Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule, et ole nähnyt vielä mitään. Meillä oli miniäntekele, joka erotessa varasti mm. sängyn, sohvan, kaikki kattolamput ja ruokakaluston. Suunnilleen kaikki astiatkin vei. Hän oli täysin tyhjätasku meidän pojan kanssa yhteen muuttaessaan eikä ostanut mitään heidän yhteiseen kotiin. Sitten kun erosivat, oli salaa hankkinut pakettiauton pihaan ja lastannut mukaansa kaiken mitä kyytiin mahtui. Poikani oli ihan hiukan hämmästynyt, kun tuli kotiin ja pakettiauto lähdössä juuri pihasta ja exänsä huuteli kirosanoja. Joku käsirysykin siinä pihalla kai tuli. Typerä rosvo luuli, että hänelle kuuluu puolet omaisuudesta erotessa, vaikka eivät olleet naimisissa eikä hän ollut ostanut mitään yhteiseen kotiin.

Mun mieheni laittoi sille rosvolle tekstarin ja ilmoitti, että uusi osoite kyllä selvitetään ja joka ikinen varastettu tavara haetaan pois poliisin kanssa tai sitten lähetetään lasku perään ja siinä laskussa on tavaroiden arvo määritelty korkeimman myyntihinnan mukaan. Monen kuukauden päästä se oli ilmoittanut uuden osoitteensa pojalle ja sanonut, että hae romusi pois. Siinä vaiheessa tietysti poikakin oli jo ehtinyt hankkia välttämättömiä juttuja.

Vau, ootkohan mun anoppi. Tosin värikynäähän tässä olisi siihen reilusti. Meillä expoikaystävä osti huonekalut, minulla oli jo astiasto valmiina ja itse maksoin takuuvuokran, sekä kaikki vuokrat yksin. Sain huonekaluista puolet ihan suosiolla, sillä olin rahallisesti panostanut kaikkeen enemmän ja tätähän ei exanoppi tiennyt vaan huuteli juuri samantyylistä settiä ympäriinsä.. 

Mä olen myös kuulemma hyväksikäyttäjä anopin mielestä. Meillä jaetaan kulut sovussa, mies maksaa asumisen, mä taas esim ruuan ja lasten kulut. Omat autoilukulut jne kumpikin maksaa ihan itse. Anopin mielestä poikansa maksaa kaiken. En ole viitsinyt kaivella kuitteja anopille todisteeksi, asia kun ei hänelle kuulu pätkääkään.

Vai vei likka porukoilta tavarat kämpille... 🥴

Miten se likka! nyt puolet vei ? Jossain  ketjun kohdassa mainittu, että pojan asunto sisustettu useamman tonnin maksaneilla huonekaluilla. ,sitten 1 matto ja joku mummon vanha senkki (siis peritty ,ei ostettu) olisi puolet ? En nyt muista veikö likka ! myös sen taulun josta äiti tykkäs?

Mahtaa olla erinomainen mööpeli tuo vanha senkki! Ollut pojan huoneessa lapsuudenkodissa niin saanut varmaan monetkin osumat ym.

Haluaako poikasi ne takaisin? Kokeeko poikasi tulleensa väärinkohdelluksi tässä?

Jos ei, anna olla!

Kun annan lapsilleni jotain, päästän siitä irti. En roiku toisessa syrjässä kiinni. Jos ei tykkää, tehköön mitä haluaa.

 Jos joku senkki on sinulle tärkeä, älä anna sitä pois. Jos annat, niin saaja saa täysin päättää, mitä sillä tekee. Vaikka menis polttopuiksi. Jotenkin sietämätättömiä ihmiset jotka vahtivat antamaansa.

Joko saitte asian selvitettyä?

Itse olisin jo soittanut tytölle ja kysynyt miten aikoo toimittaa tavarat takaisin teille? Suuttukoon, jos tahtoo. Ei niitä oltu hänelle ostettu.

