Vauva.fi-sivustolla tehdään järjestelmätestausta tiistaina 9.9. klo 7.00–8.00. Testauksen aikana sivusto toimii normaalisti, mutta keskusteluihin voi lähettää viestejä vain kirjautuneena. Viestejä voi silti lukea ilman kirjautumista. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit luoda sen helposti ja maksutta. Pahoittelemme tilapäistä muutosta palvelussa.
Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä lapset kertoneet edellisistä elämistään?
23.11.2014 |
Meillä yhdellä kolmesta lapsesta on tämä lahja. Poika on aiemmin asunut jossain Neuvostoliiton alueella. Hän on kertonut että kesäisin hän oli aina Mustanmeren rannalla lasten kesäleirillä. Lisäksi on kertonut paljon entisestä kodista. Rappukäytävään oli ruskea ovi, jossa ei ollut ikkunaa. Asunnossa oli yksi makuuhuone, jossa poika nukkui kahden sisarensa kanssa, vanhemmilla oli oma soppi olohuoneessa. Keittiössä oli punainen ruokapöytä ja vihreät tuolit. Myös perheen mummo oli usein pitkiä aikoja heidän luonaan, mummo asui maalaiskylässä jossa poikakin kävi usein.
Makuuhuoneen ikkunasta näkyi junarata, jota poika katseli usein, meillä poika on nytkin hirveän kiinnostunut junista, luulen että se on perua tästä entisestä elämästä. Koulusta poika on kertonut että kouluilla ei ollut nimeä kuten Suomessa vaan jokaisella koululla oli oma numero kuten koulu numero 16 jne. Nimiä poika ei ole maininnut mutta on sattumalta kuullut muutaman kerran nimen Artjom. Poika on silloin mennyt hyvin hiljaiseksi ja mietteliään näköiseksi. Olenkin miettinyt että onkohan poika ollut aiemmin nimeltään Artjom. Tai sitten joku muu lähipiiristä on ollut, isä tms.
Ja kun kävimme Pietarissa pojan ollessa 5-vuotias niin olimme puistossa ja istuimme penkillä syömässä eväitä, niin silloin poika totesi että nyt minulla on sellainen tunne että olen tullut kotiin. Hän saattaa olla asunut Pietarissa, olen yrittänyt poja kertomuksista päätellä kaupunkia mutta sitä en ole vielä saanut selvlle.
Poikaoli myös ihan vauvasta asti hirveän pelokas autossa. Heti kun vein autoon niin alkoi itkeä, muiden lasten kanssa ei ole ollut samanlasta. Poika myös kyseli myöhemmin paljon että ei kai vain ajeta kolari, ei kai auto törmää. Sanoin siihen että ei tietenään törmää, ollaan täällä autosa ihan turvassa. Siihen poika sanoi vain "eikä olla". Tästä olen päätellyt että hän on ehkä entisessä elämässä menehtynyt auto-onnettomuudessa.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Näitä tarinoita on ollut aivan ihana kuulla!
Kommentit (798)
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:23"]
Eikö nämä jotka muistaa entisestä elämästään ole usein kokeneet yllättävän kuoleman? :/ tiedän yhden joka n. 3 vuotiaana kertoi entisen nimensä ja paikan jossa oli asunut. Siellä oli kuulemma paljon kissoja ja hänellä pitkä musta tukka. Järkyttynyt äiti oli myöhemmin ottanut selvää ja saman niminen henkilö oli asunut saman nimisessä paikassa. Tästä on jo 40 vuotta ja nimiä en enää muista.
Urbaanilegenda
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpöhommia, kannattaa ajoissa hakea apua lapsille ja koko perheelle jos tuollaisia juttuja alkavat puhumaan. Jotain on pahasti pielessä jos lapset alkavat tuollaisia puhelemaan, hae ap. apua heti.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:28"]
Höpöhommia, kannattaa ajoissa hakea apua lapsille ja koko perheelle jos tuollaisia juttuja alkavat puhumaan. Jotain on pahasti pielessä jos lapset alkavat tuollaisia puhelemaan, hae ap. apua heti.
