Niin rankkaa vastasyntyneen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Siis mitä te teette vauvojenne kanssa kun ei syömäänkään pysty? Vauva ei tarvitse sylissä oloa koko aikaa, hänet voi laittaa löysään kapaloon ja koppaan vierelle, äiti syö ihan rauhassa. Miten tämä vauvojen kasvatus on ennen onnistunut siten ettei tuoreet äidit kupsahtele nälkään? Järki käteen, vauva pois käsistä ja syö ennenkuin maito ehtyy.

Paha se on yrittää tehdä mitään, kun laskee vauvan johonkin sylistään, niin se HUUTAA. Syö ja suihkuttele siinä, kun toinen huutaa päätä pahkaa naama punaisena tikahtuakseen.

Mun eka lapsi oli tuollainen, hirveä. Väsyin siihen kanniskeluun totaalisesti. Mietin kamalia.

Olin samanlainen kuin AP eli en apuja kysellyt, kun olin aina tottunut tekemään kaiken itse. Mieskin heilui ties missä opiskelijabileissä, kuten ennenkin. Eihän hän arvannut edes, että olin niin hajalla, kun synnytyskin oli helppo.

Nyt tekisin kaiken ihan toisin: mies hoitaa kaupat ja kotityöt, ostetaan valmisruokaa, minä keskityn toipumiseen ja nukkumiseen sekä vauvan ruokintaan ekat 4 viikkoa hyvällä omallatunnolla. Mies ja isovanhemmat vaunulenkille vauvan kanssa, niin minä saisin olla omissakin oloissa kotona.

Onneksi toinen lapsi oli sellainen, että söi, nukkui ja naureskeli vaan. Sellaisen saattoikin laskea käsistään makoilemaan ja katselemaan maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt voin kyllä sanoa että onnekas olen kun ei lapsia. Olen tyytyväinen nyt. Palaisin loppuun lasten kanssa.

Ainut syy, miksi jaksan, on että tiedän, että pahin menee ohi vuodessa. Minulla ei ollut ruusuista kuvaa vauva-ajasta todellakaan, koska on ennestään yksi lapsi. Ja halusin kovasti tämän lapsen. Olen tottunut kovaan työntekoon ja siihen, että jos jotain haluaa, niin se vaatii paljon työtä ja uhrauksia. Kyse on siitä, että olen fyysisesti niin väsynyt, en henkisesti vaan fyysisesti täysin väsynyt. Koska toisin kuin töiden jälkeen, vauvan hoidossa ei ole palautumisaikaa, jolloin saa levätä ja syödä. Ap

Sorry ap, että nyt teinin äitinä sanon, mutta ei murheet ja vaikeudet lapsen kanssa lopu ikinä. Kun lapsi on teini, niin wilma laulaa negatiivista palautetta opeilta. Murheet vaan muuttuu, kun lapsi kasvaa.

No jaa, mun raivohuutaja-vauvastani Wilma laulaa pelkkää hyvää. On saanut Hymy-patsaan ja keskiarvo oli 9,6 lukioon hakiessa. Kavereita on ja muutenkin reipas ja fiksu nuori.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos puhut oikeasti vastasyntyneestä, ne nukkuvat suunnillee 22h päivässä. Joten KYLLÄ pitäisi olla aikaa vaikka mihin! Itse vastasynyneen kanssa ILMAN TUKIVERKKOJA hoidin asunnon muuttopakkauksen kun vauva oli alle 1kk ikäinen. Ja muuton jälkeen tavaroiden uuteen kotiin laitto ja siivous. Kun vauva oli yli 1kk, oli enemmän hereillä jolloin muut hommat alkoi vaikeutua, koska vauva halusi olla ihan kokoajan sylissä.

Joten älä tule tänne valittamaan kun sinulle on puoliso ja koko päivä aikaa vaikka ja mihin! Häpeä!

Minun vauvani on jo 6 vuotias ja minä käyn töissä Suosittelen sitä sinullekin.

