Miksi opettajat eivät voisi joukkotyönä tehdä avoimet oppikirjat wikipedia-tyyliin?

Digitaaliset oppimateriaalit ovat nykyään muutakin kuin pelkkää Wikipediatyyppistä tekstiä. Jokaisella kustantajalla taustalla pyörii oppimisalustat tehtävineen, tarkistusjärjestelmineen, vastauksineen jne. Kuka tällaista massiivista alustaa pitäisi yllä ja vielä päivittäisi ja parantelisi ja uudistaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen sekin kysymys, että onko suomalainen malli missä opettajat suunnittelevat itse opetuksensa järkevä ylipäätään? Jos suunnittelu olisi keskitettyä niin säästettäisiin valtavasti kuluja sekä työajassa että koulutuksessa.

Eli opettajilta kaikki vapaus ja luovuus pois ja koulutarkastajat takaisin?

Miksi ei? Säästöt olisivat valtavat ja koulutukseksi opettajille riittäisi lyhyt seminaari.

Tässä ehdotetaan jälleen jonkin sellaisen korjaamista, joka ei ole rikki. Suomalainen koulutus on tunnetusti ollut pitkään korkealaatuista, ja suurimmat syyt tähän ovat opettajan työn arvostus ja vetovoimaisuus. Nämä taas liittyvät mm. opettajan autonomiaan. Koko ajan tehdään päätöksiä, jotka heikentävät opettajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Ulkomailta ja liike-elämästä kopioidaan toimintamalleja, jotka eivät sovi koulumaailmaan. Suomi on pärjännyt hienosti ilman koulutarkastajia ja virallisten tahojen tuottamia ja hyväksymiä materiaaleja. Miten nämä siis parantaisivat oppimistuloksia Suomessa, kun ne eivät ole tehneet sitä muuallakaan?

Miten opettajien autonomiaa edistää se, että oppimateriaalit ovat kustantajien rahantekoautonaatti?

Jos yksityinen sektori tuottaa oppimateriaalit paljon paremmin kuin julkinen, eikö meidän pitäisi harkita koko koululaitoksen yksityistämistä?

Oppimateriaalit eivät ole rahantekoautomaatti. Huonosti tehtyä materiaalia ei osteta, jolloin siitä kertyy kustantamolle tappiota. Nykytilanteessa kustantamot kilpailevat keskenään, minkä ansiosta opettajilla ja kunnilla on mahdollisuus valita useiden eri materiaalien välillä. Laadukkain voittaa.

Kysymyksesi koululaitoksen yksityistämisestä on slippery slope -argumentointia. Nyt jo iso osa julkisen sektorin toiminnoista on ulkoistettu. Kaikki sähköiset järjestelmät on ostettu yrityksiltä. Oppimateriaalit ovat osa sähköisten palveluiden kokonaisuutta. Ei kunnilla ole resursseja tuottaa näitä yhtä laadukkaasti kuin tiettyyn erityisalaan erikoistuneilla yrityksillä. Kuten joku alaa tunteva jo kirjoittikin, kustantamoissa työskentelee oppimateriaalituotannossa koodareita, ääninäyttelijöitä, kustannustoimittajia ja muuta henkilöstöä, jonka palkkaaminen julkiselle sektorille ei olisi kannattavaa.

Olen todella vankasti julkisen sektorin palveluiden yksityistämistä vastaan, mutta silloin, kun jokin käytäntö on muodostunut toimivaksi, ei sitä kannata muuttaa, jos riskinä on nykytilannetta huonompi lopputulos.

Kerropa miksi kustantamoiden rahastus on muka välttämätöntä? Miten se on koululaisen tai kunnan etu, että oppikirjoista suolletaan ulos jatkuvasti uusia painoksia joissa sivunumerot yms. on sekoitettu jotta ne olisivat epäyhteensopivia vanhojen painosten kanssa?