Nuoret eivät nyt kyl ole ajatelleet asiaa teidän kannaltanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli poika on nyt huume-, peli-, alko-, tunne ongelmainen. Äiti hullu, paapova ja itsekäs. Poikaa saa haukkua myös ressukaksi, jätkäksi, tyhmäksi ja oppikoot läksynsä.

Ainoa oikein tehnyt tässä tapauksessa on tyttöystävä?

Uskomatonta porukkaa

Jos aikuinen ihminen antaa pois omia tavaroitaan (itse ostettuja/lahjana saatuja), niin se on hänen oma asiansa. Toki äiti voi ostamiensa lahjojen perään kysellä pojalta, mutta ei se äidille kyllä yhtään muuten kuulu. Rahat meni, voi, voi...

Voihan se olla, että poika on ihan kunnollinen ja ainoastaan antelias tyttöystäväänsä kohtaan. Mutta harvemmin ihmiset nyt omista AINOKAISISTA huonekaluistaan luopuvat muuta kuin pakon edessä. Eli se viittaisi taloudellisiin vaikeuksiin.

Poikani luopui muutossa monista tavaroistaan. Joistain olisi tehnyt mieli kysyä, mitä niille teki. Esim jotain ostamiani juttuja olisin voinut käyttää mökillä. Ymmärsin kuitenkin, että olen antanut ne lahjaksi, eikä minulla ole oikeutta kysellä niitä takaisin. Fiksu kaveri, ei se niitä roskiin heittänyt. Enimmäkseen lahjoitti eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Onko poika itse sanonut miksi ne tavarat on tytön kämpillä? Jos siellä on vaikka enemmän tilaa säilyttää moisia senkkejä, ovat sitten paremmassa kunnossa todennäköisemmin kun yhteen muuttavat?

Oma äitini lahjoitti jotain verhoja kun muutin poikakaverini kanssa yhteen. 14v. myöhemmin tuli ero ja muuttaessani nappasin kaikki verhot mitä löysin kaapin perukoilta. Paha kun matkasta jäi muutama, en todellakaan muista olivatko kaapissa ollenkaan vai hävinneet vuosien varrella. Äitini edelleen vuosia eron jälkeen jaksaa jankuttaa kuinka tuo kusipää eksäni varasti ne hänen antamat kalliit verhot...

Ai kamala, mahtaa äitisi elämä olla kamalaa. Jaksaa vouhkata joistain verhoista.

Hermanni kirjoitti:

Joko saitte asian selvitettyä?

Itse olisin jo soittanut tytölle ja kysynyt miten aikoo toimittaa tavarat takaisin teille? Suuttukoon, jos tahtoo. Ei niitä oltu hänelle ostettu.

Nuoret eivät nyt kyl ole ajatelleet asiaa teidän kannaltanne.

Miksi sä sitä tyttöä lähtisit ahdistelemaan. Pojan kanssa sitä pitäisi selvittää, jos joku korvaamaton perintökalleus tai se viimeisillä setelillä ostettu matto on lähtenyt väärin käsiin. Tai jos yhtään on järkeä, niin hyväksyy tilanteen ja käyttää suurempaa harkintaa pojan kämpän sisustuksen suhteen jatkossa. (Antaa pojan valita aidosti itse ja omalla rahalla).

Jos olet ne pojalleni antanut ovat hänen omaisuutta ja saa tehdä niillä mitä haluaa ja nyt ovat tytön omaisuutta jos antanut omaksi eikä lainaksi.jos omaksi teillä ei ole mitää oikeutta niihin ,ei moraalista eikä juridista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko poika itse sanonut miksi ne tavarat on tytön kämpillä? Jos siellä on vaikka enemmän tilaa säilyttää moisia senkkejä, ovat sitten paremmassa kunnossa todennäköisemmin kun yhteen muuttavat?

