Lue keskustelun säännöt.
HS Jos oma perhe kuuluu työväenluokkaan, yliopisto saattaa tuntua oudolta ja vieraalta.
09.09.2021 |
"Opintojen alkaessa vastassa oli uusia yllätyksiä, Launonen kertoo. Hän kuvailee olleensa yliopiston käytävillä kuin norsu posliinikaupassa.”Kotona ei ollut mitään kertomusperinnettä siitä yliopistosta. En tiennyt tapahtumista, sitseistä tai ainejärjestöistä.”Opintojen ohessa tehdystä varastotyöstä tuli jonkinlainen takaportti omaan taustaan. Siitä riitti puhuttavaa esimerkiksi suvun miesten kesken. Hän tunsi olevansa ympäristölleen vieras, puhetyyliä myöten. Sen huomasi esimerkiksi huumorissa. Vitsimielessä heitetyt letkautukset johtivat toisinaan isoihin väärinkäsityksiin ja ongelmiin, Launonen kertoo.Launonen kuvailee yliopistomaailmaan astumisen aiheuttamaa oloa jonkinlaiseksi välitilaksi."
Muilla vastaavia kokemuksia? Omat opinnot ovat 90 -luvulta ja silloin oli todellakin norsumainen olo Helsingin yliopistolla tällaisella työväenluokan edustajalla.
Kommentit (674)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär
Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.
Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.
No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).
Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.
Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.
Ei minullakaan ollut mitään juhlapukuja. Ainoan kerran kun kävin missään hienoissa juhlissa lainasin kaverin pukua. Ensimmäisen kerran kävin yliopiston tiloissa pääsykokeessa.
Mitä tekemistä tällä on vanhempien kanssa? Vanhempani ovat akateemisesti koulutettuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
ihan näin ei-akatemisesta perheestä ulevana (ja solahdin silti yliopistomaailmaan hyvin) niin paljonko te alustatte lastanne yliopistoelämästä ennen opiskeluja? Kerrotte tapahtumista ja tavoista toimia? Jaatte kokemuksia kuin synnytys- tai armeijakertomuksia ikään? Minusta tämä artikkeli on huvittava, ainnakin nymymaailmassa, jossa ainakin lukiotasolle pääsee kyllä ihan "työväenluokasta" riippumatta kuka tahasa. Samoin kuin tiedon äärelle. Ei sinne yliopistoon mistään savikuopasta ja tynnyrissä kasvaneena mennä.
On vielä eri asia olla ei-akateeminen, mutta vaikka opistokoulutettu. Onko noin vaikeaa ymmärtää, että joidenkin vanhemmat on menneet duunariksi 16-vuotiaana suoraan kansakoulusta tai sitten peruskoulusta. Silloin ei ole edes yleissivistävää lukiota alla, ei juurikaan kielitaitoa, ei ole ehkä ulkomailla oltu, ei haettu koskaan mihinkään opintoihin. Ei ehkä ole koskaan haettu töihinkään, vaan on pysytty samalla työnantajalla siitä asti. Ei mitään kokemusta CV:n kartuttamisesta, verkostoitumisesta, itsenäisestä opiskelusta, ei pakollisista harjoittelusta, vaihdosta, oman alan kesätöistä tai opintojen ohella oman alan työn teosta. Ei varsinkaan opintojen rakentamisesta ja aikataulutuksesta tai sen vaikeudesta, ei siitä mitä on valita ja yrittää tehdä lopputyö. Ei edes siitä, mitä on rypistää kasaan kirjallinen raportti. Nämä vanhemmat eivät ole ehkä edes käyttäneet ikinä tietokonetta.
Vielä nykyään, kun olen ollut 1,5 vuotta etätöissä asiantuntijana, äiti välillä kysyy, enkö ole vieläkään ollut töissä.niin? Oma äitini mennyt juuri näin, köyhästä maalaistalosa. Isäni alkoholisti. Kyllä mä silti ymmärsin, mikä on yliopisto ja millaista ehkä opiskelu siellä siitä huolimatta. Oli jopa 90-luvulla tieetoa eri opiskelupaikoista tarjolla. Päsin yliopistoon enkä yhtään tuntenut oloani siellä oudoksi. Eikä kukaan edes tehnyt numeroa taustoistaan. Toki ei ollut lääkis eikä kauppis. Olen ehkä poikkeus.