Olen vastannut tähän jo ketjussa. Painoskikkailu koskee vain lukion oppikirjoja. Se, että opiskelijoiden on pitänyt itse ostaa materiaalit, on mahdollistanut kustantajien rahastamisen uusilla painoksilla. Tämä on muuttunut sähköisten materiaalien myötä. Niitä ei voi myydä eteenpäin. Lisäksi toinen aste muuttuu asteittain maksuttomaksi, eli kustantajat ovat jatkossa samassa asemassa toisen asteen ja perusasteen materiaalien suhteen. Kunnat vaihtavat kustantajaa, jos hinta tai tuote ei miellytä.

Läheskään kaikki lukion materiaalit eivät ole sähköisiä. Ja sähköisyyshän on vain vielä pahempi rahastuskuvio. Muutaman euron alempi hinta, mutta ei lainkaan uudelleenkäyttömahdollisuutta eikä mitään konkreettista fyysistä tuotetta.

Kymmenen vuoden päästä materiaalit tulevat olemaan sähköiset joitain harvinaisia kieliä lukuun ottamatta. Nyt painettuja materiaaleja vielä tarjotaan, sillä osa vanhempaa ikäpolvea edustavista opettajista vierastaa sähköisiä materiaaleja. Tilanne muuttuu eläköitymisen myötä.

Digilisensseissä on hyviä ja huonoja puolia verrattuna painettuihin kirjoihin. Niitä ei voi myydä eteenpäin, mutta toisaalta ne ovat ekologisia ja helposti muokattavia. Nyky-yhteiskunnassa on muutenkin aika vähän tarvetta painetulle materiaalille. Koulun pitää olla osa yhteiskuntaa eikä mikään erillinen saareke.

Vierailija kirjoitti:

Digitaaliset oppimateriaalit ovat nykyään muutakin kuin pelkkää Wikipediatyyppistä tekstiä. Jokaisella kustantajalla taustalla pyörii oppimisalustat tehtävineen, tarkistusjärjestelmineen, vastauksineen jne. Kuka tällaista massiivista alustaa pitäisi yllä ja vielä päivittäisi ja parantelisi ja uudistaisi?

Niin, ajatella. Kustantajilla on varaa pitää tällaisia massiivisia alustoja yllä, ja vieläpä jokaisella on omansa.

Pelkästään WSOY myy oppimateriaaleja 200 miljoonalla vuodessa. Onneksi ne eivät ole yhteiskunnan rahoja... eiku.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen sekin kysymys, että onko suomalainen malli missä opettajat suunnittelevat itse opetuksensa järkevä ylipäätään? Jos suunnittelu olisi keskitettyä niin säästettäisiin valtavasti kuluja sekä työajassa että koulutuksessa.

Eli opettajilta kaikki vapaus ja luovuus pois ja koulutarkastajat takaisin?

Miksi ei? Säästöt olisivat valtavat ja koulutukseksi opettajille riittäisi lyhyt seminaari.

Tässä ehdotetaan jälleen jonkin sellaisen korjaamista, joka ei ole rikki. Suomalainen koulutus on tunnetusti ollut pitkään korkealaatuista, ja suurimmat syyt tähän ovat opettajan työn arvostus ja vetovoimaisuus. Nämä taas liittyvät mm. opettajan autonomiaan. Koko ajan tehdään päätöksiä, jotka heikentävät opettajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Ulkomailta ja liike-elämästä kopioidaan toimintamalleja, jotka eivät sovi koulumaailmaan. Suomi on pärjännyt hienosti ilman koulutarkastajia ja virallisten tahojen tuottamia ja hyväksymiä materiaaleja. Miten nämä siis parantaisivat oppimistuloksia Suomessa, kun ne eivät ole tehneet sitä muuallakaan?

Miten opettajien autonomiaa edistää se, että oppimateriaalit ovat kustantajien rahantekoautonaatti?