Oma äitini lahjoitti jotain verhoja kun muutin poikakaverini kanssa yhteen. 14v. myöhemmin tuli ero ja muuttaessani nappasin kaikki verhot mitä löysin kaapin perukoilta. Paha kun matkasta jäi muutama, en todellakaan muista olivatko kaapissa ollenkaan vai hävinneet vuosien varrella. Äitini edelleen vuosia eron jälkeen jaksaa jankuttaa kuinka tuo kusipää eksäni varasti ne hänen antamat kalliit verhot...

Ai kamala, mahtaa äitisi elämä olla kamalaa. Jaksaa vouhkata joistain verhoista.

Kyllä noita riepuihin ja muihin tavaroihin kiintyneitä hulluja on olemassa. Ja niiden perään itketään. Anoppi itkee kun mä en huoli häneltä yhtään mitään kotiini, kun hän ymmärtää, että lahjan antaessa omistus pysyy lahjan antajalla. Pätee myös niihin tavaroihin, joita on antanut lapsille! Ja kun käytössä tullut johonkin alun perin huonolaatuinen leluun käytön jälkiä, niin sitten saa haukut, kun pehmokoiraa ei voi yksisilmäisenä antaa eteenpäin. Mieheni veljen ex oli erossa "vienyt" jonkun joululahjaksi anopilta saadun viltin, ja voi mikä vääryys tämäkin oli. Ihan järkyttävää, miten jonkun elämä voikin pyöriä materian ympärillä. Oman ja muille "lainatun" ympärillä.

Mikä nyhverö tämä ap mamma oikein on jos ei ole saanut vieläkään kysyttyä ja selvitettyä asiaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko poika itse sanonut miksi ne tavarat on tytön kämpillä? Jos siellä on vaikka enemmän tilaa säilyttää moisia senkkejä, ovat sitten paremmassa kunnossa todennäköisemmin kun yhteen muuttavat?

Oma äitini lahjoitti jotain verhoja kun muutin poikakaverini kanssa yhteen. 14v. myöhemmin tuli ero ja muuttaessani nappasin kaikki verhot mitä löysin kaapin perukoilta. Paha kun matkasta jäi muutama, en todellakaan muista olivatko kaapissa ollenkaan vai hävinneet vuosien varrella. Äitini edelleen vuosia eron jälkeen jaksaa jankuttaa kuinka tuo kusipää eksäni varasti ne hänen antamat kalliit verhot...

Ai kamala, mahtaa äitisi elämä olla kamalaa. Jaksaa vouhkata joistain verhoista.

Kyllä noita riepuihin ja muihin tavaroihin kiintyneitä hulluja on olemassa. Ja niiden perään itketään. Anoppi itkee kun mä en huoli häneltä yhtään mitään kotiini, kun hän ymmärtää, että lahjan antaessa omistus pysyy lahjan antajalla. Pätee myös niihin tavaroihin, joita on antanut lapsille! Ja kun käytössä tullut johonkin alun perin huonolaatuinen leluun käytön jälkiä, niin sitten saa haukut, kun pehmokoiraa ei voi yksisilmäisenä antaa eteenpäin. Mieheni veljen ex oli erossa "vienyt" jonkun joululahjaksi anopilta saadun viltin, ja voi mikä vääryys tämäkin oli. Ihan järkyttävää, miten jonkun elämä voikin pyöriä materian ympärillä. Oman ja muille "lainatun" ympärillä.

Haluaisi antaa ja samalla omistaa. Eli hallita tavaralla. Ensin luodaan kiitollisuuden velka ja sitten vahditaan saadun tavaran käyttöä.

Joo, älä ota siltä mitään vastaan!

Minua ei yhtään itketä, jos tuore miniäkokelaani ei halua vanhoja rojujani. En kyllä edes tarjoa. Autan heitä kyllä muuten, jos pyytävät. Enkä tavaran perään kysele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko poika itse sanonut miksi ne tavarat on tytön kämpillä? Jos siellä on vaikka enemmän tilaa säilyttää moisia senkkejä, ovat sitten paremmassa kunnossa todennäköisemmin kun yhteen muuttavat?