No sua ei ole sitten herroiteltu kotona, nyrpistelty kielenkäytöstä, eikä oltu vähän että kuka luulet nyt olevasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKaksi viimeistä kohtaasi: mistä tiedät mitä alateemiset harrastavat tai mitä lehtiä he lukevat???
Mullakaan ei ole enoa paperitehtaalla:)
Alateemiset?
Siitä tiedän, että lukiossa jo puhuttiin, mitä lehtiä kotiin tulee ja niitä jopa tuotiin aineistoiksi mm. äidinkielen tunneille. Nämät lehdet tulivat esiin myös opiskellussa keskusteluissa ja jos joskus kävin opiskelukavereideni vanhemmilla. Pienessä kaupungissa kyllä tiesi, mitä kunkin vanhemmat tekivät työkseen.
Tyypillisesti akateemiset lukevat Helsingin Sanomia (maakunnnissakin), HBL, Tekniikka&Talous, Taloussanomat, Tieteen Kuvalehti. Sitten joissain perheessä tulee vain ilmaislehtiä ja Kansan Tahto, Seura, Valitut palat jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa.
Ihan kuin toivoisit, että nämä ihmiset nyt sitten kumartelisivat syvään "anteeksi anteeksi, kun olemme niin etuoikeutettuja ja aivan kyvyttömiä näkemään muita ihmisiä tai ymmärtämään heidän lähtökohtiaan. Olemme kultalusikka suussa syntyneitä ja te muut rehtejä ja rehellisiä duunareita, joilla on meidän takiamme niin kovin vaikeaa yliopistossa. Anteeksi vielä kerran".
Jospa kuitenkin näkisit ihmiset yksilöinä. Tässäkin ketjussa on jo moni kertonut, ettei heillekään olleet kaikki yliopiston termit ja tavat tuttuja, vaikka olisivat akateemisista perheistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Miten niitä professoreita sitten kuuluisi puhutella? En tiennyt että siihenkin on jotain erityisiä sääntöjä. t. Maisteri ja professorin tytär
Ja sitseistä ym kuulin tosiaan vasta yliopistossa, vaikka molemmat vanhempani ovat siellä pitkän kaavan mukaan opiskelleet. Tuntui suorastaan nololta kun isäni kertoi, että on ollut jonkun meidän opettajan väitöskirjan ohjaajana, en tuonut tätä faktaa erityisemmin ilmi.
Se kuuluu professorin työhön, siinä missä kurssien luennointi tai tutkimuksen tekokin. Kaikilla noilla vähänkään kokeneemmilla on tohtoriopiskelijoita ja ohjattuja väitöskirjoja.
No totta kai minä sen tiedän että professorin työhön kuuluu ohjata väitöskirjoja ja toimia opponenttina jne. Mutta en kokenut erityistä tarvetta kehuskella opiskelukavereilleni sillä, päinvastoin. Saati että olisin luennoitsijoille tuonut asian esiin. Tämä vaan kommenttina siihen, kun jotkut kuvittelevat että akateemisella taustalla saa jotenkin automaattisesti paremman aseman ja verkostot. Ei se niin mene. Isäni on nykyään korkeassa asemassa, mutta en minä siitä ole mitenkään hyötynyt (muuta kuin toki saamani kasvatuksen kautta).
Itse en yliopistoon mennessä tiennyt, mikä on professori tai väitöskirja tai tohtoriopiskelija. Tiesin tohtori Sykerön. Olin käynyt yliopiston alueella/rakennuksessa tasan silloin, kun lukiomme tutustui kahteen maakuntayliopistoon.
Ei minulla ollut tietoakaan, että pitäisi olla tietynlaisia vaatteita juhliin ja tapahtumiin. Opintorahalla niitä oli hankalampi hankkia, eikä äidillänikään ollut iltapukuja lainattavaksi. Esim. frakki on ihan normaali vaatetus yliopiston juhlissa. Siinäpä esität vanhemmillesi, että pitäisi pistää 1000€ nyt pukuun, että pääsee juhliin (tummaa pukuakaan ei ole), eikä todellakaan kellään suvussa ole mitään isoja juhlapukuja, jos ei nyt Tuulikki-tädin Munsalon kansallispukua lasketa.
