HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.

Taasko tätä samaa jauhamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.

Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?

Ohis, mutta tuskin tässä niin halutaan dissata toisten kokemusta kuin pikemminkin osoittaa ettei tuo kokemus ole mikään tilastollinen fakta. Niitä eliittisukuja jotka maksavat lapselleen osakkeen Töölöstä on hyvin vähän, suurin osa suomalaisista velloo luokkien suhteen ylös-alas keskiluokkaisuuden akselilla. Sitten noiden eliittien lisäksi on oikeasti kasvava alaluokka johon kuuluvat syrjäytyneet suvut joissa moniongelmaisuutta, m aahan mu uuttajataustaa jne. Miksi tuosta ei haluta keskustella, halutaan vaan lillua noissa pienissä nyansseissa, erilaisuudessa joka ei oikeasti aiheuta kenellekään ylitsepääsemättömiä esteitä suomalaisessa yhteiskunnassa? Täytyy muistaa, että tuon monisukupolvisakateemisen aviomiehen omaavia yksilöitä jotka suhtautuvat koulutuspohjaiseen luokkajakoon vakavasti on Suomessa äärimmäisen vähän, suurin osa olisi valmis tutustumaan pääministeriimme, Pekka Haavistoon, Jari Leppään tai Krista Kiuruun vaikka heidän perhetaustansa ei ole akateeminen tai omat akateemiset tutkinnot on jäänyt tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi en ole akateemisten lapsi. Enkä itse akateeminen. Tosin eräs ala yliopistossa kiinnosti, mutta tutkijan tai opettajan ura ei kiinnostanut.

Vanhemmat painostivat sairaasti kouluttautumaan korkealle - lähinnä että pääsisivät kehumaan lastensa koulutuksella. Sillein vähän säälittäviä vanhempia.

Ja omat lapset saavat käydä juuri sen koulutuksen jonka itse haluavat. Onneksi lapset on hyviä koulussa joten on myös varaa valita se yliopistokoulutusmahdollisuus.

Olen sanonut lapsilleni, että aivan sama mikä on koulutustaso, kunhan koulutuksella hankittu osaaminen työllistää mieluiten tuottavalla sektorilla ja siten, ettei tarvitse hankkiutua yhteiskunnan tukiluukulle.

Tonttinaapurina asuu pariskunta, mies rakins AMK & yrittäjä (ns pientalopääsuunnittelija/työvalvoja). Nainen humanistitohtori, ensimmäinen vakituinen pesti 48-vuotiaana, pitkiäkin aikoja ilman muuta tuloa kuin työttömyyskorvaus. Hän sentäs myöntää ettei mennyt ihan valinnat kohdalleen ja valitsisi parikymppisenä "raadollisesti kapitalistisen uran", kuten kaksi kolmesta lapsistaan on jo tehnyt ja kolmaskin todnäk aivopestään samalla tavalla.

Yliopisto on leivinuuni, jossa leivotaan työväenluokkaisista 'working class hero' eli se on koulutusohjelma... sinne eivät sellaiset pääse, joiden juuret tunnetaan ja jotka siis perinteisesti olisivat muka yliopistoperhetaustaisia...

Homma vaan on mennyt poskelleen, kun perheet ovat niin sekaisin kun jotain yläluokkaisia 'käenpoikasia' on rikollisten toimesta ripoteltu ties mihin työväenluokkaisiin perheisiin yleistyömiehiksi... mutta ei erkkikään enää tiedä kuka on kuka...

Sitten on koko tämä huutolaislapsikaarti... ja sitten on sellaisiakin faktoja, että 'kartanon väki' mennyt torppaan ja 'torpan väki' pantu kartanoon turvallisuussyistä... mutta vaara ei olekaan koskaan väistynyt, vaan näin on sitten eletty ties kuinka monta sukupolvea...

Sitten on nämä jotka pantu mielisairaaloihin - ehkäpä joukossa todellisia prinssejä ja varsinkin prinsessoita - ja koko porukka on sterilisoitu...

Sitten on näitä jotka ovat saaneet alkunsa anasteluilla spermoilla jopa teinipojilta ja varastetuilla munasarjoilla ja munasoluilla ja koeputkessa ja ties mitä...

JNE, JNE...

SIIS TÄMÄ ON TODELLAKIN SEMMOINEN SOPPA, ETTÄ TÄTÄ EI SELVITÄ ERKKIKÄÄN... 