Oma äitini lahjoitti jotain verhoja kun muutin poikakaverini kanssa yhteen. 14v. myöhemmin tuli ero ja muuttaessani nappasin kaikki verhot mitä löysin kaapin perukoilta. Paha kun matkasta jäi muutama, en todellakaan muista olivatko kaapissa ollenkaan vai hävinneet vuosien varrella. Äitini edelleen vuosia eron jälkeen jaksaa jankuttaa kuinka tuo kusipää eksäni varasti ne hänen antamat kalliit verhot...

Ai kamala, mahtaa äitisi elämä olla kamalaa. Jaksaa vouhkata joistain verhoista.

Kyllä noita riepuihin ja muihin tavaroihin kiintyneitä hulluja on olemassa. Ja niiden perään itketään. Anoppi itkee kun mä en huoli häneltä yhtään mitään kotiini, kun hän ymmärtää, että lahjan antaessa omistus pysyy lahjan antajalla. Pätee myös niihin tavaroihin, joita on antanut lapsille! Ja kun käytössä tullut johonkin alun perin huonolaatuinen leluun käytön jälkiä, niin sitten saa haukut, kun pehmokoiraa ei voi yksisilmäisenä antaa eteenpäin. Mieheni veljen ex oli erossa "vienyt" jonkun joululahjaksi anopilta saadun viltin, ja voi mikä vääryys tämäkin oli. Ihan järkyttävää, miten jonkun elämä voikin pyöriä materian ympärillä. Oman ja muille "lainatun" ympärillä.

Haluaisi antaa ja samalla omistaa. Eli hallita tavaralla. Ensin luodaan kiitollisuuden velka ja sitten vahditaan saadun tavaran käyttöä.

Joo, älä ota siltä mitään vastaan!

Minua ei yhtään itketä, jos tuore miniäkokelaani ei halua vanhoja rojujani. En kyllä edes tarjoa. Autan heitä kyllä muuten, jos pyytävät. Enkä tavaran perään kysele.

Juuri näin. En ollut ennen anoppia tavannut rajatonta narsistia, joten aluksi yritin nätisti kieltäytyä, mutta toisen avattua kyynelvirran mietin, etten halua hänen mieltään pahoittaa. VIRHE!

Pistin näitä hienouksia kaapin perälle, kun en tykännyt anopin lahjoituksista. Hän tämän huomatessaan aloitti itsesäälisen monologin, kuinka hänestä ei välitetä ja kuinka mulle ei mikään kelpaa. Aloin jo hieman pelätä anopin visiittejä, ja laitoin tavaroita niin, että ne saa äkkiä esille, kun anoppi kurvaa pihaan.

Tiputin jonkun lasimöhkäleen, joka oli anopin silmäterä. Möhkäle hajosi, ja kierrätin sen. Ihan järkyttävä huutokonsertti, kuinka mulla ei ole oikeutta hävittää hänen omaisuuttaan.

VIHDOIN tajusin kupletin juonen. Keräsin kaiken, mitä anoppi oli mulle "lahjoittanut". Pistin ne kaksi ikea-kassia hänen mukaansa, ja sanoin, ettei tarvitse tuoda meille enää yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lahjoittelet pojalle tavaroita joilla hän ei saa tehdä mitä haluaa?

Niinpä. Jokainen tekee lahjoillaan mitä haluaa. Ei tarvitse täysi-ikäisenä kysellä äidin lupaa vaikka äiti sanoisi mitä.

Voi kuule, kyllä täytyy jos äiti antaa lahjat pojalleen. Minun mieheni oli 30, kun muutti luokseni. Hävitti samalla aikanaan äitinsä ostaman sohvanrohjon, jossa oli mekanismi rikki ja päällinen myös. Sohva kun oli 11 vuotta vanha, eikä kai alkuaankaan kovin laadukas.

Anoppi sitten määkymään, että "kyllä minä olisin sen sohvan vielä jollekulle suonut". Olisi pitänyt soitella sukulaiset ja tutut läpi, josko joku olisi rikkinäistä sohvaa vailla...

