Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin/uupumuksen kokeneet, miten saitte voimanne ja elämänne takaisin?
28.09.2021 |
Itselläni on vaikeuksia keksiä keinoja voimien palauttamiseen, joten kaipaan vertaistukea ja kokemuksia siitä, mitkä keinot lopulta auttoivat toipumaan uupumuksesta.
Minulla ekat uupumuksen merkit nosti päätään jo noin 7 vuotta sitten. Tosin en silloin vielä niitä tunnistanut alkavaksi uupumiseksi, mutta tunnistin muutoksen tarpeen ja hakeuduin kahden vuoden tuskailun jälkeen opiskelemaan uutta ammattia. En tykkää nykyisestä työstäni lainkaan, tavoitteena on päästä sieltä pois ja uudelle alalle. Sain opiskelupaikan ja jäin opintovapaalle ja eka vuosi olikin ihan huippukivaa! Opiskelu maistui ja tunsin, että olen löytänyt sen oman juttuni.
Kävi kuitenkin niin, että ahnehdin liikaa tekemistä, koska takaraivossa kolkutti koko ajan paine opintovapaan loppumisesta. Piti muka saada mahdollisimman nopeasti opintoja suoritettua, koska töihin paluu sitten söisi voimia opiskelulta. Toki tämä oli aivan totta ja niin kävikin, mutta asiaa ei auttanut se, että opinnoissakin olin kuluttanut voimanu aivan loppuun. Kesät olin töissä, että ei tarvisi lainalla elellä, kun aikuisopintoraha loppui. Lomaa ei siis pidetty kahteen vuoteen viikkoa pidempään (tyyliä joululoma opinnoista).
Opintovapaata saa sen pari vuotta ja sitkuttelin sen jälkeen vielä yli vuoden niin, että kävin töissä 3-4 päivää viikossa ja koitin opiskella samalla. Olin koko ajan ärsyyntynyt, uni katosi ja sen myötä tuli kaikenlaista fyysistä vaivaa. Lopulta sain unettoman yön jälkeen aamuisin paniikki- ja ahdistuskohtauksia, jossa sydän hakkasi ja tuntui ettei saa henkeä. Jouduinkin sitten sairaslomalle.
Työterveydestä apua saa aika rajallisesti ja toipuminen tuntuu olevan loputtoman pitkä tie. Tein kesälomalla päätöksen vähentää stressitekijöitä ja jäädä töistä pois, että saan opintoja eteenpäin, mutta syksyn tuskailtuani niiden kanssa on pakko sanoa, että keskittyminen on jäätävän vaikeaa. Läppärin ääreen istuminenkin aiheuttaa sen saman ahdistavan paniikkimaisen olon. On vaikea hengittää ja olo tuntuu epämukavalta. Tuntuu, että elämä on täysin jumissa. Menin opiskelemaan siksi, että nykyinen työ ahdistaa ja nyt opinnotkin on jumissa, koska vointi on edelleen huono.
Miten te muut, joilla on vastaavia kokemuksia, olette lopulta saaneet voimanne ja elämänne takaisin? Miten voisi päästä eroon opiskelun aiheuttamasta oireilusta, koska haluan oikeasti valmistua ja opinnot kiinnostavat minua. Jostain syystä kroppa vaan sanoo EI.
Kommentit (63)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse menetin koronan takia työpaikan, mutta siellä alkoi jo uupumisen oireita olemaan.. No tuli lomautukset ja tuntu että vihdoin saa levätä.. No aloitinkin sitten 3kk:n jälkeen uuden työn ihan väärällä alalla (kauppa) ja aloin saamaan fyysisiä oireita, oli pakko mennä lääkäriin ja sain pari viikkoa saikkua. Sinä aikana löysin uuden työn missä nyt viihdyn ainakin jotenkin koska saan olla/tehdä rauhassa työt (olen introvertti), teen 6h työpäiviä ja palkka on todella huono, mutta mielenterveys tykkää kun olen kotona jo klo 13.30-14 töiden jälkeen. Pikkuhiljaa jaksanut alata taas kuntoilemaan ja lenkkeilemään. Ehkä se tästä.. Mut en voisi kuvitellakaan tekeväni vähään aikaan kokoaikatyötä.
