Lue keskustelun säännöt.
Burnoutin/uupumuksen kokeneet, miten saitte voimanne ja elämänne takaisin?
28.09.2021 |
Itselläni on vaikeuksia keksiä keinoja voimien palauttamiseen, joten kaipaan vertaistukea ja kokemuksia siitä, mitkä keinot lopulta auttoivat toipumaan uupumuksesta.
Minulla ekat uupumuksen merkit nosti päätään jo noin 7 vuotta sitten. Tosin en silloin vielä niitä tunnistanut alkavaksi uupumiseksi, mutta tunnistin muutoksen tarpeen ja hakeuduin kahden vuoden tuskailun jälkeen opiskelemaan uutta ammattia. En tykkää nykyisestä työstäni lainkaan, tavoitteena on päästä sieltä pois ja uudelle alalle. Sain opiskelupaikan ja jäin opintovapaalle ja eka vuosi olikin ihan huippukivaa! Opiskelu maistui ja tunsin, että olen löytänyt sen oman juttuni.
Kävi kuitenkin niin, että ahnehdin liikaa tekemistä, koska takaraivossa kolkutti koko ajan paine opintovapaan loppumisesta. Piti muka saada mahdollisimman nopeasti opintoja suoritettua, koska töihin paluu sitten söisi voimia opiskelulta. Toki tämä oli aivan totta ja niin kävikin, mutta asiaa ei auttanut se, että opinnoissakin olin kuluttanut voimanu aivan loppuun. Kesät olin töissä, että ei tarvisi lainalla elellä, kun aikuisopintoraha loppui. Lomaa ei siis pidetty kahteen vuoteen viikkoa pidempään (tyyliä joululoma opinnoista).
Opintovapaata saa sen pari vuotta ja sitkuttelin sen jälkeen vielä yli vuoden niin, että kävin töissä 3-4 päivää viikossa ja koitin opiskella samalla. Olin koko ajan ärsyyntynyt, uni katosi ja sen myötä tuli kaikenlaista fyysistä vaivaa. Lopulta sain unettoman yön jälkeen aamuisin paniikki- ja ahdistuskohtauksia, jossa sydän hakkasi ja tuntui ettei saa henkeä. Jouduinkin sitten sairaslomalle.
Työterveydestä apua saa aika rajallisesti ja toipuminen tuntuu olevan loputtoman pitkä tie. Tein kesälomalla päätöksen vähentää stressitekijöitä ja jäädä töistä pois, että saan opintoja eteenpäin, mutta syksyn tuskailtuani niiden kanssa on pakko sanoa, että keskittyminen on jäätävän vaikeaa. Läppärin ääreen istuminenkin aiheuttaa sen saman ahdistavan paniikkimaisen olon. On vaikea hengittää ja olo tuntuu epämukavalta. Tuntuu, että elämä on täysin jumissa. Menin opiskelemaan siksi, että nykyinen työ ahdistaa ja nyt opinnotkin on jumissa, koska vointi on edelleen huono.
Miten te muut, joilla on vastaavia kokemuksia, olette lopulta saaneet voimanne ja elämänne takaisin? Miten voisi päästä eroon opiskelun aiheuttamasta oireilusta, koska haluan oikeasti valmistua ja opinnot kiinnostavat minua. Jostain syystä kroppa vaan sanoo EI.
Kommentit (63)
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole selvinnyt, saikulla kolmatta vuotta eikä hyvältä näytä vieläkään. Opiskelu ei onnistu kun muisti on huonontunut ja vanhaan ammattiin ei ole paluuta.
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Kyllä! Joutilaisuus! Lisäksi kevyttä ulkoilua ( ei rasittaen) , hyvänmielen kirjoja/ elokuvia, jotain muuta mieleistä pientä puuhaa.
Sain kyllä vuoden sairausloman, jonka aikana kävin psykologin vastaanotolla kerran viikossa. Mitään en osannut kuitenkaan suhtautumisessa työntekoon muuttaa ja muutaman vuoden kuluttua olin samassa jamassa.
Teoriassa siis tiedän, mistä uupuminen johtuu, mutta käytännössä en ole osannut toimintamallejani muuttaa.
Nyt teen osa-aikatyötä ja jaksan paremmin. Tärkeää voinnin kannalta on mulle ollut liikunta ja riittävä lepo.
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Näin se on. Itseä kohtaan olisi löydettävä sama armollisuus kuin muita kohtaan. Hirveän vaikeaa!
Itsemyötätunnon harjoittaminen voi auttaa. Ja rajojen vetäminen sekä itselleen että muille. Ja jos väsyttää, ei se maailmoja kaada. Saa sitä olla väsynyt. Siitä ei kannattaisi ahdistua, kaikenlaiset pelot vievät usein enemmän voimia kuin todellisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uupumukseen ei auta juuri mikään. Se voi parantua joskus, tai sitten ei. Heikkojen vaivoja.
