Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, onko oikeus ärsyyntyä puolison itsestäänselvästä omasta ajasta?
26.09.2021 |
Mulla on pari lasta, miehellä ei yhtään. Lapset ovat meillä viikko-viikko systeemillä ja yleisesti ottaen sujuu ihan kivasti. Ymmärrän tietysti että minä lasten äitinä olen vastuussa omista lapsistani ja hoidan kyllä vastuuni.
Olen huomannut viime aikoina, että alan ärsyyntyä vähän siitä että miehellä on aina itsestään selvästi vapaus ja mahdollisuus valita mitä vapaa-aikanaan tekee, yleensä se on jotain omaan harrastuksensa liittyvää. Tämäkin on järjellä ajateltuna ihan oikein, koska ei sillä ole vastuuta mun lasten harrastuskuskauksista jne.
Ehkä ärsytys liittyykin enemmän siihen, että puoliso hokee aina haluavansa auttaa ja olla apuna arjessa. Mutta mun mielestä se vois lisätä lauseensa perään "jos siis mulla ei oo mitään tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tekemistä".
Miksi mua ärsyttää tämä? Onko se vaan siksi että aikuinen mies ei oikeasti tajua ollenkaan mitä on kantaa vastuuta muista kuin itsestään ja mitä se on, kun laittaa muut aina itsensä edelle? Omat menot tulee siellä viimeisenä, jos tulee. Mun tekis mieli laittaa tuo ihminen johonkin elämän oppikouluun 😁 Nytkin se on aamusta iltaan nauttimassa ihanasta ilmasta ja rakkaasta harrastuksesta ja mä teen ruokaa, kuskaan treeneihin, pyykkään, siivoilen jne. Ehdin mä sentään käydä lenkillä aamupäivällä.
Vertaistukea pliis, muita vastaavaan tilanteeseen semi-ärsyyntyneitä? Joilla kuitenkin arki toimii ja rakkautta riittää, kaikesta huolimatta. Eli mitään "mitäs otit tommosen" tai "jätä se" ohjeita en ole vailla ☺️
Kommentit (241)
Tämä on monimutkainen asia.
Jos olisin itse mukana uusperhekuviossa, niin toimisin seuraavasti:
- tekisin osani kotitöistä riippumatta onko lapset meillä vai ei
- suunnittelisin puolison kanssa viikot etukäteen sillä tasolla että onko jotain tavallisuudesta poikkeavaa suunnitelmaa, ja tarvitseeko puoliso apuani jossakin
- kohtelisin lapsia hyvin, mutta en alkaisi uudeksi äidiksi. Oletan, että jokainen kohtelee toisia hyvin ja käyttäytyy kunnolla, ja tarvittaessa komentaisin myös lapsia jos käyttäytyvät huonosti. Muuten en sekaannu lasten kasvatukseen tai heitä koskeviin päätöksiin.
- voisin silloin tällöin kuskata tai vahtia lapsia, mutta oletus on että lapsen vanhempi suunnittelee aikataulunsa niin että pystyy hoitamaan lasten asiat
Jos on tälläinen 50/50-systeemi, jossa lasten molemmat vanhemmat on mukana, en ottaisi kovin vahvaa äitipuolen roolia. Viettäisin toki aikaa lasten kanssa, mutta heillä olisi edelleen molemmat vanhemmat vahvasti kuvioissa, ja minä olisin isän kumppani, en äitipuoli
Jos puolisoni olisi yh ja suhteemme olisi kunnolla vakiintunut, niin varmasti oma rooli lasten elämässä olisi isompi, varsinkin jos suhde olisi pitkä ja olisin tuntenut lapset jo pienestä asti.
Voisin joustaa jonkin verran omista menoista puolisoni vuoksi, mutta varsinkin 50/50-tapauksessa en ottaisi osaa lasten kustannuksiin ja olettaisin että voisin kulkea harrastuksissani myös lapsiviikoilla. Kuvittelen, että ne viikot on erityisesti sitä varten että vanhempi ja lapset voi viettää aikaa yhdessä, joten olisi parempikin jos minä antaisin heille tilaa enkä olisi koko ajan mukana hääräämässä joka paikassa.
Parisuhde ja perhe vaatii joka tapauksessa kompromisseja, mutta en arvostaisi jos toiselta osapuolelta tulisi kovin paljon vaatimuksia sen suhteen että minun pitäisi karsia omia menojani hänen lastensa vuoksi, tai kulkea mukana jossain lasten tapahtumissa, jos sen sijaan voisin tehdä jotakin itselleni merkityksellistä. Varmasti ihan vapaaehtoisesti auttelisin, mutta rajansa kaikella. Vuosien myötä asiat myös muuttuu, ja voi olla että uusperhe muotoutuu ja hitsautuu paremmin omaksi yksikökseen, mutta varsinkaan alussa ei voi olettaa kovin paljoa.
