IL: Downin syndrooma saattaa olla matkalla kohti häviämistä. /Voiko tulevaisuudessa tarkoittaa myös muita ihmisryhmiä?

"Mielipiteesi julkaistaan hyväksynnän jälkeen" Joo ei tarvi julkaista enää yhtään mielipidettäni. Minun puolesta voitte pitää koko av roskapalstan ihan hyvänänne. Suurin osa keskusteluista täyttä pskaa, mistään tärkeästä ei saa keskustella. Ehkä Maisa Torpan haukkuminen täyttää tiukat kriteerinne ns hyvästä aiheesta 🤧 Meillä on todellakin eri näkemys ja taso siitä mikä on hyvää keskustelua ja mikä ei. En sano pahasti vaan hyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan vielä toistaiseksi on enemmän heitä, jotka abortoivat vakavasti vammaisia sikiöitä kuin heitä, jotka alkavat abortoimaan vaikkapa lukihäiriöisiä, kierosilmäisiä tai hörökorvaisia lapsia. Toiset ns. viat vievät suoraan miinukselle. Toisten kanssa voi hyvinkin jäädä plussalle. Kyllä näistä asioista olisi hyvä voida käydä keskustelua ilman populismia, "abortoidaanko kohta kaikki, joilla on pisamia?". Tuskin, mutta tulevaisuudessa sikiöaikainen seuranta on varmasti parempaa. Varautukaa siihen.

Ne pisamat tai hörökorvat eivät tee ihmisestä henkisesti jälkeen jäänyttä. Down-ihmiset taas ovat henkisiltä kyvyiltään normaalia matalammalla tasolla. Täysin järjetön vertaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut täällä tuntuvat ajattelevan, että tällainen "rodunjalostusajatus" tulee joltain ylemmältä taholta, kuten valtaapitäviltä, mutta eiköhän tässä ole kyse ihan lapsen vanhemmista ja heidän päätöksestään. Elämä erityislapsen kanssa voi olla hyvinkin haastavaa paitsi vanhemmille, myös lapselle riippuen vamman vaikeudesta, jota ei aina voi tietää etukäteen. Vanhemmilla voi olla todella suuri huoli lapsesta, jonka tulevaisuus on epävarma (suuremmalla todennäköisyydellä kuin terveellä lapsella). Kylmänviileästi myös raha voi olla ihan oikea ongelma vanhemmille, sillä tuista huolimatta erityislapsi tulee usein kalliimmaksi kuin terve.

Itselleni annettiin cp-vammadiagnoosi pian syntymäni jälkeen, eli seuloissa kaikki näytti vielä normaalilta. Synnyin keskosena, ja elämäni alkutaival oli vanhemmilleni hyvin vaikeaa aikaa. Epävarmuus siitä, kuinka vaikea liikuntarajoitteeni tulisi olemaan ja pystyisinkö elämään aikuisena itsenäistä elämää oli vain osa kaikkia niitä huolia, joita heillä varmasti oli. Kognitiivisesta kehityksestäni ei myöskään osattu sanoa oikein mitään vielä tuolloin.

Varhaislapsuudessa minulle tehtiin leikkaus, joka mahdollisti edellytykset jotakuinkin normaaliin liikkuvuuteen, mutta tueksi vaadittiin fysioterapiaa ja erilaisia tukikenkiä ja pohjallisia. Käytin kenkiä päiväkodista ala-asteen loppuun ja fysioterapiassa kävin kahdesti viikossa 16-vuotiaaksi asti. Fysioterapiaan kuljin taksilla. Kaikki tämä ei varmasti ollut mitään halpaa lystiä Kela-korvauksista huolimatta, ja minä olen vielä hyvin lievä tapaus. En epäile, ettenkö olisi vaikeuttanut duunarivanhempieni rahatilannetta.

Olen aina tuntenut itseni rakastetuksi ja tärkeäksi, mutta välillä olen tuntenut myös syyllisyyttä aiheuttamastani stressistä ja kustannuksista, joita terveet lapset eivät aiheuta yhtä paljon. Kokemusteni perusteella en usko, että itsestäni olisi erityislapsen vanhemmaksi.

Oi, tässä tuli näkökulma, jota itse en ole tullut ajatelleeksi. Syyllisyys oman vamman aiheuttamista haasteista ja kuluista. Kiitos kun jaoit tämän.

Tässä syyllisyys-ajatuksessa alempi älykkyys on varmasti helpotus. Jos käsite raha on häilyväinen, niin sen riittämisestä tuskin osaa olla huolissaan.

Mikä on ehdotuksesi omien vammojen ja sairauksien aiheuttamien kulujen murehtijoille? Vähenevätkö ne kulut sillä?

Mitä tulee CP-vammaan, sitä(kään) ei voi seuloa eikä se johdu jostain tietystä geenistä.

Cp-vammainen voi (useat ovat) olla elämässä itsenäisesti pärjääviä yksilöitä. Hyvin harva Keva pystyy siihen.

Kun kuntoutukseen on varattu varoja X euroa, niin järkevämpää yhteiskunnan kannalta on kuntouttaa esim cp-vammaisia kuin näitä, joilla ei liiku kuin silmät päässä.

Onhan Suomessa jopa yksi CP-lääkäri. Toki vamman laadullakin on merkitystä, pärjääkö ko. työssä. Sen sijaan yhtään kehitysvammaista en tiedä lääkärinä. Suomessahan fyysisesti vammaisia ajautuu helposti yrittäjiksi sen ollessa varmin tapa työllistää itsensä.

Tunnen naisen, joka opiskelee hierojaksi, mutta on siinäkin vaikeutensa vaikkei mitään rakettitiedettä vielä opiskella: diagnooseina kehityksellinen kielihäiriö, adhd ja lukihäiriö. Silti vain pärjännyt tuossa ammatissa alan yrittäjänä. Varmasti hyödyllisempää oli hänen lapsuusajalla maksaa meidän veroeuroista mahdolliset terapiat ja kuntoutukset. Näissäkin tapauksissa on toivoa, että pärjää aikuisena edes omillaan.

Jos varoja olisi kaikkeen, niin mikäs siinä kuskata veronmaksajien piikkiin kevoja sinne hevosaromaterapiaan istumaan autoon, kun keva mieluummin katsoo Pingua tabletilla.

Mun mielestä varoja kohdistetaan nyt väärin. Kevoille annetaan leijonanosa, muut saa pärjätä sillä mitä heiltä jää. Juurikin edellä mainitut syrjäytyneet nuoret tarvitsisivat kipeimmin lisää hoitoa. Heitä ei yhteiskunnallinen ole varaa hylätä. Kevoista. No. eipä heistä ole kuin työllistävä vaikutus.