Niin, minä olin kuitenkin käynyt yliopiston tiloissa muutamaan kertaan, esim noin viisivuotiaana isäni väitöstilaisuudessa ja heti sen jälkeen pääsykokeissa. Enpä tiennyt mistään vuosijuhlaperinteestä, koska semmoista ei kuulemma sillon 80-luvulla vielä ollut kun vanhempani opiskelivat. Ei ollut iltapukuja kaapissa eikä äidilläkään, jostain tarjoustalosta ostetussa mekossa oli kuulemma isän karonkassa ollut :) Toki sitten karonkan vaatetusvaatimukset tiesin ja oli muutamaan kertaan nähnyt isän frakissa, mutta isän karonkan jälkeen seuraava oli siskon karonkka viitisen vuotta oman valmistumiseni jälkeen, joten eipä paljon sitä tietoa opinnoissa tarvittu. Joten ainejärjestön vuosijuhliin menin vanhojentanssimekossani, toisiin löysin sopivan mekon h&m alennusmyynnistä. Enkä muista että kenelläkään pojista/miehistä olisi näissä frakkia ollut, ihan puvut päällä olivat.
T. Se professorin tytär.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijaa. Minä opiskelin valtsikassa, enkä tuntenut sieltä ketään entuudestaan. En siis yhtään ketään. Isäni ja äitini ovst akateemisia, molemmat johtajia, mutta mitään työpaikkaa en ole koskaan heidän avullaan saanut. Olen ollut kahteen otteeseen työttömänäkin, mutta ihan itse joutunut selviämään. Joten täysin epärealistisia ja idioottimaisia ennakkoluuloja noilla työväenluokkaisilla tässä ketjussa taas.
Mikä tarve akateemisella on dissata toisen ihmisen kokemusta näin? Sopiiko, jos dissaan esim. sinun jumalkokemustasi vastaavasti?
Et taida erottaa toisistaan omaa subjektiivista kokemustasi, johon vaikuttavat myös ennakkoasenteesi ja toisaalta objektiivista totuutta toisistaan. Olet läpi ketjun yrittänyt väittää omia ennakkoluulojen värittämiä kokemuksiasi yleiseksi totuudeksi. Akateemiset täällä ovat yrittäneet kertoa sinulle, että ne eivät ole yleinen totuus, vaan sinun omia päänsisäisiä tuntemuksiasi. Eli en 'dissaa' sinun henkilökohtaisia subjektiivisia kokemuksiasi, vaan kerron sinulle, että ne suorastaan naurettavat kuvitelmäsi akateemisten taustoista eivät pidä oikeasti paikkaansa.
Kysymys on kokemuksesta ja sinä et kykene sitä kumoamaan. Oma kokemukseni ei ole edes ainutkertainen, vaan tässäkin ketjussa meitä työväenluokkaisia on lukuisia, jos kykenisit erottamaan. Myös tutkimustieto on puolellani sinun lapsellista mutuasi vastaan. On totta, että myös akateemisilla voi olla mulk*uja vanhempia, jotka eivät auta, mutta yksittäistapaukset eivät tee kesää.
Nyt täytyy sanoa jo vähän painavasti kun alkoi kiukuttamaan: Puhut täyttä fuulaa! Ne akateemiset vanhemmat eivät ole poikkeus tai varsinkaan mitenkään m*lkkuja, jotka eivät aikuista lastaan auta opinnoissa tai työllistymisessä, vaan useinmiten kyseessä on ihan olosuhteiden sanelema pakko. Montako opiskelijaikäistä sinä tunnet, joka asuu yhä kotonaan tai edes tapaa vanhempiaan viikottain? Moniko opiskelee tai hakee töitä lapsuuden kotipaikkakunnalla?
Akateemisten lasten todellisuutta on pikemminkin se, ettei kesä tai osa-aikaistöitä saa mistään, koska vanhemmat eivät työpaikalleen pysty järjestämään kouluttamattomalle nuorelle töitä. Ns duunareiden lapset ne saavat sen ohituskaistan kesäansioille ja monesti ihan vakituiseen työhön vanhempien firmaan.
Jos tässä nyt porukka katsoo asiaa jostain ankkalammikosta käsin, niin me muualla Suomessa eletään kyllä ihan toisenlaista todellisuutta: rahaa tekee ne, jotka pääsevät ammattikoulusta suoraan ajamaan iskän motoa tai työnjohtajaksi perheyritykseen. Jatko-opiskelut valinneet taas muuttavat kauas kotoa ja pärjäilevät siellä ihan omillaan.
Heikoimmassa asemassa on ne lapset joiden kotona elämä on yhtä hulinaa, häätöjä ja vaihtuvia isäpuolia. Että viitsittekin "työlais"taustaiset narista kun teillä on asiat kuitenkin verrattain mallillaan.