Viestien perusteella ap:n kommunikointityyli ei ole kovin rakentava. Jos joku on eri mieltä, niin ap:n mielestä kommentoija on väärässä eikä ymmärrä mitään. Jää mielikuva, että ehkä ap:n tilanne miehen kanssa tilanne ei ole seurausta ainoastaan siitä, että mies on huono kumppani, vaan ehkä ristiriidoissa on se toinenkin osapuoli joka ei osaa keskustella ja ratkoa asioita hyvässä hengessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketjun lopputulema:
Miehet ovat tahdottomia raukkoja, jotka päätyvät erilaisiin elämäntilanteisiin pakotettuna ja vailla omaa tahtoaan. Heillä ei myöskään ole vastuuta omista valinnoistaan, teoistaan, sanoistaan, tai ylipäätään mistään.
Tämä selvä.
Ap.
Ja sinulle osui se maailmankaikkeuden ainoa mies, joka ei toimi noin vaan lähtee siitä, että lapsillasi on jo isä. Puolisollasi ei ole velvollisuutta tehdä sinun perhe-elämästäsi mukavaa, se vastuu on lastesi isällä. Puolisollasi on oma tahto, hän tekee asioita, joita itse haluaa eikä hänen tarvitse keventää perhetaakkaasi joka toinen viikko. Sinulla taas on lapsivapaalla viikolla oikeus elää omien aikataulujesi mukaisesti.
Meillä on vähän vastaavaa, minun lapseni asuu luonani tosin pysyvästi, 100% ajasta. Hoidan häneen liittyvät asiat täysin yksin, meillä on erilliset ruuatkin miehen kanssa, eli mies tekee omat ruokansa ja minä teen ruuat itselleni ja lapselle. Kumpikin tiskaa vain itse käyttämänsä kattilat ja astiat etc.
Seuraus on, että elän ihan täysin samoin kuin yksinhuoltajana ja mies elää ihan täysin samoin luin lapsettomana sinkkuna. Iltaisin teen ruokaa ja hoidan lapsen tarpeita jne, mies makaa sohvalla katsomassa telkkaria. Mies ei tee muitakaan kotitöitä muuta kuin pesee omat vaatteensa, minä siivoan yksin.
Vasta nukkumaan mennessä pääsen rentoutumaan ja ehdin lukea kirjaa pari sivua ennen nukahtamista. Mies valittaa, etten halua seksiä ja laittaudu ja panosta sellaiseen suhteeseen, mutta yksinkertaisesti en jaksa. En myöskään koe saavani miehestä elämääni mitään lisäarvoa, minulle olisi oikeastaan ihan sama, jos vaikka eroaisimme. En yhtään ihmettele, että uusperheissä erotaan helpommin kuin ydinperheissä, tässähän vaan vaatimukset minua kohtaan ovat kasvaneet yksinhuoltajuuteen verrattuna, mutta mitään jaksamista keventävää ja elämää helpottavaa ei ole tullut vastineeksi.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaavaa, minun lapseni asuu luonani tosin pysyvästi, 100% ajasta. Hoidan häneen liittyvät asiat täysin yksin, meillä on erilliset ruuatkin miehen kanssa, eli mies tekee omat ruokansa ja minä teen ruuat itselleni ja lapselle. Kumpikin tiskaa vain itse käyttämänsä kattilat ja astiat etc.
Seuraus on, että elän ihan täysin samoin kuin yksinhuoltajana ja mies elää ihan täysin samoin luin lapsettomana sinkkuna. Iltaisin teen ruokaa ja hoidan lapsen tarpeita jne, mies makaa sohvalla katsomassa telkkaria. Mies ei tee muitakaan kotitöitä muuta kuin pesee omat vaatteensa, minä siivoan yksin.
Vasta nukkumaan mennessä pääsen rentoutumaan ja ehdin lukea kirjaa pari sivua ennen nukahtamista. Mies valittaa, etten halua seksiä ja laittaudu ja panosta sellaiseen suhteeseen, mutta yksinkertaisesti en jaksa. En myöskään koe saavani miehestä elämääni mitään lisäarvoa, minulle olisi oikeastaan ihan sama, jos vaikka eroaisimme. En yhtään ihmettele, että uusperheissä erotaan helpommin kuin ydinperheissä, tässähän vaan vaatimukset minua kohtaan ovat kasvaneet yksinhuoltajuuteen verrattuna, mutta mitään jaksamista keventävää ja elämää helpottavaa ei ole tullut vastineeksi.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Eroamalla elämä voi ainoastaan parantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaavaa, minun lapseni asuu luonani tosin pysyvästi, 100% ajasta. Hoidan häneen liittyvät asiat täysin yksin, meillä on erilliset ruuatkin miehen kanssa, eli mies tekee omat ruokansa ja minä teen ruuat itselleni ja lapselle. Kumpikin tiskaa vain itse käyttämänsä kattilat ja astiat etc.