TIEDÄTKÖ SINÄ KUKA JA MIKÄ OIKEASTI OLET???

Onneksi sentään Taivaan Isä kutsuu jokaisen tämän oikealla ja omalla nimellä!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen opiskellut valtsikassa, silloin aineena oli KV politiikka, kyllä mä kiinnitin huomiota, että monet ensinnäkin tunsivat toisensa ennestään. Tulivat samoista lukioista, SYK, Ressu jne. Kyllä myöskin kuului se, että monet olivat diplomaattiperheistä ja asuneet lapsuudessa vuosia pitkin poikin maailmaa. Omien lasteni kohdalla se on normaaliin kokemusmaailmaa kuuluvaa, mutta omassa lapsuudessa paljon matkustelleita oli me, jotka kävimme etelässä lomamatkoilla. En tuntenut ennen yliopistoa ketään joka olisi käynyt lopulta ulkomailla, saati monessa eri maassa.

Samoin asumisjärjestelyistä näki eri asioita, toiset asuivat suvun kaksiossa Eirassa, toiset solussa Talissa.

Mä olen itse hyvin toimeentulevasta perheestä maalta, en siis koe työväenluokkaa omakseni myöskään. Mutta tietenkin ulkopuolisuutta toivat minet yliopiston perinteet ja termit, jotka eivät olleet itselle tuttuja.

Tässä kahden tutkijan kirja aiheesta, on popularisointi tutkimuksesta.

https://www.adlibris.com/fi/kirja/luokkaretkella-hyvinvointiyhteiskunna…

Oma kokemukseni on humanistisesta tiedekunnasta ja yhtenevä. Kurssikaverit tunsivat toisensa ja monen vanhemmatkin tunsivat toisensa. Oli käyty erityiskouluja saksalaista, Ressu jne. Tiedettiin mitä varten yliopistolla oltiin ja työskenneltiin määrätietoisesti sen mukaan. Diplomaatin poika osasi valita kurssinsa diplomaatin uraa tukien. Minä en, koska olin työväenluokkaa. En myöskään tuntenut ketään entuudestaan. Moneen tutustuin, mutta jotenkin ne aina tuntui vieraalle, kun kaverit puhuivat suvun huviloista tai saattoivat saada lisätienestejä isän asianajotoimistossa sihteerinä. 

Juuri tämä. Pääsääntöisesti yliopiston käyneet vanhemmat tukevat ja opastavat ihan eri tavalla opinnoissa. 

ööhh, kuinkahan yleistä lopulta edes on, että valittu ala periytyisi vanhemmilta lapsille? En tunne ketään, kuka olisi opiskellut samaa alaa kuin omat vanhemmat. Tunnen jokusen perheen, jossa yrittäjyys on periytynyt vanhemmilta lapsille, siis lähinnä konepajan pyörittäminen tai joku kuljetus/maanrakennusalan firma.

Olen aina miettinyt, että kun ei itseä tuo lääketiede kiinnostanut yhtään, niin olisipa ollut kätevää jos vanhempani olisivat olleet jonkun perheyrityksen pyörittäjiä, tai vaikka maatalousyrittäjiä, lääkäreiden sijaan. Ajauduin opiskelemaan alaa, josta he eivät ymmärtäneet mitään, eikä heidän vähäisistä sosiaalisista kontakteista ollut hyötyä työllistymisessä, edes kesätöihin. Asun tosin aivan toisella puolella maata 19-vuotiaasta saakka, joten sekin vaikuttanee.

Mutta lukemaan he opettivat omalla esimerkillään! Oikein ahmimaan kaiken mitä käsiini sain Suomen Kuvalehdestä Koululaiseen.

No mitä nyt ympäristöäni olen seurannut, niin kyllä tosi monen lääkärin lapsi on päätynyt lääkäriksi. Tuntuu että se on ehkä yleisin ala, jossa se periytyy. Työkaverina on kolme yli viisikymppistä lääkäriä ja kaikkien lapsista ainakin yksi on joko lääkäreitä ja pyrkimässä lääkikseen, joillain useampikin. Samoin apteekkareiden lapsista moni päätyy samalle alalle, samoin hoitajan lapset hoitajiksi. Muista aloista ei niin läheistä kokemusta ole, mutta olen huomannut että omakin alavalinta on itseasiassa jotain omien vanhempieni alojen välimaastosta joten no, ehkä ne ominaisuudet ja kiinnostuksen kohteet jollain lailla periytyy. Tietenkin tiedän myös monia, jotka ovat aivan eri alalla kuin vanhempansa, ei se niin yksiselitteistä ole.