Muuttujia varmasti on, mutta minuakin kiukuttaa, että maakuntayliopistojen koulumaisista yliopistoista tulevat luulevat tietävänsä miten asiat menevät Helsingissä. Lande ei ole koko Suomi.
Kuinka laajasti sinä tunnet Helsingin tilanteen? Helsingissä oli monta korkeakoulua, vieläkin usempi (Aalto, UHEL, Hanken...), ja noissa, erityisesti UHEL ja Aalto hyvin erilaisia tiedekuntia. Miten oletat/tiedät tilanteen olevan vaikka UHEL maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa, tai matemaattisissa opinnoissa Kumpulassa? Ei taida Suomesta löytyä matikan huippusukuja Bernoullien malliin, enemmän laaja diversiteetti synnyimaita? Se oma kokemus on usein ihan nokan edestä, jos akateeminen ihmisen tuon kokee yleisseksi totuudeksi niin on opit yliopistossa menneet hukkaan.
UHEL?!?
JYU, UTU, HUT jne. mitä näitä lyhenteitä nyt on.
En kyllä tunnista tästä kirjoituksesta paljon mitään. Menin yliopistoon, ollen sukuni 2. tai 3. yliopistoon etenijä eli tulen vahvasti työläis-taustaisesta perheestä. Mutta aika samanlaisia talliaisia siellä muitakin oli, osa toki varakkaista ja "yläluokkaisemmista" perheistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKaksi viimeistä kohtaasi: mistä tiedät mitä alateemiset harrastavat tai mitä lehtiä he lukevat???
Mullakaan ei ole enoa paperitehtaalla:)
Alateemiset?
Siitä tiedän, että lukiossa jo puhuttiin, mitä lehtiä kotiin tulee ja niitä jopa tuotiin aineistoiksi mm. äidinkielen tunneille. Nämät lehdet tulivat esiin myös opiskellussa keskusteluissa ja jos joskus kävin opiskelukavereideni vanhemmilla. Pienessä kaupungissa kyllä tiesi, mitä kunkin vanhemmat tekivät työkseen.
Tyypillisesti akateemiset lukevat Helsingin Sanomia (maakunnnissakin), HBL, Tekniikka&Talous, Taloussanomat, Tieteen Kuvalehti. Sitten joissain perheessä tulee vain ilmaislehtiä ja Kansan Tahto, Seura, Valitut palat jne.
Tieteen Kuvalehti 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Otaniemessä järjestetään vanhempainsitsit osassa kiltoja. Eli fuksit tulevat sitseille vanhempineen. Vanhemmille tämä on kiva nähdä vanhoja opiskelija- ja työelämän kavereita, ja huomata, että heidän lapset ovat samalla alalla. Hyvä verkostoitua ja rekrytäkin.
Normaalille parikymppiselle nuorelle tuo kuulostaa lähinnä nololta ja mikäli vanhemmat "pakottavat" moisiin tilaisuuksiin osallistumaan, luultavasti lapset häpeävät asiaa. Mutta siitä ei saa ilmeisesti kirjoitettua lehtiartikkelia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä allekirjoitan ap:n kokemuksen täysin. Olen ensimmäinen yliopistoon päässyt sekä omasta että puolisoni suvusta. En tiennyt mistään mitään, sitseistä enkä mistään. Ihan kaikki tuli uutena. On myös todella ulkopuolinen olo niiden seurassa, jonka perheissä selvästi on kouluttauduttu ja tiedetään asioista. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt oppimasta ja osallistumasta, mutta jännitti tosi paljon kaikki asiat ja oli hölmö olo usein.
Tuo on juuri sitä kummallista työväenluokkaisten harhaa tässä ketjussa. Esimerkiksi minä kolmannen polven akateemisena kuulin sitseistä ensimmäisen kerran vasta opiskelukabereiltani. En ollut koskaan edes kuullut sellaista sanaa ennen.
Nämä työväenluokkaisten kuvitelmat akateemisista muistuttavat vähän palstan Ulin harhoja siitä, miten kaikki naiset saisivat parisuhteen heti halutessaan.