Kiitos kokemuksen jakamisesta! Tässä on hyvä pointti, jota itsekin olen miettinyt yhdeksi uupumuksen avaintekijäksi. Nimittäin se, että olen palvelualalla, jossa työ on hektistä. Keskeytyksiä tulee jatkuvasti ja on yritettävä palvella montaa ihmistä samaan aikaan, koska aina on alimiehitys. Ympäristön häly ja meteli tuntuvat myös tosi kuormittavilta. Olen myös introverttiyteen taipuva, vaikka toisaalta tykkäisin kyllä tiettyyn rajaan asti myös sosiaalistua töissä. Kuitenkaan kuukauden lepokaan ei ole tuonut helpotusta tuohon opiskeluun liittyvään ongelmaan siitä huolimatta, että eliminoin tuon työn kuviosta pois jäämällä opintovapaalle. Talous joutuu todellakin kuralle, mutta terveys etusijalle! Oon tosi onnellinen sinun puolesta, että jaksaminen on alkanut palautua! Antaa toivoa, että itsekin tästä vielä toipuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ensin 5 kk sairaslomalla. Sinä aikana meni myös parisuhde poikki ja jäin sinkuksi. Tajusin, että mun tapauksessa vika ei ollut työssä tai työnantajassa vaan omassa perfektionismissani ja halussa olla kaikkein kovin tekiijä. Ja että niistä olisi kerta kaikkiaan luovuttava, jos aion pystyä alallani.
Aloin tehdä töitä vain klo 9-17, ei yhtään ylitöitä. Sanoa ihan suoraan "en ehdi" jos en ehdi - ennen olisin tehnyt "all-nightereitä" niin kauan kunnes saisin homman aikataulussa valmiiksi. Olin varma että saan potkut koska alallani kova ylityönteko on tavallista ja ihannoitua, samoin stressiä ihannoidaan. Mutta ei, hyvin se on mennyt, olen edelleen 8 v myöhemmin samassa tehtävässä, samalla työpaikalla, mutta nyt ilman stressiä. Ei minua enää pidetä super-ihme-lahjakkuutena vaan ihan tavis tekijänä mutta parempi näin kuin eläkkeellä pää muusina.
Mahtavaa, että olet löytänyt toimivan ratkaisun jaksamiseen! Minullakin on ollut taipuvaisuutta tuohon perfektionismiin. Ihan turhaa aiheuttaa itselleen paineita ja tietoisesti herättelenkin itseäni pois moisesta ajattelusta nykyään. Joku muukin esto on kuitenkin selvästi päällä, koska keho reagoi jännittymällä heti, kun siirryn läppärin ääreen. Hengitys kiristyy ja tulee ahdistava olo, vaikka aihe olisi mielenkiintoinen. Ihan kun keho olisi ohjelmoitu johonkin automaattiseen stressireaktioon, vaikka henkisesti en kokisi olevani ahdistunut tilanteesta. ap
Siitä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse välittää. Itse harrastan vipassana-meditaatiota ja siinä ideana on, että kaikkien tuntemusten annetaan tulla ja mennä, niistä huolestumatta tai yrittämättä saada niitä pois. Katsellaan vaan. Näin pystyy olemaaan ihan rauhan tilassa olevana katselijana samalla kun keho on jännittynnyt, levoton tms ja siis silti toimimaan.
Lepo, pitkä sairausloma , tylsistyminen - siis se ettei vaadi itseltään mitään, se että lepää niin ettei edes yritä tehdä mitään tai aseta isoja tavoitteita itselleen. Itsensä soimaamisen lopettaminen, terapia. Suorittamisen lopettaminen. Toisten miellyttämisen lopettaminen. Yksin olo. Metsä,luonto, luonnonvesissä uinti. Itsen hemmottelu surutta. Itsen rakastaminen!