Jos yksityinen sektori tuottaa oppimateriaalit paljon paremmin kuin julkinen, eikö meidän pitäisi harkita koko koululaitoksen yksityistämistä?

Oppimateriaalit eivät ole rahantekoautomaatti. Huonosti tehtyä materiaalia ei osteta, jolloin siitä kertyy kustantamolle tappiota. Nykytilanteessa kustantamot kilpailevat keskenään, minkä ansiosta opettajilla ja kunnilla on mahdollisuus valita useiden eri materiaalien välillä. Laadukkain voittaa.

Kysymyksesi koululaitoksen yksityistämisestä on slippery slope -argumentointia. Nyt jo iso osa julkisen sektorin toiminnoista on ulkoistettu. Kaikki sähköiset järjestelmät on ostettu yrityksiltä. Oppimateriaalit ovat osa sähköisten palveluiden kokonaisuutta. Ei kunnilla ole resursseja tuottaa näitä yhtä laadukkaasti kuin tiettyyn erityisalaan erikoistuneilla yrityksillä. Kuten joku alaa tunteva jo kirjoittikin, kustantamoissa työskentelee oppimateriaalituotannossa koodareita, ääninäyttelijöitä, kustannustoimittajia ja muuta henkilöstöä, jonka palkkaaminen julkiselle sektorille ei olisi kannattavaa.

Olen todella vankasti julkisen sektorin palveluiden yksityistämistä vastaan, mutta silloin, kun jokin käytäntö on muodostunut toimivaksi, ei sitä kannata muuttaa, jos riskinä on nykytilannetta huonompi lopputulos.

Kerropa miksi kustantamoiden rahastus on muka välttämätöntä? Miten se on koululaisen tai kunnan etu, että oppikirjoista suolletaan ulos jatkuvasti uusia painoksia joissa sivunumerot yms. on sekoitettu jotta ne olisivat epäyhteensopivia vanhojen painosten kanssa?

Olen vastannut tähän jo ketjussa. Painoskikkailu koskee vain lukion oppikirjoja. Se, että opiskelijoiden on pitänyt itse ostaa materiaalit, on mahdollistanut kustantajien rahastamisen uusilla painoksilla. Tämä on muuttunut sähköisten materiaalien myötä. Niitä ei voi myydä eteenpäin. Lisäksi toinen aste muuttuu asteittain maksuttomaksi, eli kustantajat ovat jatkossa samassa asemassa toisen asteen ja perusasteen materiaalien suhteen. Kunnat vaihtavat kustantajaa, jos hinta tai tuote ei miellytä.

Läheskään kaikki lukion materiaalit eivät ole sähköisiä. Ja sähköisyyshän on vain vielä pahempi rahastuskuvio. Muutaman euron alempi hinta, mutta ei lainkaan uudelleenkäyttömahdollisuutta eikä mitään konkreettista fyysistä tuotetta.

Kymmenen vuoden päästä materiaalit tulevat olemaan sähköiset joitain harvinaisia kieliä lukuun ottamatta. Nyt painettuja materiaaleja vielä tarjotaan, sillä osa vanhempaa ikäpolvea edustavista opettajista vierastaa sähköisiä materiaaleja. Tilanne muuttuu eläköitymisen myötä.

Digilisensseissä on hyviä ja huonoja puolia verrattuna painettuihin kirjoihin. Niitä ei voi myydä eteenpäin, mutta toisaalta ne ovat ekologisia ja helposti muokattavia. Nyky-yhteiskunnassa on muutenkin aika vähän tarvetta painetulle materiaalille. Koulun pitää olla osa yhteiskuntaa eikä mikään erillinen saareke.

Digilisenssit ovatkin kustantajille kätevä rahasampo, kun niitä ei voi edes kierrättää fyysisten oppikirjojen lailla.

