Mikä on pahin tutkimus/toimenpide, missä olet ollut?

Lapsivesipunktio, täysin turha ja olin alun alkaenkin sitä vastaan. Äitini on ko. toimenpiteen takia joutunut hätäsektioon ja kun ilmaisin huoleni lääkärille hän ei lainkaan kuunnellut ja vähätteli koko juttua. Häntä kiinnosti selvästi toimenpide vaan tieteellisessä mielessä, oli sellainen kylmä ihminen. Lopulta ensisynnyttäjän epävarmuutta varmaankin suostuin. Useamman kerran sitten tökittiin järkyttävällä neulalla mahan läpi ja paikalle kutsuttu kokeneempi lääkäri sai sitten imettyä sieltä täältä muutamalla pistolla sitä vettä tarpeeksi. Olin parhaani mukaan rentona mutta vauva vääntelehti hulluna (tapahtui loppuraskaudessa) ja toimenpide oli sen takiakin hiukan kivulias.


Lapsi syntyi muistaakseni jotain muutamia viikkoja myöhemmin käynnistettynä (ja se käynnistys taas toinen tarina...huoh) täysin terveenä ilman minkäänlaisen ylimääräistä hoidon tarvetta, painoa tosin jokunen gramma alle 2kg (-2 käyrällä kasvanut aina tasaisesti, edelleen). Lopulta lääkäritkin oli sitä mieltä että pieni koko oli sukuvika molempien suvuista. Seuraavassa raskaudessa neuvolasta lähti kolme lähetettä vauvan koon takia ennen kun suostuivat polilla kerran sitten ultraamaan sitä kokoa ja silloinkin sanoivat ettei tarvitse enempää seurata. Enkä olis uusiin tutkimuksiin suostunutkaan ilman syytä. Sisko vältti rumban koska vauvan pieni koko huomattiin vasta syntyessä.

Niin tyhmälle kuin kuulostaakin, pahinta on ollut nenäletkun paikalleen laitto. Niin pieni juttu, ja silti ihan karsea.

Olin vasta herännyt, ja tarjottiin hiilijuomaa juotavaksi ensiapuna. noh yritin kiltisti juoda, mutten juonut tarpeeksi nopeasti koko pulloa vaikka hissukseen alas menikin, joten hoitajat otti pullon pois ja alko sovittaa letkua nenään. Yritin tosissani olla aloillani, mutta hoitajat vaan raivos että pysy paikallasi, minkä minä voin jos oksurefleksi tuli automaattisesti ja sai kehon heilahtamaan. Hoitajat myös ilmoitti että ansaitsen kaiken kivun, enpähän enää tee moista. Kyllähän se pahalta tuntui, kun muutenkin vihasin itseäni. Alaikänenkin olin.
Lopulta saivat kolmannella yrityksellä letku paikalleen, sattui kovasti. Ei juoma mennnyt sillä kuitenkaan alas vaan oksensin lopulta voimakkaasti ja tuli pois paikaltaan, jolloin lopettivat ja antoivat mun olla, eivät enää edes juottaneet litkua.
Seuraavat tunnit oksensin vartin välein nieluun letkusta tulleiden haavojen takia verta jota mahaan pikkuhiljaa valui. Nielu oli pari päivää tosi arka.

En usko että uskaltaisin enää ikinä, edes näin aikuisena, antaa laittaa nenämahaletkua. Teki sen verran kieää se runnominen. Vaikka sen ei kuulemma pitäisi sattua. Lapsena en uskaltanut sanoa vastaan.

Ääni myös sternaalipunktiolle, siis se luuydin näytteenotto rintalastasta. Sattu ihan helvetisti, eikä ees onnistunut, vaan otettiin ristiluusta lopulta näyte, se oli hieman inhimillisempää.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 23:06"]

Perä pukamien poisto polttamalla! Lääkäri ei saanut koko aluetta puuttumaan ja itse puudutusk sattui kamalasti. . kaike huipuksi ne puksmat palasivat! Tällä kertsa Päätin, että yritän vain elää niiden kanssa

[/quote]

Se niiden kanssa eläminen onnistuu ilmeisesti kännissä paremmin kuin selvinpäin :D

Kaavinta keskenmenon yhteydessä ilman nukutusta tai puudutusta. Olin ulkomailla ja kohtutulehdusta pel ättiin joten piti hoidattaa nimenomaan siell ä eik ä vasta Suomessa. Eihän siitä kivun vuoksi mitään tullut, vaan nukutettiin sitten lopulta.

