Lue keskustelun säännöt.
Mikä psykologinen häiriö mulla on?
16.11.2014 |
Olen 27-vuotias nainen. Olen suorittanut yo-tutkinnon enkä mitään muuta. Lukioon menin, koska en tiennyt mitä haluan. En tiedä vieläkään.
En ollut koskaan kovin hyvä kouluainessa, keskitasoa, en kympin oppilas, mutta jotkut oli mua huonompia.
Nyt se varsinainen ongelma: mulla on takaraivossa koko ajan sellainen tunne, että olen aika huono. Etten tavallaan edes viitsi yrittää kun epäonnistun kuitenkin.
Mulla on nettiriippuvuus, ja avokki valittaa siitä koko ajan. Ja uhkaa suhteen loppumisella jopa.
Ja mä en korjaa tilannetta! Mä kuitenkin ajattelen, että olen niin ruma että mies jättää mut.
MULLA EI OLE ELÄMÄSSÄ TAVOITTEITA.
Mä en ole koskaan ollut sillä tavalla vallan-ja huomionhakuinen, että olisin halunnut olla missään luottamustehtävissä mukana.
Ja mun elämä pyörii ulkonäön mukaan. Mä tavallaan tiedä että olen ruma, mutta yritän silti meikillä ja voiteilla hoitaa sitä. Tietty ruokavalio on ihan ok myös.
Ja se että pitäisi ammatti opiskella, jos tulee nykyisestä duunista monoa yt:n takia, olen ansiosidonnaisen varassa. Ja kun palkka on nyt +2000e/kk, niin miksi toisaalta opiskella. Mistä ammatista tienaa ton verran, mihin mun aivoilla pääsee?
Kommentit (178)
Mä tiedän mistä puhutaan, kun aina sanotaan miten vaikeaa on päästä ylemmäksi siitä sosiaaliluokasta mihin on syntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua itkettää. Tää ketju on avannu mun elämää enemmän ku vuosien terapia :'(
-en oo ap vaan se joka kyseli onko ap facebookissa
Kuulostat ulkoaohjautuvalta. Määrittelet omaa arvoasi sillä, millaista kohtelua olet saanut lapsuudenkodissa, kavereilta ja miten miehet ovat suhtautuneet sinuun ja niin poispäin. Ehkä katselet itseäsi ulkopuolisen silmin liikaa ja siksi et pysty näkemään todellista itseäsi (mistä pidät, mitä haluaisit tehdä, millaisia tavoitteita haluaisit asettaa elämällesi). Olet arvoitus itsellesi, et saa kosketusta omaan haluusi tehdä jotain tai yhtään mitään. Sinun on erityisen vaikea nähdä mitään merkityksellistä nykyhetkessä.
Olet yrittänyt lukea oma-aputeoksia, kaikella kunnioituksella, tuossa tilanteessa niistä tuskin on apua. Ihan ensimmäiseksi voisit alkaa vapauttaa itseäsi niistä sisäisistä kahleista ja rajoituksista jotka olet ottanut mukaan lapsuudestasi. "En tavallaan uskalla olla onnellinen, kun jotain pahaa kuitenkin tapahtuu". Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos tulisit onnelliseksi? Kun ajattelet jotain hyvää, alat jo pelätä tapoja joilla voit menettää sen hyvän. Olet jähmettynyt tuijottamaan menneisyyttä ja uskot sen tuhoavan tulevaisuutesi, jos yrität kasvattaa oma-aloitteisuuttasi.
Satutko olemaan äitylit ryhmässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Ei mulla ole lapsia enkä hanki.
Pahinta on että saisin potkut, menettäisin mun avomiehen, tai että sairastuisin vakavasti. Puhumattakaan kaikista luonnonkatastrofeista, sodista, kulkutaudeista tai sen sellaisista.
Ei missään järjestyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 20:20"]
Pahinta on että saisin potkut, menettäisin mun avomiehen, tai että sairastuisin vakavasti. Puhumattakaan kaikista luonnonkatastrofeista, sodista, kulkutaudeista tai sen sellaisista.
Ei missään järjestyksessä.
[/quote]
Uskotko siis, että tuollaista ei tapahdu jos jatkat hissukseen ja päämäärättömänä kuten tähänkin asti? Ja toisaalta, uskotko että jos löytäisit jotain mielekkyyttä ja suuntaa itsellesi, jokin noista asioista tapahtuisi?
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 20:20"]
Pahinta on että saisin potkut, menettäisin mun avomiehen, tai että sairastuisin vakavasti. Puhumattakaan kaikista luonnonkatastrofeista, sodista, kulkutaudeista tai sen sellaisista.
Ei missään järjestyksessä.
[/quote]
Uskotko siis, että tuollaista ei tapahdu jos jatkat hissukseen ja päämäärättömänä kuten tähänkin asti? Ja toisaalta, uskotko että jos löytäisit jotain mielekkyyttä ja suuntaa itsellesi, jokin noista asioista tapahtuisi?