Seuraus on, että elän ihan täysin samoin kuin yksinhuoltajana ja mies elää ihan täysin samoin luin lapsettomana sinkkuna. Iltaisin teen ruokaa ja hoidan lapsen tarpeita jne, mies makaa sohvalla katsomassa telkkaria. Mies ei tee muitakaan kotitöitä muuta kuin pesee omat vaatteensa, minä siivoan yksin.
Vasta nukkumaan mennessä pääsen rentoutumaan ja ehdin lukea kirjaa pari sivua ennen nukahtamista. Mies valittaa, etten halua seksiä ja laittaudu ja panosta sellaiseen suhteeseen, mutta yksinkertaisesti en jaksa. En myöskään koe saavani miehestä elämääni mitään lisäarvoa, minulle olisi oikeastaan ihan sama, jos vaikka eroaisimme. En yhtään ihmettele, että uusperheissä erotaan helpommin kuin ydinperheissä, tässähän vaan vaatimukset minua kohtaan ovat kasvaneet yksinhuoltajuuteen verrattuna, mutta mitään jaksamista keventävää ja elämää helpottavaa ei ole tullut vastineeksi.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Eroamalla elämä voi ainoastaan parantua.
Enemmistö tässä ketjussa tuntuu kuitenkin olevan sitä mieltä, että näin sen kuuluu mennäkin, kun katsoo ap:n saamia kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.
Miten niin rusinat pullasta? Mies on suostunut uusperheeseen, siitä jo hatunnosto hänelle! Se, että hän ylipäänsä katselee toisen miehen lapsia talossaan pitäisi riittää sulle paremmin kuin hyvin. Kuten joku tuolla jo totesi, mies kylvää mitä niitti ja viettää vapaa-aikansa just niinkuin parhaaksi katsoo. Ja sinä hoidat kitisemättä itse pykäisemäsi pennut, ok?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Mitä ihmettä on "oma-aloitteinen auttaminen"? Mistä tietää milloin joku tarvitsee apua, jos tämä toinen ei sitä sano? Pitääkö osata lukea ajatukset?
Ap, kyllä sun nyksällä on edelln velvollisuus tehdä puolet yhteisen kotinne duuneista eli siivoamisista ja ruuanlaitosta.
Mutta lastenhoidosta vastaat sinä ja lastesi isä. Ei nyksä. Toki nyksä - jos on fiksu ja rakastaa sua - jelppii sua, jos haluaa auttaa sinua ja helpottaa hommiasi, vaikka ne eivät varsinaisesti olekaan hänen vastuullaan. Mutta ei hänen tarvitse sinun lastesi vuoksi harrastuksestaan luopua. Kohtuutonta olla siitä edes katkera.
Mutta tosiaan: panepa mies nyt ruotuun noiden kotitöiden suhteen. NIISSÄ hänelle kuuluu puolet vastuusta. Jäisi sinullekin hiukan sitten enemmän omaa aikaa - joka toinen viikko nyt ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Mitä ihmettä on "oma-aloitteinen auttaminen"? Mistä tietää milloin joku tarvitsee apua, jos tämä toinen ei sitä sano? Pitääkö osata lukea ajatukset?
Viedä roskat ulos, tyhjentää tiskikone, tehdä ruokaa, käydä kaupassa, siivota, pestä pyykkiä noin aluksi. Ei uskoisi, että näistä asioista pitää erikseen sanoa, että ymmärtää tehdä. Jos samassa taloudessa asutaan, niin kotityöt kuuluvat kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Mitä ihmettä on "oma-aloitteinen auttaminen"? Mistä tietää milloin joku tarvitsee apua, jos tämä toinen ei sitä sano? Pitääkö osata lukea ajatukset?
Ohiksena: "voinko auttaa jotenkin, huomaan että olet kiirenen ja väsynyt?" auttaa aika pitkälle. Ei tarvitse lukea ajatuksia yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Mitä ihmettä on "oma-aloitteinen auttaminen"? Mistä tietää milloin joku tarvitsee apua, jos tämä toinen ei sitä sano? Pitääkö osata lukea ajatukset?
