Kertokaa minulle kiihkottomasti, miksi 2v jää päiväkotiin vauvan synnyttyä?

Kaverini keskimmäinen syntyi vaikean sydänsairauden kanssa. Äiti vietti päivät sairaalassa vauvan kanssa. Isä oli töissä. 2v3kk esikoinen oli päiväkodissa kolmena päivänä viikossa ja kaksi päivää isovanhemmilla. Kun vauva kotiutui sairaalasta, esikoinen jatkoi päiväkodissa vielä muutaman kuukauden muttei enää ollut säännöllisesti mummolassa. Kolmannen lapsen syntyessä esikoinen oli jo neljän vanha ja oli parina päivänä viikossa 6h päiväkodissa, jolloin äiti ehti hoitaa asioita ja käydä keskimmäisen kontrolleissa sun muuta.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 14:51"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 14:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 14:42"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 14:32"]

Minulle ei ole koskaan auennut tuo äitien logiikka, että esikoiselle ei haluta sanoa 'odota, äiti vaihtaa vaipan', mutta esikoiselle sanotaan mielummin 'mene päiväkotiin odottamaan, kun äiti touhuaa päivän vauvan kanssa'. Ei siellä päiväkodissa ainakaan ole aikuisen syliä tarjolla yhtään sen paremmin kuin vauvaa hoitavalla äidillä.

[/quote]

Ei tietenkään. Mutta mielestäni on vähän valheellista hehkuttaa sitäkään, miten esikoinen saa kaiken saman huomion kuin ennenkin ja lisäksi vauva kaiken saman mitä esikoinen aikanaan. Perhe muuttuu kasvaessaan, ja välillä elämä taaperon ja vauvan kanssa on rankkaa ja täynnä riittämättömyyden tunteita. Mutta se on elämää, joka kannattaa kokea yhdessä.

[/quote]

Kuule, elämä voi olla rankkaa ja täynnä riittämättömyyden tunnetta ihan ilman lapsiakin. Eikä kaikkia muitakaan noita tunteita kokevia yhteiskunta tue. Minusta tämä on sillä tavalla surullista, että järjestelmän tolkuton hyväksikäyttö johtaa väistämättä siihen, että päiväkotisysteemiin tulee lisää rajoituksia ja se ei välttämättä ole kenenkään etu. Eikä sekään välttämättä ole kenekään etu, että äiti ei selvinnyt voittajana niistä vaikeista tunteista ja hetkistään, vaan joutui valitsemaan kiertotien. 

[/quote]

Kuten sanottu, olen hoitanut omat lapseni kotona ja ottanut vastaan ne hyvät ja pahat tunteet. Mutta minä en tajua, mikä jumalaton kilpailu tämä on, ja miksi joka asiassa äidit pitää jakaa voittajiin ja häviäjiin.

[/quote]

Joo, ymmärsin kyllä tuosta viimeisestä lauseestasi. Jotenkin vaan halusin nostaa ehkä ihan irrallaan tuosta kirjoituksestasi sen, että moni muukin on väsynyt ja poikki, mutta ei ole tällaista näppärää yhteiskunnallista tukiverkkoa kuin tuo lasten päivähoito. Työssäkäyvä äiti tarvitsisi varmaan myös joskus vapaan lauantain, että saisi tehtyä suursiivouksen ja käytyä asioilla ja lapseton mutta muuten elämässään uupunut voisi tarvita jotain toisenlaista apua. 

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 10:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 10:33"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 09:10"]

En tiedä. Meillä oli juurikin 2 vuotias kotona ja viihtyi.

[/quote]

Koulussa tulee ongelmia. Lapsesi kasvaa araksi ja ei opi sosiaalisia taitoja.