[/quote]
Ehkä pelkään, että ponnistelen turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun edes opiskelu ei nykyään takaa hyväpalkkaista työtä.
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 18:28"]
Toisten perään muut juoksevat kuin kärpäset paskaan.
On mulla kiinnostuksen kohteita, kuten kirjat, leffat, musiikki, vieraat kielet, eläinten oikeudet, tasa-arvo, matkustaminen, sisustaminen, hyvä ruoka.
Hehe. Mä näen Facessa päivittäin miten jotkut tuttuni itkevät huonoa elämäänsä, ja heti on lauma lohduttajia paikalla.
[/quote]
Paneudu enemmän noihin kiinnostuksen kohteisiisi. Vertaat itseäsi kauheasti muihin ihisiin. Se on turhaa. Tuo viimeinen virkkeesi... Toiset ovat sosiaalisempia kuin toiset. Vastavuoroisuus on myös tärkeää. Montako kertaa sinä olet lohduttanut FB:ssä ja aidossa elämässä toista ihmistä? Muista myös, että ihmiset eivät jaksa kuunnella loputonta negatiivisuutta, löydä välillä myös positiivisa asioita sanottavaksesi.
Ja ennen kaikkea muista elämässäsi: "ihminen, joka ei tee virheitä, ei yleensä tee mitään muutakaan"!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla että sinulla ottaa enemmän aikaa ennen kuin löydät jotain minkä vuoksi ponnistella. Ehkä sulle pitää tapahtua jotain mikä ravistaa sinut hereille tuosta henkisestä koomasta. Itselläni se tapahtui kun meni ekat opinnot pieleen, lapsi sairastui vakavasti, avioliitto romahti kasaan ja muuta pientä. Tuo kaikki tapahtui vaikken tehnyt yhtään mitään muuta kuin yritin säilyttää kaiken samanlaisena kuin aina ennenkin. Kun ei minulla ollut unelmia enkä osannut kuvitella edes tulevaisuutta itselleni. Mutta kun entiset perustat eivät kestäneet löysinkin jotain mitä halusin tehdä (ammatti), ja aloin tehdä töitä sen eteen. Opin tietämään mikä minua motivoi ja mistä pidän sekä mistä en pidä. Ei se aina tapahdu lyhyintä tietä, etenkin jos kotona ei ole rohkaistu oma-aloitteisuutta.
Mulla ei ole koskaan ollut suhdetta mun isovanhempiin. He asuvat 700km päässä. Äidin vanhemmat on juoppoja, isän äiti on kuollut jo ajat sitten, ja isän isä on jo vanha, ja hänellä on 8 muutakin lapsenlasta.
En koskaan saanut isovanhemmilta mitään. Vitutti rankasti kun muut viettivät aikaa mummojen ja pappojensa kanssa, kävivät matkoilla ja sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Skitsofrenia olis aika paha. Mitenkään väheksymättä. Eihän sairaudelle mitään voi.
Tavallaan vituttaa elämässä aina nämä samat ympyrät.
Aina menen töihin, tulen töistä, katson tuota rumaa pöytää ja rumaa seinää. Taas SAMANLAISTA päivästä toiseen.
Mun elämä on vaan kompromissi. Mä en saa asua siellä missä haluan, koska ei ole varaa. Enkä saa matkustaa kaukomaille, koska ei ole varaa. En saa toteuttaa itseäni, koska ei ole varaa.
Ostaisin maalit ja pensselit, lähtisin jonnekin missä on aurinko ja hiekkaranta, maalaamaan pariksi kuukaudeksi. En voi ottaa töistä lomaa, koska ei ole varaa.
MUn unelma on muuttaa joskus Suomesta pois kokonaan.
Mä olen vähän skeptinen self-help-juttuihin.
Ap tässä. Mulla todettiin adhd.
[quote author="Vierailija" time="22.11.2014 klo 19:28"]Ap täällä.
Mä luulen että mulla voisi olla jokin psyk.häiriö, sillä mun elämä on ollut sen verran hankalaa.
Mä en ystävysty helposti, mussa on jotain vikaa, mikä työntää ihmiset pois luotani.
Koulussakin meni huonosti, ei ollut montaa kaveria. Mä olen jollain lailla tosi outo.
Kun luokalle tuli uusi tyttö, mä menin reippaasti juttelemaan sille, koska muut eivät menneet.
Sitten kävikin niin, että muut tuli perässä ja tuo uusi tyttö meni sitten mieluummin mun mukaan. Ja jäin yksin.
Tällaisten asioiden takia mä olen eristäynyt ulkomaailmasta melkein kokonaan.
Mulla on avomies, ja äiti, isä, sisarukset. Ja yksi ystävä.
Siihen se jääkin.
JA mulla ei ole tietenkään mitään erityistaitoja, olen aivan keskinkertainen kaikessa.
[/quote]
apua mitäää oletko sä minä?! Hei ootko facebookissa?