Pojan kaveri menehtyi. Itse en kunnolla perhettä tuntenut, mutta poika tunsi heidät hyvin. Riittääkö tässä tapauksessa adressi?

Mihin se kuoli? Huumeet? Kolari? Itsari?

Miten se noin rikki on? Ettei olisi ollut poikaystävä?

Jos tuore tapaus, ei vanhemmat jaksa tavata, päinvastoin, se lisää tuskaa entisestään, kun ei jaksa ottaa vastaan huomiota.

Kukat tai adressi osanotoksi ja ovelle. Ei mitään ovikellon soittelua ja tapaamisia.

Omaisille on oikeus surra rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?

Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.

Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.

Tässä on ihana ajatus taustalla. Pitää jutella pojan kanssa. Ehkä lapsen kavereiden kohtaaminen olisi perheelle helpompaa kuin kavereiden kohtaaminen vanhemman kanssa. Uskon nimittäin ymmärtäväni, miten se voi sattua. Toisaalta epäilen, että tämäkin tuntuu pojasta hyvin vaikealta. Hakee nimittäin aivan valtavasti nyt minusta turvaa. Ei ole enää sitä itsenäisyyttä ja uhmakkuutta, mitä vähän aikaa sitten oli ja mikä mua välillä ärsyttikin. Pitää kuitenkin kysyä. Ap

Pelkkä adressi ei tässä tapauksessa mielestäni riitä. 

Keksi ja pohdi, mitä hienotunteisuus voisi pitää sisällään, se on mielestäni jokaisen VELVOLLISUUS.

Vierailija kirjoitti:

Mitä pojalle kävi?

Tämä ei kuulu meille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietysti poika menee hautajaisiin. Menet hänen mukaansa tueksi, jos tarvitsee. Se on viimeinen palvelus ja kunnianosoitus ystävälle. Harmittaa varmasti jälkeenpäin, jos ei mene.

Hanki pojallesi keskusteluapua asap.

Haitajaisiin ei voi mennä, jos ei sinne kutsuta. Joskus kuolinilmoitus julkaistaan vasta hautajaisten jälkeen, jolloin sinne on erikseen kutsuttu.

Hautajaisiin, eli sinne siunaustilaisuuden VOI mennä, muistotilaisuus voi olla erikseen kutsutuille. Muutaman kerran olen mennyt saattamaan kappeliin ja haudalle, ja siitä sitten livennyt pois. Kirkot ja kappelit ovat avoimia paikkoja, eivät mitään "vain kutsutuille".

Juuri sinun kaltaisille omaiset joutuvat jopa vainajan siunaustilaisuuteen palkkaamaan turvamiehet.

Vaikka kirkko ja kappelit ovat avoimia paikkoja kaikille, hyviin tapoihin ei kuulu mennä kutsumatta, jos siellä on käynnissä yksityinen kirkollinen toimitus esim. lapsen kaste, häät, hautajaiset jne. Omaiset päättävät ketkä haluat jakamaan surua tai iloa, ei ulkopuoliset. Ja tämä jo siksi, kun esim. kappelissa on rajalliset tilat ja istumapaikat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten toimisit, jos oma läheinen ystäväsi olisi kuollut? Veisitkö henkilökohtaisesti kukkia vai lähettäisitkö vain adressin?

Menisin hautajaisiin ja olen valitettavasti joutunut menemäänkin. Tämä tilanne on minusta kuitenkin hyvin erilainen. Tuntuu väärältä tungetella oman pojan kanssa lähes vieraaseen perheeseen viemään surunvalitteluja. Jos olisin tuo äiti, tiedän kuinka se sattuisi, vaikka ajatus olisi kaunis. Toisaalta tuntuu todella väärältä jättää vain adressi, kun kyseessä oli pojan erittäin läheinen ystävä.

Ja kyllä minäkin toivon, että osallistuisi hautajaisiin, mutta en halua pakottaakaan. On kuitenkin vielä niin nuori ja joutunut todella vaikeaan tilanteeseen. Olen muutenkin huolissani oman poikani mielenterveydestä enkä halua vaatis häneltä yhtään enempää kuin hän on tässä tilanteessa valmis tekemään. Ap

Eihän teidän tarvitse sinne sisälle asti mennä, viette surukimpun ovelle yhdessä ja lähdette pois. Olisi hyvä, että poika itse pystyisi kohtaamaan vanhemmat ja esittämään suruvalittelunsa. Jossain vaiheessa se on tehtävä ja mieluummin oma-aloitteisesti kuin puolen vuoden päästä sattumalta kauppajonossa kohdatessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?

Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.

Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.

Tässä on ihana ajatus taustalla. Pitää jutella pojan kanssa. Ehkä lapsen kavereiden kohtaaminen olisi perheelle helpompaa kuin kavereiden kohtaaminen vanhemman kanssa. Uskon nimittäin ymmärtäväni, miten se voi sattua. Toisaalta epäilen, että tämäkin tuntuu pojasta hyvin vaikealta. Hakee nimittäin aivan valtavasti nyt minusta turvaa. Ei ole enää sitä itsenäisyyttä ja uhmakkuutta, mitä vähän aikaa sitten oli ja mikä mua välillä ärsyttikin. Pitää kuitenkin kysyä. Ap

En halua pelotella, mutta seuraa nyt tarkasti poikasi vointia, että ei tee itselleen mitään.

