Lue keskustelun säännöt.
Mikä psykologinen häiriö mulla on?
16.11.2014 |
Olen 27-vuotias nainen. Olen suorittanut yo-tutkinnon enkä mitään muuta. Lukioon menin, koska en tiennyt mitä haluan. En tiedä vieläkään.
En ollut koskaan kovin hyvä kouluainessa, keskitasoa, en kympin oppilas, mutta jotkut oli mua huonompia.
Nyt se varsinainen ongelma: mulla on takaraivossa koko ajan sellainen tunne, että olen aika huono. Etten tavallaan edes viitsi yrittää kun epäonnistun kuitenkin.
Mulla on nettiriippuvuus, ja avokki valittaa siitä koko ajan. Ja uhkaa suhteen loppumisella jopa.
Ja mä en korjaa tilannetta! Mä kuitenkin ajattelen, että olen niin ruma että mies jättää mut.
MULLA EI OLE ELÄMÄSSÄ TAVOITTEITA.
Mä en ole koskaan ollut sillä tavalla vallan-ja huomionhakuinen, että olisin halunnut olla missään luottamustehtävissä mukana.
Ja mun elämä pyörii ulkonäön mukaan. Mä tavallaan tiedä että olen ruma, mutta yritän silti meikillä ja voiteilla hoitaa sitä. Tietty ruokavalio on ihan ok myös.
Ja se että pitäisi ammatti opiskella, jos tulee nykyisestä duunista monoa yt:n takia, olen ansiosidonnaisen varassa. Ja kun palkka on nyt +2000e/kk, niin miksi toisaalta opiskella. Mistä ammatista tienaa ton verran, mihin mun aivoilla pääsee?
Kommentit (178)
Ääh uusi tyttö meni siis MUIDEN mukaan, ei mun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.11.2014 klo 16:28"]
Mulla ei ole elämässä koskaan ollut yhtään kannustavaa aikuista.
Opettajat eivät ymmärtäneet mua, vanhemmat ovat itsekin köyhiä eivätkä harrasta korkeakulttuuria, isovanhemmat juoppoja ja landepaukkuja, mun vanhemmilla ei ole ikinä ollut ulkomaalaisia ystäviä tms, kummit mulkkuja (eivät pidä yhteyttä ja/tai matalasti koulutettuja).
Voiko tästä itse selvitä? Toisaalta haluaisin selvittää mun pääni sisältöä. Mutta en tiedä onko mulla varaa siihen. Tykkään mukavasta elämästä. Jos kaikki rahani menisi terapiaan,( eikä siitäkään ole välttämättä hyötyä) olisin ihan kusessa.
[/quote]
Itsetunto-ongelmista ja ehkä laiskuudesta johtuva alisuoriutuminen. Keskityt aivan liikaa itseesi ja oman olosi ajatteluun. Hanki elämääsi kiirettä ja ajattele itsesi sijasta vaikka eläimiä tai muita ihmisiä, niin ongelmasi todennäköisesti ainakin vähän hälvenevät.
En mä täällä vinkuisi jos nuo EIVÄT RAJOITTAISI MUN ELÄMÄÄ.
On perkele kumma kun aina mun ongelmia vähätellään.
Lukiossa mä lintsasin kaikki tunnit missä täytyy pitää suullinen esitelmä luokan edessä.
Ei ole varmaan olemassakaan sellaista AMK tai yliopisto-ainetta, mitä opiskellessa ei täytyisi pitää suullisia esitelmiä.
Huoh. Tuntuu ettei koskaan mikään onnistu.
AP, aluks mä olin ihan kybäl sun puolella ja nyt mua vaan vituttaa että heität itseäs hukkaan marisemalla täällä ja sehän onkin sun ongelmasi ydin.