Samaa mieltä. Ilmeisesti Helsinki ja siellä jotkus spesiaalialat. Naurettava ajatuskin että vanhemmillani tai itselläni olisi ollut mitään käryä nykyajan opiskelijaperinteistä tai jostain hiton karokkaetiketistä tai miten professoreja puhutellaan ym. höpönlöpöä. Itse opiskelin 90-luvulla eikä silloin ollut edes sitsiperinnettä maakuntayliopistossa tai jos oli niin varmaan teekkareilla.
Otaniemessä järjestetään vanhempainsitsit osassa kiltoja. Eli fuksit tulevat sitseille vanhempineen. Vanhemmille tämä on kiva nähdä vanhoja opiskelija- ja työelämän kavereita, ja huomata, että heidän lapset ovat samalla alalla. Hyvä verkostoitua ja rekrytäkin.
Normaalille parikymppiselle nuorelle tuo kuulostaa lähinnä nololta ja mikäli vanhemmat "pakottavat" moisiin tilaisuuksiin osallistumaan, luultavasti lapset häpeävät asiaa. Mutta siitä ei saa ilmeisesti kirjoitettua lehtiartikkelia.
Joo, kyllä minun käsittääkseni normaalit parikymppiset nuoret haluaa itsenäistyä eikä ottaa isukkia mukaan opiskelijabileisiin. Huhhuh mitä touhua. Ei todellakaan ole mikään yleinen yliopistomaailman käytäntö sikäli kun tuo nyt yleensäkään pitää paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKerroin tässä postauksessani, minkälainen on oma työväenluokkainen perheeni. Saan siihen alapeukkuja - miksi? Tämä on just se juttu, miksi en missään yhteyksissä yliopistolla ole tuonut perhettäni MILLÄÄN lailla esiin. Alapeukkua vaan.
En antanut alapeukkua enkä edes tiedä millä sivulla tuo kommenttisi oli, mutta voisin ehkä antaa alapeukun siitä, että vaikuttaa, kuin yrittäisit listallasi kertoa, kuinka kauhean erilainen perheesi on kuin akateemiset perheet. Kuitenkin on akateemisia perheitä, joiden elämä ei tuosta kuvauksesta eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oulussa oli paljon maatilojen lapsia, Onko ne työväenluokkaisia
Hyvät hyssykät, etkö sinä tiedä mikä on työväenluokka? Se on se porukka, joka käy toisella palkkatöissä ja tekee suorittavaa työtä. Ei se omista maatiloja. Se maatilalomittaja on työväenluokkaa, mutta ei isäntä.
Etkö sinä tiedä mikä on porvari? Porvari ei ole "tuotantovälineiden omistaja"vaan kaupungissa asuva käsityöläinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa.
Ihan kuin toivoisit, että nämä ihmiset nyt sitten kumartelisivat syvään "anteeksi anteeksi, kun olemme niin etuoikeutettuja ja aivan kyvyttömiä näkemään muita ihmisiä tai ymmärtämään heidän lähtökohtiaan. Olemme kultalusikka suussa syntyneitä ja te muut rehtejä ja rehellisiä duunareita, joilla on meidän takiamme niin kovin vaikeaa yliopistossa. Anteeksi vielä kerran".
Jospa kuitenkin näkisit ihmiset yksilöinä. Tässäkin ketjussa on jo moni kertonut, ettei heillekään olleet kaikki yliopiston termit ja tavat tuttuja, vaikka olisivat akateemisista perheistä.
Tuo ilkeä fantasia on yksin sinun. Kukaan meistä ei tule tyhjiöstä yliopistolle, toisilla vaan on rakenteellisesti erilaiset lähtökohdat kuin toisilla. Kaikki ei johdu yksilön ominaisuuksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Minkälaisesta "työväenluokasta" nyt oikein on noustu akateemiseen maailmaan? Sellaisesta teuvo-tulio -maailmasta, jossa lestiä heitetään, naiset kulkevat varjoisilla kujilla itseään myymässä ja varastetuilla autoilla käydään ryöstelemässä R-kioskeja..?
Jos näin, niin sopeutuminen on varmasti vaikeaa, mutta en oikein usko, että tuollainen on nykytodellisuutta.Itse olen työväenluokkaisesta perheestä, mutta solahdin ihan kevyesti yliopistomaailmaan. Eivätkä vanhempanikaan ole tunteneet mitään uhriutuvaa alemmuutta "akateemikko" tyttärensä edessä. Edelleen ymmärrämme toisiamme aivan hyvin
Oma työväenluokkainen perheeni:
- vanhemmat eivät ole opiskelleet vieraita kieliä tai ruotsia.
