Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin/uupumuksen kokeneet, miten saitte voimanne ja elämänne takaisin?
28.09.2021 |
Itselläni on vaikeuksia keksiä keinoja voimien palauttamiseen, joten kaipaan vertaistukea ja kokemuksia siitä, mitkä keinot lopulta auttoivat toipumaan uupumuksesta.
Minulla ekat uupumuksen merkit nosti päätään jo noin 7 vuotta sitten. Tosin en silloin vielä niitä tunnistanut alkavaksi uupumiseksi, mutta tunnistin muutoksen tarpeen ja hakeuduin kahden vuoden tuskailun jälkeen opiskelemaan uutta ammattia. En tykkää nykyisestä työstäni lainkaan, tavoitteena on päästä sieltä pois ja uudelle alalle. Sain opiskelupaikan ja jäin opintovapaalle ja eka vuosi olikin ihan huippukivaa! Opiskelu maistui ja tunsin, että olen löytänyt sen oman juttuni.
Kävi kuitenkin niin, että ahnehdin liikaa tekemistä, koska takaraivossa kolkutti koko ajan paine opintovapaan loppumisesta. Piti muka saada mahdollisimman nopeasti opintoja suoritettua, koska töihin paluu sitten söisi voimia opiskelulta. Toki tämä oli aivan totta ja niin kävikin, mutta asiaa ei auttanut se, että opinnoissakin olin kuluttanut voimanu aivan loppuun. Kesät olin töissä, että ei tarvisi lainalla elellä, kun aikuisopintoraha loppui. Lomaa ei siis pidetty kahteen vuoteen viikkoa pidempään (tyyliä joululoma opinnoista).
Opintovapaata saa sen pari vuotta ja sitkuttelin sen jälkeen vielä yli vuoden niin, että kävin töissä 3-4 päivää viikossa ja koitin opiskella samalla. Olin koko ajan ärsyyntynyt, uni katosi ja sen myötä tuli kaikenlaista fyysistä vaivaa. Lopulta sain unettoman yön jälkeen aamuisin paniikki- ja ahdistuskohtauksia, jossa sydän hakkasi ja tuntui ettei saa henkeä. Jouduinkin sitten sairaslomalle.
Työterveydestä apua saa aika rajallisesti ja toipuminen tuntuu olevan loputtoman pitkä tie. Tein kesälomalla päätöksen vähentää stressitekijöitä ja jäädä töistä pois, että saan opintoja eteenpäin, mutta syksyn tuskailtuani niiden kanssa on pakko sanoa, että keskittyminen on jäätävän vaikeaa. Läppärin ääreen istuminenkin aiheuttaa sen saman ahdistavan paniikkimaisen olon. On vaikea hengittää ja olo tuntuu epämukavalta. Tuntuu, että elämä on täysin jumissa. Menin opiskelemaan siksi, että nykyinen työ ahdistaa ja nyt opinnotkin on jumissa, koska vointi on edelleen huono.
Miten te muut, joilla on vastaavia kokemuksia, olette lopulta saaneet voimanne ja elämänne takaisin? Miten voisi päästä eroon opiskelun aiheuttamasta oireilusta, koska haluan oikeasti valmistua ja opinnot kiinnostavat minua. Jostain syystä kroppa vaan sanoo EI.
Kommentit (63)
2 vuoden saikku autto vähän. En pysty enää koskaan normaaliin elämään mutta vaihtoehtoja on vain kaksi: raada ja kuole tai heittäydy sossupummiksi ja menetä ihmisarvosi lopullisesti.
Jos voisi, tekisin esim 5-6 tunnin työpäiviä mielelläni. Tämä kun ei riistokapitalismin maailmassa vaan onnistu.
Ja sitten "ammattilaiset" selittää liian tunnollisista ja käskee olemaan itselle armollinen. P a s k a n marjat, ongelma on yhteiskunnallinen ei ihmisen itsensä. Sijsi meillä on masentuneet, ahdistuneet, narkit ja hullut lisääntynyt räjähdysmäisesti. Edes nuoret ei jaksa enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse lepäsin zombiekoomatyylillä muutaman kuukauden ja sitten pikku hiljaa töihin takaisin. Ei siitä koskaan "toivu" burnoutia edeltävälle energiatasolle, mutta hyvä kai niin. Mutta siis ei auta kuin lepo. Jos on isompia muita ongelmia niin terapiasta voi olla paljon apua, ja eiköhän usein ole...
