Lue keskustelun säännöt.
Ruma ihminen: miten rumuus vaikuttaa päivittäiseen elämääsi?
Kommentit (178)
76 jatkan vielä; ala-asteella minulla oli tyttökavereita, nykyään naiset eivät oikeen päästä lähelle. Ja saan usein katseita pariskuntien naisilta, ja he vilkaisevat miestään että katsooko.
Kuulostan varmaan jotenkin narsistiselta kun tälläistä tarkkailen, mutta joka kerta saadessani huomiota saan vakuutettua itselleni olevani ok.
Ikää nyt 21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin varsinkin nuorempana omasta "pottunenästäni". Jossainvälissä yläasteen jälkeen kun kasvot alkoivat muotoutua sopusuhtaisemmiksi ja aloin hoikistua (vauvan pyöreys katosi) niin pääsin yllättäen siihen "nättien tyttöjen" kastiin.
Edelleen kun kuulen vaikka kahvilassa jonkun porukan naureskelevan, niin saan pahat vilunväristykset ja ahdistuksen, koska automaattisesti ajattelen ihmisten viittaavan ulkonäkööni negatiivisesti. En varmaan ikinä tule näkemään itseäni samalla tavalla kuin ne, jotka nätiksi väittävät minua. Pienikin kritiikki ulkonäöstäni saa itsetuntoni edelleen murenemaan hetkeksi aikaa.
Olen harkinnut vastaavanlaista nenäleikkausta, minkä Blake Lively on itselleen teettänyt. Ihan vain oman psyykkisen terveyteni korjaamiseksi peruskouluvuosien kiusaamisen ja nälvimisen jälkeen.
-N20
On kyllä outoa miten ulkonäkö vaikuttaa suunnilleen kaikkeen. Sain lapseni parikymppisenä, ja siihen asti olin aika mitättömän näköinen ja suoraan sanottuna ruma. Kasvot olivat lapsenpyöreät ja mitäänsanomattomat, en osannut meikata, laittaa hiuksia tai pukeutua ja lisäksi olin hieman pyöreä. Lapset saatuani ja aikuistuttuani hoikistuin, lapsenpyöreys hävisi paljastaen kasvojen luuston, opettelin meikkaamaan, laittamaan hiukset ja ostamaan vartalotyypilleni sopivia vaatteita. Nyt oon ihan kummissani miten eri tavalla minuun suhtaudutaan! Opiskelen uutta ammattia ja olin juuri harjoittelussa miesvaltaisella työpaikalla - sain jatkuvasti flirttiä, ylistystä ja minut otettiin erittäin lämpimästi mukaan työyhteisöön. Samaan aikaan työpaikalla oli ihan töissä näin objektiivisesti sanottuna rumempia naisia, jotka olivat työpaikan miehille lähes kuin ilmaa - tunnistin tilanteen samantien, koska olin itse aiemmin samassa asemassa. Nykyään myös saan parempaa palvelua, minun mielipiteeni otetaan vastaan ja huomioon sekä tutustun helpommin uusiin ihmisiin. Tää muutos on saanut todellakin näkemään sen miten paljon ulkonäkö vaikuttaa.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 10:50"]Yleensä olen vain seurannut näitä keskusteluja rumuudesta mutta nyt voisin kommentoida.
Minua haukuttiin koko ala-aste rumaksi, kukaan pojista ei esimerkiksi halunnut minua parikseen tansseihin tms. Tansseissa koitin olla kaukana paristani, jotta hänen ei tarvitsisi olla lähelläni. Paras ystävänikin kerran (9-11v) kommentoi näin "Miia pojat ei kai tykkää susta kyn sulla on naamassa toi arpi" (ihan pieni arpi jota tuskin näkyi. 10 vuotiaana liitin vahvasti minäkuvaani rumuuden. Ylä-asteellakin suositut saattoivat haukkua rumaksi, tosin seurustelin pari kertaa.
Tämä kuulostaa ehkä hassulta, mutta n.17 vuotiaana ulkonäköni muuttui. En tiedä sainko tiettyä naisellisuutta kasvoihin vai mitä, mutta sen jälkeen on miehet katsoneet bussissa, olen saanut tuntemattomilta miehiltä fb-viestejä, poikapuoliset kaverit ihastuvat jne. Työhaastattelussa tms huomaan ulkonäön vaikuttavan, etenkin jos haastattelija on mies.
Ehkä en koskaan sitten ollut ruma, tai sitten vaan muutuin rumasta ankapoikasesta paremmaksi. Ainakin kun näen nykyään "kiusaajiani" he katsovat pitkään ja hämmentyneenä. Eräs kommentoikin eräissä juhlissa että sustahan kuoriutui tollanen missi.