[/quote]
Pyh pyh. Näistä on tehty ihan dokumentteja. Jotkut lapset muistaa asioita menneestä elämästään ja osassa tapauksia on pystytty saamaan selville kenen aikaisemmin kuolleen henkilön elämästä on ollut kyse. Ainakin tapaturmainen/yllättävä kuolema on ollut yhdistävä tekijä taustalla.
Sinuna ap etsisin netistä tietoa, lisää samanlaisia tapauksia on olemassa ympäri maailmaa.
Omia lapsia ei vielä ole, mutta hoidan tosi paljon naapurin lapsia. Heillä poika 4-v. Hiukka ennen pojan 3-v syntymäpäivää hän alkoi puhua edellisestä elämästä. Ekan kerran ku kuulin pojan mainitsevan tästä "menneisyydestään", niin säikähin toden teolla. Hän nimittäin kertoi että joskus hänellä oli koira, rodultaan bulldog ja nimeltään Zero. Poika kertoi kuinka lenkitti koiraansa pihassa, jossa oli uima-allas ja lasten liukumäki.
Myöhemmin tarinoita tuli lisää, ja vanhemmat sano mulle että ei tartte säikkyä pojan puheita. Joku voisi pitää näitä puheita mielikuvituksen tuotteena, mutta poika on kertonut ja kuvaillut paljon sellaisia asioita ja paikkoja, joista kukaan ei ole hänelle aiemmin maininnutkaan.
Eli uskon, että ovat oikeasti syntyneet uudelleen. :)
Jos sielunvaellus pitäisi paikkansa, missä nämä sielut olivat ennen ihmiskunnan syntyä? Tai ennen kuin elämää oli missään maailmankaikkeudessa? Kuka tai mikä luo nämä sielut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista.
Mä ole ollut aina varma että olen edellisessä elämässä asunut jossain maaseudulla isohkossa maalaistalossa 1800-luvulla.
Monesti tullut sellainen kaipuu että pitäisi päästä kuljeskelemaan pitkin peltoja jossa kasvaa pitkää vilja jne..
Toisaalta myös laivaonnettomuudet ovat olleet sellaisia joista olen aina ollut kiinnostunut ja niistä tulee jotenkin kauhean ns tuttu tunne että tuon minäkin olen kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:28"]Höpöhommia, kannattaa ajoissa hakea apua lapsille ja koko perheelle jos tuollaisia juttuja alkavat puhumaan. Jotain on pahasti pielessä jos lapset alkavat tuollaisia puhelemaan, hae ap. apua heti.
[/quote]
miksi mitään apua pitäisi hakea? Ei se että tunnen eläneeni ennenkin vaikuta nykyiseen elämääni mitenkään. Tavallista elämää elävä ihminen minäkin olen.
Ei ole, mutta tyttäreni kysyi 2-vuotiaana vaarin hautajaisissa vilpittömästi: Kuka vauva vaarista nyt tulee? Tällaista ei kukaan ollut hänelle opettanut. Pysähdytti kyllä. Mietimme että hän ehkä tietää enemmän kuin me...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Netissä youtubessa on dokumentteja näistä asioista. Minusta ne ovat mielenkiintoisia. Esim. Yhdysvalloissa on kuulemma ollut monia tämmöisiä tapauksia, ja vanhemmat ovat siellä monesti ensin ihmeissään, koska siellä ei yleisesti uskota sielunvaellukseen tai jälleensyntymään.
Yhdessä nettidokumentissa oli pikkupoika, joka oli kuollut toisessa maailmansodassa. Hän oli taistellut japanilaisia vastaan Tyynellämerellä ja hänen koneensa oli ammuttu alas. Pojan isä alkoi tutkia faktoja, ja koska poika tunnisti koneensa tyypin ja muisti edellisen etunimensä, siis sen niminen lentäjä oli tosiaan ammuttu alas sellaisessa koneessa, niin kuolleen lentäjän siskoon oltiin otettu yhteyttä ja poika oli päässyt tapaamaan "edellisen elämänsä siskoa".