Niin sulla on kokemusta yhdestä lapsesta, joka on vastasyntyneenä nukkunut 22h vuorokaudessa. En tiedä tuleeko kuinka suurena yllätyksenä, mutta näinhän se ei kaikkien lapsien kanssa mene. Meillä esimerkiksi tämä nuorin nukkuis kyllä varmasti 22h/vrk mutta vain ja ainoastaan tissi suussa. Mulla on jo hartiat ja selkä niin jumissa, etten kertakaikkisesti vain pysty istuskelemaan ja makoilemaan tuota 22h joka ikinen päivä.

käytä rintareppua ja opettele sen käyttökikat, niin ei tarvitse makoilla edes silloin, kun vauva on tissi suussa

heti synnäriltä kotiutuneena lapsi sai olla paljon sylissä, mutta ei koko aikaa. Pyrittiin alusta asti siihen, että lapsi on lattiatasolla niin paljon kuin suinkin, jotta lapsi tottuisi siihen ympäristöön. Joskus nukkui päikkäritkin lattialla, toki hällä oli irtopatja alla ja lämmin peitto sun muut tuotu siihen. Samoin ei rynnistetty paikalle heti kun lapsi inahti, vaan vasta sitten, kun lapsi oikeasti tarvitsi jotain apua - olipa se syli, ruoka tai vaipan vaihto. Lapset nyt inahtelee milloin mistäkin syystä, joten ei ole syytä ehdollistaa lasta siihen, että heti kun inahtaa, apu rynnistaa paikalle.

Jos olin vessassa kun lapsi alkoi itkeä, siinäpä itki. Ei siellä vessassa mene kuin muutama minuutti, jos siinä ajassa ei saa puserrettua edes sitä kuuluisaa kakkaa ulos, niin silloin ykös pöntöltä ja odottamaan hetki. Ja vessaan pyrin menemään silloin kun lapsi oli juuri hoidettu ja tiesin, että nyt on vähän aikaa hiljaa: silloin oli aika pitää oman kehon huoltotauko.

Lapsi ei kuole siihen, jos joutuu odottamaan vessassa olevaa vanhempaa. Lapselle voi silloin vaikka äännehtiä jotain vaikka "äiti tulee kohta". Aika nopeasti vauvakin oppii yksinkertaisten lauseiden merkityksen. Jotkut vauvat tyyntyvät laulamalla, kuten meidän vauvan tapauksessa kävi.  vauva oli jo sikiöaikana tottunut myös musiikkiin, joten joskus pahassa paikassa riitti ihan se, että hyräilin jotain ja vauva jäi kuuntelemaan - ja kun kuunteli, ei voinut tietenkään itkeä. 

Kaikenkaikkiaan olisi parempi, että ihmiset opettelisivat uudelleen elämän perustaidot. Niihin kuuluu yksinkertaisia asioita, kuten se, että aikuistenkin tulee syödä riittävästi ja säännöllisesti. Ei sitä muuten mitään jaksa. ja jos yhtäkkiä ei sitten osaakaan ja erehtyy kuvittelemaan, että lasta pitäisi pitää 24/7 sylissä, niin silloin äkkiä neuvolaan ja pyytämään kasvatusneuvoja tai pohtimaan mistä on kyse.

Ap:llä ei ole vauvaa.

Niinpä niin. Mulla on ibs, ja kyllä mun on mentävä vessaan silloin kun suoli sitä vaatii, siinä jää lapsi sitten odottamaan tai äite on vauvan sijaan vaipanvaihdon tarpeessa. Jos tietää ettei lapsella ole hengenhätää, niin laittaa vaikka pinnasänkyyn tai vastaavaan turvalliseen paikkaan, ja menee vessaan vaikka itkisikin. Sitä se elämä on, joskus ei apu tule ihan heti, mutta tarpeeksi nopeasti kuitenkin.

Lupasiko joku sen olevan helppoa?

