.
Saako ihmislapsen siis sulkea häkkiin kuten esimerkiksi kissan saa? Vai onko argumentointisi lähtökohta kenties se, että ihmislapsella tulee olla vähintään kaikki ne oikeudet mitä eläimellä on, mutta ei samoja rajoituksia mitä eläimellä on?
Vierailija kirjoitti:
No minullapa erilainen neuvo: Olet todennäköisesti ihan hyvä äiti jo nyt, ja voit vain ottaa rennommin ja hyväksyä, että joskus se arki on komentamista ja negatiivisuutta!
Kaikessa voi mennä liian pitkälle, joten toki omaan toimintaan on hyvä kiinnittää huomiota, mutta ns. täydellinen äiti et tule kuitenkaan olemaan.
Tee asioita lapsesi kanssa (kuten teetkin), menkää ja tavatkaa ihmisiä (kuten teettekin) ja katso että myös hyviä hetkiä riittää (kuten onkin)!
Kiitos sinulle tästä kommentista! Tätäkin näkökulmaa minun on varmasti ihan hyvä pysähtyä miettimään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin. Tämä juuri on vanhemmuudessa raskasta, kun on vastuussa sekä siitä kasvatuksesta että siitä, että kotona on hyvä tunnelma, mutta kun se kasvatuksellinen oppi kimpoaa kuin hanhen selästä varmaan tuhansia kertoja ennen kuin alkaa pysyä.
Ennen vanhaan tämä hoidettiin ”kerralla” piiskaamalla lapsi hiljaiseksi loppuiäkseen, mutta onneksi sellaisen perään ei enää kukaan terve ihminen haikaile.
Ennen ei ollut tällaista loputonta negatiivisuuden ja kielletyn tekemisen toistamisen kierrettä joka on kokonaisuutena lapselle paljon haitallisempaa kuin ne muutamat vitsan ripsaukset. Kroonisesti kuriton lapsi on haitallinen ilmiö myös muille perheenjäsenille ja pahimmillaan se saattaa uhata koko perhe-elämän toimivuutta.
Ulkomailla vielä ymmärretään tämä, mutta Suomessa on jostain syystä siirrytty kulttuuriin missä tottelemista ja perinteistä kuria pidetään "sairaana".
Ennen oli sekä vitsaa että negatiivisuuden kierre. Perinteisesti oman lapsen kehumista on pidetty suorana tienä turmioon.
Traumat ovat vielä kollektiivisesti näkyvissä esimerkiksi siinä, että ihmiset joukoin tulevat tarjoamaan väkivaltaa ratkaisuksi tällaisissakin keskusteluissa. Harvalla elämän alueella ensiksi ehdotetaan lain rikkomista.
Mikään ei estä sekä kehumasta lasta tuntuvasti kun sille on aika että rankaisemasta lasta tuntuvasti kun sille on aika.
Ei varmaan mikään suoranaisesti estä, mutta niissä kulttuureissa ja perheissä, joissa ei nähdä kuritusväkivaltaa haitallisena, nähdään yleensä positiivinen kasvatus ja kehuminen vahingollisena.
Nämä asiat kulkevat käsi kädessä, fyysinen ja henkinen alistaminen.
Vierailija kirjoitti:
No minullapa erilainen neuvo: Olet todennäköisesti ihan hyvä äiti jo nyt, ja voit vain ottaa rennommin ja hyväksyä, että joskus se arki on komentamista ja negatiivisuutta!
Kaikessa voi mennä liian pitkälle, joten toki omaan toimintaan on hyvä kiinnittää huomiota, mutta ns. täydellinen äiti et tule kuitenkaan olemaan.
Tee asioita lapsesi kanssa (kuten teetkin), menkää ja tavatkaa ihmisiä (kuten teettekin) ja katso että myös hyviä hetkiä riittää (kuten onkin)!
Yhä useampi vanhempi toimii noin, eli antaa vaan periksi koska on hyväksynyt, ettei mitään sallittuja keinoja millä voisi vaikuttaa oman lapsen käytökseen ole. Kaikki toimivat keinot ovat joko asiantuntijoiden traumaattisiksi toteamia tai lastensuojelun sanktioimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sinua hyvin. Tämä juuri on vanhemmuudessa raskasta, kun on vastuussa sekä siitä kasvatuksesta että siitä, että kotona on hyvä tunnelma, mutta kun se kasvatuksellinen oppi kimpoaa kuin hanhen selästä varmaan tuhansia kertoja ennen kuin alkaa pysyä.
Ennen vanhaan tämä hoidettiin ”kerralla” piiskaamalla lapsi hiljaiseksi loppuiäkseen, mutta onneksi sellaisen perään ei enää kukaan terve ihminen haikaile.
Ennen ei ollut tällaista loputonta negatiivisuuden ja kielletyn tekemisen toistamisen kierrettä joka on kokonaisuutena lapselle paljon haitallisempaa kuin ne muutamat vitsan ripsaukset. Kroonisesti kuriton lapsi on haitallinen ilmiö myös muille perheenjäsenille ja pahimmillaan se saattaa uhata koko perhe-elämän toimivuutta.
Ulkomailla vielä ymmärretään tämä, mutta Suomessa on jostain syystä siirrytty kulttuuriin missä tottelemista ja perinteistä kuria pidetään "sairaana".
Ennen oli sekä vitsaa että negatiivisuuden kierre. Perinteisesti oman lapsen kehumista on pidetty suorana tienä turmioon.
Traumat ovat vielä kollektiivisesti näkyvissä esimerkiksi siinä, että ihmiset joukoin tulevat tarjoamaan väkivaltaa ratkaisuksi tällaisissakin keskusteluissa. Harvalla elämän alueella ensiksi ehdotetaan lain rikkomista.
Mikään ei estä sekä kehumasta lasta tuntuvasti kun sille on aika että rankaisemasta lasta tuntuvasti kun sille on aika.
Ei varmaan mikään suoranaisesti estä, mutta niissä kulttuureissa ja perheissä, joissa ei nähdä kuritusväkivaltaa haitallisena, nähdään yleensä positiivinen kasvatus ja kehuminen vahingollisena.
Nämä asiat kulkevat käsi kädessä, fyysinen ja henkinen alistaminen.
Kyseessä on rankaisu ja normaalin tottelemisen edellyttäminen. Ei mikään "kuritusväkivalta" tai alistaminen.
Alue: Aihe vapaa
Täällä on hyviä vinkkejä ja tulostettavaa materiaalia:
https://www.hameenlinna.fi/sosiaali-ja-terveys/lasten-nuorten-ja-perhei…
Kannattaa tehdä selväksi lapselle säännöt kuvin ja kun lapsi on suoriutunut hyvin toimesta, kuten ruokailusta, hän saa siitä tarrapalkinnon ja kerättyään ennalta sovitun määrän tarroja, hän saa palkinnoksi ennalta sovitun asian, joka voi olla myös yhteistä tekemistä.