Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään?
Meillä yhdellä kolmesta lapsesta on tämä lahja. Poika on aiemmin asunut jossain Neuvostoliiton alueella. Hän on kertonut että kesäisin hän oli aina Mustanmeren rannalla lasten kesäleirillä. Lisäksi on kertonut paljon entisestä kodista. Rappukäytävään oli ruskea ovi, jossa ei ollut ikkunaa. Asunnossa oli yksi makuuhuone, jossa poika nukkui kahden sisarensa kanssa, vanhemmilla oli oma soppi olohuoneessa. Keittiössä oli punainen ruokapöytä ja vihreät tuolit. Myös perheen mummo oli usein pitkiä aikoja heidän luonaan, mummo asui maalaiskylässä jossa poikakin kävi usein.
Makuuhuoneen ikkunasta näkyi junarata, jota poika katseli usein, meillä poika on nytkin hirveän kiinnostunut junista, luulen että se on perua tästä entisestä elämästä. Koulusta poika on kertonut että kouluilla ei ollut nimeä kuten Suomessa vaan jokaisella koululla oli oma numero kuten koulu numero 16 jne. Nimiä poika ei ole maininnut mutta on sattumalta kuullut muutaman kerran nimen Artjom. Poika on silloin mennyt hyvin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi. Olenkin miettinyt että onkohan poika ollut aiemmin nimeltään Artjom. Tai sitten joku muu lähipiiristä on ollut, isä tms.
Ja kun kävimme Pietarissa pojan ollessa 5-vuotias niin olimme puistossa ja istuimme penkillä syömässä eväitä, niin silloin poika totesi että nyt minulla on sellainen tunne että olen tullut kotiin. Hän saattaa olla asunut Pietarissa, olen yrittänyt poja kertomuksista päätellä kaupunkia mutta sitä en ole vielä saanut selvlle.
Poikaoli myös ihan vauvasta asti hirveän pelokas autossa. Heti kun vein autoon niin alkoi itkeä, muiden lasten kanssa ei ole ollut samanlasta. Poika myös kyseli myöhemmin paljon että ei kai vain ajeta kolari, ei kai auto törmää. Sanoin siihen että ei tietenään törmää, ollaan täällä autosa ihan turvassa. Siihen poika sanoi vain "eikä olla". Tästä olen päätellyt että hän on ehkä entisessä elämässä menehtynyt auto-onnettomuudessa.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Näitä tarinoita on ollut aivan ihana kuulla!
Kommentit (798)
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:47"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:42"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:19"] [quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:06"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 17:59"] [quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 16:53"]Jos puoletkaan näistä kommenteista ovat totta ja oikeasti eri ihmisten kirjoittamia, niin tuntuu todella pelottavalta päästää omia lapsia maailmaan, jossa missä tahansa kadulla, koulussa, kaupassa ja harrastuksissa voi tulla vastaan näin hulluja ihmisiä. [/quote] Pelottavampaa - ja masentavampaa - on kaltaistesi ahdasmielisyys ja tuomitsevuus. Näitä kokemuksia on hyvin monella, ja sillä ei ole mielenterveyden kanssa mitään tekemistä. Kiinnostusta näihin juttuihin on vielä useammalla, mutta ei niistä viitsi