Sitten on alan vaihtajat. Moni akateeminen on vaihtanut alaa vanhetessa . Myös päin vastoin. Ihmisellä voi olla monta harrastusta ja monta työtä . Moni kioskin pitäjä voi olla työssä muualla vaikka insinööri. Moni ministeri on myös maanviljelijä. Monella yrittäjällä on monta eri alan yritystä. On myyjiä jotka on opiskellut kampaajiksi ja siitä yrittäjiksi. Akateemisuus tavallaan on hyvä asia tavallaan siinä vieraantuu maallisista ......parasta on nähdä kokonaisuuksia. Miten kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta jos laskee tuntipalkkoja niin niitä apurahoja stipendejä saa vain menestymällä.Moni on silti onnellinen ilman niitäkin. Moni pikkupoika haaveilee hänestä tulee nosturin tai kuorma auton kuljettaja tai palomies ja niin heistä tulee ja heitä todella tarvitaan yhteiskunnassa joten antakaa heille kiitokset tärkeästä työstä.

Vierailija kirjoitti:

Yliopisto on leivinuuni, jossa leivotaan työväenluokkaisista 'working class hero' eli se on koulutusohjelma... sinne eivät sellaiset pääse, joiden juuret tunnetaan ja jotka siis perinteisesti olisivat muka yliopistoperhetaustaisia...

Homma vaan on mennyt poskelleen, kun perheet ovat niin sekaisin kun jotain yläluokkaisia 'käenpoikasia' on rikollisten toimesta ripoteltu ties mihin työväenluokkaisiin perheisiin yleistyömiehiksi... mutta ei erkkikään enää tiedä kuka on kuka...

Sitten on koko tämä huutolaislapsikaarti... ja sitten on sellaisiakin faktoja, että 'kartanon väki' mennyt torppaan ja 'torpan väki' pantu kartanoon turvallisuussyistä... mutta vaara ei olekaan koskaan väistynyt, vaan näin on sitten eletty ties kuinka monta sukupolvea...

Sitten on nämä jotka pantu mielisairaaloihin - ehkäpä joukossa todellisia prinssejä ja varsinkin prinsessoita - ja koko porukka on sterilisoitu...

Sitten on näitä jotka ovat saaneet alkunsa anasteluilla spermoilla jopa teinipojilta ja varastetuilla munasarjoilla ja munasoluilla ja koeputkessa ja ties mitä...

JNE, JNE...

SIIS TÄMÄ ON TODELLAKIN SEMMOINEN SOPPA, ETTÄ TÄTÄ EI SELVITÄ ERKKIKÄÄN... 

TIEDÄTKÖ SINÄ KUKA JA MIKÄ OIKEASTI OLET???

Onneksi sentään Taivaan Isä kutsuu jokaisen tämän oikealla ja omalla nimellä!!!

Yliopistoon pääsee, kun on pääsykokeessa tai yo-kirjoituksissa riittävän hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Pojalla ei ole ollut minkäänlaista vaikeutta sopeutua "yliopistomaailmaan", vaikka me ollaan amiksen käyneitä kumpikin.

En nyt lukenut koko ketjua vielä, mutta minäkin olen työläistaustainen yliopistossa opiskellut, ja allekirjoitan täysin ap:n tuntemukset. Ihan erityisen selvästi näitä tunnelmia tuli vastaan, kun opiskelin Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ns. kulttuuriaineita ruotsinkielisillä luennoilla. Niillä oli paljon ns. paremman väen vesoja (enkä tällä nyt viittaa pelkästään kieleen, olenhan itsekin suomenruotsalainen, mutta työväentaustainen), joiden sukunimiä vilisee kaikissa suomenruotsalaista ja suomenkielistä kirjallisuutta käsittelevissä teoksissa ja historiankirjoissa. Mukavaa väkeä olivat kaikki, mutta jotenkin aina huomasin tekeväni ryhmätöitä ja istuvani kahvilla sen vantaalaisen bussikuskin jälkeläisen ja sen itähelsinkiläisen yksinhuoltaja-lähihoitajan jälkeläisen kanssa. Olo oli vain luontevampi, kuin von Höpfelstenin ja af Gripenhjelmin seurassa. Ja jotenkin ne toiset työväentaustaiset vaan jotenkin erotti joukosta, sen enempiä ajattelematta. 

