Miksi uusperheessäsi ei ole tilaa "vanhoille" lapsille?

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 20:39"]Koska ne muistuttaa siitä pieleen menneestä suhteesta.
[/quote] mistä pieleen menneestä suhteesta? Siitä sun miehen ja sen exänkö? Mitä sen suhteen pitää sua enää kaivella? Ettei vaan syy ole mustasukkaisuus. Ja kaiken huipuksi vihaat heidän viattomia lapsia oman epävarmuutesi takia! Sitähän mustasukkaisuus nimenomaan on. Oikeasti suosittelen, hanki ammattiapua. Tolla ajatusmaailmalla ei kestä tuokaan liitto. Plus että olet ihan itse haavoittanut viattomia lapsia. Ajattelepa että joku ulkopuolinen tekisi sun lapsista siipirikkoja. Ihan niinkuin itse teet miehesi lapsista. Turha väistellä omaa vastuuta.

Näiden sotkuisten uusperhekuvioiden valossa kehottaisin kaikkia miettimään aina useampaan otteeseen sitä lasten hankintaa. Ei lapsia heti ensimmäisenä asiana suhteeseen, vaan vasta, kun ollaan oltu yhdessä jo pidempään, niin ehkä pari pysyy todennäköisimmin sen lapsenkin tultua tiukemmin yhdessä. Eroihin suhtaudutaan mun mielestä liian kevyesti nykypäivänä, en sano, etteikö huonosta suhteesta saisi lähteä, mutta lapsien takia kannattaa aina yrittää vielä kerran. Kyllä se turvallinen ydinperhe on aina lopulta lapselle paras vaihtoehto, lapsi ei pysy mukana vanhempien uusissa parisuhdekuvioissa ja voi tuntea olonsa turvattomaksi, kun idylli ympäriltä on hajonnut. Perheväkivaltatapauksissa ei nyt tietenkään pidä jaksaa "vielä muutamaa lyöntiä"... 

Sanon tämän ihan siksi, että tuttavapiirissäni pariskuntia, jotka ovat lyöneet kiireellä hynttyyt yhteen ja alkaneet odottaa lasta, mutta koko homma on kaatunut jo odotusaikana, kun se ensi-ihastuminen on alkanut haihtumaan. Sitten lapsia riepotellaan näissä uusperhejärjestelyissä, ja yleensä se kyllä menee niin, että aina ne "vanhat" lapset ovat surkeassa asemassa "uusiin" verrattuna. En ymmärrä en, miten omasta lapsesta yhtäkkiä voi tulla pakollinen rasite, joka tyrkätään mielummin aina toiselle vanhemmalle lomien yms. aikaan. :( Kuinka rikkinäisiä aikuisia heistä kasvaakaan, jos lapsuus on yhtä riepottelua, turvattomuutta ja rakkauden puutetta.

Meillä asuu kaks mun lasta, "uusi" mies ja yksi yhteinen lapsi. Kaikki kolme lasta ovat tasa-arvoisia, ulkopuolisen silmin saattaa näyttää muulta, kosla kaikki ovat niin eri kehitysvaiheissa nyt että väkisinkin jotakuta joutuu komentamaan enemmän kuin toista ja koska lapset ovat erilaisia luonteeltaan, myös "rangaistukset" ovat erilaisia. Mutta jokaiselle lapselle hänen itsensä parhaaksi. Kaikki saavat positiivista huomiota, kaikilla on oma huone. 

Nää mun kaks käyvät isällään joka toinen vkl, siellä on isällä uusi nainen, joka on ainakin tyttärelle tärkeämpi ja läheisempi kuin isä ja toivon todella että hän pysyy lasten elämässä. 

Sitten on vielä miehen kaksi teini-ikäistä, jotka käyvät kun käyvät, vanhempi asuu jo omillaan. Ovat aina tervetulleita ja tietävät sen itsekin. Heille ei valitettavasti omia huoneita täällä ole, mutta kyllä tasan varmasti hyvä nukkumapaikka järjestyy jos yöksi tulevat. Se on vain valitettavan harvinaista että yötä olisivat. Miehen ex on sanonut minulle suoraan, että on onnellinen siitä että olen näiden lasten elämässä mukana. 

Harvinaista? Ehkä, mutta näin meillä. 