[/quote]

Sosiaalisuus ei ole pelkkää oppimista vaan sisäsyntyistä temperamenttia ja ominaisuutta. Mieti, miten pahalta voi epäsosiaalisesta tuntua päivähoitoryhmässä. Stressi ryhmässäolosta alkaa jo pienenä lapsena ennen koulua. Kyllä käytöstapoja, toisten huomoimista jne. oppii myös kotona ja pihakavereiden ja serkkujen kanssa, kerhossa jne. 

[/quote]

Vähän on kehityspsykologia hakusessa. Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Miten se sitten muovautuu lapsen sosiaalisessa kehityksessä määräytyy sen mukaan minkälaista tukea saa. Vasta kolmevuotiaana lapsi on valmis harjoittelemaan sosiaalisuutta kodin ulkopuolella ilman äitiä, tätä ennen kaikki taaperoikäiset tarvitsevat äitiä ei ryhmää. Temperamentikas lapsi on usein vanhemmille haasteellisempi ja uuvuttava taaperoikäinen pistetään usein tällöin päiväkotiin kun äiti ei enää jaksa mutta ei tämä merkitse sitä että tarvitsisi äitiä vähemmän kun vähemmän tempperamentikas lapsi. Taapero kestää hyvin parituntiset päivittäiset erossaolot äidistä ja temperamentikkaan taaperon äiti tarvitsee myös itse näitä huilaus taukoja, mutta pitkät päivät päiväkodissa tekevät vain hallaa äidin ja taaperon suhteelle eikä kumpikaan viimekädessä siitä hyödy.

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 16:09"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 10:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.11.2014 klo 10:33"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 09:10"]

En tiedä. Meillä oli juurikin 2 vuotias kotona ja viihtyi.

[/quote]

Koulussa tulee ongelmia. Lapsesi kasvaa araksi ja ei opi sosiaalisia taitoja.

[/quote]

Sosiaalisuus ei ole pelkkää oppimista vaan sisäsyntyistä temperamenttia ja ominaisuutta. Mieti, miten pahalta voi epäsosiaalisesta tuntua päivähoitoryhmässä. Stressi ryhmässäolosta alkaa jo pienenä lapsena ennen koulua. Kyllä käytöstapoja, toisten huomoimista jne. oppii myös kotona ja pihakavereiden ja serkkujen kanssa, kerhossa jne. 

[/quote]

Vähän on kehityspsykologia hakusessa. Temperamentti on synnynnäinen ominaisuus. Miten se sitten muovautuu lapsen sosiaalisessa kehityksessä määräytyy sen mukaan minkälaista tukea saa. Vasta kolmevuotiaana lapsi on valmis harjoittelemaan sosiaalisuutta kodin ulkopuolella ilman äitiä, tätä ennen kaikki taaperoikäiset tarvitsevat äitiä ei ryhmää. Temperamentikas lapsi on usein vanhemmille haasteellisempi ja uuvuttava taaperoikäinen pistetään usein tällöin päiväkotiin kun äiti ei enää jaksa mutta ei tämä merkitse sitä että tarvitsisi äitiä vähemmän kun vähemmän tempperamentikas lapsi. Taapero kestää hyvin parituntiset päivittäiset erossaolot äidistä ja temperamentikkaan taaperon äiti tarvitsee myös itse näitä huilaus taukoja, mutta pitkät päivät päiväkodissa tekevät vain hallaa äidin ja taaperon suhteelle eikä kumpikaan viimekädessä siitä hyödy.

[/quote]

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/pitaako_ujoudesta_parantua_48517.html#media=48529

En oikein tiedä, miten itse käsitit termin temperamentti. Vain nopeasti kiivastuvana luonteena vai nippuna erilaisia luonteenpiireitä, jotka määrittävät ihmisen olemusta ja olemista? Suosittelen Liisa Keltikangas-Järvisen kirjallisuutta kaikille äideille ja muillekin, jotka haluavat ymmärtää paremmin itseään ja muita. 

