Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.

Ankeeta aikaa. Ei ollut mitään tekemistä, kaverien kanssa lorvittiin milloin missäkin.

Vierailija kirjoitti:

Ankeeta aikaa. Ei ollut mitään tekemistä, kaverien kanssa lorvittiin milloin missäkin.

Onneksi oli sentään Commandore 64.

Yves rocherin avattava arpajaisrullat, ja hajuvesi näytteet. Lapset leikki keskenään pihalla tuntikausia ja sai tuntea jokaista naapuria. Pieni kyläkauppa. Meneekö jo ysäriin, en tiedä mutta lapsuudesta jäänyt myös mieleen avaimen perät jotka oli spiraalinmuotoista muovia joita sai venytellä.. Muumilimsa, omenalimsa, lauantain saunan aikaan. Vieraita sai pamahtaa kylään koska tahansa - samaa ei voi sanoa nykyään..

Kindermunien kerättävät sarjat. Korvalappustereot, jukeboxit. Karaokevideokasetit.

Ala-asteita kiertävä planetaariomies, etunimi oli muistaakseni Arkki. Viritti luokkahuoneeseen jättimäisen kupolin, kuin suuren sateenvarjon, jolle heijasti projektorilla tähtitaivaan. Me oppilaat keräännyimme kupolin alle istumaan, luokka pimennettiin ja Arkki aloitti astronomian luentonsa. Luokanopettajana toiminut äitini kertoi, että Arkin jutut kääntyivät koulun ruokalassakin aina vaan tähtitieteeseen, taisi olla aihe Arkin erityismielenkiinnon kohde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhee kiire oli joka paikkaan, koulutuksen merkitystä toitotettiin, muoti yliampuvaa, piti näytellä jotain isompaa ja suurempaa, asunnot pieniä ja tunkkaisia.

Muistan myös että tehokkuus oli muotia.

silti moni asia tehtiin suorastaan idioottimaisen tehottomasti verrattuna tähän päivään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhee kiire oli joka paikkaan, koulutuksen merkitystä toitotettiin, muoti yliampuvaa, piti näytellä jotain isompaa ja suurempaa, asunnot pieniä ja tunkkaisia.

Muistan myös että tehokkuus oli muotia.

silti moni asia tehtiin suorastaan idioottimaisen tehottomasti verrattuna tähän päivään

Enpä tiedä, silloin tehtiin enemmän ihmisten tahtiin, nythän meidät on laitettu kilpailemaan koneita vastaan, jota meillä ei ole mitään mahdollisuutta voittaa.

Eniten mieleeni jäänyt vaiva, kun ei ollut tien nimiä ja osoitteita. Maaseudulle ainakin tuli osoitteet vasta joskus 90-luvun alussa vaiko 80-lopussa? ihan tarkasti en muista mutta nuoruudessani ei minun kotimökkiini ollut lainkaan lähiosoitetta! Esim. postit tuli vain etunimi, sukunimi ja postinumero sekä kylänimi. Eli mitään lähiosoitetta ollut. Siksipä oli mukava mennä ostamaan jotain tuotetta jostai kauempaa kotoa hakien. Ohjeet oli jotakuinkin; "paikkakunta" keskustasta k-kaupan nurkalta vasempaan. Sitä tietä 19.5 km ja sitten tulee vanha mökki. Punainen. Mummo saattaa olla pihassa. Siitä vasempaan ja n. 9 km, kunnes tullee harmaa vanha harmaa ladon raato jamaitolaituri. Siitä oikeaan ja 1.5 km. metsätietä. Sitten tulee 2:n tien haaras, josta vasempaan ja 4.5 km. sitä. Sitten tullee punainen maatalo ja navetta, jossa massikka pihassa. Siinä me asumme..." - joku vain unohti kertoa, että tuo harmaa lato ja maitolaituri on purettu jo aikaa pois... Ettäs näin. On muuten useamman kerran etsitty paikkaa mistä tuotteen voi hakea/ostaa. Niin, nuoremmalle väelle selvyydeksi, että lankapuhelin oli ainut millä saattoi soittaa - ja niitäkään ei ollut joka talossa! Esim. meillä kylällä oli 15 taloa, joissa vain noin kolmanneksessa oli puhelin... Oli siis ihan tavallista, että vilskettä piisasi pitkin iltaa kun se ja se halusi soittaa... Vielä niinkin myöhään kuin 90-luvun alussa meillä kävi soittamassa vielä jokunen ihminen sillon tällön. Sen jälkeen en tiedä. Muutin kotoa enkä pitänyt kirjaa tai kysellyt vanhemmiltani. Onneksi tosi harvoin enää soittelivat. Muutaman kerran vuodessa. Nyt mulla on 4 puhelinta ja kaikissa liittymä. 2 omaa ja kaksi työpuhelinta... Kaikissa navigaattori eli perille osaan vaikka pimeimpään metsäkämppään! On se vaan nykyaika helppoa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ Voi hyvänen aika miten ahdistava video. 

