Lue keskustelun säännöt.
Miksi ei saa olla surullinen tai katkera yksinäisyydestään/ikisinkkuudestaan?
24.09.2021 |
Aina sanotaan, että pitää lopettaa valittaminen tai oppia elämään asian kanssa. Ihmissuhde ei kuulemma ole oikeus eikä sitä kaikille suoda. Tämä pitäisi vain hyväksyä ja mennä eteenpäin.
Miksi?
Mä ainakin olen tosi pettynyt itseeni ja elämääni, kun nyt alan tajuta, että yksin jäätiin ja loppuun asti ollaan. En syytä asiasta muita ihmisiä, mutta ei se poista sitä surua ja epätoivoa, jota tunnen, kun osa elämäntavoitteista jäi saavuttamatta ja kokematta. Mulle on ainakin vaikea hyväksyä sitä, että juuri minä olin se viallinen, epäviehättävä ihminen, joka jäi yksin. Todella vaikeaa on hyväksyä, että tämä oli elämäni suunta, kohtaloni.
Miksi en siis saisi olla asiasta alakuloinen ja surullinen?
Kommentit (97)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkku kirjoitti:
Olen ollut sinkku 7 vuotta ennen sitä pitkä avoliitto. Parasta aikaa nyt vietän ja nautin kun vapaana saan olla enkä tällä hetkellä kaipaa mitään vakituista kumppania. Treffeillä mukava käydä ja tavata uusia ihmisiä. Tulevaisuus auki ja katselen mitä elämä tuo tullessaan.
Niin no, mä olen ollut yksin ja sinkku koko elämäni. Ei mulla ole ollut ikinä mitään vertailukohdetta enkä ole päässyt "nauttimaan vapaudesta". Siksi en voi samaistua ihmisiin joiden elämä on ollut normaalia eli sinkkuuden ja parisuhteiden vuorottelua. Ei tässä ole kysymys asiasta, jonka voisin valita.
ap
Sinulle on jo minun lisäkseni ehdottanut joku toinenkin ammattiavun hakemista eli että kävisit keskustelemasta aiheesta jonkun kanssa. Miksi et tekisi niin? Jopa parisuhdeterapeutille on mahdollista mennä yksin, mikäli ongelma on nimenomaan yksinäisyys ja elämänkumppanin puute, vaikka usein kuvitellaan, että se on vain pareille.
Olet oikeassa. Varmasti olisi hyvä puhua näistä asioista verrattuna siihen, että pitää ne kaikki itselläni pään sisällä. Olenkin joskus kunnalta tiedustellut millainen prosessi olisi päästä jonkinlaiseen terapiasuhteeseen ammattilaisen kanssa. Se on pitkä tie ihan vain, koska resurssit ovat kunnalla rajalliset. Ehkä tämä on se potku takapuolelle, joka saa mut tuolle tielle. Mitä kauemmin odotan niin pidempään joudun pitämään päänsisäiset ajatukset itselläni.
Kiitos vinkistä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kertakaikkiaan tyhmiä noi iki sinkut ja kehittymättömiä tekemään kompromisseja kun yksin eläessä ei tarvitse tehdä niitä.
AP vastasi itse omaan kysymykseensä. Nalkuttavaa, pahantuulista ja katkeraa ihmistä ei kukaan viitsi katsella, siksi olet ikisinkku.
Hienoa, että tänne kirjoittelevat parisuhteessa olevat tosiaan ovat löytäneet kumppaninsa. On pienempi vaara sinkuille päätyä tuollaisten henkisten rumilusten puolisoksi. :)
Älä ulise vaan tee asioille jotain. Vuodesta toiseen jatkuva ulina on rasittavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun tuntemilla erittäin epäviehättävillä juuri on vientiä.
N24
Minkälainen on epäviehättävä ihminen? Sisäinen ja ulkoinen epäviehättävyys ovat eri asioita myös.
Pullea tai liian laiha vartalo yhdistettynä kamalaan luonteeseen. Luonne on itsekeskeinen,ahne ja laiska eli näissä naisissa ei ole mitään viehättävää. Aina naiset joiden kuvittelen olevan epäsuosittuja ovatkin niitä suosituimpia. Eli siis ruma ulkonäkö yhdistettynä rumaan luonteeseen🤢🤮
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkku kirjoitti:
Olen ollut sinkku 7 vuotta ennen sitä pitkä avoliitto. Parasta aikaa nyt vietän ja nautin kun vapaana saan olla enkä tällä hetkellä kaipaa mitään vakituista kumppania. Treffeillä mukava käydä ja tavata uusia ihmisiä. Tulevaisuus auki ja katselen mitä elämä tuo tullessaan.