Tässä vielä hyvää kirjallisuutta https://kirja.elisa.fi/ekirja/temperamentti-ihmisen-yksilollisyys

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 09:44"]

Ensi vuonna tämä etuus poistuu, jos toinen vanhemmista on kotona, joko äitiyslomalla tai muilla perhevapailla. Lapselle tarjotaan ainoastaan puolipäivähoitoa ja päivähoitomaksu nousee tuntuvasti.

Veronmaksajille nykyinen malli on kallis ja vanhemmat ovat eriarvoisessa asema, sillä perheelle maksettavat tuet kaksinkertaistuvat, jos toinen lapsi on kotona ja toinen kunnallisessa päivähoidossa, koska päivähoidosta vanhemmat maksavat vain pienen osan, kun todellliset kustannuket n. pari vuotiaasta on  1700-3000 euroa/kk + kotiin maksettavat tuet eli veronmaksajille erittäin kallista.

Kunnallinen päivähoito aikoinaan suunniteltiin elinkeinoelämän tarpeista, koska työnantajat tarvitsivat lapsellisten työpanosta ja poikkeuksena oli lääketiett. ja sosiaalliset syyt, mutta nykyisin jopa terveet ja nuoret vanhemmat ja heidän terveet lapsensa käyttävät kokopäiväistä kunnallista päivähoitoa, vaikka toinen vanhempi on kotona, eikä näin ollut edes tarkoitus ja nyt väärinkäytöksiin on puututtu ja laki muuttuu ensi vuonna.

[/quote]

Paljonko se päivähoitomaksu nousee, onko virallista tietoa? Juurihan ne nyt syksyllä nousi.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:16"]

Haastavia ne samat esikoiset ovat kotonakin. Onhan se ihan järkyttävä kriisi, kun joutuu kasvamaan hetkessä isoksi. Itse sain kaksi lasta tasan kahden vuoden ikäerolla ja hoidin molemmat kotona. Tukiverkkonani oli lasten isä, jonka kanssa olimme mahtava tiimi, mutta hänkin joutui tekemään täyttä työaikaa suurimman osan ajasta.

Voin sanoa ihan rehellisesti, että olin ekat kaksi vuotta esikoiselle täydellinen äiti. Imetin, luin, hellin 24/7. Kun pikkusisarus syntyi, kaikki muuttui. Siinä olivat vastakkain hormonihirviö ja maailman pahin uhmis. Monta kertaa teki mieli nostaa kädet ylös. Mutta näin jälkikäteen mietittynä olen todella iloinen siitä, että ymmärsin pitää esikoisen lähelläni ja ottaa vastaan kaiken sen vihan. Nykyään ovat hienoja lapsia molemmat.

[/quote]

Tämä oli viisaasti sanottu. Toisen lapsen syntymä ON kriisi useimmissa perheissä. On perheitä, jotka antavat sille isommalle sisarukselle oikeuden käydä se kriisi läpi turvallisesti omassa kodissa, ja perheitä joissa isompi sisarus ulkoistetaan pois siitä rääkymästä, koska äidillä on niin kova homma sen oman kriisinsä kanssa. Minusta siinä vaaditaan ensinnäkin isommalta lapselta liikaa (enemmän kuin mitä vanhemmat vaativat itseltään) ja toisaalta unohdetaan se perheenä olemisen pointti. Se, että ollaan yhdessä, ja mitä vaikeampaa on, sitä tärkemäpää on olla yhdessä. Ei perheen sisällä saa olla kulisseja ja äiti, joka vetää äitinaamarin kasvoilleen ja suorittaa äitiyttä olematta aidosti läsnä, ja antamatta lapsille lupaa oppia sitä, millainen hän oikeasti on ihmisenä. 

 Ne hetket, kun äiti ja lapsi rääkyvät siinä kilpaa, sitten itketään ja sitten halataan ja pyydetään anteeksi, ovat tietenkin sellaisia ettei niitä halua facebookkiin julkaista, mutta ne ovat hirveän tärkeitä kasvun hetkiä. Ei vähiten äidille joka näkee siinä itsensä sellaisessa valossa, että siinä ei se oma kehittymisen tarve jää ollenkaan epäselväksi. 

