Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään?
23.11.2014 |
Meillä yhdellä kolmesta lapsesta on tämä lahja. Poika on aiemmin asunut jossain Neuvostoliiton alueella. Hän on kertonut että kesäisin hän oli aina Mustanmeren rannalla lasten kesäleirillä. Lisäksi on kertonut paljon entisestä kodista. Rappukäytävään oli ruskea ovi, jossa ei ollut ikkunaa. Asunnossa oli yksi makuuhuone, jossa poika nukkui kahden sisarensa kanssa, vanhemmilla oli oma soppi olohuoneessa. Keittiössä oli punainen ruokapöytä ja vihreät tuolit. Myös perheen mummo oli usein pitkiä aikoja heidän luonaan, mummo asui maalaiskylässä jossa poikakin kävi usein.
Makuuhuoneen ikkunasta näkyi junarata, jota poika katseli usein, meillä poika on nytkin hirveän kiinnostunut junista, luulen että se on perua tästä entisestä elämästä. Koulusta poika on kertonut että kouluilla ei ollut nimeä kuten Suomessa vaan jokaisella koululla oli oma numero kuten koulu numero 16 jne. Nimiä poika ei ole maininnut mutta on sattumalta kuullut muutaman kerran nimen Artjom. Poika on silloin mennyt hyvin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi. Olenkin miettinyt että onkohan poika ollut aiemmin nimeltään Artjom. Tai sitten joku muu lähipiiristä on ollut, isä tms.
Ja kun kävimme Pietarissa pojan ollessa 5-vuotias niin olimme puistossa ja istuimme penkillä syömässä eväitä, niin silloin poika totesi että nyt minulla on sellainen tunne että olen tullut kotiin. Hän saattaa olla asunut Pietarissa, olen yrittänyt poja kertomuksista päätellä kaupunkia mutta sitä en ole vielä saanut selvlle.
Poikaoli myös ihan vauvasta asti hirveän pelokas autossa. Heti kun vein autoon niin alkoi itkeä, muiden lasten kanssa ei ole ollut samanlasta. Poika myös kyseli myöhemmin paljon että ei kai vain ajeta kolari, ei kai auto törmää. Sanoin siihen että ei tietenään törmää, ollaan täällä autosa ihan turvassa. Siihen poika sanoi vain "eikä olla". Tästä olen päätellyt että hän on ehkä entisessä elämässä menehtynyt auto-onnettomuudessa.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Näitä tarinoita on ollut aivan ihana kuulla!
Kommentit (798)
Kannattaa aikuiset muistaa, että tekin olette olleet niitä lapsia joskus. Teilläkin on voinut olla näitä juttuja lapsena, mutta oitte vaan unohtaneet ne.
Mun lapsi on kertonut ihan pienestä pitäen asuneensa kiinassa ja kaikki kiinalaisuuteen viittaava kiehtoo häntä edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapsi kertoo välillä kaikkia ihan kummia juttuja, en oikein jaksa uskoa että kyse on entisestä elämästä mutta sellaisia juttuja kuitenkin, joista en yhtään tiedä mistä on moisia keksinyt. Yksi päivä lapsi 3v kysyi, että miksi me ei koskaan äiti sanota sitä rukousta. Kysyin, että mitä ihmeen rukousta. No sitä Israel-rukousta tietty, lapsi vastasi.