Edelleen on huono itsetunto ja ajoittain vihaan kasvojani, mutta ainakin olen nöyrä. Jos saan huomiota, otan sen hyvin, hyvin kiitollisesti vastaan.
[/quote]
Tämä on kuin minun suustani. Minua kiusattiin ala ja yläasteella, koska olin pullero, plösö naama, silmälasit ja äiti puki minut kuin 40v. tantan. Sitten laihduin 15kg, aloin meikata, hankin piilarit ja kas ihmettä, olin yks kaks ihan nätti, laitettuna jopa kaunis. Vieläkin hämmennyn kommenteista, jotka ovat "oletpa kaunis ja siro", "ihanat hiukset","barbie"... Jossain syvällä on vielä se käsitys, että olen ruma ja läski ja possu. Vaikka tiedän, että en ole. Sitä se kiusaaminen tekee.
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 11:04"]
Kärsin varsinkin nuorempana omasta "pottunenästäni". Jossainvälissä yläasteen jälkeen kun kasvot alkoivat muotoutua sopusuhtaisemmiksi ja aloin hoikistua (vauvan pyöreys katosi) niin pääsin yllättäen siihen "nättien tyttöjen" kastiin.
Edelleen kun kuulen vaikka kahvilassa jonkun porukan naureskelevan, niin saan pahat vilunväristykset ja ahdistuksen, koska automaattisesti ajattelen ihmisten viittaavan ulkonäkööni negatiivisesti. En varmaan ikinä tule näkemään itseäni samalla tavalla kuin ne, jotka nätiksi väittävät minua. Pienikin kritiikki ulkonäöstäni saa itsetuntoni edelleen murenemaan hetkeksi aikaa.
Olen harkinnut vastaavanlaista nenäleikkausta, minkä Blake Lively on itselleen teettänyt. Ihan vain oman psyykkisen terveyteni korjaamiseksi peruskouluvuosien kiusaamisen ja nälvimisen jälkeen.
-N20
[/quote]
ei helvetti et osaa edes kuvaa linkittää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon sisimmässäni ehkä hupsu ja lapsellinen taivaanrannan maalari, mutta mä ihan tosissani ajattelen kaikkien ihmisten olevan kauniita. Sydäntäsärkevää lukea teidän elämistä :( jokainen ihminen ansaitsisi tulla kohdelluksi kauniina ja ainutlaatuisena. Pysytään naiset lujina tässä epäreilussa ulkonäkökeskeisessä maailmassa. Ootte ihania.
Kyllähän se ihan kaikkeen vaikuttaa. Olen käytännössä näkymätön. Kanssani ei kehdata liikkua julkisilla paikoilla. Minulla ei ole ollut eikä tule olemaan mahdollisuutta kokea rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvapalstoilla itsesäälissä kieriminen ei ainakaan auta mitään.
En itsekään ole mikään missikaunotar - löytyy leveä nenä, huonot hampaat, leukaleikkausta vaativa ylipurenta, olemattomat rinnat jne mutta en ole onneksi koskaan tullut kiusatuksi ja itsetuntoni on ihan hyvä parikymppiseksi nuoreksi naiseksi. Tunnen itseni usein kauniiksi, vaikka en ole varsinaisesti tyytyväinen omaan naamaani. Vaikka te menisitte mihin leikkauksiin niin tuskin tulette kokemaan itseänne kauniiksi jos ette käsittelitte noita kiusaamistraumoja esim terapiassa. Niistä voi päästä yli.
[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 19:43"]
Millainen on ruma?
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen ruma kasvoiltani, mutta ehkä iloinen luonteeni on pelastanut. En ole kokenut hyljeksintää kanssaihmisiltä, minulla on ystäviä ja joskus jopa olen saanut treffipyyntöjäkin, luonteeni vuoksi. Ehkä olen sen takia suosittu ystävien keskuudessa, koska heidän mielestään minusta ei ole heille kauniimmille uhkaa.
Määritelkääpä ruma?
Kaunis ihminen: paistaako olemuksestasi se, että luulet/tiedät olevasi kaunis?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylipäänsä ulkonäkö saa aikaan sen, miten omat ideat ja ajatukset otetaan vastaan. Kauniit tai normaalin näköiset (sellaiset, joiden kasvoja on kiva katsella, suurin osa ihmisistähän on jollakin tavalla nättejä) saavat kevyemmällä argumentaatiolla saman ajatuksen läpi. Tai hauska juttu otetaan naurulla vastaan, vaikkei se olisi edes kovin hauskasti kerrottu. Ruman pitää tehdä paljon enemmä töitä sen eteen, että vastaavat asiat toteutuisivat.