Ohiksena: "voinko auttaa jotenkin, huomaan että olet kiirenen ja väsynyt?" auttaa aika pitkälle. Ei tarvitse lukea ajatuksia yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Mitä ihmettä on "oma-aloitteinen auttaminen"? Mistä tietää milloin joku tarvitsee apua, jos tämä toinen ei sitä sano? Pitääkö osata lukea ajatukset?
Ohiksena: "voinko auttaa jotenkin, huomaan että olet kiirenen ja väsynyt?" auttaa aika pitkälle. Ei tarvitse lukea ajatuksia yhtään.
Pidemmälle pääsee, kun sanoo reippaasti uhriutumatta, että "voisitko auttaa siinäjasiinä konkreettisessa asiassa".
Sitäpaitsi esimerkiksi ap:han on äiti vain kaksi viikkoa kuukaudessa. Mikä hänet muka uuvuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnistuneen uusperheen perustamisen lähtökohtana on se, ettei kenenkään elämä saa huonontua:
- lasten ei tarvitse luopua mistään, kuten omista huoneista tai kahdenkeskisestä ajasta äidin kanssa
- miehen ei tarvitse tehdä asioita, jotka eivät ole hänen vastuullaan. Kuten siivota lasten jälkiä.
- naisen työkuorma ei lisäänny miehen olemassaolon myötä.
En lukenut koko ketjua, mutta aloituksen perusteella nämä onnistuvatkin. Ap:lla on hyvä mahdollisuus saada uusperheensä toimimaan. Varsinkin, kun lapset ovat poissa puolet kuukaudesta. Miehen pitäisi ymmärtää odottaa se aika, kun lapset ovat paikalla, ellei vapaaehtoisesti halua auttaa.
Huom. Paino sanalla vapaaehtoinen. Vaatimukset tappavat rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ikisinkku kommentoi, siis tällaiset kuviot aivan tuntemattomia. Älä välitä kitkeristä kommenteista. Niitä on täällä lähes joka ketjussa iso osa. Taisit kertoa, että mies sanoo auttavansa mielellänsä. Hän ehkä odottaa, että ehdottaisit hänelle, miten hän voisi auttaa. Voisin kuvitella, että jos itse tulisin osaksi uusperhettä, sopivan paikan ja toimintamallin löytyminen voisi mietityttää. Moni kyselee, miksi muutitte yhteen. Ymmärrän itse hyvin sinkkumiestä, joka haluaa perheen lämpöä ympärilleen. Ei ole aina kiva asua yksin.
Se voi olla. Tosin meistä kahdesta mä olen se, joka ilmaisee asiat yleensä ääneen ilman kryptisiä arvoituksia. Eli pyrin olemaan selkeä viestinnässäni, koska en jaksa mitään "arvaa mitä ajattelen" -leikkejä. Ehkä mun pitää olla vieläkin selkeämpi jatkossa.
Ap.
No et sinä mikään selkeä ole viestinnässäsi. Moni täälläkin on ollut ihan pihalla et mitä sinä oikein haluat?! Kadehditko miehen vapaa-aikaa, vai mikä se nyt olikaan se ongelma? Koko ajan muuttuu kaikki. "En vaadi, eiku vaadinpas!!!"
Laita ranskalaisilla viivoilla: MiSTÄ oikeasti on nyt kyse
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen omia mieltymyksiään. Tää tuntuu olevan jotenkin mahdotonta.
Ap.Miksi te ylipäänsä halusitte avoliittoon? Eikö olisi ollut helpompaa seurustella erillään asuen niin pitkään, kun sinulla on lapsia? Oikeastiko mies nimenomaan halusi siihen perhe-elämään?
Minä olin samassa tilanteessa muutaman vuoden. Mies nimenomaan halusi ja vaati että yhteen pitää muuttaa. Ei olisi pitänyt. Hänkin aina sanoi, että voi kyllä auttaa, mutta oma-aloitteisesti ei tehnyt mitään ja mun lapsia alkoi vihaamaan (käyttäytyi todella ilkeästi heitä kohtaan ja tiuski ja nälvi). Ei auttanut kuin etsiä uusi asunto ja muuttaa erilleen. Etäsuhde meillä olisi voinut toimiakin, mutta en voi antaa moista käytöstä lapsiani kohtaan anteeksi, joten erosin miehestä.
Mitä ihmettä on "oma-aloitteinen auttaminen"? Mistä tietää milloin joku tarvitsee apua, jos tämä toinen ei sitä sano? Pitääkö osata lukea ajatukset?