Vierailija kirjoitti:

Juuri tuo on tärkeää, että saisi nukkua just jonkun kuusi tuntia putkeen, koska ihminen tarvitsee sitä syvän unen vaihettakin tullakseen toimeen. Lyhyissä unijaksoissa se vaihe ei ehdi tulla, ja sitten alkaa hermosto hapertua, tulee raivareita jne.

Joo, muistan kuinka olin valvonut 4 x 24 h synnytyslaitoksella ja kotona ensimmäinen viikko huonostinukkuvan vauvan kanssa oli meneillään. Piti kirjata kellonaika ylös, koska vauva oli viimeksi syönyt (oli pienipainoisuutta ja sitä piti tarkkailla).

Jäin tuijottamaan kellotaulua ja mietin, että mihin suuntaan viisarit kulkee? Joku mittari tuo on, mutta kuinka se toimii? Miten kirjataan kellonaika ylös, mitä se oikein on? Suutuin itselleni vähän: kyllähän olen aina tiennyt, mitä kello on, ala-asteella opetettu jo! Silti piti pyytää miestä sanomaan oikea kellonaika.

Olin todella väsynyt. Alkoi tosiaan pää hajota, aivan ihmeellisiä unohduksia ja sanojen sekoiluja jne.

Vierailija kirjoitti:

heti synnäriltä kotiutuneena lapsi sai olla paljon sylissä, mutta ei koko aikaa. Pyrittiin alusta asti siihen, että lapsi on lattiatasolla niin paljon kuin suinkin, jotta lapsi tottuisi siihen ympäristöön. Joskus nukkui päikkäritkin lattialla, toki hällä oli irtopatja alla ja lämmin peitto sun muut tuotu siihen. Samoin ei rynnistetty paikalle heti kun lapsi inahti, vaan vasta sitten, kun lapsi oikeasti tarvitsi jotain apua - olipa se syli, ruoka tai vaipan vaihto. Lapset nyt inahtelee milloin mistäkin syystä, joten ei ole syytä ehdollistaa lasta siihen, että heti kun inahtaa, apu rynnistaa paikalle.

Jos olin vessassa kun lapsi alkoi itkeä, siinäpä itki. Ei siellä vessassa mene kuin muutama minuutti, jos siinä ajassa ei saa puserrettua edes sitä kuuluisaa kakkaa ulos, niin silloin ykös pöntöltä ja odottamaan hetki. Ja vessaan pyrin menemään silloin kun lapsi oli juuri hoidettu ja tiesin, että nyt on vähän aikaa hiljaa: silloin oli aika pitää oman kehon huoltotauko.

Lapsi ei kuole siihen, jos joutuu odottamaan vessassa olevaa vanhempaa. Lapselle voi silloin vaikka äännehtiä jotain vaikka "äiti tulee kohta". Aika nopeasti vauvakin oppii yksinkertaisten lauseiden merkityksen. Jotkut vauvat tyyntyvät laulamalla, kuten meidän vauvan tapauksessa kävi.  vauva oli jo sikiöaikana tottunut myös musiikkiin, joten joskus pahassa paikassa riitti ihan se, että hyräilin jotain ja vauva jäi kuuntelemaan - ja kun kuunteli, ei voinut tietenkään itkeä. 

Kaikenkaikkiaan olisi parempi, että ihmiset opettelisivat uudelleen elämän perustaidot. Niihin kuuluu yksinkertaisia asioita, kuten se, että aikuistenkin tulee syödä riittävästi ja säännöllisesti. Ei sitä muuten mitään jaksa. ja jos yhtäkkiä ei sitten osaakaan ja erehtyy kuvittelemaan, että lasta pitäisi pitää 24/7 sylissä, niin silloin äkkiä neuvolaan ja pyytämään kasvatusneuvoja tai pohtimaan mistä on kyse.