Eli taas täällä päästään siihen mikä teidän mielestänne ihmisen arvon määrittää: tuottavuuteen ja omillaan pärjäävyyteen. Tiedostatteko te, että ihan jokainen teistäkin voi olla vaikka vielä tänään se täysin tuottamaton ja omillaan pärjäämätön josta huolehtimiseen menee valtavasti rahaa? Siihen ei nimittäin tarvita muuta kuin yksi auto-onnettomuus, kompastuminen, liukastuminen, aivoverenkierron häiriö tms. Ja nyt te vetoatte siihen kuinka paljon olette tähän asti tuottaneet ja maksaneet veroja, mutta siitä huolimatta teidän hoitonne ja apunne tulee jatkossa olemaan todella, todella kallista varsinkin jos tarvitsette ympärivuorokautista apua ja hoivaa. Jos siinä tilassa oleminen tekee ihmisen elämästä arvottoman, niin kai te olisitte sitten valmiita siihenkin, että ette itse saa mitään apua jos sellaiseen tilaan joudutte? Vai onko taas niin, että MinäMinäMinä on ihan eri asia kuin "ne"?

Oletteko te nyt varmasti miettineet tämän suunnitelman uudesta uljaasta maailmasta ihan loppuun asti?

Vierailija kirjoitti:

Eli taas täällä päästään siihen mikä teidän mielestänne ihmisen arvon määrittää: tuottavuuteen ja omillaan pärjäävyyteen. Tiedostatteko te, että ihan jokainen teistäkin voi olla vaikka vielä tänään se täysin tuottamaton ja omillaan pärjäämätön josta huolehtimiseen menee valtavasti rahaa? Siihen ei nimittäin tarvita muuta kuin yksi auto-onnettomuus, kompastuminen, liukastuminen, aivoverenkierron häiriö tms. Ja nyt te vetoatte siihen kuinka paljon olette tähän asti tuottaneet ja maksaneet veroja, mutta siitä huolimatta teidän hoitonne ja apunne tulee jatkossa olemaan todella, todella kallista varsinkin jos tarvitsette ympärivuorokautista apua ja hoivaa. Jos siinä tilassa oleminen tekee ihmisen elämästä arvottoman, niin kai te olisitte sitten valmiita siihenkin, että ette itse saa mitään apua jos sellaiseen tilaan joudutte? Vai onko taas niin, että MinäMinäMinä on ihan eri asia kuin "ne"?

Oletteko te nyt varmasti miettineet tämän suunnitelman uudesta uljaasta maailmasta ihan loppuun asti?

Jos mä joudun siihen tilaan, että kropassa ei liiku kuin silmät päässä, eikä parantumisesta ole toivoa, niin toivoisin kärsimyksen lopettavaa piikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli taas täällä päästään siihen mikä teidän mielestänne ihmisen arvon määrittää: tuottavuuteen ja omillaan pärjäävyyteen. Tiedostatteko te, että ihan jokainen teistäkin voi olla vaikka vielä tänään se täysin tuottamaton ja omillaan pärjäämätön josta huolehtimiseen menee valtavasti rahaa? Siihen ei nimittäin tarvita muuta kuin yksi auto-onnettomuus, kompastuminen, liukastuminen, aivoverenkierron häiriö tms. Ja nyt te vetoatte siihen kuinka paljon olette tähän asti tuottaneet ja maksaneet veroja, mutta siitä huolimatta teidän hoitonne ja apunne tulee jatkossa olemaan todella, todella kallista varsinkin jos tarvitsette ympärivuorokautista apua ja hoivaa. Jos siinä tilassa oleminen tekee ihmisen elämästä arvottoman, niin kai te olisitte sitten valmiita siihenkin, että ette itse saa mitään apua jos sellaiseen tilaan joudutte? Vai onko taas niin, että MinäMinäMinä on ihan eri asia kuin "ne"?

Oletteko te nyt varmasti miettineet tämän suunnitelman uudesta uljaasta maailmasta ihan loppuun asti?

Jos mä joudun siihen tilaan, että kropassa ei liiku kuin silmät päässä, eikä parantumisesta ole toivoa, niin toivoisin kärsimyksen lopettavaa piikkiä.

Ja tämän perusteella haluaisit sen piikin kaikille muillekin vastaavassa tilassa oleville? Millä oikeudella?

Ja itse asiassa meillä on aika voimakas elämänhalu kuitenkin, myös hyvin vaikeissa elämäntilanteissa. On totta, että osa vaikeasti vammaisista ja parantumattomasti sairaista ei halua elää ja toivoo eutanasiaa, mutta toiset taas eivät toivo ja moni joka terveenä ja toimintakykyisenä ajattelee, että haluaisi kuolla jos vammautuu, muuttaa mielensä jos todella vammautuu eikä kuoleminen enää tunnukaan niin helpolta vaihtoehdolta. Monet vammaiset ja vanhukset seuraavat eutanasiakeskusteluakin aika peloissaan. Kun täälläkin puhutaan käytännössä kaikissa kehitysvammakeskusteluissa näistä lopetuspiikeistä niin kauhean varmasti ei kannata luottaa siihen, että eutanasian laillistaminen ei jossain vaiheessa johtaisi siihen, että joku voi päättää siitä piikistä toisen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Kirjoitat todella hyvin, ajatus juoksee ja esimerkit loistavia. Et ole kehitysvammaista nähnytkään. Tässä ketjussa puhutaan nyt ihan toisenlaisista tyypeistä. Minä itse en ota kantaa siihen, miten paljon yhteiskunnalle tulee maksettavaa kehitysvammaisista - mulle se on ihan yks hailee. Maksakoon mitä maksaa, että saadaan hyvä elämä kaikille (huom! Kannatan hyvää elämää ihan kaikille, myös vanhuksille ja muille vaivaisille kuin kehitysvammaisille, mutta tässä puhutaan nyt kehitysvammaisista, niin en puutu muiden oloihin). Mutta minä en haluaisi kehitysvammaista lasta, koska tiedän, miten hirveää se on jos suhteellisen lievänkin kehitysvamman kanssa, jos vamma on sellaista laatua, että sen näkee ulkopuolelta. Normaaliälyisistäkään lapsista ei voi etukäteen tietää, tuleeko hörökorvallinen tai nököhampainen, mutta heillä on normaali älykkyys käsitellä kiusaamisesta johtuvia traumoja esim. terapiassa tai vanhempien kanssa, heillä on mahdollisuus kasvaa ulos näistä kiusaamista aiheuttavista piirteistä, he pystyvät puolustamaan itseään tarvittaessa. Mutta kehitysvammainen on aina ja ikuisesti silmätikku, vakavienkin rikosten kohde, ihan vain siksi, että on (näkyvästi) kehitysvammainen. Jokainen kehitysvammainen on kohde, koska on aina jossain määrin puolustukyvytön (verbaalisesti, fyysisesti, psyykkisesti). Ja vaikka kehitysvammainen pystyisikin yllättäen puolustautumaan, testaajia on paljon - niitä, jotka näkevät vamman ja ajattelevat, että tuota ihmistä voi käyttää hyväksi. En haluaisi tuoda tähän kuvottavaan maailmaan lasta, jonka varmuudella tiedän olevan vammautunut.

