Lue keskustelun säännöt.
Saako puolisolle kertoa ystävän henkilökohtaisia asioita?
Olin kertonut ystävälleni eräästä kurjasta tilanteesta elämässäni (kyse ei ollut mistään todella vakavasta asiasta, tyyliin jonkun kuolema/sairastuminen, mutta ikävä ihmissuhdeasia kuitenkin). En ollut erikseen sanonut, että tästä ei sitten saa puhua kenenkään kanssa ja jotenkin automaattisesti oletin, että ei ystäväni tästä kenellekään puhuisi. Muutamaa päivää myöhemmin törmäsin yllättävässä tilanteessa ystäväni puolisoon ja ystäväni puoliso tuli kyselemään tuosta kurjasta tilanteesta elämässäni. Yritin vain sopertaa jotain ympäripyöreää ja vaihtaa nopeasti aihetta. Minulle tuli tuosta tosi paha olo. Tuntui, kuin olisin ollut toisen edessä henkisesti aivan alasti ja häpesin ihan valtavasti, että toinen ihminen tuli kyselemään tilanteestani (en edes tiennyt, että hän tiesi elämäntilanteestani). Jäin myös miettimään, oliko ystäväni puoliso kertonut tilanteestani vielä eteenpäin ja spekuloinut sitä mahdollisesti omien ystäviensä kanssa. En tunne ystäväni puolisoa erityisen hyvin, olemme tavanneet hänen kanssaan muutamia kertoja eli emme ole mitenkään läheisiä. Minulle jäi kurja olo ja koen, että ystävä petti luottamukseni kertomalla tuon henkilökohtaisen asiani puolisolleen. Onko ihmisillä yleensä tapana kertoa puolisoilleen ystäviensä henk. koht. asiat? Kertovatko vain naiset ystäviensä asioita puolisoilleen vai tekevätkö miehetkin niin? Onko mielestäsi ok jakaa ystävän elämässä tapahtuvia asioita puolisolle?
ap
Kommentit (675)
Lopetin ex-ystävälleni asioitteni kertomisen, kun sain hänen puolihuolimattomista puheista tietää hänen kertoneen asiani miehelleen ja lapsilleen (!). Hän on nykyisin kaveri, ei ystävä. Minusta ystävä on ihminen, johon pitää voida luottaa ilman varmisteluita:"Ethän sit kerro kenellekään?"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset kertovat kavereilleen hiivoistaan, sukupuolitaudeistaan tai millaista seksiä oli jonkun kanssa??
Eikö teillä ole mitään filtteriä?
Miksi ketään kiinnostaisi sinun hiivasi?
No ihan sen takia, kun tuollaiset asiat voi kertoa läheiselle ystävälle puolin ja toisin. Onneksi on tuollainen ystävä, jonka kanssa on samalla aaltopituudella Ja mitään asioita ei kerrota edelleen puolisoille.
Jos haluan, että ei kenellekään kerrota, huomautan siitä erikseen. Muuten oletan, että mies on jakelussa mukana.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluan, että ei kenellekään kerrota, huomautan siitä erikseen. Muuten oletan, että mies on jakelussa mukana.
Miksi noin oletat? En minä ainakaan toisten juttuja kerro eteenpäin vaikka mitään ei huomauteta erikseen, koska se on ihan itsestäänselvyys ettei kerrota. Jokainen kertokoon itse, jos niin haluaa.
Olenpa yllättynyt millaisia juorukelloja parisuhteessa olevat ovat. Oliko teillä sinkkunakin tapana kertoilla kavereiden asioista eteenpäin vai miten te nyt yhtkäkkiä puolisolle alatte kertoa kaverin asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni omalle puolisolle saa kertoa JOS politiikka on että puoliso vaikenee niistä kuin muuri. Mielestäni suhteessa jaetaan elämä sellaisena kuin se on. Oletan varatuista että he kertoo miehelleen samat kuin mitä minä kerron hänelle, ja oletan että luotettava ystävä on sellainen jolla järkevä mies joka ei juorua eteenpäin kuin ämmä. Mielestäni näin se ideaalisti menee.
