Työkaveri saikulla tunturivaelluksella.
Saiken syynä kipeä kyynärpää. Meillä töissä se ei rasitu millään lailla; enimmäkseen istutaan paikallaan. Kävelyä on jonkun verran päivässä. Muuten saa liikkua tai olla paikallaan oman mielen mukaan.
Tuo kyynärpää on hänellä kipuillut jo vuosia. Siitä erikoinen vaiva, että paranee aina sunnuntaivuoron ajaksi. Maanantaina on taas liian kipeä töissä istumiseen.
Kyllä, ottaa pannuun. Ja ei, ei ole minun bisnekseni. Kyllä, siitä huolimatta moinen loislusmuilu syö omaa työmotivaatiota.
Laiskurit pois duunista. Pitäisi tehdä joku kansalaisaloite.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yks tuli kerran tuomaan töihin saikkulappua, kun jalka oli kipeä. Käveli työpaikalle korkkareissa 😂
Että jotkut kehtaa. :D
Meillä oli kans aiemmin yksi joka tuli tuomaan saikkelappua tupakkaa polttaen koiralenkin ohessa. Saiken syynä oli keuhkokuume ja 41 astetta lämpöä. Sai kenkää kun meillä oli vielä järkevä esimies.
Ap
Ohis. Ihmisellä voi olla keuhkokuume tietämättään.
Minulla oli kerran kuumeeton keuhkokuume, kun oli räkätauti ja ihan itse menin kävellen päivystykseen, eikä tuntunut missään.
Lääkäri vain korotti ääntään, että nyt leikin omalla hengelläni ja passitti sairaalaan.
Mitäpä jos AP keskittyisi vaan omiin asioihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, jos työnantaja ei puutu runsaisiin sairauspoissaoloihin millään tavalla.
Meillä oli töissä iso organisaatiouudistus, jossa siirryttiin uusiin tiloihin ja työskentelämään paljon isommin kuin aikaisemmin.
Suurin osa vanhan työpaikkani entisistä työntekijöistä jatkoi uudessa. Joitakin mm. runsaasti sairauslomilla olevia siirtyi muualle.Nyt runsaisiin sairausloman puututaan. Jos on poissa enemmän kuin 30 päivää vuodessa, tulee keskustelu.
Aika herkästi myös mahdollinen siirto muihin tehtäviin ja osa-aikainen työaika.Jos työpaikalla on yksi saikuttaja (olettaen että työntekijöitä on n. 10) kyse on todennäköisesti henkilökohtaisista syistä. Voi kyse olla työmotivaatiostakin. Ap kertoo useammasta saikuttajasta potkut saaneesta ja tumturivaelluksella olijasta. Itse kyllä siinä tapauksessa miettisin niitä muitakin kuin henkilökohtaisia motivaatio-ongelmia runsaisiin poissaoloihin.
Voihan niitä miettiä. Uskallan kyllä väittää että jos bailaaminen menee työnteon ohi aina pääsääntöisesti loppu- ja alkuviikosta, vika ei ole työpaikassa vaan siinä bilettäjässä.
Ap
Oletuksia ei kannata tehdä koskaan ennen kuin asia on oikeasti selvitetty. Sinulla tuskin on mitään mahdollisuuksia siihen selvittämiseen joten ihan turhaan teet asian suhteen yhtään mitään.
En tehnytkään. Esimies hoiti homman kotiin.
Ap
Sitä paremmalla syyllä unohda koko juttu ja keskity itseesi ja työhösi.
En minä sitä mitenkään aktiivisesti kelailekaan. Tuntuu vaan harmilliselta, että tämä nykyinenkin saikuttelija saisi vanhoilla kriteereillä kenkää mutta uusi esimies ei tee asialle mitään. En tiedä miksi edellinen ei tehnyt, tosin tämä tapaus ei saikuttanut silloin läheskään niin usein kuin nykyään.
Ap
Vaihda työpaikkaa jos johtaminen ei sinua tyydytä. Ei sitä kannata jäädä harmittelemaan. Pilaat vain omankin työilmapiirisi ja työmotivaatiosi.
Vierailija kirjoitti:
Voi olla että on oikeasti muu syy jota ei tarvitse työkavereille kertoa, voi olla että lusmuilee. Pointti hyvä ap on, että sinä et ole a) lääkäri b) työkaverisi esimies etkä c) työpaikkasi virallinen taho jonka tehtävänä on tuomaroida muiden poissaoloja. Yritä keskittyä työtehtäviisi, jos niitä on liikaa niin juttele esimiehesi kanssa keskittyen ainoastaan omaan tilanteeseesi. Lusmuista kukaan ei pidä mutta ei kyylätkään ja toisia syyttävät besserwisserit ole mitenkään erityisen mukavaa porukkaa.