Monella vammaisella ja kehitysvammaisella on hyvä elämä, ja moni on tässäkin ketjussa kauhistellut, että hänetkinkö olisi pitänyt abortoida. Ei. Ei häntä. Kudosnyytti, joka ei tiedä koskaan olleensa olemassakaan. Ei pidä lähteä keulimaan ja ajatella, että "kauheaa, jos en olisi syntynyt tämän vähäisen vaivan takia". Jos et olisi syntynyt, et olisi täällä kauhistelemassa näitä ajatuksia. Kaikki, jotka syntyvät kehitysvammaisina tai vammautuvat elämässä muuten, tulee ottaa avosylin vastaan ja pitää heitä hyvin ja arvostaa heitä ihmisinä, mutta jos on mahdollista etukäteen päättää, ei missään nimessä pidä ehdoin tahdoin synnyttää vammautuneita ihmisiä tähän maailmaan, jossa meno pahenee päivä päivältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Kirjoitat todella hyvin, ajatus juoksee ja esimerkit loistavia. Et ole kehitysvammaista nähnytkään. Tässä ketjussa puhutaan nyt ihan toisenlaisista tyypeistä. Minä itse en ota kantaa siihen, miten paljon yhteiskunnalle tulee maksettavaa kehitysvammaisista - mulle se on ihan yks hailee. Maksakoon mitä maksaa, että saadaan hyvä elämä kaikille (huom! Kannatan hyvää elämää ihan kaikille, myös vanhuksille ja muille vaivaisille kuin kehitysvammaisille, mutta tässä puhutaan nyt kehitysvammaisista, niin en puutu muiden oloihin). Mutta minä en haluaisi kehitysvammaista lasta, koska tiedän, miten hirveää se on jos suhteellisen lievänkin kehitysvamman kanssa, jos vamma on sellaista laatua, että sen näkee ulkopuolelta. Normaaliälyisistäkään lapsista ei voi etukäteen tietää, tuleeko hörökorvallinen tai nököhampainen, mutta heillä on normaali älykkyys käsitellä kiusaamisesta johtuvia traumoja esim. terapiassa tai vanhempien kanssa, heillä on mahdollisuus kasvaa ulos näistä kiusaamista aiheuttavista piirteistä, he pystyvät puolustamaan itseään tarvittaessa. Mutta kehitysvammainen on aina ja ikuisesti silmätikku, vakavienkin rikosten kohde, ihan vain siksi, että on (näkyvästi) kehitysvammainen. Jokainen kehitysvammainen on kohde, koska on aina jossain määrin puolustukyvytön (verbaalisesti, fyysisesti, psyykkisesti). Ja vaikka kehitysvammainen pystyisikin yllättäen puolustautumaan, testaajia on paljon - niitä, jotka näkevät vamman ja ajattelevat, että tuota ihmistä voi käyttää hyväksi. En haluaisi tuoda tähän kuvottavaan maailmaan lasta, jonka varmuudella tiedän olevan vammautunut.

Monella vammaisella ja kehitysvammaisella on hyvä elämä, ja moni on tässäkin ketjussa kauhistellut, että hänetkinkö olisi pitänyt abortoida. Ei. Ei häntä. Kudosnyytti, joka ei tiedä koskaan olleensa olemassakaan. Ei pidä lähteä keulimaan ja ajatella, että "kauheaa, jos en olisi syntynyt tämän vähäisen vaivan takia". Jos et olisi syntynyt, et olisi täällä kauhistelemassa näitä ajatuksia. Kaikki, jotka syntyvät kehitysvammaisina tai vammautuvat elämässä muuten, tulee ottaa avosylin vastaan ja pitää heitä hyvin ja arvostaa heitä ihmisinä, mutta jos on mahdollista etukäteen päättää, ei missään nimessä pidä ehdoin tahdoin synnyttää vammautuneita ihmisiä tähän maailmaan, jossa meno pahenee päivä päivältä.

Kuitenkin täällä on ilmaistu, että tuottavuus on se asia mikä määrittää ihmisen elämän arvon. Tästä ei ole ihan hirveän pitkä matka siihen, että aletaan miettiä josko näistä jo olemassa olevistakin tuottamattomista voisi hankkiutua jollain lailla eroon. Itse asiassa sellaista on täällä esitettykin monissa vammaisuuskeskusteluissa ja pelottavan monilla tykkäyksillä. On ehdotettu lopetuspiikkiä, lääketieteellisen avun kieltämistä ja sitä, että jos esimerkiksi Down-lasta odottava ei tee aborttia, ei yhteiskunta tarjoa mitään tukea lapsesta huolehtimiseen. Tämä on täysin epäinhimillistä ja tämä on puhdasta rodunjalostusta.

Ja vaikka minä kykenen itsenäiseen elämään ja käyn töissäkin, niin fakta on se, että enemmän minusta on ollut kuluja tälle yhteiskunnalle kuin tuottoa. Minulla on ollut pitkiä jaksoja elämässäni joissa en ole saanut muuta kuin käytännössä ilmaista provisiopalkattua työtä. Asumistukeakin olen aiemmin joutunut hakemaan. Ja mikäli menettäisin nykyisen työni, en varmasti saisi enää uutta. Nykyisestä työstäni maksetaan alle kymmenen euroa tunnilta. Eli kyllä, minäkin menen näiden tuottamattomien yksilöiden arvottamuutta julistavien silmissä siihen kategoriaan jonka ei pitäisi olla olemassa.

On jos jonkinlaisia vammoja. Kehitysvammojakin paljon ja koko ajan löytyy ennen tuntemattomia vamman aiheuttajia. Kuitenkin juuri downin syndrooma, pisara meressä, on monelle se maailman kauhein asia. Vaikka jokainen down saisi syntyä, se ei ainakaan meidän maatamme taloudelliseen kriisin saattaisi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtuu siinä vaiheessa kun ihonväri alkaa näkymään ultrassa?

Hassua kun tähän ketjuun, jossa puhutaan sairauksista tai vammoista on pesiytynyt myös ulkonäöllisiä asioita, jotka ovat myös joskus rotu asioita, mutta silti ihan eri kun kehitysvamma asiat. Täällä kysytään, entä jos aletaan karsia ihonvärejä tai pituutta. Outoa, koska näihin ihmiset itseasiassa puuttuvat jo siinä vaiheessa, kun päättävät lisääntyä jonkun kanssa. Siinä punnitaan jo mieltymykset ihonväriin ja pituuteen ja tiedetään jo vähän mitä odottaa, toisin kun monien sairauksien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se surullista, jois sairaiden ihmisten sijasta syntyy terveitä?

Miten niin "sijasta"? Ei se mitenkään vaikuta terveiden syntymiseen, jos syntyy myös vammaisia.