Mikä ihme teitä sopertelijoita oikein vaivaa? Itsehän olen sen verran tyly että paukautan aina takaisin. Yksikin tällainen tilanteestani kaikkitietävä jonka kanssa en ollut edes asioitani puhunut sanoin vain että mites sinä muuten tiedät tästä. Meni hiljaiseksi ja nolostui tajuttuaan, että jäi sekä kiinni juoruluista että kyseli asioita jotka hänelle eivät kuulu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollu kohta 30 v onnellisesti naimisissa, enkä koskaan ole tuntenut tarvetta keskustella mieheni kanssa ystävieni parisuhdeasioista...tietenkin olen kertonut jos joku on eronnut tms, mutta ei mitään tarkempia.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut puolisot ovat vaan toisiinsa niin lapsellisen kiinnikasvaneita, että joka ikinen asia pitää jakaa. ”Meillä ei ole salaisuuksia”. Kyllä luottamukselliset asiat ovat salaisia puolisoltakin.
Mistä ihmeen syystä se onkin aina naiset kun jaarittelevat kaiken miehilleen, ja usein näissä suhteissa se nainen hämmentyy kun mies ei ollutkaan niin avoin takaisin. Tiedän muutaman parin jossa nainen ei tiedä vieläkään mitä selän takana tapahtuu, koska onhan heillä yhteisymmärrys, usko ja vahva luottamus keskenään :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme mieheni kanssa kummatkin anmateissa, joissa on täysi vaitiolovelvollisuus. Luotan mieheni arviontikykyyn täysin. Yhden kerran olen kertonut hänelle asiakkaasta tyyliin "yhden maan johtaja..." (Satoja, ellei tuhansia vaihtoehtoja...) Ja mieheni arvasi heti kenestä oli kysymys. Sen jälkeen en ole puhunut työasioista kotona ;-)
Kannattaa muistaa että puoliso voi eron tullessa kiristää näillä tiedoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Viisaita sanoja. Soisin useamman av-mamman ajattelevan samoin. Ikävä kyllä monille parisuhde tuntuu olevan vain sukupuolten välinen taistelutanner.
Mitä hyvää siinä on, ettei ystäviin voi luottaa? Eikä osata arvostaa ystävyyssuhteita?
Mieheni on samalla paras ystäväni ja kaikkein läheisin ihminen koko maailmassa minulle. Arvostan kyllä muitakin ystävyyssuhteita, mutta eivät he mene mieheni edelle. Ystäville en puhuisi miehen arkaluontoisia asioita, mutta miehelle voin kyllä kertoa koska tiedän ettei hän varmasti juoruile eikä tuomitse. Jos puhumme ystävien arkaluontoisemmista asioista, niin emme puhu missään "juoruilumielessä", vaan käsittelemme asiaa ja pohdimme miten esimerkiksi ystävää voisi tukea tai miten asiaan pitäisi suhtautua.
Justiinsa. Todellakaan en "käsittele" ystävieni asioita mieheni kanssa, sillä vielä ikävämpää kuin miehelle lavertelu on ajatus, että siellä ystävän asioitani ruoditaan ja pohditaan ja käsitellään. Hän ei ole mieheltä neuvoja tai mielipiteitä kysellyt, joten miehen ei pidä hänen asioitaan selän takana pohtia.
Yhteisten ystävien kuulumiset toki kerron, koska he itsekin kertoisivat miehelle. Mutta emme me heidänkään asioitaan keskenämme mälvää, vaan suoraan ystävien itsensä kanssa, jos asiassa on jotain käsiteltävää.
Ja ei mies kyllä jaksaisikaan kuunnella juttuja ihmisistä, joita ei edes tunne tai on kerran pari pikaiseen tavannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Viisaita sanoja. Soisin useamman av-mamman ajattelevan samoin. Ikävä kyllä monille parisuhde tuntuu olevan vain sukupuolten välinen taistelutanner.