Muut miehen vanhat huonekalut, jotain 80-luvun lastulevyhirvityksiä, haali takaisin omaan ahtaaseen kämppäänsä, koska eihän niitä ehjiä voi mihinkään viedä ja mikä vika niissä nyt on.

No se vika, että mies muutti minun kämppääni, jossa on minun perintöhuonekaluni. Jotka eivät ole lastulevyä vaan massiivipuuta. Tiedättehän, sellaista tavaraa mikä näyttää hyvältä ja jos tahdot siitä eroon, joku maksaa niistä. Toisin kuin lastulevystä, joka on lähinnä ongelmajätettä. Tyhmemmänkin luulisi ymmärtävän, mikä lähtee jos kaikki ei mahdu.

Vierailija kirjoitti:

Osa täällä tuntuu epäilevän, ettei tuollaisia naisia olekaan, jotka vie tuhkatkin pesästä. Kyllä niitä on. Olen vierestä seurannut mieheni poikien suhteita ja monesti heitä viedään kuin pässiä narussa.

Pojat on nyt jo 22 ja 25. Vanhempi pääsi vasta viime keväänä oman alansa töihin ja mitäpä meni ostamaan heti palkkapäivänä: ison taulu-tv:n naisystävälle. Mieheni oli mukana valitsemassa sitä. Minä olisin kyllä ostanut itselleni sen taulu-TV:n ja antanut seurustelukumppanille oman vanhan telkkarin. Noiden nuorten miesten edesottamuksia voi vain ihmetellä. Joululahjaksi ostetaan kalliita merkkilaukkuja. Mitä nämä itse ovat koskaan saaneet naisystäviltään?

En tiedä, onko se täällä Espoossa semmoista snobbailuakin, että ostanpa rakkaalle kalliita lahjoja ja sitten naiset esittelevät, miten hyvä miesystävä niillä on.

Onpa sinulla erinomaisen merkillinen käsitys omista pojistasi. Vallan huono, jos ajattelet että inhat naiset voivat viedä heitä kuin pässiä narussa, eikä mulkkunsa orjilla ole minkäänlaista kyky itsenäiseen päätöksentekoon. Eikä täydellinen äiti ole edes hyvää naismakua saanut pojansurkimuksilleen opetettua.

Vai olisiko niin, että pojista on äidistään huolimatta kasvanut itsenäisiä aikuisia miehiä, jotka tekevät rahoillaan mitä tykkäävät?

Vierailija kirjoitti:

Miten se likka! nyt puolet vei ? Jossain  ketjun kohdassa mainittu, että pojan asunto sisustettu useamman tonnin maksaneilla huonekaluilla. ,sitten 1 matto ja joku mummon vanha senkki (siis peritty ,ei ostettu) olisi puolet ? En nyt muista veikö likka ! myös sen taulun josta äiti tykkäs?

Mahtaa olla erinomainen mööpeli tuo vanha senkki! Ollut pojan huoneessa lapsuudenkodissa niin saanut varmaan monetkin osumat ym.

Et taida ymmärtää käsitettä ”tunnearvo”? Se ei ole rahasta kiinni, niin kuin ilmeisesti kaikki sinun mielestäsi.

Itse katselin sivusta, kun miespuolinen kaverini ja hänen tyttöystävänsä erosivat. Kolmekymppisiä jo siis. Miehen vanhemmat olivat ostaneet lahjan heille yhteisesti, arvo muutamia satasia. Sitä sitten tappelemaan, kun lahja jäi erossa tyttöystävän asuntoon. Tyttis ei luovuttanut sitä eikä suostunut kompromisseihin.

Vaikeaa näytti olevan ja vanhemmat toki vedettiin tähän mukaan kummaltakin osapuolelta, aikuiset ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se likka! nyt puolet vei ? Jossain  ketjun kohdassa mainittu, että pojan asunto sisustettu useamman tonnin maksaneilla huonekaluilla. ,sitten 1 matto ja joku mummon vanha senkki (siis peritty ,ei ostettu) olisi puolet ? En nyt muista veikö likka ! myös sen taulun josta äiti tykkäs?