Selväähän se on, ettäjos tunnistetaan down, raskaus keskeytetään ja hankkiudutaan uudelleen raskaaksi, jolloin sairaan sijasta syntyy terve.

Eihän vammaisen ja terveen synnyttäminen mitenkään sulje toisiaan pois. Monella vammaisella on terveitä sisaruksia.

Vanhemmilla on rajalliset resurssit ja down-lapsi vie aikaa muilta lapsilta, joten niitä ei hankita yhtä montaa lasta kuin ilman down-lasta tai niitä terveitäkään ei ehditä hoitamaan yhtä hyvin. Kaikki kärsivät, perhe, vanhemmat ja myös terveet lapset sekä yhteiskunta.

En ole kuullut, että kukaan olisi kärsinyt down-lapsesta. Varsinkaan sisarukset.

Täällä yksi, hei!

Minulla on down-sisko, erittäin rakas ja olemme läheisiä. Mutta voin rehellisesti sanoa, että olen jollain tasolla kyllä lapsuudessani kärsinyt siitä, että siskollani on down. Meillä on kaksi vuotta ikäeroa. Olin siis vielä todella pieni hänen syntyessään. Erityislapsena hän tarvitsi paljon huomiota ja etenkin syliä, kun ei pystynyt liikkumaan "normaalin" vauvan tavoin. Eli itse jouduin pärjäämään paljon itsenäisemmin kuin muut lapset jo nuorena. En tietenkään näistä alkuajoista paljoa muista, mutta lapsuudenmuistoja on paljon siitä, miten kuuli aina "Ei nyt, Sofia tarvitsee sitä ja tätä, voitlo tehdä itse?". Kouluun mennessäni mukaan tuli kiusaaminen, sillä sekä siskoani että minua kiusattiin rankasti hänen erilaisuutensa takia. Aikuisiällä olen myös huomannut sen (ja tiedän, kuulostaa kauhealta enkä ole mitenkään katkera, mutta huomioin asian rehellisyyden nimissä kuitenkin), että rahallisesti olemme myös eri asemassa. Olen tosi kiitollinen, että siskoni on saanut oman kodin hänelle sopivasta hoitokodista, mutta onhan tuo asuminen hurjan kallista, kun taas itse maksan vuokrani opintolainalla ja työkeikoilla. En missään nimessä syytä tästä vanhempiani, sillä tottakai haluan siskolleni mahdollisimman hyvät oltavat, mutta kun "kärsimyksestä" ja eriarvoisuudesta on kyse, niin onhan se ihan eri tilanne kun yhden lapsen asumisesta vanhemmat maksavat kymmeniä tuhansia vuodessa ja toiselle ei jää mitään apuja.

En silti vaihtaisi siskoani "terveeseen", koska hän on ihana ja rakas ja upea nainen, mutta on myös väärin sanoa ettei sisarukset kärsi down-sisaruksesta.

Tämä sama tarina voisi olla sisarusparista myös ilman kromosomipoikkeamaa.

Puhutko sisarusparista, jossa toisella olisi vaikkapa jokin nepsy-diagnoosi? No, Aspergerin ja normaalin rajamailla kyllä itse maksan niistä vähäisistä rahoista vuokran sekä laskut. Opintotuellakin piti pärjätä ja sai miettiä, että riittääkö rahat seuraaviin talvivaatteisiin. Joo, kirpputorit toki kiersin, joten ei tarvitse sitä ehdottaa. Opintolainaakin tuli nostettua sen verran kuin koin tarvitsevani. Enkä käytä rahoja nyt työttömänäkään turhiin juttuihin, ja harkitsen aina, jos jotain kallista haluaisin ja miettisin, että löytyisikö halvemmalla samoilla ominaisuuksilla oleva tuote. Näin esimerkiksi viimeksi tehokasta tehosekoitinta harkitessa vertailun ja katselin ahkerasti tarjouksia.

Itse silti kritisoin tuota kehitysvammaisten saamaa liikaa tukea, kun olisi paljon muitakin, jotka tarvitsivat apua ja varmasti olisivat hyödyllisempi kohde kuin kehitysvammaiset. Joo, kyllä kehitysvammaisiakin pitää auttaa, mutta miksi heille pitäisi jotakin aromahevosterapiaa tuoda suoraan nenän eteen kuin Manulle illallinen? Kuitenkaan ei sitten olla valmiita tekemään mitään niissä terapioissa, vaan tuijotetaan fysioterapiassa tabletin näyttöä sen sijaan, että kumottaisiin.

Minulla itselläni suurempi vaiva on tällä hetkellä reumaperäinen sairaus kuin AS-piirteisyys. Eipä hirveämmin apuja heru, eikä edes ymmärtäväistä kohtelua. Kuitenkin tuo sairaus vaikuttaa työkykyyni jollain lailla ja väsyn helposti. Aiemmin olen kyennyt tekemään jopa 12 tunnin työpäivää, mutta nykyään tilanne voisi olla toisenlainen, jos koko ajan tekisi mieli vain nukkua. Saisinpa itsekin samanlaista hyysäämistä kuin kehitysvammaiset. Varmasti sekin olisi tuottavampaa.

Sinä jaksat tuota aromahevosterapiaa hokea jokaisessa vammaisuutta koskevassa ketjussa. Ei niitä terapioita kovin helposti saa. Ei ole vammaisten syy, että sinulla on sairaus.

Mun tuttava ainakin saa lapsilleen kaiken, mitä keksii pyytää. Ovat siis kehitysvammaisia ne lapset. Jos ei saa kolmatta tablettia samalle vuodelle tarjottimella, niin sitten on valitus kierros käynnissä niin kauan, että se kolmas iPad saadaan seinään heitettäväksi. Ja mikä onkaan suurempi vääryys, kun taksikuski kieltäytyi kuljettamasta toista lasta huonon käytöksen takia (jatkuvaa kirkunaa, penkkien potkimista ja muuta riehumista jne). Puheterapiassa käyvät, vaikka vuosiin eivät ole edistyneet. Fysioterapia junnaa paikallaan, vaikka äiti hehkuttaa edistysaskeleita. Plus kaikki muut lääkkeet ja lääkärit ja tutkimukset...

On kyllä yhteiskunnalle kallis perhe. Ja lasten kasvaessa tarvitsevat varmasti muutakin apua, kun toinen lapsista on kookas (ja voimakas) ja käyttäytyy aggressiivisesti. Olisi kiva tietää, miten nuo lapset kokevat elämänlaatunsa.

Tämä selittääkin sen, miksi normaaliälyinen lapsi ei pääse puhe- tai fysioterapiaan, vaikka heillä olisi vaiva sellainen, että on toivoa korjata se. Kevat meneekin heidän ohi.

