Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin/uupumuksen kokeneet, miten saitte voimanne ja elämänne takaisin?
28.09.2021 |
Itselläni on vaikeuksia keksiä keinoja voimien palauttamiseen, joten kaipaan vertaistukea ja kokemuksia siitä, mitkä keinot lopulta auttoivat toipumaan uupumuksesta.
Minulla ekat uupumuksen merkit nosti päätään jo noin 7 vuotta sitten. Tosin en silloin vielä niitä tunnistanut alkavaksi uupumiseksi, mutta tunnistin muutoksen tarpeen ja hakeuduin kahden vuoden tuskailun jälkeen opiskelemaan uutta ammattia. En tykkää nykyisestä työstäni lainkaan, tavoitteena on päästä sieltä pois ja uudelle alalle. Sain opiskelupaikan ja jäin opintovapaalle ja eka vuosi olikin ihan huippukivaa! Opiskelu maistui ja tunsin, että olen löytänyt sen oman juttuni.
Kävi kuitenkin niin, että ahnehdin liikaa tekemistä, koska takaraivossa kolkutti koko ajan paine opintovapaan loppumisesta. Piti muka saada mahdollisimman nopeasti opintoja suoritettua, koska töihin paluu sitten söisi voimia opiskelulta. Toki tämä oli aivan totta ja niin kävikin, mutta asiaa ei auttanut se, että opinnoissakin olin kuluttanut voimanu aivan loppuun. Kesät olin töissä, että ei tarvisi lainalla elellä, kun aikuisopintoraha loppui. Lomaa ei siis pidetty kahteen vuoteen viikkoa pidempään (tyyliä joululoma opinnoista).
Opintovapaata saa sen pari vuotta ja sitkuttelin sen jälkeen vielä yli vuoden niin, että kävin töissä 3-4 päivää viikossa ja koitin opiskella samalla. Olin koko ajan ärsyyntynyt, uni katosi ja sen myötä tuli kaikenlaista fyysistä vaivaa. Lopulta sain unettoman yön jälkeen aamuisin paniikki- ja ahdistuskohtauksia, jossa sydän hakkasi ja tuntui ettei saa henkeä. Jouduinkin sitten sairaslomalle.
Työterveydestä apua saa aika rajallisesti ja toipuminen tuntuu olevan loputtoman pitkä tie. Tein kesälomalla päätöksen vähentää stressitekijöitä ja jäädä töistä pois, että saan opintoja eteenpäin, mutta syksyn tuskailtuani niiden kanssa on pakko sanoa, että keskittyminen on jäätävän vaikeaa. Läppärin ääreen istuminenkin aiheuttaa sen saman ahdistavan paniikkimaisen olon. On vaikea hengittää ja olo tuntuu epämukavalta. Tuntuu, että elämä on täysin jumissa. Menin opiskelemaan siksi, että nykyinen työ ahdistaa ja nyt opinnotkin on jumissa, koska vointi on edelleen huono.
Miten te muut, joilla on vastaavia kokemuksia, olette lopulta saaneet voimanne ja elämänne takaisin? Miten voisi päästä eroon opiskelun aiheuttamasta oireilusta, koska haluan oikeasti valmistua ja opinnot kiinnostavat minua. Jostain syystä kroppa vaan sanoo EI.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos on uupunut töihinsä, ja masentunut niin syviin vesiin, ettei juuri mikään oikein enää tunnu miltään. Lisäksi oma mies ei koske eikä halaile, eikä seksiäkään ole ollut kolmeen vuoteen, pelkkää torjumista. Ja mitä jos on salaa ihastunut toiseen mieheen, joka on kuitenkin tahollaan onnellisesti naimisissa, eikä ole kiinnostunut ja välttelee sen tähden, että ihastukseni varmaan näkyy kilometrien päähän. Ihastus olisi kiinnostava asia elämässä, ja sekin masentaa, koska vastakaikua ei ole. Olen hylätty joka puolelta. Korona-aika on piste iin päälle, ystäviäkään ei näe. Paitsi instassa, josta näkee kuinka ystävät tapaavat keskenään, eikä minua kutsuta koskaan mukaan. Eikä kukaan tule kutsustani huolimatta minun kanssani.
Vauvat on jo tehty osaltani ja olen niin vanha (40v), ettei niitä enempää tule. Lapset jo sen verran isoja, että pärjäävät. Allergiat estävät ottamasta lemmikkiä.Suoritan töitä ja elämää päivästä toiseen vailla mitään, mitä odottaa enää. Kuolen ikävään ja kaipuuseen ihastustani kohtaan ja masennun päivä päivältä lisää.
Yritän käydä yksinään metsäkävelyillä ja liikkua, mutta mikään ei auta, koska yksin ollessa on liikaa aikaa vaipua omiin ajatuksiin ja upota syvemmälle. Olen laihtunut vuodessa yhteensä 17kg. Ruokakaan ei oikein maistu.