Mutta sitten kun opiskelin valtiotieteellisen puolella, niin joukossa oli myös paljon pohjalaisia nuoria. Heissä hämmensi se, että moni ei oikeasti osannut oikeastaan yhtään suomea. Mutta tämä kolmas, äänekäs ja hyvin yhdessä viihtyvä ryhmä jotenkin vaikutti tosi paljon ryhmädynamiikkaan, hyvällä tavalla. Kun Andersson ja von Höpfelsten lähtevät kaksistaan juhlimaan, voi tunnelma olla jäykkä, mutta kun ryhmään lisätään yksi Nedergård, niin ihmeesti kaikilla olikin hauskempaa. 

Eli yhteenvetona: samaa mieltä kuin ap, mutta eri tiedekunnissa on paljon eroja.

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Jos on käynyt yliopistokoulutuksen, niin silloin ei ole työväenluokkaa. Vai mitkä neljä?

Ja kyllä on misogynia ja luokkaerot ovat selvät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.

Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?

Et taida erottaa toisistaan omaa subjektiivista kokemustasi, johon vaikuttavat myös ennakkoasenteesi ja toisaalta objektiivista totuutta toisistaan. Olet läpi ketjun yrittänyt väittää omia ennakkoluulojen värittämiä kokemuksiasi yleiseksi totuudeksi. Akateemiset täällä ovat yrittäneet kertoa sinulle, että ne eivät ole yleinen totuus, vaan sinun omia päänsisäisiä tuntemuksiasi. Eli en 'dissaa' sinun henkilökohtaisia subjektiivisia kokemuksiasi, vaan kerron sinulle, että ne suorastaan naurettavat kuvitelmäsi akateemisten taustoista eivät pidä oikeasti paikkaansa.

Kysymys on kokemuksesta ja sinä et kykene sitä kumoamaan. Oma kokemukseni ei ole edes ainutkertainen, vaan tässäkin ketjussa meitä työväenluokkaisia on lukuisia, jos kykenisit erottamaan. Myös tutkimustieto on puolellani sinun lapsellista mutuasi vastaan. On totta, että myös akateemisilla voi olla mulk*uja vanhempia, jotka eivät auta, mutta yksittäistapaukset eivät tee kesää. 

Kokemuksesta tulee ongelma silloin, kun alkaa kuvittelemaan omassa päässä olevansa poikkeuksellinen. Tuli mistä lähtökohdista tahansa, uusi ympäristö ja ihmiset ovat haaste, aiheuttavat epävarmuutta ja lähtökohdista, täysin kuvitteellisista tukijärjestelmistä ja verkostoista huolimatta sadulla ei välttämättä ole onnellista loppua. Muuttujia on niin paljon, että yksittäisiin asioihin takertuminen on lähinnä ongelmien kerjäämistä itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse tiesin kyllä yliopiston ryyppäjäisperinteet. Aika paksua settiätuo juttu.

Olen ollut aina lukutoukka ja älykäs vaikka näin ei palstalla saisi sanoa. Ongelma ei minulla ollut oma kykyni suoriutua, vaikka tunnistankin nuo tuntemukset.

Minulle vaikeinta ja oudointa oli sisäistetty misogynia, sosiaaliset normit tietystä pinnallisesta seurustelukulttuurista ja se että noissa piireissä erilaisuutta ei siedetä oikein ollenkaan. Se ufo olo syntyy siitä miten kyseinen ympäristö suhtautuu sinuun. Yliopistolla oikeasti rehottaa paksu elitismi.