- asutaan pienellä paikkakunnalla pienessä talossa
- ei ole varallisuutta tai lomaosakkeita ulkomailla
- ei ole setiä tai kummisetiä hyvissä positioissa yliopistoissa ja yrityksissä, jonne pääsisi harjoittelijaksi
- vanhempien harrastukset ovat erilaisia kuin akateemisilla
- lehdet, joita luetaan ovat erilaisiaKaksi viimeistä kohtaasi: mistä tiedät mitä alateemiset harrastavat tai mitä lehtiä he lukevat???
Mullakaan ei ole enoa paperitehtaalla:)
Alateemiset?
Siitä tiedän, että lukiossa jo puhuttiin, mitä lehtiä kotiin tulee ja niitä jopa tuotiin aineistoiksi mm. äidinkielen tunneille. Nämät lehdet tulivat esiin myös opiskellussa keskusteluissa ja jos joskus kävin opiskelukavereideni vanhemmilla. Pienessä kaupungissa kyllä tiesi, mitä kunkin vanhemmat tekivät työkseen.
Tyypillisesti akateemiset lukevat Helsingin Sanomia (maakunnnissakin), HBL, Tekniikka&Talous, Taloussanomat, Tieteen Kuvalehti. Sitten joissain perheessä tulee vain ilmaislehtiä ja Kansan Tahto, Seura, Valitut palat jne.
Tieteen Kuvalehti 🤣
Meille tuli Hesari, Suomen Luonto ja Suomen Kuvalehti ja joskus joku Kotiliesi tms, metsästyslehti ja Suuri käsityö. Kavereiden perheisiin tosiaan tuli ennemmin Seuraa, Apua tms., minusta ne olisi ollut paljon kiinnostavampia :D T. Akateeminen maaseudulta
Vierailija kirjoitti:
Ei nyt viitsittäisi arvottaa ihmisiä koulutuksen tai taustan perusteella. Meillä oli työläiskoti, jossa luettiin paljon ja vaikka tulot oli pienet, niin kannustettiin koulujen käyntiin niin korkealle, kuin kyvyt ja halu riittivät. Tuloksena on kaksi akateemista ja kaksi työläistä, toinen pikkupomo toimistossa ja toinen ihan tehdastyöläinen (toki suoritti mestarintutkinnon työn ohessa). Kaikki ovat hankkineet esim. hyvän kielitaidon vapaa-opistojen kursseilla ja itse opiskelemalla.
Taloudellisessa pärjäämisessä en näe mitään eroa, samanlaiset talot ja autot kaikilla. Ei myöskään se akateemisten "sivistys" näy missään vähemmän koulutettuihin suhtautumisissa tai muutenkaan kanssakäymisessä.
Yliopistokoulutus antaa parhaimmillaan eväät tiettyyn mahdollisesti hyvin kapea-alaiseen ammattiin, ja sen ulkopuolinen elämän sivistys pitää hankkia vaikka lukemalla tai harrastamalla.
Tämä kuvauksesi ei nyt ollut ollenkaan tämä ketjun aiheena.
Aiheena on se, miten työväenluokasta yliopistoon tulevat vaikeutta ja ulkopuolisuutta taustansa takia.
Sinun perheesi menestys ja työpaikat eivät kuulu tähän mitenkään. Et myöskään voi tietää, minkälaiselta duunariperheen lapsistasi on tuntunut olla yliopistossa. Ovat voineet kertoa tai olla kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
ihan näin ei-akatemisesta perheestä ulevana (ja solahdin silti yliopistomaailmaan hyvin) niin paljonko te alustatte lastanne yliopistoelämästä ennen opiskeluja? Kerrotte tapahtumista ja tavoista toimia? Jaatte kokemuksia kuin synnytys- tai armeijakertomuksia ikään? Minusta tämä artikkeli on huvittava, ainnakin nymymaailmassa, jossa ainakin lukiotasolle pääsee kyllä ihan "työväenluokasta" riippumatta kuka tahasa. Samoin kuin tiedon äärelle. Ei sinne yliopistoon mistään savikuopasta ja tynnyrissä kasvaneena mennä.
Äitini väitti, että yliopistossa tutustuu ihmisiin helpommin kuin missään muualla ja opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa. Täysi yllätys olikin, että olin todella yksinäinen yliopistossa ja koin, että ilmapiiri oli ihan muuta kuin olin luullut.