Niin no, mä olen ollut yksin ja sinkku koko elämäni. Ei mulla ole ollut ikinä mitään vertailukohdetta enkä ole päässyt "nauttimaan vapaudesta". Siksi en voi samaistua ihmisiin joiden elämä on ollut normaalia eli sinkkuuden ja parisuhteiden vuorottelua. Ei tässä ole kysymys asiasta, jonka voisin valita.
ap
Sinulle on jo minun lisäkseni ehdottanut joku toinenkin ammattiavun hakemista eli että kävisit keskustelemasta aiheesta jonkun kanssa. Miksi et tekisi niin? Jopa parisuhdeterapeutille on mahdollista mennä yksin, mikäli ongelma on nimenomaan yksinäisyys ja elämänkumppanin puute, vaikka usein kuvitellaan, että se on vain pareille.
Olet oikeassa. Varmasti olisi hyvä puhua näistä asioista verrattuna siihen, että pitää ne kaikki itselläni pään sisällä. Olenkin joskus kunnalta tiedustellut millainen prosessi olisi päästä jonkinlaiseen terapiasuhteeseen ammattilaisen kanssa. Se on pitkä tie ihan vain, koska resurssit ovat kunnalla rajalliset. Ehkä tämä on se potku takapuolelle, joka saa mut tuolle tielle. Mitä kauemmin odotan niin pidempään joudun pitämään päänsisäiset ajatukset itselläni.
Kiitos vinkistä.
ap
Kelan korvaamaan terapiaan sinulla ei pelkästään yksinäisyyden takia ole mahdollisuutta päästä. Siihen tarvitaan masennusdiagnoosi ja ymmärtääkseni edellytetään, että kokeillaan myös mielialalääkitystä (korjatkoon joku paremmin tietävä, jos näin ei olekaan). Mutta jo pari-kolme kertaa ihan omakustanteisesti jollain parisuhdeterapeutilla voisi avata solmuja. Ja parhaassa tapauksessa pääset paikallisen seurakunnan perheterapeutille, jolloin se ei maksa sinulle mitään. Eikä sisällä uskontoa eikä edellytä seurakunnan jäsenyyttä.
Ihan hyvin voisit vaikka jo maanantaina alkaa tehdä asialle jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata valittaa ihmisten kuullen.
Minä olen pitänyt suuni kiinni, joten valtaosa ihmisistä varmasti luulee, että sinkkuuteni on tahallista ja oma valinta. Myönnän kyllä, että olen poikkeuksellisen hyvin omissa oloissani viihtyvä ihminen, joten näkyviä oireita ei ole.
Minusta ei ole kiinnostuttu sen vuoksi, että luonteessani on jotain vikaa. En tiedä, mikä se vika on; minut tuntevat eivät vastaisi rehellisesti, eikä muiden arveluista ole hyötyä. Omaa luonnettaan ei kuitenkaan voi muuttaa, joten olen sinkku seuraavatkin 55+ vuotta. Toivottavasti en elä satakymmenenvuotiaaksi. Ei tämä sentään niin kivaa ole.
En ainakaan tämän kommentin perusteella pyytäisi treffeille. Sekoitus itseensä kadonnutta erityisyydenkokemusta ja toisaalta epävarmuutta. Ei tee vaikutusta. Sori.
Mitä ihmettä? Oliko tässä ketjussa tarkoitus tehdä vaikutus?
Kerropa omin sanoin, mitä tuo jostain parisuhdesivustoilta kopsaamasi "itseensä kadonnut erityisyydenkokemus" tarkoittaa. Teit nimittäin niin painavan kyökkidiagnoosin siitä, että minä tiedän luonteeni olevan syy sinkkuuteeni, että kyllä sinä saat nyt avata ajatteluasi.
Kyökkipsykologi ei sitten palannutkaan selventämään syväanalyysiaan. Mikä yllätys.
Pitäisikö jonkun miesjärjestön tms. käynnistää hanke, jossa lisättäisiin myös nuorten yksin elävien miesten hyvinvointia? On tehty hankkeita vähän vanhempien miesten hyvinvoinnin vahvistamiseksi (esim. https://www.miinasillanpaa.fi/hankkeet/loydetyt-miehet/) ja näyttäisi olevan käynnissä hanke ikämiesten hyväksi (https://www.miinasillanpaa.fi/hankkeet/voimaa-ikamiesten-arkeen/), mutta en äkkiseltään löydä vastaavaa hanketta, jossa pyrittäisiin ehkäisemään nuorempien miesten yksinäisyyttä.