Minulle koko äitiydessä kaikkein rankimmat hetket ovat olleet ne kaikkein kasvattavimmat hetket, ja pidän niitä arvokkaina. Niistä syntyi aivan uudenlainen me-henki, uudenlaista yhteyttä itseen ja lapsiin. Siitä tunteesta, kun perheessä jokainen tietää olevansa rakastettu myös huonoina päivinä, syntyy paljon rakkautta joilla jaksaa vastoinkäymisten läpi.

Onpa osattu keskulla kiihkottomasti joo. Pelkkää syyttelyä ja haukkumista, aikuiset ihmiset?

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 10:56"]

Nykymaailma on hirveän levoton ja täynnä sosiaalisia kontakteja ja ärsykkeitä. Sitten pannaan vielä taaperot päiväkotiin saamaan lisää virikkeitä. Ja sitten ihmetellään, kun on lapsella infektiokierre ja myöhemmin paniikkihäiriö ja ärtynyt suoli ja stressi jne. Harva asuu niin korvessa, ettei ole pihakavereita, kerhoa tai sukulaisten tai tuttavien vierailuja. 

[/quote]

Meidän 2-vuotias ei ole hoidossa mutta pitää todeta että emme edes asu korvessa, mutta kaikki pihakaverit ovat päivisin hoidossa, kerhoa ei tämän ikäiselle ole ja avoimet paikat ovat automatkan päässä ja miehellä auto päivisin töissä. Sukulaiset asuvat kaukana. Aika tylsiä on päivät.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:41"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 09:44"]

Ensi vuonna tämä etuus poistuu, jos toinen vanhemmista on kotona, joko äitiyslomalla tai muilla perhevapailla. Lapselle tarjotaan ainoastaan puolipäivähoitoa ja päivähoitomaksu nousee tuntuvasti.

Veronmaksajille nykyinen malli on kallis ja vanhemmat ovat eriarvoisessa asema, sillä perheelle maksettavat tuet kaksinkertaistuvat, jos toinen lapsi on kotona ja toinen kunnallisessa päivähoidossa, koska päivähoidosta vanhemmat maksavat vain pienen osan, kun todellliset kustannuket n. pari vuotiaasta on  1700-3000 euroa/kk + kotiin maksettavat tuet eli veronmaksajille erittäin kallista.

Kunnallinen päivähoito aikoinaan suunniteltiin elinkeinoelämän tarpeista, koska työnantajat tarvitsivat lapsellisten työpanosta ja poikkeuksena oli lääketiett. ja sosiaalliset syyt, mutta nykyisin jopa terveet ja nuoret vanhemmat ja heidän terveet lapsensa käyttävät kokopäiväistä kunnallista päivähoitoa, vaikka toinen vanhempi on kotona, eikä näin ollut edes tarkoitus ja nyt väärinkäytöksiin on puututtu ja laki muuttuu ensi vuonna.

[/quote]

Paljonko se päivähoitomaksu nousee, onko virallista tietoa? Juurihan ne nyt syksyllä nousi.

[/quote]

Mun mielestäni hoito voisi olla tuntimaksullista ja omakustanteista, jos vanhemmat eivät käy töissä eikä ole selkeää kuntouttavaa syytä viedä lasta hoitoon. Jos halutaan tukea vanhepien jaksamista, niin voidaan myöntää sitten kaikille lapsille vaikka 10 h kuussa sitä ilmaista "virikehoitoa", niin pääsevät äidit satunnaisia asioitaan hoitamaan. Loput sitten todellisten kustannusten mukaan.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:16"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 10:25"]

Vähän ohiksena, mutta mun äiti on usean päiväkodin johtaja ja sanonut monesti, että nämä "virikelapset" ovat hoidossa haastavampia kuin tavallisessa päivähoidossa olevat. Lapsi vaistoaa, jos hän on päiväkodissa vain siksi, että olisi (kärjistetysti ilmaistuna) poissa tieltä.

