Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään?
23.11.2014 |
Meillä yhdellä kolmesta lapsesta on tämä lahja. Poika on aiemmin asunut jossain Neuvostoliiton alueella. Hän on kertonut että kesäisin hän oli aina Mustanmeren rannalla lasten kesäleirillä. Lisäksi on kertonut paljon entisestä kodista. Rappukäytävään oli ruskea ovi, jossa ei ollut ikkunaa. Asunnossa oli yksi makuuhuone, jossa poika nukkui kahden sisarensa kanssa, vanhemmilla oli oma soppi olohuoneessa. Keittiössä oli punainen ruokapöytä ja vihreät tuolit. Myös perheen mummo oli usein pitkiä aikoja heidän luonaan, mummo asui maalaiskylässä jossa poikakin kävi usein.
Makuuhuoneen ikkunasta näkyi junarata, jota poika katseli usein, meillä poika on nytkin hirveän kiinnostunut junista, luulen että se on perua tästä entisestä elämästä. Koulusta poika on kertonut että kouluilla ei ollut nimeä kuten Suomessa vaan jokaisella koululla oli oma numero kuten koulu numero 16 jne. Nimiä poika ei ole maininnut mutta on sattumalta kuullut muutaman kerran nimen Artjom. Poika on silloin mennyt hyvin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi. Olenkin miettinyt että onkohan poika ollut aiemmin nimeltään Artjom. Tai sitten joku muu lähipiiristä on ollut, isä tms.
Ja kun kävimme Pietarissa pojan ollessa 5-vuotias niin olimme puistossa ja istuimme penkillä syömässä eväitä, niin silloin poika totesi että nyt minulla on sellainen tunne että olen tullut kotiin. Hän saattaa olla asunut Pietarissa, olen yrittänyt poja kertomuksista päätellä kaupunkia mutta sitä en ole vielä saanut selvlle.
Poikaoli myös ihan vauvasta asti hirveän pelokas autossa. Heti kun vein autoon niin alkoi itkeä, muiden lasten kanssa ei ole ollut samanlasta. Poika myös kyseli myöhemmin paljon että ei kai vain ajeta kolari, ei kai auto törmää. Sanoin siihen että ei tietenään törmää, ollaan täällä autosa ihan turvassa. Siihen poika sanoi vain "eikä olla". Tästä olen päätellyt että hän on ehkä entisessä elämässä menehtynyt auto-onnettomuudessa.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Näitä tarinoita on ollut aivan ihana kuulla!
Kommentit (798)
Vierailija kirjoitti:
Materia ei häviä, se vain muuttaa muotoaan. Tähdistä tulee pölyä, pölystä uusia tähtiä ja planeettoja, planeetoille elämää. Samalla lailla "elämän voima", sielu, miksi sitä kutsuttekin, on ja pysyy, se vain muuttaa muotoaan. Sielu ja elämä vaihtaa paikkaa ja olomuotoa, mutta se ei häviä koskaan. Sen voi vaikka visualisoida näkymättömäksi verkoksi joka on aina ja kaikkialla, ja joka pulpahtaa pintaan kaikkeen elävään. Niin eläimiin kasveihin kuin ihmisiinkin - ja kaikkeen siihen muuhun elämään jota universumissa on. Me olemme kaikki sitä samaa, eikä yhtä ja samaa voi laskea kappalemäärittäin. Kaikki on kaikkea. Jokaisessa meissä on osa samaa universumin elämän sielua, tämän ihmismuodon aistit eivät vain riitä havannoimaan yhteyttämme.
Ei nyt oikeasti tätä hölmöyttä. _Energia_ ei häviä, eli kun leijona syö antiloopin ja ulostaa sen kropastaan, se energia siirtyy maahan (lannoite) joka auttaa luonnon kiertokulkua. Mitään sieluja ei ole. Tämä sama energia on juuri sitä, kun tähdet räjähtävät ja aiheuttavat vastareaktioita. Tapahtumalla on aina seurauksia, mutta mitään taianomaisia sielusäikeitä ei kyllä ole kuin Harry Pottereissa. Nyt jotain rotia tähän huuhaahöpötykseen ja käteen vaikkapa Richard Dawkinsonin pari kirjaa. Siitä on hyvä aloittaa ymmärtämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon aina tiennyt, että mun tyttö (nyt 2,5v) on vanha sielu. Helppo lapsi, joka ei turhia ole koskaan huutanut. Vaikea selittää, mutta tulee vain sellainen olo, että tämä tyttö se tietää miten homma tehdään kun on tehnyt asiat niin monesti ennenkin. Silmissä on jotain sellaista, että näkee niiden eläneen ennenkin monet kerrat.
