Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään?
23.11.2014 |
Meillä yhdellä kolmesta lapsesta on tämä lahja. Poika on aiemmin asunut jossain Neuvostoliiton alueella. Hän on kertonut että kesäisin hän oli aina Mustanmeren rannalla lasten kesäleirillä. Lisäksi on kertonut paljon entisestä kodista. Rappukäytävään oli ruskea ovi, jossa ei ollut ikkunaa. Asunnossa oli yksi makuuhuone, jossa poika nukkui kahden sisarensa kanssa, vanhemmilla oli oma soppi olohuoneessa. Keittiössä oli punainen ruokapöytä ja vihreät tuolit. Myös perheen mummo oli usein pitkiä aikoja heidän luonaan, mummo asui maalaiskylässä jossa poikakin kävi usein.
Makuuhuoneen ikkunasta näkyi junarata, jota poika katseli usein, meillä poika on nytkin hirveän kiinnostunut junista, luulen että se on perua tästä entisestä elämästä. Koulusta poika on kertonut että kouluilla ei ollut nimeä kuten Suomessa vaan jokaisella koululla oli oma numero kuten koulu numero 16 jne. Nimiä poika ei ole maininnut mutta on sattumalta kuullut muutaman kerran nimen Artjom. Poika on silloin mennyt hyvin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi. Olenkin miettinyt että onkohan poika ollut aiemmin nimeltään Artjom. Tai sitten joku muu lähipiiristä on ollut, isä tms.
Ja kun kävimme Pietarissa pojan ollessa 5-vuotias niin olimme puistossa ja istuimme penkillä syömässä eväitä, niin silloin poika totesi että nyt minulla on sellainen tunne että olen tullut kotiin. Hän saattaa olla asunut Pietarissa, olen yrittänyt poja kertomuksista päätellä kaupunkia mutta sitä en ole vielä saanut selvlle.
Poikaoli myös ihan vauvasta asti hirveän pelokas autossa. Heti kun vein autoon niin alkoi itkeä, muiden lasten kanssa ei ole ollut samanlasta. Poika myös kyseli myöhemmin paljon että ei kai vain ajeta kolari, ei kai auto törmää. Sanoin siihen että ei tietenään törmää, ollaan täällä autosa ihan turvassa. Siihen poika sanoi vain "eikä olla". Tästä olen päätellyt että hän on ehkä entisessä elämässä menehtynyt auto-onnettomuudessa.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Näitä tarinoita on ollut aivan ihana kuulla!
Kommentit (798)
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista.
Mä ole ollut aina varma että olen edellisessä elämässä asunut jossain maaseudulla isohkossa maalaistalossa 1800-luvulla.
Monesti tullut sellainen kaipuu että pitäisi päästä kuljeskelemaan pitkin peltoja jossa kasvaa pitkää vilja jne..
Toisaalta myös laivaonnettomuudet ovat olleet sellaisia joista olen aina ollut kiinnostunut ja niistä tulee jotenkin kauhean ns tuttu tunne että tuon minäkin olen kokenut.
Minulla samaa. Olen varma, että olen elänyt Saksassa, kuollut melko lapsena tai nuorena vuonna -42, jollain tavalla. johon liittyi voimakas räjähdys. Mistä tämä varmuus tulee, sitä en tiedä. Minulla on lukuisia kokemuksia, jotka tukevat tätä.
En ole millään lailla uskovainen, en myöskään erityisen kiinnostunut tämän kaltaisista asioista. Tarkoitan, etten koskaan lue esim. alan kirjallisuutta tai vastaavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani, n. nelivuotiaana oli kertonut siskoni miehelle seuraavaa: "Silloin kun en ollut vielä syntynyt, "joku" oli kastanut sormensa lampeen ja painanut sitten sormen hänen otsaansa. Silloin mulle tuli järki".
En tiedä, mistä oli tuollaista omaksunut. Emme kotona ikinä puhuneet mistään tuollaisesta. En halunnut kysellä pojalta mitään, joten asia jäi käsittelemättä. Poikakin on nyt jo nelikymppinen.