Mahtaa olla erinomainen mööpeli tuo vanha senkki! Ollut pojan huoneessa lapsuudenkodissa niin saanut varmaan monetkin osumat ym.

Et taida ymmärtää käsitettä ”tunnearvo”? Se ei ole rahasta kiinni, niin kuin ilmeisesti kaikki sinun mielestäsi.

Olisikohan parempi päästää irti tavarasta, voisi tulla jopa onnellisemmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä olen säännöllisesti tekemisissä ap:n kaltaisten vanhempien kanssa (sekä äitien että isien). Lapsi on täysi-ikäinen&täysivaltainen ja näin ollen en voi hänen asiakastietojaan vanhemmalla luovuttaa, jos ei valtakirjaa ole. Hirveää tinkaamista. Jotkut vanhemmat jopa sitten hommaavat sen valtakirjan, että pääsevät kaksikymppisen lapsensa asioita hoitamaan. En voi tajuta. Olen itse aina ollut hyvin itsenäinen, enkä voinut nuorena kuvitellakaan, että olisin antanut, saati halunnut, että vanhempani hoitavat minun asioitani. 

Äläpä yhtään yleistä. Tässä on nyt kyseessä minun ja mieheni hankkimat tavarat. Minä en mitään valtakirjoja siihen tarvitse, että haen pois 2 kk vanhan, ison maton, johon olen itse omasta palkastani säästänyt. Minua ei liikuta pätkän vertaa, onko minun poikani tyttöystävällä mattoa lattialla vai ei. Jos rehellisesti olisi tullut pyytämään, että onko teillä jotain vanhaa mattoa lahjoittaa, niin se on ihan eri asia. Varmasti varastosta olisi jotain löytynyt, mutta tuo että vain siirtää poikani maton, taulun, senkin ja ties mitä muuta vielä, niin se ei ole ok.

-ap

Jos annat jotain tiiselle, se ei ole enää sinun.

Tämä on nyt vähän siitä kiinni, miten asiasta on puhuttu. " Saat tämän suvun senkin lainaksi opiskelijakämppääsi" tai jotain muuta sen suuntaista että tavarat palautetaan kun ei enää tarvita.

Jos on selkeästi annettu " ikiomaksi" , niin sitten poika saa tehdä niille mitä haluaa.

Ei kannata enää antaa ja maksaa uusia, vaan hankkikoon poika jatkossa itse tavaransa ja lahjoitelkoon niitä jos tuntuu että on varaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten se likka! nyt puolet vei ? Jossain  ketjun kohdassa mainittu, että pojan asunto sisustettu useamman tonnin maksaneilla huonekaluilla. ,sitten 1 matto ja joku mummon vanha senkki (siis peritty ,ei ostettu) olisi puolet ? En nyt muista veikö likka ! myös sen taulun josta äiti tykkäs?

Mahtaa olla erinomainen mööpeli tuo vanha senkki! Ollut pojan huoneessa lapsuudenkodissa niin saanut varmaan monetkin osumat ym.

Et taida ymmärtää käsitettä ”tunnearvo”? Se ei ole rahasta kiinni, niin kuin ilmeisesti kaikki sinun mielestäsi.

Olen 69v enkä todellakaan ymmärrä mitä "tunnearvoa" on vanhassa ,mahdollisesti hyvinkin kolhiintuneessa senkissä? Olen halunnut sisustaa kotini oman makuni mukaan. Ikeaa on sohvapöytä joka seurannut mutta muuten kestävää kotimaista laatua. Lapset saavat tehdä mitä haluavat kun minusta aika jättää. Voivat myydä ja jakaa rahat keskenään. En halua heillekään rasitukseksi (tunnearvoksi) huonekalujani. 

Miksi ihmeessä tuo mummon senkki annettiin pojan opiskelija-asuntoon? Jos on tunnearvoa ap:n mielestä niin olisi laittanut pojan huoneesta vaikka omaan olkkariin!