Sinulla oli helppo vauva. Tuntuu olevan monille vaikea hahmottaa, että vauvoja on vaan erilaisia. Osa vauvoista itkee ensimmäisen kuukauden aivan koko ajan, jos eivät saa olla sylissä ja osa itkee myös sylissä esimerkiksi vatsavaivojen tai tietynlaisen luonteen takia. Vauva itkee niin kovalla desibelillä, ettet kyllä ole hänen luotaan pois puoltakaan minuuttia, jos vauva nyt sattuu olemaan tällainen. Se itku kuuluu naapuriin ja ulos asti.

Vierailija kirjoitti:

Voi näitä nykyajan mammoja. Laita lapsi lattialle lelujen kanssa ja tee ne omat juttusi. Ei sitä vauvaa tarvi koko ajan pitää sylissä eikä viihdyttää. Nykyään aivottomat äitylit hössöttävät ihan koko ajan lastensa kanssa ja sitten ihmettelevät kun palavat loppuun. Huoh!

Täsmälleen niin !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällaisia valittajiahan monet nykyäidit ovat. Mitään ei kestetä, ja kaikesta masennutaan, koska oma tie on ollut niin pehmustettua. Joka pikku vastoinkäyminen aiheuttaa trauman. Nauran tällaisille kermaperseille. Tulispa sota.

Ja sinäkö luulisit kestäväsi sodan, kun rauhanaikanakin psyykkinen tasapainosi on ottanut noin kovaa hittiä että olet kadottanut empatiakykysi ja sinusta on tullut pahansuopa katkera räksyttäjä?

Mitä katkeruutta tuossa oli, tosiasioita kertoi ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen oman 79v äitini kanssa puhuttiin, miten siskoni syntyessä vuonna -70 he asuivat asunnossa, johon tuli vain kylmä vesi, eikä ollut vessaa, saunaa tai muuta pesutilaa, ulkona ulkohuussi. Ei ollut myöskään pesukonetta (edes pulsaattoria), ja äiti joutui keittämään vauvan vaipat kattilassa hellalla puhtaiksi. Vaatteet pesi käsin. Rekkakuski-isämme teki pitkiä työreissuja ollen pitkiä aikoja pois kotoa. Mietipä tätä, äläkä valita.

Niin, näyttää jotkut vetävän katkeraksi.

Oma 81-vuotias mummoni on elänyt aivan samalla tavalla, mutta ei hänellä ole tarvetta väheksyä nykyäitien tai esim. omien lapsiensa kokemusta vauva-ajasta. Minuakin kannustaa kovasti, tarjoaa apua ja myöntää, että vauva-aika voi olla todella rankkaa.

Googlaapa sana ”empatia” ja ala harjoittelemaan sitä.

Täällä joku toitottaa sitä empatiaa kun kerrotaan tosiasioita ja elämän realiteetteja. Ei kaikessa tarvitse  vetää sitä empatiasanaa esiin. Ei tuossa ole empatiasta kyse

Vierailija kirjoitti:

Vauva kantoliinaan niin saat tehtyä ruokaa/siivoiltua.

Seuraavaksi kun mies tulee töistä kotiin ja alkaa viikonloppu niin lapsi sille ja sanot heippa. Maitoa/korviketta vaan valmiiksi kaappiin. Meet hotelliin/kaverille tms. Nukut pari yötä kunnolla. Sitten keskustelu miehen kanssa

Jap, kantoon ja homma hoituu. Laps haluaa nähdä äiskän mieluiten 24/7/365.

Ennen tekivät peltohommat ja kaskenpolton ja..no, vaimoni tykkäsi tuosta liinasta/repusta kun oikeestaan kaiken pystyi tekemään ihan normaalisti. Ipana nukkui ja välissä heräsi ja imetys lennossa ja taas nukuttiin.

Jokin jenkeiltä opittu lapselle oma huone ja sinne vaan nukkumaan kyllä se oppii. Sairasta.