Ohiksena: "voinko auttaa jotenkin, huomaan että olet kiirenen ja väsynyt?" auttaa aika pitkälle. Ei tarvitse lukea ajatuksia yhtään.
Pidemmälle pääsee, kun sanoo reippaasti uhriutumatta, että "voisitko auttaa siinäjasiinä konkreettisessa asiassa".
Sitäpaitsi esimerkiksi ap:han on äiti vain kaksi viikkoa kuukaudessa. Mikä hänet muka uuvuttaa.
Mistä me tiedämme, onko ap pyytänytkin apua? Minä ainakin sain sen vaikutelman, että on, koska kertoo miehen auttavan vain, jos se sopii hänen omiin menoihinsa. Jotain keskustelua siis on todellakin käyty.
Joka tapauksessa kotitöistä puolet kuuluu miehelle ilman sanomistakin. Vaimon ei pitäisi joutua pyytämään niissä apua, miehen vastuullehan niistä kuuluu osa muutoinkin. Menee aika lailla aikaa joutua erikseen säätämään joka roskien viennistä.
Ja miehethän "tosi paljon" tykkää siitä, että heiltä pyydetään hommia... Äkkiä ovat uhriutumassa, kun "vaimo nalkuttaa".
Joka toinen viikko vapaata lastenhoidosta on toki joo helpotus, mutta ei paljon lämmitä silloin, kun töiden päälle siivoat, peset tiskejä ja pyykkiä ja kokkaat ja kuskaat lapsia harrastuksiin ja koetat ehtiä käväistä jossain välissä kaupassakin - jos siippa vaan lojuu kaiken tuon ajan sohvalla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaavaa, minun lapseni asuu luonani tosin pysyvästi, 100% ajasta. Hoidan häneen liittyvät asiat täysin yksin, meillä on erilliset ruuatkin miehen kanssa, eli mies tekee omat ruokansa ja minä teen ruuat itselleni ja lapselle. Kumpikin tiskaa vain itse käyttämänsä kattilat ja astiat etc.
Seuraus on, että elän ihan täysin samoin kuin yksinhuoltajana ja mies elää ihan täysin samoin luin lapsettomana sinkkuna. Iltaisin teen ruokaa ja hoidan lapsen tarpeita jne, mies makaa sohvalla katsomassa telkkaria. Mies ei tee muitakaan kotitöitä muuta kuin pesee omat vaatteensa, minä siivoan yksin.
Vasta nukkumaan mennessä pääsen rentoutumaan ja ehdin lukea kirjaa pari sivua ennen nukahtamista. Mies valittaa, etten halua seksiä ja laittaudu ja panosta sellaiseen suhteeseen, mutta yksinkertaisesti en jaksa. En myöskään koe saavani miehestä elämääni mitään lisäarvoa, minulle olisi oikeastaan ihan sama, jos vaikka eroaisimme. En yhtään ihmettele, että uusperheissä erotaan helpommin kuin ydinperheissä, tässähän vaan vaatimukset minua kohtaan ovat kasvaneet yksinhuoltajuuteen verrattuna, mutta mitään jaksamista keventävää ja elämää helpottavaa ei ole tullut vastineeksi.
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Olette siis kämppiksiä, mutta yhteistä kotitaloutta teillä ei varsinaisesti ole.
Kannattaakohan tuhlata elämää tuollaiseen mieheen?
Mä luulen, että APn suurin ongelma ei ole siinä, mitä mies tekee tai jättää tekemättä, vaan siinä, miten mies kokee perhe-elämän.
Miehelle perhe (lapset) ja yhdessäolo ei tarkoita samaa, kuin APlle. AP haluaa, että mies tuntee samalla tavalla kuin hän ja haluaa/arvostaa samoja asioita. Ja ärsyyntyy, kun mies ei tunnekaan.
Niin, jos toinen on alunperinkin halunnut elämäntyylin johon ei kuulu lapset, sitä täytyy kunnioittaa. Lapsellisena ihmisenä ei ole hirveästi varaa ladella ehtoja, jos haluaa tällaisen puolison kanssa olla. Tilanne olisi varmasti vähän eri, jos molemmilla olisi lapsia ja yhteisiä kuvioita rakennettaisiin siltä pohjalta että koko jengi on välillä kasassa. Dynamiikka olisi ihan eri.
Sun keskustelutyylillä ap ette varmaan saakaan kunnon jutteluita aikaan. Ihme näsäilyä ja näpäyttelyä. Täällä on sulle kerrottu, että saat ärsyyntyä, mutta miestäs ei kiinnosta sun pennut. Ihminen käyttää aikaa siihen, mikä sitä kiinnostaa. Tee ratkaisusi siltä pohjalta.