juuri keskustella kun ahdasmieliset tunkevat paikalle syystä jota voin vain arvailla. En minäkään mene kristittyjen sekaan julistamaan kuinka harhaisia he mielestäni ovat. [/quote] Ihminen voi tutkia asioita, mutta asioiden tutkiminen edellyttää faktojen ymmärtämistä ja olla sivuuttamatta niitä. Se tässä nyt mättääkin, kun nämä täällä jälleensyntymiseen uskovat sivuuttavat täysin psykologiset ja aivojen rakenteen fyysiset faktat siitä miten kolme vuotias toimii ja ilmaisee itseään. Jos oikeasti olisit kiinnostunut asiasta, ottaisit nämä seikat huomioon ja kertoisit ymmärtäväsi asian, mutta pitäväsi vaihtoehdot avoimena. Sinä sen sijaan jankkaat pää punaisena pojan olevan aivan varma todiste jälleensyntymisestä, et sitä että tämä voisi ehkä olla mahdollista. Takerrut hengenhädässä jokaiseen vastapuolen "ehkä" -argumenttiin, kuten esimerkiksi juurikin tuohon "poika on saattanut nähdä dokumentin aiheesta". Paranormaaleja ilmiöitä tutkitaan laajasti ja jopa joskus yliopistotasoisesti. Asian tutkijoilta vaaditaan akateemista tutkimusta, jotta tutkijat osaavat ottaa huomioon luonnolliset seikat ja pitää ne tiukasti mukana tutkimuksessa, ilman niiden sivuuttamista. Sellainen tutkimus on hyväksi, sinunkaltaisesi jankkaaminen ja faktoilta silmien ummistaminen ei. [/quote] Ja sinä sivuutat EDELLEEN ne pienen pienet asiat kuten sen, miten 3 vuotias on pystynyt kertomaan sellaisia asioota joita vain uhrin sisko on pystynyt toteamaan toteen. Ihanko sulla on noin fiksu penikka joka pystyy "hatusta repimää" tommosta? Epäilenpä vain. 3 vuotiaat edelleen sepittää kyllä diipadaapaa ja muita sontaa, mut miten selität yksityiskohtaiset selitykset mistä tässä ketjussa on jo useaan otteeseen kysytty? Miksi et vastaa kysymyksiin vaan sepität jotain asian sivusta josta et edes ymmärrä mitään? [/quote] Sinulle on vastattu tähän kysymykseen jo monta kertaa: Lasta on todennäköisimmin johdateltu vastaamaan kysmyksiin "oikein". Taustalla voivat olla myös julkisuudenhakuiset vanhemmat, jotka ovat ottaneet asioista selvää ja tyrkyttäneet näitä tietoja lapselleen. Paranormaalin saralla tapahtuu todella paljon huijauksia, mikäli et ole sattunut tietämään. [/quote] Kuinka voi johdatella lasta kertomaan asioita jotka VAIN ASIANOMAINEN TIETÄÄ??? Jookyllä sinä voit johdatella lastasi kertomaan pupujusseista, mutta tässäkin lentäjälapsi tapauksessa lapsi itsevain kertoi kun näki esim. Jotain asiaan liittyvää. Johdatteliko vanhemmat vastaamaan oikein kun lapsi kertoi työkavereistaan, lentokoneen sarjanumeron, putoamispaikan jne? Helvetin hyvin johdateltu
[/quote]
Johan sinä raivokkaasti esität kantaasi.
Jos tuon raivokkuuden sijaan keskittyisit myös faktoihin, niin keskustelusta saataisiin rakentavampaa. Mitä muuta sinulla on väitteidesi tueksi, kuin pari artikkelia joissa vanhemmat kertoilevat tapauksesta? Onko mukana ollut kolmannen osapuolen henkilöitä, jotka osoittaisivat asioita todeksi? Jotain, joilla olisi uskottavuusarvoa, kun psykologeja jne?