Ollaan siis ihan ateisteja eikä omisteta edes telkkaria eikä lapsen kanssa olla vielä puhuttu uskontojuttuja, en vaan voi ymmärtää mistä ihmeestä hän olisi voinut kuulla mistään Israel-rukouksesta, kun edes rukoilusta ei ole koskaan puhuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elänyt ainakin Saksassa ja luulen, että elämäni on liittynyt jollakin tapaa natseihin. Siksi tunnen selittämätöntä kammoa natseihin liittyviin asioihin esim. elokuvissa ja näen usein painajaisia, joissa he vainoavat minua. Varsinkin moottoripyörän sivuvaunut saavat aikaan puistatuksia... Toisaalta saksan (kielen) oppiminen on aina ollut minulle helppoa ja se onkin suomen lisäksi vahvin kieleni. Toinen asia, mikä minua on ihmetyttänyt "tässä elämässä" on viehtymys vanhoihin kartanoihin ja korkeihin huoneisiin. Kun käyn jossain em. paikassa minut valtaa tunne, että olen tullut kotiin ja kokenut tämän kaiken ennenkin. Joudun lähes hypnoosiin ja kuljen huoneesta toiseen kuin lumoutuneena. Perheeni nauraakin, etten sen jälkeen näe tai kuule mitään, kun pääsen tällaiseen ympäristöön.
vai että on natsit jahdanneet sinua? Ja sen takia osaat nyt hyvin saksan kieltä? kuules, jos olit juutalainen ,niin et sinä saksaa puhuisi. Näetkö nyt miten lapsellisia nämä ajatuksenne ovat? vainotut Juutalaiset ei puhuneet saksaa vaan esim. puolaa tai tsekkiä, tai hollantia tms, ja ainakin hepreaa tai jiddishiä. HAHAHAHAH! Näissä teidän jutuissae ei ole mitään tolkkua.
Miksi ihmeessä saksalaiset juutalaiset eivät olisi puhuneet saksaa? Toki puhuttiin myös jiddisiä, mutta kyllä äidinkieli suurimmalla osalla saksanjuutalaisista oli saksa, ihan kuin amerikkalaisten juutalaisten äidinkieli on englanti ja suomalaisten juutalaisten on suomi, vaikka jotkut hepreaakin osaavat.
Kaikkien lapset varmasti satuilee mutta muistan kuinka itse ajattelin omasta parivuotiaastani joka oppi aikaisin puhumaan ja on muutenkin fiksu, että olisi todella outoa ja luonnonvastaista jos tämä rupeaisi heti puhumaan opittuaan sanoman että et ole minun oikea äitini. Sen ikäisellä tuollainen ajattelu tuntuu suoraan sanottuna mahdottomalta jo ihan sen suhteen mikä on lapsen ajattelukuky. Omalla lapsella ei siis ole ollut mitään tuollaista mutta muistan kuinka luin artikkelin aiheesta tuolloin kun oma oli sen ikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elänyt ainakin Saksassa ja luulen, että elämäni on liittynyt jollakin tapaa natseihin. Siksi tunnen selittämätöntä kammoa natseihin liittyviin asioihin esim. elokuvissa ja näen usein painajaisia, joissa he vainoavat minua. Varsinkin moottoripyörän sivuvaunut saavat aikaan puistatuksia... Toisaalta saksan (kielen) oppiminen on aina ollut minulle helppoa ja se onkin suomen lisäksi vahvin kieleni. Toinen asia, mikä minua on ihmetyttänyt "tässä elämässä" on viehtymys vanhoihin kartanoihin ja korkeihin huoneisiin. Kun käyn jossain em. paikassa minut valtaa tunne, että olen tullut kotiin ja kokenut tämän kaiken ennenkin. Joudun lähes hypnoosiin ja kuljen huoneesta toiseen kuin lumoutuneena. Perheeni nauraakin, etten sen jälkeen näe tai kuule mitään, kun pääsen tällaiseen ympäristöön.
vai että on natsit jahdanneet sinua? Ja sen takia osaat nyt hyvin saksan kieltä? kuules, jos olit juutalainen ,niin et sinä saksaa puhuisi. Näetkö nyt miten lapsellisia nämä ajatuksenne ovat? vainotut Juutalaiset ei puhuneet saksaa vaan esim. puolaa tai tsekkiä, tai hollantia tms, ja ainakin hepreaa tai jiddishiä. HAHAHAHAH! Näissä teidän jutuissae ei ole mitään tolkkua.