Pitkät kävelylenkit luonnon rauhassa, liikunta, maalaaminen ym. mikä vie ajatukset pois omasta kurjasta olosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika ja lepo auttavat.
Terapiasta voisi olla myös hyötyä?
Laita terveys muun edelle.
Vaihdoin työpaikkaa ja aloitin terapian. Teen sellaisia asioita arjessa jotka palauttavat ja ovat minulle merkityksellisiä. Koitan olla armollinen itseä kohtaan, ja hyväksyä että aina ei tarvitse suorittaa tai pyrkiä täydellisyyteen. Heti kun yöunet alkaa taas mennä katkonaiseksi ja huomaan stressaavani, koitan tietoisesti höllätä ja ihan vain olla enemmän ja olla suorittamatta palautumista esim lenkkeilemällä hulluna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jää sairaslomalle. Ihan oikeasti. Väkisin yrittämällä pahennat tilannettasi.
Pysähdy. Kuuntele itseäsi ja kehoasi.
Lepää.
Etsi harrastus tai jokin rentouttava tapa purkaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Kyllä! Joutilaisuus! Lisäksi kevyttä ulkoilua ( ei rasittaen) , hyvänmielen kirjoja/ elokuvia, jotain muuta mieleistä pientä puuhaa.
Selätä ajan kanssa masenus. Pävä rytmillä,johon kuuluu paljon ulkoilua.Osaat ulkoila yksinkin. Kuin ruoka rytmillä.Pahan olon kirjotat paperille ja revit pois sen sitten roskiin.Lähdet pois F.B. Insta,ymm.forumit. Kirjasto voit ilasiksi lainaa kirjoja. Voit mennä lähiösi asukastaloon,lukee päivän lehdet.Tavata muita ihmisiä.Ostaa halvalla kahvit sieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäntavan ja oman asennoitumisen muuttaminen ovat isoja ja raskaita prosesseja. Mulla särähtää korvaan toi lause, että ”on vaikeuksia keksiä keinoja voimien palauttamiseen.” Kuulostaa suorittamiselta. Me suorittajat varmaan ollaan se ryhmä, joka uupuu eniten. Koska me suoritamme elämää. Mua auttoi se, että lopetin jatkuvan suorittamisen. Ei ne voimat sieltä palaudu ennen kuin on levännyt tarpeeksi. Enkä tarkoita pelkkää makoilua vaan mielen lepoa. Elämässä pitäisi olla sopivasti tekemistä ja joutilaisuutta. Aina ei tarvitse edes olla hyödyllinen ja on aivan hyväksyttävää vain olla. Tekemättä mitään.
Ja kun sanon ”lopetin jatkuvan suorittamisen” niin tarkoitan oikeastaan, että oivalsin, että mun suurin ongelma on se, että en koskaan ole tekemättä mitään. Mun päässä ei ole joutilaisuutta lainkaan. Eli aloin opettelemaan sitä, että en tee mitään. Lähdin kevyille kävelyille, selasin lehtiä, katsoin höpöhöpö ohjelmia ja istuskelin kahvilassa omissa ajatuksissani. Pikku hiljaa niitä voimia alkoi tulla. Iloa, kiinnostusta ja uteliaisuutta. Aloin nauttimaan pienistä asioista. Sairausloma kesti kuukausia ja töihin palatessani olin vielä toipilas. Ajattelutavan muutos on loppuelämän prosessi. Helposti sitä valuu takaisin vanhoihin kaavoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin työpaikkaa ja aloitin terapian. Teen sellaisia asioita arjessa jotka palauttavat ja ovat minulle merkityksellisiä. Koitan olla armollinen itseä kohtaan, ja hyväksyä että aina ei tarvitse suorittaa tai pyrkiä täydellisyyteen. Heti kun yöunet alkaa taas mennä katkonaiseksi ja huomaan stressaavani, koitan tietoisesti höllätä ja ihan vain olla enemmän ja olla suorittamatta palautumista esim lenkkeilemällä hulluna.
Vilkkaassa lapsiperhearjessa lepohetkiä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Kyllä! Joutilaisuus! Lisäksi kevyttä ulkoilua ( ei rasittaen) , hyvänmielen kirjoja/ elokuvia, jotain muuta mieleistä pientä puuhaa.
Kerran viikossa tenhokkaat lärvit pitää burnoutit ja masikset loitolla jo ennaltaehkäisevästi.
Perheellisten vaivoja nämä.