[/quote]

Haastavia ne samat esikoiset ovat kotonakin. Onhan se ihan järkyttävä kriisi, kun joutuu kasvamaan hetkessä isoksi. Itse sain kaksi lasta tasan kahden vuoden ikäerolla ja hoidin molemmat kotona. Tukiverkkonani oli lasten isä, jonka kanssa olimme mahtava tiimi, mutta hänkin joutui tekemään täyttä työaikaa suurimman osan ajasta.

Voin sanoa ihan rehellisesti, että olin ekat kaksi vuotta esikoiselle täydellinen äiti. Imetin, luin, hellin 24/7. Kun pikkusisarus syntyi, kaikki muuttui. Siinä olivat vastakkain hormonihirviö ja maailman pahin uhmis. Monta kertaa teki mieli nostaa kädet ylös. Mutta näin jälkikäteen mietittynä olen todella iloinen siitä, että ymmärsin pitää esikoisen lähelläni ja ottaa vastaan kaiken sen vihan. Nykyään ovat hienoja lapsia molemmat.

[/quote]

Ei meillä esikoiselta vaadittu enempää kuin ennen vauvaakaan. Ei hänen tarvinnut kasvaa isommaksi pikkusisaren myötä, sai olla se sama lapsellinen 2v kuin ennen sisaren syntymää, en mä alkanut vaatia iso pien asioita.. Ihan yhtä paljon autoin pukemisessa, vessaan menossa jne kuin aiemminkin.

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:48"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 10:56"]

Nykymaailma on hirveän levoton ja täynnä sosiaalisia kontakteja ja ärsykkeitä. Sitten pannaan vielä taaperot päiväkotiin saamaan lisää virikkeitä. Ja sitten ihmetellään, kun on lapsella infektiokierre ja myöhemmin paniikkihäiriö ja ärtynyt suoli ja stressi jne. Harva asuu niin korvessa, ettei ole pihakavereita, kerhoa tai sukulaisten tai tuttavien vierailuja. 

[/quote]

Meidän 2-vuotias ei ole hoidossa mutta pitää todeta että emme edes asu korvessa, mutta kaikki pihakaverit ovat päivisin hoidossa, kerhoa ei tämän ikäiselle ole ja avoimet paikat ovat automatkan päässä ja miehellä auto päivisin töissä. Sukulaiset asuvat kaukana. Aika tylsiä on päivät.

[/quote]

Sori, vahinko alapeukku!

Meneekö miehesi niin aikasin töihin, että et voisi joskus vaikka viedä häntä? Jos menee, niin ymmärrän sitten kyllä ja onhan se talvisin vaikeampaa lasten kanssa.. Meidän kaupungissa kerhoja on jo 2v alkaen.. Oletko netistä koittanut saada ystäviä? Se auttoi mulla kun muutettiin uudelle paikkakunnalle :)

"Tässä unohdetaan ne pienet reppanat, jotka laitetaan sinne päikkyyn ensimmäistä kertaa kun äiti jää vauvan kanssa kotiin. Sille kaksivuotiaalle jo pelkästään hoidon aloittaminen voi olla iso shokki, saati sitten kun siihen tulee vielä pienempi sisarus. Ei se kaksivuotias välttämättä jää sinne päiväkotiryhmään ollenkaan hymy huulilla vilkuttelemaan äidilleen, vaan itkien, ja itkeskelee siellä pitkin päivää äidinikävää. Sitä en vaan ymmärrä, miten joku voi tehdä lapselleen niin, kun ei ole pakko, kun on selvää ettei se lapsi nauti siellä olostaan."

