Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pojan kaveri menehtyi. Itse en kunnolla perhettä tuntenut, mutta poika tunsi heidät hyvin. Riittääkö tässä tapauksessa adressi?
26.09.2021 |
Tämä on koskettanut meitä kaikkia kovasti. Poika on ihan rikki. Mulla on jotenkin riittämätön olo. Haluaisin auttaa, mutta en tungetella. Mietin, onko törkeää kirjoittaa vain adressi kun poika oli pojan paras ja läheisin ystävä vai kehdataanko käydä viemässä kukkiakin? Kokisitteko te sen tungettelevana? Toki ihmiset kokee asiat eri tavalla, mutta silti. Poika ei itse pysty menemään. En tiedä ovatko muut kaverit käyneet ja odottaako perhe pojan käyvän siellä. Oli kuitenkin kuin veli, viettivät paljon aikaa yhdessä. Järkyttävää miettiä tällaista 15-vuotiaan pojan äitinä. En olisi koskaan halunnut edes ajatella, että tällaiseen tilanteeseen voisi joutua.
Kommentit (178)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ihmisiä, joille se adressi on todellakin tuonut lisälohtua surussa? Aidosti?
Onko se pahvikansion, josta roikkuu tupsuja, sisällä oleva värssy se jotenkin se kaikkein merkitsevin osanotto todellakin?
Eikö osanotto voi olla myös vaikka lahjoitus sellaiseen asiaan, joka vainajalle oli tärkeää? Tai pelkkä sopivassa tilanteessa aidosti kerrottu "otan osaa"?
Mutta ei? Adressi ja kukkia aina vaan? Oletteko te kaikki 97-vuotiaita?
Kun itket kotona silmät päästäsi, niin tuoko lohtua koko ajan soiva ovikello jossa kumminkaimanserkun sukulaiset tuovat kukkia ja ottavat osaa.
Vaihtoehdot ovat siis joko adressi tai koko ajan soiva ovikello?
Jostain syystä moni vastannut oli sitä mieltä, että kukkia pitää viedä, vaikka äiti ei perhettä tunnekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?
Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.
Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.
Tässä on ihana ajatus taustalla. Pitää jutella pojan kanssa. Ehkä lapsen kavereiden kohtaaminen olisi perheelle helpompaa kuin kavereiden kohtaaminen vanhemman kanssa. Uskon nimittäin ymmärtäväni, miten se voi sattua. Toisaalta epäilen, että tämäkin tuntuu pojasta hyvin vaikealta. Hakee nimittäin aivan valtavasti nyt minusta turvaa. Ei ole enää sitä itsenäisyyttä ja uhmakkuutta, mitä vähän aikaa sitten oli ja mikä mua välillä ärsyttikin. Pitää kuitenkin kysyä. Ap
Kuulostaa pahalta...
Vai sittenkin normaalille. Onneksi on ihminen, jolta hakea turvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä ihmisiä, joille se adressi on todellakin tuonut lisälohtua surussa? Aidosti?
Onko se pahvikansion, josta roikkuu tupsuja, sisällä oleva värssy se jotenkin se kaikkein merkitsevin osanotto todellakin?
Eikö osanotto voi olla myös vaikka lahjoitus sellaiseen asiaan, joka vainajalle oli tärkeää? Tai pelkkä sopivassa tilanteessa aidosti kerrottu "otan osaa"?
Mutta ei? Adressi ja kukkia aina vaan? Oletteko te kaikki 97-vuotiaita?
Kun itket kotona silmät päästäsi, niin tuoko lohtua koko ajan soiva ovikello jossa kumminkaimanserkun sukulaiset tuovat kukkia ja ottavat osaa.
Tuossa tilanteessa ei varmaan lapsensa menettäneelle mikään asia tuo lohtua, mutta liekö kukaan pahastuisikaan, jos lapsen paras kaveri (ei mikään kumminkaimanserkun sukulainen, vaan itsekin menehtynyttä sureva, perheelle tuttu henkilö!) kävisi esittämässä suruvalittelunsa.
