Lue keskustelun säännöt.
HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.
09.09.2021 |
"Opintojen alkaessa vastassa oli uusia yllätyksiä, Launonen kertoo. Hän kuvailee olleensa yliopiston käytävillä kuin norsu posliinikaupassa.”Kotona ei ollut mitään kertomusperinnettä siitä yliopistosta. En tiennyt tapahtumista, sitseistä tai ainejärjestöistä.”Opintojen ohessa tehdystä varastotyöstä tuli jonkinlainen takaportti omaan taustaan. Siitä riitti puhuttavaa esimerkiksi suvun miesten kesken. Hän tunsi olevansa ympäristölleen vieras, puhetyyliä myöten. Sen huomasi esimerkiksi huumorissa. Vitsimielessä heitetyt letkautukset johtivat toisinaan isoihin väärinkäsityksiin ja ongelmiin, Launonen kertoo.Launonen kuvailee yliopistomaailmaan astumisen aiheuttamaa oloa jonkinlaiseksi välitilaksi."
Muilla vastaavia kokemuksia? Omat opinnot ovat 90 -luvulta ja silloin oli todellakin norsumainen olo Helsingin yliopistolla tällaisella työväenluokan edustajalla.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär
Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.
Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.
No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).
Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.
Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.
Ei minullakaan ollut mitään juhlapukuja. Ainoan kerran kun kävin missään hienoissa juhlissa lainasin kaverin pukua. Ensimmäisen kerran kävin yliopiston tiloissa pääsykokeessa.
Mitä tekemistä tällä on vanhempien kanssa? Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja.
Monet lainaavat frakkia tai juhlapukua jne vanhemmiltaan. Monet opiskelukavereideni akateemiset vanhemmat hankkivat nämä jutut lapsilleen, koska tiesivät, että ne kuuluvat yliopistojuhliin. Monilla tytöillä oli jo musta iltapuku valmiina, koska on perusjuttu akateemisissa juhlissa, kuten karonkoissa.
Ja ei, juhlat eivät ole pakollisia, mutta jos haluaa, mutta ei pysty menemään, koska ei ole vaatteita? Tai kavereita, joilta lainata akateemista pukua? Nykyään on toki enemmän kirppiksiä, mutta aiemmin oli tosi hankalaa saada opiskelijahintaan vaatteet. Käytännössä vanhemmat sponssasivat tässä.
Höpöhöpö. Omien vanhempien opiskeluaikana ei ollut iltapukujuhlia tai jos oli, ne ei olleet suosittuja. Nykyisinkään kaikki ei suinkaan käy patsastelemassa hienoissa vaatteissa.
Vaikuttaa siltä, että tämmöinen hienostelu frakissa ja iltapuvuissa on uudempaa perua. Minulla ei ollut minkäänlaisia hienoja vaatteita eikä miehellänikään. Joillakin oli vanhojentanssipuku. Itse olin lainannut vanhojenpäivän puvun, joten ei ollut sitäkään.
Sanoisin, että olet tehnyt juhlapuvuista päässäsi ylisuuren kynnyskysymyksen.
Joo ei todellakaan ollut minunkaan vanhempieni opiskeluaikaan mitään iltapuku juhlia. Sen minkä olen heidän bileistään kuullut niin niitä vietettiin asuntolan keittiössä villapaidat päällä. Ja siis missä akateemisissa iltapukujuhlissa ihmiset muka ravaa tuon tuostakin, että pitää jo parikymppisellä olla musta iltapuku sitä varten?
Karonkka joo, mutta eihän sinne yleensä kutsuta kuin ihan lähimmät. Yliopisto-opiskelijoista suurin osa ei koskaan käy kenenkään karonkassa, ainoastaan ne käy jotka menee jatko-opintoihin. Ja sinnekin käy lyhyt mekko (siskoni väitteli juuri, häneltä tämän tiedon kuulin). Toinen pukujuhla jonka tiedän, on ainejärjestöjen vuosijuhlat, niissä suurimmalla osalla oli vanhojentanssipuvut ja nykyään saa halpoja noihin tilaisuuksiin kelpaavia mekkoja tilattua netistä helposti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko yliopistokulttuuri on harvinaisen yliarvostettua. Olin aktiivinen noina vuosina ainejärjestön toimissa, sitseillä yms. muissa juhlatapahtumissa ja voin näin jälkikäteen sanoa, että ei noista jäänyt muuta käteen kuin hataria muistoja ja pari etäistä kaveria, jotka asuvat nyt kaukana minusta. Jos nyt menisin takaisin ajassa niin satsaisin enemmän opintoihin ja opiskelisin monipuolisemmin eri aloja esim. kieliä. Toki voin tehdä näitä asioita nytkin, mutta helpompaahan se olisi ollut tuolloin kun vapaa-aikaa oli enemmän.