Tästä voisi joku järjestö ottaa koppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Mistä tiedät että parisuhteessa voisit sitten elää täysipainoista elämää, jos et koskaan ole parisuhteessa ollut?
Tämä on hyvä kysymys. Ehkä olen väärässä. Ehkä ongelma on vain pääni sisällä.
Mietin asiaa niin, että parisuhde on osa jotain ihmiselämän olennaista kokemusta. Se on ainakin iskostettu sisällemme asiana, joka pitää kokea ja jota kannattaa tavoitella. Ja vaikka ymmärrän, että se ei aina ole täysipainoisen elämän tae niin koen kuitenkin, että se olisi jotain minkä haluaisin kokea ja vasta sitten tehdä päätöksen suuntaan tai toiseen.
Voi myös olla, että koen nykyisen elämäni epätyydyttäväksi vain, koska olen nostanut parisuhteen jonkinlaiselle jalustalle ja se estää mua elämästä elämääni täysillä. Ehkä. Mutta sitä en voi tietää ennen kuin olen kokenut elämää parisuhteessa ja ilman.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Mitä vaihtoehtoja sinulla sitten on?
Niin, en tiedä. Kai vaihtoehtoni ovat käydä suremisprosessi läpi ja yrittää löytää nykyisestä elämästäni se elämisen arvoinen osa ja pyrkiä parantamaan sitä. Tai sitten voin jatkaa yrittämistä löytääkseni sen kumppanin. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme gloriaa viritellään parisuhteeseen. Ei se elämää paremmaksi tee ( paitsi ehkä taloudellisesti).
Kukaan ei sano, että parisuhde olisi paratiisi tai ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Jotain tavoittelemisen arvoista ja enemmän hyvää kuin huonoa sisältävää se kuitenkin yleensä on, koska suurin osa ihmisistä sitä tavoittelee ja sen puutetta suree. Mielestäni ihminen on tehty olemaan toisen lähellä ja näin sanovat tutkimuksetkin. Yksinäisyys ja eristäytyminen muista ei ole juuri kenellekään hyväksi ja läheisyydenkaipuu on meihin niin sisäänrakennettu, että se ei katoa vaikka haluaisi.
ap
Itse olen vähän samanlaisessa tilanteessa kuin sinä. Olen kyllä käynyt terapiassa, mutta ainoa asia mihin se auttoi oli lompakkoni keventämiseen.
On muuten aika naurattavaa kuinka tässäkin ketjussa ihmiset heti hyökkäävät kimppuusi. Nämä ovat ilmeisesti niitä kuuluisia tasapainoisia ihmisiä, ketkä saavat parisuhteen.
Ei mua haittaa, jos ajatukseni ja sanani kyseenalaistetaan tai niihin puututaan. Se on keskustelua. Ymmärrän, että ihmiset tulevat tällaisiin aiheisiin oman kokemuspohjansa kautta ja se vaikuttaa mielipiteisiin. Niin minulla kuin muilla. Ja se on ihan ok.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Mitä vaihtoehtoja sinulla sitten on?
Niin, en tiedä. Kai vaihtoehtoni ovat käydä suremisprosessi läpi ja yrittää löytää nykyisestä elämästäni se elämisen arvoinen osa ja pyrkiä parantamaan sitä. Tai sitten voin jatkaa yrittämistä löytääkseni sen kumppanin. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
ap
Mitä jos kokeilisit ajatusleikkinä sitä, että seuraavan vuoden ajan teet kaikkesi löytääksesi kumppanin. Miten elämäsi ja toimintasi muuttuisi? Mitä tekisit heti huomisesta alkaen toisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole pakko kitua. Aina voi tehdä itsarin.
Vierailija kirjoitti:
Ap mieti lapsuuttasi, oliko siinä jotain mikä voi aiheuttaa tuon? Narsistinen vanhempi? Kotikiusaamista? Koulukiusaamista?
Olen parisuhteessa ja on useampi lapsi ja silti olen yksinäinen. Olen kuitenkin tajunnut että yksinäisyys on ”state of mind” eli sisäinen olotila. Mua kaltoinkohdeltiin vanhempieni toimesta ja lapsena jo juurtui syvä yksinäisyyden, ulkopuolisuuden ja juurettomuuden tunne jota ei edes oma perhe poista.
