Lue keskustelun säännöt.
Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.
Kommentit (2913)
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla muistelen sitä aikaa kun naiset häpesivät omaa ikääntymistään. Ihan yleistä oli että ikä valehdeltiin sumeilematta alaspäin tai sitten se oli joku valtava salaisuus jota ei koskaan kerrottu missään tilanteessa. Se oli niin typerää, onneks koko ilmiö on hävinnyt kokonaan.
Ääriesimerkkinä muistan parikin kertaa törmänneeni artikkelikokoelmamuotoisiin kirjoihin, joissa eri akateemiset tutkijat kirjoittivat omista tutkimusaloistaan, ja kirjan lopussa oli kirjoittajista kappaleen mittaiset esittelyt niin, että miesten syntymävuodet mainittiin kaikki mutta naisten ei. Se tuntui jo joltain todella uskomattomalta. Vaikea kuvitella nyt että esim. jostain Wikipediasta jätettäisiin naisten syntymävuodet kohteliaisuussyistä pois. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jari Kurri pelasi tarunhohtoisessa jossakin kaukana Edmontonissa jonkun Waynen ketjukaverina. Tulokset sai lukea lehdestä päivä tai pari pelien jälkeen.
Wayne Gretzky. Ja nyt tulee tosi outo 80-lukumuisto: Wayne Gretzky mainittiin meidän koulussa käytössä olleessa ala-asteen uskonnon(!) kirjassa jossain sopivassa yhteydessä. Tekijät varmaan ajattelivat, että hei, tää uppoaa takuulla pikkupoikiin.
Ainoa ongelma oli, että etunimen kirjoitusasu aiheutti haasteita, ja siitä oli tullut Woyney.
Kyseessä ei edes ollut mikään satunnainen typo, vaan se sama hemmetin WOYNEY esiintyi tekstissä pari kolme kertaa. Onnistuen näin todennäköisesti vain kasvattamaan henkistä etäisyyttä kirjan ja sen aiotun lukijakunnan välillä.
Lähiöön tuli sateliitti-tv ja SKY CHANNEL! Se muutti teinijätkän elämän ja tajun että jossain suomen ulkopuolella onkin elämää, cooleja tyyppejä, musiikkivideoita (ei mitään levyraadin skeidaa), ja muutenkin olo oli niin hiton kansainvälinen:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Launtaisin kaupat meni kiinni jo iltakuudelta
Kasarilla? Kyllä ne silloin meni kiinni jo klo 13-14. Sunnuntaisin ei kaupat olleet auki ollenkaan.
Haittasiko se edes mitään, kyllähän sitä kerettiin kaupassa käydä silloinkin.
No ei kerennyt, jos ei laittanut kelloa soimaan. Muuten tuli nukuttua iltapäivän puolelle ja voi kurja, jos heräsi vasta kahden aikaan ja kauppa oli jo kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Lähiöön tuli sateliitti-tv ja SKY CHANNEL! Se muutti teinijätkän elämän ja tajun että jossain suomen ulkopuolella onkin elämää, cooleja tyyppejä, musiikkivideoita (ei mitään levyraadin skeidaa), ja muutenkin olo oli niin hiton kansainvälinen:D
Niin, Suomi oli silloin vielä tuntemattomampi pieni maa jossain Ruotsin ja Venäjän välissä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aluksi yläasteen käyminen. Jalassa Beavers-farkut ja Adidas-lenkkarit. Samat farkut joka päivä koulussa. Polkupyörällä kouluun, ilman kypärää. Sitä ei ollut kellään. Jos jollain olisi ollut, hänet olisi lähes naurettu koulusta ulos.
Koulusta kotiin ja välipalaa syömään. Samalla oli kiva lukea Aku Ankkoja tai muita lehtiä.
Televisiossa oli harvoin hyvää ohjelmaa. Perjantai-iltaisin tuli Dallas. Perjantaina tein myös läksyt pois, että sain olla viikonlopun niiltä rauhassa.