Muistan Toisenlaiset frendit-sarjan: todella paljon toimintaa asukkailla, matkustettiin ja varmaan ohjaajien kanssakin jotain puuhailtiin. Samaan aikaan vanhukset makaavat p**kaisissa vaipoissa vahvasti lääkittynä vailla virikkeitä. Hoidon heikko tasoa ei vain ulotu vanhuksiin, vaan myös mt-potilaalle todetaan, että hoida itsesi lääkityksellä kotona. Psykiatrin juttusille ei pääse.

Kevojen aggressiivisuus on tabu. Toki oli niitäkin paikkoja, joissa oli hyvätasoisia kevoja eikä koko ajan pelkoa saada turpaan psykoosipotilaalta. Nykyinen imo vie keinot hoitajilta. Ei saa rajoittaa, mutta sitten tuleekin vastaan raivoissaan olevia omaisia, kun tyttöä hyväksikäytetään tai aikuinen lapsi on lihonut, oheissairaudet ovat pahentuneet, lapsen sallitaan syödä mielin määrin makeaa vaikka on diabetes jne. Haluttiin aikuinen keva asumaan itsenäisesti omaan asuntoon, mutta silti oletettiin, että henkilökunta siivoaa ja pyykkää. Ei se tullut kuuloonkaan, ellei keva antanut suostumusta tähän. Vanhemmat sitten valittaa sotkuisista asunnoista ja tilaavat siivousfirman tai siivoavat itse aikuisen lapsen kodin.

Muistan myös hirveän valituksen aamiaisesta palvelutalolla omaisten osalta. Ensin oltiin tyytymättömiä aamiaiseen ja lisättiin tarjolle myslit, jogurtit, puurot, kananmunat ja erilaisia leikkeleitä. Jos kuitenkin tiettynä päivänä ei ollut kananmunia tarjolla, niin tästä tuli hirveä valitus. Oikeasti jotkut vanhemmat ihan pokkana tulivat työpaikalle katsomaan, että onhan taatusti kananmunia tarjolla. Kukaan ei taatusti kuollut nälkään, kun tarjonta oli melkein kuin hotellissa.

Aivan syystäkin lähdin kehitysvamma-alalta pois ja mietin jotain muuta alaa. Teen tosin nyt töitä fyysisesti vammaisen henkilökohtaisena avustajana, ja meillä ihan kemiat pelaa ja työajan ulkopuolellakin saatamme vaihtaa kuulumisia. Varmaan joillakin voi olla liian vaativa avustettava. Omalla kohdalla onneksi käynyt tuuri, eikä valita pienistä.

Ke haripuolella on todella hyvin lobattu asioita vrt. lastensuojelu, vanhuspuoli, mielenterveyspuoli. Kuvitelkaa, jos keha ripuolella toteutettaisiin samaa kuin lasussa: lapsen saa riisua alasti, jopa vessassa käymistä saa rajoittaa, saa eristää toiseen huoneeseen. Jos tätä samaa toteuttaisi kehitysvamma-alalla, niin varmasti asiasta nousisi hirveä meteli. Nykyisen imon myötä kaikki outo ja jopa vaarallinenkin sallittua. Saa sotkea seinät ulosteella, kusta saunan kiukaalle ja psykoosissa olevaa kehitysvammaista ei saa pysäyttää. Näihin tarvitaan nykyään lääkärin lupa ja arvio. On psykologit ja terapeutit antamassa haliterapiaa, vaikka niiden taiolla saada aggressiivista kevaa rauhallisemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Down-ihmiset eivät ole sairaita eivätkä KÄRSI syndroomastaan. Heillä voi toki olla muita, syndroomaan liityviä sairauksia, esim. sydänvaivat.

Downin syndrooma EI ole perinnöllinen.

Eivätkö? Mun siskopuolella  on down ja kärsii, kun ei saa tehdä lapsia. On hyvin paljon normaalin kolmekymppisen oloinen, asuu äitini ja isäpuoleni asunnon yhteydessä olevassa erillisessä yksiössä "omassa" kodissa , käy leffoissa ja  bilettää. Tai tahtoisi bilettää mutta  kokee että ei sovi yökerhoissa porukkaan. On todella huumonrintajuinen ja mielestäni hirmu fiksu.

Jenkeissähän tehdään dwn-lapsille kauneusleikkauksia joilla  syndroooman piirteet hävitään, harmi että asumme suomessa sillä siskopuoli jos kuka ansaitsi tuollaisen operaation!

Miten niin ei SAA tehdä lapsia? Kyllä saa, mutta välttämättä järkeväähän se ei ole. Mutta ei sitä kukaan voi kieltää.

Mä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että ihmisen, joka ei kunnolla saa pidettyä huolta itsestään, ei tule hankkia lapsia. On joo yhteiskunnalla keinoja auttaa, mutta ei mitään järkeä lisääntyä, jos se pieni on käytännössä jatkuvasti jonkun avustajan vastuulla. Eihän tuo toki poista inhimillistä halua omaan lapseen, mutta mikä tässä on loppujen lopuksi lapsen etu?

Tiedän erään sairastumisen vuoksi vammautuneen (on siis pyörätuoliin ”sidottu” ja sairaus etenevä) joka on 24/7 avustettava. Myös miehellään vamma, jonka vuoksi avustettava. Kotona on siis aina avustajia. Saivat lapsen. Se otettiin lopulta huostaan.

Toinen on tämä julkisuuden henkilö Jasmin, neliraajahalvaantunut ja on hengityskoneessa ja lienee saanut jo sen lapsen marokkolaisensa kanssa.

Ymmärrän, että kaipuu saada lapsi on suuri, mutta onko jo hieman itsekästä ajatella vain itseään eikä sitä lasta, joka sekin on melko pitkälle tai täysin riippuvainen vanhempansa/vanhempiensa avustajista ja joutuu itsenäistymään melko varhain ja avustamaan vanhempiaan milloin missäkin.

Tod.näk.tuossa marokkolaisen tapauksessa lapsi katoaa lopulta ulkomaille. Vaikea kuvitella, että mies jaksaa hoitaa noin liikuntakyvytöntä vaimoa loppuelämäänsä. Hienoa toki, jos rakkaus on aitoa, mutta noissa nettisuhteissa ja pika-avioliitoissa on aina riskinsä.

Terveenäkin vanhempana terveen lasten kasvattaminen itsenäiseksi on pitkä prosessi. En ikinä hankkisi lasta, jos olisin muiden avun varassa. Joku muu haluaa toisin.