Nykyään tiedostan tän ja lempeästi yritän hyväksyä asian ja korjata pienillä edistysaskelilla tilaani. Mutta siis halusin sanoa tän siksi että vaikka saisit kumppanin/suheen saattaisit SILTI olla yksinäinen.Se yksinäisyyden tila, sisäinen kokemus, sun pitää itse korjata - aina se ei ole täysin mahdollista mutta takaan että sitä pystyy parantamaan.
Mulla ei ole ystäviä, juuri tuon kokemukseni takia, eli olen itse tiedostamatta kieltänyt itseltäni monia asioita. Näitä nyt yritän korjata.
Tsemppiä!
Hankala sanoa missä tai mistä ongelmani johtuvat.
Olen aina ollut vetäytyvä persoona, altis ennemmin luovuttamaan kuin puskemaan läpi kovan seinän. Siksi olen jäänyt pois porukoista ja joskus tämä on aiheuttanut kohdallani syrjintää ja kiusaamista. En silti koe, että nuo ovat ne syyt miksi olen missä olen. Ennemminkin olen kyllä nähnyt ne paikat ja tilanteet, jossa olisi pitänyt toimia ja uskaltaa, mutta olen aina siirtänyt asioita ja luottanut, että kyllä ne lopulta tapahtuvat. Ehkä jopa itsekseen. Tämä on aloittanut kierteen, jonka seurauksena en ole ottanut itseäni niskasta kiinni vaan vetäytynyt yhä enemmän omaan kuoreeni.
En ole koskaan karsastanut yksinäisyyttä. Elämäni olisi hirveää, jos näin kokisin. En silti vastusta muita ihmisiä tai työnnä heitä pois. Nautin suunnattomasti oikeiden ihmisten seurasta ja ne hetket, kun olen kokenut oikean yhteyden toiseen ihmiseen ovat olleet elämäni parhaita.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Kunhan vaan ymmärtää senkin,ettei pelkkä parisuhde välttämättä tee elämästä täysipainoista.Parisuhteissa on aivan omat ongelmansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Mitä vaihtoehtoja sinulla sitten on?
Niin, en tiedä. Kai vaihtoehtoni ovat käydä suremisprosessi läpi ja yrittää löytää nykyisestä elämästäni se elämisen arvoinen osa ja pyrkiä parantamaan sitä. Tai sitten voin jatkaa yrittämistä löytääkseni sen kumppanin. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
ap
Mitä jos kokeilisit ajatusleikkinä sitä, että seuraavan vuoden ajan teet kaikkesi löytääksesi kumppanin. Miten elämäsi ja toimintasi muuttuisi? Mitä tekisit heti huomisesta alkaen toisin?
Ensimmäinen toimeni olisi ajatusmaailman muutos. Lopettaisin liian itseanalyysin ja aloittaisin heittäytymisen välittämättä mitä muut ajattelevat tai mitä tämän heittäytymisen seurauksena tapahtuu. Sen mukana katsoisin mitä voisin tehdä enkä miten voisin välttyä tekemästä. Ottaisin tavoitteen ja alkaisin tekemään. Se loisi sen selkärangan, jonka varaan voisin nojata, kun tuntisin itseni voimattomaksi.
Oikeastihan en käytännössä tiedä miten kumppani parhaiten löydetään, mutta sen tiedän, että ei hän löydy, jos jatkan nykylinjalla.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Mitä vaihtoehtoja sinulla sitten on?
Niin, en tiedä. Kai vaihtoehtoni ovat käydä suremisprosessi läpi ja yrittää löytää nykyisestä elämästäni se elämisen arvoinen osa ja pyrkiä parantamaan sitä. Tai sitten voin jatkaa yrittämistä löytääkseni sen kumppanin. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
ap
Mitä jos kokeilisit ajatusleikkinä sitä, että seuraavan vuoden ajan teet kaikkesi löytääksesi kumppanin. Miten elämäsi ja toimintasi muuttuisi? Mitä tekisit heti huomisesta alkaen toisin?
Ensimmäinen toimeni olisi ajatusmaailman muutos. Lopettaisin liian itseanalyysin ja aloittaisin heittäytymisen välittämättä mitä muut ajattelevat tai mitä tämän heittäytymisen seurauksena tapahtuu. Sen mukana katsoisin mitä voisin tehdä enkä miten voisin välttyä tekemästä. Ottaisin tavoitteen ja alkaisin tekemään. Se loisi sen selkärangan, jonka varaan voisin nojata, kun tuntisin itseni voimattomaksi.
