Lue keskustelun säännöt.
Uusperhe, onko oikeus ärsyyntyä puolison itsestäänselvästä omasta ajasta?
26.09.2021 |
Mulla on pari lasta, miehellä ei yhtään. Lapset ovat meillä viikko-viikko systeemillä ja yleisesti ottaen sujuu ihan kivasti. Ymmärrän tietysti että minä lasten äitinä olen vastuussa omista lapsistani ja hoidan kyllä vastuuni.
Olen huomannut viime aikoina, että alan ärsyyntyä vähän siitä että miehellä on aina itsestään selvästi vapaus ja mahdollisuus valita mitä vapaa-aikanaan tekee, yleensä se on jotain omaan harrastuksensa liittyvää. Tämäkin on järjellä ajateltuna ihan oikein, koska ei sillä ole vastuuta mun lasten harrastuskuskauksista jne.
Ehkä ärsytys liittyykin enemmän siihen, että puoliso hokee aina haluavansa auttaa ja olla apuna arjessa. Mutta mun mielestä se vois lisätä lauseensa perään "jos siis mulla ei oo mitään tärkeämpää ja mielenkiintoisempaa tekemistä".
Miksi mua ärsyttää tämä? Onko se vaan siksi että aikuinen mies ei oikeasti tajua ollenkaan mitä on kantaa vastuuta muista kuin itsestään ja mitä se on, kun laittaa muut aina itsensä edelle? Omat menot tulee siellä viimeisenä, jos tulee. Mun tekis mieli laittaa tuo ihminen johonkin elämän oppikouluun 😁 Nytkin se on aamusta iltaan nauttimassa ihanasta ilmasta ja rakkaasta harrastuksesta ja mä teen ruokaa, kuskaan treeneihin, pyykkään, siivoilen jne. Ehdin mä sentään käydä lenkillä aamupäivällä.
Vertaistukea pliis, muita vastaavaan tilanteeseen semi-ärsyyntyneitä? Joilla kuitenkin arki toimii ja rakkautta riittää, kaikesta huolimatta. Eli mitään "mitäs otit tommosen" tai "jätä se" ohjeita en ole vailla ☺️
Kommentit (241)
Ap on niin passiivisaggressiivinen, ettei varmasti tule toimeen kenenkään kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mainitsi jossain vaiheessa ketjua, että mies osallistuu siivoukseen, jos se sopeutetaan hänen aikatauluihinsa.
Tuollainen ei nyt liity mitenkään enää uusperheellisyyteen vaan yleensä kommunikointiin kahden aikuisen välillä.
Me emme tiedä onko Ap käskyttäjä-mamma, jonka aikataulut ovat ainoat oikeat, ja mies pitää oikeutetusti puolensa, vai asettaako mies ehtoja tyyliin: siivoukseen osallistuminen onnistuu tällä viikolla ainoastaan torstaina 17:45-18:30.
Ymmärrän, että samassa huushollissa molemmat tekee ruokaa, hoitaa tiskejä, pyykkää ja siivoaa. Uusperheessä lastenhoito on kyllä biologisen vanhemman hommaa... Siitä ei yleensä kiitosta saa, jos erehtyy siihen sotkeutumaan. Harrastuksiin kuskaamiset hoitakoon biologiset vanhemmat.
Jokainen saa harrastaa oman aikansa puitteissa. Jokainen on yksilö, vaikka parisuhteessa olisikin.
Eikö mies rempatessaan mökkiä tee asiaa, josta kaikki perheessä voivat nauttia sen valmistuttua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten itsekin sanot, sinä olet lapsistasi vastuussa, ei mies.
Aivan ja siitähän ei ollutkaan tässä kyse, jos luit viestin. Lähinnä kaipasin vertaistukea, jos on muita samassa tilanteessa ja yritän ymmärtää miksi tämä hiertää minua. Ja miksi mies hokee jatkuvasti haluavansa olla apuna arkisissa asioissa, kun kuitenkin omat asiat menevät aina edelle. Jättäisi sitten hokematta nuo auttamiset, niin ärsyttäisi varmaan jo puolet vähemmän 😁
Ap.
Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Anna toisen vakuutella sulle kuut ja maat, kunhan itse tiedät miten asiat oikeasti menee. Et voi muuttaa sun miestä ja sä olet valinnut toisin (ne lapset).
Tietty voit ja kannattaakin puhua noi tunteet sille miehelle, josko ymmärtäis ristiriidan sanojen ja toiminnan välillä, mut jos apua ei senkään jälkeen tule, niin en kyl hukkais energiaani pään seinään hakkaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaavaa, minun lapseni asuu luonani tosin pysyvästi, 100% ajasta. Hoidan häneen liittyvät asiat täysin yksin, meillä on erilliset ruuatkin miehen kanssa, eli mies tekee omat ruokansa ja minä teen ruuat itselleni ja lapselle. Kumpikin tiskaa vain itse käyttämänsä kattilat ja astiat etc.