En minä ajattele olevani lääkäri, tuomari tai muukaan virallinen taho. Faktaa on silti, että lusmut ärsyttävät niitä jotka eivät lusmuile. En ole siis ainut.
Saan työni hoidettua hyvin ja saan siitä kiitosta, lusmu työkaveri ei pilaa elämääni. Ärsyttää vain.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, jos työnantaja ei puutu runsaisiin sairauspoissaoloihin millään tavalla.
Meillä oli töissä iso organisaatiouudistus, jossa siirryttiin uusiin tiloihin ja työskentelämään paljon isommin kuin aikaisemmin.
Suurin osa vanhan työpaikkani entisistä työntekijöistä jatkoi uudessa. Joitakin mm. runsaasti sairauslomilla olevia siirtyi muualle.Nyt runsaisiin sairausloman puututaan. Jos on poissa enemmän kuin 30 päivää vuodessa, tulee keskustelu.
Aika herkästi myös mahdollinen siirto muihin tehtäviin ja osa-aikainen työaika.Jos työpaikalla on yksi saikuttaja (olettaen että työntekijöitä on n. 10) kyse on todennäköisesti henkilökohtaisista syistä. Voi kyse olla työmotivaatiostakin. Ap kertoo useammasta saikuttajasta potkut saaneesta ja tumturivaelluksella olijasta. Itse kyllä siinä tapauksessa miettisin niitä muitakin kuin henkilökohtaisia motivaatio-ongelmia runsaisiin poissaoloihin.
Voihan niitä miettiä. Uskallan kyllä väittää että jos bailaaminen menee työnteon ohi aina pääsääntöisesti loppu- ja alkuviikosta, vika ei ole työpaikassa vaan siinä bilettäjässä.
Ap
Oletuksia ei kannata tehdä koskaan ennen kuin asia on oikeasti selvitetty. Sinulla tuskin on mitään mahdollisuuksia siihen selvittämiseen joten ihan turhaan teet asian suhteen yhtään mitään.
En tehnytkään. Esimies hoiti homman kotiin.
Ap
Sitä paremmalla syyllä unohda koko juttu ja keskity itseesi ja työhösi.
En minä sitä mitenkään aktiivisesti kelailekaan. Tuntuu vaan harmilliselta, että tämä nykyinenkin saikuttelija saisi vanhoilla kriteereillä kenkää mutta uusi esimies ei tee asialle mitään. En tiedä miksi edellinen ei tehnyt, tosin tämä tapaus ei saikuttanut silloin läheskään niin usein kuin nykyään.
Ap
Ei ole mitään uusia ja vanhoja kriteerejä, laki määrää irtisanomisperusteet.

Olen vaihtamassa. Toivottavasti tulevassa duunissa ei ole lusmuja. Pahoin pelkään että on.

Ei, mutta esimiehissä on eroa siinä, miten hanakasti epäkohtiin puututaan vai puututaanko ollenkaan.
Ap
Nykyään ei enää suositella käden immobilisaatiota, sen takia kantosidettä ei usein suositella ja sen käyttö pitää olla mahdollisimman lyhyttä esim leikkauksen jälkeen. Et voi tietää mikä siellä kyynärpäässä on, onko hermopinne tai vaurio, tenniskyynärpää vai onko jännetulehdus tai repeämä. Jokatapauksessa kuntoutus ja käden asteittainen rasituksen nosto on välttämätöntä. Hänellä on kaksi toimivaa jalkaa, vuodelepo ei ole suositeltavaa.
Älä ole kateellinen kaverisi vaivoista.
Miten tämä asia kuuluu ap.lle tai arvioida työkaverin terv.tilaa ja sairasloman tarpeellisuutta, ellet sitten ole työterv.huollon lääkäri, esimies tai kuulu yrityksen johtoryhmään. Mutta sekään ei anna oikeutta mesota asiasta keskustelupalstalla, vaan kuuluu firman salassapidettäviin asioihin.
Itse olen töissä näistä hyvin tarkka ja ainakin meillä ap. kaltaiset saisivat vakavan varoituksen työtehtävän hoidosta, eikä katsottaisi hyvällä.
Työntekijän sairasloman tarpeellisuudesta päättää hoitavalääkäri, esimies ja yrityksen johto. Ei työkaverit, heillä kun ei ole tarvittavia tietoja edes käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos kärsii pahoista menkoista (=kivut, runsas vuoto ja väsymys ja päänsärky) niin pitäisi saada saikkua. Burana voi auttaa kipuun osittain mutta vuoto on häiritsevää henkisesti ja fyysisesti. Terveyssiteen vaihto työpaikalla monta kertaa työpäivän aikana monesti ei joka työssä onnistu.
Sitten mennään lääkäriin hakemaan apua jos kuukautiset aiheuttavat työkyvyttömyyden. Ei todellakaan pitäisi saikkua saada. Tämän on pakko olla trolli.