Entiset liitot ovat mennyttä elämää, mutta ei ne lapset siitä mihinkään katoa, eikä heidän pidäkään kadota. Eikä varsinkaan rakkaus lapsia kohtaan. Voi olla myös rikkaus lapselle, että on useita turvallisia aikuisia elämässä, kunhan vain aikuiset tajuavat olla aikuisia.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 20:24"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 00:42"]

[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:12"]Luon vain alkupään tarinoita. Karmeita! Halusin vain tulla sanomaan, ett minun lähipiirissäni ei ole tuollaista. Kyllä kaikilla on omat huoneet. Minunkin lapseni sanovat, että erosta oli se hyvä puoli, että nykyään pääsee kaksi lomamatkaa ulkomaille, kaksi laskettelureissua, saa kahdet joululahjat.  [/quote] Tätä en ymmärrä. Minkä helvetin takia eroperheiden lasten pitäisi päästä tuplasti enemmän ulkomaille? Sekä sitten on reilua niitä "uusia" lapsia kohtaan? He pääsevät sitten normaalia harvemmin lomille, koska ei ole varaa koko ajan rampata ulkomailla kaiken maailman äpärien kanssa. Vihaan mieheni lapsia ja koko uusperhetouhua. Lasken vuosia siihen, että ovat niin vanhoja, etteivät enää käy yökylässä. IKINÄ en aio erota tai pistää omia lapsiani tuollaiseen tilanteeseen, sillä Se on aivan kamalaa kaikille, sekä vanhemmille että erityisesti niille lapsille. Raukat ramppaavat kahden "kodin" väliä, vaikka kumpaankaan heitä ei haluta. Pilaavat meidän perheen arjen ja heidän äitinsä sysää heitä hoitoon milloin minnekin, jotta pääsee itse baariin iskemään uutta isäpuolta. Tässä ei ole mitään muuta hyvää kuin Se, että teen KAIKEN VOITAVANI, että omat lapseni eivät ikinä joudu tuollaiseen tilanteeseen.

[/quote]

Mutta sinähän olet juuri itse luonut tämän haukkumasi uusperheen ja vieläpä vihaat sitä. Miksi ihmeessä olet ottanut miehen, jola on lapsia ja joita vihaat? Miksi ihmeessä olet halunnut tehdä tähän soppaan omia lapsia? Miksi ihmeessä kvuittelet, että sama mies, joka katselee päältä, miten lapsiaan kohdellaan, ei jonakin päivänä antaisi myös sinun lapsiasi kohdeltavan aivan samalla tavalla?

Uusperheen tilanteesta on aina vastuussa sen uusperheen vanhemmat. Teidän uusperheenne tilanteesta vastaa sinä ja mies. Kun kerrot vihaavasi miehen lapsia, osallistut näiden lasten kaltoinkohteluun, ja kun päätit vieläpä hankkia niitä omia lapsia, olet kaulaasi myöten tuossa sopassa. Lasten pahoinvointi kyllä kostautuu ja silloin syytetään äitiä ja äiti syyttää isää, mutta totuus on, että se yksikin välittävä, empaattinen ja aidosti huolestunut aikunen olisi voinut nämä lapset pelastaa. Kun seuraa vierestä lasten pompottelua ja vihaa heitä palavasti, on takuulla aivan yhtä syyllinen kuin ne omat vanhemmat. Miksi et vihellä peliä poikki? Tai oikeammin, miksi et viheltänyt peliä poikki paljon ennen niitä omia lapsiasi?
[/quote]

Laitoin lusikkani soppaan, koska rakastuin tähän mieheen. Aluksi miehen lapset eivät olleet mikään ongelma, mutta tilanne muuttui muutama vuosi myöhemmin (näin jälkikäteen ajatellen ehkä samoihin aikoihin kuin oman perheen perustaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi). Tämä johtui varmaan mustasukkaisuudesta. Olen kateellinen ja mustasukkainen siitä, että kaikki Se on koettu jo jonkun muun kanssa (vaikka sitä ei kauaa kestänytkään). Myös miehen eksä on jollain tasolla aina "mukana kuvioissa" lasten takia/välityksellä.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 00:07"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 20:24"][quote author="Vierailija" time="10.11.2014 klo 00:42"]