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:47"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:42"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:06"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 17:59"] [quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 16:53"]Jos puoletkaan näistä kommenteista ovat totta ja oikeasti eri ihmisten kirjoittamia, niin tuntuu todella pelottavalta päästää omia lapsia maailmaan, jossa missä tahansa kadulla, koulussa, kaupassa ja harrastuksissa voi tulla vastaan näin hulluja ihmisiä. [/quote] Pelottavampaa - ja masentavampaa - on kaltaistesi ahdasmielisyys ja tuomitsevuus. Näitä kokemuksia on hyvin monella, ja sillä ei ole mielenterveyden kanssa mitään tekemistä. Kiinnostusta näihin juttuihin on vielä useammalla, mutta ei niistä viitsi juuri keskustella kun ahdasmieliset tunkevat paikalle syystä jota voin vain arvailla. En minäkään mene kristittyjen sekaan julistamaan kuinka harhaisia he mielestäni ovat. [/quote] Ihminen voi tutkia asioita, mutta asioiden tutkiminen edellyttää faktojen ymmärtämistä ja olla sivuuttamatta niitä. Se tässä nyt mättääkin, kun nämä täällä jälleensyntymiseen uskovat sivuuttavat täysin psykologiset ja aivojen rakenteen fyysiset faktat siitä miten kolme vuotias toimii ja ilmaisee itseään. Jos oikeasti olisit kiinnostunut asiasta, ottaisit nämä seikat huomioon ja kertoisit ymmärtäväsi asian, mutta pitäväsi vaihtoehdot avoimena. Sinä sen sijaan jankkaat pää punaisena pojan olevan aivan varma todiste jälleensyntymisestä, et sitä että tämä voisi ehkä olla mahdollista. Takerrut hengenhädässä jokaiseen vastapuolen "ehkä" -argumenttiin, kuten esimerkiksi juurikin tuohon "poika on saattanut nähdä dokumentin aiheesta". Paranormaaleja ilmiöitä tutkitaan laajasti ja jopa joskus yliopistotasoisesti. Asian tutkijoilta vaaditaan akateemista tutkimusta, jotta tutkijat osaavat ottaa huomioon luonnolliset seikat ja pitää ne tiukasti mukana tutkimuksessa, ilman niiden sivuuttamista. Sellainen tutkimus on hyväksi, sinunkaltaisesi jankkaaminen ja faktoilta silmien ummistaminen ei. [/quote] Ja sinä sivuutat EDELLEEN ne pienen pienet asiat kuten sen, miten 3 vuotias on pystynyt kertomaan sellaisia asioota joita vain uhrin sisko on pystynyt toteamaan toteen. Ihanko sulla on noin fiksu penikka joka pystyy "hatusta repimää" tommosta? Epäilenpä vain. 3 vuotiaat edelleen sepittää kyllä diipadaapaa ja muita sontaa, mut miten selität yksityiskohtaiset selitykset mistä tässä ketjussa on jo useaan otteeseen kysytty? Miksi et vastaa kysymyksiin vaan sepität jotain asian sivusta josta et edes ymmärrä mitään?
[/quote]
Sinulle on vastattu tähän kysymykseen jo monta kertaa: Lasta on todennäköisimmin johdateltu vastaamaan kysmyksiin "oikein".
Taustalla voivat olla myös julkisuudenhakuiset vanhemmat, jotka ovat ottaneet asioista selvää ja tyrkyttäneet näitä tietoja lapselleen.
Paranormaalin saralla tapahtuu todella paljon huijauksia, mikäli et ole sattunut tietämään.
[/quote]
Kuinka voi johdatella lasta kertomaan asioita jotka VAIN ASIANOMAINEN TIETÄÄ??? Jookyllä sinä voit johdatella lastasi kertomaan pupujusseista, mutta tässäkin lentäjälapsi tapauksessa lapsi itsevain kertoi kun näki esim. Jotain asiaan liittyvää. Johdatteliko vanhemmat vastaamaan oikein kun lapsi kertoi työkavereistaan, lentokoneen sarjanumeron, putoamispaikan jne? Helvetin hyvin johdateltu
[/quote]
Mistä sinä tiedät, mitä lapsi on kertonut ja miten? Uskotko kaiken, mitä netistä luet?
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:48"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:44"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:39"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:26"]
Kolme vuotiaallakin on aivot!
Kun hän valehtelee kyllä hän myös tietää sen, jos häneltä kysyy missä se pupu on kun ei itse sitä näe, lapsi saattaa sanoa ettei tiedä. Jos kysyy, että onko se mielikuvitus pupu, lapsi sanoo kyllä. Jos ei puhu mitään siitä, että pupu olisi mielikuvitus pupu, niin lapsi sanoo, että kyllä se pupu siinä on vaikka tietää itsekkin ettei siinä mitään pupua ole. Sitten aikuiset kuvittelevat että lapsi luulee oikeasti pupun olevan siinä. Vasta sen jälkeen kun lapsi myöntää että pupua ei ole, voi tulla mukaan leikkiin ja kysyä minkälaiset vaatteet sillä pupulla on.
SEN TAKIA SE PUPU VERTAUS ON ERITTÄIN P***A MAINEN!!!
[/quote]
Ja nyt voitkin lähteä miettimään tuota lentäjätapausta samalla linjalla.