Mitä hyvää siinä on, ettei ystäviin voi luottaa? Eikä osata arvostaa ystävyyssuhteita?
Mieheni on samalla paras ystäväni ja kaikkein läheisin ihminen koko maailmassa minulle. Arvostan kyllä muitakin ystävyyssuhteita, mutta eivät he mene mieheni edelle. Ystäville en puhuisi miehen arkaluontoisia asioita, mutta miehelle voin kyllä kertoa koska tiedän ettei hän varmasti juoruile eikä tuomitse. Jos puhumme ystävien arkaluontoisemmista asioista, niin emme puhu missään "juoruilumielessä", vaan käsittelemme asiaa ja pohdimme miten esimerkiksi ystävää voisi tukea tai miten asiaan pitäisi suhtautua.
Justiinsa. Todellakaan en "käsittele" ystävieni asioita mieheni kanssa, sillä vielä ikävämpää kuin miehelle lavertelu on ajatus, että siellä ystävän asioitani ruoditaan ja pohditaan ja käsitellään. Hän ei ole mieheltä neuvoja tai mielipiteitä kysellyt, joten miehen ei pidä hänen asioitaan selän takana pohtia.
Yhteisten ystävien kuulumiset toki kerron, koska he itsekin kertoisivat miehelle. Mutta emme me heidänkään asioitaan keskenämme mälvää, vaan suoraan ystävien itsensä kanssa, jos asiassa on jotain käsiteltävää.
Ja ei mies kyllä jaksaisikaan kuunnella juttuja ihmisistä, joita ei edes tunne tai on kerran pari pikaiseen tavannut.
Olet oikeasti hyvä ystävä. Katkaisin välit ystävään, kun sain tietää hänen juurikin kertoneen ja puineen miehensä kanssa minulle erittäin vaikeaa asiaa. Ajatus siitä, miten tämä minulle ventovieras ihminen on jaakannut asiaa oli liian satuttava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävällinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopetin yhdelle (ex)ystävälle uskoutumisen heti, kun huomasin, että hän juoruaa kaiken miehelleen. Ei ole ystävän toimintaa sellainen.
Minä kerron avoimesti miehelleni aivan kaiken, siis aivan kaiken, mikä on kertomisen arvoista. Ystävänikin sen tietävät, tosin tuntevat mieheni niin hyvin, että tietävät , ettei hän puhu mitään eteenpäin. Ja jos eivät halua mieheni tietävän, niin ei tarvitse minullekaan kertoa. Sääntöni on se, että kukaan (EI KUKAAN) lapsia lukuunottamatta mene minun mieheni edelle. Jos joku "ystävä" sellaista vaatii, saa samantien kenkää. Kumppani on elinikäinen ja se, jonka kanssa saman katon alla asut ja kaiken niin hyvässä kuin pahassa jaat, joten 100 % lojaalius kuuluu vain hänelle. Minä määrittelen sen, mitä mieheni kanssa puhun, eivät muut. Eipä ihme, että avioliitot eivät kestä, kun ei osata nostaa elämän tärkeintä ihmistä eli kumppania (olipa se mies tahi nainen) hänelle kuuluvaan arvoonsa.
Viisaita sanoja. Soisin useamman av-mamman ajattelevan samoin. Ikävä kyllä monille parisuhde tuntuu olevan vain sukupuolten välinen taistelutanner.
Mitä hyvää siinä on, ettei ystäviin voi luottaa? Eikä osata arvostaa ystävyyssuhteita?
Mieheni on samalla paras ystäväni ja kaikkein läheisin ihminen koko maailmassa minulle. Arvostan kyllä muitakin ystävyyssuhteita, mutta eivät he mene mieheni edelle. Ystäville en puhuisi miehen arkaluontoisia asioita, mutta miehelle voin kyllä kertoa koska tiedän ettei hän varmasti juoruile eikä tuomitse. Jos puhumme ystävien arkaluontoisemmista asioista, niin emme puhu missään "juoruilumielessä", vaan käsittelemme asiaa ja pohdimme miten esimerkiksi ystävää voisi tukea tai miten asiaan pitäisi suhtautua.