Silloin ei lappeenrantalaiset nuoret räplänneet koko ajan kännyköitä eikä tarvinnut pitää turvavälejä tautien takia.

55 vuotta oon elänyt ja KOSKAAN ei ennen tätä viimeistä 2 vuotta ole tarvinnut mitään turvavälejä pitää! Mistä lie keksivät tommosen korinataudin? Mummoni kuoli jokunen vuosi sitten ja syntynyt 24. Sekään ei koskaan tarvinnut mitään turvavälejä. No sotavuosina hiukan... Mutta mikään tauti ei uhannut ja ei sellaiseen kuollut. Pumppu vain loppui. Oli mukavaa aikaa ennen. Nyt ahistaa kaiken maailman korinat,maskit ja piikit. Ota tai ooo ottamati niin kuulet ja luulet ja toivot sairastuvasi... Ohjeet on sitä ja tätä ja hetken päästä kaikki kumotaan. On varmaa tietoa ja ei niinkään tietoa asiasta. Laitetaan varmuudeksi raoitteita ja samaan mitään ei rajoiteta... https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008503542.html

Ts. varsin vapaasti saa mennä kukin tahoilleen ja tulla tahoiltaan... Saa olla taudissa tai olla olematta. Voidaan uhkailla sakoilla ja samalla huomata ettei voikaan ja eihän sillä merkitystäkään jne... Jospa nyt vain sairastettaisiin ja kuoltaisiin jos niikseen tulee. Kaikella on aikansa. Onhan tämä jo aika ahdistavaa muuten!

Vierailija kirjoitti:

Ruokakaupoissa oli sellainen ammattikunta kuin mainostekstaaja. Aatelkaa että joku siellä kaupan takahuoneessa omin pikkukätösin kirjoitti A4:n kokoselle pahville että banaanit 9,90 mk/kilo ma - ke.

Kylmähyllyn edessä oli sellaisia hienoja muovisuikaleita eristämässä kylmää.

Tuota harjoiteltiin jättitusseilla yläasteen valinnaisessa kaupallisissa aineissa vielä ainakin pitkälle 90-luvulle asti.

Musiikki oli tärkeää. Joka pikkukylässä oli joku työväentalo jossa esiintyi bändejä. Joka viikonloppu käytiin katsomassa Hanoi Rocksia, Hassisen Konetta, (myöh. Sielun Veljiä), Pelle Miljoonaa, Eppuja, Popedaa, Hurriganesia, Rudia jne. Osasta keikkoja ei tahdo muistaa mitään, kun tuli hiukan juhlittua. Hiukset piti olla mahdollisimman pörröiset ja mustaa kajalia silmissä. Usein liftattiin keikoille. Oli oikeastaan aika villiä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakaupoissa oli sellainen ammattikunta kuin mainostekstaaja. Aatelkaa että joku siellä kaupan takahuoneessa omin pikkukätösin kirjoitti A4:n kokoselle pahville että banaanit 9,90 mk/kilo ma - ke.

Kylmähyllyn edessä oli sellaisia hienoja muovisuikaleita eristämässä kylmää.

Tuota harjoiteltiin jättitusseilla yläasteen valinnaisessa kaupallisissa aineissa vielä ainakin pitkälle 90-luvulle asti.