Opiskelin valtsikassa ja moni opiskelukaveri oli tosi elitistinen. Lisäksi kaikilla oli hirveä huoli työnsaannista, mikä aiheutti monenlaista kuppikuntaa ja kilpailuasetelmaa ihan älyttömissä asioissa. En kokenut mitään opiskelukavereiden välistä yhteishenkeä kuten vielä lukiossa.
Haa, mulla on melko samanlainen kokemus. Vanhemmat aina toitotti, että yliopistolta löytyy ne parhaat ystävät. Heille, työläisperheistä yliopistomaailmaan loikanneille, varmasti löytyikin samanmielisiä ystäviä.
Opiskelin myös valtsikassa ja osallistuin jonkun verran opiskelijarientoihin. En kokenut muita opiskelijoita elitistisiksi (ehkä se riippuu paljon pääaineesta), mutta yhtään ystävää, edes kaveria ei löytynyt. Lapsuuden ystävät ovat edelleen niitä läheisimpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
Kauniisti ajateltu, mutta eihän tämä ole vain työväenluokkaisten asia. Myös niiden akateemista lähtökohdista olevien on hyvä tunnistaa, että on olemassa muitakin lähtökohtia, jotka eroavat omista ja se kurssikaveri on voinut päästä matkaan takamatkalta eikä ole vain sosiaalisesti kömpelö, kuten täällä haluttiin leimata.
okei, sovitaan niin, mutta miksi? Eikö siellä jokainen ole edistämässä niitä omia opintojaan, miksi jokaisen pitäisi jotenkin erityisesti tunnistaa se, että jollain toisella voi olla jotain olosuhteita ja takamatkaa? Eikö riitä normaalin ystävällinen ja yhteistyökykyinen suhtautuminen? Ei kaikkien kanssa voi muutenkaan olla ylimmät ystävät ja toisten olosuhteista useimmiten ole edes mitään tietoa..
Ei tässä kysytty kenenkään ystävyyttä, vain sitä että tiedostaa omat etuoikeutetut lähtökohtansa.
Ihan kuin toivoisit, että nämä ihmiset nyt sitten kumartelisivat syvään "anteeksi anteeksi, kun olemme niin etuoikeutettuja ja aivan kyvyttömiä näkemään muita ihmisiä tai ymmärtämään heidän lähtökohtiaan. Olemme kultalusikka suussa syntyneitä ja te muut rehtejä ja rehellisiä duunareita, joilla on meidän takiamme niin kovin vaikeaa yliopistossa. Anteeksi vielä kerran".
Jospa kuitenkin näkisit ihmiset yksilöinä. Tässäkin ketjussa on jo moni kertonut, ettei heillekään olleet kaikki yliopiston termit ja tavat tuttuja, vaikka olisivat akateemisista perheistä.
Tuo ilkeä fantasia on yksin sinun. Kukaan meistä ei tule tyhjiöstä yliopistolle, toisilla vaan on rakenteellisesti erilaiset lähtökohdat kuin toisilla. Kaikki ei johdu yksilön ominaisuuksista.
Näin ollen logiikallasi yliopistossa opiskeleva työväenluokkaisen perheen lapsi on siellä rakenteellisista syistä. Koska kukaan ei tule tyhjiöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä hukkuu nyt asian pointti
Työläistaustalta tulevan on hyvä vaan tunnistaa, ettei se outouden ja ulkopuolisuuden tunne johdu siitä, että hän olisi jotenkin huonompi tai sosiaalisesti lahjaton. Vaan hän on ehkä uudemmassa ja vieraammassa tilanteessa kuin moni muu, ja joutuu siksi tulemaan elämänvaiheeseen vähän takamatkalta. Ja on yksinäinen olo, koska perheessä ei voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa, he eivät yhtään ymmärrä mistä puhutaan.Kun ymmärtää, että itsessä ei ole vikaa, vaan tilanne on mikä on, voi olla itselleen armollisempi, kokea ettei ole yksin, vaan kuuluu tiettyyn viiteeyhmään, ja myös voi olla itsestään ylpeä.
ihan näin ei-akatemisesta perheestä ulevana (ja solahdin silti yliopistomaailmaan hyvin) niin paljonko te alustatte lastanne yliopistoelämästä ennen opiskeluja? Kerrotte tapahtumista ja tavoista toimia? Jaatte kokemuksia kuin synnytys- tai armeijakertomuksia ikään? Minusta tämä artikkeli on huvittava, ainnakin nymymaailmassa, jossa ainakin lukiotasolle pääsee kyllä ihan "työväenluokasta" riippumatta kuka tahasa. Samoin kuin tiedon äärelle. Ei sinne yliopistoon mistään savikuopasta ja tynnyrissä kasvaneena mennä.