Miksi ihmeessä saksalaiset juutalaiset eivät olisi puhuneet saksaa? Toki puhuttiin myös jiddisiä, mutta kyllä äidinkieli suurimmalla osalla saksanjuutalaisista oli saksa, ihan kuin amerikkalaisten juutalaisten äidinkieli on englanti ja suomalaisten juutalaisten on suomi, vaikka jotkut hepreaakin osaavat.
no sittenhän sinun pitäisi puhua Yiddishiä myös kuin vettä vaan. Avaappa tuo hepreankielinen Toora ja Talmundi niin katotaan miten se sujuu. Sinähän osaat sen ulkoa koska se on ollu pakko opetella bar mitzvahissa. Yiddish oli äidinkieli euroopan juutalaisilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huomaatteko minkäänlaista johdonmukaisuutta näissä tarinoissa? Lähes kaikki uskovat kokeneensa väkivaltaisen kuoleman (keskitysleirit, murhat, laivan uppoaminen...), miksei kukaan muista miten kuoli sairaalassa 95-vuotiaana rakkaiden ympäröimänä? Ja siihen asti elämä oli ollut pelkkää suorittamista tylsässä toimistoduunissa. Suurin osa näistä "muistoista" liittyy maailmanhistoriallisesti merkittäviin tapahtumiin tai ovat muuten vaan romantisoituja (olin runoilija, pieni kalastajakylä, elin hienossa kartanossa...). Minulle tämä vaikuttaa todella epäuskottavalta ja puoltaa liikaa sitä että ympäristöstä on imetty vaikutteita.
Kyllä minullakin tulee epätodellisen juhlallinen olo kun vierailen vanhoissa huviloissa. Itse ymmärrän sen pikemminkin ihmettelynä elämän katoavaisuutta kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elänyt ainakin Saksassa ja luulen, että elämäni on liittynyt jollakin tapaa natseihin. Siksi tunnen selittämätöntä kammoa natseihin liittyviin asioihin esim. elokuvissa ja näen usein painajaisia, joissa he vainoavat minua. Varsinkin moottoripyörän sivuvaunut saavat aikaan puistatuksia... Toisaalta saksan (kielen) oppiminen on aina ollut minulle helppoa ja se onkin suomen lisäksi vahvin kieleni. Toinen asia, mikä minua on ihmetyttänyt "tässä elämässä" on viehtymys vanhoihin kartanoihin ja korkeihin huoneisiin. Kun käyn jossain em. paikassa minut valtaa tunne, että olen tullut kotiin ja kokenut tämän kaiken ennenkin. Joudun lähes hypnoosiin ja kuljen huoneesta toiseen kuin lumoutuneena. Perheeni nauraakin, etten sen jälkeen näe tai kuule mitään, kun pääsen tällaiseen ympäristöön.
vai että on natsit jahdanneet sinua? Ja sen takia osaat nyt hyvin saksan kieltä? kuules, jos olit juutalainen ,niin et sinä saksaa puhuisi. Näetkö nyt miten lapsellisia nämä ajatuksenne ovat? vainotut Juutalaiset ei puhuneet saksaa vaan esim. puolaa tai tsekkiä, tai hollantia tms, ja ainakin hepreaa tai jiddishiä. HAHAHAHAH! Näissä teidän jutuissae ei ole mitään tolkkua.
Miksi ihmeessä saksalaiset juutalaiset eivät olisi puhuneet saksaa? Toki puhuttiin myös jiddisiä, mutta kyllä äidinkieli suurimmalla osalla saksanjuutalaisista oli saksa, ihan kuin amerikkalaisten juutalaisten äidinkieli on englanti ja suomalaisten juutalaisten on suomi, vaikka jotkut hepreaakin osaavat.
no sittenhän sinun pitäisi puhua Yiddishiä myös kuin vettä vaan. Avaappa tuo hepreankielinen Toora ja Talmundi niin katotaan miten se sujuu. Sinähän osaat sen ulkoa koska se on ollu pakko opetella bar mitzvahissa. Yiddish oli äidinkieli euroopan juutalaisilla.