Toisaalta burn out muuttaa aivoja joten kaikki ei siitä toivu. Itse toivuin mutta lepoa se vaati. Ja rajojen asettamista. Luovuin urahaaveista, vaihdoin yksinkertaisempaan työhön. Annoin itselleni luvan vain olla ja hömpötellä omiani, olla tuottamaton, tehdä typeriä hyödyttömiä asioita.
Burn out on kehon ja mielen tapa kertoa, että ei ennää. Että se tie millä olet ollut on väärä ja kuluttava. Tee tarvittavat muutokset. Jos yrität toipua, jotta voit taas jatkaa saman kaavan suorittamista mitä olet yrittänyt ja tahtonut koko elämäsi, et tule onnistumaan. Se kaava ei toimi. Siksi et parane.
Tsemppiä ap!
Vierailija kirjoitti:
En ole selvinnyt, saikulla kolmatta vuotta eikä hyvältä näytä vieläkään. Opiskelu ei onnistu kun muisti on huonontunut ja vanhaan ammattiin ei ole paluuta.
Onpa ikävä kuulla ja olen tosi pahoillani puolestasi. Toivottavasti saat kuitenkin jotain apua tilanteeseesi. Itse olen kokenut, että jotenkin aika yksin on näiden asioiden kanssa. Mielenterveyden palveluiden piiriin on super vaikea päästä ja yksityiseen ei ainakaan itsellä ole varaa. Työterveydestä sanottiin, että kelan korvaamaan terapeutin löytäminen voi viedä vuodenkin ja vaatia paljon työtä. Yrittivät ohjata YTHS:lle, mutta siellä takaisinsoittoaika taitaa olla 3-5 arkipäivää. Terapeutin avusta on siis turha haaveilla, vaikka jonkinlainen kehoterapia varmasti itselle ainakin toimisi fyysisiin ahdistusoireisiin.
En tiedä ikääsi, mutta luin juuri iltasanomien lehtijutun liittyen aiheeseen. Sen mukaan alkava muistisairaus voidaan usein sekoittaa työuupumukseen tai masennukseen. Toivottavasti nämä vaihtoehdot on kohdallasi suljettu pois ja diagnoosi on oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämäntavan ja oman asennoitumisen muuttaminen ovat isoja ja raskaita prosesseja. Mulla särähtää korvaan toi lause, että ”on vaikeuksia keksiä keinoja voimien palauttamiseen.” Kuulostaa suorittamiselta. Me suorittajat varmaan ollaan se ryhmä, joka uupuu eniten. Koska me suoritamme elämää. Mua auttoi se, että lopetin jatkuvan suorittamisen. Ei ne voimat sieltä palaudu ennen kuin on levännyt tarpeeksi. Enkä tarkoita pelkkää makoilua vaan mielen lepoa. Elämässä pitäisi olla sopivasti tekemistä ja joutilaisuutta. Aina ei tarvitse edes olla hyödyllinen ja on aivan hyväksyttävää vain olla. Tekemättä mitään.
Ja kun sanon ”lopetin jatkuvan suorittamisen” niin tarkoitan oikeastaan, että oivalsin, että mun suurin ongelma on se, että en koskaan ole tekemättä mitään. Mun päässä ei ole joutilaisuutta lainkaan. Eli aloin opettelemaan sitä, että en tee mitään. Lähdin kevyille kävelyille, selasin lehtiä, katsoin höpöhöpö ohjelmia ja istuskelin kahvilassa omissa ajatuksissani. Pikku hiljaa niitä voimia alkoi tulla. Iloa, kiinnostusta ja uteliaisuutta. Aloin nauttimaan pienistä asioista. Sairausloma kesti kuukausia ja töihin palatessani olin vielä toipilas. Ajattelutavan muutos on loppuelämän prosessi. Helposti sitä valuu takaisin vanhoihin kaavoihin.