On vielä eri asia olla ei-akateeminen, mutta vaikka opistokoulutettu. Onko noin vaikeaa ymmärtää, että joidenkin vanhemmat on menneet duunariksi 16-vuotiaana suoraan kansakoulusta tai sitten peruskoulusta. Silloin ei ole edes yleissivistävää lukiota alla, ei juurikaan kielitaitoa, ei ole ehkä ulkomailla oltu, ei haettu koskaan mihinkään opintoihin. Ei ehkä ole koskaan haettu töihinkään, vaan on pysytty samalla työnantajalla siitä asti. Ei mitään kokemusta CV:n kartuttamisesta, verkostoitumisesta, itsenäisestä opiskelusta, ei pakollisista harjoittelusta, vaihdosta, oman alan kesätöistä tai opintojen ohella oman alan työn teosta. Ei varsinkaan opintojen rakentamisesta ja aikataulutuksesta tai sen vaikeudesta, ei siitä mitä on valita ja yrittää tehdä lopputyö. Ei edes siitä, mitä on rypistää kasaan kirjallinen raportti. Nämä vanhemmat eivät ole ehkä edes käyttäneet ikinä tietokonetta.
Vielä nykyään, kun olen ollut 1,5 vuotta etätöissä asiantuntijana, äiti välillä kysyy, enkö ole vieläkään ollut töissä.niin? Oma äitini mennyt juuri näin, köyhästä maalaistalosa. Isäni alkoholisti. Kyllä mä silti ymmärsin, mikä on yliopisto ja millaista ehkä opiskelu siellä siitä huolimatta. Oli jopa 90-luvulla tieetoa eri opiskelupaikoista tarjolla. Päsin yliopistoon enkä yhtään tuntenut oloani siellä oudoksi. Eikä kukaan edes tehnyt numeroa taustoistaan. Toki ei ollut lääkis eikä kauppis. Olen ehkä poikkeus.
No sua ei ole sitten herroiteltu kotona, nyrpistelty kielenkäytöstä, eikä oltu vähän että kuka luulet nyt olevasi.
ei, koska huolimatta taustoistaan vanhempani kuitenkin ovat olleet fiksuja.
filmaist kirjoitti:
Isäni oli pienipalkkainen rajavartija, äiti kotona. Asuimme itärajalla, isä, äiti ja viisi lasta. Perheemme oli köyhä, mutta isä ja äiti kannustivat meitä kaikkia opiskelemaan. Koulussa meitä kiusattiin köyhyytemne, isän vasemmistolaisuuden sekä uskontomme takia, koska emme kuuluneet ev. lut. kirkkoon. Koulunkäynti oli paskaa, olin koulukiusattu. Olin suvun ensimmäinen ylioppilas ja ensimmäinen yliopistoon opiskelemaan mennyt. Yliopistossa ensimmäisen kerran nautin opiskelusta ja siitä, että opiskelukaverit olivat samanhenkistä porukkaa. Minua ei enää pilkattu ja kiusattu, ja menestyin opinnoissa hyvin. Valmistuin viidessä vuodessa filosofian maisteriksi ja aloitin väitöskirjan teon. En ole kertaakaan tuntenut itseäni yliopistossa ulkopuoliseksi taustani takia.
Tässä voi myös vaikuttaa se, että pääsit irti tuosta kodin lähipiiristä. Yliopisto ei varmaankaan sijainnut siellä itärajalla?
Itsekin tulin pienestä kaupungista Helsinkiin opiskelemaan, ja tunsin helpotusta, että vanhempani asuivat niin kaukana. Koska häpesin köyhää kotiani, vanhempieni sivistymättömyyttä. Tapasin välillä joitain opiskelukavereideni vanhempia esim. heidän kesähuvilallaan, konseritssa tai kahvilassa ja vertailuja oli helppo tehdä.
Etuoikeutetut? Ei yliopistoon pääse vanhempien siivellä. Siksi moni lähteekin vanhempien rahoilla ulkomaille mihin lie yliopistoihin, joissa ei ole pääsykokeita. Tosin niillä tutkinnoilla htyöllistymiben voi olla mysteeri.