[quote author="Vierailija" time="19.11.2014 klo 22:35"]Hematooman leikkaus emättimestä synnytyksen jälkeen:( Nyrkin kokoinen verihyytymä.
[/quote]

Minullakin tämä on ykkösenä! En olekaan aiemmin törmännyt vastaavaa kokeneeseen. 6 desiä verta tyhjennettiin, tosin itse toimenpide ei tuntunut miltään koska sain puudutuksen. Mutta se kipu ennen leikkausta, ääks!! Synnytyskivut jäi kauas (ja synnytin luomuna). Ihan kuin vesimeloni olisi tunkenut perseestä, ja sitä tuskaa kesti kolmisen tuntia ennen kuin pääsin leikkaukseen. Never avain, kiitos! Onneksi toinen synnytys meni ilman komplikaatioita.

Ehdottomasti kivuliain oli akvarakkuloiden laitto synnytyksen yhteydessä.

Gastroskopia ei minusta ollut paha, toivottavasti hieman lohduttaa sinua pelkäävää. Yökkyytti kyllä sen aikaa kun tähystintä ujutettiin nielun kohdalta, mutta se on nopeasti ohi ja sitten kun lääkäri tähystää voit vain keskittyä hengittelemään ja rentoutumaan.

Selkäydinpunktio oli aika ilkeä, mutta johtui siitä kun kokematon lääkäriopiskelija kaiveli selkärankaani moneen otteeseen osumatta muualle kuin hermoihin. Viimein minulle riitti, sanoin että nyt vaihtuu lääkäri tai minä lahden. Anestesialääkäri tuli tekemään toimenpiteen ja ei tuntunut missään. :)

Henkisesti pahin oli kaavinta keskeytyneen keskenmenon yhteydessä.

Kohdun paineleminen kun oltiin tehty sektio

Äitiysneuvolassa raskauden puolivälissä hoitajaharjoittelija yritti saada lansetilla sormenpäästä verikoetta otettua. Tökki sillä terävällä lansetilla siinä semmoiset pari-kolmekymmentä kertaa, että sormenpää oli lopulta aivan turta. Kunnon haavaa ei vain saanut aikaiseksi. Lopulta ohjaava terveydenhoitaja sanoi, että "Ehkä on parempi, jos minä teen sen." Onneksi en pyörtynyt.

Sytostaattihoidot rintasyöpään. Niistä vaan tuli niin huono olo muutamaksi päiväksi.

Sektio oli kauhea, samoin elektrofysiologinen tutkimus. Neljä katetria nivusista sisään ja verisuonia pitkin sydämeen ja siellä aiheutettiin sähköllä erilaisia rytmihäiriöitä, kesti kauan ja tunne oli kauhea. Niin ja lapsivesipunktio viikolla 33 oli kanssa aika paha.

ilmarintadreenin laitto oli aika ikävä kokemus, varsinkin kun tehtiin kahdesti. syöpähoidot, kun lääkkeenä on ollut voimakasta pahoinvointia aiheuttava sytostaatti, luomenpoistot saksilla leikkaamalla ilman puudutusta, silmäpohjien tutkiminen silmälääkärillä ei onnistunut, kun pelkäsin silmään tulevaa esinettä niin paljon

Sektio sekä kohdunsuulta koepalan ottaminen. Henkisesti raskaimpia on olleet sektio sekä neurologiset tutkimukset aivokasvainta epäiltäessä.