Vierailija kirjoitti:
Koska ihminen elää vain yhden kerran niin... päättelepä ihan itse.
Jos lapsella on vilkas mielikuvitus niin se on aivan eri asia.
Päättelepä itse. Mistä ihmeestä tämä on revitty, että ihminen elää vain kerran? Ai niin, sehän olikin se kristinusko. On paljon loogisempaa, että reinkarnoidumme. Mitä muuta sielu on, jos ei energiaa? Ja energiaahan ei synny tyhjästä, eikä se lakkaa olemasta vaan muuttaa muotoaan. Mitä ihmeen järkeä siinä olisi, että eläisimme vain kerran? Eihän se meidän minuus ja itsetietoisuus voi tulla tyhjästä, eikä siten noin vain kadota olemattomiin. Hohhoijaa.
Ja mistä mielikuvitus voisi syntyä? Entä unet sellaisissa paikoissa ja sellaisilla kielillä joita ei maapallolla eikä tieteisleffoissa ole'? On paljon loogisempaa, että mielikuvitus syntyy muistoista. Eri planeetoilla, eri galakseissa, eri universumeissa, eri ulottuvuuksissa. Vaikka niitä ei säälittävillä keinoillamme ja laitteilla pystytä tutkimaan ja mittaamaan, ei se tarkoita etteikö niitä olisi olemassa.
Hyvä ketju alunperin, mut pilattu taas kerran jankkaamisella....😡
Ei tyrmätä keskustelua. Jos oma lapseni olisi näin toiminut olisin yrittänyt todentaa asioiden paikkansa pitävyyden. Meillä on liian vähän tietoa, oikeastaan ei ollenkaan, tapahtuuko jälleensyntymistä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Poikani, n. nelivuotiaana oli kertonut siskoni miehelle seuraavaa: "Silloin kun en ollut vielä syntynyt, "joku" oli kastanut sormensa lampeen ja painanut sitten sormen hänen otsaansa. Silloin mulle tuli järki".
En tiedä, mistä oli tuollaista omaksunut. Emme kotona ikinä puhuneet mistään tuollaisesta. En halunnut kysellä pojalta mitään, joten asia jäi käsittelemättä. Poikakin on nyt jo nelikymppinen.
Voi kun se lammessa sormeaan uittanut olisi vähän ahkerammin ihmisiä kosketellut otsaan.
En olisi uskonut että tuollaisenkin lauseen joskus kirjoitan.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 20:29"]
Tämä ei liity uudelleensyntymiseen suorastaan. Sisarellani oli poika, joka kuoli viisivuotiaana tapaturmaisesti. Tästä on aikaa jo parikymmentä vuotta. Poika oli heti syntymästään asti todella hyväntuulinen, nauroi aina, ei kiukutellut koskaan ja oli kaikin puolin ihana, helppo lapsi. Hän valloitti kaikkien, vieraidenkin, sydämet. Hän oppi harvinaisen aikaisin kävelemään, puhumaan ja kaikkea muuta. Aivan kuin hänellä olisi ollut kiire johonkin.
Hän alkoi tosiaan puhua todella varhain, alle kaksivuotiaana puhui selkeitä lauseita. Hyvin usein hän katseli johonkin muiden "ohi" ja saattoi yhtäkkiä purskahtaa nauruun, aivan kuin olisi nähnyt jonkun vaikka pelleilevän. Ja kukaan muu ei siis nähnyt hänen katsomassaan suunnassa mitään. Kun hän oli isompi, kysyimme, mille hän nauroi ja hän sanoi: "no tolle!" Ja näytti tyhjyyteen, joskus katonrajaan.
Leikkiessään yksin hän puhui näkymättömälle kaverilleen jotain outoa kieltä. Kaikki ajattelivat sen olevan jotain siansaksaa, mutta jo lapsen kuoltua kerran ollessamme vuosien kuluttua Kauko-Idässä matkalla, kuulimme senkaltaista puhetta ja kaikki meistä kuulijoista katsoimme toisiamme: Kasperin kieli!Hänellä oli aivan oma, ihana maailmansa ja tuon äkkinäisen poismenon jälkeen se ajatus antoi meille lohtua. Hän oli täällä vain käymässä ja antamassa meille hänet tunteneille valtavan määrän rakkautta ja iloa.