Itse läheiseni menettäneenä ainakin ajattelen niin, että se läheiseni oli myös monille muille ihmisille tärkeä ja heillä on ihan yhtälailla oikeus suruun ja osanottoon. He myös tunsivat läheisestäni sellaisia puolia, joita itse en ja oli lohdullista kuulla uusia hauskoja tarinoita hänestä.
Kävin aikoinani vanhempien kanssa viemässä ystävän perheelle osanotot kun ystäväni sisarus oli kuollut. Se oli todella tärkeää vaikken ollut tuolloin kovin läheinen ystävän kanssa ja että kaikki kävimme. Kuolema on vaikea asia kaikille mutta samoja ihmisiä menetyksen kokeneet ovat kuin ennenkin eikä heitä tai surua tarvitse pelätä. Itkettiin kaikki yhdessä ja kamalaahan se oli. Hautajaisiin laitettiin tietenkin myös adressi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käy henkilökohtaisesti viemässä kukkia. Eikö poikasi ole menossa hautajaisiin?
Mä en ihan oikeasti tiedä pystyykö menemään. Ei halua mennä ilman mua edes tuonne kaverin kotiin kun eilen kysyin. Minusta kukat olisi vähintä, mitä me voidaan tehdä, mutta koska mä en juurikaan tunne perhettä, jotenkin tuntuu pahalta niitä mennä viemään. Mua ahdistaisi enkä tiedä miten tuossa tilanteessa kestäisin katsoa toista äitiä oman poikansa kanssa ja kuunnella heidän osanottoja, vaikka tietäisin, että ei ne tiedä murto-osaakaan siitä mitä itse tunnen. Eri asia, jos lapseni kaveri tulisi itse. Mutta kuten jo sanoin, poika ei pysty sitä tekemään. Ap
Me mentiin lapsen kanssa yhdessä ja vietiin kukkia ja vasta leivottuja sämpylöitä. Mukana oli myös toinen kaveri.
Edesmenneen lapsen äiti kiitti vuosia myöhemmin miten tärkeää oli että lapsen hyvät ystävät tulivat paikalle ja miten se jollain tavalla myös lohdutti.
En siis tuntenut vanhempia ennakkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivoisin monen ymmärtävän, kuinka paljon se voi lohduttaa että ihmiset tulevat käymääm ja osoittavat myötätuntonsa. Kuinka hirveää olisi, jos tapahtuisi omalla kohdalla, eikä ovella olisi ketään. Kuin kukaan ei kaipaisi sinun lastasi. Joten: mene!
Kun kapsen lapsuuden ystävä kuoli yllättäen, veimme kukkia vanhemmille. En tiennyt miten kokevat tulimme ja olin valmistanut siihen, jätämme kukat kortin oven taakse, jos eivät avaa. Vanhemmat olivat kuitenkin hyvillään, että tulimme ja juteltiin suht pitkään heidän kanssa ulkona.
Lapsi kävi itse myöhemmin, kun tuli opiskelupaikkakunnalta käymään kotona. Sain myöhemmin tekstarin jossa kertoivat, että oli lohduttavaa, kun kävimme ja muistimme.
Ikinä ei voi tietää kuinka sureva haluaa, mutta varmaan suurinta osaa lohduttaa, kun muutkin muistavat heidän lastaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?
Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.
Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.
Tässä on ihana ajatus taustalla. Pitää jutella pojan kanssa. Ehkä lapsen kavereiden kohtaaminen olisi perheelle helpompaa kuin kavereiden kohtaaminen vanhemman kanssa. Uskon nimittäin ymmärtäväni, miten se voi sattua. Toisaalta epäilen, että tämäkin tuntuu pojasta hyvin vaikealta. Hakee nimittäin aivan valtavasti nyt minusta turvaa. Ei ole enää sitä itsenäisyyttä ja uhmakkuutta, mitä vähän aikaa sitten oli ja mikä mua välillä ärsyttikin. Pitää kuitenkin kysyä. Ap
Kuulostaa pahalta...