Vierailija kirjoitti:
2 vuoden saikku autto vähän. En pysty enää koskaan normaaliin elämään mutta vaihtoehtoja on vain kaksi: raada ja kuole tai heittäydy sossupummiksi ja menetä ihmisarvosi lopullisesti.
Jos voisi, tekisin esim 5-6 tunnin työpäiviä mielelläni. Tämä kun ei riistokapitalismin maailmassa vaan onnistu.
Ja sitten "ammattilaiset" selittää liian tunnollisista ja käskee olemaan itselle armollinen. P a s k a n marjat, ongelma on yhteiskunnallinen ei ihmisen itsensä. Sijsi meillä on masentuneet, ahdistuneet, narkit ja hullut lisääntynyt räjähdysmäisesti. Edes nuoret ei jaksa enää.
Tosi kurjaa, jos työnantajakaan ei tue millään lailla toipumista. Itsellä onneksi työtunteja on muutettu aina (yleensä vähennetty) pyynnöstä. Lähiesimies on ollut tosi ymmärtäväinen ja onhan se työnantajan etukin, että pysyn työkuntoisena, kun vakkarisopparilainen olen. Luulisi, että pääset vähintään johonkin kuntouttavaan mukaan.
Mutta olen tavallaan samaa mieltä tuosta, että tämä on yhteiskunnallinen ongelma. Joku tässä ketjussa kertoikin, että hänen alalla suorastaan ihannoidaan stressiä, ylitöitä ja kiirettä. Ihan skitso suhtautuminen, eikä lopulta aja kenenkään etua. Jos työntekijät palavat loppuun tuollaisessa työkulttuurissa, niin eipä se työnantajaakaan kauheasti hyödytä.
Terve mieli reagoi sairaaseen ympäristöön, eli ei se ole ihme jos tämä ikuisesti jatkuvaa talouskasvua ihannoiva kulutuskulttuuri aiheuttaa pahoinvointia. Minua ei enää kiinnosta tienata rahaa pörssiyhtiön osakkaiden taskuun ja polttaa siinä itseni loppuun. Ihminen sekä inhimillisyys ensin.
Vierailija kirjoitti:
Onko kenenkään uupumuksen taustalta paljastunut ADHD:ta taikka muuta esim. psykiatrista häiriötä? Minulla on aina ollut vilkas/levoton mieli ja useita päällekkäisiä ajatuksia putkahtelee jatkuvasti tajunnanvirtaan. Viime aikoina kuitenkin tuo ongelma tuntuu jotenkin kärjistyneen, tosi vaikea saada sitä karusellia päässä rauhoittumaan. Instakin nykyään ehdottelee mulle ahdh-aiheisia tilejä seurattavaksi, mikä on kyllä aika jännä. Testeihin voi kuulemma olla vaikea päästä, mutta mietityttää sekin vaihtoehto.
Kun on uupumusta mieli on levoton ja voi laukata tuhatta ja sataa. Kannattaa rauhoittaa itseään rentoutustekniikoin ja syvähengityksin. Löytyy hyviä ohjeita netistä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä aina onkin että tuo ihmeellinen ”burn out” on teidän naisten ongelma.
Ei ole mikään eritoten naisten ongelma, kyllä miehiä palaa loppuun liike-elämässä ja tekniikan aloilla yhtä lailla. Monet on usein vielä paskemmassa jamassa kuin naiset hoitoon tullessaan, koska ovat tyypillisesti yrittäneet itselääkitä esim. päihteillä pitkään ja niin onnistuneet uupumaan vielä syvemmin kuin joku joka hakee apua heti kun voimat normielintavoilla loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ayahuasca
Kokeilisin kyllä heti, jos olisi varaa reissata. Laillistaisivat nyt sen kannabiksen, niin voisi sitä testata stressin lievitykseen.
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Terapia, itsensä hyväksyntä, omien tarpeiden tunnistaminen. Tuo auttoi minulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin työpaikkaa ja aloitin terapian. Teen sellaisia asioita arjessa jotka palauttavat ja ovat minulle merkityksellisiä. Koitan olla armollinen itseä kohtaan, ja hyväksyä että aina ei tarvitse suorittaa tai pyrkiä täydellisyyteen. Heti kun yöunet alkaa taas mennä katkonaiseksi ja huomaan stressaavani, koitan tietoisesti höllätä ja ihan vain olla enemmän ja olla suorittamatta palautumista esim lenkkeilemällä hulluna.