Itsellä ei ole tuommoisia kokemuksia pahemmin ollut. Paitsi yksi juttu, kun tyttöni oli noin kolmevuotias. Oli kesä ja olin ostanut herneitä. Hän tosi näppärästi alkoi availla niitä herneenpalkoja ja popsia herneitä suuhunsa. Sanoin, että olet kuin vanha tekijä ja hän sanoi, että tottahan minä tämän osaan, mehän syötiin näitä usein siellä rinteessä muiden kanssa. Kysyin, että kävittekö tarharyhmän kanssa jossain retkellä, missä söitte herneitä, ja hän huiskautti kättään ja sanoi, että ei, en mä tarhalaisten kanssa siellä ollut. Kun yritin saada lisää tietoa, hän katsoi sen näköisenä, ettei viitsi selittää, ja sanoikin, että sä et kuitenkaan ymmärrä. Hän näki pienenä pahoja unia junaonnettomuudesta.
Tietenkään näitä ei voi selittää järjellä. Oma käsitykseni on, että koska maapallo on niin pieni paikka ja aine on häviämätöntä, niin jollain tavalla me kaikki ihmiset olemme syvällä kytkeytyneitä toisiimme ja historiaamme. Meillä on jonkinlainen näkymätön rihmasto toisiimme.
En tiedä onko tämä tuota samaa, mutta lapseni puhuu usein mitä olemme tehneet silloin kun "äiti oli lapsi ja minä aikuinen". On kuvaillut pari kertaa lapsuudenkotiani, jossa ei ole koskaan käynyt, sillä äitini ei asu siellä enää ja suurin osa huonekaluistakin on vaihtunut. Jos ajattelee, että hän olisi joku, joka oli elämässäni lapsuudessani, niin ei oikein muita ole kuollut, kuin mummoni. En tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsellani ei ole ollut tälläisiä muistoja, itselläni kylläkin. Eli lapsuudessa muistin aika yksityiskohtaisestikin "kodin" jossa olin elänyt, suuren eteisaulan, portaikon jonka kaiteiden välistä katselin alakertaan, korkeat suuret huoneet,jne. Ihmisiä kenen kanssa asuin en muista. Toinen juttu, joka ehkä liittyy myös ehkä jälleensyntymiseen on se, että vielä varhaisessa teini-iässäkin en joskus aamulla muistanut kuka olen ja missä olen. Piti mennä oikein peilistä katsomaan omaa kuvaa tietääkseen kuka olen! Ymmärrän, että tämä kuulostaa oudolta, skitsofreniseltakin kenties. Nykyään muistot ovat lähes kadonneet ja tiedän aina aamulla herätessäni kuka olen ;) Olen +40v, akateeminen ja hyvässä asemassa työelämässä, eikä mitään (mielen)sairauksia ole.
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 11:14"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:47"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:28"]Höpöhommia, kannattaa ajoissa hakea apua lapsille ja koko perheelle jos tuollaisia juttuja alkavat puhumaan. Jotain on pahasti pielessä jos lapset alkavat tuollaisia puhelemaan, hae ap. apua heti. [/quote] miksi mitään apua pitäisi hakea? Ei se että tunnen eläneeni ennenkin vaikuta nykyiseen elämääni mitenkään. Tavallista elämää elävä ihminen minäkin olen.
[/quote]
Siksi että apua tarvitaan ennenkuin mielenterveys lopullisesti järkkyy. Toipuminen on vaikeaa jos apua haetaan liian myöhään. Valitettavasti oireiden kieltäminen ja vähättely liittyy usein tässäkin tapauksessa asiaan
[/quote]
Ja millaista apua kirjoittajan mielestä tulisi hakea? En ole alkuperäisen viestin kirjoittaja, mutta mielestäni tässä ei ole mitään huolestuttavaa. Vastaavia kokemuksia on tuhansilla, jopa miljoonilla ihmisillä. Pitäisikö esim. kaikkien hindulaisten hakea apua, hehän uskovat jälleensyntymiseen ihan avoimesti? Maailmassa on niin paljon asioita, joita tiede ei voi selittää ja mitä paljaalla silmillä ei näe. Toiset ihmiset ovat herkempiä kokemaan ja aistimaan asioita, ei se tee heistä hulluja avuntarvitsijoita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 11:18"]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 11:11"]
Lapsellani ei ole ollut tälläisiä muistoja, itselläni kylläkin. Eli lapsuudessa muistin aika yksityiskohtaisestikin "kodin" jossa olin elänyt, suuren eteisaulan, portaikon jonka kaiteiden välistä katselin alakertaan, korkeat suuret huoneet,jne. Ihmisiä kenen kanssa asuin en muista. Toinen juttu, joka ehkä liittyy myös ehkä jälleensyntymiseen on se, että vielä varhaisessa teini-iässäkin en joskus aamulla muistanut kuka olen ja missä olen. Piti mennä oikein peilistä katsomaan omaa kuvaa tietääkseen kuka olen! Ymmärrän, että tämä kuulostaa oudolta, skitsofreniseltakin kenties. Nykyään muistot ovat lähes kadonneet ja tiedän aina aamulla herätessäni kuka olen ;) Olen +40v, akateeminen ja hyvässä asemassa työelämässä, eikä mitään (mielen)sairauksia ole.