Olet aivan oikeassa. Sanoin työpsykologillekin, että suoritan myös paranemista. Luen uupumuksesta kertovia kirjoja, yritän työstää tunnelukkojani, venyttelen ja joogaan hampaat irvessä, koska kropassa kiristää se stressi ja ahdistus. Ratkaisukeskeisen mieleni on aivan älyttömän vaikea hyväksyä sellaista ajatusta, että eikö muka ole mitään mitä voisin tehdä oman oloni/hyvinvointini parantamiseksi? Olen myös huomannut, että en osaa päästää irti siitä tehtävälistasta joka takaraivossa kolkuttaa. Olen kyllä tekemättä mitään ja laiskottelen, mutta samalla huomaan usein palaavani tuohon listaan. Ehkä en siis osaa oikeasti rentoutua. Mieli harhailee jatkuvasti asioihin jotka PITÄISI hoitaa. Huoh. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Burn out = teidän ãmmien väkinäisen suorittamisen itse itsellenne aiheuttama luuseriustila, kun ette uskalla sanoa kenellekään ei.
Y H Y Y Y MULLA IN NIIN ITKUINEN JA PAHA OLO KUN AHISTAA TÄÄ UUPUMUS JA BURN OUT JA LONG COVID JA MYY EIKÄ KUKAAN ENÄÄ VÄLITÄ Y H Y Y Y MINÄ AINAKIN PIDÄN KANGASMASKIA VIELÄ ENSI KESÄNÄKIN Y H Y Y Y TÄYTYY SAADA KESKUSTELUAPUA KELAN RAHOILLA Y H Y Y Y Y
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas yksi ketju täynnä terapiassa ravaavia tyhjästä itkeviä naisia. HUOH!
Mikä siinä aina onkin että tuo ihmeellinen ”burn out” on teidän naisten ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sain kyllä vuoden sairausloman, jonka aikana kävin psykologin vastaanotolla kerran viikossa. Mitään en osannut kuitenkaan suhtautumisessa työntekoon muuttaa ja muutaman vuoden kuluttua olin samassa jamassa.
Teoriassa siis tiedän, mistä uupuminen johtuu, mutta käytännössä en ole osannut toimintamallejani muuttaa.
Nyt teen osa-aikatyötä ja jaksan paremmin. Tärkeää voinnin kannalta on mulle ollut liikunta ja riittävä lepo.
Tämä! Itse en ole aiemmin osannut arvioida tuota levon tarvetta oikein, enkä ole varannut sille riittävästi aikaa. Nyt olen päättänyt, että merkitsen sen levonkin kalenteriini. Sitten voin ainakin seurata paremmin olenko tajunnut levätä riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Avioeroamalla.
Kerro ihmeessä lisää! Ihmissuhteethan voi olla pahimmillaan kyllä todella kuluttavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kokemuksen jakamisesta! Tässä on hyvä pointti, jota itsekin olen miettinyt yhdeksi uupumuksen avaintekijäksi. Nimittäin se, että olen palvelualalla, jossa työ on hektistä. Keskeytyksiä tulee jatkuvasti ja on yritettävä palvella montaa ihmistä samaan aikaan, koska aina on alimiehitys. Ympäristön häly ja meteli tuntuvat myös tosi kuormittavilta. Olen myös introverttiyteen taipuva, vaikka toisaalta tykkäisin kyllä tiettyyn rajaan asti myös sosiaalistua töissä. Kuitenkaan kuukauden lepokaan ei ole tuonut helpotusta tuohon opiskeluun liittyvään ongelmaan siitä huolimatta, että eliminoin tuon työn kuviosta pois jäämällä opintovapaalle. Talous joutuu todellakin kuralle, mutta terveys etusijalle! Oon tosi onnellinen sinun puolesta, että jaksaminen on alkanut palautua! Antaa toivoa, että itsekin tästä vielä toipuu.