Itse olet typerys. On oikeasti olemassa sellaisia kuukautisia, että vuoto on niin runsasta, että aiheuttaa kaikenlaisia oireita, joista yksi työn tekoa estävä oire on huimaus ja heikotus. Ota asioista selvää, ennen kuin tulet typeryyksiä huutelemaan. Ja ennen kuin huutelet siellä, että e-pilleri pelastaa kaikki naiset, niin ei todellakaan tee. Kaikki naiset eivät niitä voi edes käyttää. Ja jos ne kuukautiset olisivat miehillä, olisi jo kehitetty e-pilleriä turvallisempia lääkkeitä kuukautisoireisiin.

Oletko puhunut esimiehelle, että SINULLA on liikaa töitä? Ei esimies voi puuttua jos et ota asiaa esiin. Netissä kirjoittelu ei auta.

Minä tiedän aivan tasan tarkkaan mikä sitä kättä vaivaa. :D Tulen kuulemaan siitä vielä monesti yksityiskohtaisia selityksiä vasten tahtoani siihen asti että pääsen vaihtamaan työpaikkaa.
Ja on ihan totta, kuten olen jo sanonut, että saikkea voi saada monesta syystä eivätkä kaikki vaivat vaadi vuodelepoa. Vuosien kokemuksella voin kuitenkin sanoa, että tämä työkaveri saikuttaa koska vuosilomat eivät hänelle riitä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, jos työnantaja ei puutu runsaisiin sairauspoissaoloihin millään tavalla.
Meillä oli töissä iso organisaatiouudistus, jossa siirryttiin uusiin tiloihin ja työskentelämään paljon isommin kuin aikaisemmin.
Suurin osa vanhan työpaikkani entisistä työntekijöistä jatkoi uudessa. Joitakin mm. runsaasti sairauslomilla olevia siirtyi muualle.Nyt runsaisiin sairausloman puututaan. Jos on poissa enemmän kuin 30 päivää vuodessa, tulee keskustelu.
Aika herkästi myös mahdollinen siirto muihin tehtäviin ja osa-aikainen työaika.Jos työpaikalla on yksi saikuttaja (olettaen että työntekijöitä on n. 10) kyse on todennäköisesti henkilökohtaisista syistä. Voi kyse olla työmotivaatiostakin. Ap kertoo useammasta saikuttajasta potkut saaneesta ja tumturivaelluksella olijasta. Itse kyllä siinä tapauksessa miettisin niitä muitakin kuin henkilökohtaisia motivaatio-ongelmia runsaisiin poissaoloihin.
Voihan niitä miettiä. Uskallan kyllä väittää että jos bailaaminen menee työnteon ohi aina pääsääntöisesti loppu- ja alkuviikosta, vika ei ole työpaikassa vaan siinä bilettäjässä.
Ap
Oletuksia ei kannata tehdä koskaan ennen kuin asia on oikeasti selvitetty. Sinulla tuskin on mitään mahdollisuuksia siihen selvittämiseen joten ihan turhaan teet asian suhteen yhtään mitään.
En tehnytkään. Esimies hoiti homman kotiin.
Ap
Sitä paremmalla syyllä unohda koko juttu ja keskity itseesi ja työhösi.
En minä sitä mitenkään aktiivisesti kelailekaan. Tuntuu vaan harmilliselta, että tämä nykyinenkin saikuttelija saisi vanhoilla kriteereillä kenkää mutta uusi esimies ei tee asialle mitään. En tiedä miksi edellinen ei tehnyt, tosin tämä tapaus ei saikuttanut silloin läheskään niin usein kuin nykyään.
Ap
Ei ole mitään uusia ja vanhoja kriteerejä, laki määrää irtisanomisperusteet.
Ei, mutta esimiehissä on eroa siinä, miten hanakasti epäkohtiin puututaan vai puututaanko ollenkaan.
Ap
Oletko puhunut esimiehelle, että SINULLA on liikaa töitä? Ei esimies voi puuttua jos et ota asiaa esiin. Netissä kirjoittelu ei auta.
Ei minulla ole liikaa töitä. En tiedä mistä moista keksit.

Esimiehesi on vastuussa työtehtävistä yrityksenjohdolle, hallitukselle ja omistajille, EI alaisille tai sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä asia kuuluu ap.lle tai arvioida työkaverin terv.tilaa ja sairasloman tarpeellisuutta, ellet sitten ole työterv.huollon lääkäri, esimies tai kuulu yrityksen johtoryhmään. Mutta sekään ei anna oikeutta mesota asiasta keskustelupalstalla, vaan kuuluu firman salassapidettäviin asioihin.
Itse olen töissä näistä hyvin tarkka ja ainakin meillä ap. kaltaiset saisivat vakavan varoituksen työtehtävän hoidosta, eikä katsottaisi hyvällä.