Vastamelukuulokkeet päähän

Vierailija kirjoitti:

heti synnäriltä kotiutuneena lapsi sai olla paljon sylissä, mutta ei koko aikaa. Pyrittiin alusta asti siihen, että lapsi on lattiatasolla niin paljon kuin suinkin, jotta lapsi tottuisi siihen ympäristöön. Joskus nukkui päikkäritkin lattialla, toki hällä oli irtopatja alla ja lämmin peitto sun muut tuotu siihen. Samoin ei rynnistetty paikalle heti kun lapsi inahti, vaan vasta sitten, kun lapsi oikeasti tarvitsi jotain apua - olipa se syli, ruoka tai vaipan vaihto. Lapset nyt inahtelee milloin mistäkin syystä, joten ei ole syytä ehdollistaa lasta siihen, että heti kun inahtaa, apu rynnistaa paikalle.

Jos olin vessassa kun lapsi alkoi itkeä, siinäpä itki. Ei siellä vessassa mene kuin muutama minuutti, jos siinä ajassa ei saa puserrettua edes sitä kuuluisaa kakkaa ulos, niin silloin ykös pöntöltä ja odottamaan hetki. Ja vessaan pyrin menemään silloin kun lapsi oli juuri hoidettu ja tiesin, että nyt on vähän aikaa hiljaa: silloin oli aika pitää oman kehon huoltotauko.

Lapsi ei kuole siihen, jos joutuu odottamaan vessassa olevaa vanhempaa. Lapselle voi silloin vaikka äännehtiä jotain vaikka "äiti tulee kohta". Aika nopeasti vauvakin oppii yksinkertaisten lauseiden merkityksen. Jotkut vauvat tyyntyvät laulamalla, kuten meidän vauvan tapauksessa kävi.  vauva oli jo sikiöaikana tottunut myös musiikkiin, joten joskus pahassa paikassa riitti ihan se, että hyräilin jotain ja vauva jäi kuuntelemaan - ja kun kuunteli, ei voinut tietenkään itkeä. 

Kaikenkaikkiaan olisi parempi, että ihmiset opettelisivat uudelleen elämän perustaidot. Niihin kuuluu yksinkertaisia asioita, kuten se, että aikuistenkin tulee syödä riittävästi ja säännöllisesti. Ei sitä muuten mitään jaksa. ja jos yhtäkkiä ei sitten osaakaan ja erehtyy kuvittelemaan, että lasta pitäisi pitää 24/7 sylissä, niin silloin äkkiä neuvolaan ja pyytämään kasvatusneuvoja tai pohtimaan mistä on kyse.

Jos on suolistosauraus niin vessaan mennään sillon kun on hätä ja istutaan se puoli tuntia. Ja se on ihan hirveää jos lapsi alkaa itkemään kun istut vessassa.

Miten niin isä ei auta? Auta missä?

BMW kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri eilen oman 79v äitini kanssa puhuttiin, miten siskoni syntyessä vuonna -70 he asuivat asunnossa, johon tuli vain kylmä vesi, eikä ollut vessaa, saunaa tai muuta pesutilaa, ulkona ulkohuussi. Ei ollut myöskään pesukonetta (edes pulsaattoria), ja äiti joutui keittämään vauvan vaipat kattilassa hellalla puhtaiksi. Vaatteet pesi käsin. Rekkakuski-isämme teki pitkiä työreissuja ollen pitkiä aikoja pois kotoa. Mietipä tätä, äläkä valita.

Niin, näyttää jotkut vetävän katkeraksi.

Oma 81-vuotias mummoni on elänyt aivan samalla tavalla, mutta ei hänellä ole tarvetta väheksyä nykyäitien tai esim. omien lapsiensa kokemusta vauva-ajasta. Minuakin kannustaa kovasti, tarjoaa apua ja myöntää, että vauva-aika voi olla todella rankkaa.

Googlaapa sana ”empatia” ja ala harjoittelemaan sitä.