Juu ei mitään :) Itse elin kädestä suuhun ennen tuota työtä (minkä menetin koronan takia) ja sitten kun sain tuon työn niin tein liian tunnollisesti hommia ja huolehdin/murehdin liikaa työasioista ja otin vastaan kaikki mahdolliset ekstravuorot mitä tarjottiin että varmasti on rahaa. Mutta lomautusten ja burn outin kautta ymmärsin että terveys on kyllä tärkeämpi! Töitä ehtii tehdä myöhemminkin ja tienata sitä rahaa.
Itse olen myös herkkä äänille, melulle.. Asiakkaat oli välillä tosi ilkeitä kaupassa, ei vaan pystynyt enää jatkamaan sitä.. Että kannattaa tosiaan miettiä että mitkä on niitä kuormittavia tekijöitä ja vältellä niitä kuin ruttoa :D
No siinähän ei kauaa mennyt, kun misogynistitrollit löysi tiensä tällekin palstalle :D tiedoksenne, että kyllä miehetkin uupuvat yhtälailla. Eivät ehkä vain uskalla puhua asiasta avoimesti, kuten naiset. Eikä ole kyllä ihmekään jos törmää tuollaisiin asenteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kokemuksen jakamisesta! Tässä on hyvä pointti, jota itsekin olen miettinyt yhdeksi uupumuksen avaintekijäksi. Nimittäin se, että olen palvelualalla, jossa työ on hektistä. Keskeytyksiä tulee jatkuvasti ja on yritettävä palvella montaa ihmistä samaan aikaan, koska aina on alimiehitys. Ympäristön häly ja meteli tuntuvat myös tosi kuormittavilta. Olen myös introverttiyteen taipuva, vaikka toisaalta tykkäisin kyllä tiettyyn rajaan asti myös sosiaalistua töissä. Kuitenkaan kuukauden lepokaan ei ole tuonut helpotusta tuohon opiskeluun liittyvään ongelmaan siitä huolimatta, että eliminoin tuon työn kuviosta pois jäämällä opintovapaalle. Talous joutuu todellakin kuralle, mutta terveys etusijalle! Oon tosi onnellinen sinun puolesta, että jaksaminen on alkanut palautua! Antaa toivoa, että itsekin tästä vielä toipuu.
Juu ei mitään :) Itse elin kädestä suuhun ennen tuota työtä (minkä menetin koronan takia) ja sitten kun sain tuon työn niin tein liian tunnollisesti hommia ja huolehdin/murehdin liikaa työasioista ja otin vastaan kaikki mahdolliset ekstravuorot mitä tarjottiin että varmasti on rahaa. Mutta lomautusten ja burn outin kautta ymmärsin että terveys on kyllä tärkeämpi! Töitä ehtii tehdä myöhemminkin ja tienata sitä rahaa.
Itse olen myös herkkä äänille, melulle.. Asiakkaat oli välillä tosi ilkeitä kaupassa, ei vaan pystynyt enää jatkamaan sitä.. Että kannattaa tosiaan miettiä että mitkä on niitä kuormittavia tekijöitä ja vältellä niitä kuin ruttoa :D
Niin tuttua! Lapsuuteni eli ysärin lama-aikaan. Meiltä meni kaikki ja elettiin kädestä suuhun. Aikuisena tuo on ollut se suurin pelko, että rahat loppuu ja joutuu taas siihen tilanteeseen. Siksi olen väkisin tehnyt töitä aika paljon opintojen aikana, että olisi varmasti rahaa ja tietää, että saa vuokran ja laskut maksettua. On ollut sellainen olo, että on PAKKO tehdä töitä vaikka ei jaksaisikaan, muuten rahat loppuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin ensin 5 kk sairaslomalla. Sinä aikana meni myös parisuhde poikki ja jäin sinkuksi. Tajusin, että mun tapauksessa vika ei ollut työssä tai työnantajassa vaan omassa perfektionismissani ja halussa olla kaikkein kovin tekiijä. Ja että niistä olisi kerta kaikkiaan luovuttava, jos aion pystyä alallani.