Seuraus on, että elän ihan täysin samoin kuin yksinhuoltajana ja mies elää ihan täysin samoin luin lapsettomana sinkkuna. Iltaisin teen ruokaa ja hoidan lapsen tarpeita jne, mies makaa sohvalla katsomassa telkkaria. Mies ei tee muitakaan kotitöitä muuta kuin pesee omat vaatteensa, minä siivoan yksin.
Vasta nukkumaan mennessä pääsen rentoutumaan ja ehdin lukea kirjaa pari sivua ennen nukahtamista. Mies valittaa, etten halua seksiä ja laittaudu ja panosta sellaiseen suhteeseen, mutta yksinkertaisesti en jaksa. En myöskään koe saavani miehestä elämääni mitään lisäarvoa, minulle olisi oikeastaan ihan sama, jos vaikka eroaisimme. En yhtään ihmettele, että uusperheissä erotaan helpommin kuin ydinperheissä, tässähän vaan vaatimukset minua kohtaan ovat kasvaneet yksinhuoltajuuteen verrattuna, mutta mitään jaksamista keventävää ja elämää helpottavaa ei ole tullut vastineeksi.
Äh, jaksamista! Itse koetan välttää tällaiseen kuvioon päätymisen, ja ajattelen että jos tulisi löytyä hynttyyt yhteen jonkun kanssa, tulisi sen tilanteen ehdottomasti lisätä omaa jaksamista ja hyvinvointia, ei viedä sitä. Lapsen kanssa kahdestaan jaksaa ihan hyvin, kun kukaan ei ole iltoisin asettamassa vaatimuksia tai nalkuttamassa tekemättömistä kotitöistä.
Miehen tapailua ajattelen luksusaikana, jolloin hän passaa ja pitää minua hyvänä fyysisesti ja henkisesti (ja toki on saamapuolella itsekin, vuosia olemme jo näin toimineet). Tällainen nautiskeluaika tuo kummallekin jaksamista arkeen. Tähän suhteeseen emme ole halunneet lasten kanssa vietettyä aikaa edes tuoda, sillä kummallakin taitaa olla ymmärrys siitä, että perhe-elämien yhteen törmäyttäminen ei olisi kokonaiskuvalle ja kenenkään hyvinvoinnille lopulta paras ratkaisu.
En väitä että sopisi kaikkiin tilanteisiin tai välttämättä meillekään loppuikämme ajan, mutta juuri nyt tämä käy erittäin hyvin.
Ap:lle ehdotan suoraan sanomista. Seuraavan kerran, kun toivot miehen osallistuvan, niin kerrot konkreettisen toiveesi ääneen. Tiedän että moni täällä ajattelee, että ei saisi mitään odottaakaan tältä miesraukalta. Kylläpäs saa. Perheessä toista autetaan ja pyydetään apua. En tiedä onko suomalaisen naisen yksin pärjäämisen eetos nyt taustalla, mutta tuloksena on selkeästi vain sanomattomia toiveita, pettymystä ja hammastenkiristystä. Täytyy vain uskaltaa avata suu ja pyytää.
Sanot esim. isovanhemmille lähtöä suunnitellessasi, että lähtisitkö mukaan, sinusta olisi isosti tukea siellä. Tai hoitaisitko sillä välin Nikomarjaanan turnaukseen kuskaamisen niin minä saan rauhassa hoitaa nämä isovanhempien asiat sillä välin. Tai kävisittekö Ellajohanneksen kanssa kaupassa ostamassa tarjoilut hänen synttäreilleen niin minä siivoilen sillä välillä.
Konkretiaa ja mielellään etukäteen esille tuomista, että nyt tulevana lauantaina meidän perheellä olisi paljon touhua, ja sinua tarvitaan siinä myös koska olet osa tätä perhettä (ja että ensi viikkohan on taas kokonaan mökin rappaamista). Ei hiljaa istumista ja kaunan hautomista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mies on sanonut haluavansa osallistua ja auttaa, ilman mitään ehtoja.
Et maininnut että hän olisi kieltäytynyt kuljettamasta lapsia harrastukseen tai kokkaamasta koko perheelle.
Ota nyt hyvänen aika hänen apunsa vastaan ja päästä mukaan ottamaan sitä vastuuta! Jos pidät vastuut tiukasti täysin itselläsi, niin ei mies mahdu siihen mukaan.
Tehkää yhdessä suunnitelma miten hommat jakautuu lapsiviikolla. Tee ehdotuksia, pyydä häntä ehdottamaan ja kysy asioista. Laitatko sinä ruoan kaikille vai vietkö Lapsen treeneihin? Kumpi hakisi lapsen? Jos minä haen niin ripustaisitko sinä pyykit sillä aikaa, kone on kohta valmis.