Ja oppilasaineiston heikko suoriutuminen oli aina oppilaan ja hänen taustansa vika, vaikka todellisuudessa opintorakenteissa ja sisällöissä oli ihan järkyttävän paljon epäkohtia ja epäselvyyksiä. Monet tehtävänannot oli niin niukkoja ettei niistä mitenkään olisi repinyt sisältöä 6-hengen ryhmälle, ja välillä päin vastoin, 10 henkilön työ olisi pitänyt tehdä liian tiukalla aikataululla parityönä, mutta tällaisilla ryhmätöillä piti opinnot sutaista. Ja kurssin läpäisy saattoi kaatua sitten siihen kun osa ryhmästä jätti kurssin kesken jo ryhmätyön aloittamisen jälkeen. Jos sait yksinäsi laadittua edes jotain kasaan, arvosana laski kuitenkin sen vuoksi kun tuo ei ollut ryhmätöteutus. Osaaminen ei näkynyt oikeasti millään tavalla arvosanoissa, painotukset oli erikoisia, ihan hatusta vedettyjä. Omalla mielenkiinnolla ei saanut valita suuntautumisia tehtäviassä. Tieteellisiä esseitä olisi pitänyt sovittaa tuhanteen sanaan laajasti ja oikein perusteltuna. Deadlinet oli määrittelemättömiä ja epäselvästi ilmaistu, luentomateriaaliin ei päässyt etukäteen tutustumaan. Minkäänlaista eheyttämistä ei ollut opintokokonaisuuksissa, proffat kirjaimellisesti taisteli omista oppiainesisällöistään jopa sillä tasolla että osa mielenosoituksellisesti päätti olla opettamatta mitään kun ei saanut mielestään tarpeeksi tunteja. Sihteerit oli säästösyistä potkittu pois mikä pahensi entisestään tätä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Terkkuja vaan erääseen Helsingin yliopiston tiedekuntaan.

Olen itse vaihtanut tiedekuntaa yhden kerran ja se mikä pätee yhteen ei välttämättä sovi toiseen... Olisi kiinnostavaa, kuinka ihmisten taustat vaihtelevat eri pääaineissa. Ehkä tietyillä aloilla on suurempi osuus usean polven akateemisia?

Onhan tätäkin tutkittu. Ensimmäisen sukupolven akateemiset tarvitsevat rahaa, joten pyritään maksimoimaan mahdollisuudet esim. teknillisellä koulutuksella. Humanisti tarvitsee jo lähtökohtaisesti vauraan perhetaustan.

Kaikki eivät arvosta rahaa tai hyvätuloista ammattia tai ovat vasemmistolaisia kuten humanistit kai yleensäkin. Moni menee köyhästä perheestä taideopintoihin, vaikka se ei tuo rahaa tai elantoa. En sanoisi, että näitä aloja opiskelevat vain rikkaiden perheiden lapset, vaan on myös aitoa kiinnostusta ja lahjoja alaan esim. taiteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär

Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.

Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?

Et taida erottaa toisistaan omaa subjektiivista kokemustasi, johon vaikuttavat myös ennakkoasenteesi ja toisaalta objektiivista totuutta toisistaan. Olet läpi ketjun yrittänyt väittää omia ennakkoluulojen värittämiä kokemuksiasi yleiseksi totuudeksi. Akateemiset täällä ovat yrittäneet kertoa sinulle, että ne eivät ole yleinen totuus, vaan sinun omia päänsisäisiä tuntemuksiasi. Eli en 'dissaa' sinun henkilökohtaisia subjektiivisia kokemuksiasi, vaan kerron sinulle, että ne suorastaan naurettavat kuvitelmäsi akateemisten taustoista eivät pidä oikeasti paikkaansa.

Kysymys on kokemuksesta ja sinä et kykene sitä kumoamaan. Oma kokemukseni ei ole edes ainutkertainen, vaan tässäkin ketjussa meitä työväenluokkaisia on lukuisia, jos kykenisit erottamaan. Myös tutkimustieto on puolellani sinun lapsellista mutuasi vastaan. On totta, että myös akateemisilla voi olla mulk*uja vanhempia, jotka eivät auta, mutta yksittäistapaukset eivät tee kesää. 

Nyt täytyy sanoa jo vähän painavasti kun alkoi kiukuttamaan: Puhut täyttä fuulaa! Ne akateemiset vanhemmat eivät ole poikkeus tai varsinkaan mitenkään m*lkkuja, jotka eivät aikuista lastaan auta opinnoissa tai työllistymisessä, vaan useinmiten kyseessä on ihan olosuhteiden sanelema pakko. Montako opiskelijaikäistä sinä tunnet, joka asuu yhä kotonaan tai edes tapaa vanhempiaan viikottain? Moniko opiskelee tai hakee töitä lapsuuden kotipaikkakunnalla? 

Akateemisten lasten todellisuutta on pikemminkin se, ettei kesä tai osa-aikaistöitä saa mistään, koska vanhemmat eivät työpaikalleen pysty järjestämään kouluttamattomalle nuorelle töitä. Ns duunareiden lapset ne saavat sen ohituskaistan kesäansioille ja monesti ihan vakituiseen työhön vanhempien firmaan.