En tiedä miten ikinä voisin elpyä ja parantua siitä, että koen ihan hirveätä riittämättömyyden, alemmuuden, epäonnistumisen ja hylätyksi tulemisen tunnetta. Ja olen niin yksin.
Tulipa paha mieli sun puolesta. Saman tyylisiä kokemuksia itsellä muutaman viime vuoden ajalta. Asun yksin, olen ollut sinkkuna tyyliä kahdeksan vuotta. Toki olen deiteillä käyny tai tapaillu ihmisiä, mutta mitään vakavampaa tai merkityksellistä suhdetta ei ole päässyt kehittymään. Perheeni on riitaisa ja yhteys omiin perhejäseniin ei oikein toimi. Pinnan alla kytee aina jotakin riitaa ja ilmapiiri on sen takia ahdistava. Korona-aikaan olen oikeastaan ollut vain yksin kotona, kun minnekään ei uskalla mennä ja opiskelut on etänä. Työtäni vihaan. Olen todella yksin ja yksinäinen ja sellaiseksi varmaan jään, kun sopivaa ihmistä kumppaniksi ei ole löytynyt ja nyt uupumuksen takia ei todellakaan ole energiaa tai kiinnostusta tapailla ketään. Avata sydäntä ja tutustua, sitten pettyä. Ei jaksa.
Mikään ei kiinnosta. Arki on harmaa loppumaton tunneli, jossa kaikkea pitää jaksaa, hautaan saakka. Psykologi neuvoi tekemään asioita, joista nautin. En vaan saa iloa oikein mistään eli tekemätön paikka. Tunnen vaan surua ja menetyksen tunnetta, koska elämä tuntuu valuvan läpi sormien, enkä jaksa tehdä mitään muuttaakseni tilannetta. Ei ole voimia. Olen kateellinen ihmisille, jotka nauttivat elämästään. Käyvät ulkona, tekevät normaaleja asioita, eivät mieti mitä järkeä tässäkin on loppujen lopuksi.
Toivon, että löydät jotakin hyvää elämääsi. Jotakin, joka antaa iloa ja toivoa. Toivon, että saat kaipaamaasi läheisyyttä. Toivon, että saat värit takaisin elämääsi.
Toivottavasti minäkin saan joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ylivirittyneen hermoston rauhoittaminen: jooga, rentoutus, yöunen priorisointi tärkeimmäksi asiaksi, terveellinen ruokavalio, tauon ottaminen kaikesta suorittamisesta.
Kun oma keho oli uupunut jätin raskaan liikunnankin välistä ja keskityin vain palauttamaan kehoa kaikella kevyellä liikkumisella. Oman vaativuuden itseä kohtaan käsittely ja ennen kaikkea se, että opettelee sanomaan EI oli tärkeää.. Taustalla oli kaikkea psykologista mitä piti käsitellä, esim. muiden miellyttäminen. Valitettavasti omia käyttäytymismalleja saattaa tiedostamattaankin toistaa yhä uudelleen ja uudelleen. Omien käyttäytymismallien muuttaminen ei ole suoraviivaista.
Ite oon kärsiny vuosia unettomuudesta. Välillä unilääkkeet auttaa, välillä niistä ei oo mitään hyötyä. Lepo ei myöskään palauta. Vaikka mä nukun unilääkkeen avulla yli 10 h, ei ole koskaan levänny olo. Liikunnasta on turha ees haaveilla. Yritin aloittaa liikkumista, koska on tosi juminen ja kankee olo, niin kroppa iski samoin tein jarrun päälle. Selkään tuli joku helvetillinen lihaslukko ja sitä ei oo saanu mikään ammattilainen auki. Jumissa on ja pysyy. Opinnoista pidin jonku vuoden tauon, oon ollu sairaslomalla ja 4 kk lomautettuna koronan aikana. Mikään määrä pelkkää olemista ei kuitenkaan tunnu riittävän. Kyllästyttää pelkkä kotoilukin jo ihan helvetisti, mutta minkäs teet ku ei mitään kuitenkaan jaksa myöskään tehdä.
Ylivirittyneen hermoston rauhoittaminen: jooga, rentoutus, yöunen priorisointi tärkeimmäksi asiaksi, terveellinen ruokavalio, tauon ottaminen kaikesta suorittamisesta.
Kun oma keho oli uupunut jätin raskaan liikunnankin välistä ja keskityin vain palauttamaan kehoa kaikella kevyellä liikkumisella. Oman vaativuuden itseä kohtaan käsittely ja ennen kaikkea se, että opettelee sanomaan EI oli tärkeää.. Taustalla oli kaikkea psykologista mitä piti käsitellä, esim. muiden miellyttäminen. Valitettavasti omia käyttäytymismalleja saattaa tiedostamattaankin toistaa yhä uudelleen ja uudelleen. Omien käyttäytymismallien muuttaminen ei ole suoraviivaista.