Ruma ihminen: miten rumuus vaikuttaa päivittäiseen elämääsi?

Pyrin välttämään ihmisiä ja käväisen ulkona enimmäkseen pimeässä.

Aivan sama mitä muut ajattelee. Ihmiselle joka jatkuvasti hakee muiden hyväksyntää tarvitsee kauniin ulkonäön mutta elämä on muutakin kuin riikinkukkona patsastelua.

Vaikea löytää naista. Työelämässä ja sosiaalisessa elämässä ei muuten ole ollut mitään haittaa. Tosin olen vain naamalta ruma, muuten jopa ihan reenattu.

Ei ole pelkoa, kyllä on tasan annettu joillekin ulkonäköä mutta ei sitten paljon muuta.

Ja ulkonäkö vanhetessa rupsahtaa, joillain ei jää mitään käteen. Romahdus voi olla pahaakin ihmisellä joka entinen kaunis.

Miten se nyt muka arkeen vaikuttaa? Ei mitenkään. Samalla tavalla ne kaunottaretkin nukkuvat, syövät ja käyvät huussissa. Ei unen tarve, nälkä tai suolen toiminta ole riippuvaisia naaman koreudesta. Kannattaisi ehkä myös muistaa, että kauneus on katoavaista. Tämän päivän kaunotar voi olla huomisen rumilus.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 21:02"]

Vaikea löytää naista. Työelämässä ja sosiaalisessa elämässä ei muuten ole ollut mitään haittaa. Tosin olen vain naamalta ruma, muuten jopa ihan reenattu.

[/quote]

Tai, no. Jotkut naiset voivat kohdella halveksuen. Mutta esim. eivät työelämässä, ja tuskin myöskään nämä tapaukset ikinä päätyvätkään mihinkään päättävään asemaan yhtään missään.

Minä olen ruma, mutta yllättävän hyvin olen elämässä pärjännyt. Töissä koen olevani uskottava, ehkä mua vähän jopa säälitään ulkonäköni vuoksi. Luonteeltani olen kuitenkin kiva ja mulla on aina on ollut kavereita. Olen naimisissa ja ennen nykyistä miestä seurustellut muutaman kanssa lyhyesti. Tää on ehkä vähän noloa, mutta kaikki miehet ovat olleet jurrissa kun ovat minut ekan kerran tavanneet. Selvin päin tavatessa ovat ehkä huomanneet etten niin nätti olekaan, mutta ihmisenä olen kiva ja siitä suhde on sitten lähtenyt...

Samaistuin niin moneen asiaan täällä! Itse olen kärsinyt ulkonäöstäni koko elämäni, taisin olla ekaluokalla tai nuorempikin, kun tajusin oman rumuuteni.

Itsekin yllätyn ihan todella, kun joskus (kerran kahdessakymmenessä vuodessa) joku mies kohtelee kuin ihmistä. Ja on todella mielenkiintoista seurata vierestä, miten eri tavalla ihmiset, sekä miehet että naiset siis, puhuvat kauniille kaverilleni. Jutuille nauretaan ja läsnä on aina sellainen kunnioitus, jota itse en saa mitenkään.

Koen, että rumana ihmisenä on elämässä jotenkin sivuroolissa.

Minkä näköisiä te rumat sitten olette? Kuulostaa hurjalta nuo kertomukset:(

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 22:26"]

Minkä näköisiä te rumat sitten olette? Kuulostaa hurjalta nuo kertomukset:(

[/quote]

Katsoin aamulla peiliin. Luulin sian katsovan takaisin; vaaleanpunertava iho pilkkuineen, tihrusilmät ja hampaat harvassa. Hiukset karkeat. Saparo puuttuu. Onneksi sentään vartalo sopusuhtainen kokoa 36.

Ei mitenkään. :) Mulla on jo S.O joka ei välitä asiasta. Meikillä ja hyvillä vaatteilla saa paljon aikaa.

Eipä mitenkään. Minusta taas, päinvastoin kuin monesta, tuntuu että minut on otettu työelämässä vakavammin koska olen ruma. Olen asiantuntija teknisellä miesvaltaisella alalla, ja minusta tuntuu ettei miehet usein muistakaan että olen nainen vaan kohtelevat minua yhtenä jätkistä vaan ;-) 

Nuorena oli toki kovaa kun miehet ei kiinnostuneet. Ja vanhaksipiiaksi ja lapsettomaksi sitten jäinkin. Mutta nyt olen jo 40 ja tottunut vanhapiikuuteeni, joten ei sekään asia enää haittaa. Ihan tyytyväinen olen elämääni näin. En enää kenenkään huomiota kaipaisikaan joten rumuus on ok.