Vierailija kirjoitti:

Miten se noin rikki on? Ettei olisi ollut poikaystävä?

Mikä sun ÄO on?

Vierailija kirjoitti:

Miten itse haluaisit sinua kohtaan toimittavan samassa tilanteessa. Haluaisitko avata kotisi oven yhä uudelleen lähes tuntemattomille ihmisille, jotka itkien valittelisivat suruanne. Joutuisit lohduttelemaan vieraita ihmisiä. Adressi on hyvä.

Onko sinulla kokemusta? Vai miten olet noin jyrkkä ja ehdoton?

Moni turhaan miettii, että onko tungettelevaa.

Kaikki tuki on tarpeen. Se menetys on niin suuri. Suru on kansainvälinen tunne ja tuntemus. Adressikin on hyvä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Tee aapee rohkeasti niin kuin tuntuu.

Poikasi tarvitsee tukesi. Puhukaa.

Tuo on pojallesi oletettavasti se ensimmäinen iso menetys kuolemalle. Ei voi tietää mitä tapahtuu tai miltä tulee tuntumaan. Se on vain elettävä läpi.

Osanotto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä pojalle kävi?

Tämä ei kuulu meille.

Juuri näin. Annetaan perheelle ja läheisille lupa ja tila surra. Olisi kamalaa, jos jossain netissä puitaisiin oman läheisen menehtymisen syytä.

Otan osaa pojan suruun ❤️

Onko KOKO teidän perhe lapsia, jotka eivät osaa ratkaista tällaista asiaa parhain päin, on se kauheaa, kun kaikki pitää kysyä keskustelupalstalta, arvotko vastaukset tai miten toimit?

Hyviin käytöstapoihin ja hienotunteisuuteen kuuluu, ettei surutaloon mene kuin lähiomaiset ja ulkopuoliset vain Kutsuttuna.

Adressit ja kukat, ulko-ovelle, ilman ääniä ja häiriöitä.

Jokaisella on oikeus surra rauhassa. Ja se teidän suru on vain pieni murunen, verrattuna lähiomaisten suureen suruun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten itse haluaisit sinua kohtaan toimittavan samassa tilanteessa. Haluaisitko avata kotisi oven yhä uudelleen lähes tuntemattomille ihmisille, jotka itkien valittelisivat suruanne. Joutuisit lohduttelemaan vieraita ihmisiä. Adressi on hyvä.

Onko sinulla kokemusta? Vai miten olet noin jyrkkä ja ehdoton?

Moni turhaan miettii, että onko tungettelevaa.

Kaikki tuki on tarpeen. Se menetys on niin suuri. Suru on kansainvälinen tunne ja tuntemus. Adressikin on hyvä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Tee aapee rohkeasti niin kuin tuntuu.

Poikasi tarvitsee tukesi. Puhukaa.

Tuo on pojallesi oletettavasti se ensimmäinen iso menetys kuolemalle. Ei voi tietää mitä tapahtuu tai miltä tulee tuntumaan. Se on vain elettävä läpi.

Osanotto.

Äitini kuollessa jouduin kuuntelemaan sukulaisten voivottelua, kauhistelua ja ahdistusta. Tärkein asia tuntui olevan se heidän surunsa, ei minun. Hautajaisiinkin yritti eräs sukulainen väkisin ängetä, vaikka en häntä äitini toiveesta kutsunut. Hänellä oli kuulemma oikeus, oli ihan lakimieheltä kysynyt🙄

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Äitini kuoli kun olin 22-vuotias. Vaikka tästä on jo 15 vuotta kun niin muistan vieläkin, kuinka ärsyttävää, kiusallista ja vaivaannuttavaa oli kun puolituttujakin, jotka eivät oikeasti edes välittäneet olivat tuomassa kukkia ja adresseja. Kukaan ei oikeasti ollut kiinnostunut siitä, millainen vointiani oli tai muistakaan käytännön asioista tai niiden hoitamisesta. Oikeasti kukaan ei kysynyt, voiko jotenkin auttaa. Olin köyhä opiskelija ja muitakin ongelmia riitti. Jotenkin olisi pitänyt itse lohdutella muita. En edes ollut läheinen äitini kanssa, kuolema ei ollut yllätys, koska oli sairas, enkä tarvinnut apua suruni kanssa, koska sitä ei oikeastaan ollut, mutta siltikin monien käytös ärsytti. Tuo kukkien ja adressien lähettäminen on oikeasti jotain huonon omantunnon pesua tai vastaavaa.