[/quote]
Nii, poika kertoo tarkalleen missä kohtaa koneensa ammuttiin alas, mikä taistelu oli kyseessä, ketkä taisteli ketäkin vastaan. Samoin tunnisti vanhoista kuvista kavereitansa ja pystyi nimeämään ne, sekä pystyi kertomaan sellaisia asioita joita vain tämä edesmenneen lentäjän sisko tiesi.
Millähän tavoin tämä on verrannollinen jonku pupun kanssa? Onko pupusta kuvia? Onko pupulla sisaruksia, jotka voivat todistaa väitteet pupusta todeksi ihmisille?
Kumma miten ihmisiltä unohtuu näitä ihan pieniä juttuja tästä pojan jutusta, mut hei! Eihän sillä ole merkitystä kunhan vain av-mammat saavat pönkittää omaa egoaan toisia haukkumalla sairaiksi!
[/quote]
Haloo, poika on kertonut noita asioita kysyttäessä (eli johdateltaessa).
[/quote]
Hei haloo! Miten voit johdatella ketään kertomaan asioista joista et tiedä? Miten silta pojalta olisikaan osattu kysyä juuri esim asioita joita vain lentäjän sisko on tiennyt? Arvaamalla? Aika perkeleen hyvää tuuria ollu, niitten kannattais alkaa lottoo!
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:45"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 18:28"]
Itse olen suhtautunut näihin juttuihin aika skeptisesti, kunnes tuttavaperheen lapsen tapaus pisti ajatteluni uusiksi. Tämä lapsi kertoo yksityiskohtaisia juttuja erään tunnetun, jo kuolleen henkilön elämästä. Tää on oikeesti mielenkiintoista.
Tässä tapauksessa tunnettu henklö on ulkomaalainen kulttuurivaikuttaja, joka ei ole monelle aikuisellekaan nimeltä tuttu.
[/quote]
Niin... Pistäisin nyt painoa tuolle sanalle tunnetun henkilön. Eli mahdollisuus on erittäin suuri, että lapsi on kuullut jostain näitä asioita ja nyt toistaa niitä.
[/quote]
Lääkäri ja kirjailija Rauni-Leena Luukanen on kertonut jälleensyntymästä ja tietää itse syntyvänsä Intiaan monilapsisen perheen äidiksi seuraavassa elämässään.
Siitä tuli mieleen Raamatun lause: se minkä teette yhdelle vähäisimmistä, teette myös itsellenne.
Ajatelkaapas tuota ja kehitysapua.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 23:49"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 23:45"]
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 23:31"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 23:29"] [quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 23:25"][quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 21:30"] On ihan hyvä olla skeptinen joidenkin asioiden suhteen, mutta onko aivan pakko tulla huutamaan tänne ketjuun, että olette hulluja, antakaa todisteita! Alkaa mennä hermo, kun lukee näitä järjettömiä väittelyjä. Miksi emme siis edelleenkään saisi uskoa uudelleen syntymiseen? Voi olla, että lentäjäpoikatarinat ja muut ovat täyttä puppua, mutta mitä v*ttu sitten? En minäkään hauku jeesukseen ja jumalaan uskovia hihhuleiksi, vaikka senhän perusteella he sitä olisivat (jos verrataan siis sitä, että täällä palstalla ei saa sanoa uskovansa uudelleen syntymiseen, koska sekopäitä, kun ei ole todisteita..) Vastatkaapas mammat mulle seuraavaan kysymykseen: Jos haukut jälleensyntymiseen uskovaa ihmistä sekopääksi, miksi et hauku kristittyä? Ja nyt sitten v*ttu niitä vastauksia pöytään. [/quote] Jokainen aikuinen ihminen voi vapaasti uskoa vaikka faaraon uudelleensyntymään. Mutta jos alat rohkaista lasta uskomaan, että hän on jonkun inkarnaatio, niin liikutaan vaarallisilla vesillä. Saatat myös kasvattaa lapsestasi patologisen valehtelijan, mikäli uskot ja olet hillittömän kiinnostunut hänen tarinoimistaan asioista. Vuosien päästä tilanne voikin olla se, ettei kukaan enää osaa sanoa mikä lapsen kertoma on totta ja mikä ei (näin patologisia valehtelijoita itse tavanneena...). [/quote] Miten mä kasvatan mun lapsesta patologisen valehtelijan uskomalla ITSE uudelleensyntymiseen, jos en huutele siitä kenellekään? Ja sitä paitsi olen lapseton :D Jos sen lapsen saan, niin lapsi saa uskoa itse mihin tahansa haluaakaan. Vaikka sitten joulupukkiin. Yritätkö sanoa, että patologinen valehtelija = uudelleensyntymiseen uskova hihhuli? [/quote] Osaat varmaan lukea aiheen otsikon: "Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään" ja assosioida tämän viestiini. Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään?[/quote] Mutta KUKAAN näistä, jotka kertoivat lapsensa jutelleen edellisestä elämästään, eivät rohkaisseet lasta millään tavalla. Luepas ne viestit uudelleen.