Aivan, myös lapsella on oikeus rauhalliseen ympäristöön ja olla läheistensä seurassa, omassa kodissaan.  Monet ihannoivat lapsen päiväkodin virikkeellistä ympäristöä, mutta onkohan se edes käytännössä mahdollista suurissa ryhmäkoossa ja hälinässä. Jos lasten äiti ei edes pysty hoitamaan paria lastaan kotona, niin miten he kuvittelevat sen onnistuvan päiväkodissa, kun on ryhmäkoot ovat isot ja vähän hoitajia.

Jostakin syystä, me monet aikuiset haluamme  mahdollisimman paljon vapaa-aikaa ja pitkiä lomia, jotta voisimme viettää aikaamme läheistemme kanssa, omassa kodissamme, mutta sitä samaa oikeutta emme suo edes omille puolustuskyvyttömille lapsille.   Missä on lapsen oikeudet ja tasa-arvo.

Ja monet täälllä perustelevat lapsen hoitotarvetta äidin kiireellä tai väsymyksellä, mutta missä on lapsen isä.

Miksi minua inhottiin, kun "olin niin ärsyttävän reipas" ja "olevinani", syynä ainoastaan se että vein esikoista itse kerhoihin, uimaan jne. vaikka meillä oli myös vauva kotona? "Sinä se vaan jaksat aina" kuului, kun tulin uimahallin eteiseen lumisateen keskeltä, jossa olin kävellyt (koska minulla ei ole ajokorttia) jonkun aikaa, vauva vaunuissa ja esikoinen pulkassa.

Ja sitten se on ok, että olisin vienyt esikoisen (vauvan syntymän aikaan 2v4kk) päiväkotiin? Se olisi ollut ymmärrettävää. Oikeasti edelleen joskus suututtaa tämä aihe. Minä tein itse ne virikkeet hänelle ja jaksoin, ja KUKAAN ei sano mitään positiivista siitä. Enkä siis todellakaan hehkuttanut tätä enkä ottanut ikinä esille missään tätä aihetta. Silti tuli päin naamaa kommentteja joista huokui ärsytys minua kohtaan. 

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 09:40"]

Ei kai ammattilaiselle mene läpi jutut 2-vuotiaan tärkeistä kavereista?

[/quote]

Ei mene, ei. Kaksivuotias ei tarvitse leikkikavereita, kuten vanhemmat lapset. Ymmärrän sossutapaukset, mamut (oppii kielen) ja jos vanhempi ei jaksa OIKEASTI. Muuten ei ymmärrystä tipu.

Jos tietää jo etukäteen ettei jaksa taaperoa ja vauvaa hoitaa samanaikaisesti niin miksi se vauva pitää sitten vielä hankkia?

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:44"]

[quote author="Vierailija" time="20.11.2014 klo 11:16"]

Haastavia ne samat esikoiset ovat kotonakin. Onhan se ihan järkyttävä kriisi, kun joutuu kasvamaan hetkessä isoksi. Itse sain kaksi lasta tasan kahden vuoden ikäerolla ja hoidin molemmat kotona. Tukiverkkonani oli lasten isä, jonka kanssa olimme mahtava tiimi, mutta hänkin joutui tekemään täyttä työaikaa suurimman osan ajasta.

Voin sanoa ihan rehellisesti, että olin ekat kaksi vuotta esikoiselle täydellinen äiti. Imetin, luin, hellin 24/7. Kun pikkusisarus syntyi, kaikki muuttui. Siinä olivat vastakkain hormonihirviö ja maailman pahin uhmis. Monta kertaa teki mieli nostaa kädet ylös. Mutta näin jälkikäteen mietittynä olen todella iloinen siitä, että ymmärsin pitää esikoisen lähelläni ja ottaa vastaan kaiken sen vihan. Nykyään ovat hienoja lapsia molemmat.