Kyllä kehitysvammaisetkin saavat lapsia. Tässä yksi tarina. Myös lapsella todettiin kehitysvamma. Asuu nykyään laitoksessa.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/01/09/kehitysvammaisen-vanhemmuus-ta…

Miksei lapsen oikeuksia ajatella? Toki jos olisi hyvin lievä vamma, niin ehkä sitten vanhemmuus voisi toimia käytännössä. Tuo Jasminkin olisi voinut keskittyä siihen vahvuuteensa eli muotiin (oliko jotain muuta, missä hän olisi hyvä?) sen sijaan, että ryhtyisi äidiksi koska "mä haluan ja mulla on oikeus". Ei me esim. liikuntavammaista kannustetaan juoksemaan maratonia vaan tiedämme että hänellä voi olla vahvuuksia vaikkapa kielellisellä puolella tai kemiassa. On niin paljon lapsia täysin vammattomienkin huollettavana ja odottamassa turvallista kotia kuten nähtiin Eerikan tapauksessa ja resurssit ovat heikot. Ei pidä tietoisesti synnyttää lapsia tilanteeseen, jossa kaikki vastuu on käytännössä avustajilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli taas täällä päästään siihen mikä teidän mielestänne ihmisen arvon määrittää: tuottavuuteen ja omillaan pärjäävyyteen. Tiedostatteko te, että ihan jokainen teistäkin voi olla vaikka vielä tänään se täysin tuottamaton ja omillaan pärjäämätön josta huolehtimiseen menee valtavasti rahaa? Siihen ei nimittäin tarvita muuta kuin yksi auto-onnettomuus, kompastuminen, liukastuminen, aivoverenkierron häiriö tms. Ja nyt te vetoatte siihen kuinka paljon olette tähän asti tuottaneet ja maksaneet veroja, mutta siitä huolimatta teidän hoitonne ja apunne tulee jatkossa olemaan todella, todella kallista varsinkin jos tarvitsette ympärivuorokautista apua ja hoivaa. Jos siinä tilassa oleminen tekee ihmisen elämästä arvottoman, niin kai te olisitte sitten valmiita siihenkin, että ette itse saa mitään apua jos sellaiseen tilaan joudutte? Vai onko taas niin, että MinäMinäMinä on ihan eri asia kuin "ne"?

Oletteko te nyt varmasti miettineet tämän suunnitelman uudesta uljaasta maailmasta ihan loppuun asti?

Jos mä joudun siihen tilaan, että kropassa ei liiku kuin silmät päässä, eikä parantumisesta ole toivoa, niin toivoisin kärsimyksen lopettavaa piikkiä.

Ja tämän perusteella haluaisit sen piikin kaikille muillekin vastaavassa tilassa oleville? Millä oikeudella?

Ja itse asiassa meillä on aika voimakas elämänhalu kuitenkin, myös hyvin vaikeissa elämäntilanteissa. On totta, että osa vaikeasti vammaisista ja parantumattomasti sairaista ei halua elää ja toivoo eutanasiaa, mutta toiset taas eivät toivo ja moni joka terveenä ja toimintakykyisenä ajattelee, että haluaisi kuolla jos vammautuu, muuttaa mielensä jos todella vammautuu eikä kuoleminen enää tunnukaan niin helpolta vaihtoehdolta. Monet vammaiset ja vanhukset seuraavat eutanasiakeskusteluakin aika peloissaan. Kun täälläkin puhutaan käytännössä kaikissa kehitysvammakeskusteluissa näistä lopetuspiikeistä niin kauhean varmasti ei kannata luottaa siihen, että eutanasian laillistaminen ei jossain vaiheessa johtaisi siihen, että joku voi päättää siitä piikistä toisen puolesta.

Puhuin vain itsestäni. Miksi teet tuollaisia johtopäätöksiä? Missään vaiheessa en ole puhunut lopetuspiikistä kuin omalla kohdallani. Muille en sitä ole ehdottanut.

Niinkuin tässä ketjussa on käynyt ilmi, autisteja on hyvin erilaisia ja sitten on erikseen vielä tapauksia, joissa voi olla jotain autistisia piirteitä ihan vähän ja usein näitä ei kyllä diagnosoida autisteiksi, koska monet piirteet ovat juuri siinä rajalla, onko vain erikoisempaa käytöstä vai autismin piirteitä. Itse autistit eivät pysty normaaliin elämään tai käymään normaalisti koulua ja usein eivät opi asioita normi tahtiin. Kyllä sen huomaa jo ensikontaktista onko autisti vai ei ja siihen ei nyt riitä se, että ei tapita toista silmiin koko ajan tai on hieman erikoinen ihminen.

Ap:n kysymys siitä pitäisikö autistejakin, tai muita sairauksia abortoida samoin kun downit on hieman hölmö, koska autistejakin on eritasoisia. Varmaan jotkut toimintakyvyltään ei sen parempia kun downit, mutta jos taas on vain joitain autismin piirteitä, saattaa henkilö olla toimintakyvyltään paljon parempi kun ihan "normaali" ilman mitään piirteitä. Tällöin tosin diagnoosi ei ole edes autisti. Samoin voisi kysyä pitäisikö etukäteen karsia ne, joilla on jotain muuta häikkää esim. adhd tai tulevat olemaan päihteidenkäyttäjiä, tai muuten vaan työttömiä, jos tuottavuutta mietitään. Täällähän jo mietittiin pitäisikö ihmisten pituutta jalostaa.

Mutta ovathan nuo ihan eritavalla elämänlaatuun ja yhteiskuntaan tai siihen tuottavuuteen vaikuttavia asioita. Ei kai kenellekään ole epäselvää, miksi joidenkin mielestä sikiöseulonnat ovat järkeviä ja miksi, jotkut eivät halua kehitysvammaista lasta.

Valitettavasti menee varmaan pitkään ennenkuin voidaan jo etukäteen tietää ihmisten tuottavuus tai testata kenelle tulee mahdollisesti masennus tai päihdeongelma. Eihän autismiakaan voida vielä testata. Mutta downia ja joitain muita kehitysvammoja voidaan. Miksi ei testattaisi kun voidaan. Eihän ketään pakoteta testauksiin tai abortteihin kuitenkaan. Jos olet niitä vastaan, pitääkö muidenkin olla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Kirjoitat todella hyvin, ajatus juoksee ja esimerkit loistavia. Et ole kehitysvammaista nähnytkään. Tässä ketjussa puhutaan nyt ihan toisenlaisista tyypeistä. Minä itse en ota kantaa siihen, miten paljon yhteiskunnalle tulee maksettavaa kehitysvammaisista - mulle se on ihan yks hailee. Maksakoon mitä maksaa, että saadaan hyvä elämä kaikille (huom! Kannatan hyvää elämää ihan kaikille, myös vanhuksille ja muille vaivaisille kuin kehitysvammaisille, mutta tässä puhutaan nyt kehitysvammaisista, niin en puutu muiden oloihin). Mutta minä en haluaisi kehitysvammaista lasta, koska tiedän, miten hirveää se on jos suhteellisen lievänkin kehitysvamman kanssa, jos vamma on sellaista laatua, että sen näkee ulkopuolelta. Normaaliälyisistäkään lapsista ei voi etukäteen tietää, tuleeko hörökorvallinen tai nököhampainen, mutta heillä on normaali älykkyys käsitellä kiusaamisesta johtuvia traumoja esim. terapiassa tai vanhempien kanssa, heillä on mahdollisuus kasvaa ulos näistä kiusaamista aiheuttavista piirteistä, he pystyvät puolustamaan itseään tarvittaessa. Mutta kehitysvammainen on aina ja ikuisesti silmätikku, vakavienkin rikosten kohde, ihan vain siksi, että on (näkyvästi) kehitysvammainen. Jokainen kehitysvammainen on kohde, koska on aina jossain määrin puolustukyvytön (verbaalisesti, fyysisesti, psyykkisesti). Ja vaikka kehitysvammainen pystyisikin yllättäen puolustautumaan, testaajia on paljon - niitä, jotka näkevät vamman ja ajattelevat, että tuota ihmistä voi käyttää hyväksi. En haluaisi tuoda tähän kuvottavaan maailmaan lasta, jonka varmuudella tiedän olevan vammautunut.