Lisään vielä, että lapsi oli terve kaikin puolin, jos sitä nyt joku epäilee. Ja hän oli oikesti niin valoisa, että pikkukaupungissamme tuo pikkupoika tunnettiin laajasti. Kauppareissuilla hän vei vanhusten sydämet, tarhakavereiden vanhemmat olivat myytyjä, kavereista ja hoitajista puhumattakaan. Tutut tunnistavat.
Miksi tätäkin on alapeukutettu?
Helpottaa jonkun kateellisen oloa kun saa ilmaista negaationsa.
Tai sitten joku ajattelee että kun lapsi on nuorena kuollut, se on negatiivinen asia ja silloin ala nuolella ilmaistaan sympatiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan ole oikeassa,eikä kukaan ole väärässä. Niin viisaita kuin ihmiset ovatkin,eivät kuitenkaan tiedä varmuudella kaikkea. On olemassa paljonkin asioita ,joita ihmisen järki ei pysty ymmärtämään. Tästä ketjussa kyseessä olevasta asiastakin on kiistelty maailmanlaajuisesti jopa professoritasolla,joten on ymmärrettävää,että juttu saa kaikki "epäilijät" ja "uskovat" mollaamaan toistensa mielipiteitä. Asiasta löytyy montakin kirjaa (ei yksinomaan newage juttuja),suosittelen lukemaan.......se avartaa maailmankatsomusta muutenkin!
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 14:33"]
[quote author="Vierailija" time="26.11.2014 klo 14:17"]
Onko tuo reinkarnaatio vain jokin ylhäisimpien säätyjen etuoikeus tai rodullisesti siirtyvä ominaisuus? En muista koskaan kuulleeni kenenkään nähneen edellistä elämäänsä esim.maaorjan lapsena tai mustana lapsisoturina Afrikassa. Herttuattaria ja muita ylempien säätyjen edustajia kyllä "jälleensyntyneissä"löytyy. Kuitenkin tähän mennessä todella harva sielu on elänyt hyväosaisena tai länsimaissa ylipäänsä. Miten jälleensyntymisoppi selittää tämän? Vai eikö vaatimatonta sieluhistoriaa vain tuoda niin hanakasti julki?
Mitä sä muistat omasta elämästäsi? Muistatko lukemattomat arkipäivät jolloin ei tapahtunut mitään, vai muistatko paremmin synttärit, joulut, valmistumisen, hääpäivän... Todennäköisesti muistat useammat synttärit kuin arkipäivät, vaikka synttäreitä on vain 1/365 päivistä. Tottakai ne erikoisemmat elämätkin jättävät syvemmän jäljen.
Niin että jokaisesta on tullut sitten jossain vaiheessa elämää herttuaita/herttuattaria, kunkinkaita/kuningattaria, paroneja/paronittaria, faaraoita, kreivejä jne?
Jukolauta, pitänee kirjoittaa historia ihan uusiksi. Meillähän on ollut kokonaisia sivilisaatioita täynnä ylhäisyyksiä.
Ei todellakaan. Muistan tavallisia elämiä, olen ollut piikana, kokenut kidutusta ja sitten muistan ihan rauhallisen elämän.
Eli älä yleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 15:04"]
Voi jesses, onko teitä hörhöjä noin julmetun iso joukko?
Välillä naureskelen "partaani" teille nuorille sieluille, jotka ette ymmärrä vielä mistään yhtään mitään. No kaikki aikanaan... ;)
Minä taas nauran päin naamaa kaiken maailman sekopäille jotka uskovat kaikkeen mahdottomaan. :)
Onpa erikoista, kun tämä yksi kritisoija, joka ei usko sielunvaellukseen, jaksaa kuitenkin roikkua tässä monta sivua pitkässä keskustelussa. Taitaa kiinnostaa kovasti?