Erityisesti nauran näille väitteille, että noissa ainejärjestön alkoholin huuruisissa hommissa oppisi jotain kriittisiä ryhmätyö -ja organisaatiotaitoja. Ihan yhtä paljon opin noita taitoja yläasteen TET-harjoittelussa ja kesätöissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Nythän ei ollut kyse pärjäämisestä, vaan siitä takaamatkasta ja vierauden tunteesta, mikä sillä alemman sos.luokan opiskelijalla on. Osa heistä pärjää varmasti hyvin, mutta sitten taas on rakenteita, joita ei voi murtaa.
Yksi on esim. harjoittelupaikat oikeusistuimissa. Ne menevät suhteilla. Se on helvetin perseestä, jos et pääse harjoittelijaksi tai myöhemmin auskultoimaan. Sitten pitää keksiä jotain muita pärjäämiskeinoja, jos ei edes perähikiän käräjäoikeuteen pääse auskultoimaan, kun sinne otettiin joku sukulaisen kummin kaima.
Harjoittelupaikat oikeusistuimissa menevät opiskelumenestyksen mukaan. Vitosia opintorekisteri täyteen ja normaalit vuorovaikutustaidot auttaa pääsemään, t yhden harjoittelijan ei-akateeminen äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Stereotypioita toistensa perään. Laskettelu on tässä maassa kaikenlaisten ihmisten harrastus, joilla rahaa riittää hissilippuihin.
Marjastus, sienestys sun muu on ainakin omassa akateemisessa kuplassani todella suosittua. Lavatanssiharrastajiakin löytyy, tosin vähän vanhemmassa ikäluokassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Stereotypioita toistensa perään. Laskettelu on tässä maassa kaikenlaisten ihmisten harrastus, joilla rahaa riittää hissilippuihin.
Marjastus, sienestys sun muu on ainakin omassa akateemisessa kuplassani todella suosittua. Lavatanssiharrastajiakin löytyy, tosin vähän vanhemmassa ikäluokassa.
Laskettelu on aina ollut ylemmän keskiluokan harrastus, Marjametsälle ehtii sitten duunarikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei sitten parempien yhteiskuntaluokkien verkostoitumista sitten tuoda esille ja myös oikea sukunimikin tärkeä ja keitä tuntee ja keiden merkittävien sukujen kanssa ollaan sitten tekemisissä mikä taas pitkälti tavikset sulkee sitten ulos piireistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Stereotypioita toistensa perään. Laskettelu on tässä maassa kaikenlaisten ihmisten harrastus, joilla rahaa riittää hissilippuihin.
Marjastus, sienestys sun muu on ainakin omassa akateemisessa kuplassani todella suosittua. Lavatanssiharrastajiakin löytyy, tosin vähän vanhemmassa ikäluokassa.
Laskettelu on aina ollut ylemmän keskiluokan harrastus, Marjametsälle ehtii sitten duunarikin.
Meillä käytiin laskettelemassa ihan peruskoulunkin puolesta, että jopa niinkin elitististä touhua. Hyvät rinteet ovat toki lähempänä kuin pk-seudulta katsoen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Stereotypioita toistensa perään. Laskettelu on tässä maassa kaikenlaisten ihmisten harrastus, joilla rahaa riittää hissilippuihin.
Marjastus, sienestys sun muu on ainakin omassa akateemisessa kuplassani todella suosittua. Lavatanssiharrastajiakin löytyy, tosin vähän vanhemmassa ikäluokassa.
Laskettelu on aina ollut ylemmän keskiluokan harrastus, Marjametsälle ehtii sitten duunarikin.
Laskettelu ei kysy koulutustasoa. Meillä pikkukylässä suurin osa lasketteli ainakin joskus, kun rinteet oli lähellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Tuplamaisteri jolla tuplatulot? Vai ihan suomalaisen keskitulot. Ja jos noin niin kuin oletan (tuplamaisterit ovat usein ensimmäiseltä tutkinnoltaan jotain ei-työllistävää tyyliin humanismi ilman opepätevyyttä, toinen tutkinto sosiaalityöntekijä) taitaa osa niistä ei-akateemisista suvussa hankkia tuplasti enemmän. Mistä se vieraus tulee, mistä ne erilaiset maailmat verrattuna siihen sukupolvien normaaliin huimaan eroon elämäntyyleissä ja arvoissa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Joillain yliopistoilla on jopa omia metsästysseuroja. Että se siitä duunarien harrastuksesta. Marjastusta harrastaa myös tosi moni akateeminen, samoin esim puutarhan hoitoa. Luonnossa liikkuminen on hyvää vastapainoa istumatyölle.
Vierailija kirjoitti:
Miksei sitten parempien yhteiskuntaluokkien verkostoitumista sitten tuoda esille ja myös oikea sukunimikin tärkeä ja keitä tuntee ja keiden merkittävien sukujen kanssa ollaan sitten tekemisissä mikä taas pitkälti tavikset sulkee sitten ulos piireistä?