Kuulostaa pahalta kun hakee äidistä tuollaisen hädän hetkellä turvaa? Olen pahoillani, jos susta toisiin ihmisiin turvautuminen tuntuu tuolta. Mä olen iloinen siitä, että ap:n poika uskaltaa turvautua vanhempaansa tuolla tavalla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?
Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.
Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.
Olen tuo jolta on sisarus kuollut lapsena. Oma äitini ei kestänyt nähdä sisarukseni kavereita varmaan kymmeneen vuoteen tämän kuoleman jälkeen. Koko epäreiluna, että he ovat elossa ja oma lapsi ei. Näiden vanhempien kohdalla ei tietenkään voi tietää, mutta en automaattisesti olettaisi, että vanhemmat ilahtuvat.
No ei tuokaan suhtautuminen ihan terveeltä kuulosta. Että oikein toivoo lastensa kavereiden menehtymistä. Sitähän tuo kielii.
Miksi poika ei mene kaverinsa hautajaisiin? Kyllä sen verran pitää ryhdistäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?
Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.
Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.
Olen tuo jolta on sisarus kuollut lapsena. Oma äitini ei kestänyt nähdä sisarukseni kavereita varmaan kymmeneen vuoteen tämän kuoleman jälkeen. Koko epäreiluna, että he ovat elossa ja oma lapsi ei. Näiden vanhempien kohdalla ei tietenkään voi tietää, mutta en automaattisesti olettaisi, että vanhemmat ilahtuvat.
No ei tuokaan suhtautuminen ihan terveeltä kuulosta. Että oikein toivoo lastensa kavereiden menehtymistä. Sitähän tuo kielii.
En kyllä saanut tuosta sitä kuvaa, että toivoo lastensa kavereiden menehtymistä.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten olisi, jos ehdottaisit pojallesi, että hän menisi yhdessä muiden (vielä elossa olevien) kavereiden kanssa yhdessä käymään edesmenneen kaverinsa vanhempien luona, ja veisi vaikka kukkia mennessään?
Jos oma lapseni kuolisi, tykkäisin kovasti, jos lapseni kavereita tulisi porukalla käymään.
Teinillekin olisi helpompi mennä tuttujen kavereiden kanssa yhdessä vaikeaan tilanteeseen.
Olen tuo jolta on sisarus kuollut lapsena. Oma äitini ei kestänyt nähdä sisarukseni kavereita varmaan kymmeneen vuoteen tämän kuoleman jälkeen. Koko epäreiluna, että he ovat elossa ja oma lapsi ei. Näiden vanhempien kohdalla ei tietenkään voi tietää, mutta en automaattisesti olettaisi, että vanhemmat ilahtuvat.
No ei tuokaan suhtautuminen ihan terveeltä kuulosta. Että oikein toivoo lastensa kavereiden menehtymistä. Sitähän tuo kielii.
En kyllä saanut tuosta sitä kuvaa, että toivoo lastensa kavereiden menehtymistä.
Eri
No jos harmittaa, että he elävät. Kun se omakaan ei. Totta kai oman lapsen kuoleman jälkeen monenlaiset tunteet vyöryvät ylle, mutta jos 10 vuotta elää tuon ajatuksen vallassa niin ei, minustakaan ei kuulosta terveeltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi poika ei mene kaverinsa hautajaisiin? Kyllä sen verran pitää ryhdistäytyä.
Jos hän on niin tolaltaan, että ei voi. Tiedätkö mitä? Mun iskä ei mennyt oman isänsä hautajaisiin, koska hän ei pystynyt. Myöhemmin kertoi sen olleen paras päätös siinä tilanteessa. Hän on ihminen, joka haluaa surra rauhassa ja muut surevat lähinnä ahdistaa häntä.
No käykö se kuitenkin koulussa ja näkee ystäviä? Syökö? Nukkuuko? Pitäisköhän sille hankkia ammattiapua tuon surun kanssa pärjäämiseen? Ystävän poismeno on kuitenkin ihan hirveä tragedia.
Jos ap vielä luet tätä niin otan osaa poikasi suruun ❤️
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa pahalta...