Työntekijän sairasloman tarpeellisuudesta päättää hoitavalääkäri, esimies ja yrityksen johto. Ei työkaverit, heillä kun ei ole tarvittavia tietoja edes käytössä.
Tarvittavat tiedot on käytössä eikä mitään salassapitosoppareita riko kun asiasta puhuu anonyymisti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, jos työnantaja ei puutu runsaisiin sairauspoissaoloihin millään tavalla.
Meillä oli töissä iso organisaatiouudistus, jossa siirryttiin uusiin tiloihin ja työskentelämään paljon isommin kuin aikaisemmin.
Suurin osa vanhan työpaikkani entisistä työntekijöistä jatkoi uudessa. Joitakin mm. runsaasti sairauslomilla olevia siirtyi muualle.Nyt runsaisiin sairausloman puututaan. Jos on poissa enemmän kuin 30 päivää vuodessa, tulee keskustelu.
Aika herkästi myös mahdollinen siirto muihin tehtäviin ja osa-aikainen työaika.Jos työpaikalla on yksi saikuttaja (olettaen että työntekijöitä on n. 10) kyse on todennäköisesti henkilökohtaisista syistä. Voi kyse olla työmotivaatiostakin. Ap kertoo useammasta saikuttajasta potkut saaneesta ja tumturivaelluksella olijasta. Itse kyllä siinä tapauksessa miettisin niitä muitakin kuin henkilökohtaisia motivaatio-ongelmia runsaisiin poissaoloihin.
Voihan niitä miettiä. Uskallan kyllä väittää että jos bailaaminen menee työnteon ohi aina pääsääntöisesti loppu- ja alkuviikosta, vika ei ole työpaikassa vaan siinä bilettäjässä.
Ap
Oletuksia ei kannata tehdä koskaan ennen kuin asia on oikeasti selvitetty. Sinulla tuskin on mitään mahdollisuuksia siihen selvittämiseen joten ihan turhaan teet asian suhteen yhtään mitään.
En tehnytkään. Esimies hoiti homman kotiin.
Ap
Sitä paremmalla syyllä unohda koko juttu ja keskity itseesi ja työhösi.
En minä sitä mitenkään aktiivisesti kelailekaan. Tuntuu vaan harmilliselta, että tämä nykyinenkin saikuttelija saisi vanhoilla kriteereillä kenkää mutta uusi esimies ei tee asialle mitään. En tiedä miksi edellinen ei tehnyt, tosin tämä tapaus ei saikuttanut silloin läheskään niin usein kuin nykyään.
Ap
Ei ole mitään uusia ja vanhoja kriteerejä, laki määrää irtisanomisperusteet.
Ei, mutta esimiehissä on eroa siinä, miten hanakasti epäkohtiin puututaan vai puututaanko ollenkaan.
Ap
Esimiehesi on vastuussa työtehtävistä yrityksenjohdolle, hallitukselle ja omistajille, EI alaisille tai sinulle.
Mutta hyvä esimies pistää lusmut pihalle pilaamasta muiden motivaatiota.

No sinähän juuri kirjoitit, että sinua ärsyttää kun saikuttelijan työt kuormittavat sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä jos kärsii pahoista menkoista (=kivut, runsas vuoto ja väsymys ja päänsärky) niin pitäisi saada saikkua. Burana voi auttaa kipuun osittain mutta vuoto on häiritsevää henkisesti ja fyysisesti. Terveyssiteen vaihto työpaikalla monta kertaa työpäivän aikana monesti ei joka työssä onnistu.
Sitten mennään lääkäriin hakemaan apua jos kuukautiset aiheuttavat työkyvyttömyyden. Ei todellakaan pitäisi saikkua saada. Tämän on pakko olla trolli.
Itse olet typerys. On oikeasti olemassa sellaisia kuukautisia, että vuoto on niin runsasta, että aiheuttaa kaikenlaisia oireita, joista yksi työn tekoa estävä oire on huimaus ja heikotus. Ota asioista selvää, ennen kuin tulet typeryyksiä huutelemaan. Ja ennen kuin huutelet siellä, että e-pilleri pelastaa kaikki naiset, niin ei todellakaan tee. Kaikki naiset eivät niitä voi edes käyttää. Ja jos ne kuukautiset olisivat miehillä, olisi jo kehitetty e-pilleriä turvallisempia lääkkeitä kuukautisoireisiin.
Kuukautisoireisiin on olemassa muitakin hoitoja kuin e-pillerit. Menkää oikeasti sinne lääkäriin hakemaan apua! Kyllä se on avuttomuutta jos jäät kuukautisten takia saikulle ja vuodat kotona kuiviin. Yhden tai pari kertaa sen ymmärtää, mutta sen jälkeen pitäisi potkia pihalle jos jää saikulle kuukautisten takia.