Edelleenkään en ymmärrä, mitä kamalaa siinä olisi että oppikirjantekijät saisivat palkkansa vaikkapa Opetushallituksen projekteista eivätkä kustantajilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oppikirjojen tekemiseen ei sinänsä tarvita mitään muuta, kuin äidinkielen ja sen aihealueen vankka tietämys, mistä kirjoittaa. Tieto vain tallennetaan tekstiksi ja opettajan tehtävä on sama kuin aina ennenkin: opettaa tieto oppilaille. Kukaan ei estä fysiikan tai biologian asiantuntijoita kirjoittamasta opetushallituksen linjojen mukaisia oppimateriaaleja. Hyvä jakelualusta näille materiaaleille vain puuttuu ja toisekseen jotta sitä voitaisiin käyttää, täytyisi sen päivittyä ajan tasalle aina kun jokin muuttuu ja sen täytyisi sisältää kaikki oppimäärässä määritelty tieto.

Aika itsevarmasti kommentoit asiaa, josta sinulla ei näyttäisi olevan mitään omakohtaista tietoa. Oppikirjoissa on aika paljon muutakin kuin kirjoitettua tekstiä. Teoriatiedon lisäksi oppimateriaali sisältää myös tehtäviä. Tehtävien ja niiden pohjana olevien aineistojen tulee olla monipuolisia. Esimerkiksi videoita hyödynnetään nykyään lähes joka oppitunnilla. Historian tai biologian aiheita on tärkeää havainnollistaa visuaalisella materiaalilla. Sen sijaan, että luetellaan vaikka kasvin osat, ne voi näyttää kuvan tai videon avulla. Lisäksi esimerkiksi kielissä tarvitaan äänitiedostoja kuunteluharjoituksiin.

Olen viisikymppinen ihminen, ja ainakin omassa työssäni on ihan luonnollista, että tekstin rinnalla tuotetaan valokuvia ja videoita. En tiedä miten vanha ihmisen pitää olla, että hän ajattelee tuon olevan mahdotonta. Aikaahan se kyllä vie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen sekin kysymys, että onko suomalainen malli missä opettajat suunnittelevat itse opetuksensa järkevä ylipäätään? Jos suunnittelu olisi keskitettyä niin säästettäisiin valtavasti kuluja sekä työajassa että koulutuksessa.

Eli opettajilta kaikki vapaus ja luovuus pois ja koulutarkastajat takaisin?

Miksi ei? Säästöt olisivat valtavat ja koulutukseksi opettajille riittäisi lyhyt seminaari.

Tässä ehdotetaan jälleen jonkin sellaisen korjaamista, joka ei ole rikki. Suomalainen koulutus on tunnetusti ollut pitkään korkealaatuista, ja suurimmat syyt tähän ovat opettajan työn arvostus ja vetovoimaisuus. Nämä taas liittyvät mm. opettajan autonomiaan. Koko ajan tehdään päätöksiä, jotka heikentävät opettajan mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhönsä. Ulkomailta ja liike-elämästä kopioidaan toimintamalleja, jotka eivät sovi koulumaailmaan. Suomi on pärjännyt hienosti ilman koulutarkastajia ja virallisten tahojen tuottamia ja hyväksymiä materiaaleja. Miten nämä siis parantaisivat oppimistuloksia Suomessa, kun ne eivät ole tehneet sitä muuallakaan?

Miten opettajien autonomiaa edistää se, että oppimateriaalit ovat kustantajien rahantekoautonaatti?

Jos yksityinen sektori tuottaa oppimateriaalit paljon paremmin kuin julkinen, eikö meidän pitäisi harkita koko koululaitoksen yksityistämistä?

Oppimateriaalit eivät ole rahantekoautomaatti. Huonosti tehtyä materiaalia ei osteta, jolloin siitä kertyy kustantamolle tappiota. Nykytilanteessa kustantamot kilpailevat keskenään, minkä ansiosta opettajilla ja kunnilla on mahdollisuus valita useiden eri materiaalien välillä. Laadukkain voittaa.