Ei ollut tietokoneita eikä kännyköitä. Kaikki läksyt luettiin kirjoista tai itse kirjoitetuista muistiinpanoista. Jokaista ainetta varten oli oma vihkonsa, johon jäljennettiin taululta tai opettajan sanelusta tekstiä. Myös läksyjä tehtiin vihkoihin, jos ei ollut tehtäväkirjaa erikseen.Kavereille soiteltiin kotoa lankapuhelimella. Jos oli sairastumisen takia poissa koulusta, joku koulukaveri
Joo mutta ne oli ihan erilaisia kuin nykyään. Mustanäyttöisiä ms-DOS vehkeitä. Jos sinne joku kuva oli eksynyt, se oli sellainen 5-vuotiaan piirtämä pikselikasa.
Vierailija kirjoitti:
Olin aika pieni niin en muista hirveästi mitään. Tv:stä katsottiin Ransu karvakuonoa,Tao Taoa, Kummikarhuja ja Uuno Turhapuro leffoja. Pelattiin paljon Commodore 64:lla.
Meidän lähikauppa oli pienen pieni Elanto, mutta Leppävaarassa oli Maxi, jonka leluosasto oli mieletön.
Josta tuli mieleen, että Uunohan löytyi kanssa Commodore 64-pelinä mikä tunnetusti ei niitä helpoimpia. Itselle pitkään ns. tarunhohohtoinen peli. Serkku joskus sanoi, että hänellä se ja heti halusin kokeilla vaan eipä tullut peli päälle kun ruutuun tuli joko Syntax - tai Load error-teksti, hyvin yleinen ongelma tuolloin no kohta koulussa monet kaverit puhui siitä ja yksi sanoi Spede-peliksi, kysyikin multa, että oletko sitä Spede-peliä pelannut koskaan. Lopulta ekan kerran pääsin tuota kokeilemaan eräällä kaverilla 90-luvun puolivälissä kun tuolloin hänellä vielä Commodore kovassa käytössä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruokaostokset tehtiin lauantaisin, ja piti herätä aina aikaisin liikenteeseen että ehti kyläkauppaan joka sulkeutui puoliltapäivin. Sunnuntaina mikään paikka ei ollut auki.
Tupakansavu huoltoasemien kahvioissa, lentokoneissa ja kaikkialla.
Lapset tekivät töitä maatiloilla pienestä asti, kavereiden kanssa päästiin leikkimään aamu- ja iltatöiden välissä. Kesäisin raivattiin peltoja joskus yömyöhään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvun karkit ym. herkut, joista monia ei enää saa...
Raider (nykyinen Twix), Big Cat (nykyinen Lion), Pastirol, Stop, Super Susi, Roope Ankan kolikot, Salmiakkimerkkari, Black & White, Mynthon Emser, Melody Pops, Fazer 10-suklaa, Mums-Mums, Soft Milkshake, Melody Pops, Mansku ja Bansku, Känkkä ja Ränkkä, Ice Burger, Aurinko-Jaffa, Frisco
jne jne jne...
Raideria yritin varastaa kaupasta, kun neljäsluokkalaisena menin perheen muuton takia uuteen kouluun ja siellä uusi kaveriporukka antoi ymmärtää, että se on paikallisessa lähikaupassa helppoa ja sitä tekevät "kaikki". Olin niin hermona että pelkällä olemuksellani paljastin itseni. Kotona paljas pylly kohtasi isän nahkavyön. Näin ei kovin montaa kertaa tapahtunut (todnäk alle 5), mutta tämä oli yksi niistä.
Roope Ankan kolikot oli todella ihania ja mukavaa että joku muukin muistaa ne. Aina kun jäi
Tosiaan M.A.C. Black Orange -mehujää sekä Pommac-mehujää. Kaksi parasta koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Irtokarkkeja kioskilta. Bussilla itse eskariin. Koulun jälkeen olin kahdestaan taaperoikäisen pikkusisaruksen kanssa. Materialistista aikaa, tietyt merkit piti olla ja isot logot.