Poika taas on kertonut levottomia juttuja 4-5-vuotiaana siitä, miten asui etelässä ennen meille syntymistä Jari-enollaan, joka sitten putosi saunankiukaalle ja kuoli. Tässä minun mielestäni yhdistyy monenlaista lapsen kuulemaa juttua; mummolan naapurissa asuva Jari, enonsa joka sai lapsena palovamman saunan kiukaasta ja kuolleet muut sukulaiset. :)
Vierailija kirjoitti:
Mä oon aina tiennyt, että mun tyttö (nyt 2,5v) on vanha sielu. Helppo lapsi, joka ei turhia ole koskaan huutanut. Vaikea selittää, mutta tulee vain sellainen olo, että tämä tyttö se tietää miten homma tehdään kun on tehnyt asiat niin monesti ennenkin. Silmissä on jotain sellaista, että näkee niiden eläneen ennenkin monet kerrat.
Poika taas on kertonut levottomia juttuja 4-5-vuotiaana siitä, miten asui etelässä ennen meille syntymistä Jari-enollaan, joka sitten putosi saunankiukaalle ja kuoli. Tässä minun mielestäni yhdistyy monenlaista lapsen kuulemaa juttua; mummolan naapurissa asuva Jari, enonsa joka sai lapsena palovamman saunan kiukaasta ja kuolleet muut sukulaiset. :)
Ah, aika hyvin kuvasit tuota lapsen tapaa kertoa juttujaan. On siis kertomuksia mielikuvituksesta lähtöisin sekä ihan yksityiskohtaisiakin tieto - ja kokemus -tyyppisiä, kuten täällä jotkut ovat aiemmin kertoneet.
Minäkin "tiesin" lapseni kohdalla, että hän on vanha sielu. Silmistä. Ja toden totta, hänkin on ollut helppo ja aurinkoinen luonne ja itkenyt aina vain "kohteliaisuussyistä" :-D Viisas ja tietäväinen jo pienenä, ja ollut aina lempeä, huolehtivainen ja toisia kannustava.
Kerran S-marketissa ollessamme tuli romaninainen sanomaan minulle, että:"Tiedätkö, tuo sinun lapses on niin erikoinen lapsi, tiiät varmaan itsekin? Hän on indigo-lapsi ja vanha sielu. Hän on viisas ja kultainen luonne, eikö olekin? " Lähinnä olin yllättynyt tästä lähestymisestä ja ynähtelin jotakin. Kuitenkin hän osui niin oikeaan! No, kukapa äiti ei lastaan pitäisi erikoistapauksena... :-)
En oikeastaan yllättynyt, kun lapsi totesi varmanoloisesti ilmoittauduttuaan purjehduskurssille, että:"Tämä on tuttua, olen ollut entisessä elämässä merimies, joka hukkui kun laiva upposi." Itse en ole koskaan näitä asioita puhellut, nytkin vaan hymähdin, että:"Jaa, niinkös on." Yllättävää oli, että hän osasi tosiaan tehdä solmuja helposti ja purjeitakin osasi pyörittää tuulen mukaan kuin vanha tekijä :-O Ohjaaja antoi minulle palautetta tunnin jälkeen, ettei tuota poikaa tarvitse opettaa, kun sehän jo osaa niin hyvin! Jäin vähän miettimään itsekseni.
Minulla oli kuulemma lapsena näitä "edellisessä elämässä" -kertomuksia. Hämäriä mielikuvia on edelleen maisemista Englannin maaseudulta, jossa kävelin aurinkoisessa säässä hiekkatietä ruskeissa polvihousuissa myllylle. Toinen asia mikä on aina sykähdyttänyt, on Suomen sisällissota 1918. Suren niiden punaisten epätoivoa. Meillä ei olla kotona koskaan oltu poliittisia suuntaan eikä toiseen, mutta tuo sota ja sen epäreiluus sattuu. Ehkä näistäkin on nähnyt elokuvia ja se vaikuttaa mielikuviin? Jaa-a.
Serkkuni poika on ihan pienestä saakka pelännyt tulitikkuja. Tulitikkujen käyttö aiheutti kovaa ahdistunutta itkua. Poika oli ihan jäykkänä kauhusta. Sytkärit ei aiheuta minkäänlaista reaktiota.