Monella vammaisella ja kehitysvammaisella on hyvä elämä, ja moni on tässäkin ketjussa kauhistellut, että hänetkinkö olisi pitänyt abortoida. Ei. Ei häntä. Kudosnyytti, joka ei tiedä koskaan olleensa olemassakaan. Ei pidä lähteä keulimaan ja ajatella, että "kauheaa, jos en olisi syntynyt tämän vähäisen vaivan takia". Jos et olisi syntynyt, et olisi täällä kauhistelemassa näitä ajatuksia. Kaikki, jotka syntyvät kehitysvammaisina tai vammautuvat elämässä muuten, tulee ottaa avosylin vastaan ja pitää heitä hyvin ja arvostaa heitä ihmisinä, mutta jos on mahdollista etukäteen päättää, ei missään nimessä pidä ehdoin tahdoin synnyttää vammautuneita ihmisiä tähän maailmaan, jossa meno pahenee päivä päivältä.

Kuitenkin täällä on ilmaistu, että tuottavuus on se asia mikä määrittää ihmisen elämän arvon. Tästä ei ole ihan hirveän pitkä matka siihen, että aletaan miettiä josko näistä jo olemassa olevistakin tuottamattomista voisi hankkiutua jollain lailla eroon. Itse asiassa sellaista on täällä esitettykin monissa vammaisuuskeskusteluissa ja pelottavan monilla tykkäyksillä. On ehdotettu lopetuspiikkiä, lääketieteellisen avun kieltämistä ja sitä, että jos esimerkiksi Down-lasta odottava ei tee aborttia, ei yhteiskunta tarjoa mitään tukea lapsesta huolehtimiseen. Tämä on täysin epäinhimillistä ja tämä on puhdasta rodunjalostusta.

Ja vaikka minä kykenen itsenäiseen elämään ja käyn töissäkin, niin fakta on se, että enemmän minusta on ollut kuluja tälle yhteiskunnalle kuin tuottoa. Minulla on ollut pitkiä jaksoja elämässäni joissa en ole saanut muuta kuin käytännössä ilmaista provisiopalkattua työtä. Asumistukeakin olen aiemmin joutunut hakemaan. Ja mikäli menettäisin nykyisen työni, en varmasti saisi enää uutta. Nykyisestä työstäni maksetaan alle kymmenen euroa tunnilta. Eli kyllä, minäkin menen näiden tuottamattomien yksilöiden arvottamuutta julistavien silmissä siihen kategoriaan jonka ei pitäisi olla olemassa.

Mutta kun se juju on siinä, että tällaista rodunjalostusta tehtäisiin etukäteen - ei sitten, kun lapsi on jo syntynyt. En pysty näkemään mitään väärää siinä, että haluaa pyrkiä takaamaan mahdolliset hyvät lähtökohdat jollekin ihmiselle, kun puhutaan elämää isosti rajoittavista vammoista. Mieluummin ottaisin hudin siihen suuntaan, että abortti tehdään sikiölle, josta olisikin tullut hyvin pärjäävä vammainen, kuin siihen suuntaan, että synnytetään tietoisesti vammainen lapsi, ja vain toivotaan parasta, ettei olisi ihan kauhean vaikeasti vammainen. Ihmisen alku ei ole ihminen. Luonto poistaa keskenmenon muodossa jo paljon yksilöitä, jotka se katsoo "epäkelvoiksi". Luonto on mahdollistanut ihmiskunnan kehityksen; aivojen rakenteen, joka mahdollistaa oppimisen ja kehittymisen. Ja nyt ollaan siinä pisteessä, että voimme auttaa ikiaikaista luontoa ja itseämme. Luonto voi nyt poistaa heikosti pärjäävät meidän käsiemme, tietotaitomme kautta. Kyllä: on itsekästä valita olla synnyttämättä kehitysvammainen lapsi vain siksi, että ei halua itselleen raskasta loppuelämää, mutta kyllä ihmisellä pitää olla oikeus saada olla itsekäs ja huolehtia itsestään. Olisi kaikista helpointa, jos nämä ongelmat poistuisivat itsestään - että likaisen työn todellakin hoitaisi jokin abstraktio, "luonto", että voisimme pestä kätemme koko asiasta, mutta kun luonto ei enää ole yhtä tehokas kuin ennen, koska olemme oppineet taistelemaan sitä vastaan. (Jatkuu...)

(...Jatkoa)

Siirryn tässä jo liikakansoitusasioihin, eli off topic, mutta älykkyytemme on tehnyt hyvin suurelta osin vain hallaa kaikille. Ihmiset elävät liian pitkään ja lisääntyvät liikaa. Vääränlaiset ihmiset lisääntyvät (sellaiset, jotka antavat lapselle huonot lähtökohdat - väkivaltaiset, epäinhimilliset jne.). Vähän niin kuin hyvää tarkoittavassa sosialismissa, joka kaatui omaan mahdottomuuteensa (jos kaikilla on yhtä paljon, ei kenelläkään ole mitään), myös kaikille yhtäläisesti suoduissa ihmisoikeuksissa ollaan pääsemässä pisteeseen, jossa kellään ei ole mitään oikeuksia.

Haluaisin, että kaikilla ihmisillä olisi hyvä ja arvokas elämä, että kukaan ei kärsisi, ketään ei kiusattaisi, vahingoitettaisi. Mutta että sellaiseen päästään, maailmasta pitäisi poistaa kaikki sillä tavalla vialliset ihmiset, jotka ylläpitävät näitä "ilkeitä" rakenteita. "Pahikset" pitäisi kaikki poistaa - mutta miten poistat, kun olet sitä mieltä, että kaikilla pitää olla ihmisoikeudet? Ja olet itse se pahis, jos tuomitset tietynlaiset ihmiset pois. Ihmisten ei saisi antaa elää liian pitkään, jos heillä ei ole enää kykyä elää (vihannekset, puolitiedottomassa tilassa makaavat vanhukset), etteivät he rasittaisi yhteiskuntaa. Että köyhiä, syrjäytyneitä ja (itsenäisesti pärjääviä) vammaisia voitaisiin auttaa kunnolla, pitäisi yhteiskunnasta poistaa kuluja. Kuluja ei saada pois, ellei väkimäärä pienene radikaalisti. On siis poistettava juurikin näitä tehottomia yksilöitä niin pitkälle kuin on mahdollista. Ainoastaan ne, joiden elämän joku muu ottaa henkilökohtaiselle vastuulleen, saisivat olla.