[/quote]
Niinhän sitä voi aina väittää, todellisuus voi olla jotain ihan muuta. Parasta olisi jos jättäisi ne lapset rauhaan ja antaisi tarinoida itsekseen niin kauan kun jaksavat. Tarinointi meinaan loppuu/aihe vaihtuu aika nopeasti, kun vanhemmat eivät lisää bensaa liekkeihin.
[/quote]
Voi jestas :D lääkkeet..?
Täytyy kyllä taas tän keskustelun luettuani todeta että kyllä me suomalaiset ollaan aivan peestä ja syvältä sieltä kun aina pitää väittää, vängätä, tapella, kritisoida ja haukkua ja sitä rataa... :)
Olipas rasittavat sivut 12-15..floodaus on myös netiketin vastaista. Ja kun lainaa toista kommentoijaa ei tarvitse lainata kymmenen viestinketjua..voi vaikka ihan itse lyhentää sen vain siihen viimeisimpään vastaukseen.
Asiaan takaisin kiitos.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 02:08"]
Olipas rasittavat sivut 12-15..floodaus on myös netiketin vastaista. Ja kun lainaa toista kommentoijaa ei tarvitse lainata kymmenen viestinketjua..voi vaikka ihan itse lyhentää sen vain siihen viimeisimpään vastaukseen.
Asiaan takaisin kiitos.
[/quote]
Ainoat asialliset viestit ketjussa ovat sisältäneet kehotuksia hakeutua terapiaan tai muistaa lääkkeiden otto säännöllisesti. Muut kuuluisi lähinnä jonnekin hihhuleiden palstoille, enkeleidennäkijöiden ym. maahistenhalaiijoiden joukkoon.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:29"]Itsehän olin prinsessa Diana, ja minulla on selkeät todisteetkin: pelkään autoja, tunnen vetoa punatukkaisiin ratsastuksenopettajiin ja tykkään pilkullisista mekoista. Olen ajatellut joskus soittaa Harrylle ja kertoa kuka hänen biologinen isänsä on.
[/quote]
Luuletko olevas hauskaki?
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:38"]
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:29"]Itsehän olin prinsessa Diana, ja minulla on selkeät todisteetkin: pelkään autoja, tunnen vetoa punatukkaisiin ratsastuksenopettajiin ja tykkään pilkullisista mekoista. Olen ajatellut joskus soittaa Harrylle ja kertoa kuka hänen biologinen isänsä on. [/quote] Luuletko olevas hauskaki?
[/quote]
Etkö usko kertomaani :'( Oletpa suvaitsematon ja ahdasmielinen.
[quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:38"][quote author="Vierailija" time="25.11.2014 klo 18:29"]Itsehän olin prinsessa Diana, ja minulla on selkeät todisteetkin: pelkään autoja, tunnen vetoa punatukkaisiin ratsastuksenopettajiin ja tykkään pilkullisista mekoista. Olen ajatellut joskus soittaa Harrylle ja kertoa kuka hänen biologinen isänsä on.
[/quote]
Luuletko olevas hauskaki?
[/quote]
No ilmeisesti luulee. Mielestäni ketjun tarkoitus ei ollut tulla tänne lyttäämään muiden kertomuksia ja pilailemaan.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:09"]
Ihana kuulla? Kyllä mua ainakin karmisi kuunnella. Meidän nuorin poika on tosi kiinnostunut titanicista, joskus oon aatellu että olikohan hän matkustajana entisessä elämässä.