Nyt vähän vanhempana poika aina välillä on sanonut että isoveli tökki häntä palavilla tulitikuilla. Poika on ainut lapsi serkkuni perheessä.
Kerran kun silittelin tyttöni päätä ja pitelin häntä lähellä jotta nukahtaisi, kysyi hän "muistatko kun silitin ja halasin sinua samalla tavalla silloin kun äitisi kuoli"
Olin 5 vuotias ja isosiskoni lohdutti minua äidin kuollessa.
Siskoni kuoli melkein päivälleen vuosi ennen tyttöni syntymää. Tyttö muutenkin on puhunut lapsuudestani sellaisia asioita joita ei mitenkään voi tietää.
Itse olen nähnyt samaa painajaista lapsesta saakka melkein joka yö.
Olen joko luolassa tai kiviseinäisessä huoneessa ja minun pitää valita kahdesta lapsesta, kumpi saa elää. En tiedä ovatko lapset unessa omiani, mutta ainakin minulle todella rakkaita.
Siihen en ota kantaa onko edelliset elämät totta vai ei. Minusta jokainen saa uskoa mihin haluaa. Kerroimpahan vain omat kokemukseni.
Olen melko varma, että olen ollut entisessä elämässäni hevonen. Ainakin jossain niistä. Olen niin pienestä kun jaksan muistaa, rakastanut hevosia. Leikin vain hevosilla ja leikin olevani hevonen. Saatoin tuntikausia juosta nelinkontin ja kuvitella olevani hevonen. Ratsastamaan ja talleille olen halunnut aina. Olen myöhemminkin miettinyt, että miksi juuri hevoset? Nykyään omistan hevosen, eikä minulle ole edes kovin tärkeää päästä ratsastamaan. Haluan vain käyskennellä laitumella sen kanssa, viedä heinää jne. En ole mitenkään herkkä ihminen, en itke tai koe mitään tunnekuohuja. Omat häät, siskon rippijuhlat, jne. en ole tunteillut yhtään. Sitten menin ensimmäisen kerran kuninkuusraveihin. Hevoset juoksivat radalle, herranjumala, aloin itkeä. Jokin aivan käsittämätön tunteellisuus niitä eläimiä kohtaan hyökyi ylitseni. Minun on välillä hankalaa toimia ihmisten kanssa, en ole kiinnostunut niiden asioista. Olen ollut lapsenakin vähän erakkoluonne. Jaksanut leikkiä itsekseni hiljakseen ja yleensä vain hevosleikkejä ;) Nukeilla leikkivät kaverini olivat mielestäni todella omituista sakkia, en osannut leikkiä niillä ollenkaan. Aikuisiällä olen vain pohtinut mikä tämän järkyttävän palon hevosia kohtaan on saanut aikaiseksi, sillä vanhempani eivät ole siihen mitenkään rohkaisseet eikä minulla ole ollut kosketusta hevosiin niin pienenä. Heti kun opin puhumaan aloin vaatia isältäni meille hevosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani katseessa näkyi jo muutaman päivän ikäisenä vanha sielu, joka katosi muutamien viikkojen kuluessa. Ihan kun hän olisi ensin hämmentyneenä tarkkailut meitä edellisen elämänsä henkilönä vastasyntyneenä ja sitten muuttunut kokonaan vauvaksi kun on huomannut, että hyvähän tässä on olla. Mielestäni tätä näkee lähes kaikissa vauvoissa ja voi olla ettei sillä ole mitään tekemistä uudelleen syntymän kanssa.
Mutta kokemusta noista lasten kertomuksista on.
Pienenä vauvana hän tuijotti usein sylissä ollessaan hyvin tarkkaavaisesti ja pitkään seinällä olevaa mustavalkoista WTC taulua.
Me muutama vuosi, eikä taulu herättänyt enää huomuota kunnes hän alkoi puhumaan lyhyitä lauseita. Hän kertoi myös taulusta.
"Lentokone meni rikki"
"Lentokone meni tuosta välistä ja sitten se kaatu"
Näitä toisti harvakseltaan eikä sen enenpää, kunnes nyt taas tauon jälkeen näiden samojen lauseiden lisäksi on tullut mm.
"Lentokone ajoi mun päälle kun olin pöydällä"
"Äiti itki tiessä"
Kun kysyin olinko minä siellä joka itki, poika sanoi "Et sinä äiti vaan äiti"
Poika näkee usein painajaista, jossa lentokone ajaa päälle.