Täällä joku toitottaa sitä empatiaa kun kerrotaan tosiasioita ja elämän realiteetteja. Ei kaikessa tarvitse  vetää sitä empatiasanaa esiin. Ei tuossa ole empatiasta kyse

Useampi eri kommentoija on tuonut tuon empatian esille. Olet itse nähtävästi niin häiriintynyt, ettet osaa sellaista toiselle ihmiselle antaa, mutta sitä ap ja ylipäätään mistä tilanteesta tahansa uupunut ihminen tarvitsee. Ilkeistä kommenteista ei ole kuin haittaa, en usko että niistä on lopulta iloa sinullekaan, vaikka hetkellisesti pääsetkin pahaa oloasi tänne viattomiin purkamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

heti synnäriltä kotiutuneena lapsi sai olla paljon sylissä, mutta ei koko aikaa. Pyrittiin alusta asti siihen, että lapsi on lattiatasolla niin paljon kuin suinkin, jotta lapsi tottuisi siihen ympäristöön. Joskus nukkui päikkäritkin lattialla, toki hällä oli irtopatja alla ja lämmin peitto sun muut tuotu siihen. Samoin ei rynnistetty paikalle heti kun lapsi inahti, vaan vasta sitten, kun lapsi oikeasti tarvitsi jotain apua - olipa se syli, ruoka tai vaipan vaihto. Lapset nyt inahtelee milloin mistäkin syystä, joten ei ole syytä ehdollistaa lasta siihen, että heti kun inahtaa, apu rynnistaa paikalle.

Jos olin vessassa kun lapsi alkoi itkeä, siinäpä itki. Ei siellä vessassa mene kuin muutama minuutti, jos siinä ajassa ei saa puserrettua edes sitä kuuluisaa kakkaa ulos, niin silloin ykös pöntöltä ja odottamaan hetki. Ja vessaan pyrin menemään silloin kun lapsi oli juuri hoidettu ja tiesin, että nyt on vähän aikaa hiljaa: silloin oli aika pitää oman kehon huoltotauko.

Lapsi ei kuole siihen, jos joutuu odottamaan vessassa olevaa vanhempaa. Lapselle voi silloin vaikka äännehtiä jotain vaikka "äiti tulee kohta". Aika nopeasti vauvakin oppii yksinkertaisten lauseiden merkityksen. Jotkut vauvat tyyntyvät laulamalla, kuten meidän vauvan tapauksessa kävi.  vauva oli jo sikiöaikana tottunut myös musiikkiin, joten joskus pahassa paikassa riitti ihan se, että hyräilin jotain ja vauva jäi kuuntelemaan - ja kun kuunteli, ei voinut tietenkään itkeä. 

Kaikenkaikkiaan olisi parempi, että ihmiset opettelisivat uudelleen elämän perustaidot. Niihin kuuluu yksinkertaisia asioita, kuten se, että aikuistenkin tulee syödä riittävästi ja säännöllisesti. Ei sitä muuten mitään jaksa. ja jos yhtäkkiä ei sitten osaakaan ja erehtyy kuvittelemaan, että lasta pitäisi pitää 24/7 sylissä, niin silloin äkkiä neuvolaan ja pyytämään kasvatusneuvoja tai pohtimaan mistä on kyse.

Sinulla oli helppo vauva. Tuntuu olevan monille vaikea hahmottaa, että vauvoja on vaan erilaisia. Osa vauvoista itkee ensimmäisen kuukauden aivan koko ajan, jos eivät saa olla sylissä ja osa itkee myös sylissä esimerkiksi vatsavaivojen tai tietynlaisen luonteen takia. Vauva itkee niin kovalla desibelillä, ettet kyllä ole hänen luotaan pois puoltakaan minuuttia, jos vauva nyt sattuu olemaan tällainen. Se itku kuuluu naapuriin ja ulos asti.

Sairas vauva kuuluu hoitoon, kuka on niin julma, että huudattaa lastaan koko ajan? Terve lapsi ei huuda, joten mikä siinä on niin vaikeaa viedä aivovaurioinen vauva saamaan tarvitsemaansa hoitoa. Sillä toden totta, koko ajan huutavalla lapsella on vakava neurologinen häiriö, yleensä synnytyksenaikaisen hapenpuutteen takia.