[quote author="Vierailija" time="09.11.2014 klo 15:12"]Luon vain alkupään tarinoita. Karmeita! Halusin vain tulla sanomaan, ett minun lähipiirissäni ei ole tuollaista. Kyllä kaikilla on omat huoneet. Minunkin lapseni sanovat, että erosta oli se hyvä puoli, että nykyään pääsee kaksi lomamatkaa ulkomaille, kaksi laskettelureissua, saa kahdet joululahjat.  [/quote] Tätä en ymmärrä. Minkä helvetin takia eroperheiden lasten pitäisi päästä tuplasti enemmän ulkomaille? Sekä sitten on reilua niitä "uusia" lapsia kohtaan? He pääsevät sitten normaalia harvemmin lomille, koska ei ole varaa koko ajan rampata ulkomailla kaiken maailman äpärien kanssa. Vihaan mieheni lapsia ja koko uusperhetouhua. Lasken vuosia siihen, että ovat niin vanhoja, etteivät enää käy yökylässä. IKINÄ en aio erota tai pistää omia lapsiani tuollaiseen tilanteeseen, sillä Se on aivan kamalaa kaikille, sekä vanhemmille että erityisesti niille lapsille. Raukat ramppaavat kahden "kodin" väliä, vaikka kumpaankaan heitä ei haluta. Pilaavat meidän perheen arjen ja heidän äitinsä sysää heitä hoitoon milloin minnekin, jotta pääsee itse baariin iskemään uutta isäpuolta. Tässä ei ole mitään muuta hyvää kuin Se, että teen KAIKEN VOITAVANI, että omat lapseni eivät ikinä joudu tuollaiseen tilanteeseen.

[/quote]

Mutta sinähän olet juuri itse luonut tämän haukkumasi uusperheen ja vieläpä vihaat sitä. Miksi ihmeessä olet ottanut miehen, jola on lapsia ja joita vihaat? Miksi ihmeessä olet halunnut tehdä tähän soppaan omia lapsia? Miksi ihmeessä kvuittelet, että sama mies, joka katselee päältä, miten lapsiaan kohdellaan, ei jonakin päivänä antaisi myös sinun lapsiasi kohdeltavan aivan samalla tavalla?

Uusperheen tilanteesta on aina vastuussa sen uusperheen vanhemmat. Teidän uusperheenne tilanteesta vastaa sinä ja mies. Kun kerrot vihaavasi miehen lapsia, osallistut näiden lasten kaltoinkohteluun, ja kun päätit vieläpä hankkia niitä omia lapsia, olet kaulaasi myöten tuossa sopassa. Lasten pahoinvointi kyllä kostautuu ja silloin syytetään äitiä ja äiti syyttää isää, mutta totuus on, että se yksikin välittävä, empaattinen ja aidosti huolestunut aikunen olisi voinut nämä lapset pelastaa. Kun seuraa vierestä lasten pompottelua ja vihaa heitä palavasti, on takuulla aivan yhtä syyllinen kuin ne omat vanhemmat. Miksi et vihellä peliä poikki? Tai oikeammin, miksi et viheltänyt peliä poikki paljon ennen niitä omia lapsiasi?
[/quote]

Laitoin lusikkani soppaan, koska rakastuin tähän mieheen. Aluksi miehen lapset eivät olleet mikään ongelma, mutta tilanne muuttui muutama vuosi myöhemmin (näin jälkikäteen ajatellen ehkä samoihin aikoihin kuin oman perheen perustaminen alkoi tulla ajankohtaiseksi). Tämä johtui varmaan mustasukkaisuudesta. Olen kateellinen ja mustasukkainen siitä, että kaikki Se on koettu jo jonkun muun kanssa (vaikka sitä ei kauaa kestänytkään). Myös miehen eksä on jollain tasolla aina "mukana kuvioissa" lasten takia/välityksellä.
[/quote]

Ohis mutta tämä mullakin on se ongelma. Mies on jo kokenut kaiken. Lapset eivät ole ongelma, vaan se ex.
Onneksi uskallan puhua näistä tunteista miehelle ja hän ymmärtää. ja hän on ollut todella innoissaan meidän yhteisestä 2vstä. Ensisanat on todistanut, kuvannut ja hehkuttanut niitä. Samoin ensiaskeleet. Varmaan mun takia ehkä vähän esittääkin, mutta kokfmuksella hän osaa hillitä mun pahimpia hysteerioitakin. Mulla on ihana mies. :)
Auttaisi ihan älyttömästi tätä mun mustasukkaisuutta jos saisin tutustua miehen exään, vaan hän ei halua, enkä voi pakottaa. Hällä on vieläkin tunteita miestä kohtaan vIkka hälläkin jo uusi perhe. Toki mua huolettaa sekin että mies voi nähtävästi aina palata tämän naisen luokse. :/