Toki poika on saattanut telkusta nähdä tornien sortumisen, muistaa ja osaa yhdistää näkemänsä mustavalkoiseen kuvaan sekä lisäksi kertoo muita yksityiskohtia.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 12:16"][quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 11:52"]
Koska ihminen elää vain yhden kerran niin... päättelepä ihan itse.
Jos lapsella on vilkas mielikuvitus niin se on aivan eri asia.
Kuinka sinä voit olla asiasta 100 % varma, kun maailman tiedemiehetkään eivät ole pystyneet asiaa todistamaan suuntaan tai toiseen? Todista väitteesi, on vain yksi elämä? Se, että sinä väität niin ei tee asiasta faktaa.
Maailmassa on monta ihmeellistä ja kummallista asiaa, ja vaikka sinä et niistä tiedäkään, se ei tee näistä asioista vähemmän tosia.
Samaa mieltä. Faktoja kehiin ja keskusteluihin!
Voi teidän kanssa. Faktaahan on ainoastaan se, että todisteita ei ole kuin yhdestä elämästä. Se ei ole järkevien ihmisten tehtävä todistaa, että on vain yksi elämä, vaan teidän hassujen pitää todistaa, että on jotain muutakin, koska te niin väitätte. Onnea matkaan. Lasten mielikuvitus muuten ei riitä todisteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllähän sen näkee ihan vain ihmisiä katsomalla, että on nuoria ja vanhoja sieluja. Aivan eri olemus, katse yms. Tai siis minä näen, en tiedä muista.
Kerro lisää, kuulostaa nimittäin mielenkiintoiselta. Mistä esim. erottaa nuoren ja vanhan sielun?
Jos tietäisin tai tuntisin tosielämässä AP:n kaltaisen ihmisen, jolla olisi alaikäisiä lapsia, tekisin lastensuojeluilmoituksen välittömästi. Lapselle ei ole hyväksi olla sellaisten aikuisten seurassa, joilla päänupista vippaa noin kovasti. Jokaisella lapsella on oikeus mielenterveydeltään täysin terveisiin vanhempiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ole mutta serkkuni kertoo usein salatuista elämistä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tietäisin tai tuntisin tosielämässä AP:n kaltaisen ihmisen, jolla olisi alaikäisiä lapsia, tekisin lastensuojeluilmoituksen välittömästi. Lapselle ei ole hyväksi olla sellaisten aikuisten seurassa, joilla päänupista vippaa noin kovasti. Jokaisella lapsella on oikeus mielenterveydeltään täysin terveisiin vanhempiin.
Ja miksiköhän tätäkin on alapeukutettu? Kyllä on mielestäni täysin perusteltua ottaa yhteyttä ammattiauttajiin siinä tapauksessa, jos lapsen vanhemmat tai huoltajat ovat mielenterveydeltään niin seonneita, että nämä hihhulivanhemmat uskovat kaikkiin demoneihin, maahisiin, spiritismiin riivattuihin nukkeihin ja tai riivattuihin esineisiin. Jos kyseessä on lapseton aikuinen ihminen, niin silloin tilanne ei ole niin vakava, mutta kun kyseessä on perheellinen aikuinen ihminen, joka syöttää samaa puppua lapsilleen, on tilanne paljon vakavampi. Aika helvetin alhaista opettaa vaikka lapsi pelkäämään demoneiden, maahisten, spiritismin, riivattujen nukkejen tai riivattujen esineiden vuoksi jotain sellaista asiaa, joiden pelolle ei todellisuudessa ole yhtään mitään perusteita. Tämä menee äärimmillään joillakin siihen pisteeseen, että se rajoittaa esim. lapsen harratuksia, lapsen mahdollisuuksia tavata kavereitaan ja jopa lapsen mahdollisuuksia koulunkäyntiin. Siinä alkaa silloin lapsenkin normaali elämä, normaali sosiaalinen kanssakäyminen yms. elämään kuuluvat normaalit asiat rajoittumaan ja kärsimään. Tuollaisessa tapauksessa on jo täysin perusteltua ottaa yhteyttä ammattiauttajiin, jotta lapsella olisi mahdollisuudet päästä täysipäisten huoltajien huollettavaksi ja jotta lapsella olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet päästä takaisin normaaliin elämään kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tietäisin tai tuntisin tosielämässä AP:n kaltaisen ihmisen, jolla olisi alaikäisiä lapsia, tekisin lastensuojeluilmoituksen välittömästi. Lapselle ei ole hyväksi olla sellaisten aikuisten seurassa, joilla päänupista vippaa noin kovasti. Jokaisella lapsella on oikeus mielenterveydeltään täysin terveisiin vanhempiin.
