Selittäkää, miten joku voi oikeasti kannattaa ruumillista kurittamista? Olin ihan huuli pyöreänä kun normaalina pitämäni tuttava
sanoi ihan tosissaan niin, että hänen mielestään pitäisi tarvittaessa voida lapsia vyöllä kurittaa. Ja hänellä on itsellään kaksi kouluikäistä tyttöä. Kysyin, että voisiko hän muka kurittaa näitä tyttöjä, niin sanoi, että kyllä silloin, jos ei muuten mene asia perille. Ja että ruumillinen kurittaminen ei muka mitenkään vähentäisi sitä, miten paljon hän lapsiaan rakastaa.
Siis mitä? Mulla meni aivot kyllä solmuun, kun yritin tätä logiikka sulatella!
Kommentit (383)
Vierailija kirjoitti:
Minä sain vyöstä lapsena. Lisäksi luunappeja. Kyllä jäi jonkinlaiset traumat.
Yksi ensimmäisistä muistoistani on, kun isä antoi selkäsaunan ollessani 5-vuotias. En muista fyysistä kipua tilanteesta, tuskinpa isä edes kovin lujaa löi, mutta muistan oman hämmennykseni ja turvattomuuden tunteeni. Muistan sen useamman päivän kestäneen ajatuksen, että miksi isä teki minulle näin. En ymmärtänyt ollenkaan, mitä olin tehnyt väärin. Kärsin koko lapsuuden unettomuudesta, ja uskon sen osittain johtuvan tuosta fyysisestä kurituksesta, joka aiheutti turvattomuutta ja epäluottamusta.
On valtava ero siinä jos lapsi ymmärtää saaneensa kurituksen aiheesta verrattuna siihen ettei hän ymmärrä saati että kokee kurituksen selkeästi aiheettomaksi ja väärämieliseksi.
Pitäisi ehdottomasti sallia luunapit, tukistus ja selkäsauna josta ei jää pysyviä jälkiä. Nykyinen hyssyttelymalli ei toimi.
Putkinäkökokemuksella on helppo sanoa noin.