Jos halutaan luoda kestävä, hyvin pyörivä yhteiskunta, jossa kaikki voivat mahdollisimman hyvin, on tehtävä epäeettisiä ratkaisuja. Niitä ei kuitenkaan voida tehdä, koska olemme kehittyneet liian eettisiksi. Maailma kuolee omaan hyvyytensä, koska emme pysty poistamaan tekijöitä, jotka tekevät siitä huonon, koska nuo tekijät, jotka pitäisi poistaa, ovat ihmisiä. Jos maailma paranisikin sillä, että kaadetaan kaikki mäntypuut. Mutta ei. Pitäisi kaataa tietynlaiset ihmiset.

Mitä tästä sitten jää käteen? Hidas hituminen kohti ihmiskunnan tuhoa, koska emme voi tehdä tarvittavia toimia sen pelastamiseksi. En osaa nykyään toivoa mitään muuta kuin meteoria, joka pasauttaisi koko pallon tuusannuuskaksi. Hirveä paikka tämä on.

Ymmärrättekö höpsöt paasaajat, että suurin osa kehitysvammoista on ihan muuta kuin downia? Vaikka yksikään down ei enää syntyisi, kehitysvammaisia olisi kuitenkin paljon. Maailma ei pelastu poistamalla yksi ryhmä kokonaan. Ei downien syntymisellä ja elämällä ole juuri mitään vaikutusta kansantalouteen.

Vierailija kirjoitti:

On jos jonkinlaisia vammoja. Kehitysvammojakin paljon ja koko ajan löytyy ennen tuntemattomia vamman aiheuttajia. Kuitenkin juuri downin syndrooma, pisara meressä, on monelle se maailman kauhein asia. Vaikka jokainen down saisi syntyä, se ei ainakaan meidän maatamme taloudelliseen kriisin saattaisi.

Tämä keskustelu alkoi downista, mutta kyllä tässä ollaan puhuttu paljon muistakin vammaisista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on isoja oppimisvaikeuksia joten olen tietyllä tavalla vammainen minäkin. Kun te voitte sanoa täällä ihan suoraan niitä mielipiteitä joita olette esittäneet, niin kai te voitte sanoa nyt minullekin, että olisi ollut parempi jos äitini olisi tehnyt abortin. Eihän niissä mielipiteissä teidän mielestänne ole mitään kyseenalaista.

En minäkään mikään erityisen tuottava yksilö ole ollut kun minulla on vaikeuksia pärjätä monissa yksinkertaisissakin töissä, nykyään olen kyllä työssä mutta kuitenkin. Koska tätäkin on täällä käytetty perusteluna sille kenen elämä on arvokasta ja kenen ei, niin menenhän siihen arvottomien kategoriaan sitten minäkin. Ja kyllä, olen itsekin välillä miettinyt, että olisi parempi ettei minua olisi olemassa mutta siitä huolimatta se jotenkin kylmää, että tässäkin keskustelussa niin moni on oitis valmis tuomitsemaan tietynlaisten ihmisten elämän arvottomaksi. Ihan inhimilliset tunteet kun minullakin on vaikka tämmöistä sekundalaatua olenkin. Lisäksi minä kaikesta kyvyttömyydestäni huolimatta tunnen historiaa ja meillähän on ihan täältä sivistyneestä Euroopasta ei mitenkään kovin kauan sitten esimerkki siitä, että mihin tällainen ajattelutapa voi johtaa. Aika helposti sekin sitten lopulta kävi kun vauhtiin päästiin.

Minkälaisia nämä oppimisvaikeutesi ovat käytännössä? Kerran törmäsin naisen blogiin, ja tällä naisella oli mm. vaikea hahmotushäiriö ja adhd, mutta silti kirjoitti polustaan kampaajalinjalla ja siitä, miten paljon sekin vaati työtä ja työtä. Ja nykytilanne on se, että on yrittäjä. Todella hieno suoritus noilla korteilla, kun itse en osaisi kuvitella itseäni kampaajana, vaikka minullakin ilmeisesti lieviä hahmotuksen vaikeuksia, jos on psykologiin uskomista, vaikka on minuun voinut luottaa ajessani mopoa teininä, ja osaan arvioida, onko auto hyvin kaukana vai lähellä ennen kuin ohitan suojatien. Junalla kulkeminenkaan ei ole painajaismaista.

Minulla on diagnoosi laaja-alaisista oppimisvaikeuksista (entinen heikkolahjaisuus) eli käytännössä olen vammainen. Mieluummin olisin kehitysvammainen ja täysin tietämätön tyhmyydestäni. Nyt olenkin melkein väliinputoaja, jolla on kyllä ammatillinen tutkinto tavallisesta ammattikoulusta. En vain jaksaisi tehdä ravintola-alan töitä. Ei minusta taida koskaan tulla yhteiskunnalle hyödyllistä ihmistä, vaikka kuinka haluaisin. Tiedän, että surkuttelemalla tilannetta mikään ei tule nenän eteen Manulle illallinen. Olen vain realisti. Laiskuus on ollut helpoin tie, ja kotona asuessakin käytin suurimman osan ajasta tietokoneella, enkä jaksanut lukea kokeisiin, koska "ei jää päähän".

On se yrittäjyyskin pyörinyt mielessä, mutta eipä tällainen idiootti taida sellaisena pärjätä, kun matematiikka oli helpotettu aine, vaikka ymmärrän vielä 2 + 2 = 4. Prosentteja osaan laskea laskimen avulla. Mutta annas kun mennään x:n ja y:n ratkaisemiseen, niin johan alkaa olla hepreaa. Työn pitäisi olla sellaista, jota voisin tehdä itse ja ei tarvitsisi päätä käyttää. Valitettavasti vain kiusaamisen takia olen tullut salaperäiseksi ja helposti olen pelännyt kömpelyyteni paljastuvan. Käteni suoraan sanoen vapisee joissakin asioissa. Kouluun ei tekisi mieli enää mennä, kun jäi traumoja yhdestä työssäoppimisjaksosta lautasten kantelun takia, mutta se oli pakko suorittaa. Peruskoululaisena vihasin ryhmätöitä ja ei kiinnosta edelleenkään, jos niissä käydään jotain turhia aiheita. Esimerkkinä kansanopiston lyhyessä työelämäkoulutuksessa turhauduin joihinkin tunnelässytysleikkeihin, kun olisin halunnut keskittyä "oikeisiin" asioihin.