Justiinsa. Todellakaan en "käsittele" ystävieni asioita mieheni kanssa, sillä vielä ikävämpää kuin miehelle lavertelu on ajatus, että siellä ystävän asioitani ruoditaan ja pohditaan ja käsitellään. Hän ei ole mieheltä neuvoja tai mielipiteitä kysellyt, joten miehen ei pidä hänen asioitaan selän takana pohtia.
Yhteisten ystävien kuulumiset toki kerron, koska he itsekin kertoisivat miehelle. Mutta emme me heidänkään asioitaan keskenämme mälvää, vaan suoraan ystävien itsensä kanssa, jos asiassa on jotain käsiteltävää.
Ja ei mies kyllä jaksaisikaan kuunnella juttuja ihmisistä, joita ei edes tunne tai on kerran pari pikaiseen tavannut.
Amen. Ja ilmeisesti sitten tuolla naisella on tuomitsevia ja juoruilevia ystäviä, kun miehen asioita ei voi heille kertoa. Koska miksi ei hän voisi muuten ystäviensä kanssa pohdiskella, miten miestä tukea ja miten miehen asioihinsa tulisi suhtautua!
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni omalle puolisolle saa kertoa JOS politiikka on että puoliso vaikenee niistä kuin muuri. Mielestäni suhteessa jaetaan elämä sellaisena kuin se on. Oletan varatuista että he kertoo miehelleen samat kuin mitä minä kerron hänelle, ja oletan että luotettava ystävä on sellainen jolla järkevä mies joka ei juorua eteenpäin kuin ämmä. Mielestäni näin se ideaalisti menee.
Jos ystäväsi on kertonut luottamuksellisen asian vain sinulle, puolisosi ei kuulu tietää sitä. Luottamuksen pettämistä on turha perustella sillä, ettei puolisosi puhu eteenpäin. Miten juoruämmät ei erota itseään puolisostaa vaan luulevat olevansa sama ihminen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni omalle puolisolle saa kertoa JOS politiikka on että puoliso vaikenee niistä kuin muuri. Mielestäni suhteessa jaetaan elämä sellaisena kuin se on. Oletan varatuista että he kertoo miehelleen samat kuin mitä minä kerron hänelle, ja oletan että luotettava ystävä on sellainen jolla järkevä mies joka ei juorua eteenpäin kuin ämmä. Mielestäni näin se ideaalisti menee.
Jos ystäväsi on kertonut luottamuksellisen asian vain sinulle, puolisosi ei kuulu tietää sitä. Luottamuksen pettämistä on turha perustella sillä, ettei puolisosi puhu eteenpäin. Miten juoruämmät ei erota itseään puolisostaa vaan luulevat olevansa sama ihminen?
Sellainen mies, jota kiinnostaa vaimon tuntemattomien ystävien asiat on jo lähtökohtaisesti ämmä.
Joo joo. Mieheni tietää miten hulluja ystäväni ovat. Kaikissahan on näitä puolia. Yhdessä heille nauretaan. Samoin kuin miehen ystäville. Ystävät luultavasti tekee ihan samaa.
Vierailija kirjoitti:
Joo joo. Mieheni tietää miten hulluja ystäväni ovat. Kaikissahan on näitä puolia. Yhdessä heille nauretaan. Samoin kuin miehen ystäville. Ystävät luultavasti tekee ihan samaa.
No ei todellakaan tee. Kuulosta aika paskalta ystävältä sitten.
Ei tietenkään. Ellet etukäteen pyydä ja saa lupaa.
Kun kertoo itsestään arkaluontoisia asioita, kannattaa muistaa että kaikilla on aina se "yksi luotettava läheinen", jolle voi "luottamuksellisesti" kertoa eteenpäin. Niin se luotettavien läheisten ketju jatkuu kun kaveri kertoo miehelleen, joka kertoo veljelleen, joka kertoo parhaalle ystävälleen, joka kertoo äidilleen jne.