Kun olin pieni, heräsin eräänä aamuna kauhean epätodentuntuisena. En tiennyt kuka olin, ja luulin että vanhempani oli murhattu. (Nämä ovat ensimmäisiä muistoja koko lapsuudestani) Tunnustelin käsivarsiani ja mahaa ja mietin, että olen elossa, lihaa ja verta, ja että miten se voi olla mahdollista. Lähdin kävelemään käytävää pitkin ja kaikki pimeni. Sen jälkeen hataria muistikuvia lapsuudesta. Olin pienenä myös satavarma että isäni olisi tappanut jonkun kauan minua ennen olleen sisareni (olin alle 5 vuotias) ja että emme eläneet todellisuudessa, vaan kaikki oli kuvitelmaa, emmekä oikeasti olleet olemassa. Selailin useasti valokuvia ja hyllyjä, yrittäen etsiä todisteita.
Nyt kun miettii niin tuo kuulostaa ihan joltain että isä on tappanut perheensä ja sitten itsensä.. outoa jos se olisikin totta :o Olen nyt 15-vuotias.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin, ja ennen tuota pimenemistä muistan puukon, ja että joku olisi hyökännyt nurkan takaa? En siis nähnyt mitään, mutta kaikki pimeni ja tunsin sen, että joku hyökkäsi. En tuntenut mitään fyysisesti, mutta tiesin sen mielessäni. Vaikea selittää. Niinkuin se olisi tapahtunut, mutta ei tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Miten maailman väkiluvun räjähdysmäinen kasvu selittyy jos uskoo jälleensyntymiseen? Eihän ne luvut täsmää. Vai tuleeko sieluja koko ajan lisää ja osalla ihmisistä on käyttöjärjestelmä ihan uusinta uutta ja osa saa tulla toimeen 1600-luvun antimilla?
Päinvastoin, sielujahan ei silloin tarvita lisää, koska kuoleman jälkeen sama sielu siirtyy uuteen syntyvään ihmiseen. Oppien mukaan tämä ei kuitenkaan tapahdu heti vaan sielu on jonkun aikaa lepotilassa ja odottaa sopivaa uutta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 12:16"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 11:52"]
Koska ihminen elää vain yhden kerran niin... päättelepä ihan itse.
Jos lapsella on vilkas mielikuvitus niin se on aivan eri asia.
Kuinka sinä voit olla asiasta 100 % varma, kun maailman tiedemiehetkään eivät ole pystyneet asiaa todistamaan suuntaan tai toiseen? Todista väitteesi, on vain yksi elämä? Se, että sinä väität niin ei tee asiasta faktaa.
Maailmassa on monta ihmeellistä ja kummallista asiaa, ja vaikka sinä et niistä tiedäkään, se ei tee näistä asioista vähemmän tosia.
Todistustaakka on kuule teillä jotka esitätte järjen/tieteenvastaisia väitteitä.
Kun aivojen sähkökemiallinen toiminta loppuu on seuraus kuolema. Aivojen sisältämä tieto kaikkinen -eli se mikä tekee ihmisestä ihmisen- ei varmuuskopioidu mihinkään taivaalliseen pilvipalveluun vaan se lakkaa olemasta. Se siitä.
Ihmisen sielu ei ole sama kuin aivojen sähkökemiallinen toiminta eikä toimi kuten kone toimii!
Vierailija kirjoitti:
Tieteellisiä tutkimuksia ja näkökulmaa peräänkuuluttaville: Googlettakaa Ian Stevenson, niin materiaalia löytyy ja runsaasti. Hän oli arvostettu kanadalainen biokemisti, psykiatri ja myös parapsykologi, joka teki mittavan elämäntyön mm. tästä aiheesta. Ei ole siis todellakaan kyse jostain yhdestä nettipätkästä.
On sitten puolesta tai vastaan olisi paikallaan tutustua aiheeseen!