Vaihdoin 2500 brutto kokoaika työn, 2-3 vuoroa/viikko samassa duunissa keikkatyöhön (tosin nyt yötä ja iltaa) ja 2200 bruttoon.
Elämäni paras päätös
Olin ensin 5 kk sairaslomalla. Sinä aikana meni myös parisuhde poikki ja jäin sinkuksi. Tajusin, että mun tapauksessa vika ei ollut työssä tai työnantajassa vaan omassa perfektionismissani ja halussa olla kaikkein kovin tekiijä. Ja että niistä olisi kerta kaikkiaan luovuttava, jos aion pystyä alallani.
Aloin tehdä töitä vain klo 9-17, ei yhtään ylitöitä. Sanoa ihan suoraan "en ehdi" jos en ehdi - ennen olisin tehnyt "all-nightereitä" niin kauan kunnes saisin homman aikataulussa valmiiksi. Olin varma että saan potkut koska alallani kova ylityönteko on tavallista ja ihannoitua, samoin stressiä ihannoidaan. Mutta ei, hyvin se on mennyt, olen edelleen 8 v myöhemmin samassa tehtävässä, samalla työpaikalla, mutta nyt ilman stressiä. Ei minua enää pidetä super-ihme-lahjakkuutena vaan ihan tavis tekijänä mutta parempi näin kuin eläkkeellä pää muusina.
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä vika ei ole työssä tai opiskelussa, vaan siinä, että vaadit itseltäsi liikaa. Ihminen tarvitsee lepoa, ei pelkästään unta vaan ihan joutilaisuutta ilman tavoitteita.
Tämä pitää varmasti paikkansa. Viime aikoina olen kyllä mielestäni levännyt paljonkin. Pidin kesälläkin lomaa kaksi kuukautta, mutta siitä huolimatta tilanne ei tunnu parantuvan. Mitä tehdä silloin, kun lepo ei auta? ap
Itse menetin koronan takia työpaikan, mutta siellä alkoi jo uupumisen oireita olemaan.. No tuli lomautukset ja tuntu että vihdoin saa levätä.. No aloitinkin sitten 3kk:n jälkeen uuden työn ihan väärällä alalla (kauppa) ja aloin saamaan fyysisiä oireita, oli pakko mennä lääkäriin ja sain pari viikkoa saikkua. Sinä aikana löysin uuden työn missä nyt viihdyn ainakin jotenkin koska saan olla/tehdä rauhassa työt (olen introvertti), teen 6h työpäiviä ja palkka on todella huono, mutta mielenterveys tykkää kun olen kotona jo klo 13.30-14 töiden jälkeen. Pikkuhiljaa jaksanut alata taas kuntoilemaan ja lenkkeilemään. Ehkä se tästä.. Mut en voisi kuvitellakaan tekeväni vähään aikaan kokoaikatyötä.
Vierailija kirjoitti:
Olin ensin 5 kk sairaslomalla. Sinä aikana meni myös parisuhde poikki ja jäin sinkuksi. Tajusin, että mun tapauksessa vika ei ollut työssä tai työnantajassa vaan omassa perfektionismissani ja halussa olla kaikkein kovin tekiijä. Ja että niistä olisi kerta kaikkiaan luovuttava, jos aion pystyä alallani.
Aloin tehdä töitä vain klo 9-17, ei yhtään ylitöitä. Sanoa ihan suoraan "en ehdi" jos en ehdi - ennen olisin tehnyt "all-nightereitä" niin kauan kunnes saisin homman aikataulussa valmiiksi. Olin varma että saan potkut koska alallani kova ylityönteko on tavallista ja ihannoitua, samoin stressiä ihannoidaan. Mutta ei, hyvin se on mennyt, olen edelleen 8 v myöhemmin samassa tehtävässä, samalla työpaikalla, mutta nyt ilman stressiä. Ei minua enää pidetä super-ihme-lahjakkuutena vaan ihan tavis tekijänä mutta parempi näin kuin eläkkeellä pää muusina.
Mahtavaa, että olet löytänyt toimivan ratkaisun jaksamiseen! Minullakin on ollut taipuvaisuutta tuohon perfektionismiin. Ihan turhaa aiheuttaa itselleen paineita ja tietoisesti herättelenkin itseäni pois moisesta ajattelusta nykyään. Joku muukin esto on kuitenkin selvästi päällä, koska keho reagoi jännittymällä heti, kun siirryn läppärin ääreen. Hengitys kiristyy ja tulee ahdistava olo, vaikka aihe olisi mielenkiintoinen. Ihan kun keho olisi ohjelmoitu johonkin automaattiseen stressireaktioon, vaikka henkisesti en kokisi olevani ahdistunut tilanteesta. ap
Tulin raskaaksi ja jäin vauvalomille. Oli ihanan vapaata.