Miksi minun pitäisi puhua yiddishiä?
Bar mitsvassa ei tarvitse opetella kuin tietty pätkä Toorasta hepreaksi ja mitään Talmundia ei edes ole olemassa. Sitä paitsi kyllä natsisaksassa saivat kyytiä myös sellaiset juutalaiset, jotka eivät olleet mitenkään uskonnollisia eivätkä välttämättä tienneet sanaakaan yiddishiä. Yiddish ei ollut äidinkieli monellakaan Euroopan juutalaisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä luin aikanaan Stevensonin artikkeleita - tutkinut siis yliopistostotasolla asiaa - ja jollen väärin muista niin hypotesi oli että väkivaltainen kuolema jotenkin altistaa sille että lapsi muistaa edellisen elämän. Ja jopa niin että lapsissa on fyysiseen kehoon siirtyneitä merkkejä tapahtumista. Siellä oli mukana melko hämmästyttäviä esimerkkejä joissa onnistuttiin etsimään se edellinen inkarnaatio jne.
Miksi kukaan ei muista olleensa esim Afrikassa 1800-luvulla tai vaikka Etelä-Amerikassa. Miksi kaikki vaan muistaa olleena jossain lähimailla. Vaikuttaa ihan siltä, että sielu on tullut alueilta, joiden oloista löytyy kirjallisuutta ja elokuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi kertoo välillä kaikkia ihan kummia juttuja, en oikein jaksa uskoa että kyse on entisestä elämästä mutta sellaisia juttuja kuitenkin, joista en yhtään tiedä mistä on moisia keksinyt. Yksi päivä lapsi 3v kysyi, että miksi me ei koskaan äiti sanota sitä rukousta. Kysyin, että mitä ihmeen rukousta. No sitä Israel-rukousta tietty, lapsi vastasi.
Ollaan siis ihan ateisteja eikä omisteta edes telkkaria eikä lapsen kanssa olla vielä puhuttu uskontojuttuja, en vaan voi ymmärtää mistä ihmeestä hän olisi voinut kuulla mistään Israel-rukouksesta, kun edes rukoilusta ei ole koskaan puhuttu.
Puistossa, päiväkodissa, kerhossa, perhekerhossa yms. joku muu lapsi sanonut jotain ja lapsi jäänyt ihmettelemään ja kyselemään kun ei itse tiennyt mikä rukous on.
Yllä oleva lisää että muistaakseni tää Stevenson katsoi löytäneensä vähintään parikymmentä tapausta joissa vanhemmat eivät voineet tuntea väitetyn inkarnaation perhettä saati että olisivat päässeet käsiksi ruumiinavauspapereihin joissa oli vammat kerrottu. Tyyliin lapsella on päässään ikäänkuin luodinreiät ja on sekä sisäänmeno että ulostuloreikä. Pitäisi lukea joskus uudestaan, se oli mielenkiintoista. Senkin muistan että ne merkit lapsissa oli harvoin mitään tavallisia syntymämerkkejä, vaan pikemminkin epätavallisia ja ikäänkuin arpia tai epämuodostumia. Ja sillä lailla ettei ne inkarnaatiot todellakaan olleet mitään prinssejä tai sellaisia, vaan tavallisia tai huonon statuksen omaavia, väkivaltaisesti kuolleita ihmisiä. Sellaisia joiden kuulemassa ei olisi mitään statusta nostattavaa väittää että meidän janipetteri oli edellisessä elämässä tuo. Miksi kukaan tekisi niin edes sellaisessa kulttuurissa jossa jälleensyntymästä puhumalla ei saa hullun papereita vaan on hyväksyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei muista olleensa esim Afrikassa 1800-luvulla tai vaikka Etelä-Amerikassa. Miksi kaikki vaan muistaa olleena jossain lähimailla. Vaikuttaa ihan siltä, että sielu on tullut alueilta, joiden oloista löytyy kirjallisuutta ja elokuvia.
