Pojan kaveri menehtyi. Itse en kunnolla perhettä tuntenut, mutta poika tunsi heidät hyvin. Riittääkö tässä tapauksessa adressi?
Tämä on koskettanut meitä kaikkia kovasti. Poika on ihan rikki. Mulla on jotenkin riittämätön olo. Haluaisin auttaa, mutta en tungetella. Mietin, onko törkeää kirjoittaa vain adressi kun poika oli pojan paras ja läheisin ystävä vai kehdataanko käydä viemässä kukkiakin? Kokisitteko te sen tungettelevana? Toki ihmiset kokee asiat eri tavalla, mutta silti. Poika ei itse pysty menemään. En tiedä ovatko muut kaverit käyneet ja odottaako perhe pojan käyvän siellä. Oli kuitenkin kuin veli, viettivät paljon aikaa yhdessä. Järkyttävää miettiä tällaista 15-vuotiaan pojan äitinä. En olisi koskaan halunnut edes ajatella, että tällaiseen tilanteeseen voisi joutua.
Kommentit (178)
Osanotto pojalle ❤️ kyllä kävisin oman lapseni tukena viemässä kukkia. Ja jos jotain noin kamalaa tapahtuisi, kaikki läheiset olisi meille tervetulleita milloin vain.
Meillä poikani ja kaverinsa veivät yhteisen adressin menehtyneen vanhemmille. Arvostivat kovasti.
Veisin kukkia ehdottomasti. Jos eivät jaksa tavata niin eivät avaa ovea. Jätä sitten ovelle kukat.
Minä veisin kukkia yhdessä lapseni kanssa❤️
Käytte yhdessä viemässä kukkia. Vaikka et itse tuntenutkaan vanhempia kunnolla, poikasi tarvitsee tukea tässä tilanteessa.
Miten itse haluaisit sinua kohtaan toimittavan samassa tilanteessa. Haluaisitko avata kotisi oven yhä uudelleen lähes tuntemattomille ihmisille, jotka itkien valittelisivat suruanne. Joutuisit lohduttelemaan vieraita ihmisiä. Adressi on hyvä.
Vierailija kirjoitti:

Kyseessä on vainajan paras kaveri eli perheelle hyvin tuttu henkilö!

No voi kauheaa! Adressi on ihan riittävä! Ystävyys ja rakkaus osoitetaan elinaikana!
Kun luokkakaveri kuoli onnettomuudessa, niin läheisimmät kaverit meni hautajaisiin. Meille myös järjestettiin seurakunnalta keskusteluapua.
Laittaisin kukat ja surunvalittelut kukkakaupan lähetin viemänä.
Vierailija kirjoitti:
Käy henkilökohtaisesti viemässä kukkia. Eikö poikasi ole menossa hautajaisiin?
Mä en ihan oikeasti tiedä pystyykö menemään. Ei halua mennä ilman mua edes tuonne kaverin kotiin kun eilen kysyin. Minusta kukat olisi vähintä, mitä me voidaan tehdä, mutta koska mä en juurikaan tunne perhettä, jotenkin tuntuu pahalta niitä mennä viemään. Mua ahdistaisi enkä tiedä miten tuossa tilanteessa kestäisin katsoa toista äitiä oman poikansa kanssa ja kuunnella heidän osanottoja, vaikka tietäisin, että ei ne tiedä murto-osaakaan siitä mitä itse tunnen. Eri asia, jos lapseni kaveri tulisi itse. Mutta kuten jo sanoin, poika ei pysty sitä tekemään. Ap
Miten toimisit, jos oma läheinen ystäväsi olisi kuollut? Veisitkö henkilökohtaisesti kukkia vai lähettäisitkö vain adressin?

Pitää pystyä menemään hautajaisiin. Siitä et neuvottele. Vai miltä sinusta tuntuisi, jos oma lapsesi olisi menehtynyt ja kukaan hänen ystävä ei tulisi saattamaan häntä viimeiselle matkalle oman pelkuruuden takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten itse haluaisit sinua kohtaan toimittavan samassa tilanteessa. Haluaisitko avata kotisi oven yhä uudelleen lähes tuntemattomille ihmisille, jotka itkien valittelisivat suruanne. Joutuisit lohduttelemaan vieraita ihmisiä. Adressi on hyvä.
Kyseessä on vainajan paras kaveri eli perheelle hyvin tuttu henkilö!
Tässä tapauksessa perheelle lähes tuntematon äiti on viemässä kukkia poikansa puolesta. Eli ei todellakaan hyvin tuttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy henkilökohtaisesti viemässä kukkia. Eikö poikasi ole menossa hautajaisiin?
Mä en ihan oikeasti tiedä pystyykö menemään. Ei halua mennä ilman mua edes tuonne kaverin kotiin kun eilen kysyin. Minusta kukat olisi vähintä, mitä me voidaan tehdä, mutta koska mä en juurikaan tunne perhettä, jotenkin tuntuu pahalta niitä mennä viemään. Mua ahdistaisi enkä tiedä miten tuossa tilanteessa kestäisin katsoa toista äitiä oman poikansa kanssa ja kuunnella heidän osanottoja, vaikka tietäisin, että ei ne tiedä murto-osaakaan siitä mitä itse tunnen. Eri asia, jos lapseni kaveri tulisi itse. Mutta kuten jo sanoin, poika ei pysty sitä tekemään. Ap
Laita sitten kukkalähetti, mutta adressi ei ole riittävä.

Surunvalittelukäynti olisi kyllä hyvä. Eivät ne niin kauheita ole kuin kuvitellaan, molemmat osapuolet saavat puhua asiasta ja yhteinen suru on jaettu suru. Ei se haittaa, jos itkettää. Voi ainakin ostaa kukkia ja viedä ne henkilökohtaisesti, surevat vanhemmat kutsuvat sisälle tai ottavat kukat vastaan ja kiittävät ovelta.
Laita kukat ja adressi lähettipalvelun kautta ja henkilökohainen tekstiviesti, missä kerrot, että poika on surun murtama eikä pysty osallistumaan hautajaisiin. Näin perheen ei tarvitse kannatella teidän suruanne mutta tietävät kuitenkin, että välitätte.
Vierailija kirjoitti:
Miten toimisit, jos oma läheinen ystäväsi olisi kuollut? Veisitkö henkilökohtaisesti kukkia vai lähettäisitkö vain adressin?
Antakaa nyt vähän armoa sille teinillekin.
Olen ollut 15- vuotiaan hautajaisissa. Siellä oli paljon nuoria, kuolleen kavereita. Myöhemmin äiti sanoi, että oli ihanaa kun tulivat paikalle ja että hänen lapsellaan oli niin paljon niin ihania kavereita.