Mitä nyt valtakunnan eliittiä katsoo, hyvin se verkostoituminen on onnistunut perhetaustasta riippumatta. Pääministerinäkin on duunariperheen tytär.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Stereotypioita toistensa perään. Laskettelu on tässä maassa kaikenlaisten ihmisten harrastus, joilla rahaa riittää hissilippuihin.
Marjastus, sienestys sun muu on ainakin omassa akateemisessa kuplassani todella suosittua. Lavatanssiharrastajiakin löytyy, tosin vähän vanhemmassa ikäluokassa.
Laskettelu on aina ollut ylemmän keskiluokan harrastus, Marjametsälle ehtii sitten duunarikin.
Laskettelu ei kysy koulutustasoa. Meillä pikkukylässä suurin osa lasketteli ainakin joskus, kun rinteet oli lähellä.
Maaseudun etuoikeuksia. Täältä Helsingistä ei laskettelemaan lähde kuin ylemmän keskiluokan väki. Ei ole toimintatonnia laittaa kaikilla Levin matkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Eikö tuo ole enemmän maaseutu-kaupunki vastakkainasettelua, täällä maalla hyvin suuri osa metsästää ja marjastaa, ajaa moottorikelkoilla (kaupungeissa metsästys isotuloisten johtajien huvi), ei kovin hyvä esimerkki...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lähtemään Suomesta pois, on sen verran ahdistava maa pienine piireineen. Naurattaa Eiran elistitit ja Ullanlinnan übermenschenit. Saatatte olla Helsingissä jotain, mutta ulkomailla olette ihan samalla viivalla kuin ne Savosta muuttaneet duunarisuvun vesat.
Ulkomailla kukaan ei ole koskaan kysynyt vanhempieni koulutustaustasta tai sukunimen outoudesta, ainoastaan oma osaaminen ratkaisee. Lisäksi töitä saa osaamisen, ei verkoston laajuuden perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Hyvin harvassa taitaa olla ne jotka on lapsuutensa viettäneet yliopiston käytävillä ja luentosaleissa saati sitten opiskelijaelämän tilaisuuksissa. Elikkä eiköhän se kynnys ole samankaltainen jokaiselle. Toiset tunnetusti sopeutuu uuteen ympäristöön helpommin kuin toiset mutta ei tää tietääkseni taustasta riipu vaan luonteesta.
Omat lapseni ovat käyneet lukuisia kertoja campuksella ja yliopistolla, kaveriporukkamme järjestää koko perheen juhlia ylioppilaskunnan juhlatiloissa, wappuna ollaan yhteisellä picnicillä Ulliksella, lauletaan yhdessä teekkarilauluja, käydään konserteissa (YL, PK, PO, Retuperä, KYN) ja speksejä katsomassa. Kyllä heillä on aika vahva side jo alaan ja korkeakouluun, toki myös laajat verkostot.
Kuulostaa huvittavalta. No, osaa sitten hoilata paremmin Levanderin kul li-laulua vappuna ja syödä silliä? Mitä jos lapsi haluaakin lukea kulttuuriantropologiaa, soveltavaa kielitiedettä tai autonasennusta? Mitkä verkostot tällöin on käytössä vai tukehdutko silliin pelkästä ajatuksesta?
Lähipiirissä on paljon myös muiden alojen ihmisiä, ja lapsilla on myös kaikilla taideharrastukset (taiteen perusopetuksen mukaiset). Vanhemmilla on myös kummallakin kaksi tutkintoa, eli toisella TKK + Kauppis ja TKK + HY. Silliä en syö, eivätkä lapsenikaan. Lapset saavat itse valita, mitä ikinä haluavatkaan, mutta kannustamme siihen, että toimeentulo tulee työn kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan rehellisesti sanottuna oma näkemykseni on että nämä perhetaustojaan häpeilevät työläisperheiden lapset kärsivät lähinnä huonosta itsetunnosta ja kehnoista sosiaalisista kyvyistä enemmän kuin siitä että perheessä ei puhuttu yliopisto-opiskeluista. Sosiaalisesti taitavat ja/tai itsevarmat työläisperheiden lapset pärjäävät opistolla siinä missä muutkin.
Minä olen työväenluokkaisesta taustastani ylpeä tuplamaisteri, kahdesta eri yliopistosta valmistunut. Et halua lainkaan ymmärtää koko ilmiötä selvästikään. Kyse ei ole itsetunnosta tai sosiaalisista taidoista vaan luokkaretken aiheuttamasta hämmennyksestä, josta on olemassa laajalti ihan tutkimustakin. Moni saattaa kärsiä lopun ikäänsä elämästä tavallaan kahden maailman välissä. Ei enää kuulu sinne mistä lähti, mutta ei koskaan ole samaa kuin mihin kulutuksen kautta on noussut.