Vielä tuo joka on lukenut aihetta koskevia tutkimuksia vastaa. Mä en laske aikuisena muistettuja edellisiä elämiä kovin luotettaviksi. Voihan olla, mutta myös noissa tutkimuksissa ei käsitellä näitä ollenkaan vaan lapsia. Ja juttu menee tyypillisesti niin että lapsi alkaa puhua niistä pari-kolmevuotiaana ja asiat alkaa unohtua kouluikään mennessä.
Olen jo aikaa muistanut yhden kuolemani ja se tulee aika usein takaumana eli kuvana ja osittain tunteena.
En tiedä onko se viimeisestä elämästäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihme jankkaamiseksi mennyt hyvä ketju. :(
Itse muistan selkeästi pätkiä useammastakin menneestä elämästä. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, eikä sen pitäisi kenenkään mieltä pahoittaa.
Olen äiti ja opettaja, ja ihan normaali ihminen. Eivät nuo menneiden elämien muistot oikeastaan vaikuta mihinkään muutakuin siten, että en juurikaan pelkää kuolemaa, ja on tosi kiva lomalla matkustaa kohteisiin, joissa tiedän ennen eläneeni - ihan kuin tulisi pitkästä aikaa kotiin. <3
Ei sinua kukaan valehtelijaksi tai muuksi syytä, mutta olethan ottanut mukaan sen vaihtoehdon, että ihmisen mieli tekee mitä ihmeellisempiä asioita?
Esimerkiksi kaltoinkohdellut lapset rakentavat mielikuvitusmaailman, jonne pakenevat kun tosimaailmassa ei ole rakastettu ja kukaan ei välitä. Siellä mielikuvitusmaailmassa voi olla hyvä äiti, joka rakastaa. Voi olla sisaruksia, vaikka tosimaailmassa olisi ainoa lapsi. Tv:ssä nähty 1900-luvun alku näyttää mukavalta, joten se mielikuvitusmaailma perheineen voisi sijoittua sinne.
Ja siinä on jo "entisen elämän" ainekset. Vanhempana kun noita muistelee, ei välttämättä enää edes tiedosta kaiken olleen mielikuvitusmaailmaa, vaan muistoa entisestä elämästä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsi kertoo välillä kaikkia ihan kummia juttuja, en oikein jaksa uskoa että kyse on entisestä elämästä mutta sellaisia juttuja kuitenkin, joista en yhtään tiedä mistä on moisia keksinyt. Yksi päivä lapsi 3v kysyi, että miksi me ei koskaan äiti sanota sitä rukousta. Kysyin, että mitä ihmeen rukousta. No sitä Israel-rukousta tietty, lapsi vastasi.
Ollaan siis ihan ateisteja eikä omisteta edes telkkaria eikä lapsen kanssa olla vielä puhuttu uskontojuttuja, en vaan voi ymmärtää mistä ihmeestä hän olisi voinut kuulla mistään Israel-rukouksesta, kun edes rukoilusta ei ole koskaan puhuttu.
No mitenkä, käykö lapsi päiväkodissa tai liikutteko ylipäätään kodin ulkopuolella? On niin monta pientä ohikiitävää hetkeä, josta lapsi saattaa tuollaisen oppia. Lapset kun etenkin pieninä imevät itseensä kaiken ympäristöstä ja havainnoivat asioita, joihin aikuinen ei välttämättä kiinnitä edes huomiota.
TT
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei muista olleensa esim Afrikassa 1800-luvulla tai vaikka Etelä-Amerikassa. Miksi kaikki vaan muistaa olleena jossain lähimailla. Vaikuttaa ihan siltä, että sielu on tullut alueilta, joiden oloista löytyy kirjallisuutta ja elokuvia.