Miehille on tosiaan kuin ilmaa. Iso osa on toki peruskohteliaita, mutta esimerkiksi juttelua ei synny työpaikalla kuin vasta pitkän tuntemisen jälkeen. En usko, että suurin osa tekee sitä tietoisestikaan, heitä ei vain kiinnosta jutella ruman ihmisen kanssa, ehkä rumuudesta tulee heille jokin alitajuisesti epämukava tunne, jota ei sen enempää mietitä, ajattellaan vain että tuon kanssa ei ole kiva olla tekemisissä? Mistään flirttailusta tai vastaavasta en edes mainitse, niitä ei kannata edes kuvitellakaan.
Lisäksi rumuus korostaa kaikkia muitakin virheitä: hikisyys ei koskaan näytä söpöltä, pisamat näyttävät lialta, huonosti laitetut hiukset tekevät kassialman näköiseksi jne. Kauniilla kasvoilla saa näitä anteeksi, tai ne voivat näyttää jopa sympaattisilta.
Päivittäistä ahdistusta, masennusta, huonoa itsetuntoa. Valitettavasti ei toivoakaan elämänkumppanin löytämisestä. Elämästä on oikeastaan kadonnut kaikki ilo tässä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa. Suoritan päivät ja yritän olla ajattelematta kurjaa oloani. Odotan, että elämä joskus loppuisi.
Ei mun elämään vaikuta mitenkään. Saan olla rauhassa, en ole niin sysiruma onneksi, että tuijoteltaisiin. Olen sellanen keskinkertaisen ruma ( oma arvioni).
Olen ruma, mutta minulla on hyvä itsetunto. Yleensä olen kokenut, että minut otetaan vakavasti ja minuun suhtaudutaan jopa kunnioittavamin kuin kauniisiin ihmisiin. Ehkä siinä on joku ajatus, että "pitää sen olla ainakin älykäs, kun ei ole minkään näköinen. " Ja niin kyllä olenkin.
Jaa. Itse olin ensin ruma aknen takia, nykyään vaan läski.
isoin elämääni vaikuttava juttu on se, että on pitänyt taistella huonoa itsetuntoa vastaan ja pyrkiä pätemään vain aivoillaan. Koskaan ei voinut luottaa siihen, että ulkonäöllä irtoaa mitään armoa. En myöskään pidä ihnisistä, ja nykyään teen asiantuntijatyötä kotoa käsin näkemättä muita viikko kausiin. Bliss!
Se, jos joku kohtelee minua naisena tai tasa-arvoisena ihmisenä, yllättää aina. Jos joku mies avaa oven, päästää ekana bussiin, baarimikko tarjoile mulle jonon mukaan eikä anna nättien etuilla... Aina yhtä yllättävää!
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="21.10.2014 klo 10:06"]
Te itsenne rumaksi tuntevat ja rumaksi haukutut. Olisitteko kiinnostuneet hekilökohtaisesta coachista, joka stailaisi, tsemppaisi ja opettaisi kaunistautumaan? Olisitteko valmis maksamaan siitä?
Palveluun voisi kuulua:
- tulotasojen mukainen vaatteiden ja asusteiden shoppailu
- tulotasojen mukainen kampaamokäynti
- Keskustelut ja tsemppaus, missä keksitytään henkilön hyviin puoliin ja saadaan hänet tuntemaan itsensä hyväksi. Ehkä pari drinkkiä ja flirttiä miehille tai naisille jossain baarissa.
- Opetetaan pukeutumaan, meikkaamaan ja laittamaan hiuksensa kauniisti.
[/quote]
Voisi tuo kiinnostaa, mutta eihän se tosiasioita miksikään muuta, kun ympäristön kauneusihanteet ovat sellaisia kuin ovat. Ainakaan minuun ei tehoa muu kuin kirurginveitsi ja kuntosaliharjoittelu tai se, että muutan toiseen maahan. Nimittäin esim. Saksassa, Ranskassa tai USA:ssa kasvoni ovat keskivertoon verrattuna normaalimmat ja nenäni ei näytä niissä maissa niin isolta, sillä muillakin on isommat nenät ja monissa muissa maissa minua pidetään jopa kauniina/viehättävänä. Sen sijaan pikkunenäisten ihmisten Suomessa nenäni näyttää valtavalta, joten omilta sukulaistädeiltäkin (jopa omalta sylikummiltani) tulee vinoilua ja loukkaavia kommentteja. :(
[/quote]
Näkisinpä kuvasi, helvetti :D
Kauneusihanteitakin on monenlaisia. On siis muitakin kuin kurvikas ja "virheetön" bombshell. Omat piirteet vaan täytyy oppia löytämään ja korostamaan. Kannattaa mennä oman kehonsa ja piirteiden ehdoilla mahdollisimman pitkälle. Hiusväriä, itseruskettavia ja epämukavia vaatteita niin vähän kuin mahdollista.
Opettele pitämään niistä vaatteista ja väreistä mitkä sopii sun vartalotyyppiin. Älä pakota.