Tuplamaisteri jolla tuplatulot? Vai ihan suomalaisen keskitulot. Ja jos noin niin kuin oletan (tuplamaisterit ovat usein ensimmäiseltä tutkinnoltaan jotain ei-työllistävää tyyliin humanismi ilman opepätevyyttä, toinen tutkinto sosiaalityöntekijä) taitaa osa niistä ei-akateemisista suvussa hankkia tuplasti enemmän. Mistä se vieraus tulee, mistä ne erilaiset maailmat verrattuna siihen sukupolvien normaaliin huimaan eroon elämäntyyleissä ja arvoissa?
Mietipä itse, jos koti on vaikka rekkakuskin ja siivoojan koti ja opintie vie yliopistouralle, jossa toisilla perittyä sosiaalista, taloudellista, kulttuurista pääomaa on yllin kyllin. Tunnen monia tohtoreita, joilla uraa on sitten varjostanut alkoholismi ja varhainen kuolema. Kas kun se yliopistosuvun vesa saa uraa luotua heikommallakin väikkärillä kun taas rekkakuskin pohjalta vaaditaan valtavasti enemmän eikä se siltikään välttämättä heijastu virkana.
Kollektiivinen aivopesu, että Suomessa ei olisi yhteiskuntaluokkia. Ne ovat tabu. Niinpä kaikki niistä johtuva on vain henkilökohtainen ongelma ja häpeä, josta puhuminen saa aikaan kauhean lyttäyksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär
Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.
Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.
No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).
Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.
Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.
Ei minullakaan ollut mitään juhlapukuja. Ainoan kerran kun kävin missään hienoissa juhlissa lainasin kaverin pukua. Ensimmäisen kerran kävin yliopiston tiloissa pääsykokeessa.
Mitä tekemistä tällä on vanhempien kanssa? Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja.
Monet lainaavat frakkia tai juhlapukua jne vanhemmiltaan. Monet opiskelukavereideni akateemiset vanhemmat hankkivat nämä jutut lapsilleen, koska tiesivät, että ne kuuluvat yliopistojuhliin. Monilla tytöillä oli jo musta iltapuku valmiina, koska on perusjuttu akateemisissa juhlissa, kuten karonkoissa.
Ja ei, juhlat eivät ole pakollisia, mutta jos haluaa, mutta ei pysty menemään, koska ei ole vaatteita? Tai kavereita, joilta lainata akateemista pukua? Nykyään on toki enemmän kirppiksiä, mutta aiemmin oli tosi hankalaa saada opiskelijahintaan vaatteet. Käytännössä vanhemmat sponssasivat tässä.
Frakkeja voi myös vuokrata. Ei ole pakko ostaa tai lainata sukulaisten pukuja. EI tääkään halpaa ole mutta eipä tarvitse ostaa pukua jota ei tarvitse välttämättä koskaan uudelleen.
Vuosijuhlat on joka vuosi, ja jos on avecina toisissa, niin käyttöä tulee sen verran, että oma frakki on ok.
Eikä mikään ole pakko, mutta tässä oli yksi esimerkki, missä erot voi näkyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
Et pelkästään kertonut, vaan lisäsit mukaan olettamiasi siitä millaisia lehtiä akateemiset lukevat ja mitä he harrastavat.
Kyllä näissä varmasti voidaan nähdä polarisoitumista:
akateemiset: mies- ja naiskuorot, akustiset soittimet, ooppera, golf, tennis & padel, laskettelu...
duunarit: moottorikelekkailu, metästys, marjastus, lavatanssit...
Jatkapa vaan.
Eikö tuo ole enemmän maaseutu-kaupunki vastakkainasettelua, täällä maalla hyvin suuri osa metsästää ja marjastaa, ajaa moottorikelkoilla (kaupungeissa metsästys isotuloisten johtajien huvi), ei kovin hyvä esimerkki...
Padelin peluu taas on hankalampaa pikku kylällä jos ei ole kenttiä, joten kaupunkilaisten huvia sekin. Samoin vaikkapa ooppera. Golf on kyllä kieltämättä semmoinen ylemmän keskiluokan harrastus yleensä, tennistä en tiedä harrastaako enää nykyään juuri kukaan, ainakin oman pikkukylän kentät on aina tyhjillään. Kuoroissa on hyvin monenlaista väkeä ainakin maalla, ehkä kaupungissa eri juttu?
Mun mielestäni aika hyvin kuvaava ilmaisu. Näitä tampioita löytyy yliopistolta ja muualta elämästä. Jos nyt vaan jääräpäisesti ajaa omaa agendaansa niin on aikamoinen ahdasmielinen tampio. No nyt juuri tuli mieleen eräs sateenkaarinäyttelijä.