Oikeastihan en käytännössä tiedä miten kumppani parhaiten löydetään, mutta sen tiedän, että ei hän löydy, jos jatkan nykylinjalla.
ap
Mitä hävittävää sinulla on siinä, että heittäydyt? Toimit huomenna ihan toisin kuin viimeisten parinkymmenen vuoden ajan viikonloppuina? Et edes avaa kännykkää tai läppäriä, lähdet aamiaisen jälkeen jonnekin seikkailulle; kaupungille, kansallispuistoon, luontopolulle, R&A festareille katsomaan jonkun leffan (jos asut Helsingissä), bongaat menovinkeistä jotain muuta... ihan mitä vaan, mikä poikkeaa siitä, että vietät aikasi keskustelupalstoilla.
Nähdään seuraavan kerran täällä maanantaina! Tule kertomaan, miten viikonloppu sujui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska tuo vellominen estää hyvän elämän. Mitä nopeammin tosiasiat hyväksyy, sen nopeammin pääsee rakentamaan itselleen mielekästä ja hyvää elämää. Varmaan kannattaa mennä terapiaan käsittelemään asiaa ammattilaisen kanssa eikä rasittaa jatkuvalla ulinalla kanssaihmisiäön.
No, tässä onkin se toinen ongelma. Entä jos koen, että mielekästä elämää ei voi olla ikuisessa yksinäisyydessä? Näin tuntee suurin osa ihmisistä. Onko se väärin? Miksi ei ymmärretä, että me ihmiset olemme yksilöitä, erilaisia? Me kaikki emme pysty samaan, emmekä elämään täysipainoista elämää yksin vaikka kuinka yrittäisimme.
ap
Mitä vaihtoehtoja sinulla sitten on?
Niin, en tiedä. Kai vaihtoehtoni ovat käydä suremisprosessi läpi ja yrittää löytää nykyisestä elämästäni se elämisen arvoinen osa ja pyrkiä parantamaan sitä. Tai sitten voin jatkaa yrittämistä löytääkseni sen kumppanin. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa.
ap
Mitä jos kokeilisit ajatusleikkinä sitä, että seuraavan vuoden ajan teet kaikkesi löytääksesi kumppanin. Miten elämäsi ja toimintasi muuttuisi? Mitä tekisit heti huomisesta alkaen toisin?
Ensimmäinen toimeni olisi ajatusmaailman muutos. Lopettaisin liian itseanalyysin ja aloittaisin heittäytymisen välittämättä mitä muut ajattelevat tai mitä tämän heittäytymisen seurauksena tapahtuu. Sen mukana katsoisin mitä voisin tehdä enkä miten voisin välttyä tekemästä. Ottaisin tavoitteen ja alkaisin tekemään. Se loisi sen selkärangan, jonka varaan voisin nojata, kun tuntisin itseni voimattomaksi.
Oikeastihan en käytännössä tiedä miten kumppani parhaiten löydetään, mutta sen tiedän, että ei hän löydy, jos jatkan nykylinjalla.
ap
Mitä hävittävää sinulla on siinä, että heittäydyt? Toimit huomenna ihan toisin kuin viimeisten parinkymmenen vuoden ajan viikonloppuina? Et edes avaa kännykkää tai läppäriä, lähdet aamiaisen jälkeen jonnekin seikkailulle; kaupungille, kansallispuistoon, luontopolulle, R&A festareille katsomaan jonkun leffan (jos asut Helsingissä), bongaat menovinkeistä jotain muuta... ihan mitä vaan, mikä poikkeaa siitä, että vietät aikasi keskustelupalstoilla.
Nähdään seuraavan kerran täällä maanantaina! Tule kertomaan, miten viikonloppu sujui.
Voi kuule, jos tietäisit millaisia skenaarioita olen pääni sisällä kehitellyt tapahtuvaksi, jos heittäydyn täysillä. En usko, että ne toteutuisivat ja ne kerrat, kun olen esimerkiksi viime aikoina käynyt vaikka treffeillä todistavat, että kuvitelma on tässä asiassa totuutta pahempi. Silti epäilen ja haen tekosyytä tehdä jotain muuta. Se on jo osa sisintäni. Siksi on hankala oppia toimimaan toisin. Aloittaa eläminen pakoilun sijaan.
Ja haluan myös sanoa, että kyllä mä elän elämää. Käyn tapahtumissa, näen kavereita ja pyrin poistumaan asunnostani usein. Se on sitten eri asia ovatko nämä sellaisia tekoja, jotka edistävät pariutumista.
ap
Kärsi kärsi kirkkaamman kruunun saat! 😄
Jaxuhalit vain.