Ja miksiköhän tätäkin on alapeukutettu? Kyllä on mielestäni täysin perusteltua ottaa yhteyttä ammattiauttajiin siinä tapauksessa, jos lapsen vanhemmat tai huoltajat ovat mielenterveydeltään niin seonneita, että nämä hihhulivanhemmat uskovat kaikkiin demoneihin, maahisiin, spiritismiin riivattuihin nukkeihin ja tai riivattuihin esineisiin. Jos kyseessä on lapseton aikuinen ihminen, niin silloin tilanne ei ole niin vakava, mutta kun kyseessä on perheellinen aikuinen ihminen, joka syöttää samaa puppua lapsilleen, on tilanne paljon vakavampi. Aika helvetin alhaista opettaa vaikka lapsi pelkäämään demoneiden, maahisten, spiritismin, riivattujen nukkejen tai riivattujen esineiden vuoksi jotain sellaista asiaa, joiden pelolle ei todellisuudessa ole yhtään mitään perusteita. Tämä menee äärimmillään joillakin siihen pisteeseen, että se rajoittaa esim. lapsen harratuksia, lapsen mahdollisuuksia tavata kavereitaan ja jopa lapsen mahdollisuuksia koulunkäyntiin. Siinä alkaa silloin lapsenkin normaali elämä, normaali sosiaalinen kanssakäyminen yms. elämään kuuluvat normaalit asiat rajoittumaan ja kärsimään. Tuollaisessa tapauksessa on jo täysin perusteltua ottaa yhteyttä ammattiauttajiin, jotta lapsella olisi mahdollisuudet päästä täysipäisten huoltajien huollettavaksi ja jotta lapsella olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet päästä takaisin normaaliin elämään kiinni.
Siinä tapauksessa täytyy tehdä myös ilmoitukset siitä että lapsi viedään pyhäkouluun tai kirkkoon, tai niihin verrattavaan. Kaikilta uskovaisilta pitäisi ottaa lapset siinä tapauksessa pois? Koska kuten sanoit:
"Tämä menee äärimmillään joillakin siihen pisteeseen, että se rajoittaa esim. lapsen harratuksia, lapsen mahdollisuuksia tavata kavereitaan ja jopa lapsen mahdollisuuksia koulunkäyntiin. Siinä alkaa silloin lapsenkin normaali elämä, normaali sosiaalinen kanssakäyminen yms. elämään kuuluvat normaalit asiat rajoittumaan ja kärsimään. Tuollaisessa tapauksessa on jo täysin perusteltua ottaa yhteyttä ammattiauttajiin, jotta lapsella olisi mahdollisuudet päästä täysipäisten huoltajien huollettavaksi ja jotta lapsella olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet päästä takaisin normaaliin elämään kiinni." Näinhän se menee kaikissa uskomuksissa, eikö?
Minä muistin lapsena jotain asioita ilmeisesti edellisestä elämästä tai edellisistä elämistä, mutta minua kiellettiin puhumasta niistä ja myös rangaistiin puheista, niin olen vähitellen unohtanut oikeastaan kaiken mitä lapsena muistin, koska siitä ei saanut puhua. Ainoastaan jonkinlainen aavistus edellisistä elämistä on jäänyt jäljelle ja jonkinlainen haalea muistikuva, että joku niistä liittyisi 1800-luvun suomeen ja että se elämä olisi päätynyt kuolemaan lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kunnellut! kirjoitti:
Kyllä lapset n.2-3 vuotiaat alkavat ihan itsekseen jutella näitä asioita,ei johdattelemalla,kukaan ei yleesä kysy heltä mitään ,vaan juttu tulee ihan luonnostaan ja aikuiset suorastaan pelästyvät näitä juttuja,eivätkä tiedä mitä sanoisivat.Kun lapsi huomaa,että nämä aikaisemmat elämän puheet pelottavat aikuisia tai he eivät niitä usko,he lopettavat niistä puhumisen.Näin on ja kukaan kaksivuotias ei voi näitä mielikuvitukselllaankaan itse keksiä,he vain kertovat mitä muistavat,eivätkä niitä mistään saduista opi.He kyllä erottavat sadun ja totuuden hyvinkin,enkä ole kuullut lasten olleen edellisessä elämässä ikinä esim.punahilkka,lumikki,teräsmies tai muukaan satuolento.Kyllä nämä edellisen elämän kertomukset tulevat ihan yllättäen vanhemmillekkin,eikä kaikki niistä uskalla puhua.Läheskään kaikki lapset eivät niitä puhu eikä muistakkaan.Siitä kertoo vain muutama lapsi, kuulin tällaisen jutun vasta lapsen lapsen suusta,omat lapseni eivät kertoilleet mitään sellaista pienenä.Siksi luulen,että vain harva lapsikaan niitä muistaa.