Pistäisitkö sinä tänään lapset nukkumaan jos minä kävisin iltakävelyllä. Kiitos rakkaani.
Terveisin vuoroviikkoäitipuolen elämää useita vuosia kokenut, jota ei meinattu millään päästää vastuulliseksi aikuiseksi bonuslasten asioissa, vaikka olisin alusta alkaen ollut valmis ja halukas jakamaan vastuut ja arjen vaikken biologinen äiti olekaan.
Eihän sinun lapsesi kuulu miehelle mitenkään. Turha repiä pelihousujaan siitä. Lapsilla on oma isä orjuuta sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP on ihan itse tilanteesta rakentanut ja sitten haluaa "laittaa" miehensä elämämkouluun. Nyt on kyllä taas oikein epäloogisuus huipussaan.
Ei kuulu sun miesystävälle hoitaa sun lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis teillä molemmillahan on ihan saman verran omaa aikaa, mutta sinä olet valinnut käyttää oman aikasi perheeseen. Se on ollut sinun vapaa valintasi.
Tästä on nyt kolme vuotta, mutta. Lapset ovat minun ja sillä viikolla mies huitelee. Seuraava viikko onkin minun vapaa-aikaani ja mies hoitaa kaikki juoksevat asiat, kaupassa käynnit, ruuanlaitot, pyykkäykset, siivoukset ja mitä näitä on. Tämä on selvää. Mutta. Minun mieheni kyllä tekisi noita velvollisuuksiaan myös sillä viikolla, kun lapset ovat meillä. Koska. Minä itse hänet valitsin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulla on omat lapset pari viikkoa kuukaudessa ja sekin on liikaa? Vuoden äiti.
Ööh, näytätkö vielä kohdan missä olen noin sanonut? Kannattaa jättää kommentoimatta jos ei osaa edes lukea tai tuntee valtavaa halua vääristellä toisen kirjoitusta. Olen pahoillani että sinulla on noin paha olo.
Ap.
Sullahan se paha olo on kun sun pitää olla omien lasten kanssa joka toinen viikko.
Tuollaista se on monilla muillakin. Nainen vastuussa kaikesta, vaikka ukko olisi perheen lasten isä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin hoitaako mies osuutensa kotitöistä?
Joo, jos esim siivous sopeutetaan, yllätys, hänen aikatauluihinsa. Välillä tuntuu et minä ja lapset pyöritetään arkea miehen aikataulut (sekä työ- että vapaa-aika) huomioiden.
Miehelle tää tuntuu olevan itsestäänselvyys myös että hän saa ikäänkuin rusinat pullasta uusperhe-elämästä. Hänet extrahuomioidaan kaikessa aikatauluttamisessa ja suunnittelussa, ettei tunne oloaan ulkopuoliseksi. Mun mielestä jollain muullakin tavalla kuin pelkät kodinhoitoon liittyvät asiat joskus hoitamalla voisi osallistua tähän perhe-elämään minkä on ihan itse valinnut. Joka vaiheessa oli vapaa lähtemään karkuun jos ajatus perhe-elämästä ahdistaa ja aikaa oli kyllä miettiä.
Mun mielestä edes uusperheessä ei voi ihan täysin napsia vaan parhaat palat päältä vaan edes joskus näyttää jollain tavalla huomioivansa muita ennen
Toivon todella, että tämä on provo. Kuinka helvetin harhainen voi nainen olla?
Ymmärrän hyvin, miksi mies haluaa olla paljon pois kotoa. Ei tuollaisen syyllistäjän ja miehen äitiä leikkivän jeesustelijan kanssa kauaa jaksa olla samalla tilassa.
Vierailija kirjoitti:
AP on ihan itse tilanteesta rakentanut ja sitten haluaa "laittaa" miehensä elämämkouluun. Nyt on kyllä taas oikein epäloogisuus huipussaan.
Trollihan tuo on. Arki "kunnossa", mutta silti ärsyttää ja mies ei tee mitään oikein ja nainen uhrautuu jne. Nää on NIIIIIIIIIN nähty.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaista se on monilla muillakin. Nainen vastuussa kaikesta, vaikka ukko olisi perheen lasten isä.
Naisen ihan oma valinta. Kukaan ei pako ryhtymään miehelle äidiksi ja/tai palvelijaksi.
Aika usein on sellaista, että joku tilanne tuntuu huonolta, mutta kestää aikansa, että pääsee perille mikä siinä oikeastaan hiertää.
En usko että tässäkään tapauksessa puolison oma aika ja menot on suurin ongelma Ap:lle, vaan se että puoliso teoillaan viestittää toistuvasti sitä, että Ap & lapset ovat hänen prioriteettilistallaan viimeisenä. Kyllähän se harmittaa.
Mies yrittää peitellä itsekkyyttään puhumalla auttamisesta ja miten tärkeä perhe on, mutta veikkaan että puhuu lämpimikseen Ap:ta roikottaakseen.