Uusperheen iloa, miehen lapsi kulkee bussilla, minun pyörällä.
Hei!
Tilanne on semmoinen, että säiden takia lapseni ovat vielä kulkeneet pyörällä. Kahden lapsen bussit maksavat 100€/kk.
Miehen lapsi kulkee kouluun bussilla, koska isällä on kyllä varaa maksaa bussikortti.
Tuo 100€/kk on minun budjetissani iso lovi. Koen myös, että lapsia kohdellaan myös eriarvoisesti. Vaikkakin liikuntahan on aina hyvästä.
Syy, miksi kirjoitan oli se, että tyttäreni otti asian esiin tänään.
Kommentit (131)
Asuttiin isän kanssa veli ja minä kunnes meille muutti eukko kahden lapsensa kanssa ja eriarvoisuus oli myös heti nähtävissä kotitöiden ja ruuan suhteen. Siis syömisistä naputettiin mulle ja veljelle koko ajan. Tilanne meni siihen, että tein iltapäivällä jo koulun jälkeen iltapalan huoneeseeni piiloon, kun oli helpompaa eikä tarvinnut kuunnella napinaa. Omituista oli että kotitöitäkin ne lapset teki mukamas aina sopivasti silloin kun me veljen kanssa olimme äidin luona joka toinen viikonloppu. Onneksi on karma ja eukko lopulta sai mitä ansaitsi.
Meillä ainakin yhteinen lapsemme on saanut huomattavasti enemmän kuin mun ensimmäisestä liitosta oleva lapsi on saanut. Hänen oma isänsä kuollut eikä nykyinen mieheni ole hänelle juuri isää leikkinyt. Ihan hyvä aikuinen hänestä on kuitenkin tullut.
Jos samaa perhettä ollaan olevinaan, niin sitten pitäisi olla samat säännöt ja sama elintaso kaikille. Muutenhan te olette vain kämppäkavereita?
Tuohan on ihan kammottava tilanne lapsille. Taas tulee täällä av:lla esiin tilanne jollaista en ole osannut kuvitella olevan olemassakaan. Eikö se ole itsestään selvää, että samassa perheessä asuvilla on sama elintaso, samat säännöt ja samat edut?
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:46"]
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:38"]
Kyse on minun kahdesta lapsesta sekä miehen yhdestä. Lapsi muutti meille asumaan 4 kk sitten ja tämän tasapuolisuuden kanssa on kamppailtu siitä asti. Lasteni isä on työtön (muka) ja maksaa elatusta 40€/lapsi. Lopun saan Kelasta eli yht 153,63€/ lapsi. Isä ei osta lapsille mitään, ei edes syntymäpäivinä lahjoja. Toi nallekarkki-esimerkki ei tässä yhteydessä nyt vaan ole asiallinen. Meiltä on kouluun matkaa 4,7 km, raja ilmaiseen bussikrt on 5 km. Jos olisin tiennyt, mitä miehen lapsen muutto tuo tullessaan, niin olisin itse poistunut lapsineni paikalta. Ap
[/quote]
Eli kun sinulla ei ole varaa tarjota SINUN lapsille, jotakin niin siitä pitää laittaa miehesi lapsi maksamaan hintaa, että kaikilla on aina kivaa. Hänet voidaan asettaa eriarvoiseen asemaan, kun hän on MIEHEN lapsi, eikä SINUN. Mutta ei se vaan elämässä mene niin, että koko ajan voidaan ajatella että miten saataisiin kaikille kiva olo. Pettymystenkin kanssa on opittava elämään.
Ihmettele sitten siellä minäminämaassa yksin miten tilanne meni siihen, että perheenne ollutkaan pysyvä.
[/quote]
Juuri näin!
Vai ajattelitko, että koska sinun ex-miehesi on kusipää, saat kostaa sen uuden miehesi lapselle käyttämällä hänen elatukseensa varatut rahat kahteen omaan lapseesi?
Ymmärrä nyt, ettei sinun entinen elämäsi ole nykyisen miehesi saati hänen lapsensa syytä, eikä heitä siitä tule rankaista! Tasa-arvoa ei siis ole se, että miehen lapsen elintasoa lasketaan, jotta sinun lapsesi saavat enemmän.