[Ensimmäinen järkevä kommentti! Kiitos! Kunpa nämä "viisaat" lukisivatkin Stevensonin tutkimuksista. Loppuisi tuo naurettava "yhden totuuden" kanssa taistelu/quote]
Itse olen elänyt ainakin Saksassa ja luulen, että elämäni on liittynyt jollakin tapaa natseihin. Siksi tunnen selittämätöntä kammoa natseihin liittyviin asioihin esim. elokuvissa ja näen usein painajaisia, joissa he vainoavat minua. Varsinkin moottoripyörän sivuvaunut saavat aikaan puistatuksia... Toisaalta saksan (kielen) oppiminen on aina ollut minulle helppoa ja se onkin suomen lisäksi vahvin kieleni. Toinen asia, mikä minua on ihmetyttänyt "tässä elämässä" on viehtymys vanhoihin kartanoihin ja korkeihin huoneisiin. Kun käyn jossain em. paikassa minut valtaa tunne, että olen tullut kotiin ja kokenut tämän kaiken ennenkin. Joudun lähes hypnoosiin ja kuljen huoneesta toiseen kuin lumoutuneena. Perheeni nauraakin, etten sen jälkeen näe tai kuule mitään, kun pääsen tällaiseen ympäristöön.
Minulla on tieteeseen pohjaava maailmankuva, mutta pidän silti sielunvaellusta kokemusperäisesti totena. Kun olin pieni, käytin keksimissäni nukkien nimissä sellaisia s-äänteitä joita suomen kielessä ei ollut. Kommunismiin hurahtanut isäni tietenkin luuli, että kyseessä oli venäläisvaikutteet, mutta kun myöhemmin aloin opiskella portugalia, kieli tuntui tutulta ja opin sen todella nopeasti, kun suomalaiset eivät yleensä hevin portugalia opi, ja tajusin että nuo s-kirjaimet tulivat varmaan sieltä. Sitten tutustuin erääseen vähemmän tunnettuun nuorena 1800 -luvulla kuolleeseen portugalilaiskirjailijaan, ja koin ihmeellistä hengenheimolaisuutta oman teini-iän ajatusmaailmani ja tuon kirjailijan tuotannon välillä. Näen usein unta kaupungista meren rannalla, joka on täysin erilainen kuin mikään missä olen käynyt, mutta aina itsensä kanssa johdonmukaisesti samanlainen. Ja kun olin lapsi, olin fiksu ja ymmärsin kaiken, sen jälkeen olen huomannut että unohdan vain asioita koko ajan, enkä pysty kasvattamaan tietomäärääni niinkuin muut nuoret ihmiset, vaan unohdan ja menetän sitä mitä minulla kerran niin runsaasti oli. Temperamentiltani en ole yhtään sulkeutunut suomalainen, mutta en myöskään kyyninen ja ylemmyydentuntoinen "eurooppalainen", vaan utelias ja häpeämätön, sellainen ihminen joita varmaan seilasi joskus Portugalin ja Brasilian välillä, ehkä useammassakin otteessa...niin elämä oli vaarallista noina aikoina.
Minulla on ollut lapsesta saakka vahva tunne että olen elänyt monia elämiä ennenkin. Viimeisin ennen tätä nykyistä elämää päättyi karmeista oloissa keskitysleirillä Saksassa kaasukammiossa. Näin ainakin luulen. Olin Ranskassa museossa joka käsitteli juutalaisvainoja ja sain siellä yhtäkkiä jonkinmoisen paniikkikohtauksen. Aloin täristä, kyyneleet valuivat silmistäni vaikka en itkenyt! Tuntui kuin sieluni olisi itkenyt, egoni ei. Puristava ahdistava tunne tuli rintaan, näin välähdyksinä kuvia joissa olin jonottamassa lapseni kanssa kaasukammioon ja tiesin mitä siellä tehdään mutta yritin olla rauhallinen lapseni vuoksi. Juoksin museosta pois ja itkien hysteerisenä. Luulen että olen ollut varakkaasta juutalaissuvusta ja muistan joitakin korujakin joita käytin.
Mielenkiintoinen aihe. Jospa nyt saataisiin tästä keskustelu aikaiseksi alkuperäisen otsikon mukaan.
Huomasithan, että ketju on jo melkoisen wanha? xD