En nyt keneltäkään taloudellista apua pyytänyt tai olisi vaatinut, mutta olisi nuo kukkiin ja adresseihinkin käytetyt rahat voitu paremmin käyttää. Itse en aio kenellekään kukkia tai adresseja ruveta lähettelemään. Eihän noilla oikeasti edes mitään tee. Parempi tarvittaessa joku käytännöllisempi apu. Kukkien tuotanto ja viljely vaatii paljon resursseja ja parempi tuokin olisi käyttää ruoan tuotantoon.

Otan osaa menetykseesi. Nuo kukat ja adressit ovat perinne jonka soisi vihdoin unohtuvan. Leikkokukat kuihtuvat nopeasti, pahimmillaan lisää muistuttaen kaiken kuolevaisuudesta. Adressit vasta hankalia ovatkin. Toisaalta moisia öö en edes tiedä mitä, jotain kunnioitusasiakirjoja kai joita pitäisi säilyttää, mutta samalla kiusallista, että niitä pitää säilyttää.

Tuttavaltani menehtyi jokin aika sitten lapsi. Ihailen suuresti sitä, miten hän tilanteessa luovi varsinkin kun en ole varma olisiko itsestäni moiseen. Avoimesti Facebookissa teki yhden postauksen kertoen että lapsi menehtyi, nyt tarvitaan aikaa ja tilaa omaan suruun, siunaustilaisuuden yksityiskohdista ilmoitetaan myöhemmin, kaikkien adressien ja kukkien sijaan valmiiksi toivomus että rahat niihin käytetään ennemmin myöhemmin ilmoitettavalle lahjoitustilille. Joka sen tiimoilta, mikä oli lapselle merkityksellistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?

Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.

Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.

Tässä on ihana ajatus taustalla. Pitää jutella pojan kanssa. Ehkä lapsen kavereiden kohtaaminen olisi perheelle helpompaa kuin kavereiden kohtaaminen vanhemman kanssa. Uskon nimittäin ymmärtäväni, miten se voi sattua. Toisaalta epäilen, että tämäkin tuntuu pojasta hyvin vaikealta. Hakee nimittäin aivan valtavasti nyt minusta turvaa. Ei ole enää sitä itsenäisyyttä ja uhmakkuutta, mitä vähän aikaa sitten oli ja mikä mua välillä ärsyttikin. Pitää kuitenkin kysyä. Ap

Millä tavalla hakee turvaa? Onko neitimäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten itse haluaisit sinua kohtaan toimittavan samassa tilanteessa. Haluaisitko avata kotisi oven yhä uudelleen lähes tuntemattomille ihmisille, jotka itkien valittelisivat suruanne. Joutuisit lohduttelemaan vieraita ihmisiä. Adressi on hyvä.

Onko sinulla kokemusta? Vai miten olet noin jyrkkä ja ehdoton?

Moni turhaan miettii, että onko tungettelevaa.

Kaikki tuki on tarpeen. Se menetys on niin suuri. Suru on kansainvälinen tunne ja tuntemus. Adressikin on hyvä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Tee aapee rohkeasti niin kuin tuntuu.

Poikasi tarvitsee tukesi. Puhukaa.

Tuo on pojallesi oletettavasti se ensimmäinen iso menetys kuolemalle. Ei voi tietää mitä tapahtuu tai miltä tulee tuntumaan. Se on vain elettävä läpi.

Osanotto.

Kaikki tuki on tarpeen? Ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta et voi myöskään olettaa, että jokaisen suru on prosessi jossa kiinnostaa käydä asiaa läpi jokaisen menehtyneen pikkuserkun, kumminkaiman tai ex-kollegan kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten itse haluaisit sinua kohtaan toimittavan samassa tilanteessa. Haluaisitko avata kotisi oven yhä uudelleen lähes tuntemattomille ihmisille, jotka itkien valittelisivat suruanne. Joutuisit lohduttelemaan vieraita ihmisiä. Adressi on hyvä.

Onko sinulla kokemusta? Vai miten olet noin jyrkkä ja ehdoton?

Moni turhaan miettii, että onko tungettelevaa.

Kaikki tuki on tarpeen. Se menetys on niin suuri. Suru on kansainvälinen tunne ja tuntemus. Adressikin on hyvä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Tee aapee rohkeasti niin kuin tuntuu.

Poikasi tarvitsee tukesi. Puhukaa.

Tuo on pojallesi oletettavasti se ensimmäinen iso menetys kuolemalle. Ei voi tietää mitä tapahtuu tai miltä tulee tuntumaan. Se on vain elettävä läpi.

Osanotto.

Kaikki tuki on tarpeen? Ei ole yhtä oikeaa tapaa, mutta et voi myöskään olettaa, että jokaisen suru on prosessi jossa kiinnostaa käydä asiaa läpi jokaisen menehtyneen pikkuserkun, kumminkaiman tai ex-kollegan kanssa. 

Tämä. Tai utelias, juoruileva naapurusto joita ei ole eläessäkään asiat kiinnostaneet. ”Tuen” arvo kukkapuskalla on - niin - pyöreä nolla tai miinusmerkkinen. Jättäkää ihmiset rauhaan!