Vielä tuo joka on lukenut aihetta koskevia tutkimuksia vastaa. Mä en laske aikuisena muistettuja edellisiä elämiä kovin luotettaviksi. Voihan olla, mutta myös noissa tutkimuksissa ei käsitellä näitä ollenkaan vaan lapsia. Ja juttu menee tyypillisesti niin että lapsi alkaa puhua niistä pari-kolmevuotiaana ja asiat alkaa unohtua kouluikään mennessä.
Tähän vielä sellainen kommentti että jos kulttuurissa olisi tarvetta syöttää lapsille ajatusta että nämä ovat jonkun inkarnaatioita, niin jututhan vaan paranisivat ja laajenisivat mitä vanhemmaksi lapsi tulisi. Tässä kuitenkin käy tyypillisesti niin että muistot noudattavat normaalia muistamisen kaavaa. Lapsi alkaa puhua heti kun oppii puhumaan tosi, tosi pienenä ja muistot haalistuvat siitä kunnes jollen väärin muista jostain viidestä vuodesta eteenpäin on jo unohtunut.
On.Mun tyttäreni sanoi 4-vuotiaana ettei"tahdo enää yhtään lasta".Että ennen tuli lapsi joka vuosi ja hän oli niin väsynyt.Ja yksin.
Ei jaksanut lapsia.
Hevoset liittyivät myös edelliseen elämään,ei ole koskaan pelännyt niitä,ja lähestynyt niitä tosi luontevasti jutellen ja silittelen.Huusi mulle kerran eskari-iässä,että"älä mene hevosen taakse,potkaisee sinuakin.."Ja sitten ortodoksinen usko.
Käveli 5-vuotiaana ortodoksisessa kirkossa Pyhän Jumalansynnyttäjän ikonin eteen ja teki ristinmerkin.Mua pelotti.
Tänäkin päivänä puhuu välillä kuinka "ennen oli niin rankkaa".On nyt 10-vuotias.
Outoahan tuo minusta on.En ole rohkaissut kertomaan"juttuja",mutta en ole kieltänytkään.Vietän lapsen kanssa aikaa,eikä lapsi ole erityisen huomionkipeä että satuilisi.
Sota.Muistan olleeni jatko?sodassa,sain osuman jalkaani,oman puolen sotilaalta ja vuodin yksin metsässä kuiviin.Silloin pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni.Olin hyvin itsekäs,ilkeä julma ihminen,valehtelin,huijasin ja petin kihlattuani.
Yhdellä ainoalla ihmisellä oli merkitystä elämässäni,hän oli mies joka taisteli rinnallani.Hän oli veljeni,ja rakas minulle.
Vierailija kirjoitti:
Sota.Muistan olleeni jatko?sodassa,sain osuman jalkaani,oman puolen sotilaalta ja vuodin yksin metsässä kuiviin.Silloin pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni.Olin hyvin itsekäs,ilkeä julma ihminen,valehtelin,huijasin ja petin kihlattuani.
Yhdellä ainoalla ihmisellä oli merkitystä elämässäni,hän oli mies joka taisteli rinnallani.Hän oli veljeni,ja rakas minulle.
...tai sitten varhaisessa lapsuudessa sinulle on sattunut jotain pahaa, esim.pahoinpitely (tai sen todistaminen), hylkäämiskokemus, tai jotain pahempaa kuten seksuaalinen väkivalta, ja mieli muuntaa sen kortin pelon helpommin käsiteltävään muotoon.
Näin yksi vaihtoehto.
Lapset myös imevät tietoa ihan ohimenevistäkin jutuista, joita vanhemmat edes eivät huomaa ja juttelevat muiden kanssa esim. päivähoidossa ja sukulaisilla kyläillessään. Kyllä meidänkin lapset kertovat tarinoita menneisyydestä, usein esim. ovat seikkailleet dinosaurusten kanssa, mutta se on vain satua faktoista, joita tietävät.