Muuta lähemmäs tai kauemmas koulusta, jotta saat ne bussiliput lapsillesi, tai että matka on kohtuullinen pyöräillä. Oletko sinä valmis ottamaan pois omilta lapsiltasi, jotta teitä köyhemmät saisivat paremman elämän?
Tässä nyt vain on minun huomaamattani käynyt näin. Tämän viikon isä on jättänyt omalle lapselleen rahat bussia varten pöydälle.
Miehen lapsella on toimiva pyörä ja osaa kyllä ajaa sillä kouluun.
Omat lapseni eivät varmaan oikein osaisi sitä bussikorttia edes kaivata vielä, koska säät ovat olleen ihan kelvolliset. Jostain syystä mies on nyt alkanut jättää sitä bussirahaa omalleen.
Minä olen aina maksanut lasteni kulut, eikä siinä ole ollut mitään ongelmaa. Mutta nyt tyttöni kommentti avasi silmäni. Hän kokee eriarvoisuutta selvästi.
Ap
Miksette istu yhdessä pöydän ääreen puhumaan asiasta? Mitään hyvää ei seuraa siitä, että perheen sisällä on taloudellinen epätasa-arvo. Lapsille on erittäin tärkeää myös oppia jakamista ja myötätuntoa ja suhteuttaa omat vaatimukset muihin ihmisiin. Teillä on nyt tuollainen perhe, ja sen ehdoilla pitää mennä. Toisaalta joku joululahja ei kyllä ole minkään mitta, voian jonkun lapsen kummikin ostaa jotain kallista. Mut arki, siinä pitää lasten olla SAMANARVOISIA.
Senkö takia te hankitte miehen, että lapsenne saisi nauttia paremmasta elintasosta kuin omilla vanhemmillanne on rahaa?
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:05"]
Hei! Tilanne on semmoinen, että säiden takia lapseni ovat vielä kulkeneet pyörällä. Kahden lapsen bussit maksavat 100€/kk. Miehen lapsi kulkee kouluun bussilla, koska isällä on kyllä varaa maksaa bussikortti. Tuo 100€/kk on minun budjetissani iso lovi. Koen myös, että lapsia kohdellaan myös eriarvoisesti. Vaikkakin liikuntahan on aina hyvästä. Syy, miksi kirjoitan oli se, että tyttäreni otti asian esiin tänään.
[/quote]
maksa itse, mitä ruikutat. iso lovi? mitä sitten, SUN LAPSESI. vai onko raha tärkeämpää kuin lapsesi.
vai hankitko miehen vain lompakoksi?
Eihän tuo kivalta kuulosta, ja tietysti pitäisi pyrkiä siihen että perheessä kaikilla on samat edut ja säännöt, mutta loppupeleissä jokainen on vastuussa omista lapsistaan. Uusi miehesi ei ole velvoitettu kustantamaan aiemmasta suhteesta syntyneiden lastesi menoja.
No oletko ap vielä jutellut asiasta miehen kanssa? Mitä hän sanoi? Tule kertomaan!
tuonhan maksaa jo lapsilisillä! helposti.
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:58"]
Tuohan on ihan kammottava tilanne lapsille. Taas tulee täällä av:lla esiin tilanne jollaista en ole osannut kuvitella olevan olemassakaan. Eikö se ole itsestään selvää, että samassa perheessä asuvilla on sama elintaso, samat säännöt ja samat edut?
[/quote]
Ydinperheissä noin.
Uusioperheissä vain, jos lapset ovat saaneet mahdollisuuden vaikuttaa siihen, perustavatko vanhemmat uusperheen vai eivät. Jos lasten on pakko sopeutua elämään isän uuden tyttiksen kanssa, ei siitä saa heille kaiken lisäksi aiheutua vielä taloudellistakin haittaa!
Me olemme miehen kanssa asuneet yhdessä kolme vuotta ja ei eriarvoisuutta ole tullut sen tähden, että meillä on asunut vain minun lapseni.
Sen olen tässä oivaltanut, että uusperheet pitäisi oikeasti kieltää lailla. Ei tämmöinen vaan voi olla lasten etu.