Kysymyksesi koululaitoksen yksityistämisestä on slippery slope -argumentointia. Nyt jo iso osa julkisen sektorin toiminnoista on ulkoistettu. Kaikki sähköiset järjestelmät on ostettu yrityksiltä. Oppimateriaalit ovat osa sähköisten palveluiden kokonaisuutta. Ei kunnilla ole resursseja tuottaa näitä yhtä laadukkaasti kuin tiettyyn erityisalaan erikoistuneilla yrityksillä. Kuten joku alaa tunteva jo kirjoittikin, kustantamoissa työskentelee oppimateriaalituotannossa koodareita, ääninäyttelijöitä, kustannustoimittajia ja muuta henkilöstöä, jonka palkkaaminen julkiselle sektorille ei olisi kannattavaa.

Olen todella vankasti julkisen sektorin palveluiden yksityistämistä vastaan, mutta silloin, kun jokin käytäntö on muodostunut toimivaksi, ei sitä kannata muuttaa, jos riskinä on nykytilannetta huonompi lopputulos.

Kerropa miksi kustantamoiden rahastus on muka välttämätöntä? Miten se on koululaisen tai kunnan etu, että oppikirjoista suolletaan ulos jatkuvasti uusia painoksia joissa sivunumerot yms. on sekoitettu jotta ne olisivat epäyhteensopivia vanhojen painosten kanssa?

Olen vastannut tähän jo ketjussa. Painoskikkailu koskee vain lukion oppikirjoja. Se, että opiskelijoiden on pitänyt itse ostaa materiaalit, on mahdollistanut kustantajien rahastamisen uusilla painoksilla. Tämä on muuttunut sähköisten materiaalien myötä. Niitä ei voi myydä eteenpäin. Lisäksi toinen aste muuttuu asteittain maksuttomaksi, eli kustantajat ovat jatkossa samassa asemassa toisen asteen ja perusasteen materiaalien suhteen. Kunnat vaihtavat kustantajaa, jos hinta tai tuote ei miellytä.

Läheskään kaikki lukion materiaalit eivät ole sähköisiä. Ja sähköisyyshän on vain vielä pahempi rahastuskuvio. Muutaman euron alempi hinta, mutta ei lainkaan uudelleenkäyttömahdollisuutta eikä mitään konkreettista fyysistä tuotetta.

Kymmenen vuoden päästä materiaalit tulevat olemaan sähköiset joitain harvinaisia kieliä lukuun ottamatta. Nyt painettuja materiaaleja vielä tarjotaan, sillä osa vanhempaa ikäpolvea edustavista opettajista vierastaa sähköisiä materiaaleja. Tilanne muuttuu eläköitymisen myötä.

Digilisensseissä on hyviä ja huonoja puolia verrattuna painettuihin kirjoihin. Niitä ei voi myydä eteenpäin, mutta toisaalta ne ovat ekologisia ja helposti muokattavia. Nyky-yhteiskunnassa on muutenkin aika vähän tarvetta painetulle materiaalille. Koulun pitää olla osa yhteiskuntaa eikä mikään erillinen saareke.

Koulun tehtävä on opettaa oppilaille asioita kustannustehokkaasti. Tekniikka ei saa olla itsetarkoitus.

Tieto on muuttuvaista. Siksi kirjatkin uudistuvat.

Mikseivät paperitehtaan työntekijät ja hoitajat voi mennä ilmaiseksi töihin? Wikipedia-tyyliin.

Vierailija kirjoitti:

Tieto on muuttuvaista. Siksi kirjatkin uudistuvat.

Tiedon muuttuminen esimerkiksi matematiikan alalla edellyttää matematiikan oppikirjojen vaihtuvaa sivunumerointia muutaman vuoden välein. Numerot eivät ole enää entisensä ja kustantamon on seurattava aikaansa.