[/quote]

Tämä oli viisaasti sanottu. Toisen lapsen syntymä ON kriisi useimmissa perheissä. On perheitä, jotka antavat sille isommalle sisarukselle oikeuden käydä se kriisi läpi turvallisesti omassa kodissa, ja perheitä joissa isompi sisarus ulkoistetaan pois siitä rääkymästä, koska äidillä on niin kova homma sen oman kriisinsä kanssa. Minusta siinä vaaditaan ensinnäkin isommalta lapselta liikaa (enemmän kuin mitä vanhemmat vaativat itseltään) ja toisaalta unohdetaan se perheenä olemisen pointti. Se, että ollaan yhdessä, ja mitä vaikeampaa on, sitä tärkemäpää on olla yhdessä. Ei perheen sisällä saa olla kulisseja ja äiti, joka vetää äitinaamarin kasvoilleen ja suorittaa äitiyttä olematta aidosti läsnä, ja antamatta lapsille lupaa oppia sitä, millainen hän oikeasti on ihmisenä. 

 Ne hetket, kun äiti ja lapsi rääkyvät siinä kilpaa, sitten itketään ja sitten halataan ja pyydetään anteeksi, ovat tietenkin sellaisia ettei niitä halua facebookkiin julkaista, mutta ne ovat hirveän tärkeitä kasvun hetkiä. Ei vähiten äidille joka näkee siinä itsensä sellaisessa valossa, että siinä ei se oma kehittymisen tarve jää ollenkaan epäselväksi. 

Minulle koko äitiydessä kaikkein rankimmat hetket ovat olleet ne kaikkein kasvattavimmat hetket, ja pidän niitä arvokkaina. Niistä syntyi aivan uudenlainen me-henki, uudenlaista yhteyttä itseen ja lapsiin. Siitä tunteesta, kun perheessä jokainen tietää olevansa rakastettu myös huonoina päivinä, syntyy paljon rakkautta joilla jaksaa vastoinkäymisten läpi.

[/quote]

Kiitos lämpimistä sanoistasi. Monta kertaa tuli noina aikoina kohdattua se oma henkinen kaksivuotias, mutta uskoisin, että ainakin minulle oli todella tärkeää hyväksyä oma vajavaisuuteni äitinä. Kasvoin itse kodissa, jossa piti käyttäytyä kiltisti, ja varmaan joku uhmaikä oli itsellänikin tallessa takataskussa.  Minulle aukesi uudella tavalla se klisee, että pitää olla itselleen armollinen ennen kuin voi olla armollinen toisille. 

Varmasti olisin saanut pidettyä kodin siistimpänä ja itseni tyynempänä jos olisin laittanut esikoisen hoitoon. Mutta silloin olisi tullut ulkoistettua osa niistä omista tunteista ja jatkettua sitä lapsesta saakka opittua roolia.

Turvaverkkoja ja omaa aikaa ylipäätään tarvitsee jokainen, mutta se taas on toinen tarina.

Kaikkein käsittämättömin selitys on tähän mennessä ollut "haluan tarjota vauvalle samaa rauhaa kuin esikoiselle aikoinaan". Siis esikoinen on esikoinen ja kuopus on kuopus, sillä selvä. Meinaatteko muka kaikessa muussakin vetää kaiken viivottimella puoliksi?

Oksettavaa. Ei olis tullut MIELEENKÄÄN laittaa 2v esikoista päiväkotiin kun vauva syntyi. Mikä estää esim. Puistossa käymistä ym. Ja 2v tykkää olla ihan tavallisissa arjen askareissa mukana. Hävetkää!

Meillä isompi oli kotona kokonaan jonkin aikaa, mutta piti viedä takaisin hoitoon elokuussa, jotta emme olisi menettäneet hoitopaikkaa. Nyt säilyi tuttu paikka 300 m kotoa ja naapureiden lapset samassa ryhmässä, ei uskallettu riskeerata ja irtisanoa paikkaa. Ois voinut olla kotona pidempäänkin, jos hoitotakuu sallisi paluun muulloinkin kuin elokuussa. Ihan tyhmä systeemi, mutta minkäs teet. Pienempi lapsi menossa hoitoon keväällä.