Jos tässä nyt porukka katsoo asiaa jostain ankkalammikosta käsin, niin me muualla Suomessa eletään kyllä ihan toisenlaista todellisuutta: rahaa tekee ne, jotka pääsevät ammattikoulusta suoraan ajamaan iskän motoa tai työnjohtajaksi perheyritykseen. Jatko-opiskelut valinneet taas muuttavat kauas kotoa ja pärjäilevät siellä ihan omillaan.

Heikoimmassa asemassa on ne lapset joiden kotona elämä on yhtä hulinaa, häätöjä ja vaihtuvia isäpuolia. Että viitsittekin "työlais"taustaiset narista kun teillä on asiat kuitenkin verrattain mallillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen työläisperheestä. Kaikki neljä yliopiston käyneitä. En edes tunnista ap:n kertomia asioita todellisiksi. Kyse on enemmän sosiaalisista taidoista. Turhaan taas luoda tätä luokkahysteriaa, kun sellaista ei ole. Sanna Marin sanoi, että kaikista voi tulla mitä vain.

Opiskelin Oulun yliopistossa 80-luvulla. En tunnista tuota, siellä lähes kaikki olivat pohjoissuomalaisia nuoria maalta. Keskityttiin opiskelemaan ja juhlimaan, juopottelun osasi kaikki luokat tuolloin ongelmitta, sitsien kaltaiset systeemit taas eivät istuneet nuoreen yliopistoon.

Voihan sitä halutessaan korostaa luokkien välisiä eroja Suomessa. Mutta kun tuota tekee pitäisi rehellisyyden nimissä tuoda muualta Suomeen muuttaneiden luokka jne mukaan vertailuun. Työväenluokka Suomessa ei tulotasoltaan välttämättä eroa keskiluokasta, tsekkaa lastentarhanopettajien ja paperimiesten bruttotulot. Ne oikeat ja vakavat erot luokissa tulevat marginaaleista: ongelmaiset suvut joissa työttömyys ja vähäosaisuus periytyy, selkeästi hyväosaiset suvut joissa saadaan sekä omaisuus että halu korkeakoulutukseen äidinmaidossa (ja mahdollisuus korkeakoulutukseen hieman kehnompilahjaisenakin joko ruotsinkielen löysempien sisäänpääsyjen tai isin ulkomailla maksamana).

Mutta jos joku palstalla haluaa identifioida itsensä näin ja laittaa kaikki elämän ongelmansa luokkataustansa piikkiin/kokea paremmuutta isin ja äidin maisteripapereista niin by all means. T FT kouluttamattoman suvun maalaistaustalla jota oma tausta ei koskaan ole auttanut eikä hidastanut vaan ura tehty omien kykyjen ja aivojen avulla. 

Minä ihmettelen myös tota samaa: luokkayhteiskunta on tärkeä tutkimus- ja keskustelunaihe, mutta miksi sitä tehdään noin "r asistisesti", unohtaen ne oikeasti suuret luokkaerot Suomessa? Haluaako yhteiskuntatieteilijät kuitenkin eniten vain kaivella omaa napaa ja läpikäydä omia traumoja siitä miten lapsena se pankinjohtajan tyttö sai kauniimman nuken ja yliopistossa kivemman poikakaverin noiden oikeiden ongelmien hahmottamisen sijaan?

Miten Suomessa voi olla suuret luokkaerot jos ajatellaan että tällainen väite vaatii jonkinlaisen vertailukohteen? Missä on sitten pienemmät erot jos täällä voi köyhän yh:n lapsi käydä samat koulut ilmaiseksi kuin se rikkaankin perheen jälkeläinen. Tiedän, lukiokirjat maksavat ja joillakin aloilla käytetään valmennuskursseja mutta missä maassa kaikki ihmiset ovat täysin tasa-arvoisia ja lähtökohdat täysin samoja riippumatta vanhempien elämäntilanteesta, koulutuksesta tai varakkuudessa? Varmaan Porvoon autonomia-alueella, muuta en keksi.

Veikkaan, että Suomi sijoittuu kuitenkin parhaimpien maiden joukkoon. Voi voi kun on toiseuden tunnetta. Sitä on. Elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Taasko tätä samaa jauhamista.

Juu. ILMOITTAKAA TÄMÄ ROSKAKETJU ASIATTOMAKSI!

hakeudu toimittaja tai näyttelijä koulutukseen niihin ei pääse kuin viher punikki jäsen kirjalla. yle takaa suoja työt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein. 

Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.

Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.

Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.

Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär

Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.

Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.