Hui, olen todellakin lääkärikammoinen, en uskaltanut edes ottaa kierukkaa vaan kapselin kun en kestä mielikuvia verestä ja elimistä ja instrumenteista repimässä kudoksia :( toivon etten koskaan joudu ketjussa mainittuihin toimenpiteisiin, meinaan jo seota mielikuvasta että joku tunkisi letkuja tai neuloja minuun! Tähänastinen pahin toimenpiteeni oli 5 tikin haavan tikkaus ja haavasta pursuavat jänteet ja rasvakudos olivat aivan kamalia!! En tiedä, mitä teen jos joskun tarvitsen suuremman toimenpiteen. Haluan mahdollisen vahvan puudutuksen tai vaikka tajun kankaalle.
-
Olette urheita, ihmiset :(

Synnytyksessä tulleen täydellisen peräaukon repeämän ompelu vaillinaisessa puudutuksessa. Jalat oli ylöspäin kiinnisidottuna. Se oli henkinen raiskaus, myös saamani kohtelun osalta.

Pidin pitkään mahalaukun tähystystä pahimpana kokemuksena, koska oksensin koko ajan ja näytepalojen ottaminen mahalaukusta tuntui kaameelta. Vielä jälkeenpäinkin sattui. Sitten tulikin poskionteloiden punkteeraus ja hyvin epäpätevä lääkäri. Ontelot oli jo pari päivää aiemmin punkteerattu Eli helpointa olisi ollut mennä vanhoista rei'istä, mutta tämä tohelo ei osannut tähdätä edes rustoon. Kerran se yriti sitä neulaa rusauttaa läpi, mutta osuikin luuhun jossa väänteli ja käänteli sitä niin pitkään kunnes pyörryin.

Mulle on tehty mm. kolposkopia, bronkoskopia, gastroskopia, selkäydinpunktio, ja luuytimestä on otettu näytteitä rintalastasta ja lonkasta (vai mikä toi nyt on, jostain tuolta lantion seudulta). Noiden luulisi olleen tosi ikäviä, mutta eikö mitä. Ne sujui helposti, mutta mammografiassa sitten pyörryin! Oli niin järkyttävää katsoa kun tissi litistettiin sinne koneeseen, että lähti taju.

Jos synnytyksiä ei lasketa, niin...

Fyysisesti kivuliain oli colonoskopia, kun lääkäri yritti päästä viimeiseen suolenmutkaan yli tunnin ajan, kunnes oli kivun takia pakko lopettaa.

Henkisesti pahin oli rintasyöpäleikkaus, kun ei tiennyt kuinka levinnyt syöpä sieltä löytyy, herääkö rinnattomana vai, vai herääkö enää ollenkaan. 

Eipä ole ollut sen pahempaa kuin alapään tikkaukset synnytysten jälkeen. Vitsinä vain se, että en puudu millään. Kaikkia suihkeita ja piikkejä kokeiltiin, epiduraaleja ne ei olisi varmasti edes antaneet kun ei synnytyksissäkään tarvittu, jäljelle olis jäänyt kai nukutus tai lekalla päähän & taju pois. Sattui ihan sikana. Synnytykset ovat olleet leikkipeliä siihen verrattuna.

Kumpi teistä on pahempaa, kipu vai se tilanne? Mulla on hirveä toimenpidekammo mutta yksinään kipua en pelkää (eli jos saisin kokea ne toimenpiteen aiheuttamat fyysiset tuntemukset yksin niin se olisi ok, ei mukavaa mutta kestäisin kyllä). Pakokauhu syntyy nimenomaan siitä tilanteesta, siitä että minuun kajotaan (ja tietysti kivulias kajoaminen tekee tilanteesta ahdistavamman). Aina pahempaa jos tilanteessa on minun lisäkseni useampi kuin yksi henkilö. Toisin sanoen mä en ymmärrä ollenkaan mitä sen pitäisi auttaa, että vieressä on joku pitelemässä kädestä ja "rauhoittelemassa", se vaan pahentaa nöyryyttävää oloa entisestään. Suoraan painajaisistani olisi tilanne jossa pidellään kiinni. Mut on lapsena traumatisoitu niin että elämä menee edelleen pelätessä.