2-3 vuotiaat puhuu aika paljon muutakin. Uskotko sinä siis kaiken mitä 2-3 vuotias sanoo?
Tässäkin ketjussa osa on aivan selviä keksittyjä provoja, mutta edellisiin elämiin uskovilla on niin vahva usko, etteivät kykene erottamaan valetta todesta, eivät tässä ketjussa eivätkä omien lastensa kanssa. Case closed!
Riittääkö, että joku sanoo kuun olevan juustoa? Vai pitääkö hänen todistaa kuun olevan juustoa? Vai pitääkö toisin uskovan todistaa, että kuu ei ole juustoa?
Ihmisen psyyke on sellainen, että muistaa alitajuisesti nähtyjä asioita. Se että lapsi uskoo olevansa uudellensyntynyt venäläinen lapsi voi johtua vaikka hänen näkemästään tv-ohjelmasta, kuullusta sadusta, radiosta tulleesta uutisesta tai kaikkien näiden yhdistelmästä kera oman mielikuvituksen ja sen, että aikuiset vahvistavat ja ohjaavat lapsen tarinointia haluamaansa suuntaan.
Voimakkaat tuntemukset jostakin korkeammasta voimasta tai dejavu-ilmiö on nekin ihan selitettävissä olevia asioita ja niitä tulee kaikille. Toiset vain tarttuu niihin uskonsa voimalla ja toiset taas unohtavat hetken päästä tapahtuman, koska ei pidä sitä mitenkään ihmeellisenä.
Vierailija kirjoitti:
Jos tietäisin tai tuntisin tosielämässä AP:n kaltaisen ihmisen, jolla olisi alaikäisiä lapsia, tekisin lastensuojeluilmoituksen välittömästi. Lapselle ei ole hyväksi olla sellaisten aikuisten seurassa, joilla päänupista vippaa noin kovasti. Jokaisella lapsella on oikeus mielenterveydeltään täysin terveisiin vanhempiin.
Sää oot itse mt-ongelmainen ja näet vain oman nenänpääsi. Et muuta.
Minun tyttärelleni ei kaksivuotiaana oltu kerrottu mitään uskonnoista tai elämänkatsomuksista eikä sanallakaan viitattu esim. jälleensyntymiseen. Kun tyttö kuuli, että hänen vaarinsa oli kuollut, hän kysyi heti: "Kenen vauva vaarista nyt tulee?".
Se tuntui aika karmivalta - ikään kuin hän olisi tiennyt jotain mitä me emme...
Olen täällä aiemminkin puhunut, mutta yksi lapsistani on puhunut ehkä 2-v iästä mormooneista. Kertonut mm.siitä kun oltiin mormoonikirkossa ja siellä oli se uima-allas jne. Ei ole koskaan oltu, eikä ole aavistusta mitä siellä kirkossa on.
Päiväkodin tädit luulivat meidän olevan mormoneja (tai aktiiviuskovia) pojan enkeli ja jumaljuttujen takia.
Vaimo kertoo edelleen kehon kielellä olleensa edellisessä elämässä lahna.
Niin on. On niin helppoa vastata ettei jaksa, kun vaikeasti kehitysvammaisia lukuunottamatta jokainen pystyy keksimään mistä sieluja voi tulla ja aika harvalla vammaisille selittäminen on täällä kirjoittelun ensisijainen kohderyhmä. Sieluja voi tulla sieltä mistä ne on alunperinkin tulleet, taivas tietää millä mekanismilla. Tai ehkä niitä on muutenkin jo tsiljoonia, ja elämä maapallolla on vain yksi sielun jänskä kesäleiri. Ehkä koko juttu on simulaatio tai joku tietokonepeli. Esimerkiksi. Ehkä ihmisaivojen on yhtä turhaa miettiä tätä mysteeriä kuin koiran suhteellisuusteoriaa. Sulle: älä jaksa.