1. Hae psykologista ammattiapua.
2. Taikasienet ei näy seuloissa ja suippomadonlakkeja voi kerätä Suomessa esim. golfkenttien liepeiltä.
3. Lue self helpin ja psykan sijaan filosofiaa ja kaunokirjallisuutta.
4. Lopeta pelkääminen ja negatiivisuuden kierteessä eläminen.
Terence McKennan voisi kiinnostaa sua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällainen vaikutelma sinusta tulee: kun et ole kasvaessasi saanut vahvistusta omalle arvollesi etkä välittämistä, niin olet rakentanut itsellesi turvaksi suojaavat rajat joiden yli et koe voivasi etkä jaksavasi mennä. Et näe siellä "ulkopuolella" mitään arvokasta, koska siellä ei ollut sellaista silloinkaan kun kasvoit. Hyvät asiat tapahtuivat muille ihmisille ja uskoit kasvamaan että jos olisit toisenlainen, niin silloin sinullekin olisi voinut käydä jotain hyvää.
Sinä olisit ansainnut kannustusta, huomiota ja välittämistä. Niiden paikalla oli kuitenkin tyhjää tai jotain mikä ei riittänyt. Siirsit sen tyhjyyden ja riittämättömyyden itseesi, että olisit jaksanut kestää asian. Sillä lailla lapset sisäistävät laiminlyönnin osaksi omaa identiteettiään, kyse on normaalin psyyken puolustusmekanismista.
Nyt kun sinulla on se ontto paikka siellä missä voisi olla hyvä itsetunto jos olisit saanut sille rakennusaineksia, se ei koskaan tunnu täyttyvän vaikka ihmiset sanoisivat mitä ja rohkaisisivat sinua mihin.
Tää on rankkaa.
Mä en tiedä miten paljon muille "normaaleille ihmisille" tulee tilanteita, joissa käy tavallaan ilmi, että he ovat jotenkin huonoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrä että ei ole normaaleja ihmisiä ja että me kaikki pelätään olevamme huonoja. Se kuuluu ihmisyyteen, sun pitää vaan hyväksyä itses kanssa joitain juttuja. Suosittelen terapiaa, et voi hävitä mitään.
[quote author="Vierailija" time="15.12.2014 klo 11:21"]
Tää on rankkaa.
Mä en tiedä miten paljon muille "normaaleille ihmisille" tulee tilanteita, joissa käy tavallaan ilmi, että he ovat jotenkin huonoja.
[/quote]
Joku armaan ajattelee susta että sä oot "niitä normaaleja" kun ostat maitoa kaupan kassalla ja tää tyyppi hikoilee sun perässä sitä että mitä vastaa jos myyjä sanoo hei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan että sinulla on jonkin sortin läheis"riippuvuutta" tuossa tilanteessa siinä mielessä, että niin kauan kuin sinulla on joku ihminen joka mahdollistaa että olet jämähtäneenä paikallesi niin sinähän olet jämähtäneenä. Tilanne jossa joutuisit oikeasti selviämään itseksesi voisi olla ulospääsy. En nyt eroon kehota mutta mikäli tunnistat kuvion niin mieti mitä osaa tuo jonkinlainen mukavuudenhalusi näyttelee kuviossa.
Olen tota läheisriippuvuusjuttuakin miettinyt.
Mutta tavallaan mulla on kaikkea. Rakastava mies, vanhempiin on välit ok nyt, työpaikka, rahaa, yksi ystävä, eläimiä. Sen sijaan mun pään sisältö on ihan sekaisin, ja minusta tuntuu etten voi käyttää kaikkea kapasiteettiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko koskaan tullut esiin ADD:n mahdollisuus?
Mä olen 95% varma että mulla on add. Mun vanhemmat ovat kuitenkin sitä mieltä että mussa ei ole mitään vikaa, samoin mun mies sanoo vaan että olen ajatelematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en kestä yhtään tylsyyttä. Jo lapsena vääntelehdin kärsimättömänä jos oli tylsää. Ja meillä arki oli tosi ahdistavaa ja puuduttava. Haluaisin ennemmin kuolla kuin palata lapsuuteeni.
Mussa ei ole yhtään kärsivällisyyttä, enkä todellakaan pysty pitkäjänteiseen toimintaan. Jos joku asia ei onnistu heti, mä masennun ja lakkaan yrittämästä.