Tai ihan vaan vatsavaivoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

heti synnäriltä kotiutuneena lapsi sai olla paljon sylissä, mutta ei koko aikaa. Pyrittiin alusta asti siihen, että lapsi on lattiatasolla niin paljon kuin suinkin, jotta lapsi tottuisi siihen ympäristöön. Joskus nukkui päikkäritkin lattialla, toki hällä oli irtopatja alla ja lämmin peitto sun muut tuotu siihen. Samoin ei rynnistetty paikalle heti kun lapsi inahti, vaan vasta sitten, kun lapsi oikeasti tarvitsi jotain apua - olipa se syli, ruoka tai vaipan vaihto. Lapset nyt inahtelee milloin mistäkin syystä, joten ei ole syytä ehdollistaa lasta siihen, että heti kun inahtaa, apu rynnistaa paikalle.

Jos olin vessassa kun lapsi alkoi itkeä, siinäpä itki. Ei siellä vessassa mene kuin muutama minuutti, jos siinä ajassa ei saa puserrettua edes sitä kuuluisaa kakkaa ulos, niin silloin ykös pöntöltä ja odottamaan hetki. Ja vessaan pyrin menemään silloin kun lapsi oli juuri hoidettu ja tiesin, että nyt on vähän aikaa hiljaa: silloin oli aika pitää oman kehon huoltotauko.

Lapsi ei kuole siihen, jos joutuu odottamaan vessassa olevaa vanhempaa. Lapselle voi silloin vaikka äännehtiä jotain vaikka "äiti tulee kohta". Aika nopeasti vauvakin oppii yksinkertaisten lauseiden merkityksen. Jotkut vauvat tyyntyvät laulamalla, kuten meidän vauvan tapauksessa kävi.  vauva oli jo sikiöaikana tottunut myös musiikkiin, joten joskus pahassa paikassa riitti ihan se, että hyräilin jotain ja vauva jäi kuuntelemaan - ja kun kuunteli, ei voinut tietenkään itkeä. 

Kaikenkaikkiaan olisi parempi, että ihmiset opettelisivat uudelleen elämän perustaidot. Niihin kuuluu yksinkertaisia asioita, kuten se, että aikuistenkin tulee syödä riittävästi ja säännöllisesti. Ei sitä muuten mitään jaksa. ja jos yhtäkkiä ei sitten osaakaan ja erehtyy kuvittelemaan, että lasta pitäisi pitää 24/7 sylissä, niin silloin äkkiä neuvolaan ja pyytämään kasvatusneuvoja tai pohtimaan mistä on kyse.

Sinulla oli helppo vauva. Tuntuu olevan monille vaikea hahmottaa, että vauvoja on vaan erilaisia. Osa vauvoista itkee ensimmäisen kuukauden aivan koko ajan, jos eivät saa olla sylissä ja osa itkee myös sylissä esimerkiksi vatsavaivojen tai tietynlaisen luonteen takia. Vauva itkee niin kovalla desibelillä, ettet kyllä ole hänen luotaan pois puoltakaan minuuttia, jos vauva nyt sattuu olemaan tällainen. Se itku kuuluu naapuriin ja ulos asti.

miksi sinä niin kuvittelet, että oli helppo vauva? Ei ollut. Tuo vauvani oli erityisen vaativa, en nähnyt vain mitään syytä mainita miten vaativa tuo vauvani oli ja SILTI nuo ohjeet toimivat. Kas kyn tässä vaativuuskysymyksessä on todellakin kyse äidin omien korvien välistä ja siitä miten hän suhtautuu asioihin. täytyy huolehti elämän perustaidot kuntoon, niin kaikki sujuu.

Jättäisit tulkinnat ja harhailut vaikka netin ulkopuolelle, kiitos.