Itse olen käynyt tekstauskurssin vuosituhannen vaihteessa. Ja se tekstaus tarkoitti tussikynillä kirjoittamista. Mm suruvalitteluadressien tekstaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruokakaupoissa oli sellainen ammattikunta kuin mainostekstaaja. Aatelkaa että joku siellä kaupan takahuoneessa omin pikkukätösin kirjoitti A4:n kokoselle pahville että banaanit 9,90 mk/kilo ma - ke.

Kylmähyllyn edessä oli sellaisia hienoja muovisuikaleita eristämässä kylmää.

Olin tuollainen mainostekstaaja ja somistaja tuolloin. Tykkäsin työstäni, ikävää että sekin ammatti kai kokonaan poissa. Kauppa tunnettiin mm. tekstaajan tyylistä ja taidoista.

Sitä ihan yllättyy, kun jossain vielä näkee ihan oikeasti tusseilla tekstattuun plakaattiin. Lisäplussaa, jos teksti on osattu sommitella järkevästi paperille ja kirjoitettu isot ja pienet kirjaimet kunnolla, oikeisiin kohtiin. Ja ettei senttisummien loppuun ole laitettu ,- muka merkitsemään euroa. Se ,- kun tarkoittaa, ettei desimaaleja (pennejä tai senttejä) ole!

Kasarin lopussa hyvin harvalla kaksikymppisellä oli ensimmäisessä omassa kämpässään puhelin, ainakaan aluksi. Siinä oli vähän sekin aspekti, että kelle mä oikein soittelen jos hommaan puhelimen, kun kellään muulla ei ole? Bändejä kun kasattiin ysärin alussa, niin harvalla oli kotonaan puhelin. Jos jollain olikin, niin siihen aikaan se ei ollut sillä lailla mitenkään oleellista. Perusasetus oli että käydään kylässä ovella jos on asiaa. Se tuntui normaalilta. Soittaminen olisi ollut epäluontevaa.

Yksikin tyyppi jonka luona kävin usein, niin en edes tiedä oliko hänellä puhelinta, se ei ollut puheenaihe. Triviaalia. Sitten jos hommasit puhelimen niin maksoit siitä X-määrän rahaa kuussa, ja sait tyyliin yhden soiton kuukaudessa. Jee. Mullekin mutsi tyrkytti puhelinta silloin, että otaota, että voin soittaa. No otin sitten lopulta. Mutsi sitten soitti kerran viikossa, siinä se. Koomista kun vertaa nykyaikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäiset kebab ravintolat tuli Suomeen. Samaten ensimmäiset Amerikkalaiset hampurilaisravintolat . Carols oli Helsingissä jo , mutta se oli Suomalaisten omistama. Samoin tuli kermajäätelöt kauppoihin ,kuten Mövenpick. Aikaisemmin myytiin vaan Suomessa tehtyjä jäätelöitä, jotka oli tehty maidosta ei siis kermasta. Koska oli hintakatto , miten paljon jäätelö saa maksaa.

Miten mä muistan elävästi kuinka kebab tuli Suomeen vuonna 1998 tai 1999? Olin teini ja silloisen poikaystävän kanssa käytiin jatkuvasti kebabilla.

Minun isän firma meni konkurssiin v.1992 ja muistan että isän työautolla käytiin grillillä syömässä kebabbia. Olet ihan hukassa noiden vuosilukujesi kanssa.

Muistan vielä joku vanha muori vesteli pyörivästä tangosta kebabbia ja käytiin usein sitä syömässä 1990-luvun alussa.

Olin 1980-l. lopussa Espoossa duunissa, kävimme lounassetelillä usein syömässä kebab-paikassa - ei siis edes mikään 1990-luvun uutuus! ;) Oli muuten paljon parempaa kuin mitä nykyisin saa!

Kasarilla ja vielä osittain ysärilläkin oli helppo käydä ihmisten luona, kun rappujen ovet olivat aina auki eikä ollut mitään summereita. Sen kun vain kävelit rappuun soittamaan ovikelloa milloin vaan Helsingissäkin.

Lehtien jakaminen oli myös helppoa, ei mitään avainnippuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaupassa myytiin "roiskeita".

Palvelutiskiltä myytiin paikan päällä siivutettuja makkaroita sekä lihaleikkeleitä. Siivuttaessa rikki menneet siivut ja makkara/kinkkupötkön päät sekä murenet myytiin halvalla 'roiskeina'. 