Tämän merkityksellisyyden kanssa mulla on valtavia haasteita. Poden jotain eksistentiaalista kriisiä ja kyseenalaistan kaiken tekemisen "järkevyyden". Kaikki tuntuu turhalta puuhastelulta vailla suurempaa merkitystä. Tämä on varmasti merkittävä tekijä oman uupumuksen taustalla. ap
Vierailija kirjoitti:
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/stressaaja_treenaa_rentoutta
"Stressissä elimistön täytyy lisätä paukkuja kehiin. Aineenvaihdunta kiihtyy, sydämen lyönnit tihentyvät ja hengitys nopeutuu. Myös aivojen välittäjäaineet trimmataan vastaamaan stressitilannetta. Jos stressi kroonistuu, elimistö ja aivot sopeutuvat ja jäävät melkein kuin stressikoukkuun. Stressaantuneen aivojen välittäjäainepitoisuudet ovat erilaiset kuin rentoutuneen ihmisen."
Hyvä artikkeli! Itselläni varmaan tämä stressikoukku saattaisi selittää, miksi keho reagoi, vaikka mieli ei koe tilannetta stressaavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/stressaaja_treenaa_rentoutta
"Stressissä elimistön täytyy lisätä paukkuja kehiin. Aineenvaihdunta kiihtyy, sydämen lyönnit tihentyvät ja hengitys nopeutuu. Myös aivojen välittäjäaineet trimmataan vastaamaan stressitilannetta. Jos stressi kroonistuu, elimistö ja aivot sopeutuvat ja jäävät melkein kuin stressikoukkuun. Stressaantuneen aivojen välittäjäainepitoisuudet ovat erilaiset kuin rentoutuneen ihmisen."
Hyvä artikkeli! Itselläni varmaan tämä stressikoukku saattaisi selittää, miksi keho reagoi, vaikka mieli ei koe tilannetta stressaavaksi.
Keho käy ylikierroksilla. Sen takia rentoutus- ja hengitysharjoitukset ovat todella tärkeitä. En lähde enää ikinä aamuun ilman kevyttä voimistelua ja rentoutusharjoituksia. Jos jätän ne väliin, päivästä tulee vaikeampi. Illalla myös venyttelen, rauhoitan mielen ja kehon ja käyn levolle. Todellakin toimii. Tosin ahdistusta käyn käsittelemässä edelleen terapiassa, olen kokenut parisuhdeväkivaltaa joten se nostanut stressitason aika korkealle.
En saanut. Menetin elämäni pala palalta. Läheiseni, kotini terveyteni. Sarja fyysisiä sairauksia jatkumona. Syöpä mm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos on uupunut töihinsä, ja masentunut niin syviin vesiin, ettei juuri mikään oikein enää tunnu miltään. Lisäksi oma mies ei koske eikä halaile, eikä seksiäkään ole ollut kolmeen vuoteen, pelkkää torjumista. Ja mitä jos on salaa ihastunut toiseen mieheen, joka on kuitenkin tahollaan onnellisesti naimisissa, eikä ole kiinnostunut ja välttelee sen tähden, että ihastukseni varmaan näkyy kilometrien päähän. Ihastus olisi kiinnostava asia elämässä, ja sekin masentaa, koska vastakaikua ei ole. Olen hylätty joka puolelta. Korona-aika on piste iin päälle, ystäviäkään ei näe. Paitsi instassa, josta näkee kuinka ystävät tapaavat keskenään, eikä minua kutsuta koskaan mukaan. Eikä kukaan tule kutsustani huolimatta minun kanssani.
Vauvat on jo tehty osaltani ja olen niin vanha (40v), ettei niitä enempää tule. Lapset jo sen verran isoja, että pärjäävät. Allergiat estävät ottamasta lemmikkiä.
Suoritan töitä ja elämää päivästä toiseen vailla mitään, mitä odottaa enää. Kuolen ikävään ja kaipuuseen ihastustani kohtaan ja masennun päivä päivältä lisää.
Yritän käydä yksinään metsäkävelyillä ja liikkua, mutta mikään ei auta, koska yksin ollessa on liikaa aikaa vaipua omiin ajatuksiin ja upota syvemmälle. Olen laihtunut vuodessa yhteensä 17kg. Ruokakaan ei oikein maistu.