[/quote]
Minusta näitä juttuja on tosi ihanaa kuulla, ja siinä samalla oppii omaa lastaankin ymmärtämään paremmin kun tietää hänen historiastaan. Tuli vielä mieleen kun tätini oli käynyt Venäjällä ja toi tuliaiseksi suklaata. Kun poika näki suklaan niin hän huusi heti että "se on tosi hyvää". Kysyin silloin että mistä voit niin tietää, ei meillä ole koskaan syöty tuota suklaata (tästä ole varma koska meillä ei syöty venäläisiä suklaita) niin hän sanoi vain että se on tosi hyvää, kyllä hän tietää.
Sitten kerran hän alkoi puhua että miksi ei koskaan tehdä hyvää ruokaa. Minä sitten ihmettelin että miten niin että kyllähän sinä tykkäät meidän ruoasta mm. spagetti ja lihapullat oli siihen aikan pojan suosikkiruokia ja niitä tehtiin usein. Sitten hän alkoi kertoa että ruoan pitää olla kuin makaronia, jossa on sisällä lihaa tai kanaa. Tajusin siinä hetken mietittyäni että poika puhuuu pelmeneistä. Ostin sitten jonkun ajan päästä kaupasta pakastettuja pelmenejä. Niitä maistettuaan poika sanoi "mummo tekee parempia". Meillä ei mummo koskaa tee pelmenejä eli tässäkin poika tarkoitti entisen elämän mummoa.
ap
Minun lapseni on sanonut ainakin kolmesti, että asui "blooklinissa" Missä oli isoja taloja. Käsitin että tarkoitti ny:n brooklynia. En tiedä mistääolisi tuon brooklynin keksinyt.
Ja täytyy myöntää että minäkin olisin vielä kahden vanhemman lapsen aikana pitänyt tällaisia edellisen elämän juttuja täytenä hömppänä. Mutta nuorin lapsi osaa niin elävästi kertoa että kyllä on vain pakko uskoa että hän todella muistaa nämä asiat.
ap
Ei kyllä ole. Kannattaisikohan sinun olla huolissasi, jos lapset kertovat tuollaisia juttuja? Kerro siitä neuvolassa, ehkä osaavat arvioida onko huolestumisen aihetta.
Eikö nämä jotka muistaa entisestä elämästään ole usein kokeneet yllättävän kuoleman? :/ tiedän yhden joka n. 3 vuotiaana kertoi entisen nimensä ja paikan jossa oli asunut. Siellä oli kuulemma paljon kissoja ja hänellä pitkä musta tukka. Järkyttynyt äiti oli myöhemmin ottanut selvää ja saman niminen henkilö oli asunut saman nimisessä paikassa. Tästä on jo 40 vuotta ja nimiä en enää muista.
Hui onpa karmivaa. Ootko ap ihan tosissas vai keksitkö tän? Onko oikeesti todisteellisesti näyttöä että ollaan eletty aikaisemmin? Taitaa vaan mielikuvitus laukkaa vähän kovemmin joillain lapsilla.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2014 klo 16:53"]Jos puoletkaan näistä kommenteista ovat totta ja oikeasti eri ihmisten kirjoittamia, niin tuntuu todella pelottavalta päästää omia lapsia maailmaan, jossa missä tahansa kadulla, koulussa, kaupassa ja harrastuksissa voi tulla vastaan näin hulluja ihmisiä.
[/quote]
Pakko vielä kerran lainata tätä.. Tämä argumentointitapasi on aika kehno, koska sinähän päästät lapsesi kauppaan, harrastuksiin, kouluun ja ties minne "hullujen" keskelle.
Oletko muuten kuullut sellaisesta kuin kristitty, joka uskoo jumalaan? Eikö sellainen nyt ole ihan hullua, kun sitä jumalaakaan ei ole pystytty millään todistamaan ;) ja tähän liittyen facebook -kavereissani on paljon hellareita, jotka ylistää jumalaa ja hänen mahtavaa voimaansa, joten pitäisikö alkaa vältellä heitä? Meidän keskuudessa on kuule niin paljon "hulluja" ja todennäköisesti sinä olet yksi heistä.