Minun perheessä ei ole tilaa puolison lapsille.
Koska puolisoni luuli että minulle kuuluu huolehtia heistä kun ovat kylässä meillä.
Minun mielestäni on päinvastoin. Isälle kuuluu hoitaa kaikki lasten tarpeet. Minä en ole mikään palvelija heille.
Miksi tekisin tilaa heille. Olenko velvollinen?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:47"]

Minäkin olen "vanha" lapsi, asuin 50/50 vanhempien luona päiväkoti-ikäisestä lähtien. Kun sitten vanhempien ympärille alkoi kertyä uuttakin perhettä, jäin aika täydellisesti sivuun. Oli ihmeellinen tunne joskus 20-vuotiaana, kun tajusin uudessa yksiössäni istuessani, että mä taidan olla elämäni ensimmäistä kertaa kotona, en vaan toisten nurkissa tai solukämpän pikkuhuoneessa. Tosin oli se soluhuonekin mulle alusta asti enemmän koti kuin mikään muu ja kämppikset enemmän perheenjäseniä kuin kukaan oli aikaisemmin ollut.

Täytyy myöntää, että tuntuu tosi katkeralta välillä. Uusperhekuvio voi varmasti toimiakin, mutta se vaatii vanhemmilta todella paljon. Näitä itsetunto-ongelmia korjaillaan varmaan vielä pitkään, eroahdistus voi iskeä kaupassakäynnin aikana ja kolme viimeistä vuotta on mennyt työelämän ulkopuolella, vaikka olen maisterisnainen.

[/quote]

Tätä itsekin mietin, että tajuaako nämä uusperhehurmassa elävät vanhemmat, että niistä lapsista kasvaa joskus aikuisia. Tai ei kai näillä hurmaantuneilla ole mitään väliä, vaikka lapset aikuisina vihaavat heitä. Onhan heillä ne oikeat lapset.

Onko kaikki uudet lapset vittupäitä? Hehän katsovat koko ajan kun entiset lapset ovat kuin roskia, jotka halutaan siirtää jonnekin roskikseen, jotta heistä ei tule vaivaa tai rahanmenoa, tai kaikki samaan  huoneeseen jonnekin pieneen huoneeseen? Tässä ketjussa moni kertoi, että vain uusien lasten kanssa lomaillaan ja vain uusien kanssa vietetään perheaikaa kun vanhat on saatu pois jaloista mummolle tai isälle, ja mitään tietoa ei ole, mitä siellä isällä koskaan tehdään.

Pienemmillä lapsilla on huoneet ja pelit ja vanhempien aika, isommilla ei. Voiko tuollaisssa kasvaa normaali empaattinen ihminen?

Mutta taitaa empatia olla aika pystyynkuollut asia muutenkin, menestyjiä noista uusista tulee, tottuvat siihen että heille kuuluu ja heillä on oikeus.

2

Alkoi oksettamaan tätä lukiessa.. mitä pahaa ne lapset ovat tehneet, että heidät voi sysätä sivuun kuin risat rukkaset kun kyhätään ankkurilapsia uuden siipan kanssa.. olette kamalia ihmisiä mm. 21/50.. hyi helkkari, säälittää teidän lapset :/

Naurettavia asenteita varsinkin tuo, että vika olisi entisessä puolisossa tai varsinkaan lapsista. Olette jokainen vitun oksettavia ihmisiä ja arvot mitä opetatte lapsillenne on ihan sontaa. Mikään syy kuin ihmisen itsekeskeisyys ei ole syynä oman lapsen henkiselle hylkäämiselle. Ihan sama mitä paskaa suollatte "entisten, vanhojen" liittojen lapsista tai niiden vanhemmista. Ei mene asiat oikein ja tämäkin sellainen juttu johon olisi helvetinmoista syytä kiinnittää huomiota neuvolassa. Tässäpä onkin loistava alue korkeakouluopintojen tutkimusaiheeksi ja sitä kautta tulee ilmi aivan uudenlaiset heitteillejätöt. Kiitos teille huonot uusperheen vanhemmat, tällä voi moni pieni ja suuri lapsi säästyä valtavilta sydänsuruilta!