Minkä näköinen sitten olen? Lyhyt, leveäperseinen mutta muuten ruipelo, munan muotoinen pää ja naama, pienet tihrusilmät, iho joka on väriltään sairaalloisen sinertävänkalpean ja couperosapunoituksen ja sinisten silmänalusten sekoitus, isot ulkonevat keltaiset hampaat, lyhyt mutta erittäin leveä nenä, muutama kaksoisleuka siinä missä muilla on kaula...

En usko että kukaan teistä on ruma. En ole ikinä nähnyt rumaa ihmistä. Paljon kyllä huolittelemattomia. Kenestä vaan saa kivannäköisen oikealla hiustyylillä, ehostuksella ja vaatteilla.

No, minua ei ole vielä kukaan vastaantuleva lapsi pelästynyt, että sitä odotellessa

Voi että tuli paha mieli näitä vastauksia lukiessa :( en ole ikinä tajunnutkaan miten paljon ulkonäkö voi tosiaan vaikuttaa elämään. Olen itse päässyt niin helpolla kun kiva naama ja kroppa, mutta en ikinä suhtaudu eritavalla ihmisiin ulkonäön perusteella. On tämä kyllä pinnallinen yhteiskunta

2

Peilit säröilee. Muuten normisettiä. Syön ja paskannan samoin kuin muut ja jalatkin kuljettaa eteenpäin.

Kyllä sen huomaa, että suhtaudutaan eri tavalla kuin kauniisiin. Jään armotta jalkoihin, lävitseni katsotaan, minut sivuutetaan keskustelussa, puheenvuoroilleni tuhahdellaan halveksuvasti ym. Miehet eivät huomioi millään tavalla ja surullista kyllä niin suurin osa naiskavereista on valmis jättämään mut huomiotta saadakseen flirtata ja kikatella miehen kanssa. Minun oletetaan olevan kiltti ja nöyrä ja jos/kun en ole, vaan sanon oman mielipiteeni niin saan etenkin miehiltä kuraa niskaan. Siis sellaista on käynyt useampiakin kertoja, että joku miesystäväni kaveri tai kaverini poikaystävä on haukkunut minut maanrakoon ("Vitun tyhmä, luulet sä olevas jotain häh, vittu miten joku voi olla noin idiootti ku sä!"). Muutenkin jos puhun kenelle tahansa miehelle tai naiselle ihan neutraalisti ("Anteeksi, mistä täältä löytyy kahvikupit?" tai "Anteeksi mutta missä päin täällä on wc?") saan osakseni tuhahduksen ja halveksuvan katseen , läheskään aina en vastausta. Kun taas kauniille kavereilleni hymyillään ja vastataan iloisesti ja jos vastapuolena on mies, niin nämähän vielä hakevat neidolle sen kahvikupin.

Olen myös aina hyvin yllättynyt jos joku kohtelee mua ystävällisesti ja niinä parina kertana jolloin olen saanut joltain mukavalta mieheltä positiivista huomiota olen ollut lentää pyrstölleni järkytyksestä. Tosin naispuoliset kaverit kyllä nopeasti torpedoivat nämä tilanteet esim. alkamalla yhtäkkiä hinkua baarin vaihtoa, haukkumalla kyseisen miehen idiootiksi tai rumaksi niin että mies sen kuulee tms. Surullista, että eivät voi edes kerran 5 vuoteen suoda rumalle ankanpoikaselle hetkeä valokeilassa.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 23:15"]

No, minua ei ole vielä kukaan vastaantuleva lapsi pelästynyt, että sitä odotellessa

[/quote]

Minä muistutan  lähinnä Justiinan ja Mervi Tapolan sekoitusta. Kun olin pukeutunut töissä hoitajan mekkoon, vierailulla oleva lapsi seisahtui viereeni ja katsoi ylöspäin ällistellen ja sanoi: "Muumi!" Vieläkin naurattaa tuo yksi parhaimmista sattumuksista.

Joskus on vaikea lähteä kotoa ihmisten ilmoille, ja pitää oikein tsempata itseään että "kyllä mä kelpaan ihan tällaisena".  Tykkään kyllä meikata, pukeutua itseäni miellyttäviin vaatteisiin, mutta kyllä joinain päivinä sitä vaan meikkaa koska on pakko. Ei ole pokkaa lähteä liikenteeseen ilman rutiinitoimenpiteitä,  ja täytyy laittaa itsensä ihmisen näköiseksi.