[/quote]
Pystytkö myös nimeämään ketään ulkopuolista joka voisi sanoa sinusta samaa ? Menestyminen opiskeluissa ja työelämässä ei aina sulje pois mahdollisia mielen sairauksia. Persoonasi kuulostaa hiukan jakautuneelta...
Olen perheellinen, minulla on laaja ystäväpiiri ja olen pidetty työkaveri. Psykologisessa testitilanteessa (testattiin kun hain opiskelupaikkaa) tuli ilmi että olen erittäin tasapainoinen, empaattinen ja sosiaalisesti lahjakas. Kukaan ei ole koskaan kyseenalaistanut mielenterveyttäni. Riittääkö tämä sinulle?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="23.11.2014 klo 10:14"]Ei tuollaista, mutta 3-vuotias pelkää parvekkeita koska "se minun kissani putosi parvekkeelta ja kuoli". Kerran kun katsottiin uutisia sota-alueelta, nosti katseensa leikeistä ja totesi että tuolla me silloin asuttiin kun menin kouluun. Sanoi että kissa haudattiin aidan viereen, mutta ei muistettu laittaa merkkiä.
[/quote]
Niin ja siis meillä ei ole koskaan ollut kissaa, emme ole asuneet kerrostalossa (uutisen talo oli valtava leveä kerrostalo), eikä meillä ole parveketta. Enkä muista että olisi kenenkään muunkaan parvekkeella käynyt. Meillä ja tutuilla vaan terasseja maan tasossa.
Olen vähän näitä juttuja hätkähtänyt, mutta olen yrittänyt olla sitä lapselle välittämättä. Haluan kuitenkin että hän voi kertoa asioitaan ilman että pitää miettiä "mitä äiti tästä ajattelee"
Aiheesta on kirjoitettu useita kirjojakin. Yksi tutustumisen arvoinen on Jim B. Tuckerin: http://www.news.com.au/lifestyle/health/jim-b-tucker-tells-stories-of-children-who-believe-they-are-reincarnated-in-new-book-return-to-life/story-fniym3t1-1226768343158
Mulla on lapsuudesta saakka ollut selkeä kuva eräästä kaupungista, osasin jo 4-5v kuvailla paikan missä seisoin ja mitä näin. Kävin tuolla paikalla ekan kerran 32v:nä joten lienee muisto menneestä. Lisäksi kerran yksi "meedio" tms kertoi mulle mun entisestä elämästä tuossa kaupungissa! Aikamoinen sattuma.
Lapset nyt höpöttelevät kaikenlaista soopaa.
Näistä on ollut jotain dokumentteja. Taustalla päästään pipit vanhemmat, jotka tietoisesti tai tiedostamattaan ruokkii näitä entinen elämä, avaruusolentojen sieppaus ja kuolleiden kanssa keskustelu -fantasioita. Jos ap on tosissaan ja pitää tilannetta "ihanana", toivon että lapsen lähipiirissä olisi joku tervejärkinen aikuinen joka osaisi puuttua.
Vauva.fi-sivustolla tehdään järjestelmätestausta tiistaina 9.9. klo 7.00–8.00. Testauksen aikana sivusto toimii normaalisti, mutta keskusteluihin voi lähettää viestejä vain kirjautuneena. Viestejä voi silti lukea ilman kirjautumista. Jos sinulla ei ole vielä tunnusta, voit luoda sen helposti ja maksutta. Pahoittelemme tilapäistä muutosta palvelussa.
Pistää miettimään tuollaiset jutut...että miten kuoleman jälkeen oikeasti käy.