Aloin tehdä töitä vain klo 9-17, ei yhtään ylitöitä. Sanoa ihan suoraan "en ehdi" jos en ehdi - ennen olisin tehnyt "all-nightereitä" niin kauan kunnes saisin homman aikataulussa valmiiksi. Olin varma että saan potkut koska alallani kova ylityönteko on tavallista ja ihannoitua, samoin stressiä ihannoidaan. Mutta ei, hyvin se on mennyt, olen edelleen 8 v myöhemmin samassa tehtävässä, samalla työpaikalla, mutta nyt ilman stressiä. Ei minua enää pidetä super-ihme-lahjakkuutena vaan ihan tavis tekijänä mutta parempi näin kuin eläkkeellä pää muusina.
Mahtavaa, että olet löytänyt toimivan ratkaisun jaksamiseen! Minullakin on ollut taipuvaisuutta tuohon perfektionismiin. Ihan turhaa aiheuttaa itselleen paineita ja tietoisesti herättelenkin itseäni pois moisesta ajattelusta nykyään. Joku muukin esto on kuitenkin selvästi päällä, koska keho reagoi jännittymällä heti, kun siirryn läppärin ääreen. Hengitys kiristyy ja tulee ahdistava olo, vaikka aihe olisi mielenkiintoinen. Ihan kun keho olisi ohjelmoitu johonkin automaattiseen stressireaktioon, vaikka henkisesti en kokisi olevani ahdistunut tilanteesta. ap
Siitä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse välittää. Itse harrastan vipassana-meditaatiota ja siinä ideana on, että kaikkien tuntemusten annetaan tulla ja mennä, niistä huolestumatta tai yrittämättä saada niitä pois. Katsellaan vaan. Näin pystyy olemaaan ihan rauhan tilassa olevana katselijana samalla kun keho on jännittynnyt, levoton tms ja siis silti toimimaan.
Ilman meditointiakin voi tehdä saman ja mm kognitiivinen terapia neuvoo juuri näin. Suurinta tuskaa aiheuttaa teeskenteleminen ja ahdistuksen ja tunteiden piilottaminen. Kunpa sitä ymmärtäisi itse ja muut ettei ole häpeä olla väsynyt ja uupunut, masentunut, ahdistunut, pettynyt, vihainen jne. Tunteiden pahin "kärki" taittuisi. Saan olla juuri se mikä olen kaikkinensa.
Onko kenenkään uupumuksen taustalta paljastunut ADHD:ta taikka muuta esim. psykiatrista häiriötä? Minulla on aina ollut vilkas/levoton mieli ja useita päällekkäisiä ajatuksia putkahtelee jatkuvasti tajunnanvirtaan. Viime aikoina kuitenkin tuo ongelma tuntuu jotenkin kärjistyneen, tosi vaikea saada sitä karusellia päässä rauhoittumaan. Instakin nykyään ehdottelee mulle ahdh-aiheisia tilejä seurattavaksi, mikä on kyllä aika jännä. Testeihin voi kuulemma olla vaikea päästä, mutta mietityttää sekin vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
No siinähän ei kauaa mennyt, kun misogynistitrollit löysi tiensä tällekin palstalle :D tiedoksenne, että kyllä miehetkin uupuvat yhtälailla. Eivät ehkä vain uskalla puhua asiasta avoimesti, kuten naiset. Eikä ole kyllä ihmekään jos törmää tuollaisiin asenteisiin.
Jätetään vain huomioimatta nuo trollit.
Tämä. Itse päätin, että osa-aikatyö saa riittää. Tai ei ole edes vaihtoehtoja. Nyt vielä työ joka itsenäinen ja jopa työajoissa voi joustaa jos joku meno vaikka keskellä päivää. Tunnin kun vain tulee täyteen tiettyyn aikaan mennessä.
Tänään oli esim koulutuspäivä ja tupa täynnä väkeä. Olen aivan loppu … ihmiset, hälinä…jutustelu…