Kyllä. Äiti toi kaupasta aina joskus pussillisen roiskeita

Sitä sun tätä, mm. kinkkua ja metwurstia sekaisin ja sitten tehtiin pizzaa. Tuli muuten hyvää!

Roiskeita saa kyllä vieläkin! Monesta Prismasta ja Kittarista, pyydä vain palvelutiskiltä suoraan joko roiskeita tai kaunistellen 'pyttipannuaineksia'. Hain ennen joulua ison pussillisen oikein hyviä roiskeita (mukana metvurstia, kylmäsavuporoa, palvilihaa, hepolenkkiä...), hinta oli alle 4 e/kg - tein jättipellillisen pizzaa ja oli tosi herkkua. Roiskeita saa AINA kauppahalleista ihan kaikissa kaupungeissa, tämä on niin tuttua ja on haettu. Hgin parhaat roiskeet on Hakaniemen hallissa! XD Joiden suosimat makkispekkikset tulee näistä aivan hirmuisen hyviä myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lankapuhelimet! Kerran kaveri soitti meille ja jätti puhelun jälkeen puhelimen vahingossa auki. Mun piti fillaroida kaverille ja pyytää laittamaan luuri kiinni, että saatiin soitettua mummulle.

?

Miksette laskeneet omaa luurianne vaan alas ja katkaisseet puhelua?

Eikös linja jäänyt auki jos soittanut osapuoli ei sulkenut luuria

Ei tietenkään jäänyt. Olen kyllä kuullut tuon luulon joltain muultakin ja ihmettelin, että ei taida olla tekniikka ihan hallussa.

Mulla on kyllä sellainen mielikuva että joskus tein kiusaa kaverille niin että en laskenut luuria alas, hän välillä tuli muka vihaisena kuulostelemaan linjalle että vieläkö olen siellä.

Ehkä noin oli joskus "sentraali-santran" päivinä mutta sitten ei puhuta 1980-luvusta vaan 1930. Jos lankapuhelimen luurin laski paikoilleen niin puhelu loppui itseltä ja saattoi soittaa minne tykkäsi.

Riippui paikallisen puhelinkeskuksen tekniikasta. Jossain puhelu jäi roikkumaan, jossain muualla taas ei.

Kannattaa muistaa, että viimeiset käsivälitteiset keskukset lopetettiin vasta 1980-luvun puolella Itä-Suomessa. Tuolloin valtiolla työskenneet puhelunvälittäjät siirrettiin muihin valtion tehtäviin eri virastoihin esim. toimistoapulaisiksi. Eli Sentraali-Santrat olivat vielä n. 20-vuotiaita 1980-luvun alussa!!! Pientä faktojen tarkistusta nyt vaan teille digi-intoilijoille - ei siitä niin kauan ole. :D

Kuraläpät eivät ole enää samanlaisia nykyään. Täytteet ovat kehittyneet.

Se kuraläppä mallia kasarin loppu oli tavallaan parempi kuin nämä nykyiset.

Täytteenä pelkkää jauhelihakastiketta, mutta sitä oli paljon.

Ensimmäisen hampurilaiseni söin 1981 Keskuskadun Carrollisissa.

Ensimmäisen pitsani söin joskus 1986. Se oli joko kuraläppä tai sitten kotona tehty peltipitsa.

Varsinaisessa pitseriassa kävin ekaa kertaa 1993.

Iso takapuoli ja paksut huulet olivat kauhistus. Muistan kaverini pitäneen huulia kireinä koko ajan, etteivät ne näytä liian paksuilta. Iso takamus on hävettävä. Sitä peiteltiin ja yritettiin laihduttaa pois. Kaikki olivat yleisesti hoikempia kuin nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla ja vielä osittain ysärilläkin oli helppo käydä ihmisten luona, kun rappujen ovet olivat aina auki eikä ollut mitään summereita. Sen kun vain kävelit rappuun soittamaan ovikelloa milloin vaan Helsingissäkin.

Lehtien jakaminen oli myös helppoa, ei mitään avainnippuja.

Tämä ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa. Samalla lailla ne alaovet oli useimmissa taloissa lukossa kuin nykyäänkin.