Minä myös ns. vanha lapsi, joka ei koskaan saanut nuorempia sisarpuolia mutta jota kyllä kohdeltiin kuin sontakasaa isän uuden vaimon ja tämän lasten ja suvun puolelta. Se jätti jäljet, ja vielä se että olin kiltti teini joka ei juonut, ei polttanut eikä aiheuttanut hankaluuksia, että olisi ollut joku "oikea" syy vihata minua edes. 

Nykyään minulle ollaan käärmeissään siitä, kun en voi antaa vanhojen asioiden olla, eli olen kamalan varautunut ja alakuloinen isän vaimon seurassa. Sekin on perkele väärin, että ei osaa kaiken jälkeen luottaa. 

En voi ymmärtää mitä helvettiä liikkuu teidän äitien päässä jotka kohtelette lapsia noin huonosti mitä täällä tulee ilmi :( Aivan järkyttävää kaltoinkohtelua! Monella vieläpä on useampi lapsi ja ed. lapset on vain olemassa sivussa. Voiko karmeampaa tapaa olla katkera toisen eletystä elämästä? Sydän särkyy ajatellessa, miten lapset jää yksin henkisen kipunsa kanssa ja keskenään selviytymään kun viesti on ettei sua rakasteta ;( Piestä teidät aikuiset pitäisi.

Itselläni on upea puoliso ja lapselleni täysillä iskä vaikkei biologinen olekaan. Alunperinkin oli heti joko KOKO paketti tai sayonara. Meillä on rakkautta joka vaan kasvaa. Lapsikin tietää miten tärkeä hän on ja kun perheenlisäystä tulee, ollaan vaan tiiviimpi yksikkö. Esikoinen on jo nyt innoissaan tulevasta vauvasta. Aion myös opettaa, että lapset pitää yhtä hyvinä ja huonoina aikoina vaikka mitä tulisi matkan varrella vastaan. Te kuvotukset sietäisitte hävetä jotka myönnätte lapsien eriarvoistamisen.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:34"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 20:06"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:55"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 19:36"]Meillä lomat ja matkat tehdään aina tällä meidän pikkuperheellä eli minä, mies ja kaksi yhteistä lasta. Ei meillä ole varaa ja haluakaan ottaa "ipanamatkalle" maleksivaa teiniä mukaan. Tällä kokoonpanolla voidaan olla vaikka pienessä hotellihuoneessa, mutta miehen lapsen, 16v. pojan, takia tarvisi sitten ottaa toinen huone, isompi huoneisto jne. Lapsi käy meillä, koska tapana on. Mies sanoo itse, että tunneside on jäänyt ohueksi, kun on eronnut lapsen äidistä jo raskausaikana ja koko lasta ei ikinä edes halunnut. Nähty silloin tällöin ja kaikki lapsen käytöksestä alkaen on juuri sitä, miksi halusi eksästään erota alunperin. Ts. näkee suoraan äitinsä käytöstavat ja asenteet lapsessa. Sen sijaan taas näiden yhteisten kanssa on elänyt yhdessä, nähnyt syntymät ja on isolla rahalla käyty lapsettomuushoidot. Hänen elämänsä valoja kuulemma, joita ilman ei osaa kuvitella elämää.
[/quote]

Mutta näinhän se on. Monet toisella kierroksella olevat isät ovat toisen kierroksen lapsille huippuisiä ja samaan aikaan ensimmäisen kierroksen lapset ovat heille lähes pelkkää ilmaa tai pakollinen paha. Mistä se johtuu, ensimmäisten äidistä vai mistä?
[/quote]

Ja miten käy toisen kierroksen lapsille,kun aloitetaan kolmas kierros?
[/quote]
Onko sulla vastaus pohdintaa?
[/quote]

Ei, kun olen siinä asemassa, että vanhempani ja heidän puolisonsa ovat mahtavia. :)

Mutta jos pystyy ajatella lapsiaan eriarvoisina, niin tuskin loppuu koskaan.