80-luvulla sensuroitiin tv-ohjelmia tai elokuvia, jotka olisivat saattaneet suututtaa itänaapurin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
80-luvulla kaupasta sai velaksi ruokaa, kun avasi siellä ruokatilin. Saattoi olla niin, että velaksi annettujen ostosten summa merkittiin kynällä johonkin vihkoon, johon otsikoksi oli kirjoitettu asiakkaan nimi ja mahdollisesti osoite ja puhelinnumero. Sitten sitä velkaa asiakas lyhensi milloin mitenkin, rahatilanteen mukaan.
Jos velkaa kertyi liikaa, eikä maksuja tullut tarpeeksi usein, niin ratkaisu oli tietenkin velaksi antamisen lopettaminen.
Sitä en muista miten niitä velkoja sitten olisi onnistuttu karhuamaan.
Tunsin yhden tyypin, joka muutti paikkakunnalta ja jätti jälkeensä johonkin ruokakauppaan maksamattomat velat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luvun karkit ym. herkut, joista monia ei enää saa...
Raider (nykyinen Twix), Big Cat (nykyinen Lion), Pastirol, Stop, Super Susi, Roope Ankan kolikot, Salmiakkimerkkari, Black & White, Mynthon Emser, Melody Pops, Fazer 10-suklaa, Mums-Mums, Soft Milkshake, Melody Pops, Mansku ja Bansku, Känkkä ja Ränkkä, Ice Burger, Aurinko-Jaffa, Frisco
jne jne jne...
Raideria yritin varastaa kaupasta, kun neljäsluokkalaisena menin perheen muuton takia uuteen kouluun ja siellä uusi kaveriporukka antoi ymmärtää, että se on paikallisessa lähikaupassa helppoa ja sitä tekevät "kaikki". Olin niin hermona että pelkällä olemuksellani paljastin itseni. Kotona paljas pylly kohtasi isän nahkavyön. Näin ei kovin montaa kertaa tapahtunut (todnäk alle 5), mutta tämä oli yksi niistä.
Roope Ankan kolikot oli todella ihania ja mukavaa että joku muukin muistaa ne. Aina kun jäi
Itsellä oli tiedossa että naapurin poika varasti lähikaupasta ainakin kerran-pari pieniä tuotteita, mutta en kehdannut tietenkään kertoa kenellekään, vaikka väärinhän se tietysti oli. Koetin hälle kertoa että ei kannattaisi jatkaa tuota harrastusta. Toivottavasti on myöhemmin parantanut tapansa.
Itse en koskaan ole varastanut yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidinkielen opettaja oli kiusaaja ja aiheutti luottamuspulan ihmisiin.Kaikki muut sillä aikakaudella olikin ihanaa..onneksi minulla oli ihana koti ja vanhemmat...en ikinä uskaltanut kertoa tämön rehtori naisen henkisestä väkivallasta...jälkeenpäin kuulin etten ollut ainut
Vierailija kirjoitti:
Ritariässä ja Mc Gyver...jännitti aina, miten Ihmemies taas selviää
Sekä katuhaukka.
Kokoomus oli oppositiossa ja tulevat persut oli ulkona huutamassa " äiti tuu ikkunaan täällä huutaa _ _ _ _ _".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pömppömassuja näki katukuvassa mielestäni vähemmän kuin nykyään; mahtoivatko häpeillä muotojaan ja pysytellä enimmäkseen sisätiloissa vauvan syntymään saakka?
Äideillä oli odotusmekkoja. Silloin vähemmän äitiysvaatetarjontaa kun nykyisin on esim. H&M:lläkin mamma-vaatteet, mistä löytyy valintaa
Ja ne oli hassun näköisiä tyyliin joku valtava essu sydänkirjailuin. Ei tullut epäselväksi kenellekään että vatsa pystyssä on.
Vierailija kirjoitti:
80-luvun puolenvälin tienoilla alkoi juppiaikakausi.
Moni vaurastui ja sen annettiin myös näkyä. Varallisuutta, hienoja vaatteita, ulkomaanmatkoja, kaikenlaista mitä rahalla sai.