En tiedä miten ikinä voisin elpyä ja parantua siitä, että koen ihan hirveätä riittämättömyyden, alemmuuden, epäonnistumisen ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Ja olen niin yksin.
Siinä vaiheessa, kun horjuin loppuunpalamisen reunalla ja olin syöksyä alas, vaihdoin työpaikkaa - suuntaan, joka minua oli kiinnostanut muutenkin. Neuvottelin kuitenkin uudessa paikassa itselleni alkuun toimenkuvan, joka sisälsi päivästä toiseen samantyyppistä rutiinikohtaamista ja perustason asiakasneuvontaa. Tein sitä vuoden, annoin sykkeideni laskea ja rentouduin töissä. Sen jälkeen ilmaisin haluni vaativampiin töihin ja sainkin niitä, kun toimenkuvia oli sopivasti avautunut henkilövaihdosten seurauksena. Tosin tässä vaiheessa vähensin työaikaani 80-prosenttiin, eli nyt teen vaativaa työtä, mutta pienemmillä tunneilla.
Vapaa-aikaan olen lisännyt ulkoilua ja kävelyä.
Näillä eväillä tuntuu, että olen päässyt jo jokseenkin kauas kuilun reunalta :)
Vierailija kirjoitti:
Siinä vaiheessa, kun horjuin loppuunpalamisen reunalla ja olin syöksyä alas, vaihdoin työpaikkaa - suuntaan, joka minua oli kiinnostanut muutenkin. Neuvottelin kuitenkin uudessa paikassa itselleni alkuun toimenkuvan, joka sisälsi päivästä toiseen samantyyppistä rutiinikohtaamista ja perustason asiakasneuvontaa. Tein sitä vuoden, annoin sykkeideni laskea ja rentouduin töissä. Sen jälkeen ilmaisin haluni vaativampiin töihin ja sainkin niitä, kun toimenkuvia oli sopivasti avautunut henkilövaihdosten seurauksena. Tosin tässä vaiheessa vähensin työaikaani 80-prosenttiin, eli nyt teen vaativaa työtä, mutta pienemmillä tunneilla.
Vapaa-aikaan olen lisännyt ulkoilua ja kävelyä.
Näillä eväillä tuntuu, että olen päässyt jo jokseenkin kauas kuilun reunalta :)
Minulla työ myöskin suurin stressinaihe. Olen palveluammatissa ollut yli kymmenen vuotta ja vihaan työtäni. Rahaa on kuitenkin pakko saada jostain ja tuntuu, että uuden työn hakeminen on suunnilleen mount everest, jolle pitäisi kiivetä. Motivaatio nolla, mikään ei kiinnosta, eikä missään tunnu olevan mitään järkeä. Raataa oravanpyörässä, jotta saat vuokran maksettua ja ruokaa kaupasta. Siinäkö on elämän tarkoitus? Hienoa jos olet saanut tilanteesi parantumaan. Haaveilen samasta, mutta voimia muutoksen toteuttamiseen ei vaan löydy.
Minulla ei toimi nuo hengitysharjoitukset silloin, kun stressi/ahdistuskohtaus on päällä. Sydän hakkaa niin kovaa ja hengitys muuttuu pinnalliseksi, että syvään hengittäminen ei onnistu. Jos kohtauksen iskiessä yritän tehdä jotain hengitysharjoituksia, niin se vain pahentaa tilannetta. En saa vedettyä syvään henkeä vaikka kuinka yritän ja sen väkisin yrittäminen vain lisää ahdistuksen tunnetta. Paras keino tällaisessa tilanteessa on joku toiminta, pakko tehdä jotakin että ahdistava olo lähtee purkaantumaan.
Lepäämällä, odottamalla, pikkuhiljaa ajan kanssa. Pitämällä hyvää huolta itsestäni. Monta vuotta siihen meni. Oikea suunta on tärkein.
Yritin 25 vuotta suorittamalla ja suorittamalla. Akku tyhjeni täysin, eikä koskaan palautunut. Ei ole vinkkejä koska en vaan koskaan enää palautunut ennalleni.
Me naisissa oli juttu aiheeseen liittyen. Toki tässä ei mitään kovin yksityiskohtaisia neuvoja tai ohjeita ole, mutta kuitenkin joitakin kokemuksia toipumisesta. Vastuuntuntoiset ihmiset tuntuvat jutun perusteella olevan alttiita uupumiselle
https://www.is.fi/menaiset/tyo-ja-raha/art-2000008292925.html