Tulee todella paha mieli tästä. Toisaalta muista miten meille rakennettiin uusi iso, hieno omakotitalo. Sitä suunniteltiin pitkään. Isä halusi lukiolais-siskolleni (edellisestä liitosta) sellaisen huoneen, että hän viihtyisi pidempiä aikoja kuin vain viikonloppuja ja voisi vaikka muuttaa täysi-ikäisenä kun äidillänsä oli huomattavasti pienempi asunto.

Muista kun isä suunnitteli, että "sen ikäiset haluavat jo omaa rauhaa" ja huone oli siis eri siivessä kuin meidän uusien lasten, mutta lähempänä kyllä vanhempien makkaria kuin meidän huoneet. Sisko kuitenkin koki, että "hänet halutaan syrjään".

Eli muistan mitä isä (ja äitikin) tekivät kaikkensa ettei sitä oloa tulisi, mutta se on vain niin syvällä. Onneksi heidän välit ovat aikuisena <3 kunnossa.

Uusperhekuviot tuntuu niin kamalilta joskus. Meillä on miehen uskottomuuden vuoksi ero ollut tapetilla ja itselläni on selkeä ajatus siitä että en halua uutta elämänkumppania kotiini enkä varsinkaan enempää lapsia. Mulle riittää nämä nykyiset. Olen kuitenkin nuori 35v joten ehkä joku mies jolla olis omat lapset tehtynä ja ero takana vois olla myöhemmin kiva"kaveri".

Miehen suhteen mua sen sijaan pelottaisi. Koska jos ryhtyisi parisuhteeseen tämän lähes 10v nuoremman naisen kanssa niin kyllä se olis varmaan sitten niin että uusi perhe olis niiiin ihana ja oltais niin onnellisia että meidän yhteiset lapset eivät varmaan olis yhtään mitään.

Miten surulliseksi ja vihaseksi tää ketju mut saa! Itselläni on esikoinen aiemmasta liitosta ja kaksi nykyisen miehen kanssa. Asumme viidestään ja olemme perhe. En osaa edes mieltää sanaa uusperhe meihin, sillä olemme niin tiivis paketti. (Johtuen myös ehkä siitä, että mieheni tuli elämäämme jo esikoisen ollessa taapero). Jokainen joka meidät tuntee, tietää että lapsemme ovat kaikki tasa-arvoisessa asemassa keskenään. Ei ole mitään minun ja meidän lapsia, vaan kaikki ovat meidän yhteisiä. Mieheni on mahtava isä jokaiselle muksulle tasapuolisesti. Esikoiseni biologisen isän uusi vaimo on sen sijaan tehnyt hyvin selväksi, että esikoiseni ei kuulu heidän perheeseensä, ja lapsi pääsee käymään heillä hyvin harkitusti ja silloinkin saan yleensä lapseni "äitipuolelta" hirmuiset haukut tekstarilla, miten lapseni on kasvatettu päin peetä ja miteb tulee kestämään kaaauaan ennenkuin lapsi tulee heille uudestaan KYLÄILEMÄÄN. Muutaman vuoden taistelun jälkeen (yritin saada lapsen ja isän tapaamiset kuntoon ja välit hyviksi ja tapaamiset mahdollisimman sujuviksi ja säännöllisiksi) luovutin, tuntui niiiin kertakaikkisen väärälle väkisin koittaa sopia tapaamisia, kun aina oli "jotain sovittuna perheen kesken". Nykyään lapsi tapaa isäänsä enää muutaman kerran vuodessa. Äitipuoltaan ei onneksi edes sen vertaa.

Olen aina ollut varma, että lapsia jos teen niin se tapahtuu ydinperheessä ja siten, että olen tehnyt absoluuttisen parhaani tuon perheen jatkuvuuden varmistamiseksi. Minulla ei ole uusperheistä oikeastaan mitään kokemusta, koska kaikki tuttavani ovat ydinperheiden lapsia tai/ja vanhempia. Silti minulle on ollut itsestäänselvää, että sellaisessa kuviossa on aivan liian monta riskitekijää ja liikkuvaa osaa, jotta se voisi toimia niin hyvin kuin omasta mielestäni lasten kasvuympäristön tulee toimia. En sano, ettei yksikään uusperhe voi toimia, en vain itse todellakaan aio ikinä hankkiutua tilanteeseen, jossa itselläni olisi sellainen tai omat lapseni joutuisivat osaksi uusperhettä. Riskit ovat yksinkertaisesti liian suuret.