Vierailija kirjoitti:

Digitaaliset oppimateriaalit ovat nykyään muutakin kuin pelkkää Wikipediatyyppistä tekstiä. Jokaisella kustantajalla taustalla pyörii oppimisalustat tehtävineen, tarkistusjärjestelmineen, vastauksineen jne. Kuka tällaista massiivista alustaa pitäisi yllä ja vielä päivittäisi ja parantelisi ja uudistaisi?

Mistä lähtien tehtäviä ja niiden vastauksia on nimitetty "oppimisalustaksi"? Ja mistä lähtien tehtävien laatiminen on ollut jotain salatiedettä?

Vierailija kirjoitti:

Digitaaliset oppimateriaalit ovat nykyään muutakin kuin pelkkää Wikipediatyyppistä tekstiä. Jokaisella kustantajalla taustalla pyörii oppimisalustat tehtävineen, tarkistusjärjestelmineen, vastauksineen jne. Kuka tällaista massiivista alustaa pitäisi yllä ja vielä päivittäisi ja parantelisi ja uudistaisi?

Eivätkö opettajat edes tee itse kysymyksiä nykyään, vaan kaikki tulee valmiina kustantajalta?

Miten tämä poikkeaa vanhasta ajasta, jolloin kaikki tuli valmiina opetushallitukselta? Siis siitä ajasta jolloin kansankynttilät olivat vain seminaarin käyneitä eivätkä siis maistereita niin kuin nykyään, koska itse ei tarvinnut suunnitella asioita.

Tää olis simppeliä.

Lainmuutos. Opettajat tekee Wikipediaan (tms) oppikirjat

Tuollaista sähköistä materiaalia testattiin jo vuosia sitten, mutta se oli hankalakäyttöinen. Esikoinen sitä testasi lukiossa.

Ne paperisetkin oppikirjat ovat useinmiten opettajien tekemiä. Aikoinaan oma matkin opettajani oli yksi matematiikin kirjan tekijöistä. Samaten lapsellani on ollut opettajansa tekemä kirja.

Teen paljon omia materiaaleja ja tehtäviä. Se, mitä mä saatan suunnitella ja tehdä monta tuntia, saattaa olla opiskelijoiden mielestä ihan plääh, ei oo motia, ei kiinnosta, tehty minuutissa.

En alkaisi tehdä tuollaista koko Suomen oppilaspopulaatiolle, vaikka mulle maksettaisiin miljoona.

Vierailija kirjoitti:

Teen paljon omia materiaaleja ja tehtäviä. Se, mitä mä saatan suunnitella ja tehdä monta tuntia, saattaa olla opiskelijoiden mielestä ihan plääh, ei oo motia, ei kiinnosta, tehty minuutissa.

En alkaisi tehdä tuollaista koko Suomen oppilaspopulaatiolle, vaikka mulle maksettaisiin miljoona.

Varmasti on myös rahanahneita opettajia joille miljoona kelpaa.

Hahhah, aika kova luotto on eräillä opettajien kirjoitustaitoon.

On ihan eri asia tuntea jokin sisältö kuin kirjoittaa siitä hyvin. Luokanopettajilla on kokemukseni mukaan puutteita jopa ihan perusoikeinkirjoituksen kanssa. Periaatteessa oikeinkin kirjoittava saattaa tuottaa kömpelöä kapulakieltä. Oppikirjatekstikin voi olla elävää, kaunista, värikästä kieltä tai sitten jotain aivan muuta.

Kustantantamoissa on töissä kustannustoimittajia, jotka vastaavat esimerkiksi siitä, että teksti on julkaisukelpoista. Ilman toimitusprosessia kirjojen taso olisi hyvin kirjava.

Ei se, että on lukenut yliopistolla matematiikkaa, oikein pätevöitä kirjoittamaan omin avuin kirjoja.