[quote author="Vierailija" time="04.12.2014 klo 20:01"]Pelkään että psyk.käynnit leimaavat mut loppuiäksi. En saa vakituisia työpaikkoja, tms. Koska työterveys näkee mun tiedot, eikä ne suosittele mua töihin.
ÄH perkele.
[/quote]
Mistä ihmeestä näkisi?
Sulla on ihan vinksahtaneita ajatuksia siitä, miten asiat menee. Hakeudu kognitiiviseen terapiaan.
No olisiko nyt aika ehkä ottaa yhteyttä vaikka paikalliseen ADHD-yhdistykseen ja kysyä sieltä osvittaa miten ADD:tä voisi selvittää? Jäsenyhdistykset löytyvät ADHD-liiton sivuilta.
Se on ärsyttävää että monen mielestä ADD on joku keksitty, uusi trendisairaus jolla voi perustella laiskuuttaan. Kuitenkin siitä kärsii aika paljon ihmisen elämä, ja hoidosta voi saada apua.
Musta on kyllä hassua, että nykyään jos kaikkea on - ruokaa, läheisiä, koti, rahaa, mies - niin vielä pitäisi olla kunnianhimoa ja haluta jotain? Se on aika keksitty juttu, ettei perustarpeiden täyttäminen riitä, vaan pitäis haluta enemmän ja enemmän ja kehittyä hirveesti koko ajan. Luin yks ilta pojalle iltasaduksi jostain apinalajista... ne söi, nukkui, keräili jotain ruokaa, poikaset leikki vähän, taas söivät ja nukkuivat. Ihminen ei ihan ole apina, mutta onko toi niin kovin huonoa elämää sitten?
Mikäli ap on yhtään mun kaltainen (ja siltä kuulostaa), niin nää "löydä sun intohimosi" -tyyliset kommentit vaan pahentaa tilannetta. Sä odotat liikaa. Ei meillä kaikilla ole mitään suuria intohimoja, tommonen intohimo-puhe on vaan nyt pinnalla ja kasaa ihan turhia paineita niille, joilla on jo ennestään huono itsetunto. Elämä on oikeesti keskimäärin aika vitun tylsää ja ankeeta, ja siinä ei oo mitään vikaa, jos ei ole löytänyt yhtä tiettyä juttua, jolle omistaa elämänsä. Mä jaksan olla kiinnostunut yhdestä asiasta ehkä hyvällä tuurilla 2 viikkoa, ja sen jälkeen koko homma alkaa tympiä. Mitä sitten? Sit kokeillaan jotain muuta. Välillä ei kiinnosta mikään, ja sille nyt vaan ei voi mitään. Ehkä huomenna tai ens viikolla taas kiinnostaa. Siihen asti voi vaikka nukkua tai tuijottaa zombina Netflixiä kaiken vapaa-aikansa.
Kyllä mulle apina-elämä kiinnostaa :D Jos vaan ei töissä tarvitsisi käydä.
MUlla on semmonen tunne että olen tyhmä ja huono, kun musta ei ole tavallaan mihinkään. Kun en ole opiskellut.
Toisaalta mitä add-diagnoosi mua auttaa? Jos haluan lääkkeet, niin sitten saan ne. Muuten sillä ei ole kait merkitystä.
Ap täällä.
Mä luulen että mulla voisi olla jokin psyk.häiriö, sillä mun elämä on ollut sen verran hankalaa.
Mä en ystävysty helposti, mussa on jotain vikaa, mikä työntää ihmiset pois luotani.
Koulussakin meni huonosti, ei ollut montaa kaveria. Mä olen jollain lailla tosi outo.
Kun luokalle tuli uusi tyttö, mä menin reippaasti juttelemaan sille, koska muut eivät menneet.
Sitten kävikin niin, että muut tuli perässä ja tuo uusi tyttö meni sitten mieluummin mun mukaan. Ja jäin yksin.
Tällaisten asioiden takia mä olen eristäynyt ulkomaailmasta melkein kokonaan.
Mulla on avomies, ja äiti, isä, sisarukset. Ja yksi ystävä.
Siihen se jääkin.
JA mulla ei ole tietenkään mitään erityistaitoja, olen aivan keskinkertainen kaikessa.