Tämä ketju vain vahvisti käsitykseni.

Olemme mieheni kanssa yrittämässä ensimmäistä lastamme. Mutta koska minua aavistuksen verran epäilyttää miehen sitoutuminen minuun ja käsitys sitoutumisesta ylipäätään, aion ehdottaa pariterapiassa käyntiä asian selvittämiseksi ennen kuin peruuttamaton tapahtuu. Tuntuu, että nyt kun vielä on mahdollisuus selvittää asiaa ja "neuvotella" miehen kanssa niin, että hän itsekin mahdollisimman hyvin ymmärtää mihin on ryhtymässä, se kannattaa tehdä. Voin myös jättää lapset tekemättä jos en saavuta miehen kanssa riittävää varmuutta siitä, että hän todella haluaa lapsia ja sitoutuu sekä lapsiin että heidän äitiinsä koko loppuelämäkseen, niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin. Vihaisin itseäni, jos mies yhtäkkiä lähtisikin litomaan, jättäisi minun lapseni kuin nallit kalliolle ja tekisi "uusia", parempia lapsia jonkun sellaisen naisen kanssa, jonka valintaan ja tapaan suhtautua omiin lapsiini minä en voisi mitenkään vaikuttaa.

Yök, mikä oksettava keskustelu. :/

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 17:49"]Itse olen kasvanut tällaisessa perheessä, äitin luona suurimmiltaosin. Kahdella nuorimmalla sisarpuolella oli omat huoneet, me edellisen liiton lapset oltiin 2 tyttöä ja 1 poika samassa huoneessa. Joka toinen viikonloppu isällä, jossa sielläkin siskopuolella oma huone ja meillä kolmella yhteinen. Kaikki lomat oltiin isällä, jolloin äiti, isäpuoli ja heidän lapset olivat ulkomailla tai laskettelemassa, kesällä kun oltiin äidin luona niin silloin isä, äitipuoli ja heidän lapsi oli ulkomailla. Me saatiin riekkua ulkona miten haluttiin kunhan äiti ei kuullut meistä mitään huonoa. Isä ja äitipuoli olivat kivoja, mutta äiti ei antanut meidän muuttaa sinne koska se olisi tullut jänelle liian kalliiksi. Aika paska lapsuus oli.
[/quote]
Mitä sulle nykyään kuuluu? Selviydyitkö voittajana vai verottaako traumat edelleen?

Minäkin olin van häiriötekijä lapsuuteni perheessä. Äidin ja isäpuolen yhteinen lapsi oli numero uno, aina. Sen näki ihan siitä, että minä jouduin aina kulkemaan jossain kirppisvaatteissa kun taas sisarellani oli 3 vaatekaappia. Sisar sai kännykän, minä en. Sain aina riitojen yhteydessä kuulla, että pilaan äitini ja isäpuolen suhteen kun olen niin hankala ja ärsyttävä.

Nykyään välit äitiin ovat aika etäiset. Nähdään yleensä muutama tunti - 2vrk vuoden tai kahden välein. Isäpuolen kanssa ei ole minkäänlaista yhteydenpitoa. Eikä sisarpuolen. Hän asuu nykyään isäpuolen suvun omistamassa asunnossa ja äitini hoitaa hänen lastaan kun hän on töissä tai juhlimassa. Itse olen saanut pärjätä omillani 19-vuotiaasta saakka.

Mulla on aika huono itsetunto. Olen mielestän aikamoisen ruma, hidasälyinen, tyhmä, teen paljon virheitä ja sanon vääriä asioita, olen nolo ja outo..olen kuitenkin ihan tavis, taskusta löytyy lisensiaatin paperit, olen ok työssä. Pysyvää parisuhdettakaan en ole kyennyt muodostamaan, koska olen niin syrjäänvetäytyvä ja negatiivinen ja jään aina roikkumaan sellaisiin teinitason typeriin yksipuolisiin ihastuksiin ja vähäiset suhteeni olen luonut miehiin, jotka eivät välitä musta oikeasti vaan roikuttavat perässään vähän aikaa kunnes kyllästyvät ja jättävät.