Ap
Aika kamalaa luettavaa. Meidän uusperheessä ollaan tasa-arvoisia. Rahat ja lapset ovat yhteisiä. Näin se toimii.
on epäreilua, että samassa perheessä asuvilla lapsilla on eri elintaso. Tuo on haasteellista uusperhe-elämässä, mutta jos halutaan sitä jatkaa, siis ilman että tulee isoja ongelmia ja niin, että lapsilla on hyvä olla, niin asia on selvitettävä. Joko kaikille lapsille täytyy löytyä se bussilippuraha tai sitten myös miehen lapsen, mikäli hän siis on samassa koulussa kuin muutkin, eli hänellä on sinne sama matka kuin muillakin lapsilla, täytyy kulkea pyörällä myös.
Yksi vaihtoehto on pitää perhepalaveri, johon myös lapset osallistuu, ja siellä keskustellaan asiasta ja mietitään vaihtoehtoja, jotka eivät tunnu kenenkään mielestä kohtuuttomlta. Joskus lapset voivat hyvinkin joustaa tämän tyyppisissä tasa-arvo-jutuissa, kaikille se ei ehkä niin tärkeää, että pääsee bussilla kouluun. Mutta se vaatii sen, että saa itse vaikuttaa asiaan, siis itse voi päättää, että minä voin ihan hyvin mennä pyörällä kouluun niin kauan kun säät sallii, jotta rahaa säästyy muuhun. Tai miehen lapsi voi luopua bussimatkastaan, että muut eivät tuntisi itsään vähempiosaisiksi, jos se matka ei hänelle ole niin tärkeää ja hän saa itse valita, että luopuu siitä. (Todennäköisesti lapsista kukaan ei kuitenkaan tahdo luopua mistään, koska uusperheongelma on jo syntynyt ja lapset kokee nuo asiat nyt erityisen tärkeiksi).
Mutta puhukaa, ensin miehen kanssa, ja jos sitten vaikka kaikkien kanssa, jos siltä tuntuu.
Uusperheessä ei ole helppoa elää, mutta tärkeintä on se, että lapset kokevat olevansa tasa-arvoisia (vaikka eivät ehkä saa kaikkea yhtä paljon, mutta silti).
[quote author="Vierailija" time="28.11.2014 klo 11:58"]
Tuohan on ihan kammottava tilanne lapsille. Taas tulee täällä av:lla esiin tilanne jollaista en ole osannut kuvitella olevan olemassakaan. Eikö se ole itsestään selvää, että samassa perheessä asuvilla on sama elintaso, samat säännöt ja samat edut?
[/quote]
Perheet on nykyään niin monimuotisia, että mikään ei ole itsestään selvää. Lapsenhuollossa sanotaan, että lapsen elatuksesta vastaavat lapsen vanhemmat. Otetaan ne nallekarkit, että isän lapsi saa isältään kaksi ja ap lapset molemmat yhden niin eikö silloin miehen lapselta viedä yksi, että kaikki meneen tasan?! Onko se teistä ihan oikeasti reilua viedä yhden suusta, että kaksi muutakin saa. Onko yksi lapsista vähempi arvoinen kuin hän on miehen lapsi, eikä naisen.
Miksi suostut? Minä en olisi sellaisen miehen kanssa, joka vaatisi epätasa-arvoa perheen sisällä. En ikinä. Olet sen lapsillesi velkaa.
En tajua miksi miestä haukutaan. Hän pitää huolen omasta lapsestaan, kuten isän kuuluukin. Ap:n lapsilla taas on ihan oma isänsä, jotka on yhdessä ap:n kanssa vastuussa lapsistaan. Jos ap:n lasten isä laiminlyö velvollisuuttaan, ei ole ap:n uuden miehen velvollisuus ruveta sitä paikkailemaan.
Jos ap:n mies alkaisi maksella ap:n lasten bussikortteja, se raha olisi suoraan pois siitä, mitä hänellä on käytettävissä omaan lapseensa esim. harrastusten muodossa. Ei sekään olisi reilua. Ei ap:n uuden miehen lapsen pidä joutua kärsimään siitä, että isä on mennyt yhteen jonkun naisen kanssa, jolla on lapsia. Vai olisiko teistä kiva, jos eron jälkeen lastenne isä toteaisi, ettei ole nyt varaa maksaa yhteisen lapsenne harrastuksia/joululahjoja/vaatteita/tietokonetta/tms., kun pitää kustantaa uuden vaimon kahdelle lapselle kuukausittain kalliit bussikortit.