Muistan aina ne nuoret meidän koulussa, joista näkyi ulospäin, että perhe oli varakas ja se tuli ilmi nuorten puheissakin, jotka pyöri materian ympärillä.Sitten alkoi 90-luvun lama. Silloin loppui kulutusjuhlat. Elintason pudotus oli monille tosi suuri ja siitä toipuminen kesti kauan, eikä kaikki toipuneetkaan.
Isän työkaveri sai pankkilainan ja osti uuden omakotitalon, jolla oli hintaa yli 700000 markkaa. Hänen palkkansa taisi olla noin 10000 mk/kk, ehkä hiukan alle. Aikamoinen ökytalo 80-luvun perusduunarille. 90-luvun alun lama vei iitten isän työkaverin talon ja sen myötä kuvioihin tullut viina vei häneltä perheen. Isänikin menetti työnsä monen muun joukossa, mutta hän ei jäänyt lepäämään laakereilleen vaan perusti oman firman keskellä syvintä lamaa. Kovalla työllä se menestyi ja isä alkoi palkata pois potkittuja entisiä työkavereitaan avukseen. Monet näistä olivat kuitenkin jo ehtineet laiskistua ja tottua yhteiskunnan tuilla elämiseen, eikä ollut helppoa löytää sellaisia, jotka oikeasti olisivat etsineet ja halunneet tehdä töitä. 80-luvun ahkerat työntekijät olivat vaihtuneet 90-luvun työhaluttomiin ja työkyvyttömiin.
Muistan kun ensimmäiset muistamani pakasteranskalaiset tulivat kauppoihin, ehkä noin vuonna 1982 tai 1983. En tiedä, oliko niitä ollut aiemmin saatavilla joskus ennen syntymääni. Tuntuu jotenkin vaikealta kuvitella ettei. Mutta koko ruokalaji tuli tässä yhteydessä uutena kokemuksena ainakin minulle, syrjässä böndellä eläneelle ekaluokkalaiselle.
Ensimmäisen ei-kotitekoisen pizzan söin vuodenvaihteessa 1985-86, kun nuorena avioitunut isosiskoni ja lankoni (oli hauskaa puhua langosta jo kymmenvuotiaana) veivät minut katsomaan Paluu tulevaisuuteen ykkösen, ja sen jälkeen käytiin pikkukaupungin ainoassa pizzeriassa. Joka kyllä oli ihan laadukas, omistaja oli italialainen ja siellä oli se ruudulliset pöytäliinat ja kynttilä viinipullossa -meininki.
Raideria yritin varastaa kaupasta, kun neljäsluokkalaisena menin perheen muuton takia uuteen kouluun ja siellä uusi kaveriporukka antoi ymmärtää, että se on paikallisessa lähikaupassa helppoa ja sitä tekevät "kaikki". Olin niin hermona että pelkällä olemuksellani paljastin itseni. Kotona paljas pylly kohtasi isän nahkavyön. Näin ei kovin montaa kertaa tapahtunut (todnäk alle 5), mutta tämä oli yksi niistä.
Roope Ankan kolikot oli todella ihania ja mukavaa että joku muukin muistaa ne. Aina kun jäin koulusta kotiin kipeänä, minulle tuotiin poikkeuksellisesti kaupasta mitä lohturuokaa vain halusin, ja useita kertoja pyysin nimenomaan niitä. Kai siinä oli sekin, että flunssaisessa suussa ne hedelmäiset maut erottuivat hyvin ja tuntuivat hyviltä, ja pehmeän kolikon suutuntuma oli sopiva.
80-luvun erikoisimpana mieleen jäänyt makuelämys oli kuitenkin M.A.C. Black Orange -mehujää, joka alun perin syntyi juoman oheistuotteeksi, mutta osoittautui sitä suositummaksi ja pysyi siten myynnissä pidempään. Nyt sitä muistellessa tulee yhtäkkiä jopa sellainen yliampuva tunne, että maistuisipa kaikki vain siltä.