Äikänopena masentaa hieman se, että ei näköjään ymmärretä eikä arvosteta kirjoittamista ammattitaitona. Kuka tahansa ei voi kirjoittaa hyvää kirjaa, oli se sitten oppikirja tai jokin muu. Yleensä tajutaan, että vaikka kaikki voivat räpsiä kuvia tai leikata hiuksia, oikeisiin hommiin otetaan silti ammattikuvaaja ja parturi. Saman pitäisi päteä kirjoittamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Hahhah, aika kova luotto on eräillä opettajien kirjoitustaitoon.

On ihan eri asia tuntea jokin sisältö kuin kirjoittaa siitä hyvin. Luokanopettajilla on kokemukseni mukaan puutteita jopa ihan perusoikeinkirjoituksen kanssa. Periaatteessa oikeinkin kirjoittava saattaa tuottaa kömpelöä kapulakieltä. Oppikirjatekstikin voi olla elävää, kaunista, värikästä kieltä tai sitten jotain aivan muuta.

Kustantantamoissa on töissä kustannustoimittajia, jotka vastaavat esimerkiksi siitä, että teksti on julkaisukelpoista. Ilman toimitusprosessia kirjojen taso olisi hyvin kirjava.

Ei se, että on lukenut yliopistolla matematiikkaa, oikein pätevöitä kirjoittamaan omin avuin kirjoja.

Äikänopena masentaa hieman se, että ei näköjään ymmärretä eikä arvosteta kirjoittamista ammattitaitona. Kuka tahansa ei voi kirjoittaa hyvää kirjaa, oli se sitten oppikirja tai jokin muu. Yleensä tajutaan, että vaikka kaikki voivat räpsiä kuvia tai leikata hiuksia, oikeisiin hommiin otetaan silti ammattikuvaaja ja parturi. Saman pitäisi päteä kirjoittamiseen.

Eikö kustannustoimittajan tehtäviä voi tehdä kukaan muu kuin kaupallisessa kustantamossa työskentelevä henkilö?

Oletteko törmänneet sellaiseen (lukion) opettajaan, joka ei käyttäisi valmista kirjaa vaan tekisi itse materiaalit? Eikös tämä ole kuitenkin täysin sallittua?

Vierailija kirjoitti:

Ohjelmistopuolen ihmisenä sanon, että ehdottomasti. Kaikki parhaat ja maailmaa aidosti parempaan vieneet projektit ovat avoimeen lähdekoodiin pohjautuvia. Ajatus, että oppikirjat ovat yksityisten kirjoittajien ja kirjakustantamojen vallassa, sotii sitä vastaan, että tiedon on oltava niin oikeaa ja puolueetonta kuin suinkin mahdollista. Mutta yhteisöt korjaavat itse itseään ja yhteisöllisesti tuotettu näkemys on lähtökohtaisesti paras versio totuudesta.

Netin myötä meillä on myös kaikki maailman tieto ulottuvillamme. Aivan sulaa hulluutta rajoittaa opetusta jonkun kirjan ehdoilla.

Näin ohjelmistopuolen ihmisenä sanon, että vertaus avoimen lähdekoodin ja perusopetuksen oppimateriaalin välillä on järjetön. Tokihan voit yrittää myydä lähdekoodia loppukäyttäjälle valmiina ohjelmistona, ei sitä tarvitse mitenkään paketoida. Ja samaan tapaan suomalaiset tokaluokkalaiset voi lueskella vaikka pari Stanfordin viimeisintä matematiikan väikkäriä niin on varmasti tuoretta vertaisarvioitua tietoa.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko törmänneet sellaiseen (lukion) opettajaan, joka ei käyttäisi valmista kirjaa vaan tekisi itse materiaalit? Eikös tämä ole kuitenkin täysin sallittua?

Varmasti on moniakin, jotka ovat yksittäisiä kursseja vetäneet itse tehdyllä materiaalilla. Minäkin olen sitä tehnyt. Mutta niitä kursseja (opintojaksoja) on paljon. Ihan valmiinkin materiaalin avulla pidetyt kurssit teettävät valtavasti töitä.